Olen luuseri enkä sovellu työelämään

välttämättä ole mitään vikaa, vaan nykyisessä työkulttuurissa, joka vaatii enemmän kuin monella on antaa. Itse pohdiskelin noita samoja juttuja monta vuotta ja pidin itseäni ihan luuserina. Lopulta tulin siihen tulokseen, että jos minulle ei sovi 8-16 työ, niin sitten hoidan elämiseni muulla tavoin. Olen opiskellut pitkään ja hartaasti ja jäänyt siitä suoraan lapsia hoitamaan, joten kokemusta muusta kuin opiskelun ohella työskentelystä ei vielä ole. Sitten kun oikeasti menen töihin, niin etsin paikan, jossa voin tehdä lyhennettyä viikkoa tai osa-aikaa. Jos tulee taloudellisesti tiukka paikka, niin aina voi tilapäisesti tehdä keikkahommia tai hankkia vaikka jotain freelance-töitä. Yhteiskunnan elätiksi en aio ryhtyä, mutta en myöskään väkisin survoa itseäni sellaiseen muottiin, johon en sovi.



Minullakin herääminen on ollut aina vaikeaa, mutta koulussa myöhästelyn sai anteeksi kun muuten olin kympin oppilas. Lukioikäisenä sain burnoutin ja sairastuin masennukseen, koska koko elämä oli pelkkää suorittamista ja päivät liian pitkiä (koulun lisäksi minulla oli vaativa harrastus, joka vei kaikki illat). Olen tuosta toipunut pikku hiljaa, mutta suorituskyky ja stressinsieto eivät koskaan ole enää palautuneet samalle tasolle. Pystyn tekemään 8 tunnin työpäivää muutaman kuukauden kesätöinä, mutta sen jälkeen olen ihan rikki. Minusta paljon järkevämpää järjestää työasiat niin, että töitä jaksaa oikeasti tehdäkin, eikä niin, että pari vuotta ottaa itsestään kaiken irti ja sen jälkeen joutuu sairaseläkkeelle...



Ap:n tapauksessa kävisin kuitenkin ihan ensiksi lääkärissä selvittämässä, ettei taustalla ole mitään sairautta. Jos mitään ei löydy, niin sitten pohtisin asiaa muilta kannoilta. Onko ala ja työ sellaista, jota oikeasti haluat tehdä (eikä niin, että olet esim valinnut työsi miellyttääksesi alitajuisesti äitiä, opettajaa, yhteiskuntaa...)? Onko työtahti sinulle sopiva? Mitä ylipäänsä haluat elämältäsi, ja auttaako nykyinen työpaikka sen saavuttamisessa?

olet hippihenkinen markkinatalouden oravanpyörään kykenemätön ja siitä aiheutuvan ahdistuksen uhri, aito ihminen. Ratkaisu on yksinkertainen, mutta monelle vaikea toteuttaa; hyppy oravanpyörästä pois. Se tarkoittaa, että kasvattaa itse ruokansa, ainakin osan siitä, kerää metsästä sieniä, marjoja ja tulee vähemmällä rahalla toimeen. Käytännössä se tarkoittaa maalle muuttoa. Mitä vähemmän tarvitsee rahaa, sitä vähemmän tarvitsee tehdä töitä oravanpyörässä. Ja usko pois, kun voimia ei tarvitse enää tuhlata markkinataloudelle, niitä löytyy uskomattoman paljon omaan käyttöön. Moni ihminen tästä haaveilee, mutta vain harvalla on siihen rohkeutta.

34 tunnistaa itsensä tästä ja todellakin haaveilee maallemuutosta :D

olet hippihenkinen markkinatalouden oravanpyörään kykenemätön ja siitä aiheutuvan ahdistuksen uhri, aito ihminen. Ratkaisu on yksinkertainen, mutta monelle vaikea toteuttaa; hyppy oravanpyörästä pois. Se tarkoittaa, että kasvattaa itse ruokansa, ainakin osan siitä, kerää metsästä sieniä, marjoja ja tulee vähemmällä rahalla toimeen. Käytännössä se tarkoittaa maalle muuttoa. Mitä vähemmän tarvitsee rahaa, sitä vähemmän tarvitsee tehdä töitä oravanpyörässä. Ja usko pois, kun voimia ei tarvitse enää tuhlata markkinataloudelle, niitä löytyy uskomattoman paljon omaan käyttöön. Moni ihminen tästä haaveilee, mutta vain harvalla on siihen rohkeutta.

Piti vielä lisätä, että ei me ihmiset olla mitään robotteja, joten se että joku toinen pystyy/haluaa/jaksaa tehdä asiat jollain tavalla ei tarkoita sitä, että kaikkien muidenkin pitäisi.

herätä terapiaan? Ja toiseksi, jos työnantaja onb noin v-mäinen, voi olla hankala päästä työpäivän aikana terapiaan ja ilta-ajat ovat usein jo täynnä.

en halua olla oravanpyörässä..menin yliopistoon nimenomaan sen vapauden takia, mikä siellä oli. Vieläki gradu tekemättä, alotettu kyllä on. Kaikki pakolliset menot on sanonko mitä. Töihin menot ja harrastukset, joilla on joku tietty aikataulu. Iltavuorot on kivoja, saaa nukkua ja heräillä omassa aikataulussa ja hitaasti. Kotiäitinä olossa sama homma, vapaus, mutta silti tuntee olevansa hyödyksi ja on jotkut rutiinit sentään, lapsen vuoksi, mitkä on hyväksi itellekin. Nyt lapsi on se joka "käskee" ja "pakottaa" johonkin (jos ennen oli äiti, kaverit, sisarukset). Vien lasta puistoon, perhekerhoon jne. Tosin tympäsis, jos niissäkin pitäis olla just tiettyyn aikaan, onneksi ei tarvi. Muskari alkaa syksyllä, siellä pitää olla tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, mut onneksi se on iltapäivällä ja vain kerran viikossa.



Jos joskus töihin menen ja pääsen (tällä historialla), niin teen osa-aikaista hommaa joustavalla aikataululla. Tai töitä kotoa käsin. Se on mun haave. Mut jospa nyt lapset ensin...töihin joskus hamassa tulevaisuudessa. Onneks mulla on hyvä mies, käy töissä ja sillä on suht joustava työaika ja työ tuossa ihan lähellä. Aika paljon ollaan perheen kanssa ja "lorvitaan", tehään kaikkee yhessä, ulkoillaan jne. Ei käy yhtään kateeksi ihmiset, jotka painaa töitä tukkaputkella, hakevat lapsia tarhasta, ehtivät nähä toisiaan vähän ja sit vielä kotityöt yms päälle.



Ja niin, mullekaan ei sovi perhe-työ -yhdistelmä. Joko tai ainakin sillon kun lapset on pieniä. Ja niin, olen "miehen armoilla", ei kerry eläkettä ei. Mutta ei haittaa, en ajattele tätä noin, kun ollaan yhesssä, kunnes kuolema meidät erottaa. Ja vakuutuksetkin on kunnossa..heh. Eikä avioehtoa ole..:P Ja sit ku lapset kasvaa, niin joustava osa-aikatyö kiitos. tai jään kotirouvaksi, jos mies sen mulle suo :P Tosin mies haluais jäädä nyt lapsen kanssa vähäksi aikaa kotiin ja mun menevän töihin, mikä ei nappaa mua yhtään. Oon mielummin kotona omine vapauksineni. Mitä järkeä mun ettiä joku hanttihomma vähäksi aikaa, kun miheellä niin hyvä joustava työ tuossa ihan lähellä.. Jotenkin, oon aika tyytyväinen meijän elämään, ei vois paremmin olla. Ei velkaa, on tarpeeksi vapaa-aikaa, perheen yhteistäaikaa.. illat ja viikonloput vaan ollaan ja tehdään yhdessä kaikkea :)



Itse en kyllä maalle haluaisi muuttaa, vaikka en oravanpyörästä perustakkaan ja olen tämmönen vapaamatkustaja. Vaikka olenki vähän epäsosiaalinen, niin tykkään, et palvelut on lähellä eikä mene matkoihin aikaa. Neuvola, puistot, kauppakeskus, miehen työpaikka jne on ihan kävelymatkan päässä. Ja ihmisiä näkee, vaikkei niiden kanssa aina juttelisikaan, niin ei pääse erakoitumaan ;P Mulle sopiii tämmönen "helppo" elämä, ei ahista tuleva päivä eikä stressaa mikään. Ei tarvi mennä aikataulujen mukaan. On oma vapaus tulla ja mennä, tietenkin lapsen ehdoilla. Lapsen kanssakin pystyy elää suht vapaasti ja rennosti, ainakin kun on vielä pieni.

Mutta tuon diagnoosin saisi varmasti väännettyä monelle muullekkin. Uskon tosiaan vain olevani laiska. Mutta mikä avuksi?

Tulevaisuus pelottaa. SInä joka kerroit olleesi työelämässä 30v: kuinka sinä olet sen tehnyt? Kuinka sinulla riittää motivaatiota tehdä 8-16 työtä toisen pussiin kun elämässä on niin paljon muutakin? Kuinka kestät sen että olet tuhlannut elämäsi parhaat vuodet sen vuoksi että saat rahaa - rahaa joka ei ole edes elämän edellytys. Kuinka kestät sen että sen sijaan että olisit nauttinut kesästä ja aalloista, olet istunut toimistossa? En minä rehellisesti halua sellaista elämää, mutta sitä minulta odotetaan ja sen eteen olen tehnyt töitä. Toki voin tehdä töitä mutta haluaisin tehdä niitä silloin kuin minulle sopii.

-ap

Vaan ihan motivaatio-ongelma tämän vastauksen perusteella. Elämän uhraaminen työlle tuntuu tympeältä, koska koetaan että muitakin vaihtoehtoja on. Ja nyky-yhteiskunnassa toki onkin, jos moraali antaa periksi elää toisten kustannuksella.

Itse ajattelen niin, että terveenä ihmisenä minulla ei ole siihen oikeutta että pistäisin MUUT raatamaan oman elatuksensa lisäksi minun elättämisekseni, jotta minä voisin elellä vapaata elämää etsien itseäni vailla työn painetta ja stressiä. Olisihan se mukavaa joo mutta kun se on niiltä toisilta pois. Sitäpaitsi kautta aikojen ihmisen on tarvinnut työskennellä elatuksensa eteen, olipa se sitten metsästämällä ja keräilemällä, maatöissä tai nykyaikaisessa konttorissa, työ on oikeasti aina ollut ja on tänäänkin elämisen edellytys.

Tuntuu että ap:lla on sisäinen ristiriita siitä mitä pinnallisempi ja syvempi minä haluaa. Pinnallisempi minä tahtoo pitää työpaikan ja pärjätä toissä, koska niin kuuluu tehdä. Syvempi minä kuitenkin kokee että elämä kuluu hukkaan rahaa ansaittaessa toisen palveluksessa, ja taustalta sabotoi tietoisia yrityksiä ryhdistäytyä töiden suhteen. Tällaiset ristiriidat eivät ole epätavallista ihmisen elämässä. Niistä ei oikeastaan pääse kuin syvällisellä itsetutkiskelulla, jossa tiedostetaan kaikenlaiset mielessä liikkuvat ajatukset ja tunteet ja aletaan muokata niitä tietoisesti siihen suuntaan kuin halutaan. Mutta ensin on päätettävä, mitä oikeasti haluaa, sitä työtäkin vai sittenkin mieluummin vapaata elämää ilman töitä.

SInä joka kerroit olleesi työelämässä 30v: kuinka sinä olet sen tehnyt? Kuinka sinulla riittää motivaatiota tehdä 8-16 työtä toisen pussiin kun elämässä on niin paljon muutakin? Kuinka kestät sen että olet tuhlannut elämäsi parhaat vuodet sen vuoksi että saat rahaa - rahaa joka ei ole edes elämän edellytys. Kuinka kestät sen että sen sijaan että olisit nauttinut kesästä ja aalloista, olet istunut toimistossa? En minä rehellisesti halua sellaista elämää, mutta sitä minulta odotetaan ja sen eteen olen tehnyt töitä. Toki voin tehdä töitä mutta haluaisin tehdä niitä silloin kuin minulle sopii.

-ap

Minä olen ollut työelämässä (opiskeluaikoja lukuunottamatta) 16-vuotiaasta asti.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen kouluttautunut ja saanut työtä alalta, josta tykkään suunnattomasti. Olen hyvä työssäni, minulla on hienoja työkavereita ja olen itsekin pidetty. Motivaationi ei juuri koskaan ole ollut hukassa, ja vaikka työnteollani ei voikaan rikastua, koen työnteosta syvää tyydytystä.

Olen siinäkin onnellisessa asemassa, että minulla on todella pitkät lomat, ja lomia on suht helppo saada lomakauden ulkopuolellakin, tietysti työtilanteesta riippuen. Olen aina pystynyt "nauttimaan kesästä ja aalloista", vaikka työelämässä olenkin!

Viiden pennin psykologialla kuulostaa, että ap:n ongelma näyttää olevan enemmän henkistä laatua (työntekoa itsessään ei arvosteta pätkän vertaa) ja se näkyy elimellisinä ongelmina (liiallisena uneliaisuutena ja heräämisongelmina). En nimittäin huomannut ap:n kertovan, että hän nukkuisi elämässään minkään kivan "ohi" - ainoastaan työn. Ap:n kaltaisia ihmisiä tuntuu olevan nykyään yhä enemmän ja enemmän, valitettavasti.

olet väärällä alalla? Jos saisit tehdä elääksesi ihan mitä haluat, niin mitä tekisit?



Tosiaan sulla tuntuu olevan ongelmana se, ettet oikeastaan pidä työstäsi, jos se tuntuu pelkältä ajanhukalta. Kun menet töihin, niin saat ne (ilmeisesti) tehtyä, mutta lähteminen on vaikeaa, koska et haluaisi töihin mennä. Onko mitään, mistä olet kiinnostunut, onko sinulla mitään harrastuksia?

En ole lukenut kaikkia viestejä, mutta sain sellaisen kuvan, että syytä haettiin asenteesta, laiskuudesta, kasvatuksesta, nykyajan työelämästä jne. Olen kuitenkin kuullut nämä samat kokemukset monelta ihmiseltä, joille syyksi on lopulta selvinnyt kilpirauhasen vajaatoiminta. Googlaa tietoa oireista ja lue keskusteluja aiheesta.



On surullista, miten monet ihan turhaan syövät jopa masennuslääkkeitä ja kantavat kauheaa syyllisyyttä. Elämä valuu hukkaan ja ihmissuhteet kärsivät. Kuitenkin oikea diagnoosi ja edullinen lääkitys voivat muuttaa elämänlaadun täysin. sairastan itsekin kilpirauhasen vajaatoimintaa, joten tiedän jonkin verran mistä puhun.



Mielestäni asian selvittely kannattaa aloittaa menemällä heti kilpirauhaskokeisiin, myös verensokeri kannattaa tutkituttaa.



Voimia sinulle ja parempaa tulevaisuutta! Älä alistu tilanteeseen, vaan pidä huolta itsestäsi. Jokin syy tuohon väsymykseen on.

tutulta, ap. Paitsi en ole nukkunut pommiin. Minua väsyttää vapaallakin, en saa mitään aikaan, mikään ei kiinnosta.



MUTTA jos nyt voisin kelata 5v taaksepäin, sinun ikääsi... Niin missään nimessä EN olisi mennyt yliopistoon velttoilemaan, vaan pysynyt amk:n jälkeisessä työssäni vaikka väkisin. Nyt minua ei enää palkattaisi entiselle alalleni ja uudella ei oikein ole töitä.

Tuntuu että ap:lla on sisäinen ristiriita siitä mitä pinnallisempi ja syvempi minä haluaa. Pinnallisempi minä tahtoo pitää työpaikan ja pärjätä toissä, koska niin kuuluu tehdä. Syvempi minä kuitenkin kokee että elämä kuluu hukkaan rahaa ansaittaessa toisen palveluksessa, ja taustalta sabotoi tietoisia yrityksiä ryhdistäytyä töiden suhteen. Tällaiset ristiriidat eivät ole epätavallista ihmisen elämässä. Niistä ei oikeastaan pääse kuin syvällisellä itsetutkiskelulla, jossa tiedostetaan kaikenlaiset mielessä liikkuvat ajatukset ja tunteet ja aletaan muokata niitä tietoisesti siihen suuntaan kuin halutaan. Mutta ensin on päätettävä, mitä oikeasti haluaa, sitä työtäkin vai sittenkin mieluummin vapaata elämää ilman töitä.

Kerro lisää???

Kiitos taas vastauksistanne. Tässä nyt yhteisesti muutama asia.



Päällimmäisenä jäi mieleen että joku sanoi siitä etten nuku kivojen asioiden ohitse. No, se nyt ei aivan pidä paikkaansa, sillä itseasiassa nukahdin äskenkin. (Varmaan puolen tunnin sisällä edellisestä viestistäni) ja heräsin nyt. Siinä meni leffa. Jos siskoni ei olis soittanut, olisin varmaan nukkunut iltaan asti. Ja sitten olis taas pitänyt alkaa nukkumaan että herää töihin.



Olen aina arvostanut työntekoa, ja minun omatuntoni ei kestäisi vapaamatkustamista. Minusta myös elämä ilman työtä ei anna tarpeeksi joten en myöskään koe halua irroittautua oravanpyörästä. Mutta en myöskään halua olla orjallisesti töissä 8-16 varsinkaan sellaisessa työssä missä minua ei arvosteta lainkaan ja uhkaillaan irtisanomisella vaikka työt tulee tehtyä ja kuten olen jo muutamaan kertaan sanonut olen todella hyvä työssäni nyt kun olen hommani sisäistänyt.



Joku kertoi tuosta helposta elämästään, mutta minusta tuntuu ettei minulla riittäisi uskallisuutta tuollaiseenkaan vapaamatkustamiseen. Haluan kuitenkin elättää itseni. Mutta toisaalta en voi olla lapsellekkaan (tai edes itselleni) ainoa elättäjä koska en oikeasti ole luotettava.



Joten siis ilman työtä en elä täyttä elämää, mutta toisaalta töissä en myöskään osaa käydä töissä. Toisaalta työ on velvoite ja tosiaalta se on sitä mitä haluan tehdä. Ehkä ala on tosiaan väärä, ja siksi työnteko tuntuu niin raskaalta. Opettaminen voisi tosiaan olla hauskaa ja voisinhan helposti kouluttautua vaikka amiksen opettajaksi, mutta riittääkö töitä? Luultavasti ei.

Eli mitä teet? Alatko sopeutumaan?

onkohan sulla uniapnea...tai narkolepsia kun tuolleen nukahtelet...joku unen häiriötila ...



kannattaisi mennä lääkäriin ensin ja jos sieltä saa puhtaat paperit niin sitten terapiaan miettimään näitä motivaatio ym elämän juttuja.

Eli mun -73 syntynyt serkkupoikani onkin edelläkävijä, kun on liin laiska nousemaan sohvalta etsiäkseen töitä. Aikaansa edellä!

:/

Jos ei kiinnosta, niin ihan sama oletko töissä, koulussa vai kotona? Eikö?

muakaan ei kiinnosta. mikään.

:/ ajattele sitä, kuinka inhottavaa on sinun työkaverinasi mennä joka aamu aikaisin töihin ja todeta, että jaha se ei tullutkaan tänään töihin.

Kyllähän tuo sinun asenteesi kertoo aika pitkälle, ettei sinua kiinnosta. Jos ei kiinnosta, niin ihan sama oletko töissä, koulussa vai kotona? Eikö?

Mutta yritän kyllä parhaani. Tämä on todella kaksipiippuinen juttu, koska yritän kyllä parhaani mutta ei näin säännöllinen elämä sovi minulle ainakaan nyt.

Teistä minulla on ehkä huono asenne, ja toki onkin mutta minä sentään yritän sopeutua tähän paskaan. Minä yritän vastata näihin haasteisiin. Mutta en minä kykene. Ja toki mulla on tuplaherätys, itseasiassa triplaherätys. En herää herätyskelloon, se on ongelmani.. Jos herään niin ylösnouseminen ei tuota ongelmia ja lähden ihan hyvällä motivaatiolla töihin.

-ap

:/ ajattele sitä, kuinka inhottavaa on sinun työkaverinasi mennä joka aamu aikaisin töihin ja todeta, että jaha se ei tullutkaan tänään töihin.

Kyllähän tuo sinun asenteesi kertoo aika pitkälle, ettei sinua kiinnosta. Jos ei kiinnosta, niin ihan sama oletko töissä, koulussa vai kotona? Eikö?

Mutta yritän kyllä parhaani. Tämä on todella kaksipiippuinen juttu, koska yritän kyllä parhaani mutta ei näin säännöllinen elämä sovi minulle ainakaan nyt.

Teistä minulla on ehkä huono asenne, ja toki onkin mutta minä sentään yritän sopeutua tähän paskaan. Minä yritän vastata näihin haasteisiin. Mutta en minä kykene. Ja toki mulla on tuplaherätys, itseasiassa triplaherätys. En herää herätyskelloon, se on ongelmani.. Jos herään niin ylösnouseminen ei tuota ongelmia ja lähden ihan hyvällä motivaatiolla töihin.

-ap

Mä tiedän ihmisen, joka joskus nukkuu niin sikeästi ettei herää palohälyttimen soimiseenkaan. Siinä mielessä voin uskoa, että tosiaan meluisakaan herätyskello ei kaikkia herätä. Että sinänsä ei välttämättä tarvi olla mitään sairautta taustalla, mutta kannattaisihan sekin tarkistaa. Onko sulla aina ollut tämä nukkumisjuttu (vaikeus herätä + ylipitkät yöunet) vai onko se tullut vasta jossain vaiheessa elämääsi? Et suinkaan sikaflunssarokotetta oo ottanut? Etkö herää, vaikka esim. kelloradio pamahtaisi soimaan täydellä volyymilla?

Mä olen kuullut sellaisista herätyskelloista, jotka on kuin rannekelloja ja jotka jotenkin huomaavat koska ihminen on sellaisessa unen vaiheessa että on altis heräämään ja herättää silloin. Siihen siis kai voi ohjelmoida, että mihin aikaan suunnilleen pitäisi nousta ja se kello sitten bongaa sopivan ajankohdan. Mä en tiedä onko siinä vielä joku tärinä tms, sehän voisi myös auttaa heräämään.

Ei ainakaan terapiaan kannata mennä. Rahan ja ajan tuhlausta.

onkohan sulla uniapnea...tai narkolepsia kun tuolleen nukahtelet...joku unen häiriötila ...

kannattaisi mennä lääkäriin ensin ja jos sieltä saa puhtaat paperit niin sitten terapiaan miettimään näitä motivaatio ym elämän juttuja.

Mutta ihan sivuhuomautuksena vaan, että kai sulla on tuplavarmistus herätyksessä? Vaikka kännyyn eka, sitten vielä joku meluisa perinteinen herätyskello. Vai onko kyse siitä, että sä kyllä heräät muttet vaan jaksa nousta?