Uusi työpaikkaa ja taas kiusataan. Mikä mussa on vikana?

Meillä on töissä yks tyyppi, joka on äänekäs ja hauska ja ihan hyvä tyyppi. Ei kuitenkaan liian äänekäs. Mutta siis ei ole ujo. Hän ottaa kaikki aina hyvin henkilökohtaisesti. Luulee aina, että hänestä puhutaan, jos tulee huoneeseen. Jos joku sanoo, että JOKU unohtanut tehdä jotain tai tehnyt asian väärin (vaikka eri tiimissä) niin hän luulee, että häntä syytetään. Aika ajoin vaikuttaa lähes vainoharhaiselta. Puhuu, että töissä on raskasta, kun HÄNTÄ kiusataan. Itse olen jo valmis välttelemään koko tyyppiä, koska tuo vainoharhaisuus on todella raskasta.

Kiusattu alkaa nähdä kiusaamista sellaisissakin asioissa, joissa sitä ei ole tai näkee jonkun ilmiön paljon raskaammin kuin joku toinen, vaikka tuo toinenkin näkisi sen ikävänä.

Minusta aika paljon vaikuttaa sekin, pääseekö mukaan porukkaan. Joissain paikoissa vain on enemmän sellaisia, joiden kanssa tuntee olevansa samoilla aallonpituuksilla. Kun huomio on mukavissa työkavereissa, ei joku ikävämpikään työkaveri haittaa. Olen palvelualalla ja meillä on töissä keski-ikäinen nainen, joka näkee kaikissa puolissa vain huonot puolet ja kettuilee ihmisille ja suoraan sanoen kiukuttelee. En ole kuitenkaan koskaan puhunut hänestä työpaikkakiusaajana vaikka pidänkin häntä aina välillä rasittavana. Yksi henkilö on tuolla paikassa ottanut loparit, koska ei enää jaksanut ko. ihmistä. Itse olen vaan yrittänyt pitää puoliani. On tietysti sellaisia työyhteisöjä, joissa yksi leimataan kaikkien ongelmien aluksi ja juureksi.

Ihmettelen siis, miksi ap voi olla niin vakuuttunut, että vain hänelle ollaan ikäviä, koskaan kellekään muulle ei.

saat sympatiat...

itse olen joutunut muutaman narsistin vuoksi kiusan kohteeksi joskus..

ei vika välttämättä ole sinussa.

olen naisvaltaisessa työyhteisössä (sairaala), jossa omassa yksikössä ilmapiiriä vie jatkuvasti alas muutama kaikkeen tyytymätön hapannaama. Jatkuvasti on jotain työhyvinvointikyselyjä ja niiden tulosten seurantaa, näiden yksilöiden vaatimia työpaikkakokouksia jne. jne., kun heidän mielestään osastolla on huono työilmapiiri, tiedotus ei kulje, ihmisiä kohdellaan epätasa-arvoisesti jne. jne.



Todellisuudessa meillä on erittäin hyvä työilmapiiri ja tästä syystä esim. lääkärinvirat ylitäytetty, hoitajien virat ja sijaisuudet täynnä jne. Tiedotus kulkee erittäin hyvin, on viikottaiset osastokokoukset ja kaikki oleellinen tulee vielä kaikille sähköpostitse tiedoksi. Ja se ihmisten eriarvoisuus johtuu siitä, että ihmiset ovat erilaisissa työtehtävissä ja työtehtävät käsittävät erilaisen palkan, erilaiset työaikajärjestelyt, myös erilaisen vastuutuksen ym. ym. (esim. lääkärit vs. hoitajat; kyseessä nyt vaan on eri ammattiryhmät ja esim. erilainen työehtosopimus). Ihmiset sinänsä toki ovat samanarvoisia mutta eri ammattiryhmillä nyt vaan on erilaiset tehtävät, vastuut ym. Kaikilla on mahdollisuus kouluttautua uudelleen, jos ei oma työ tyydytä.



Joillekin ihmisille työ ja työyhteisö on ihan liian merkittävässä asemassa; töissä ollaan pääosin siitä saatavan palkan takia, hyvät työkaverit toki plussaa mutta työpaikan ja työyhteisön ei ole tarkoitus olla kenellekään mikään terapiapaikka eikä hoivaava vanhempi, joka katsoo perään, suojelee ja puhaltaa pipin pois. Työnantaja odottaa työtehtävän suoritusta ja maksaa siitä korvauksen. Työkavereiden kanssa pitää pystyä työskentelemään yhdessä ja kaikkia pitää toki esim. tervehtiä; mitään sen kummempaa tai syvempää ystävyyttä tai henkistä yhteyttä ei voi vaatia tai odottaa, ne tulee sitten ajan mittaan, jos on tullakseen. Ja aina ei tule. Elämää on hankittava työn ulkopuoleltakin.

Meillä on töissä yks tyyppi, joka on äänekäs ja hauska ja ihan hyvä tyyppi. Ei kuitenkaan liian äänekäs. Mutta siis ei ole ujo. Hän ottaa kaikki aina hyvin henkilökohtaisesti. Luulee aina, että hänestä puhutaan, jos tulee huoneeseen. Jos joku sanoo, että JOKU unohtanut tehdä jotain tai tehnyt asian väärin (vaikka eri tiimissä) niin hän luulee, että häntä syytetään. Aika ajoin vaikuttaa lähes vainoharhaiselta. Puhuu, että töissä on raskasta, kun HÄNTÄ kiusataan. Itse olen jo valmis välttelemään koko tyyppiä, koska tuo vainoharhaisuus on todella raskasta.

Kiusattu alkaa nähdä kiusaamista sellaisissakin asioissa, joissa sitä ei ole tai näkee jonkun ilmiön paljon raskaammin kuin joku toinen, vaikka tuo toinenkin näkisi sen ikävänä.

Minusta aika paljon vaikuttaa sekin, pääseekö mukaan porukkaan. Joissain paikoissa vain on enemmän sellaisia, joiden kanssa tuntee olevansa samoilla aallonpituuksilla. Kun huomio on mukavissa työkavereissa, ei joku ikävämpikään työkaveri haittaa. Olen palvelualalla ja meillä on töissä keski-ikäinen nainen, joka näkee kaikissa puolissa vain huonot puolet ja kettuilee ihmisille ja suoraan sanoen kiukuttelee. En ole kuitenkaan koskaan puhunut hänestä työpaikkakiusaajana vaikka pidänkin häntä aina välillä rasittavana. Yksi henkilö on tuolla paikassa ottanut loparit, koska ei enää jaksanut ko. ihmistä. Itse olen vaan yrittänyt pitää puoliani. On tietysti sellaisia työyhteisöjä, joissa yksi leimataan kaikkien ongelmien aluksi ja juureksi.

Ihmettelen siis, miksi ap voi olla niin vakuuttunut, että vain hänelle ollaan ikäviä, koskaan kellekään muulle ei.

te loput olette nuoria.

Ettekä halua ottaa vanhaa kalkkista mukaan tai jutella sen kanssa mukavia. Keksitte mitä ihmeellisimpiä syitä miksi tuo nainen on rasittava. Auttaisko jos olisittekin vain ystävällisiä ja puhuisitte siitä säästä jos vanha rouva välillä haluaa? Ehkä sekin jaksaisi sitten olla vähän positiivisempi.

vasta 4kk? Suomalaisiin on usein hyvin vaikea luoda kontaktia. Usein voi kestää vuosiakin, ennen kuin saat ystäviä.

Näin ainakin kun muuttaa uudelle paikkakunnalle. Sinua kyräillään piiiiitkään ja laitetaan koville.

Jos jaksat odottaa, niin ehkä sinutkin hyväksytään lopulta joukkoon. Mutta aikaa siihen menee!