Lue keskustelun säännöt.
Rv12, sikiöllä 21-trisomia (downin syndrooma)
15.05.2012 |
Sain tänään puhelun kätilöltä. Nyt en tiedä, mitä ajatella. Lääkärin vastaanotolla en ole vielä käynyt, ja jouduin ottamaan ajan vasta yli 2 viikon päähän, koska sitä ennen en vain pysty käsittelemään tällaista asiaa.
Kertokaa kohtalotoverit, miten omat ajatuskulkunne ovat tässä tilanteessa edenneet, ja päädyittekö pitämään lapsen?
Kommentit (210)
Eihän sitä voi eukäteen tietää miten paha down-vamma lapsella olisi.. serkullani on downin syndrooma ja hän on ikäiseni. Ja oikein iloinen ja todella sosiaalinen ihminen, musikaalisuutta unohtamatta. Eihän kukaan voi sanoa etteikö down-ihminen voisi olla onnellinenkin. Terve ihminenkin voi sairastua pahaan masennukseen, tai loukkaantua pahasti ja olla vammainen lopun ikänsä..
Kuitenkin kaikki olemme yksilöitä ja vaivoja meillä monella jos jonkun näköistä, sekä henkisiä että fyysisiä, on surua ynm...
Down-ihmiselläkin on varmasti omat vahvuutensa ja voi olla jopa onnellisempi kuin joku muu terve. Osaavat varmasti nauttia ja arvostaa pieniäkin asioita.
Kaikellahan täällä on tarkoituksensa ja jokainen elämä on lahja. Itse en voisi elää jos tekisin keskeytyksen, miettisin aina niitä down-ihmisiä ja serkkuani että kuka minä olen sanomaan onko heillä oikeus elämään. Ja kuitenkin lasta rakastaisi vammasta huolimatta. Tiedän että terveestäkin lapsesta voi olla suuri huoli aikuisenakin, kun koskaan ei tiedä mitä kaikkea voikin käydä..
Tietty jos itse tuntee ettei vain yksinkertaisesti halua/pysty kohdata haasteita, niin eihän sekään käy päinsä että pitää lapsen ja koko elämä itsellä ja lapsella kärsii pahasti.
Uskon että sitä pärjää erityislapsenkin kanssa jos tahtoa löytyy.
Jaksamista päätöksen tekoon, mieti asiaa joka kantilta, ja että mikä on mielestäsi tärkeintä. Ihmiset ympärilläsi varmasti tukevat ja auttavat sinua kumpaan sitten päädytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka AP:n päätöksen pystyi kyllä jo lukemaan melkein heti toisesta kirjoituksesta rivien välistä.
Kertoisitko siis minullekin, mikä päätökseni on, ja miten sen perustelen?
ap
Kyllä sen sun päätöksen näkee jo aloituksesta. Haet sille vaan oikeutusta.
vaan ymmärtävät että jokaisen kohdalla on erilainen elämäntilanne.
t: se rv17+ abortoinut
miettiä tarkkaan jo ennenkuin alkaa lapsia hankkimaan. On kuitenkin toisen ihmisen ainutkertaisesta elämästä kyse. Parempi ettei sitä elämää laita alulle ollenkaan kuin että sen elämän katkaisee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tainnut vielä saada toivomani kaltaisia vastauksia (en ainakaan useampia).
Down-ihmiset eivät ole minulle millään tavalla hätkähdyttäviä, vieraan oloisia, saati vastenmielisiä tms. Suhtaudun heihin samoin kuin muihinkin ihmisiin; kohdatessani juttelen ja tutustun yhtä kiinnostuneena kuin kenestä tahansa tuntemattomasta. Ajatus siitä, että oma lapseni olisi down, on varsin helppo hyväksyä - tai oikeammin sanoen tuota hyväksymisasiaa ei tarvitse edes miettiä. Henkilön olemuksen kannalta ajattelen downia lähinnä eräänlaisena kimppuna luonteeseen, persoonallisuuteen ja ulkonäköön vaikuttavia piirteitä (käsitykseni siitä, minkälaisia nuo piirteet ovat, on muodostunut niiden downien perusteella jotka olen tavannut tai esim. tv:ssä nähnyt - ehkä ne vaikeimmat tilat siis ovat jääneet minulta piiloon). Luonteepiirteitä ja ulkonäöllisiä piirteitä on kaikilla ihmisillä, joten en ajattele down-ihmisistä mitään sen erityisempää kuin muistakaan.
En siis tarvitse mitään suvaitsevaisuuskoulutusta tässä asiassa.
Ketjun alussa pyysin kertomuksia siitä, miten te samassa tilanteessa olleet olette tehneet päätöksenne joko abortista tai lapsen synnyttämisestä. Siis siinä tilanteessa, kun ei vielä ole ollut tietoa sen myöhemmin syntyvän lapsen luonteen helppoudesta/vaikeudesta, eikä sitä kokemusta oman lapsenne vanhemmuudesta (tai abortin tehneen elämästä) joka teillä nykyään on.
Arvostaisin kovasti, jos joku viitsisi muistella aikoja ennen päätöksen tekemistä.
ap
Kyllä sen sun päätöksen näkee jo aloituksesta. Haet sille vaan oikeutusta.
Ei pitäisi olla vaikeaa, kuten itse tuossa annat ymmärtää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miettiä tarkkaan jo ennenkuin alkaa lapsia hankkimaan. On kuitenkin toisen ihmisen ainutkertaisesta elämästä kyse. Parempi ettei sitä elämää laita alulle ollenkaan kuin että sen elämän katkaisee.
eipä tuo koko perheen hurmannut iltatähtikään olisi täällä, jos olisin tehnyt toisenlaisen ratkaisun.
On annettu ainutkertainen elämä jollekin muulle.
miettiä tarkkaan jo ennenkuin alkaa lapsia hankkimaan. On kuitenkin toisen ihmisen ainutkertaisesta elämästä kyse. Parempi ettei sitä elämää laita alulle ollenkaan kuin että sen elämän katkaisee.
jos toteaa ettei ole valmis vanhemmaksi ihan minkälaiselle lapselle tahansa (mukaanlukien siis ne vaikeimmat ja harvinaisimmat mahdolliset tapaukset), ei pidä hankkiutua ollenkaan raskaaksi? Olen kyllä teoreettisesti ajatellen kanssasi samaa mieltä.
Käytännössä tämä olisi kuitenkin merkinnyt sitä, että minun olisi pitänyt jättää mieheni lapsettomaksi. Aika iso päätös ihmisen elämässä tehtäväksi vain sen noin 2% riskin karttamiseksi. Ihminen tapaa ottaa elämässä riskejä, eli tekee tietoisesti tai tiedostamattaan valintoja, jotka joissakin harvinaisissa tapauksissa johtavat sietämättömään elämäntilanteeseen.
Tuolla sinun periaatteellasi voisi esim. sanoa, ettei lapsia hankkinut ihminen saa enää koskaan lähteä liikenteeseen, koska siellä on riski kuolla, jolloin lapset menettävät vanhempansa. Vanhemmalla on kuitenkin vastuu huolehtia lapsistaan, joten tätä riskiä ei pitäisi ottaa. Käytännössä olisi kohtuuton vaatimus karttaa tuota riskiä, joten lähes kaikki sen kuitenkin ottavat. Ja osan kohdalla riski sitten toteutuu ja lapset menettävät isän, äidin tai molemmat.
Jos sinun miehesi olisi kertonut sinulle ennen lasten hankintaa, ettei pystyisi ottamaan vastuulleen vaikeasti vammaisen lapsen vanhemmuutta, olisitko siinäkin tilanteessa tehnyt päätöksen, että teidän perheeseenne ei sitten lapsia tule ollenkaan?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs jos olisit antanut abortoida nyt olemassa olevan iltatähtesi? Sinulla voisi olla toinen. Mutta se, joka oli vaikka abortoitiin, oli myös olemassa.
En siis tarvitse mitään suvaitsevaisuuskoulutusta tässä asiassa.
että en erityisemmin kaipaa näitä "itse abortoisin" -heittojakaan. Enkä varsinkaan moralisoivia puheenvuoroja puolesta tai vastaan. Moraalini olen tähänkin asti rakentanut itse, eikä siihen vaikuta tuntemattomien nettikirjoittajien painostus.
Päätöksentekoprosesseista ja niihin liittyvistä pohdinnoista puolestaan olisin kiinnostunut lukemaan.
Siis: älä kerro minulle, mitä _minun_ pitäisi tehdä, vaan mitä _itse_ teit ja miksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ollut kaksi vaihtoehtoa. Joka lapseton liitto tai mies pellolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs jos olisit antanut abortoida nyt olemassa olevan iltatähtesi? Sinulla voisi olla toinen. Mutta se, joka oli vaikka abortoitiin, oli myös olemassa.
vaikka ei ole olemassakaan! Nyt on todellakin tunne, että kaikki on koolla =)
joku siellä liikenteessä.
kuin alkion/sikiön abortointi.
Jos sinulla ei olisi tätä nykyisin olevaa lasta, et tietäisi hänestä mitään. Sen omasta toimestasi deletoineen lapsen sinä sensijaan tiesit olevan olemassa. Voihan sinulla nytkin olla vaikka tusina mahdollisia lapsia, mutta et sinä niitä osaa kaivata, kun ei niitä ole.
Et sinä tätä vauvaa hänelle tee (tai jätä tekemättä) vaan teille. Vastuu on molempien. Ehkä enemmän vielä tässä tilanteessa kuitenkin sinun.
Vertasin riskiä kuolla liikenteessä riskiin saada lapsi, jonka vanhemmuus aiheuttaa itselle esim. kroonisen masennuksen tai uupumuksen. Kummassakin tapauksessa lapsi kärsii. Kummankin riskin moni on valmis ottamaan.
Abortti on sitten takaportti, jonka kautta pääsee joissakin tapauksissa ulos tuosta ensin mainitusta tilanteesta - joskin siitä portista astumalla joutuu sitten toisenlaiseen ikävään tilanteeseen. Eli ikävän tilanteen joutuu kohtaamaan ja käsittelemään joka tapauksessa, jos mainittu riski omalla kohdalla toteutuu. Ja silti moni sen riskin ottaa, ihan niin kuin liikenteessäkin.
ap
Itse en voisi elää jos tekisin keskeytyksen, miettisin aina niitä down-ihmisiä ja serkkuani että kuka minä olen sanomaan onko heillä oikeus elämään.
Ei minullakaan mielestäni ole oikeutta sanoa, kenellä on oikeus elämään. Olen silti varma, että abortoisin ihan terveen sikiön esimerkiksi tilanteessa, jossa raskaus olisi saanut alkunsa raiskauksesta eikä lapsen saaminen sopisi lainkaan elämäntilanteeseeni (kärjistetty esimerkki: olisin sinkku, pitkäaikaistyötön alkoholisti ja kroonisesti masentunut).
Eli vaikka minulla ei sitä oikeutta ole, käyttäisin joissakin tilanteissa hyväkseni mahdollisuutta, joka minulla kuitenkin olisi.
ap
Minulta otettiin AFP-verinäyte ja sen jälkeen tulikin soitto, että vauva ei ehkä olekaan terve ja pitää tulla mahdollisimman pian juttelemaan asiasta. Seuraava yö menikin mieheni kanssa keskustellessa asiasta ja itkiessä.
Menimme sitten lääkäriin ja siellä sanottiin, et voisimmen mennä istukkabiobsiaan, jossa tosin sitten on keskenmenoriski ja samalla sanottiin,et yleensä nämä Down.sikiöt keskeytetään.
Me emme voineet tehdä aborttia.
Ajattelimme ottaa vauvan vastaan juuri sellaisena kuin hän on.
Raskausaika oli melko raskas, koska en yhtään sitetn tiennyt onko vauva tosiaan jollainlailla vammainen vai olisko hän kenties sittenkin terve?
Muuten raskaus oli täysin normaali, minun kohdallani helppo.
Kun vauva syntyi, samantein paikalle tuli lääkäri, joka totesi vauvan Down-pojaksi.
Kaikki onnittelivat puhelimessa ja sanoivat, että onneksi olkoon pojan johdosta (mulla oli entinen lapsi poika) joten monet sanoivat, että samahan se, kumpi tuli, kunhan vaan on terve!
Minä meinasin huutaa kaikille, että "kuka helvetti teille on sanonut, että tämä vauva on terve!!!!!" Oli liian raastavaa sanoa heti mummoille ja sukulaisille, ettei lapsi ole terve. Meni kuukausi, ennenkuin kerroin asiasta kenellekään. Sanoin myös kaikille, että kertokaa asiasta kaikille, en jaksa itse sitä tehdä.
Sitten tajusin, että mulla oli oikein ihana suku ja todella mahtavia ystäviä. he kaikki tukivat meitä ja kukaan ei hylännyt meitä.
Nyt lapsi on jo aikuinen.
Kävi erityiskoulun.
On sosiaalinen ja käy ulkomailla kanssamme, leffoissa, teattereissa, konserteissa, lätkämatseissa ym ym kavereidensa kanssa.
Hän asuu kotona. Hän auttaa meitä kovasti kotimme askareissa. Hän on elämässäni ollut tosi ihana asia. Nyt tuntuu hyvältä, että päätimme pitää lapsen, enkä tehnyt aborttia.
Olen saanut hänen kauttaan tosi paljon ystäviä ja elämänkatsomukseni on laajentunut tosi paljon.
hänellä ei ole sydänvikaa ja hän on todella iloinen ja ystävällinen kaikille. Oikein sellainen herrasmies! Puhuminen on epäselvää, mutta tutut ihmiset voivat kommunikoida hänen kanssaan myös puhelimessa.
Itse olen abortteja vastaan, mutta tälläisessä tilanteessa ymmärrän senkin täysin. Jokaisen tälläisen tiedon saavan perheen täytyy miettiä OMALLA kohdallaan OMA jaksaminen.
Puhukaa miehesi kanssa asia kunnolla läpi ja hankkikaa tietoa asiasta. Käykää tutustumassa vaikka harjaantumiskouluun heti ensi viikolla.
Opetustahan on sallittua seurata milloin vaan, hyvä on tietenkin vaikka opelle soittaa etukäteen tulostaan.
Miettikää siis asia ja harkitkaa tarkkaan.
Toivon voimia teille, päädyittepähän mihin ratkaisuun tahansa.