Ylisuojellut ainoat lapset. 6-7-vuotiaan perässä äiti kävelee koko ajan

Että kaveri "tilataan" kylään, vierailu kestää max. kaksi tuntia. Viedään ja haetaan ja muu aika ollaan perheen aikuisten kanssa? Korvaako aikuinen seura tai kerran-kaksi viikkoon tapahtuva kaverikyläily lapselle lapsiseuran tarpeen?

Onko teidän lapsi tyytyväinen jos äiti potkii pihalla 7v pojan kanssa? Sen sijaan että pallottelisi kaverin kanssa.



Kertokaa nyt rakkaat ystävät.

Onko meillä ainoat lapset jotka tykkäävät ikäisistään kavereista? Joille äiti ja isi ei korvaa kaveriseuraa?



Toisekseen, meillä on hyvin puheliaat lapset. Se ei tarkoita sitä etteikö heille/heidän kanssaan kotona juteltaisi. Mutta anteeksi nyt kamalasti jos ne teille naapureillekin mielellään jonkun sanan sanovat. Sehän on merkki siitä että kotona on joku pielessä. APUA - NE PUHUVAT..OLLAANHAN SUOMESSA JA SE EI OLE TÄÄLLÄ TAPANA. = eivät saa kotona huomiota kun moikkaavat naapureita.



Vai provoiletteko te nyt vaan?



ap

Siinä ei aikuisia tarvittu, ja ihmisiksi oltiin ja ihan normaaleja meistä tuli. Opittiin sosiaalisia taitoja kun kaikki aika ei mennyt ohjatussa harrastustoiminnassa.

Miten nykyään tämäkin asia on viety ihan toiseen ääripäähän? Lasten onnellisuuden aste ei silti ole noussut. Miksikähän?

Meidän kohta 5-vuotias ihmettelee, miksi tossa lähikadulla hänen kokoisensa lapset kulkevat aina itsekseen pitkin katuja.

Kirjoituksestasi saa käsityksen että olet kateellinen vahemmille jotka viettävät aikaansa lasten kanssa ulkona? Veikkaan että sä päästät sun 7v ostarille ym kavereidensa kanssa keskenään?

Kylä ne lapset kerkeää ja oppivat kulkemaan ilman äitiä/isää ilman sun keuhkoamista..

Nykyaikana on lapsillakin kamalan kiire "itsenäistyä" :( Ja sun avaus puoltaa sitä!

peesi

Siinä ei aikuisia tarvittu, ja ihmisiksi oltiin ja ihan normaaleja meistä tuli. Opittiin sosiaalisia taitoja kun kaikki aika ei mennyt ohjatussa harrastustoiminnassa.

Miten nykyään tämäkin asia on viety ihan toiseen ääripäähän? Lasten onnellisuuden aste ei silti ole noussut. Miksikähän?

Lapsuudessa suurin osa asui ihan erilaisissa paikoissa.

Oli avaraa, nykyään isot kaupungit on rakennettu ahtaiksi.

Ei tuolle hengailulle ole okt-alueella tilaa.

Että kaveri "tilataan" kylään, vierailu kestää max. kaksi tuntia. Viedään ja haetaan ja muu aika ollaan perheen aikuisten kanssa? Korvaako aikuinen seura tai kerran-kaksi viikkoon tapahtuva kaverikyläily lapselle lapsiseuran tarpeen?

Onko teidän lapsi tyytyväinen jos äiti potkii pihalla 7v pojan kanssa? Sen sijaan että pallottelisi kaverin kanssa.

Kertokaa nyt rakkaat ystävät.

Onko meillä ainoat lapset jotka tykkäävät ikäisistään kavereista? Joille äiti ja isi ei korvaa kaveriseuraa?

Toisekseen, meillä on hyvin puheliaat lapset. Se ei tarkoita sitä etteikö heille/heidän kanssaan kotona juteltaisi. Mutta anteeksi nyt kamalasti jos ne teille naapureillekin mielellään jonkun sanan sanovat. Sehän on merkki siitä että kotona on joku pielessä. APUA - NE PUHUVAT..OLLAANHAN SUOMESSA JA SE EI OLE TÄÄLLÄ TAPANA. = eivät saa kotona huomiota kun moikkaavat naapureita.

Vai provoiletteko te nyt vaan?

ap

Muualla euroopassa toimitaan just noin. Lapset kuuluvat perheeseeen, isonakin.

Heitä ei yritetä työntää kadulle tai ostarille.

Mulla on ihana kokemus näistä itsenäisistä muksuista eilispäivältä.



Ostettiin uusi pesukone ja ajettiin sen johdosta auto ihan tuohon talon eteen, koska mun ja miehen kantovoimat ei riittäisi kaukana olevalta parkkipaikalta. En tiedä mistä ne lapset siihen ilmestyi, mutta sellainen n.10 lapsukaisen, näyttivät alle kouluikäisiltä, lauma siihen tuli. Ajoivat pyörällä ja skeittilaudoillaan auton eteen ja taakse ja koputtelivat ikkunoita. Mies tööttäsi torvea ja näytti, että väistyisivät. Pennut väistyivät, mutta heti kun mies lähti ajamaan eteenpäin juoksi yksi suoraan auton eteen. Onneksi mieheni refleksit pelasivat, ei käynyt vahinkoa.



Ihan oikeasti alle kouluikäiset tarvitsevat vanhempien valvontaa ja läsnäoloa. Yhden muksun tyhmä idea voi johtaa sitten tuollaiseen. Vaikka muiden asioihin ei täällä Suomessa saisi puuttua, sanoin kipakasti näille lapsille. Vastaukseksi tuli tietenkin virnuilua ja hörötystä. Tällä alueella asuu paljon vanhuksia, jotka liikkuvat taksilla. Joku kerta tällainen itsenäinen kullanmussukka jää vielä auton alle!

Jos pitää valita, kummat lapset on pyllystä, vahditut vai ei-vahditut, niin kyllä ne ei-vahditut on pyllystä ja itsekkäitä ja röyhkeitä.

Että kaveri "tilataan" kylään, vierailu kestää max. kaksi tuntia. Viedään ja haetaan ja muu aika ollaan perheen aikuisten kanssa? Korvaako aikuinen seura tai kerran-kaksi viikkoon tapahtuva kaverikyläily lapselle lapsiseuran tarpeen?

oma 6-vuotias ainakin on eskarissa ja päiväkodissa, joten sitä kaveriseuraa on tarjolla joka ikinen päivä 7-8 h. Sen jälkeen lapsesta kyllä huomaa että kaipaa aikuista joka kuuntelee nimenomaan häntä ja vain ja ainoastaan hänen juttujaan.

meillä lapsella on kaveriseuraa lähes joka päivä, sen jälkeen kun nuo elintärkeät kuulumiset on vaihdettu. Mutta senkin voi hoitaa valvotusti. Olen monesti ulkona kun lapset leikkii keskenään (en juokse perässä mutta olen saatavilla), tai sitten niitä käydään vaikka puolen tunnin välein katsomassa. Meiltä ei ole sisältä näköyhteyttä pihaan.

Naapureille puhuminen on ok ja on ihan hyväkin opettaa lapsia tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia. Mutta se on ihan eri asia kuin se aikuisiin takertuminen jota minä näen harva se päivä. Sellaiset lapset ovat rasittavia ja aikuiset rupeavat niitä vähitellen välttelemään kun tietävät jo valmiiksi että lapsesta on vaikea päästä eroon eikä koko ajan jaksa sanoa ei ei ei.

on pihalla kavereidensa kanssa, selkeät rajat minne saa mennä; talojen taakse ja omalla pihalla. Tietä ei ylitetä, pitää olla huutoetäisyydellä.



Saa mennä potkimaan palloa kentälle jonne en näe, n. 150m matkaa. Tällöin tulee sanomaan ja ottaa puhelimen mukaansa.



Saa mennä hakemaan kaveriaan n. 200m. päästä joka on mutkainen tie talojen välistä mutta ei taaskaan yhtään autotietä yhlitettävänä. Tällöin ilmoittaa myös ja ottaa puhelimensa mukaan. Soitan myös kaverin äidille että on tulossa.



Joskus istumme pihalla muiden äitien kanssa, ei niinkään vahtimassa lapsia kuin juttelemassa keskenään. Kaikki tuntee toisensa.



Mutta, tämä vuosi on ensimmäinen vuosi jolloin lapse saa mennä näin vapaasti, aikasemmin 0-3 vuotiaaseen olen istunut pihalla tunteja lapsen ja muiden äitien kanssa, 4-5 lapsi on pieniä hetkiä voinut olla yksin pihalla, tällöin kävin monesti katsomassa ja oltiin myös muiden äitien kanssa pihalla lasten kanssa.



Inhoan pärjäämiskulttuuria!! Lasten pitäisi saada tuntea olevansa turvassa pienenä. Täällä näkee myös näitä huonojen perheiden lapsia jotka jo 3 vuotiaasta kulkevat kännykkä taskussa, heitä saa jatkuvasti komentaa ja ojentaa. Käyvät pyytämässä juomista ja jopa syömistä, karkkia, jäätelöä, hedelmiä, mitä tahansa.



Jotkut heistä takertuvat aikusiin eikä omasta jtutelusta tule mitään. Muutaman sanan vaihtaminen on ihan ok, mutta koko päivän lahkeessa roikkuminen ei.



Te jotka kuvittelette että lapsi pärjää pienenä yksin pihalla, ei ole aavistustakaan kuinka paljon lastanne kasvatetaan, ojennetaa, komennetaan ja ennen kaikkea pidetään huolta muiden aikuisten toimesta. Ja aina kyllä päivitellään että olis se hyvä jos tämänkin naperon äiti olisi täällä pihalla katsomassa perään... ei ne muutkaan äidit aina jaksa ja sitten tulee vahinkoja.

Meillä on 4 lasta, 6v, 5v, 3v, ja vauva 11kk.



Tänään lapset olivat menossa ulos, annoin kahdelle vanhimmalle luvan, mutta kielsin 3v. jos ei jompikumpi meistä vanhemmista lähde mukaan (=mies, minä valvoin 00.30 - 05.30 huutavan vauvan kanssa), ja nyt illalla olen töissä. Oli toive että ehtisin päikkärit nukkua jossain vaiheessa.



No eikös mitä, mieheni alkaa väittämään vastaan (todella kypsää joo, lasten kuullen), että kyllä tuo 3v. voi myös mennä isompien kanssa läheiseen puistoon johon meillä ei ole näköyhteyttä. Kihisin raivosta! Ja sinne meni, sai vielä ohjeita mieheltäni missä saa leikkiä jne, vaikka ehdottomasti vaarallisin on TIE joka vie sinne leikkipuistoon.



Ja mies lähti itse isänsä luo. Se siitä mun nukkumisesta.



Vaelsin kotona, levottomana lasten puolesta. Vauva on kipee, sitä ei ulos voi viedä.



Tunnin kuluttua joku soittaa ovikelloa, meidän 3v. mukanaan. Oli löytänyt tytön tien vierestä seisomasta, yksin. Isommat olivat menneet jonnekkin. Hävetti ja kadutti. Miksi en nostanut laiskaa p*settäni ja mennyt lasten kanssa ulos?



Kun mies tuli kotiin, kerroin tämän hänelle. Hän alkoi sättiä isompia lapsia, vika oli kuulemma heissä. Ei meissä aikuisissa ainakaan.



Meillä on ihanaa perhe-elämää... Olen itse yhtälailla syyllinen, sillä tiesin miehen laiskaks, ei tähän päivään mennessä ole kertaakaan ollut lasten kanssa ulkona.



Koitan parantaa tapani. Meidän lapsista EI tule niitä jotka naapurit kasvattavat.

on pihalla kavereidensa kanssa, selkeät rajat minne saa mennä; talojen taakse ja omalla pihalla. Tietä ei ylitetä, pitää olla huutoetäisyydellä.

Saa mennä potkimaan palloa kentälle jonne en näe, n. 150m matkaa. Tällöin tulee sanomaan ja ottaa puhelimen mukaansa..

mutta ongelma tulee siinä, että lapsen pitäisi ulkoilla toisten lasten kanssa joille ei selvästikään ole annettu mitään rajoja. Eikä varsinkaan ole selitetty että tässä on kävelytie, tässä saa kävellä. Tässä menee autoja, tänne ei mennä. Tässä SAATTAA mennä autoja, pitää olla varovainen.

Yritä siinä opettaa lapselle tuota itsenäistymistä kun kaveri juoksee tiellä, potkii palloa parkkipaikalla ja lääppii naapureitten autoja tai pesee niitä hiekkaisella lumella. Heti kun näen oman lapsen noitta touhuissa niin tulee käsky sisälle ja asiaa käydään läpi taas. "Mutta kun Jessekin saa"... niinpä niin.

jos olisi kaveri joka ei inttäisi vastaan ja uhmaisi niin tämä olisi paljon helpompaa.

eli meillä tosiaan tota ongelmaa ei ole. Olen selittänyt lapselle eli 6v miksi jotian asiaa ei saa tehdä ja tuntuu menevän perille.



Vaikka ne toiset kaverit menis tien yli niin meidän lapsi ei mene, eikä potki palloa parkkipaikalla eikä muutakaan kiellettyä.



Ei koskaan sano että kun Jessekin saa tehdä... on nähnyt ettei Jessen vanhemmat muutenkaan välitä mitä se Jesse siellä puuhaa...

Minua ja kahta siskoani käytettiin hyväksi lapsuudessa - tekijöinä mm. kaksi eri naapuria. Vanhemmat olivat naiveja ja antoivat meidän liikkua aika vapaasti.



Useampi mies on ollut perässäni lapsuudesta asti. Omien kokemusten myötä väitän, että pedofilia on yleisempää, kuin siltä säästyneet voivat uskoakaan.



Ai niin, jos se ketään kiinnostaa, asuimme ns. hyvällä pientalo-alueella. Meistä lapsista pidettiin hyvää huolta - miinus vanhempien luottamus ja hyväuskoisuus muita ihmisiä kohtaan. Ja kyllähän av-palstakin paljastaa ihmisten raadollisuuden: kateutta, vihaa, epärehellisyyttä, pettämistä, rakkaudettomuutta myös lapsia kohtaan jne.



Aikuisena perheellisenä asuin vuosia ulkomailla. Tällöin romahti urakalla luottamus ihmisiin näin yleensä. Ystävät ja lähipiirin valitsemme huolella, muita emme päästä yksityiselämäämme.



Ulkomailla oli normaalia vahtia lapsia, viedä kouluun, harrastuksiin, olla itse mukana kaverin kotona (äidit juttelee keskenään) jne. Koulun päättyessä kadulla oli aina iso lauma äitejä ja lastenhoitajia odottamassa koululaisia. Lapset eivät yksin vaeltaneet.



Ja tiedättekö mitä, vaikka maassa oli turvattomuutta, suurta rikollisuutta ja myös kidnappauksia, lapset olivat todella onnellisen ja hyvinvoivan oloisia. Perusturvallisuus oli kunnossa.

Ja kaikkien on elettävä ihan samassa rytmissä ja samalla tavalla kuin meidän perheessä, tai lapset ovat heitteillä...

Sillä valtaosalla tuon ikäisiä lapsia alkaa aamulla päiväkoti, eskari tai koulu. Joten kyllä vain kasilta on iltatoimien aika, ei silloin enää lähdetä kaverien kanssa ulos.

Ellei sitten elä siinä aiemmin mainitussa kuplassa tämän ympäröivän yhteiskunnan ulkopuolella.

Meidän taloyhtiön pihassa jatkuu valoisana aikana eskari-ikäisten ja vähän vanhempien pihaleikit helposti puoli yhdeksään, viikonloppuna pidempäänkin. Meidän eskarilaisen eskari alkaa yhdeksältä aamulla, ja lapsi herää kasilta kymmenen tunnin yöunten jälkeen. Naapureilla sama tilanne (ja työtätekeviä ihmisiä hekin ovat).

Meidän kolmasluokkalaisella alkaa koulu kymmeneltä kahtena aamuna viikossa, muina yhdeksältä. Eli en tosiaankaan kaipaile heitä sisälle ennen yhdeksää. Ja eskarilainen saa jopa pitää vapaapäiviä kun siltä tuntuu, koska itse teen töitä kotona. Ja lomillakin käydään joskus kesken kouluvuoden. Ja trampalla hypitään muutenkin kuin yksinään. Ja syödään karkkia ja herkkuja vaikka joka päivä jos mieli tekee, eikä kellään ole kiloakaan ylipainoa, toisin kuin monilla ruokahysteerikoilla. Elokuvien ja pelien ikärajoistakin ollaan joskus joustettu.

Meillä ei myöskään syödä joka päivä samaan aikaan enkä itsekään pidä siitä, että elämä on minuuttiaikataulussa. Työttömänä en ole silti ollut koskaan eikä ole miehenikään, ja verojakin olemme maksaneet ihan kohtuullisesti. En pidä siitä, että täällä joku lastenhoidon besserwisser tuomitsee minut ja muut kaltaiseni yhteiskunnan ulkopuolella eläviksi lastensa heitteillejättäjiksi vain siksi, että lapseni nukkuvat hiukan eri rytmissä kuin jonkun toisen. Ja kulkevat myös keskenään pihoilla ja joskus jopa kaupassa! Tiedän silti, etteivät omat lapseni ole aikuisiintakertujia, koska olen toki itsekin seuraillut mukana silloin tällöin.

Olen silti tiukkisvanhempi omiin vanhempiini verrattuna, jotka eivät asettaneet koskaan mitään rajoja eivätkä tosiaankaan hyysänneet: kotiin sai tulla kun halusi ja keskenäänhän me lapset silloin 70-luvulla juoksenneltiin pitkin kyliä iltamyöhään. Ja silti minusta kasvoi aivan normaali ihminen, tosin hiukan keskimääräistä riskinottokykyisempi.

eli meillä tosiaan tota ongelmaa ei ole. Olen selittänyt lapselle eli 6v miksi jotian asiaa ei saa tehdä ja tuntuu menevän perille.

nuorin näistä itsekseen ulkoilijoista. Sitten kun koko muu lauma (alakoululaisia osa) juoksee sinne tielle tai tekee jotain muuta kiellettyä, niin aika tiukkaan siinä 6-vuotiaan pitää miettiä että mitäs nyt tekisinkään. Kukaan muu vanhemmista ei tunnu kieltävän tuota parkkipaikoilla juoksentelua joten lapsi on aika hämmentynyt siitä että miksi häntä kielletään ja toisia ei.

Talvella pimeässä tuo oli erityisen vaarallista. Meiltä näkee ikkunasta parkkipaikalle ja oli kyllä kauheata katsottavaa kun siellä leikittiin hippaa ja väisteltiin autoja.

Kirjoutan kännykällä ja se lause av:sta hyppäsi väärään paikkaan. Se olisi kuulunut siihen kappaleeseen, missä kerroin luottamuksen ronahtamista ihmisiä kohtaan.



Ja huom. enemmistö ihmisistä, joita tapaan, ovat hyvää porukkaa :) Omaa lasta en vain laske yksin juoksemaan. Ja vierailla ei saa, jos en tunne vanhempia hyvin.



Olemme myös silmät auki lasten harrastuksissa. Olemme käytävällä aina lähettyvillä. Jos lapsi satuttaa itsensä, pissaa housuun tms. haluan olla paikalla ja korjata asian.



Suomessa on myös ollut pedofiliaa lasten harrastuksissa. Toinen syy katsoa lasten perään.



Lapset vielä on pieniä.

Kyllä sen tosiaan näistä itsekseen seikkalijoista näkee jo päälle päin, että vanhemmat eivät välitä. Ja kuinka välittäisivätkään, kun eivät ole lapsen kanssa. Moni lapsi on kuitenkin päiväkodissa/eskarissa/koulussa ja vanhemmat töissä. Kun aikuiset tulevat kotiin, niin lapset lentävät kavereille pois aikuisten jaloista. Lapsia nähdään vaan aamulla ja illalla.

ulkomailla asuvalle ystävälleni juuri tästä samasta asiasta. Minua on itseänikin jo harmittanut että oma eskarilainen on kovin arka liikkumaan itsekseen ja tarvitsee kovin paljon aikuista tuekseen.



Kaveri hämmästyi että mitä ihmettä minä oikein selitän, kun ei heillä 10-vuotiatkaan mene minnekään ilman aikuista. Hänkin oli jo unohtanut oman lapsuutensa ja sen suomalaisen tavan että lapset vaan tyrkätään jonnekin kun niitä ei jaksa katsella.



Onko kellään heittää esimerkkiä jostain toisesta maasta, jossa lapset ovat vanhemmillen yhtä suuri riesa kuin Suomessa? Varsinaisia katulapsia en tarkoita.

Lasten pitäisi kulkea suuressa laumassa kuten ennen vanhaan.

Kuitenkaan okt-alueella kukaan ei todellisuudessa tuota laumaa pihaansa kaipaa.



Silti vanhemmat ovat tyytyväisiä jos lapset eivät ole kotona.

Tällöin he ovat vanhempien mielestä "sosiaalisia" ja pärjääviä.