Ylisuojellut ainoat lapset. 6-7-vuotiaan perässä äiti kävelee koko ajan

Ja heillä on iso reviiri, isompi kuin monilla muilla samanikäisillä. Luultavasti yhtä suuri kuin itselläni oli 70-luvun alussa. Tämän reviirin rajat olen itse näyttänyt monta kertaa ulkoillessamme yhdessä kun olivat pienempiä. He ovat ihailtavan hyvin pysyneet näiden rajojen sisällä, toki muutama karkaaminen on tapahtunut mutta niistä on puhuttu. Kukaan heistä ei ole koskaan ollut ulkona paria tuntia kauempaa alakouluikäisenä ja ilmoittavat aina minulle, missä ovat ja kenen kanssa. En ole kokenut että siitä olisi mitään haittaa kenellekään. Reviirin laajennus on mennyt hallitusti ja eikä kukaan heistä ole halunnut notkua "ostarilla", se on kuulemma junttien hommaa.

Ja se jatkuu ja jatkuu...meidän 15 v esikoisella on kaverina ainoa lapsi ja ylihuolehtimisella ei ole mitään rajoja. Nuori saa olla meilläkin max. 2 tuntia, arkisin pitää olla kotona klo 19 ja nukkumaan klo 21.30. Karkkipäivä on lauantaisin, ruokailuajat kellon mukaan, eikä nuori saa käydä missään nuorten menoissa ikinä.

Eräällä tutulla on yli 30 v ainokainen ja huolehtiminen jatkuu...

Jos tämä ainokainen olisikin teillä kahden tunnin sijaan kuusi tuntia päivässä, puoleen yöhön asti ja menisi nukkumaan vasta klo 2, niin ei sekään taitaisi sinulle kelvata.

Hienoa, että löytyy vanhempia, jotka huolehtivat kasvavan nuoren unentarpeesta. Ymmärrän toki, että kun niitä lapsia on tehty laumaksi asti, niin ei ehkä jaksa enää huolehtia edes niistä perustarpeista.

on nää av-mammat kyllä tosi yksoikosia. Muita vaihtoehtoja ei oo kuin ne ääripäät.

Ja kaikkien on elettävä ihan samassa rytmissä ja samalla tavalla kuin meidän perheessä, tai lapset ovat heitteillä...

Sillä valtaosalla tuon ikäisiä lapsia alkaa aamulla päiväkoti, eskari tai koulu. Joten kyllä vain kasilta on iltatoimien aika, ei silloin enää lähdetä kaverien kanssa ulos.

Ellei sitten elä siinä aiemmin mainitussa kuplassa tämän ympäröivän yhteiskunnan ulkopuolella.

Meidän taloyhtiön pihassa jatkuu valoisana aikana eskari-ikäisten ja vähän vanhempien pihaleikit helposti puoli yhdeksään, viikonloppuna pidempäänkin. Meidän eskarilaisen eskari alkaa yhdeksältä aamulla, ja lapsi herää kasilta kymmenen tunnin yöunten jälkeen. Naapureilla sama tilanne (ja työtätekeviä ihmisiä hekin ovat).

Meidän kolmasluokkalaisella alkaa koulu kymmeneltä kahtena aamuna viikossa, muina yhdeksältä. Eli en tosiaankaan kaipaile heitä sisälle ennen yhdeksää. Ja eskarilainen saa jopa pitää vapaapäiviä kun siltä tuntuu, koska itse teen töitä kotona. Ja lomillakin käydään joskus kesken kouluvuoden. Ja trampalla hypitään muutenkin kuin yksinään. Ja syödään karkkia ja herkkuja vaikka joka päivä jos mieli tekee, eikä kellään ole kiloakaan ylipainoa, toisin kuin monilla ruokahysteerikoilla. Elokuvien ja pelien ikärajoistakin ollaan joskus joustettu.

Meillä ei myöskään syödä joka päivä samaan aikaan enkä itsekään pidä siitä, että elämä on minuuttiaikataulussa. Työttömänä en ole silti ollut koskaan eikä ole miehenikään, ja verojakin olemme maksaneet ihan kohtuullisesti. En pidä siitä, että täällä joku lastenhoidon besserwisser tuomitsee minut ja muut kaltaiseni yhteiskunnan ulkopuolella eläviksi lastensa heitteillejättäjiksi vain siksi, että lapseni nukkuvat hiukan eri rytmissä kuin jonkun toisen. Ja kulkevat myös keskenään pihoilla ja joskus jopa kaupassa! Tiedän silti, etteivät omat lapseni ole aikuisiintakertujia, koska olen toki itsekin seuraillut mukana silloin tällöin.

Olen silti tiukkisvanhempi omiin vanhempiini verrattuna, jotka eivät asettaneet koskaan mitään rajoja eivätkä tosiaankaan hyysänneet: kotiin sai tulla kun halusi ja keskenäänhän me lapset silloin 70-luvulla juoksenneltiin pitkin kyliä iltamyöhään. Ja silti minusta kasvoi aivan normaali ihminen, tosin hiukan keskimääräistä riskinottokykyisempi.

kun ei ole varakappaletta, siitä on pidettävä parempaa huolta. Yksilapsisuus ei ole läheskään aina oma valinta. Ei meilläkään.

Menetin esikoisen synnytyksessä mahdollisuuden saada enää koskaan muita lapsia. Mielestäni äitien syyllistäminen tällä palstalla menee liian pitkälle.

Sitä paitsi -kyllä alle kouluikäisen touhuja kuuluukin vielä vähän tarkkailla sivusilmällä. Voisiko ap ystävällisesti keskittyä todellisiin ongelmiin(sa).

Ei rajat omaavat lapset äitejen kanssa siellä pihalla ole, vaan ihan yksin.

Auton alle jää paljon koululaisiakin ja aikuisia.

Mikään ei pelasta, vaikka valvoisi kuinka.

Yksi huolimattomussvirhe on kohtalokas.



7v. pitää saada hiukan kulkea ja jos niitä kavereita ei ole samassa talossa, niin kulkea on pakko.

Nyt puhutaan koulaisista, mutta moni mamma ei näytä ymmärtävän millään.

esimerkiksi varhaiskasvatuskeskusteluissa että lapsesta näkee, että hänen kanssaan on vietetty aikaa ja tehty asioita. En minä tiedä tarkalleen mitä tuolla tarkoitetaan ja mistä ne sen näkevät... Mutta se pitää paikkaansa. Minä vietän aikaa lapseni kanssa koska pidän hänestä ja haluan olla hänen kanssaan. Mieheni toimii samoin.

Minä pidän tuota kommenttia positiivisena mutta av:n mielipide on varmastikin päinvastainen. Mitä vähemmän lapsiaan tarvitsee sietää, aina parempi.

Ja heillä on iso ja turvallinen reviiri, isompi kuin on tapana. ja paljon kavereita, ei vain lähinaapurin lapset.

ovat tosiaan valmiita kenen matkaan tahansa... meilläkin käy näitä pyytämässä mehua ja syömistä, itse opetan lapsele ettei vierailta aikuisilta saa ottaa mitään.

Käyvät oven takana kyselemässä voiko meille tulla leikkimään, itse opetan lapselle että aina pitää ilmoittaa mihin menee ja minä haluan tuntea vanhemmat(kyse alle kouluikäisestä)

Olen varmaan sitten ylisuojeleva, mutta varokaa vaan kun penskanne meneekin väärän oven taakse pyytämään juomista ja kyläpaikkaa, nykyään ihmisistä kun ei tiedä, Se naapurin vanha mies ei välttämättä olekaan niin kiltti kuin ulospäin näyttää ja siellä ne "pärjääjät" aina roikkuvat kun sieltä saa mehua ja keksejä.

Lapset tarvitsevat ja haluavat aikusen huomiota. Jolleivat omat vanhemmat pysty sitä antamaan he hakevat sen muualta. Ensin aikuista, myöhemmin kaupalla pyörivästä juoppoporukasta. jokainen haluaa tuntea olevansa tärkeä ja että joku välittää, hinnalla millä hyvänsä.

Heillä on koti jossa on ruokaa. Jos menevät jonkun uuden kaverin luokse, kysyvät aina ja kertovat missä asuu ja ottavat kännykän mukaan. Miksi oletat että lapset ovat tolloja?

eläviä. Lapset hämmästelee kun meiltä ei enää leikkikaveria 20 jälkeen löydy, ovat ihmeissään miksei voida palloa mennä potkimaan 21 jälkeen.



Keinuvat keskenään pihalla (saman perheen veljekset) kymmeneltä, ikää tällä porukalla on 6-12. Ei ole kavereita kun kaikki on jo nukkumassa.



Veljeksillä on aina iso karkkipussi mukana pihalla, mussuttavat aina jotain herkkuja. Helpompaahan se on lyödä karkkipussi käteen kuin laittaa oikeaa ruokaa, ei siinä mitää paino-ongelmia tulekkaan kun ei syö mitään muuta ja ikää on 6v.



Vanhemmat ei välitä, ei ole koskaan lasten kanssa olleet ulkona. Koulussakaan ei ole pakko käydä, ei aina huvita ei. Eskariin ei lasta viedä jos lapsi ei halua mennä. Eihän sillä ole väliä että eskarilainen menee erityisluokalle kouluun koska taidot ei riitä mihinkään, ei omaa mitään taitoja, ei tunne numeroita tai kirjaimia ja sosiaalisetkin taidot on puutteelliset. Ei ole koskaan tarvinnut tehdä jotian jos ei huvita.(ikävä tosiasia kuitenkin on että joskus pitää oikeassa elämässä tehdä)



En tiedä miten ne kouluikäiset pärjää mutta ei se hyvää tee että on koko ajan jäljessä opetuksesta.



Tästä perheestä näkee hyvin että lapset tarvitsevat rytmiä ja rajoja. Veljekset kiusaavat kaikkia, häiriköivät, ovat väsyneitä (jatkuvasti nuorin saa palautetta eskarista miten on liian väsynyt päivisin).



Lapsia on tarkoitus kasvattaa, opettaa heille miten maailma toimii. Tulee aikamoinen yllätys veljeksille kun ei voi tulevaisuudessa tulla ja mennä töihin silloin kun huvittaa, ei voi valvoa yömyöhään jos aamulla on noustava. En tajua miksi joku haluaa kasvattaa lapsensa tällaisiksi.



Se on kasvattamatta jättämistä, ei huolehdita lapsista vaan saavat elää kuin pellossa. Aikuiset pääsee helpolla kun antaa karkkia ja laittaa ulos ovesta. Kyllä siperia opettaa viimeistään.tai vankila.

nämä "keskenään leikkivät" 6-vuotiaat ovat kovilla koulun alkaessa, kun omat "viidakon lait" eivät enää pädekään, vaan joutuu noudattamaan koulun sääntöjä! Aika harvoin on ongelmaa siitä, että lasta olisi ylisuojeltu. Valitettavan yleistä on tuo päinvastainen toiminta! Kyllä 6-vuotiaiden perään kuuluu vielä katsoa. Ei heitä pidä päästää aikuisen silmän ja korvan ulottumattomiin.

Muualla maailmassa tämä kyllä tajutaan, mutta Suomessa kasvaa "niin fiksuja ja aikaisin itsenäistyviä" lapsia, ettei heitä tarvitse enää 6-vuotiaina kasvattaa vanhemman toimesta....

No, koulu ja päiväkoti tekevät sitten näiden keskenään kasvaneiden vintiöiden kanssa voitavansa!

Terv. Äiti ja alkuope

Ja kyttäilen lapsien puuhia vaikka ovat koulussa.

Isommatkin lapset (ala-asteesta yläasteelle) tekee tyhmiä asioita ja tiedostan tämän.



Olen se tylsä äiti, mutta turvallinen.

Jaan oikeutta lapsien kesken. Viimeksi eilen meillä oli 3 ekaluokkalaista poikaa leikkimässä ja kuuloetäisyydellä pyörin välillä ja kurkkaan leikkejä ikkunasta.

Puolueellinen olen tasapuolisuudessa, vaikka ollaan meillä niin leikit ja pelit seuraan niin että siinä kaikki saa mitä tahtoo eikä kenelläkään jää paskaa fiilistä kun joku vahva persoona päättää kaikesta. Tätä leikinjakoa tuli jälleen tehtyä ja se on lapsille OK koska he ymmärtää että silloin ollaan reiluja ja kaikki saa omansa.



Olen oppinut tuntemaan ketkä äidit on samanlaisia kanssani ja meillä on käräyttelypiiri, naapurinikin saa kertoa jos lapseni toimii tyhmästi.

Minusta tämä kuuluu vanhemmuuteen; seurata ja ohjata.



Vaikka 7- vuotias kävelee yksin koulumatkan niin jää helposti porukassa maahan painetuksi.



Mitä taas tulee siihen että äiti pelaa lapsensa kanssa futista ulkona niin hauskaahan se vaan on! Sehän vaan hitsaa heidän välistä kemiaa eikä se ESTÄ leikkimästä kavereitten kanssa.

Jokkut lapset kuulemma jopa valitsee vanhempansa kavereiden sijasta. Lapsiakin on moneksi..



Meillä on useampi lapsi ja uskon että lapsien kaverit tulee mieluummin meille leikkimään koska olen kotona kuin menee sellaisen kotiin jossa vanhemmat töissä.

yhä edelleen. Ylipäätään tällä alueella asuu vanhempia, jotka vahtivat lapsiaan enemmän tai vähemmän. Ne joiden perään katsotaan vähemmän ovat järjestäen niitä lapsia, joilla on kaverisuhteissaan enemmän ongelmia kuin niillä, joilla on vanhemmat olleet tiiviisti mukana. Omalla lapsellani on kaikesta kyttäämisestä huolimatta paljon ystäviä koulussa ja iltapäiväkerhossa, enkä ole kuullut että hän olisi koskaan mankunut keneltäkään aikuiselta huomiota, ollut tyytymätön tai vaatelias.



Väitän, että lapsen hankala käytös tai sosiaalisten taitojen puute ei ole seurausta vahtimisesta ja aikuisten tiiviistä läsnäolosta lapsen elämässä vaan jostain ihan muusta - mitä näyttää löytyvät niin yksi- kuin monilapsisista perheistä.

Alkuun haluan kertoa siitä, kuinka useat ulkomaiset ystäväni ihmettelevät sitä, kuinka Suomessa vastasyntyneistä vauvoista pidetään niin hirveästi huolta (viittaan vastasyntyneiden tehohoitoon jne), mutta sitten, kun lapset kasvavat, heistä ei välitetä enää. Näiden ystävieni mukaan teini-ikäisten heitteilläolo kaupungilla on pöyristyttävää. Samoin alle koulu-ikäisten ulkoilu keskenään.

Me asumme ison kaupungin keskustassa (Suomessa). Lienee selvää, että 6-vuotiaani ei ole kertaakaan astunut kadulle ilman aikuista seuraa. Hänellä on 3-vuotias pikkuveli.

6 -v on päiväkodin tätien mukaan rohkea, vahva, reipas ja kaikkien muiden lasten kanssa toimeen tuleva. Motorisesti erittäin lahjakas. Heikkouksina hänellä on piirustustaidon puute (sitä on kyllä monesti ruokapöydän ääressä ennen ruokaa harrastettu). Matematiikka ei myöskään nappaa.



Oma havainto: lapsemme osaa liikkua lähiöissä selvästi paremmin kuin siellä asuvat samanikäiset serkkunsa, jotka eivät ymmärrä pelätä lähestyvää autoa. Lapsellamme myös suuntavaisto pelaa, maasto on kuulemma yksinkertaisempaa kuin keskustassa.



Lapseni on ainoa, joka puistoissa tervehtii muita lapsia sinne tullessamme ja huutaa heipat lähtiessämme, sekä teitittelee "mummuja".

Lapseni osaa myös kysyä, saako jotain tehdä vai ei.



Mielestäni lapset tarvitsevat aikuisen esimerkkiä ja ohjeita, miten toimitaan. Sen jälkeen heidät voi päästää yksinkin temmeltämään. Kun malli on annettu.

Tää on taas niin taattua "fakta homma" -keskustelua!



Eiköhän se ole niin että ylihuolehtivien vanhempien lapsista kasvaa ahdistuneita neurootikkoja ja alihuolehtivien vanhempien lapsista ahdistuneita turvattomia.



Keskitie on paras tässäkin!

Vanhemmat ei välitä, ei ole koskaan lasten kanssa olleet ulkona. Koulussakaan ei ole pakko käydä, ei aina huvita ei. Eskariin ei lasta viedä jos lapsi ei halua mennä. Eihän sillä ole väliä että eskarilainen menee erityisluokalle kouluun koska taidot ei riitä mihinkään, ei omaa mitään taitoja, ei tunne numeroita tai kirjaimia ja sosiaalisetkin taidot on puutteelliset. Ei ole koskaan tarvinnut tehdä jotian jos ei huvita.(ikävä tosiasia kuitenkin on että joskus pitää oikeassa elämässä tehdä)

En tiedä miten ne kouluikäiset pärjää mutta ei se hyvää tee että on koko ajan jäljessä opetuksesta.

Tästä perheestä näkee hyvin että lapset tarvitsevat rytmiä ja rajoja. Veljekset kiusaavat kaikkia, häiriköivät, ovat väsyneitä (jatkuvasti nuorin saa palautetta eskarista miten on liian väsynyt päivisin).

Lapsia on tarkoitus kasvattaa, opettaa heille miten maailma toimii. Tulee aikamoinen yllätys veljeksille kun ei voi tulevaisuudessa tulla ja mennä töihin silloin kun huvittaa, ei voi valvoa yömyöhään jos aamulla on noustava. En tajua miksi joku haluaa kasvattaa lapsensa tällaisiksi.

Se on kasvattamatta jättämistä, ei huolehdita lapsista vaan saavat elää kuin pellossa. Aikuiset pääsee helpolla kun antaa karkkia ja laittaa ulos ovesta. Kyllä siperia opettaa viimeistään.tai vankila.

No, meidän lapset voivat olla myöhempään ulkona, mutta puhuvat kuitenkin kahta kieltä sujuvasti, eskarilainen osaa lukea, laskee kertolaskuja noin tuhanteen asti sujuvasti päässä ja soittaa pianoa oikein hyvin (itse opetteli nuotit), alakoulukouluikäinen on luokkansa parhaita matematiikassa ja äidinkielessä. Ja reikiä nolla!

Varmasti joku vanhempi saattaakin hylätä lapsensa pihalle karkkipussin kanssa, mutta meidän perheessä lapsia ei todellakaan ole hylätty, he vaan pärjäävät aika hyvin ilman aikuisen jatkuvaa vahtimistakin. Toki geenitkin jotain määräävät: lasten vanhemmat ovat kuuden ällän ylioppilaita 90-luvulta, joten ehkä lapsille on koulunkäynti ollut sen takia helpompaa kuin jollekin toiselle. Eikä me vanhemmatkaan koulujen takia ikinä olla stressattu, vaikka toinen on ihan tohtorikin. Ja eikös ole kumma juttu, että monesti älykkäät ihmiset osaavat soveltaa sääntöjä eivätkä suinkaan aina ole kahdeksasta-neljään-ihmisiä, joilla on kalorit ja harrastustunnit laskettuna vähintään seuraavaksi vuodeksi.

Mutta av-palstaltahan löytyy aina joku joka tietää kaiken parhaiten, mm. sen miten 'maailma toimii' :D

Tää on taas niin taattua "fakta homma" -keskustelua!

Eiköhän se ole niin että ylihuolehtivien vanhempien lapsista kasvaa ahdistuneita neurootikkoja ja alihuolehtivien vanhempien lapsista ahdistuneita turvattomia.

Keskitie on paras tässäkin!

Kyllä tahallaan väärin ymmärtäminen on hauskaa.

Älä siis ap yleistä, vaikka teillä sielläpäin tilanne olisi tuo. Täällä se on ihan erilainen. Täällä ainoat lapset ovat peräänkatsottuja, mutta ei ylisuojeltuja. Tosin on täällä yksi sellainenkin ainoa, joka juoksee yksin kylillä ja jolla on iso aikuisen nälkä. Harvempi lapsi täällä saa kulkea itsekseen - alla kouluikäiset etenkään- ja lapsista pidetään huolta, oli niitä yksi tai neljä.

elävät jotenkin "eri rytmissä". Monesti on kyse ihan puhtaasti siitä että aikuiset ei vaan jaksa eikä välitä.



Esimerkiksi lapseni kaveri saattaa olla ulkona pitkään. Joskus siinä vaiheessa kun meillä jo luetaan iltasatua, soittaa tuo äiti ja kysyy että onkohan se XXXXXX meillä. No ei kyllä ole... Ja aamulla se lapsi on kuitenkin päiväkodissa ennen meidän lasta ja käy heti aamusta hirveillä kierroksilla kun ei ole pystynyt nukkumaan yöllä riittävästi. Siitä lapsesta oikein huokuu se rytmittömyys ja piittaamattomuus.



Kaikki ne pitkään itsekseen ulkoilevat lapset eivät tosiaankaan mene eskariin joskus ysiltä, vaan ovat siellä päiväkodissa odottelemassa jo ennen seitsemää.

10v, 8v ja 1v ja kyllä myönnän olevani kyttääjä :P Siis tiedostan tämän kyttäykseni ja varjeluni täysin ja välillä naurankin, että taidan istua hiekkalaatikolla vielä heidän seurana, kun ovat 12v :D ja kyllä sen huomaa lapsista jo kuinka rasittavaa se on.



Nyt vaan yritän ja yritän antaa sitä omaa aikaa ja antaa heidän kokeilla olla yksin, vaikka sydän onkin syrjällään.



Olen äiti ja kyttääjä, tarvitsen apua.

lapsia kielletään olemasta lapsi. Ei auta vaikka aikuinen hokee vieressä, että älä kiipeä kun putoa. Omaa kokemusta ei voi valitettavasti siirtää lapselle puhumalla. Kyllä sen lapsen vain on kerran pudottava, että tietää mitä tapahtuu. Kovapäinen putoaa sitten pari kertaa ennenkuin uskoo. Sama on monissa muissakin jutuissa. Ne oppi vain kanttapään kautta itse kokeilemalla.