Lue keskustelun säännöt.
Olen ollut kaksi yötä pois kotoa, työmatkalla: Pommi.
04.05.2012 |
Ennenkuin lähdin, kotimme näytti normaalilta. Kun äskettäin tulin takaisin kotiin, vois luulla että täällä majailee jotkut sosiaalitapaukset.
Täällä on aivan helvetin sekaista. Yhtään astiaa ei ole kerätty ruokapöydältä pois, saatika olis laitettu koneeseen peseytymään. Jokainen vaate on tipahtanut siihen, minne se on satuttu riisumaan, ja sit niitä on vähän vielä potkittu ja levitelty ympäri kämppää. Roskia on siellä sun täällä, leluja, kenkiä, työkaluja, ulkovaatteita, astioita, peittoja, tyynyjä, jääkiekonpelausvälineet (??), lehtiä, kirjeitä, lippuja, lappuja, pyyhkeitä... Kaikki on niinkuin heitelty ympäriinsä.
Kun olen itse kotona, täällä on ihan ok kunto ilman että minä olen sen siivonnut, huomauttelen kyllä usein, mitä kenenkin pitää tehdä. Ei tää nyt uutta ollut että näin käy poissaollessani, mutta ehdottomasti pahin lääväkunto. Oli kyllä kiva tulla kotiin! Mitä ootte mieltä, siivoonko aamulla hammasta purren, marttyyrimäisesti? Annako olla koko paskan ja kävelen vaan päältä (tää on vaikeeta)? Pakkaanko aamulla laukun uudestaan ja menen hotelliin asumaan?
Kommentit (35)
Miehellä on usein arkivapaita, ehkä 1-3 kertaa kuussa, jolloin lapset ovat kotona. Kun tulen töistä, astiavuori on kasvanut, vaatteita on vaihdeltu moneen kertaan, vanhat tietysti lattialla. Postit on luettu, kirjeet auottu ja postien sisältö siellä täällä. Jätepaperipinoon ei kukaan ole niitä äkännyt laittaa.
Leluja on joka huoneessa.
Jos paistinpannulla on tehty jotain, on pannu vielä likaisena liedellä. Spagettikastikkeen roiskeet siinä liedellä ja seinässä jne. Sängyt petaamatta yms.
Tarvinneeko jatkaa?
Mulle ei ole mitään iloa siitä, että mies on lasten kanssa päivät kotona. Tulee vaan enemmän hommaa.
On keskusteltu asiasta, ja mies lempeästi toteaa, että hänen mielestään on tärkeämpää, että kodissa on hyvä henki, kuin se että olisi fanaattisen siistiä.
Asenteensa hän on saanut äidiltään. Siellä on yleensä ihan krooninen sotku. Kun esim mennään äitienpäivänä kylään, on ihan tyypillistä, että keskellä olohuoneen pöytää on korillinen puhtaita pyykkejä ja sohvalla on pino likaisia vaatteita odottamassa menoa pesukoneeseen.
Mä en ainakaan edes oleta, että mies itse siivoaisi kotia, koska hän ei ole saanut siihen mallia mistään. Kotona on neuvottu, että on ok, että koti on kuin sikolätti.
Usein kun käydän tuttavillani, joilla on sellaista sisustuslehtitasoista, mielestäni normaalia meininkiä kotona, niin mies valittaa, että on vaivaantunut tunnelma tuollaisessa kodissa, missä kaikki tavarat ovat paikoillaan.
Sellainen tosin meidänkin koti on, silloin kun minä siivoan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistelepa omaa mutsiasi, kun olit lapsi. Eikö ollutkin paljon hauskempaa silloin, kun sai olla iskän kanssa rennosti.
ikinä suostunut lapsenvahdiksi. En muista että olisin kertaakaan ollut kotona isän kanssa kahden. Eikä isän seurassa muutenkaan voinut relata, kyllä hän oli se 100 kertaa tiukempi kuin äiti, vaikka äiti olikin tosi siisti.
relaa nyt vähän. Vaikka vituttaa tulla sotkuiseen kotiin, niin mietipä mitä hyvää sulla on elämässäsi. Terveet lapset? Ihana mies? Mukava työ? Siivoatte sitten yhdessä viikonloppuna. Mistä tiedät, mitä kotona on ollut menossa, onko jotain yllättävää tapahtunut joka on vienyt aikaa? Ja vaikka perhe ei siivoaisikaan ilman käskytystäsi, mieti että nallkuttavista äideistä eikä puolisoista pidä kukaan.
Juuri tämmöisillä argumenteilla saadaan äidit vaan pysymään lestissään eli olemaan se ilmainen kotiorja.
osaa siivota, sen takia siivoan itse. Kyllä siis osaavat imuroida ja pyyhkiä pölyt, muta se nyt on vain 5% siivouksesta ja se loppu on tavaroiden järjestelyä. Sitä eivät osaa, eivät välitä, mitä missäkin on.
Jos esim syövät karamelleja, joissa on paperit, niin jos en korjaa niitä pois, joka ikinen karkkipaperi pyörii ympäri huushollia vaikka kaksi viikkoa. Ihan oikeesti.
Tää siivoamiseen pakottaminen sopii varmaan sellaisille, joille ei ole niin nöpönuukaa, kuinka siistiä kotona on. Mutta se ei sovi sellaiselle, joka haluaa että kotona on oikeasti siistiä.
Asun miehen ja kahden kissan kanssa yksiössä. Käyn töissä, mies työtön. Hän on jo vähän ikääntyneempi, ja näkö heikentynyt. Voi sitä hävityksen kauhistusta, kun hän laittaa ruokaa. Kastikkeet ja tomaattipyreet on pitkin seiniä ja hellaa. Mumeltaa ja pupeltaa leipien ja juustojen kanssa, lattiat ja pöydät muruja täynnä. Kissat riehuu ja sotkee, hiekkalaatikon puupurut kantautuu joka puolelle. Lisäksi mieheni rikkoi eilen pöydän, jonka jälkeen yritin istahtaa tuttuun tapaa tähän AV-tuoliini. Jolloin karvaasti totesin, että kun tästä oli jo muutama ruuvi irronnut (eikä mies ollut jaksanut/ehtinyt/viitsinyt sitä korjata), niin kappas vaan, kaaduin työtuolissa selälleni. Ei onneksi käynyt kuinkaan.
Täällä on eilen siivottu, mutta ei kyllä enää siltä näytä ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten kukaan voi elää noin?
Asun miehen ja kahden kissan kanssa yksiössä. Käyn töissä, mies työtön. Hän on jo vähän ikääntyneempi, ja näkö heikentynyt. Voi sitä hävityksen kauhistusta, kun hän laittaa ruokaa. Kastikkeet ja tomaattipyreet on pitkin seiniä ja hellaa. Mumeltaa ja pupeltaa leipien ja juustojen kanssa, lattiat ja pöydät muruja täynnä. Kissat riehuu ja sotkee, hiekkalaatikon puupurut kantautuu joka puolelle. Lisäksi mieheni rikkoi eilen pöydän, jonka jälkeen yritin istahtaa tuttuun tapaa tähän AV-tuoliini. Jolloin karvaasti totesin, että kun tästä oli jo muutama ruuvi irronnut (eikä mies ollut jaksanut/ehtinyt/viitsinyt sitä korjata), niin kappas vaan, kaaduin työtuolissa selälleni. Ei onneksi käynyt kuinkaan.
Täällä on eilen siivottu, mutta ei kyllä enää siltä näytä ;)
miten kukaan voi elää noin?
Asun miehen ja kahden kissan kanssa yksiössä. Käyn töissä, mies työtön. Hän on jo vähän ikääntyneempi, ja näkö heikentynyt. Voi sitä hävityksen kauhistusta, kun hän laittaa ruokaa. Kastikkeet ja tomaattipyreet on pitkin seiniä ja hellaa. Mumeltaa ja pupeltaa leipien ja juustojen kanssa, lattiat ja pöydät muruja täynnä. Kissat riehuu ja sotkee, hiekkalaatikon puupurut kantautuu joka puolelle. Lisäksi mieheni rikkoi eilen pöydän, jonka jälkeen yritin istahtaa tuttuun tapaa tähän AV-tuoliini. Jolloin karvaasti totesin, että kun tästä oli jo muutama ruuvi irronnut (eikä mies ollut jaksanut/ehtinyt/viitsinyt sitä korjata), niin kappas vaan, kaaduin työtuolissa selälleni. Ei onneksi käynyt kuinkaan.
Täällä on eilen siivottu, mutta ei kyllä enää siltä näytä ;)
, en voi mitään mieheni kunnolle. Hän on ikääntynyt ja sairas. Emmekä saa isompaa asuntoa, se ei täällä stadissa näytä onnistuvan. Luottotiedot on kunnosssa, mutta ei silti mitään. Mutta minulla on tilaa hengittää töissä. Olen asiantuntija ja asiakaspalvelija. Työhuoneeni on iso ja aina siisti. Ei mitään epämääräisiä paperipinoja tms. Ja yritän olla aina iloinen ja kohdata asiakkaani hymyssä suin. Töissä on hyvä, kotona ei. Yritän sulkea silmäni kotiin tultuani, vaikkakin kieltämättä olen välillä katkera. Mutta omapa on valinta, tietenkin ;(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan jaksa siivota. Enkä ymmärrä miksi minun pitäisikään huolehtia jos kukaan muu ei huolehdi.
Muistelepa omaa mutsiasi, kun olit lapsi. Eikö ollutkin paljon hauskempaa silloin, kun sai olla iskän kanssa rennosti.
mutta meillä ne sotkut siivottiin yhteistuumin aina ennen kuin äiti tuli kotiin. Win-win.
(ei ap)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, mikä se ap viesti olikaan? Mitä mieltä olette, oli kysymys. Nooh, meillä ei käy noin, koska meillä on koti-isä. Ton edellisen kaltainen, mutta toimintaterapiana olen vastuuttanut hänelle aterioiden valmistuksen, lasten kuljetuksen, pyykkäyksen. Minulla on työnjohtovastuu edelleen.
Äitini suvussa on ollut sellainen perinne, että on annettu siivousukaasi:"Tupa pitää olla siivottu, kun tulen takaisin!" On siinä ollut kiva odotella äitiä takaisin :-)
Helvetin sekaiseen olen masioinut järjestyksen, että tavaraa on vähän ja kaikelle on oma paikkansa. Lapsi osaa nelivuotiaasta pedata, koska huomasin, että osaa sotkea juuri sijaamani vuoteen. Siispä lapset ovat pedanneet petinsä pienestä pitäen. Tosin eipä ole juuri päiväpeittoja nykyään.
Sukulaisten perheissä oli tarrataulut pyykkäykselle, roskisten viemiselle jne.
Kyllähän perheessä on se toinen vanhempi. Jos tilanne on tuollainen aina, hommaisin kyllä äitini :-) paikalle vierailun ajaksi. Jo uhkaus voi saada miehen asenteen muuttumaan.
Positiivinen lähestymistapa on tietysti tuliaiset ja niiden jakamatta jättäminen, jos on sotkuista. Sovitaan, että syödään hyvin, kun on siistiä ja äiti kotona taas. Ei oikeastaan tiedä tapausta, kun ei tiedä lasten ikää... Mikä sitä miestäsi nyt niin väsyttää? Jaksaa sotkea kuitenkin, eikö helpompi olisi mennä ulos syömään ja lasten kanssa uimahalliin ja ja?
Olisin odottanut edes pientä järjestystä tai ystävällisempää vastaanottoa...
Eteinen oli kuin pommin jäljiltä, jääkaappi tyhjänä, keittiössä ei yhtään puhdasta ruokailuvälinettä, pyykit pitkin lattioita, vuoteet petaamatta ja kylppäri kuin sikolätti.
Nielin kyynelleni ja aloin siivota marttyyrimaisesti, kunhan pääsin taas jaloilleni synnytyksen jäljiltä. (Kukaan ei tosin edes huomannut marttyyriuttani..).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä elämä menee kaaokseksi, jos ei perusasioita siivouksen suhteen noudateta ja opeteta lapsille. Roskat roskikseen, tiskit tiskipöydälle tai koneeseen, lelut illalla koreihin jne.
Jos meillä mies antaisi ymmärtää, että kotona siivotaan vain äidin takia, niin olisin aika vihainen. Sehän olisi vain tapa kerätä irtopisteitä lapsilta tyyliin "isi antaa tehdä mitä vaan, äiti on inhottava kun pakottaa meidät siivoamaan eikä tee kaikkea itse".
miten kukaan voi elää noin?
Asun miehen ja kahden kissan kanssa yksiössä. Käyn töissä, mies työtön. Hän on jo vähän ikääntyneempi, ja näkö heikentynyt. Voi sitä hävityksen kauhistusta, kun hän laittaa ruokaa. Kastikkeet ja tomaattipyreet on pitkin seiniä ja hellaa. Mumeltaa ja pupeltaa leipien ja juustojen kanssa, lattiat ja pöydät muruja täynnä. Kissat riehuu ja sotkee, hiekkalaatikon puupurut kantautuu joka puolelle. Lisäksi mieheni rikkoi eilen pöydän, jonka jälkeen yritin istahtaa tuttuun tapaa tähän AV-tuoliini. Jolloin karvaasti totesin, että kun tästä oli jo muutama ruuvi irronnut (eikä mies ollut jaksanut/ehtinyt/viitsinyt sitä korjata), niin kappas vaan, kaaduin työtuolissa selälleni. Ei onneksi käynyt kuinkaan.
Täällä on eilen siivottu, mutta ei kyllä enää siltä näytä ;)
, en voi mitään mieheni kunnolle. Hän on ikääntynyt ja sairas. Emmekä saa isompaa asuntoa, se ei täällä stadissa näytä onnistuvan. Luottotiedot on kunnosssa, mutta ei silti mitään. Mutta minulla on tilaa hengittää töissä. Olen asiantuntija ja asiakaspalvelija. Työhuoneeni on iso ja aina siisti. Ei mitään epämääräisiä paperipinoja tms. Ja yritän olla aina iloinen ja kohdata asiakkaani hymyssä suin. Töissä on hyvä, kotona ei. Yritän sulkea silmäni kotiin tultuani, vaikkakin kieltämättä olen välillä katkera. Mutta omapa on valinta, tietenkin ;(
suuttui hirveästi. Hän ei koe elämäämme lainkaan tuollaisena. Häntä ei sotkut haittaa, taitelija kun on. Mutta minä kärsin, todellakin kärsin tästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvon mammat; miksi kaikki ajattelivat, että ketjun aloittaja on nainen.
Osa naisista elää kuin siat pellossa kotiäiteinä; ei viitsitä muuta kuin maata sohvalla ja lihoa. Ja aina valitetaa, kuinka rankkaa ja sitovaa kotiäidin "työ" on. Mikä työ? Mistä saakka kotona oleilu on ollut yötä? Kuka on työnantaja? Ei kukaan.
esim. Everclean. On ainakin yksi sotku vähemmän.
miten kukaan voi elää noin?
Asun miehen ja kahden kissan kanssa yksiössä. Käyn töissä, mies työtön. Hän on jo vähän ikääntyneempi, ja näkö heikentynyt. Voi sitä hävityksen kauhistusta, kun hän laittaa ruokaa. Kastikkeet ja tomaattipyreet on pitkin seiniä ja hellaa. Mumeltaa ja pupeltaa leipien ja juustojen kanssa, lattiat ja pöydät muruja täynnä. Kissat riehuu ja sotkee, hiekkalaatikon puupurut kantautuu joka puolelle. Lisäksi mieheni rikkoi eilen pöydän, jonka jälkeen yritin istahtaa tuttuun tapaa tähän AV-tuoliini. Jolloin karvaasti totesin, että kun tästä oli jo muutama ruuvi irronnut (eikä mies ollut jaksanut/ehtinyt/viitsinyt sitä korjata), niin kappas vaan, kaaduin työtuolissa selälleni. Ei onneksi käynyt kuinkaan.
Täällä on eilen siivottu, mutta ei kyllä enää siltä näytä ;)
, en voi mitään mieheni kunnolle. Hän on ikääntynyt ja sairas. Emmekä saa isompaa asuntoa, se ei täällä stadissa näytä onnistuvan. Luottotiedot on kunnosssa, mutta ei silti mitään. Mutta minulla on tilaa hengittää töissä. Olen asiantuntija ja asiakaspalvelija. Työhuoneeni on iso ja aina siisti. Ei mitään epämääräisiä paperipinoja tms. Ja yritän olla aina iloinen ja kohdata asiakkaani hymyssä suin. Töissä on hyvä, kotona ei. Yritän sulkea silmäni kotiin tultuani, vaikkakin kieltämättä olen välillä katkera. Mutta omapa on valinta, tietenkin ;(
suuttui hirveästi. Hän ei koe elämäämme lainkaan tuollaisena. Häntä ei sotkut haittaa, taitelija kun on. Mutta minä kärsin, todellakin kärsin tästä!
kaikki te, jotka marisette. Mieheni on ihan samanlainen kuin aloitusviestin tapaus ja joka ilta kotiin tullessaan aloittaa sotkemisen. Ei laita mitään ottamaansa takaisisin paikoilleen, ei sulje kaappeja avattuaan niitä, levittelee tavarat ympäriinsä, kusee seinille vessassa. Onneksi sentään tienaa hyvin. Meillä käy nyt siivooja 2 kertaa viikossa 2 h. Olen paljon onnellisempi, levänneempi ja rauhallisempi ihminen nyt.
T: Kotiäiti, lapset 2 v ja vastasyntynyt
vaan nostat helvetillisen haloon sotkusta.
suoraan, että en aio siivota, koska en tosiaankaan ole ollut sotkemassa. Sit antaisin olla ja jatkaisin iloisena elämääni vaikka hammasta purren.
Neuvoa en osaa. Meillä aina tuollaista, olen paljon viikolla öitä poissa, kun on toisella paikkakunnalla menossa projekti. Huokaisen vaan, mutta kyllä sitten porukalla siivotaan viimeistään lauantaina.
t: 11