Pettymys lapsen sukupuoleen ei helpota vaikka lapsi jo 2 v

että he saisivat sen kaipaamansa tytön. Mutta sillä vois olla pienenä lisämausteena esim. down tai cp. Siinä sitten saisivat nauttia lapsesta, joka on OIKEAA SUKUPUOLTA!! Perkeleet.

Jatka terapiaa. Vika on sinun asenteessa ja syy luultavasti menneisyyden traumoissa, ei lapsen sukupuolessa. Ei lasta voi aina rakastaa täysin rinnoin oli hän sitten kumpaa sukupuolta tahansa, mutta jos traumat estävät sinua tuntemasta kiintymystä lapseen, niin koita saada apua.

Itse toivoin tyttöä, mutta nyt minulla on kaksi ihanaa pientä poikaa. En jäänyt sukupuoleen jumittumaan, vaikka se pieni pettymys olikin. Heti kun sain sukupuolen selville, aloin ajatella positiivisia puolia pojissa, suunnitella sisustusta lastenhuoneeseen ja ostella pirteitä poikavaatteita. Ajattelin, että minulle on tarkoitettu poikalapsia, ja sen on tarkoitus myös opettaa minulle jotain. Vasta toisen lapsen kanssa olen tajunnut vauvojen ihanuuden ja osaan nauttia tästä kotiäitiydestä. Vaikka ihan onneliisen lapsuuden koin jne.

Toivon sinulle positiivisia ajatuksia, yritä ajatella lasta lapsena, äläkä tietyn sukupuolen edustajana. Sukupuolet ovat erilaisia syystä. Molempia tarvitaan, molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Ja ennenkaikkea, me kaikki olemme yksilöitä! Pojissa on herkkiksiä, tytöissäkin rajuja paukapäitä ja toisinpäin. Itse toivon osaavani kasvattaa mieheni kanssa pojistamme kunnonmiehiä, joilla on selkärankaa mutta toivon että he saavat olla omia itsejään, ettei miesten maailman menestyspaineet käy liian rankaksi isompana.

että he saisivat sen kaipaamansa tytön. Mutta sillä vois olla pienenä lisämausteena esim. down tai cp. Siinä sitten saisivat nauttia lapsesta, joka on OIKEAA SUKUPUOLTA!! Perkeleet.

On hyvä, että ap tiedostaa ongelman. Kun sen tiedostaa, sitä pystyy paremmin käsittelemään ja ihan arjessa sen voi vaikeissa hetkissä paremmin peittää. Tiedostamaton ongelma on paljon pahempi.

Ja totuus on, että meillä kaikilla on heikot kohtamme. Jokaisella on lapsuudesta tai muualta elämästä periytyviä ongelmia, tiedostettuja tai tiedostamattomia, jotka tekevät meistä huonompia äitejä, puolisoja, ystäviä tai ihmisiä ylipäätään. Elämä jättää jälkensä ja niitä paikkaillaan parhaamme mukaan.

On viisautta tunnustaa itselleen ongelman olemassaolon. Tyhmyyttä on kuvitella olevansa ongelmaton ja muiden yläpuolella.

Siinä maanläheinen ja järkevä neuvo: hoidat oman äidinhommasi, ja annat pojan leikkiä, mitä leikkii. Samalla voit jatkaa terapiaasi, mutta älä nyt jatkuvasti mieti liikaa turhia asioita. ps. Tiedoksesi, että myös tytöt riehuvat ja heiluttelevat keppejä.

Luin vasta tuon 41 tekstin...... Surullista. ei ihme jos inhoat miehiä. Oma äitini koki seksuaalista ahdistelua teininä, ja täytyy sanoa, että hänellä on jotain miehiä vastaan. Hän toivoi kovasti että lapsemme olisi tyttö. Ihan kivasti hän piikiimme suhtautuu, mutta nyt kun ajattele, niin ehkä oma tyttötoiveenikin juontaa juurensa äidiltäni.

Iso halaus sinulle, yritä saada apua. Pojat on ihania, toki se uhoaminen, töniminen jne. on välillä rasittavaa, mutta se kuuluu poikien elämään. omani ovat varsin suloisia tapauksia!

enkä ihmettele, ap, että olet traumatisoitunut jollain tavalla.

Se, että et hyväksy lapsen sukupuolta, ei ole lapsen ongelma. Että lapsi on poika, ei ole ongelma. Ongelma on vain sinun päässäsi. Hae siihen apua.



Niille, jotka tuomitsevat ap:n ja haukkuvat maailman huonoimmaksi äidiksi, toivoisin lisää ymmärrystä. Kukaan ei ole täydellinen. Haukkuminen ei auta ap:tä yhtään eteenpäin asiassa, eikä siis auta hänen lastaankaan. Ap: sinä kuitenkin tunnet syyllisyyttä asiasta, haluat asiaan muutosta. Sinä et voi muuttaa lapsesi sukupuolta. Jos haluat muuttaa itseäsi ja suhtautumistasi, olet oikeilla jäljillä. Sinulla ja lapsellasi on vielä toivoa, sillä haluat prosessoida asiaa. Ne, joiden lapset traumatisoituvat edelleen sukupolvien ketjussa, eivät hae apua mistään. He eivät välttämättä edes tajua tekevänsä mitään väärää/ tuntevansa väärin. Heidän lapsillaan on oikeasti huonot tulevaisuudennäkymät.

Miksi kaikki noin haukkuvat ap:tä.



Hän tiedostaa, että tilanne ei ole normaali ja sen, että asia ei ole lapsen vika. Ap ymmärtää myös, että tilanteelle on tehtävä jotain. Ja muut mammat täällä vain sanovat, että hän ei ole ansainnut äitiyttä terveelle pojalle. Hyvät ihmiset, eikö toista pidä auttaa hädän hetkellä? Ap ei voi tunteilleen itse mitään, hän tarvitsee apua. Syyllisyys on muutenkin varmasti tarpeeksi paha ilman muiden mollaamista.



Keskustelu auttaa, hakeudu psykologille. Sinun on ymmärrettävä itsestäsi, mistä moinen tunne kumpuaa. Tiedät, ettei se ole normaalia, mikä onkin hyvä. Sinun pitäisikin nyt voittaa tuntemuksesi.

Mä en ymmärrä sua ollenkaan. Onko sulla joku ihan oikea mt-ongelma? Siis saatko sä jotain tyydytystä, kun kuvittelet kuinka pieni, avuton lapsi elää elämäsä kipujen keskellä, ja sitten kasvettuaan ei ehkä koskaan saa perustaa perhettä, joutuu helposti pilkatuksi jne koska hänellä on vamma? MIKSI sä toivot, että tähän maailmaan syntyisi vammainen lapsi?



Mä tulen täällä harvoin vihaiseksi, mut nyt tulin todella, todella vihaiseksi. Lapsiin kohdistuva sadistiset ajatukset on todella vastenmielisiä.

Miksi kaikki noin haukkuvat ap:tä.

Hän tiedostaa, että tilanne ei ole normaali ja sen, että asia ei ole lapsen vika. Ap ymmärtää myös, että tilanteelle on tehtävä jotain. Ja muut mammat täällä vain sanovat, että hän ei ole ansainnut äitiyttä terveelle pojalle. Hyvät ihmiset, eikö toista pidä auttaa hädän hetkellä? Ap ei voi tunteilleen itse mitään, hän tarvitsee apua. Syyllisyys on muutenkin varmasti tarpeeksi paha ilman muiden mollaamista.

Keskustelu auttaa, hakeudu psykologille. Sinun on ymmärrettävä itsestäsi, mistä moinen tunne kumpuaa. Tiedät, ettei se ole normaalia, mikä onkin hyvä. Sinun pitäisikin nyt voittaa tuntemuksesi.

Jotenkin voisi ymmärtää ihmisten vihantunteet jos ap kertoisi inhoavansa lastaan sukupuolen perusteella ja katsoisi tämän tunteensa vieläpä olevan ok. Näinhän ei ole. Ap selvästi rakastaa lasta, mutta sukupuoliasiassa jokin "leikkaa kiinni" ja tulee tuntemuksia jotka eivät ole hänen hallittavissaan. Hän kuitenkin pyrkii selvittämään asiaa. Se on hyvä lähtötilanne, ja kuten edellä on jo ehdotettu, terapiaan kannattaa hakeutua asian tiimoilta.

Huono äiti ap ei varmasti ole. Huono äiti voisi olla selvittämättä asiaa ja antaa lapsensa vaikkapa sitten adoptioon kuten joku jo kerkesi ehdottaa (mikä oli täysin älytön heitto). Nyt kuitenkin tilanne näyttää mielestäni oikein toiveikkaalta. Apua on saatavissa ja sitä kannattaa hakea. Ap:lla on varmasti ollut erittäin raskasta näiden tunteiden ja niistä johtuvien syyllisyydentunteiden kanssa. Toivotan kovasti onnea asian selvittämisen kanssa.

Surullista, en yhtään ihmettele, että toivoit tyttöä ja nyt sinun on vaikea suhteutua lapsesi sukupuoleen. Olet joutunut kokemaan todella vaikeita asioita. Uskon, että hyvällä terapialla tästä kaikesta on mahdollista päästä yli. Sinulla on niin paljon ikäviä kokemuksia taustalla, että asioiden käsittely tulee viemään aikaa, mutta on varmasti lopulta sen arvoista. Tsemppiä!



Itse olen kokenut vähän samankaltaisia asioita, en tosin ihan yhtä paljon ja rankasti ja minulle kävi myös niin, että rakenneultra paljasti pojan olevan tulossa, vaikka salaa toivoin tyttöä. Olin haaveillut tytöstä, jolle voisin turvata paremman lapsuuden, mitä minulla itsellä oli. Pelkäsin myös, miten osaisin kasvattaa poikaa. En tiennyt hirveästi poikien maailmasta mitään ja kaikki vähäinen, mitä olin nähnyt, oli aika negatiivista. Lisäksi tiedostin oman suhtautumiseni ja minusta tuntui surulliselta, että ole saamassa lapsen, jonka sukupuoleen en osaa suhtautua avoimin mielin. Alkuun surin asiaa, mutta suru meni onneksi aika nopeasti ohi. Onneksi kävin jo raskauden aikana terapiassa ja sain terapiasta paljon ajatuksia sekä keinoja käsitellä asiaa ja lopulta iloita pojastani :).



Tajusin esimerkiksi sen, että taustoistani johtuen ei tyttö todellakaan olisi ollut helpompi vaihtoehto niin kuin luulin, vaan päinvastoin. Tyttöön olisin todennäköisesti samaistunut enemmän ja ollut vielä vaativampi itseäni kohtaan vanhempana. Niin kuin joku kirjoitti, samaa sukupuolta olevan lapsen kohdalla voi haluta korjata itseensä lapsena kohdistuneet vääryydeet ja jossei tämä onnistukaan täydellisesti, sitä vasta onkin vaikea kestää. Koen, että pojan kanssa voin aloittaa enemmän puhtaalta pöydältä. Oman perheeni asetelma on aivan erilainen kuin lapsuuden perheeni, mikä tuntuu ihanan vapauttavalta.



Poika on myös siinä mielessä aivan uskomaton lahja ihmiselle kenellä on ollut negatiivinen kuva miessukupuolesta, että oma pieni rakas poika voi antaa aivan uuden kuvan sukupuolestaan. Poikani kautta olen oppinut enemmän rakastamaan miessukupuolta, näkemään ympärilläni nykyään olevia ihania miehiä, jotka ovat aivan erilaisia kuin ne joita lapsuudessani kohtasin ja ihailemaan pienten poikien ihmeellistä maailmaa. Sinäkin Ap varmasti tiedostat sen, että kaikki miehet eivät todellakaan ole sellaisia kuin isäsi, isäpuolesi tai kiusaajasi. Sen uskominen oikeasti on vaikeaa sinun kokemustesi kaltaisten kokemusten jälkeen, mutta se on silti tärkeää, että pystyt tulevaisuudessa elämään tasapainoista elämää. Jos uskoo kohtaloon, voi vaikkapa helpottaa oloaan ajatelemalla, että olet saanut pienen poikasi päästäksesi näistä asioista yli, nähdäksesi sen ihanuuden, mikä pojista ja miehistäkin löytyy. Poikasi ja hänen sinussa herättämät tunteet tarjoavat sinulle loistavan tilaisuuden kasvaa. Käytä se tilaisuus hyväksesi, hae tilanteeseen apua, etsi hyvä terapeutti ja käy hänen kanssaan asioita pitkäjänteisesti läpi. Olet erittäin fiksun ja hyvin asioita tiedostavan oloinen, sinulla on todella hyvät mahdollisuudet saada valoa elämääsi ja rakastua täysin varauksettomasti pieneen poikaasi, jopa hänen sukupuoleensa :), kunhan saat meinneisyyden haamut ensin käsiteltyä. Onnea äidiksi kasvamisen pitkällä tiellä :)!

No, voin kirjoituksesi perusteella todeta, että tuntemuksesi on täysin oikea. Sinä todella olet huono äiti. Lapsesi olisi ehdottomasti ansainnut parempaa, mutta äitiään ei valitettavasti voi valita.

joihin aina petytään ja joita kukaan ei toivo/halua.

Kaikista niistä. Uskon miesten pelkäämisen johtuvan siitä ettei omaa miestäni lukuunottamatta minulla ole hyviä kokemuksia miehistä. Biologinen isäni ei minua halunnut koskaan tavatakaan. Äidin uusi miesystävä oli alkoholisti, joka nimitteli ja kiusasi minua. Miesystävän kaveri yritti kerran raiskata. Yläasteella minua kiusattiin koko kolme vuotta. Kiusaajina vain poikia. En voi sille mitään että poikamaisuudella on negatiivinen kaiku mielessäni.

Ei minulla äitiinikään ollut lämpimät välit. Äiti ei tukenut minua naiseudessani (ja nyt teen saman pienelle pojalleni?). Ei ostanut rintaliivejä, kuukautissiteitä, ei pienenä letittänyt tukkaa eikä tehnyt tyttöjen juttuja. Antoi mennä ja tulla - ei kiinnostanut missä olin. Hänkin alkoholisoiui miehensä myötä.

Aloitan varmaan terapian taas enemmän itseeni keskittyen. Neuvolapsykologin terapia oli lyhytkestoinen ja keskittyi enemmänkin minuun nyt ja tässä, äitinä.

Vaikuttaa keksityltä koko juttu.

42; vain sairas ihminen toivoo lapselle tuskia ja vammaa

Mä en ymmärrä sua ollenkaan. Onko sulla joku ihan oikea mt-ongelma? Siis saatko sä jotain tyydytystä, kun kuvittelet kuinka pieni, avuton lapsi elää elämäsä kipujen keskellä, ja sitten kasvettuaan ei ehkä koskaan saa perustaa perhettä, joutuu helposti pilkatuksi jne koska hänellä on vamma? MIKSI sä toivot, että tähän maailmaan syntyisi vammainen lapsi?

Mä tulen täällä harvoin vihaiseksi, mut nyt tulin todella, todella vihaiseksi. Lapsiin kohdistuva sadistiset ajatukset on todella vastenmielisiä.

Sori mut ei mee läpi. Kuulostaa niiiiin keksityltä stoorilta.

jos lapsi olisi toista sukupuolta? Minusta ongelmasi on se, ettet kykene rakastamaan itseäsi ja lastasi.

Hei pumpulissa kasvanut elämässä tapahtuu yllätys yllätys kurjia asioita. Kaikkien lähtökohdat elämään eivät ole helpot. Mielestäni ap:n tarina ei kuulostaa mitenkään ihmeelliseltä. Lähipiirissä on ihan vastaavia elämän kohtaloita. Pahoittelut, jos tämä järkyttää täydellistä maailmaasi! Kannattaa varmaan vältellä keskustelupalstoja ja pysytyllä omissa mukavissa pikkupiireissä, kun empatia kykykin on vielä noin huonolla tasolla.