Mikä on PAHIN moka hoitohenkilökunnalta, joka on kohdannut sinut?

Tuoreimmassa muistissa seuraava:

Viikon ikäiselle vauvalle piti laittaa sinivalolamppu korkeiden bilirubiiniarvojen vuoksi. Sairaanhoitaja toi lampun ja laittoi sen päälle. Ihmettelin miksi valo oli tavallisen värinen, ei sininen. Hoitaja sanoi että "tämä on tällainen sinivalolamppu". Vauva jäi lampun alle makaamaan ja hoitajan lähdettyä huomasimme että hän olikin tuonut lämpölampun, siis sellainen joka infrapunalämmöllä lämmittää esim. kylvetettäviä vauvoja ja on siis todella kuuma.

Vauva oli todella lähellä palaa lämpölampun alle.

Uskomatonta että tällainen hoitaja voi olla synnytysosastolla töissä. Eikä mitenkään pahoitellut asiaa tietenkään.

Mahtoiko vimpalla olla OI? Jäi kiinnostamaan, että millä tavalla lapsi vammautui. Ja missä oli lääkärissä?

Tuttuni oli harjoittelijana sairaalassa. Siellä oli tavallinen herrashenkilö, hyvin siisti ja hyvätapainen pyörätuolilla liikkuva herra potilaana. Tutulle annettiin tehtäväksi kyydittää henkilö toimenpiteeseen eri osastolle. Ennen kuin lähtivät matkaan, mies pyysi päästä vessaan. Tuttu meni kysymään hoitajilta apua (ei kuulu harjoittelijan työnkuvaan). Kahviossa hoitaja sanoi, että ei tarvitse kun sillä on vaipat. Hoitaja jäi itse istumaan ja juttelemaan kahvikuppi kädessä. Tuttu sitten käytti miehen itse vessassa, vaikka ei nyt työnkuvaan kuulunutkaan. Tämän harjoittelun jälkeen tuttu sanoi pelkäävänsä eniten sairaalaa ja vanhuutta. No, ehkä tätä vanhaa miestä tuli jotenkin kouluttaa olemaan..

Olen kuullut useista tapauksista kun ihminen ei pääse vessaan koska on vaipat. Sanotaan vaan että mikäs ongelma sulla on, sen kun paskot housuus kun on vaipat. Hirveä kiirekin tietenkin voi olla joskus näissä syinä, mutta silloin mättää järjestelmässä ja pahasti.

Ja sitten on kolme pienelle lapselle tapahtunutta juttua. Yksi lapsi sai pahan aivovamman synnytyksessä, koska synnytyslääkäri laittoi äidin synnyttämään alateitse vastoin yliopistosairaalan selkeää ohjetta. Toinen lapsi kuoli, koska hänen (täysin parannettavissa olevaa) vammaansa ei havaittu rakenneultrassa kuten olisi pitänyt. Samaa vammaa ei huomattu myöskään synnärillä eikä oireiden vuoksi tehdyillä lääkäri- tai sairaalareissuilla. Kolmas lapsi vammautui pysyvästi lääkärintutkimuksessa (tässä taustalla synnynnäinen luuston ja sidekudoksen hauraus). Tuota siis tarkoitin äsken, en osannutkaan lainata oikein :)

Kannattais melkein lanseerata ihan virallisesti noin tehokas hoitomuoto. Rankaisumetodi toimii varmasti! Masentunut oppii olemaan, kun sille pistetään luu kurkkuun! Vittuillaan potilaalle julmasti, niin se paranee kun tajuaa ettei saa huomiota! Huraa!

tavallaan näin opetetaan.

Iso osa mt-asiakkaista haluaa lääkäristä ja muusta hoitohenkilökunnasta "äidin". Siis hoivaa, huolenpitoa, luvan taantua, joku hoitaa heidän elämänsä heidän puolestaan kuntoon. Mistä hoivaa saadaan, sinne hakeudutaan heti seuraavana päivänä uudelleen. Jos päivystyksessä paijataan ja ymmärretään "itsemurha"yrittäjää, kannattaa ranteita raapia ja yliannostusta ottaa joka päivä, niin saa hoivaa ja huomiota.

Tällaisille asiakkaille ehdottomasti parasta on pitää empatiat pussissa ja pitää asenne ehdottomasti viileänä ja asiallisena. Viileällä ja asiallisella ei todellakaan ole mitään tekemistä epäasiallisen tai loukkaavuuden kanssa. Juuri tällä ammattimaisen viileällä tavallahan tänne kirjoittaneen itsemurhakandidaatin kohdalla oli toimittu: annettu hoito ja siitä kieltäydyttäessä annettu hoito toisella tapaa. Kirjoittajan asenne on aika tyypillinen: hänen henkensä pelastettiin, mutta hän on tyytymätön siihen, koska nenään tuli hiertymä eikä halittu ja paijattu. :D

Mikähän tässä tilanteessa oli sitä "rankkaa vittuilua" potilaalle? Sekö, että muistutetaan ettei tähän hoitomenetelmään kuole, ainoastaan itsemurhaan voi kuolla? Mitenkähän tämä viesti olisi "asiallisessa muodossa" kuulunut? Jään kuulolle. :)

Ihmeen taitavasti sä oot jättänyt sitten huomiotta sen oleellisen pointin tuossa koko jutussa eli sen, että potilaalle oli sanottu että hänen kuuluukin kärsiä. Sitten muunsit omassa päässäsi tarinan sellaiseksi, että henkilökunta on ihan asiallisesti vain kertonut asioita.

Olin rakenneultrassa ja jotenki siinä oli joku hoitaja sitä kattomassa ja en muista tekikö se sitä ultraa vai miten oli, mutta sanoi kesken kaiken hakevansa lääkärin paikalle, koska lapsi näyttää vammaiselta..lähti huoneesta ja oli mulla muuten sikahyvät fiilikset..toinen tuli ja löysi laajentuneen munuaisen jne. Tämän ekan hoitajan lausuman lauseen seurauksena, pääsin lapsivesipunktioon ja kaikkiin mahdollisiin seurantoihin, koska nostin sen joka välissä esille ja perusteluksi vaatimilleni testeille,vaikka päätäni yritettiin kääntää ja vakuuteltiin ettei vammaisuudesta kyse.

Jos itsellä olisi opetusalalla moinen asenne työhöni kuin joillain täällä olevilla hoitajilla, olisin saanut potkut aikapäiviä sitten.

Jos jollakulla on ongelmia, ei häntä kuulu siitä kylmyydellä ja välinpitämättömyydellä rankaista. Ehkä muutama pakollinen perus pedagogiikka -kurssi kuuluisi olla hoitoalallakin.

Ja kyllä, itsellänikin meinaa joskus pinna palaa joidenkin vanhempien ja oppilaiden kanssa. Jankkaat JOKA PÄIVÄ samoista asioista, et vain kuukausittain. Mutta koska olen ammattilainen ja järkevä aikuinen ihminen, en näytä näitä negatiivisia tunteita avoimesti luokassa kiukuttelemalla ja vittuilemalla oppilaille. Voin sanoa "nyt olen pettynyt" tms. Ja mitään henkilökohtaista vitutusta en kehenkään ulkopuoliseen pura.

Miksi hoitohenkilökunnalla olisi enemmän oikeutta purkaa vitutustaan ja "rankaista" kuin opettajalla?

Tuollaiset empatiaan perustuvat rangaistukset ovat täysin vailla pedagogista pohjaa ja jos ne yleensä nähdään hyvänä, ollaan hyvin hakoteillä. Itse ongelmatilanteessa ei muutenkaan aleta ketään rankaisemaan. Olisiko minunkin sopivaa oppilaiden riidan aikana alkaa haukkumaan toista osapuolta, sillä mielestäni hän aloitti? Ei, juuri se on sitä ammattimaisuutta.

Tämä on myös yksi asia joka herättää minussa sen ajatuksen, että ihan hoitokulttuurissa kokonaisuudessaan on vähän mätää. Monilla muilla aloilla voisi tosiaan kuten sanoit tulla kenkää epäammattimaisesta käytöksestä, mutta hoitoalalla ainakin vanhempi polvi taitaa nimenomaan mieltää ammattimaiseksi sen ylemmyydentuntoisen ja kovan asenteen. Ja ehkä potilaatkaan ei viitsi tai osaa valittaa huonosta kohtelusta, kun se on niin yleistä että ajatellaan sen kuuluvan asiaan.

itse olen kyllä oikeasti kokeillut sitä empatiaa ja hoivaa ko. tilanteessa, onneksi oli aikaa silloin, ja kyllä se toimii sekin. Istuin potilaan vieressä sängyllä, ja silitin hiuksia, puhelin kaiken maailman asioita, ja myös tulosyyhyn vaikuttaneista asioista, ym ym ym , ja kyllä sekin kuule toimi ihan hyvin. Lopputulemana pot. toimi yhteistyössä, ja kun on jälkeenpäin nähty ( tunnisti minut kaupassa :D ) kiitti vielä kädestäpitäen ja halasi, muisti kaiken mitä oltiin juteltu. siitä tulee kuule itsellekin aikamoinen onnistumisen ja ilon tunne. -ja kaikki empatialla ja hoivalla aikaansaatu

Noilla kohtaamisilla on valtavan iso merkitys. Ne voivat rakentaa (niin kuin tässä esimerkkitapauksessa) tai hajottaa (niin kuin nämä "ansaitsetkin kipua!" -tapaukset). Huonosti voivaa ihmistä ei varmaan paranna se, että häntä kyykytetään. Tuo esimerkkisi osoittaa juuri sen mitä oikea ja empaattinen toiminta voi saada aikaan.

Eikä sen empatian tarvitse edes olla aikaavievää hoivaa ja päänsilittelyä. Ihan jo kunnioittava, tasaveroinen ja inhimillinen läsnäolo riittää. Empaattinen voi olla sellaistakin ihmistä kohtaan, joka ei edes halua päänsilittelyä. Empatia ei aina tarkoita aktiivista hoivaamista vaan ihan sitä, että ei asetuta yläpuolelle, ei "kouluteta", syytellä, vittuilla, haukuta eikä tuomita. Suhtaudutaan kuin aikuiseen ihmiseen vaikka toisella olisikin ongelmia. Ei kuvitella, että se oma asema on sellainen että on oikeus lähteä kouluttamaan ja opettamaan.

mummu meni leikattavaksi säärihaavojensa takia, piti tehdä ihosiirto mutta herätessä huomasi menettäneensä terveemmän jalkansa polven yläpuolelta. Oli tullut joku moka papereissa ja amputoivat sitten sen terveemmän jalan. Ei tuollaista menetystä vanha ihminen kauaa kestänyt.

no, taas haukutaan sairaanhoitajat. yllätys

Minä olen kyllä sitä mieltä, että törkeästä ja epäammattimaisesta käytöksestä saa puhua. En vastaisuudessakaan aio olla hiljaa tuollaisista asioista vain siksi, että sairaanhoitajia ei saa hoitajien mielestä "haukkua".

Lisäksi olen useampaankin otteeseen tässä ketjussa maininnut, että en tietenkään yleistä tätä jokaiseen hoitajaan ja tiedän, että on myös aivan mahtavia ja ammattimaisia hoitajia, joille olen lausunut kiitokseni. Sinäkin omien sanojesi mukaan kuulut näihin asiallisesti suhtautuviin, joten miksi otat itseesi (?) tämän keskustelun?

no tämäkin sitten saattaa olla asiaton kommentti, mutta mikä sinä olet arvostelemaan sitten sellaista työtä jota sinä et tee ja johon et ole saanut koulutusta?

Perusasiat kuten empatia (joka ei tarkoita muikeaa hymyä ja hyysäämistä) ja ihmisten kunnioittaminen pitäisi olla kunnossa joka tapauksessa. Ei siihen vaikuta se, olenko tehnyt alan töitä vai en. Kunnioittavan käytöksen tulisi olla ihan lähtökohtainen asenne, ei mikään sellainen erityisjuttu jota voi harjoittaa jos jaksaa.

Miten sinä voit tietä ne tunteet, tilanteet ja toiminnot, kun et ole siinä työssä toimijana.

Tunteitakaan tässä ei ole kukaan kieltänyt. Tunteista huolimatta pitäisi osata käyttäytyä ammattimaisesti eikä esim. purkaa potilaaseen vitutustaan vittuilemalla, että sä ansaitsetkin tuntea kipua. Tuohan on ihan karmiva asenne, siis tuo "ansaitsetkin tuntea kipua". Ja siitä tämä väittely lähti liikenteeseen. Ja niitä hoitoalan ihmisiä riitti, jotka puolusti tuota käytöstä ja vahvisti entisestään huonoa käsitystäni hoitoalan asenteista.

katsos kun kaikki ongelmat eivät tosiaan johdu hoitohenkilökunnasta ja heidän asenteistaan.

Ei tietenkään kaikki ongelmat johdu siitä. Kuitenkaan esimerkiksi kunnioittava kahden sanan lause ei vie yhtään sen kauempaa aikaa kuin epäkunnioittava kahden sanan lausekaan. Siinä se asenne näkyy parhaimmillaan.

ps. tuo sinun ehdottamasi "mitä on ihmisen kunnioittava kohtaaminen ja empatia, ja mitä se taas ei ole" sopisi kyllä käytäväksi monelle monelle monelle muullekin ammattilaiselle, kuin sairaanhoitajalle.

Tuo on totta. Joskus tuntuu, että pitäisi varmaan ottaa johonkin koulujen opetusohjelmiin tuo asia. Hoitoala vaan on semmoinen, missä ne potilaat ovat muutenkin usein aika herkillä. Lisäksi asia vaan on niin, että jopa paranemiseen vaikuttaa se miten kokonaisvaltaisesti potilaaseen suhtaudutaan. Ja kaikki tämä tapahtuu nimenomaan siinä läsnäolon tavassa, sen ei tarvitse olla mitään aikaavievää. Vaikka ymmärrän toki, että kiire syö aina jollakin tapaa.

Palatakseni lauseeseen jolla aloitin; kukaan sairaanhoitaja ei saa, eikä voi sanoa, että "potilas ansaitseekin kokea kipua tai saada vamman". ei kukaan. Se hoitaja joka niin sanoo, ON väärällä alalla, todella väärällä. Jokainen potilas on aivan yhtä tärkeä, riippumatta taustastaan, yhteiskunnallisesta asemastaan, kulttuuristaan, tulosyystään jne, ihan jokainen. Ja se pitää jokaisen sairaanhoitajan aina muistaa. Aina.

t: sh, alalla yli kymmenen vuotta jo, ja toivottavasti vielä pitkään :)

Eli lääkäri, jolla oli käytössään paitsi ultra, mutta myös hoitsu apunaan (joka hännysteli miestä kuin jotain jumalaa), ei saanut katsottua onko lapsi kiinnittynyt. "Eipä sinne ole yksikään vielä jäänyt". Sen sijaan tämä ukko oli kiinnostuneempi ylipainostani, rähisi minulle aiheesta ja passitti pikaverensokeriin. Ei siellä mitään näkynyt, kuten ei muissakaan veriarvoissa koko raskauden aikana...



Kun synnytys sitten alkoi yliaikaisena, kolmen käynnistyksen jälkeen, se ei edennyt harjoitussupistuksia pidemmälle ja kiireelliseen sektioon mentiin. Sektiossa selvisi että jos se aiempi lääkäri olisi tehnyt arvionsa kunnolla, hän olisi nähnyt ettei lapsi ollut kiinnittynyt ja oli sitäpaitsi pää vinossa kohdussa, eli ulostuleminen olisi ollut hyvin epätodennäköistä.

Jos et itse näe sitä sairaalan arkea niin en noin mustavalkoisesti ajattelis... Useinmiten nämä samat tyypit tulee saman vaivan vuoksi, vaikkakin heille on tarjottu apua psyk.kons. yms.

Ja koulutuksissa käyneenä voin sanoa että meille on painotettu sitä ettei todellakaan tarvitse alkaa hyysäämään vaan olla realistisia, kertoa potilaille että ymmärtääkö ne oikeasti leikkivänsä hengellään. Jonain päivänä se apu voi ollakin myöhäistä - haluaako todellakin kuolla.. Se ehkä kuulostaa kylmältä ulkopuolisesta mutta tämä on totuus! Ja mietipä kuinka turhauttavaa on todellakin nähdä sama potilas jopa päivän - kaksi myöhemmin saman syyn takia hoidossa ja ed. kerralla jo kaikki on yritetty potilaan parhaaksi.

No näinpä. Aikasen iso osa itsemurhayrityksistä on juurikin näitä, jotka ensin soittavat ambulanssin ja sitten vasta ottavat lääkkeet, jos ambulanssi luvataan lähettää. Vastavuoroisesti ambulanssikuskit juo aina kahvit rauhassa loppuun, ennen kuin näihin vakiosoitteisiin lähdetään.

Empatiaa? Eikö huomiohakuisen itsetuhokäyttäytyjän "palkitseminen" empatialla ole juuri tuon käytöksen vahvistamista? Tuo edellä esiintynyt yliannoksen ottajakaan ei ole temppuaan uusinut, kun ei sillä saanutkaan hellyyttä ja huolenpitoa?

Olen myös vakaasti sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus halutessaan tappaa itsensä. Kyllä parin ekan itsemurhayrityksen jälkeen tulee aktiivisesti hoitaa ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Mutta kyllä puoli tusinaa itsemurhayritystä ovat jo oman tahdon ilmaisua, ja sitä potilaan omaa tahtoa tulee kunnioittaa eikä hoitaa enää väkisin.

Ei se empatia ole mikään "palkinto" joka pitää ansaita. Sen pitäisi olla perustavanlaatuinen asenne. Ja se EI tarkoita mitään ylenmääräistä hyysäämistä vaan perustavanlaatuista kunnioittavaa käytöstä, johon ei kuulu vittuilu, syyllistäminen tai tahallinen kiusaaminen "kun sun kuuluukin kärsiä".

Mä häkellyn vaan aina uudelleen tästä millainen asenne ymmärtämättömyys ihmismielestä ja sosiaalisesta maailmasta monilla hoitoalan ihmisillä on.

Kun itse yritin saada hengen itseltäni niin en todellakaan soitellut mitään ambulansseja itselleni. Sillä hetkellä valitettavasti vain kävi niin että entinen poikaystäväni tuli palauttamaan avaimiaan asuntooni ja löysi minut. Hän soitti ambulanssin.

Mitä minä sain vastaan hoitohenkilökunnalta? Yksi totesi että "tämä pullamössösukupolvi ottaa päähän" toinen totesi "Toivottavasti jää pahat arvet" ja kolmas miltei pahoinpiteli minut siihen paikkaan, oli siis todella kovakourainen ja laittoi minut siteisiin, jotka hän taas laittoi liian tiukalle. Siteet olivat turhat koska en siinä tilassa tehnyt muutakuin tuijotin kattoon.

Toisaalta en olisi kaivannutkaan empatiaa, mutta varmaan on itsetuhoiselle kannattavaa puhua siihen tyyliin että "kuolisit sinäkin paska pois". Jep. sitä yritin aika kovastikin.

En ole tuon kerran jälkeen mennyt sairaalaan mielelläni koska en luota hoitohenkilökuntaan, enkä siihen että he osaisivat olla ammattimaisia. Lapsia käytän yksityisellä ja toivon kovasti etteivät ikinä joudu onnettomuuteen jossa joutuisivat yleiselle puolelle hoidettavaksi.

Olisit voinut jättää edes lisääntymättä.

Jos et itse näe sitä sairaalan arkea niin en noin mustavalkoisesti ajattelis... Useinmiten nämä samat tyypit tulee saman vaivan vuoksi, vaikkakin heille on tarjottu apua psyk.kons. yms.

Ja koulutuksissa käyneenä voin sanoa että meille on painotettu sitä ettei todellakaan tarvitse alkaa hyysäämään vaan olla realistisia, kertoa potilaille että ymmärtääkö ne oikeasti leikkivänsä hengellään. Jonain päivänä se apu voi ollakin myöhäistä - haluaako todellakin kuolla.. Se ehkä kuulostaa kylmältä ulkopuolisesta mutta tämä on totuus! Ja mietipä kuinka turhauttavaa on todellakin nähdä sama potilas jopa päivän - kaksi myöhemmin saman syyn takia hoidossa ja ed. kerralla jo kaikki on yritetty potilaan parhaaksi.

No näinpä. Aikasen iso osa itsemurhayrityksistä on juurikin näitä, jotka ensin soittavat ambulanssin ja sitten vasta ottavat lääkkeet, jos ambulanssi luvataan lähettää. Vastavuoroisesti ambulanssikuskit juo aina kahvit rauhassa loppuun, ennen kuin näihin vakiosoitteisiin lähdetään.

Empatiaa? Eikö huomiohakuisen itsetuhokäyttäytyjän "palkitseminen" empatialla ole juuri tuon käytöksen vahvistamista? Tuo edellä esiintynyt yliannoksen ottajakaan ei ole temppuaan uusinut, kun ei sillä saanutkaan hellyyttä ja huolenpitoa?

Olen myös vakaasti sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus halutessaan tappaa itsensä. Kyllä parin ekan itsemurhayrityksen jälkeen tulee aktiivisesti hoitaa ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Mutta kyllä puoli tusinaa itsemurhayritystä ovat jo oman tahdon ilmaisua, ja sitä potilaan omaa tahtoa tulee kunnioittaa eikä hoitaa enää väkisin.

Ei se empatia ole mikään "palkinto" joka pitää ansaita. Sen pitäisi olla perustavanlaatuinen asenne. Ja se EI tarkoita mitään ylenmääräistä hyysäämistä vaan perustavanlaatuista kunnioittavaa käytöstä, johon ei kuulu vittuilu, syyllistäminen tai tahallinen kiusaaminen "kun sun kuuluukin kärsiä".

Mä häkellyn vaan aina uudelleen tästä millainen asenne ymmärtämättömyys ihmismielestä ja sosiaalisesta maailmasta monilla hoitoalan ihmisillä on.

Kun itse yritin saada hengen itseltäni niin en todellakaan soitellut mitään ambulansseja itselleni. Sillä hetkellä valitettavasti vain kävi niin että entinen poikaystäväni tuli palauttamaan avaimiaan asuntooni ja löysi minut. Hän soitti ambulanssin.

Mitä minä sain vastaan hoitohenkilökunnalta? Yksi totesi että "tämä pullamössösukupolvi ottaa päähän" toinen totesi "Toivottavasti jää pahat arvet" ja kolmas miltei pahoinpiteli minut siihen paikkaan, oli siis todella kovakourainen ja laittoi minut siteisiin, jotka hän taas laittoi liian tiukalle. Siteet olivat turhat koska en siinä tilassa tehnyt muutakuin tuijotin kattoon.

Toisaalta en olisi kaivannutkaan empatiaa, mutta varmaan on itsetuhoiselle kannattavaa puhua siihen tyyliin että "kuolisit sinäkin paska pois". Jep. sitä yritin aika kovastikin.

En ole tuon kerran jälkeen mennyt sairaalaan mielelläni koska en luota hoitohenkilökuntaan, enkä siihen että he osaisivat olla ammattimaisia. Lapsia käytän yksityisellä ja toivon kovasti etteivät ikinä joudu onnettomuuteen jossa joutuisivat yleiselle puolelle hoidettavaksi.

Olisit voinut jättää edes lisääntymättä.

Ei kai tässä taas ole yksi empaattinen hoitsukommentti lisää tähän ketjuun?

*lääkäri ilmoitti äidilleni suunnilleen että mulla on syöpä ennenkuin kasvaimen laatua oltiin tutkittu. Ei se sitten pahalaatuinen ollut. * olen ollut leikkauksessa ja tippakanyyli oli asennettu käteen ja sanoin, että se on huonosti, sattuu. Hyvin se kuulemma oli, mutta kun sanoin, että kättä pitkin valuu jotain, niin katsoivat ja lattialla olikin jo verilätäkkö. *isossa sisäisessä verenvuodossa jätetty 4 tunniksi käytävälle odottelemaan lääkäriä, kertaakaan ei kukaan kuntoa kysynyt, ei tuonut juomista tms. * synnytyssairaalassa mut on pyydetty vauvan lähtötarkastukseen. Vauva kylläkään ei ollut mun. * lapselle annettu paikallispuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä vanhentunutta puudutusainetta. Todettiin vasta, kun edelleen sattui, vaikka lääkettä oltiin jo annettu lisää. * äidille tuli aivoinfarktin jälkitautina vuodeosastolla olleessa molemminpuolinen keuhkoembolia, osaston oma lääkäri ei huomannut mitään vaan kiidätettiin lopulta yliopistosairaalaan * lapsi oli pienessä kolarissa polkupyörän kanssa. Soitin etukäteen lääkäriin, että minne menemme, omalle lääkäriasemalle vai päivystykseen. Neuvottiin päivystykseen ja kun sinne mentiin, niin vastaanoton vanha täti oli todella tympeä, että miksi sinne tungemme. Selitin tietysti, että sinne neuvottiin, soitin juuri siksi, etten olisi väärässä paikassa. Kesti tosi kauan, että päästiin lääkärille, vaikka juurikaan muita potilaita ei ollut ja lääkäri sanoi ensimmäisiksi sanoikseen, ettei juurikaan pitänyt kiirettä, kun siellä vastaanotossakin oli jotain kränää ollut. Tuosta kyllä valitin johtavalle lääkärille.

Muutama kysymys.. Miten huonosti laitetusta kanyylistä tulee verta??? Silloin se tarkoittaisi sitä että letku ei ole kunnolla kiinni mutta kanyyli on kyllä kunnolla suonessa. Iso sisäinen verenvuoto?? Jos se iso olisi niin olisit kuollut tuossa 4 tunnissa, ihan varmasti. ja niin aivoinfarktia voi ikävä kyllä hyvin seurata keuhkoembolia. Miten potilas siirrettiin yliopistosairaalaan jos kukaan ei huomannut mitään? Olisiko yliopistosairaalassa enemmän tutkimuslaitteita?? Ja se ei tarkoita että lääkärillä ei olisi potilaita vaikka niitä ei odotustilassa ole.....

hammaslääkäreiden lisäksi en ole tainnut kohdata muuta kuin sen, että viime kerralla neuvolan terveydenhoitaja mittasi verenpaineeni vähän sinne päin (letku ei mennyt kyynärtaipeen päältä) ja hän pyyhki desinfiointilapulla sormenpäätäni liian monta kertaa. Aiheutti siis infektioriskin.

Itse en näitä edes tajuaisi, mutta hoitoalalla ollut mieheni kommentoi jälkeenpäin :D

Otan osaa. Varmasti järkyttävä kokemus! Miten tällasta VOI tapahtua hyvinvointivaltiossa???! Siis pyyhki desinfiointilapulla liian monta kertaa!!! Voi hyvänen aika!

"Kaikki kasvaimet on syöpää, joko hyvänlaatuinen tai pahanlaatuinen"



Höpöhöpö. Luepa tämä :



http://fi.wikipedia.org/wiki/Sy%C3%B6p%C3%A4

Ehkäpä sinne ei olisi pitänyt suoraan mennä, mutta tottakai halusin heti mennä sinne mistä saa "parasta hoitoa", olin huolissani verenvuodosta, olin pelokas mutta elättelin kuitenkin vielä toivoa.



Vastaanottotiskillä nainen oli todella koppava, mutta antoi minulle ajan päivystävälle gynelle ja otti tietoni ylös. Hän kysyi lähimmän omaisen tietoja ja halusin antaa äitini nimen. Nainen kysyi äitini puhelinnumeroa, sanoin että minun täytyy katsoa numero kännykästäni.



-Siis etkö sinä muista oman äitisi puhelinnumeroa?! nainen kysyi ivallisesti.



Pahoitin mieleni, olin ihan järkyttynyt että nainen saattoi puhua minulle niin ilkesti ollessani siinä tilassa. Normaalisti olisi tempperamenttini kuohahtanut, mutta nyt olin vaan typertynyt.



Gyne totesi että keskenmeno oli tapahtunut. Tiuskaisi lopulta että lakkaa nyt jo itkemästä.



Vittu mikä kokemus sanon minä. Keskenmenon olen hyväksynyt ajat sitten, mutta sitä kohtelua en.

Ehkäpä sinne ei olisi pitänyt suoraan mennä, mutta tottakai halusin heti mennä sinne mistä saa "parasta hoitoa", olin huolissani verenvuodosta, olin pelokas mutta elättelin kuitenkin vielä toivoa.

Vastaanottotiskillä nainen oli todella koppava, mutta antoi minulle ajan päivystävälle gynelle ja otti tietoni ylös. Hän kysyi lähimmän omaisen tietoja ja halusin antaa äitini nimen. Nainen kysyi äitini puhelinnumeroa, sanoin että minun täytyy katsoa numero kännykästäni.

-Siis etkö sinä muista oman äitisi puhelinnumeroa?! nainen kysyi ivallisesti.

Pahoitin mieleni, olin ihan järkyttynyt että nainen saattoi puhua minulle niin ilkesti ollessani siinä tilassa. Normaalisti olisi tempperamenttini kuohahtanut, mutta nyt olin vaan typertynyt.

Gyne totesi että keskenmeno oli tapahtunut. Tiuskaisi lopulta että lakkaa nyt jo itkemästä.

Vittu mikä kokemus sanon minä. Keskenmenon olen hyväksynyt ajat sitten, mutta sitä kohtelua en.

:S

- lapsen vatsakipua ei otettu tosissaan; "se on vaan oksennustautia".... mut olikin sit umpilisäkkeen tulehdus, viittä vaille vatsakalvontulehdus...

- Lapselle tiuskittiin sairaalassa, ja lapsen pelkoa vähäteltiin ( no tää ei oo moka, vaan törkeää käytöstä...)

- Toisen lapsen lääkeannostus laskettiin väärin, 270 mg sijasta tuli 2700 mg, lapsi myrkytystilaan...