Lue keskustelun säännöt.
Mikä on PAHIN moka hoitohenkilökunnalta, joka on kohdannut sinut?
29.04.2012 |
tai jos kuulut heihin, niin mikä on pahin mokasi?
Kommentit (166)
Empatiaa? Eikö huomiohakuisen itsetuhokäyttäytyjän "palkitseminen" empatialla ole juuri tuon käytöksen vahvistamista? Tuo edellä esiintynyt yliannoksen ottajakaan ei ole temppuaan uusinut, kun ei sillä saanutkaan hellyyttä ja huolenpitoa?
Kannattais melkein lanseerata ihan virallisesti noin tehokas hoitomuoto. Rankaisumetodi toimii varmasti! Masentunut oppii olemaan, kun sille pistetään luu kurkkuun! Vittuillaan potilaalle julmasti, niin se paranee kun tajuaa ettei saa huomiota! Huraa!
Moni mt-ongelmainen hakee vain HUOMIOTA ja jos sitä EMPATIAA JA HOIVAA saa sairaalassa niin ymmärrät varmaan että kierre on valmis.. Eikä kyse ole vittuilemisesta yms. vaan ihan normaalista neutraalista käytöksestä!
Niin siis tämä koko väittely lähti siitä, kun yhdelle kirjoittajalle oli todettu hänen kärsiessään kivuista nenämahaletkun laiton yhteydessä, että sun kuuluukin kärsiä. Se on hoitoalan ihmisillä tämän ketjun perusteella neutraalia ja normaalia käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työuupumuksen oireita ovat mm. voimakas väsymys, työn mielekkyyden tunteen katoaminen, heikentynyt ammatillinen itsetunto ja kyyniseksi muuttunut asenne työhön.
Eli uupuneelta hoitajalta ei aina empatiaa löydy, hyvä kun jaksaa toimenpiteet hoitaa.
Empatiaa? Eikö huomiohakuisen itsetuhokäyttäytyjän "palkitseminen" empatialla ole juuri tuon käytöksen vahvistamista? Tuo edellä esiintynyt yliannoksen ottajakaan ei ole temppuaan uusinut, kun ei sillä saanutkaan hellyyttä ja huolenpitoa?
Kannattais melkein lanseerata ihan virallisesti noin tehokas hoitomuoto. Rankaisumetodi toimii varmasti! Masentunut oppii olemaan, kun sille pistetään luu kurkkuun! Vittuillaan potilaalle julmasti, niin se paranee kun tajuaa ettei saa huomiota! Huraa!
Moni mt-ongelmainen hakee vain HUOMIOTA ja jos sitä EMPATIAA JA HOIVAA saa sairaalassa niin ymmärrät varmaan että kierre on valmis.. Eikä kyse ole vittuilemisesta yms. vaan ihan normaalista neutraalista käytöksestä!
Tässä taas tätä järjen riemuvoittoa. Toivottavasti ei ole mielisairaalassa töissä.
Mielenterveysongelmat ovat _hivenen_ monimutkaisempi juttu kuin huomionhaku.
Mulla tulee jo ihan toivoton olo tässä... Miten voi ihmistyössä olevan käsitykset olla NOIN järjettömiä? Mäkin todella toivon, että kyseinen kirjoittaja ei itse ole mt-työssä. Jos on niin mua jo kauhistuttaa minkälaisella ymmärryksellä varustettua porukkaa siihen työhön laitetaan.
Mun läheinen on ollut osastohoidossa myös. Hän sai luojan kiitos hyvää hoitoa. Omahoitaja oli erittäin fiksu ja mukava nuori nainen. Ihan näin agnostikkona kiitän luojaa että hänelle sattui ammattimainen henkilökunta.
Työuupumuksen oireita ovat mm. voimakas väsymys, työn mielekkyyden tunteen katoaminen, heikentynyt ammatillinen itsetunto ja kyyniseksi muuttunut asenne työhön.
Eli uupuneelta hoitajalta ei aina empatiaa löydy, hyvä kun jaksaa toimenpiteet hoitaa.
Ei se voi olla peruste käyttäytyä epäammattimaisesti. Ja mites kun se asennoituminen mielenterveysongelmaisiin on niin kovin ylemmyydentuntoista, niin kuinkas sitten jos itsellä alkaa mielenterveys mennä...? Luulen että siinäkin tilanteessa olisi helpompaa, jos ihan lähtökohtaisesti pitäisi mielenterveysongelmaisiakin ihan tasaveroisina ihmisinä eikä jonain huomiohuorina jotka tarvii vähän koulutusta.
Tulkitsee labroja ja röntgenkuvia?
että en tiedä mistä aloittaisi...
Diagnoosimokia mm.: enon sydänkohtaus tulkittiin närästykseksi, lapseni astmaa ei tunnistettu, eikä minun kilpirauhastulehdustani, selkämurtumaani kehotettiin parantelemaan kovalla jumalla, näköhermotulehdusta pidettiin karsastuksena, siskoni jalkamurtumaa ei huomattu, endometrioosi oli kuulemma laktoosi-intoleranssia...
Oikeastaan mikään ei ole mennyt ekalla kerralla maaliin - ja oikean diagnoosin löytäminen on aina vaatinut suunnilleen haulikon ja asenteen, että "minähän en poistu täältä ennen kuin hoidatte".
Sitten toinen puoli on huonot käytöstavat ja hillitön kyykyttämisen halu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiinnittynyt hyvin, tulossa pää edellä, eikun synnyttämään alateitse. Itseasiassa se oli vauva A:n takamus ja jos olisi synnytetty, olisin nyt kahden CP-vammaisen äiti. Onneksi lääkäri ei uskonut kätilöä.
Mikä ihmeen selvännäkijä sä oot. Mistä ihmeestä voit tietää, et olis 2 cp-vammaista alsta? Miten se olis vammauttanut lapsia jos a olis syntynyt perätilassa? Ja mitä se olis b:lle vaikuttanut? ihme juttuja taas.
siinä vieressäni, että kaksi lasta perätarjonnassa, vauva A:lla jo etukäteen mitattuna synnytyskanavaan nähden liian suuri pää. Jos ryhdytään synnyttämään, jää vauva A päästään kiinni ja napanuora puristuu pään ja synnytyskanavan väliin, syntyy vakava hapenpuute ja CP-vamma. Lisäksi vauva B:n napanuora pitkä ja kiertynyt vauva A:n käsivarren ympäri eli sekin puristuu vauva A:n ja synnytyskanavan väliin. Pahimmassa tapauksessa vauva A olisi saatu yhtenä palasena ulos, mutta samalla olisi vauva B:n napanuora katkennut ja vauva kuollut. Lääkärit valehtelevat aina! Onneksi sinä tiedät, että sovitut sektiot ovat pelkkää skeidaa.
Itse olen alatiesynnytysten lisäksi kokenut hätäsektion ja sovitun sektion joka muuttui kiireelliseksi. Ja mistä sä tuon lääkärien valehtelun tähän repäsit? Kannattais kertoa asiat niinkuin ne on, eikä vain jotain löpinää. Tai jättää kertomatta, tai olla suuttumatta jos kertomasi perusteella asioista saa ihan toisenlaisen kuvan. Ap viestissä et maininnut tuollaisia asioita ollenkaan. tuon napanuorajutun ainakinkeksit, sillä mistä sen etukäteen tietää, et napanuora jää jumiin, sitä ei voi lääkärikään tietää. Otan nyt ihan rauhassa vaikka paperipussi ja henggittele sinne hitaasti.
ei kai niitä erikseen tarvitse tänne kirjoittaa kuin sinulle, jolle nähtävästi asia on aivan uusi. Miksi luulet sen lääkärin halunneen tehdä leikkauksen, vaikka kätilön mielestä vauvan A pää oli jo kiinnittynyt? Voisiko syynä olla se, että lääkärinkin mielestä 2 tervettä lasta on parempi vaihtoehto kuin kaksi vammaista?
Ja tietysti lääkärit valehtelevat, jos he menevät tuollaisia asioita kertomaan, koska sinä arvoisana av-mammana tiedät asiat niin paljon paremmin!
Minulla epäiltiin keuhkoveritulppaa ja minut oli keisarinleikattu edellisenä päivänä. Hoitaja sanoi, että kävele sinne. Ensin menet hissillä kerroksen alas ja sitten kävelet melkopitkän käytävän päähän-sieltä se löytyy.
Enkä tahtonut henkeä saada ja olin melko kipeä. Onneksi toinen hoitaa sanoi, että ei tuommoisessa kunnossa olevaa voi kävelemään laittaa ja vielä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhimillisiä tunteita ei siis saa olla, kuten turhautuminen...
saa, mutta ne eivät saa vaikuttaa työhön.
Luojan kiitos meillä on tuplakontrollit lääkkeidenjaon aikana! Osastollamme jaetaan lääkkeet yövuorossa, sillä silloin osastolla yleensä on hiljaisinta. Olin valvoin tässä viikonloppuna kolmatta yötä ja väsymys oli sen laatuinen. Jaoin siis vuorokauden lääkkeitä annoskuppeihin ja olin muutaman potilaan kohdalla jakanut esimerkiksi tupla-annoksia tai muuten vain oikeaa lääkettä, mutta väärissä vahvuuksissa=( Sen voin sanoa, että mokia ei tapahtunut ollenkaan samaan malliin kenellekkään osastollamme silloin, kun lääkkeiden jako vielä suoritettiin iltavuorossa.
Mutta tosiaan toinen sairaanhoitajahan tarkisti lääkkeet ja teki tarvittavat muutokset, eli väärin jaetut lääkkeet eivät koskaan päätyneet potilaalle asti.
En nyt heti muista, että olisin jotain pahempia mokia tehnyt.
Synnytin samassa sairaalassa, jossa olin töissä. Tiesin, ettei kaikki ollut kohdillaan ja alatiesynnytyksestä ei olisi tullut mitään. Riitelin väsyneenä kätilön kanssa, joka ei ottanut valituksiani ollenkaan huomioon. Loppujen lopuksi soitin ensin omalle osastolleni, joka yhdisti minut anestesialääkärille, joka otti mukaansa vielä gynekologin ja lastenlääkärin ja heti kun tämä kolmikko ilmaantui paikalle, alkoi tapahtumaan: äkkiä leikkaussaliin, koska alatiesynnytys ei tullut kyseeseenkään. Tein kätilöstä ilmoituksen ja olivat siinä lääkäritkin raivon partaalla. Ilmeisesti olisin saattanut kuolla, jos olisin kauankin joutunut siinä odottamaan avautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun se on joidenkin mielesta ihan ok etta on kaksi vaippaa per vuorokausi, ja kerran viikossa kokovartalopesu, etta mitenkahan nopeasti niita lastensuojeluilmoituksia ruvettaisiin tekemaan jos joku aiti kertoisi neuvolassa etta vaihtaa vauvalle vaipan kaksi kertaa paivassa ja kylvettaa kerran viikossa. Ihan yhta hyvaksyttavaa - vai?
Ja niinkuin joku tässä jo sanoi: noi vaipat vetää yllättävän hyvin. Meidän osastolla ei koskaan olla vaihdettu, jos on pienet virtsankarkailupisut tullu, mutta tietenkin kierrolla on vaihdettu, jos sitä kusta on paljon. Aina, jos on kakka tullut, vaihdetaan vaipat. Ne vaipat maksaa eikä todellakaan ole varaa vaihtaa jokaisen minipisun jälkeen.
Muistan, kun opiskelijana työskentelin tk:n vuodeosastolla ja sielä meitä oli aamuvuorossa 6 hoitajaa ja 30 potilasta ja kukaan potilaista ei ollut omatoiminen. Täysin sänkypotilaita kaikki eli laverilla piti suihkuun viedä. Siihen työhön tarvitsi usein kahta hoitajaa, koska potilaat joko olivat todella jäykkiä tai velttoja tai sitten usein myös obeeseja, eli yksin suihkutellessa olisi mennyt hoitajilta selkä. Yhden potilaan suihkuttelussa meni semmoiset 20-30 min. Sillä aikaa joko laitosapulainen tai toinen hoitaja vaihtoi lakanat potilaan sängystä. Iltavuorossa osaston miehitys oli 4 hoitajaa ja silloin suhkuteltiin yleensä yksi potilas. Ei meillä ollut yksinkertaisesti aikaa viedä potilaita enempää kuin kerran viikossa suihkuun, vaikka välillä olisi tehnyt mieli (muistan etenkin potilaan, joka hikoili sairautensa takia jatkuvasti ja olisi tarvinnut suihkun joka päivä). Tietenkin, jos tuli tarve (esm oksentanut päällensä tai saanut pahan ripulin) vietiin potialita enemmän kuin kerran viikossa sinne suihkuun.
Muistelen kyllä kauhulla tuota työtä ja olen nyt iloinen, etten ainakaan tuolla osastolla enää tee töitä. Porukka oli aivan mahtava, mutta kiirettä piti aivan turhan paljon ja omaiset olivat pirullisia.
Mutta potilailta on tullut tällaista kohtelua
-kolmet silmälasit on rikottu
-käsissä on ikuiset arvet raapimisista
-jalkaan on purtu niin, että piti hakea jäykkäkouristusrokote ja otattaa Hivit yms. testit
-pari kertaa on lyöty turpiin
-hiustukkoja on päästä lähtenyt
-huorilteltu
-uhattu tappaa useastikin
-kerrottu yksityiskohtaisesti kuinka raiskataan ja tapetaan minun lapset
-uhattu, että poikaystävä tulee ja leikkaa minulta rinnat poisTässä näin jotain, joita tuli äkkiä mieleen. Hoitolalan kokemusta ensiavusta, mielenterveyspuolelta, kehitysvammapuolelta ja vanhainkodilta
Työkokemusta vain muutama vuosi, mutta tähän mennessä:
- Huoriteltu, uhattu tappaa (myös omaiset)
- Ollessani kuudennella kuulla raskaana, eräs naispotilas yritti potkaista mahaani.
- Sylkäisty naamaan
- HIV-positiivinen potilas uhkasi pistää minua neulalla, jonka kautta oli juuri annettu hänelle lääkkeet.
- Jouduin opiskelijana kesätöissä käyttämään nimikylttiä, joissa lukee myös sukunimi. Osastolle joutunut psykpotilas selvitti Finderin kautta puhelinnumeroni ja soitti ja uhkasi tappaa minut ja perheeni. Puhelinnumeroni on nyt salainen. Vaikka olen nytkin töissä sairaalassa, jossa pitäisi sukunimikin näkyä nimikyltissä, olen peittänyt juuri sen kohdan tip-exillä. Jäi traumat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini meni vuosia sitten lääkäriin, koska flunssa oli kestänyt kuukausia. Arvauskeskuksessa otettiin verenkuva, josta selvisi, että äidillä on paha anemia ja leukosyytit huomattavan koholla. Asiaa tutkittiin lisää ja epäilyksi saatiin verisyöpä. Päättivät kuitenkin, että seuraillaan vain tilannetta ja äitini syö rautatabletteja!
Onneksi äidilläni oli kontakteja yliopistosairaalassa työskenteleviin erikoislääkäreihin. Heti kirjoittivat lähetteen yo-sairaalan jatkotutkimuksiin. Tutkimuksissa selvisi, että äitini sairastaa harvinaista verisyöpää, joka ei ole parannettavissa ja jonka ennuste on 2-5 vuotta. Suomessa tapauksia on niin vähän, että hoito on selvästi jenkkejä jäljessä ja täällä lääkärit olisivat hekin vain seuranneet tilannetta siihen asti, kunnes äidin kunto romahtaa ja aloittaneet vasta sitten hoidot. Äitini jenkkiläinen lääkäriystävä oli tästä pöyristynyt ja sai omilla kontakteillaan äitini potilaspaperit sikäläiselle klinikalle alan gurulle arvioitavaksi. Tämä guru sitten arvovallallaan taivutteli suomalaiset lääkärit aloittamaan hoidot: syöpälääkkeitä puoli vuotta, sitten kemoterapiaa ja lopulta kantasolusiirto. Tämä varmastikin pelasti äitini hengen, sillä nyt 6 vuotta myöhemmin äitini voi loistavasti, eikä syöpä ole palannut. Ja tässä ajassa hoidot ovat kehittyneet niin huomattavasti, ettei tämä syöpä ole enää kuolemantuomio vaan sitä pidetään aktiivisella hoidolla kurissa kuin diabetesta tai verenpainetta. Ilman hoitoa olisimme vain odotelleet kuolemaa parin vuoden päästä.
"kaavitaanko nyt vai haluatko tarkistusajan" :/
juu, halusin tarkistusajan ja en ollut puhunut todellakaan mitään kaavinnasta saatika keskeytyksestä. lapsi oli kolmas ja toivottu, mitä ei tod. kysytty. lääkäri oli kuin harakan pesä ja ei ollenkaan huomioinut minua...
alunperin menin kättärille alaselkäkipujen vuoksi. siellä ultrattiin eikä kuulemma sikiötä ole. reilu viikko myöhemmin sama paikka, eri lääkäri, sikiökaiku löytyi ja siitä tuloksena 5.5. 13v täyttävä ihana tyttönen ?
vieläkin puistattaa kun miettii et jos oiskin suostunu kaavintaan :(...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siskoni menehtyi. Ei saanut oikeaa hoitoa ajoissa, vaan pompoteltiin lääkäriltä toiselle.
Ja hoitoalalle tyypillinen ylemmyydentuntoinen asenne näkyy myös. Kuvitellaan olevansa niin asiantuntijaa, että "koulutetaan" ihmistä jollain helvetin palkkio-rangaistusmenetelmällä! Voi VITTU. Mua ei kohta enää yllätä mikään. Vakuutun aina vaan enemmän ja enemmän siitä, miten paljon hoitoalalla olisi kehitettävää tuon asenneilmaston ja psykologisen osaamisen suhteen. Pitäisi lähteä ihan perusteista eli siitä, mitä on ihmisen kunnioittava kohtaaminen ja empatia, ja mitä se taas ei ole.
no tämäkin sitten saattaa olla asiaton kommentti, mutta mikä sinä olet arvostelemaan sitten sellaista työtä jota sinä et tee ja johon et ole saanut koulutusta? Miten sinä voit tietä ne tunteet, tilanteet ja toiminnot, kun et ole siinä työssä toimijana. Sulla, kuten niin monella muullakin on se ennakkokäsitys, ja "paras tieto", ja ihan kauheasti kehittämisehdotuksia..... ihme kyllä, niitä kehittämisehdotuksia on miljoonia ja miljoonia, ja suuri osa tulee ihan työorganisaation toimijoilta, ja siltikin samoja ongelmia on aina vaan; katsos kun kaikki ongelmat eivät tosiaan johdu hoitohenkilökunnasta ja heidän asenteistaan.
Minä koen päivittäin; siis PÄIVITTÄIN sitä, kun potilaat kyykyttävät minua, on huoriteltu, on käyty käsiksi, syljetty päin naamaa, purtu käsivarteen, uhattu tippatelineellä, puhumattakaan hoitotoimenpiteen vastustelemisesta aiheutuneista naarmuista jne. silti en ole KOSKAAN esim. sylkenyt takaisin, sanonut rumasti, haistatellut vaikka joku olisikin sen suorastaan ansainnut!! en koskaan. Olen kiltisti niellyt huorittelut ym. ja useimmiten saanut puhumalla tilanteen rauhoittumaan. Tule sinäkin kokeilemaan työntekoa tällä alalla. Ei se työ ole kuule helppoa, eikä mitään glamouria. ( juu, itse olen työni valinnut, ja pidän siitä, kaikesta huolimatta) Kyllä, joillain hoitajilla on asennevamma. niin on joillain potilaillakin. ja kyllä, kaikilla muillakin aloilla on samoja kyykyttäjiä ja asennevammaisia, samoja ongelmia. ps. tuo sinun ehdottamasi "mitä on ihmisen kunnioittava kohtaaminen ja empatia, ja mitä se taas ei ole" sopisi kyllä käytäväksi monelle monelle monelle muullekin ammattilaiselle, kuin sairaanhoitajalle.
itselleni ei ole sattunut, monelle omaiselleni on. Hyvin ikäviä juttujakin. Esim. tätini kävi kuoleman porteilla, kun meni rutiinileikkaukseen, ja annettiin lääkettä ( puudute) jolle on allerginen, ja josta oli maininta kaikissa papereissakin. Sai anafylaksian ja hengitys salpautui, onneksi oli leikkaussalissa, ja saatiin äkkiä hengityskoneeseen. Sen virheen takia makasi monta viikkoa sairaalassa, kun piti päästä jo samana iltana alunperin pois. :/
sain eräältä raskaana olevalta hoitajalta niin kurjaa kommenttia ja katseita, että meinasin ottaa ja lähteä kotiin ja pitää lapsen jotta hän olisi tyytyväinen.
itselleni ei ole sattunut, monelle omaiselleni on. Hyvin ikäviä juttujakin. Esim. tätini kävi kuoleman porteilla, kun meni rutiinileikkaukseen, ja annettiin lääkettä ( puudute) jolle on allerginen, ja josta oli maininta kaikissa papereissakin. Sai anafylaksian ja hengitys salpautui, onneksi oli leikkaussalissa, ja saatiin äkkiä hengityskoneeseen. Sen virheen takia makasi monta viikkoa sairaalassa, kun piti päästä jo samana iltana alunperin pois. :/
kun kerran vauhtiin pääsin. Olen siitä samaa mieltä, että kukaan potilas ei ansaitse saada vammoja, tai kokea enemmän kipua. Ei, vaikka sairaalaan tulon syy olisi mikä vain, vaikka tuo tahallinen itsensä vahingoittaminenkin. Mutta: mikähän haloo siitä seuraisi, jos sairaanhoitaja/ lääkäri toimisivat niin, että kun potilas vastustaa/ei ole yhteistyöhaluinen tai .kykyinen, sanottaisiinkin, että "no ei sitten". Älä sitten juo hiiltä. Mitä sitten? Ei niinkään voi toimia, eihän? Jokaisella on itsemääräämisoikeus, mutta sairaalassa on myös velvollisuus hoitaa, hoitovirhehän sekin olisi, jos joku kieltäytyy akuutista, hengen pelastavasta hoidosta, ja se jätetään sitten tekemättä. ( eri asia tietysti hoitotestamentit). Palatakseni lauseeseen jolla aloitin; kukaan sairaanhoitaja ei saa, eikä voi sanoa, että "potilas ansaitseekin kokea kipua tai saada vamman". ei kukaan. Se hoitaja joka niin sanoo, ON väärällä alalla, todella väärällä. Jokainen potilas on aivan yhtä tärkeä, riippumatta taustastaan, yhteiskunnallisesta asemastaan, kulttuuristaan, tulosyystään jne, ihan jokainen. Ja se pitää jokaisen sairaanhoitajan aina muistaa. Aina.
t: sh, alalla yli kymmenen vuotta jo, ja toivottavasti vielä pitkään :)
Tulin spinaalipuudutuksesta jo niin pahoinvoivaksi, että sanoin seuraavan leikkauksen tullessa kaikille hoitohenkilökuntaan kuuluville siitä ja kun kilpirauhanen leikattiin nukutuksessa, niin heräsin tosi pahoinvoivana. En kuitenkaan oksentanut, mutta lähellä oli ja hirvitti kaulassa oleva haava.
Synnytyksessä katetri aiheutti virtsatietulehduksen enkä meinannut saada keskellä yötä lääkettä siihen!
Äiti syöpäpotilaana vietti tulehduksen takia viimeistä viikkoaan Mariassa eivätkä yhtään osanneet tulkita äidin oireita tai mielialaa, tai vielä vähemmän yhdistää sitä perussairauteen.
Tässä taas tätä järjen riemuvoittoa. Toivottavasti ei ole mielisairaalassa töissä.
Mielenterveysongelmat ovat _hivenen_ monimutkaisempi juttu kuin huomionhaku.