Mikä on PAHIN moka hoitohenkilökunnalta, joka on kohdannut sinut?

koettuani rajun, myöhäisen keskenmenon, sielu ja sydän surusta suunniltaan. Eräs nuori sairaanhoitaja kysyi, oliko raskaus (neljäs) toivottu vai vahinko...

Taisin nääs päivystykseen tuotuna pilata niiden hoitsujen illan.

Olin ottanu yliannostuksen lääkkeitä + kärsin hypotermiasta.

laittoivat sitten väkisin hiilijuomaa juottaakseen runnomalla nenämahaletkua todeten et sen laittoon ei ole kukaan kuollu ja et oon ansainnu vaa sen kivun tekoni takia.

nojoo, ei se letku mitää auttanu,ei pysyny sisälläni mitenkää vaik jotenkuten meniki nenästä kurkkuun. Siinä sitten seuraavat 10tuntia oksensin vähän väliä hiilijuomaa ja verta ku kurkkuun oli letkuu laittaes tullu haavoja.

Ensinnäkin, miksi helvetissä pitää soittaa se ambulanssi jos haluaa kuitenkin jäädä henkiin mutta asenne ensiapuun tultaessa on "haistakaa paska". Hiiliä ei suostuta juomaan hyvällä eikä pahalla, ei auta kun nenämahaletkua laittaa vaikka vittumaiselta se tuntuukin - pakko on yrittää pelastaa henki...

Eli olisit vaan kiltisti juonut hiilet niin ei tartteis itkee täällä!

No niin, tässä se hoitohenkilökunnan empatiakyky taas nähdään, kiitos havainnollisesta esimerkistä. Ei sitten ole tullut mieleen, että itsemurhaa yrittänyt on yleensä psykoottinen/masentunut ja tosi sekaisin. Se henkilö ei ehkä siinä tilanteessa ymmärrä, että hänen tärkein tehtävä on tehdä henkilökunnan elämä mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi.

Mitä teille siellä koulussa opetetaan kun teidän suhtautuminen on tuota luokkaa?

Ja mä en ole ollut vastaavassa tilanteessa potilaana, mutta mulla silti riittää ymmärrystä sitä potilasta kohtaan. Ammattilainen on ammattilainen, tai ainakin PITÄISI olla. Myös hoitopuolen ammattilaisille PITÄISI kuulua ammatillinen asenne. Jonkun mielestä ammatillinen asenne hoitoalalla tarkoittaa nimenomaan vittuilua ja kukkoilua ja kyykyttämistä ja mahdollisimman kylmää asennetta. Mun mielestä hoitoalalla jos jossain pitäisi ymmärtää kokonaisvaltaisuuden ja empatian merkitys. Jos henkilökunta vittuilee että ansaitsetkin tuntea kipua niin ei kukaan henkisesti terve "ammattilainen" voi olla sitä mieltä, että sellainen käytös on oikeutettua.

Jos et itse näe sitä sairaalan arkea niin en noin mustavalkoisesti ajattelis... Useinmiten nämä samat tyypit tulee saman vaivan vuoksi, vaikkakin heille on tarjottu apua psyk.kons. yms.

Ja koulutuksissa käyneenä voin sanoa että meille on painotettu sitä ettei todellakaan tarvitse alkaa hyysäämään vaan olla realistisia, kertoa potilaille että ymmärtääkö ne oikeasti leikkivänsä hengellään. Jonain päivänä se apu voi ollakin myöhäistä - haluaako todellakin kuolla.. Se ehkä kuulostaa kylmältä ulkopuolisesta mutta tämä on totuus! Ja mietipä kuinka turhauttavaa on todellakin nähdä sama potilas jopa päivän - kaksi myöhemmin saman syyn takia hoidossa ja ed. kerralla jo kaikki on yritetty potilaan parhaaksi.

Eivät ne itsemurhakokelaat päivystykseen sinun kiusaksesi tule. Eikä psyykenongelmiin ole julkisella puolella kertakaikkiaan kunnollista apua tarjolla. Se psyk. konsultaatio on enimmäkseen yhtä tyhjän kanssa.

Tuota mä juuri haen. Ei ammattilainen voi käyttäytyä vittumaisesti potilasta kohtaan ja perustella sitä sillä, että "no kuule on se jo saanu jutella sairaanhoitajan kanssa eikä tää mun duuni mitään herkkua ole".

Hoitoalalla olisi kyllä niin paljon tehtävää noiden asenteiden saralla.

Ja tosiaan usein se apu mitä ihminen saa voi olla luokkaa "kerran kuukaudessa vartin juttutuokio sh:n kanssa". On se nyt kumma kun ei psykoosi tai masennus sillä parane!

Taisin nääs päivystykseen tuotuna pilata niiden hoitsujen illan.

Olin ottanu yliannostuksen lääkkeitä + kärsin hypotermiasta.

laittoivat sitten väkisin hiilijuomaa juottaakseen runnomalla nenämahaletkua todeten et sen laittoon ei ole kukaan kuollu ja et oon ansainnu vaa sen kivun tekoni takia.

nojoo, ei se letku mitää auttanu,ei pysyny sisälläni mitenkää vaik jotenkuten meniki nenästä kurkkuun. Siinä sitten seuraavat 10tuntia oksensin vähän väliä hiilijuomaa ja verta ku kurkkuun oli letkuu laittaes tullu haavoja.

Ensinnäkin, miksi helvetissä pitää soittaa se ambulanssi jos haluaa kuitenkin jäädä henkiin mutta asenne ensiapuun tultaessa on "haistakaa paska". Hiiliä ei suostuta juomaan hyvällä eikä pahalla, ei auta kun nenämahaletkua laittaa vaikka vittumaiselta se tuntuukin - pakko on yrittää pelastaa henki...

Eli olisit vaan kiltisti juonut hiilet niin ei tartteis itkee täällä!

No niin, tässä se hoitohenkilökunnan empatiakyky taas nähdään, kiitos havainnollisesta esimerkistä. Ei sitten ole tullut mieleen, että itsemurhaa yrittänyt on yleensä psykoottinen/masentunut ja tosi sekaisin. Se henkilö ei ehkä siinä tilanteessa ymmärrä, että hänen tärkein tehtävä on tehdä henkilökunnan elämä mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi.

Mitä teille siellä koulussa opetetaan kun teidän suhtautuminen on tuota luokkaa?

Ja mä en ole ollut vastaavassa tilanteessa potilaana, mutta mulla silti riittää ymmärrystä sitä potilasta kohtaan. Ammattilainen on ammattilainen, tai ainakin PITÄISI olla. Myös hoitopuolen ammattilaisille PITÄISI kuulua ammatillinen asenne. Jonkun mielestä ammatillinen asenne hoitoalalla tarkoittaa nimenomaan vittuilua ja kukkoilua ja kyykyttämistä ja mahdollisimman kylmää asennetta. Mun mielestä hoitoalalla jos jossain pitäisi ymmärtää kokonaisvaltaisuuden ja empatian merkitys. Jos henkilökunta vittuilee että ansaitsetkin tuntea kipua niin ei kukaan henkisesti terve "ammattilainen" voi olla sitä mieltä, että sellainen käytös on oikeutettua.

Jos et itse näe sitä sairaalan arkea niin en noin mustavalkoisesti ajattelis... Useinmiten nämä samat tyypit tulee saman vaivan vuoksi, vaikkakin heille on tarjottu apua psyk.kons. yms.

Ja koulutuksissa käyneenä voin sanoa että meille on painotettu sitä ettei todellakaan tarvitse alkaa hyysäämään vaan olla realistisia, kertoa potilaille että ymmärtääkö ne oikeasti leikkivänsä hengellään. Jonain päivänä se apu voi ollakin myöhäistä - haluaako todellakin kuolla.. Se ehkä kuulostaa kylmältä ulkopuolisesta mutta tämä on totuus! Ja mietipä kuinka turhauttavaa on todellakin nähdä sama potilas jopa päivän - kaksi myöhemmin saman syyn takia hoidossa ja ed. kerralla jo kaikki on yritetty potilaan parhaaksi.

Eivät ne itsemurhakokelaat päivystykseen sinun kiusaksesi tule. Eikä psyykenongelmiin ole julkisella puolella kertakaikkiaan kunnollista apua tarjolla. Se psyk. konsultaatio on enimmäkseen yhtä tyhjän kanssa.

Inhimillisiä tunteita ei siis saa olla, kuten turhautuminen...

hoitoalalla ja hirveästi on tullut vastaan hoitajia joilla ei ole empatiakykyä lainkaan. Ei minkäänlaista kykyä asettua toisen ihmisen asemaan vaikeissa tilanteissa. Mielestäni tämä on suurin puute, kaikenlaiset toimenpiteet ja muut oppii kyllä harjoittelemalla, mutta asennevammaa ei korjaa mikään. JA ajankäytöstä se ei ole kiinni ettei muka ehdi olla ystävällinen. Jo pelkästään äänen painolla ja kasvojen ilmeillä voi ilmaista myötätuntoa. Ja kyllä pahimpia ovat nämä viittä vaille eläkeläiset, sen tylympää hoitoväkeä saa etsiä. Nuoret ovat usein ystävällisiä, mutta heiltä luonnollisesti puuttuu vielä kokemusta ja osaamista.

Taisin nääs päivystykseen tuotuna pilata niiden hoitsujen illan.

Olin ottanu yliannostuksen lääkkeitä + kärsin hypotermiasta.

laittoivat sitten väkisin hiilijuomaa juottaakseen runnomalla nenämahaletkua todeten et sen laittoon ei ole kukaan kuollu ja et oon ansainnu vaa sen kivun tekoni takia.

nojoo, ei se letku mitää auttanu,ei pysyny sisälläni mitenkää vaik jotenkuten meniki nenästä kurkkuun. Siinä sitten seuraavat 10tuntia oksensin vähän väliä hiilijuomaa ja verta ku kurkkuun oli letkuu laittaes tullu haavoja.

Ensinnäkin, miksi helvetissä pitää soittaa se ambulanssi jos haluaa kuitenkin jäädä henkiin mutta asenne ensiapuun tultaessa on "haistakaa paska". Hiiliä ei suostuta juomaan hyvällä eikä pahalla, ei auta kun nenämahaletkua laittaa vaikka vittumaiselta se tuntuukin - pakko on yrittää pelastaa henki...

Eli olisit vaan kiltisti juonut hiilet niin ei tartteis itkee täällä!

No niin, tässä se hoitohenkilökunnan empatiakyky taas nähdään, kiitos havainnollisesta esimerkistä. Ei sitten ole tullut mieleen, että itsemurhaa yrittänyt on yleensä psykoottinen/masentunut ja tosi sekaisin. Se henkilö ei ehkä siinä tilanteessa ymmärrä, että hänen tärkein tehtävä on tehdä henkilökunnan elämä mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi.

Mitä teille siellä koulussa opetetaan kun teidän suhtautuminen on tuota luokkaa?

Ja mä en ole ollut vastaavassa tilanteessa potilaana, mutta mulla silti riittää ymmärrystä sitä potilasta kohtaan. Ammattilainen on ammattilainen, tai ainakin PITÄISI olla. Myös hoitopuolen ammattilaisille PITÄISI kuulua ammatillinen asenne. Jonkun mielestä ammatillinen asenne hoitoalalla tarkoittaa nimenomaan vittuilua ja kukkoilua ja kyykyttämistä ja mahdollisimman kylmää asennetta. Mun mielestä hoitoalalla jos jossain pitäisi ymmärtää kokonaisvaltaisuuden ja empatian merkitys. Jos henkilökunta vittuilee että ansaitsetkin tuntea kipua niin ei kukaan henkisesti terve "ammattilainen" voi olla sitä mieltä, että sellainen käytös on oikeutettua.

Jos et itse näe sitä sairaalan arkea niin en noin mustavalkoisesti ajattelis... Useinmiten nämä samat tyypit tulee saman vaivan vuoksi, vaikkakin heille on tarjottu apua psyk.kons. yms.

Ja koulutuksissa käyneenä voin sanoa että meille on painotettu sitä ettei todellakaan tarvitse alkaa hyysäämään vaan olla realistisia, kertoa potilaille että ymmärtääkö ne oikeasti leikkivänsä hengellään. Jonain päivänä se apu voi ollakin myöhäistä - haluaako todellakin kuolla.. Se ehkä kuulostaa kylmältä ulkopuolisesta mutta tämä on totuus! Ja mietipä kuinka turhauttavaa on todellakin nähdä sama potilas jopa päivän - kaksi myöhemmin saman syyn takia hoidossa ja ed. kerralla jo kaikki on yritetty potilaan parhaaksi.

Eivät ne itsemurhakokelaat päivystykseen sinun kiusaksesi tule. Eikä psyykenongelmiin ole julkisella puolella kertakaikkiaan kunnollista apua tarjolla. Se psyk. konsultaatio on enimmäkseen yhtä tyhjän kanssa.

Inhimillisiä tunteita ei siis saa olla, kuten turhautuminen...

Kukaan ei ole kieltänyt tunteita. Se miten käyttäytyy onkin sitten ihan toinen juttu. Aivan perusasioita jotka soisi jokaisen alalla toimivan ymmärtävän.

Ja tietysti jokainen tekee virheitä, se on inhimillistä. Mutta kun asenne on jo lähtökohtaisesti se, että potilas on perseestä ja siksi henkilökunnalla on perusteet olla just niin vittumaisia kuin sillä hetkellä tuntuu. Eipä tässäkään väittelyssä ole kuulunut sellaista asennetta, että oltaisiin sanottu "joo, mulla oli tosi huono hetki ja harmittaa todella että käyttäydyin epäammattimaisesti". Ei. Asenne on pikemminkin "vittuakos on yrittänyt itsaria jo kaksi kertaa, mitäs on niin idiotti ja häiritsee meidän työntekoa (newsflash: se on teidän työtä)".

Ei sosiaalialakaan aina ole mikään palkitsevin ala todellakaan, mutta sosiaalialalla kyllä painotetaan AIVAN eri tavalla sitä asiakkaan kohtaamista. Ei tulisi kuuloonkaan että puretaan omia angsteja asiakkaisiin ja sitten vielä väitettäisiin että se on ihan ok kun on niin hankala työ ja ärsyttävä asiakas.

Taisin nääs päivystykseen tuotuna pilata niiden hoitsujen illan.

Olin ottanu yliannostuksen lääkkeitä + kärsin hypotermiasta.

laittoivat sitten väkisin hiilijuomaa juottaakseen runnomalla nenämahaletkua todeten et sen laittoon ei ole kukaan kuollu ja et oon ansainnu vaa sen kivun tekoni takia.

nojoo, ei se letku mitää auttanu,ei pysyny sisälläni mitenkää vaik jotenkuten meniki nenästä kurkkuun. Siinä sitten seuraavat 10tuntia oksensin vähän väliä hiilijuomaa ja verta ku kurkkuun oli letkuu laittaes tullu haavoja.

Ensinnäkin, miksi helvetissä pitää soittaa se ambulanssi jos haluaa kuitenkin jäädä henkiin mutta asenne ensiapuun tultaessa on "haistakaa paska". Hiiliä ei suostuta juomaan hyvällä eikä pahalla, ei auta kun nenämahaletkua laittaa vaikka vittumaiselta se tuntuukin - pakko on yrittää pelastaa henki...

Eli olisit vaan kiltisti juonut hiilet niin ei tartteis itkee täällä!

No niin, tässä se hoitohenkilökunnan empatiakyky taas nähdään, kiitos havainnollisesta esimerkistä. Ei sitten ole tullut mieleen, että itsemurhaa yrittänyt on yleensä psykoottinen/masentunut ja tosi sekaisin. Se henkilö ei ehkä siinä tilanteessa ymmärrä, että hänen tärkein tehtävä on tehdä henkilökunnan elämä mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi.

Mitä teille siellä koulussa opetetaan kun teidän suhtautuminen on tuota luokkaa?

Ja mä en ole ollut vastaavassa tilanteessa potilaana, mutta mulla silti riittää ymmärrystä sitä potilasta kohtaan. Ammattilainen on ammattilainen, tai ainakin PITÄISI olla. Myös hoitopuolen ammattilaisille PITÄISI kuulua ammatillinen asenne. Jonkun mielestä ammatillinen asenne hoitoalalla tarkoittaa nimenomaan vittuilua ja kukkoilua ja kyykyttämistä ja mahdollisimman kylmää asennetta. Mun mielestä hoitoalalla jos jossain pitäisi ymmärtää kokonaisvaltaisuuden ja empatian merkitys. Jos henkilökunta vittuilee että ansaitsetkin tuntea kipua niin ei kukaan henkisesti terve "ammattilainen" voi olla sitä mieltä, että sellainen käytös on oikeutettua.

Jos et itse näe sitä sairaalan arkea niin en noin mustavalkoisesti ajattelis... Useinmiten nämä samat tyypit tulee saman vaivan vuoksi, vaikkakin heille on tarjottu apua psyk.kons. yms.

Ja koulutuksissa käyneenä voin sanoa että meille on painotettu sitä ettei todellakaan tarvitse alkaa hyysäämään vaan olla realistisia, kertoa potilaille että ymmärtääkö ne oikeasti leikkivänsä hengellään. Jonain päivänä se apu voi ollakin myöhäistä - haluaako todellakin kuolla.. Se ehkä kuulostaa kylmältä ulkopuolisesta mutta tämä on totuus! Ja mietipä kuinka turhauttavaa on todellakin nähdä sama potilas jopa päivän - kaksi myöhemmin saman syyn takia hoidossa ja ed. kerralla jo kaikki on yritetty potilaan parhaaksi.

Eivät ne itsemurhakokelaat päivystykseen sinun kiusaksesi tule. Eikä psyykenongelmiin ole julkisella puolella kertakaikkiaan kunnollista apua tarjolla. Se psyk. konsultaatio on enimmäkseen yhtä tyhjän kanssa.

Inhimillisiä tunteita ei siis saa olla, kuten turhautuminen...

Saa turhautua, mutta ei saa näyttää sitä potilaalle edellä kuvatulla tökeröllä tavalla. Jonkinlainen empatia ja ymmärrys ihmismielen toiminnasta olisi myös suotavaa, mutta jos niitä ei ole niin silti tulee käyttäytyä asiallisesti.

hoitoalalla ja hirveästi on tullut vastaan hoitajia joilla ei ole empatiakykyä lainkaan. Ei minkäänlaista kykyä asettua toisen ihmisen asemaan vaikeissa tilanteissa. Mielestäni tämä on suurin puute, kaikenlaiset toimenpiteet ja muut oppii kyllä harjoittelemalla, mutta asennevammaa ei korjaa mikään. JA ajankäytöstä se ei ole kiinni ettei muka ehdi olla ystävällinen. Jo pelkästään äänen painolla ja kasvojen ilmeillä voi ilmaista myötätuntoa. Ja kyllä pahimpia ovat nämä viittä vaille eläkeläiset, sen tylympää hoitoväkeä saa etsiä. Nuoret ovat usein ystävällisiä, mutta heiltä luonnollisesti puuttuu vielä kokemusta ja osaamista.

Kun olet alalla niin mielenkiinnosta kysyn. Vaikuttaako susta, että hoitoalan "kulttuurissa" olisi jotain mätää ton suhteen? Vertasin just tuossa sosiaalialaan, jossa se asiakkaan kohtaaminen on aikalailla just sitä työn ydintä, vaikka siinä ihan jotain konkreettisiakin asioita hoidettaisiin. Entä onko eri yksiköissä erilainen kulttuuri? Jossain sellainen vanhakantainen meininki (saan tosi hyvin kiinni tuosta mitä sanot noista eläkeikää hipovista...), kun taas jossain ns. nykyaikaisempi ja empaattisempi meno? Vai onko kyse vain erilaisista yksilöistä?

Mulla on tullut sellainen olo, että jo siinä hoitoalan kulttuurissa ja asenneilmastossa mättää jokin, lähinnä siksi kun niitä huonoja kokemuksia on lähes enemmän kuin hyviä.

Mutta jokainen kaltaisesi, joka ymmärtää empatian merkityksen on todella tärkeä tekijä alalla, kiitos siitä.

olen vissiin ollut terve. ;) Lähipiiristä tällaisia:



-isoäitini sai sairaalassa ollessaan vieruskaverin lääkkeet, mukaan lukien ison annoksen insuliinia. Isoäitini oli yli vuorokauden tajuttomana, mutta jäi kuitenkin (entistä huonokuntoisempana) henkiin. Myöhemmin isoäitini sai sairaalabakteeri VRSA:n ja vietti loppuelämänsä eristyksessä. Virallinen kuolinsyy oli jotain todella luonnollista. (Vääristä lääkkeistä ei olisi koskaan mainittu, jollei isoäidin tajuttomuutta olisi ihmetelty. Kysyttäessä he kertoivat vääriä lääkityksiä tapahtuvan "aina välillä".)



-tuttu valitti lääkärille kovaa selkäkipua. Vaivaa ei tutkittu vaan toistuvasti kehotettiin ainoastaan jumppaamaan ja laihduttamaan. Laajalle vatsaonteloon levinnyt syöpä löydettiin pari vuotta myöhemmin, eikä tässä kohdin enää annettu kuin oireita helpottavaa hoitoa.



-työkaverin isä kuoli eturauhassyöpään, koska terveyskeskuslääkäri ei nähnyt hoidon tarvetta. Työkaveri teki tästä numeron ja kuolemasta maksettiin hoitovirheen perusteella korvauksia. (Tämähän on nykyisin yleinen linjaus, että vanhojen miesten eturauhassyöpiä ei hoideta, koska he ehtivät yleensä kuolla aiemmin johonkin muuhun tautiin.)



Ja sitten on kolme pienelle lapselle tapahtunutta juttua. Yksi lapsi sai pahan aivovamman synnytyksessä, koska synnytyslääkäri laittoi äidin synnyttämään alateitse vastoin yliopistosairaalan selkeää ohjetta. Toinen lapsi kuoli, koska hänen (täysin parannettavissa olevaa) vammaansa ei havaittu rakenneultrassa kuten olisi pitänyt. Samaa vammaa ei huomattu myöskään synnärillä eikä oireiden vuoksi tehdyillä lääkäri- tai sairaalareissuilla. Kolmas lapsi vammautui pysyvästi lääkärintutkimuksessa (tässä taustalla synnynnäinen luuston ja sidekudoksen hauraus).



Monta muutakin tarinaa mulla on lähipiirissä, mutta niistä kaikki jäivät henkiin ja ilman vakavia pysyviä vammoja. :)

Jättivät isäni hoitamatta. Kävi vähintään kaksi kertaa viikossa noin kuukauden ajan rintakipuja.

Saa aina vaan uutta närästyslääkettä. Kuoli kuukauden päästä sydänkohtaukseen.

Jos et itse näe sitä sairaalan arkea niin en noin mustavalkoisesti ajattelis... Useinmiten nämä samat tyypit tulee saman vaivan vuoksi, vaikkakin heille on tarjottu apua psyk.kons. yms.

Ja koulutuksissa käyneenä voin sanoa että meille on painotettu sitä ettei todellakaan tarvitse alkaa hyysäämään vaan olla realistisia, kertoa potilaille että ymmärtääkö ne oikeasti leikkivänsä hengellään. Jonain päivänä se apu voi ollakin myöhäistä - haluaako todellakin kuolla.. Se ehkä kuulostaa kylmältä ulkopuolisesta mutta tämä on totuus! Ja mietipä kuinka turhauttavaa on todellakin nähdä sama potilas jopa päivän - kaksi myöhemmin saman syyn takia hoidossa ja ed. kerralla jo kaikki on yritetty potilaan parhaaksi.

No näinpä. Aikasen iso osa itsemurhayrityksistä on juurikin näitä, jotka ensin soittavat ambulanssin ja sitten vasta ottavat lääkkeet, jos ambulanssi luvataan lähettää. Vastavuoroisesti ambulanssikuskit juo aina kahvit rauhassa loppuun, ennen kuin näihin vakiosoitteisiin lähdetään.

Empatiaa? Eikö huomiohakuisen itsetuhokäyttäytyjän "palkitseminen" empatialla ole juuri tuon käytöksen vahvistamista? Tuo edellä esiintynyt yliannoksen ottajakaan ei ole temppuaan uusinut, kun ei sillä saanutkaan hellyyttä ja huolenpitoa?

Olen myös vakaasti sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus halutessaan tappaa itsensä. Kyllä parin ekan itsemurhayrityksen jälkeen tulee aktiivisesti hoitaa ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Mutta kyllä puoli tusinaa itsemurhayritystä ovat jo oman tahdon ilmaisua, ja sitä potilaan omaa tahtoa tulee kunnioittaa eikä hoitaa enää väkisin.

Jos et itse näe sitä sairaalan arkea niin en noin mustavalkoisesti ajattelis... Useinmiten nämä samat tyypit tulee saman vaivan vuoksi, vaikkakin heille on tarjottu apua psyk.kons. yms.

Ja koulutuksissa käyneenä voin sanoa että meille on painotettu sitä ettei todellakaan tarvitse alkaa hyysäämään vaan olla realistisia, kertoa potilaille että ymmärtääkö ne oikeasti leikkivänsä hengellään. Jonain päivänä se apu voi ollakin myöhäistä - haluaako todellakin kuolla.. Se ehkä kuulostaa kylmältä ulkopuolisesta mutta tämä on totuus! Ja mietipä kuinka turhauttavaa on todellakin nähdä sama potilas jopa päivän - kaksi myöhemmin saman syyn takia hoidossa ja ed. kerralla jo kaikki on yritetty potilaan parhaaksi.

No näinpä. Aikasen iso osa itsemurhayrityksistä on juurikin näitä, jotka ensin soittavat ambulanssin ja sitten vasta ottavat lääkkeet, jos ambulanssi luvataan lähettää. Vastavuoroisesti ambulanssikuskit juo aina kahvit rauhassa loppuun, ennen kuin näihin vakiosoitteisiin lähdetään.

Empatiaa? Eikö huomiohakuisen itsetuhokäyttäytyjän "palkitseminen" empatialla ole juuri tuon käytöksen vahvistamista? Tuo edellä esiintynyt yliannoksen ottajakaan ei ole temppuaan uusinut, kun ei sillä saanutkaan hellyyttä ja huolenpitoa?

Olen myös vakaasti sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus halutessaan tappaa itsensä. Kyllä parin ekan itsemurhayrityksen jälkeen tulee aktiivisesti hoitaa ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Mutta kyllä puoli tusinaa itsemurhayritystä ovat jo oman tahdon ilmaisua, ja sitä potilaan omaa tahtoa tulee kunnioittaa eikä hoitaa enää väkisin.

Ei se empatia ole mikään "palkinto" joka pitää ansaita. Sen pitäisi olla perustavanlaatuinen asenne. Ja se EI tarkoita mitään ylenmääräistä hyysäämistä vaan perustavanlaatuista kunnioittavaa käytöstä, johon ei kuulu vittuilu, syyllistäminen tai tahallinen kiusaaminen "kun sun kuuluukin kärsiä".

Mä häkellyn vaan aina uudelleen tästä millainen asenne ymmärtämättömyys ihmismielestä ja sosiaalisesta maailmasta monilla hoitoalan ihmisillä on.

Olin sairaalassa tarkkailtavana viimeisessä raskaudessani - olin joutunut sinne täysin yllättäen (tai ei kai kukaan tarkkailuun suunnitellustikaan joudu...) erään ikävän komplikaation takia, ja huoli kotona olevasta esikoisesta (syntymättömästä vauvasta ja omasta terveydestäni nyt puhumattakaan) oli erinäisistä syistä kova. Itkeskelin siinä eräänä päivänä kurjaa kohtaloani, kun huoneeseen tuli jonkinlainen rentoutusterapeutti, jonka hoito siis tavallaan oli lääkärin minulle määräämää.



Täti aloitti kuin kirjasta, "Jos itkettää, niin itke, ja miltä se sinusta tuntuu" ja blaablaa. Ja sitten selosti kataloginomaisesti tarjolla olevat hoidot:

- lento kuumailmapallolla: nousemme ilmaan ja pudotamme pikkuhiljaa kuumailmapallon painot yksi kerrallaan, kuin kaikki huolesi, kauas pois...

- matka pilvien valtakuntaan: nouset ylemmäs, kaikki on pehmeää ja usvaista, tunnet olosi hyväksi jne.



Ei voi mitään mutta mua alkoi ihan väkisinkin naurattaa varsinkin tuo kuumailmapallojuttu. Siis nämä olivat jotain suggestopedisia hypnojuttuja. Hyvä kuitenkin, että täti sai minut paremmalle tuulelle, vaikkakin koko tilanne oli lähinnä tragikoominen. Olisin pikemmin toivonut, että täti olisi hoitanut kotiasiani kuntoon ihan livenä.

Ja hoitoalalle tyypillinen ylemmyydentuntoinen asenne näkyy myös. Kuvitellaan olevansa niin asiantuntijaa, että "koulutetaan" ihmistä jollain helvetin palkkio-rangaistusmenetelmällä! Voi VITTU. Mua ei kohta enää yllätä mikään. Vakuutun aina vaan enemmän ja enemmän siitä, miten paljon hoitoalalla olisi kehitettävää tuon asenneilmaston ja psykologisen osaamisen suhteen. Pitäisi lähteä ihan perusteista eli siitä, mitä on ihmisen kunnioittava kohtaaminen ja empatia, ja mitä se taas ei ole.

Ja hoitoalalle tyypillinen ylemmyydentuntoinen asenne näkyy myös. Kuvitellaan olevansa niin asiantuntijaa, että "koulutetaan" ihmistä jollain helvetin palkkio-rangaistusmenetelmällä! Voi VITTU. Mua ei kohta enää yllätä mikään. Vakuutun aina vaan enemmän ja enemmän siitä, miten paljon hoitoalalla olisi kehitettävää tuon asenneilmaston ja psykologisen osaamisen suhteen. Pitäisi lähteä ihan perusteista eli siitä, mitä on ihmisen kunnioittava kohtaaminen ja empatia, ja mitä se taas ei ole.

kiinnittynyt hyvin, tulossa pää edellä, eikun synnyttämään alateitse. Itseasiassa se oli vauva A:n takamus ja jos olisi synnytetty, olisin nyt kahden CP-vammaisen äiti. Onneksi lääkäri ei uskonut kätilöä.

Mikä ihmeen selvännäkijä sä oot. Mistä ihmeestä voit tietää, et olis 2 cp-vammaista alsta? Miten se olis vammauttanut lapsia jos a olis syntynyt perätilassa? Ja mitä se olis b:lle vaikuttanut? ihme juttuja taas.

siinä vieressäni, että kaksi lasta perätarjonnassa, vauva A:lla jo etukäteen mitattuna synnytyskanavaan nähden liian suuri pää. Jos ryhdytään synnyttämään, jää vauva A päästään kiinni ja napanuora puristuu pään ja synnytyskanavan väliin, syntyy vakava hapenpuute ja CP-vamma. Lisäksi vauva B:n napanuora pitkä ja kiertynyt vauva A:n käsivarren ympäri eli sekin puristuu vauva A:n ja synnytyskanavan väliin. Pahimmassa tapauksessa vauva A olisi saatu yhtenä palasena ulos, mutta samalla olisi vauva B:n napanuora katkennut ja vauva kuollut. Lääkärit valehtelevat aina! Onneksi sinä tiedät, että sovitut sektiot ovat pelkkää skeidaa.

Itse olen alatiesynnytysten lisäksi kokenut hätäsektion ja sovitun sektion joka muuttui kiireelliseksi. Ja mistä sä tuon lääkärien valehtelun tähän repäsit?

Kannattais kertoa asiat niinkuin ne on, eikä vain jotain löpinää. Tai jättää kertomatta, tai olla suuttumatta jos kertomasi perusteella asioista saa ihan toisenlaisen kuvan.

Ap viestissä et maininnut tuollaisia asioita ollenkaan. tuon napanuorajutun ainakinkeksit, sillä mistä sen etukäteen tietää, et napanuora jää jumiin, sitä ei voi lääkärikään tietää.

Otan nyt ihan rauhassa vaikka paperipussi ja henggittele sinne hitaasti.

Empatiaa? Eikö huomiohakuisen itsetuhokäyttäytyjän "palkitseminen" empatialla ole juuri tuon käytöksen vahvistamista? Tuo edellä esiintynyt yliannoksen ottajakaan ei ole temppuaan uusinut, kun ei sillä saanutkaan hellyyttä ja huolenpitoa?

Kannattais melkein lanseerata ihan virallisesti noin tehokas hoitomuoto. Rankaisumetodi toimii varmasti! Masentunut oppii olemaan, kun sille pistetään luu kurkkuun! Vittuillaan potilaalle julmasti, niin se paranee kun tajuaa ettei saa huomiota! Huraa!

Minkä alan ihminen olet? :)

Ja hoitoalalle tyypillinen ylemmyydentuntoinen asenne näkyy myös. Kuvitellaan olevansa niin asiantuntijaa, että "koulutetaan" ihmistä jollain helvetin palkkio-rangaistusmenetelmällä! Voi VITTU. Mua ei kohta enää yllätä mikään. Vakuutun aina vaan enemmän ja enemmän siitä, miten paljon hoitoalalla olisi kehitettävää tuon asenneilmaston ja psykologisen osaamisen suhteen. Pitäisi lähteä ihan perusteista eli siitä, mitä on ihmisen kunnioittava kohtaaminen ja empatia, ja mitä se taas ei ole.

Paljon ollut tekemisissä mielenterveysasiakkaiden kanssa. Se ensimmäinen asia jota JOKAINEN jolta kysyn "minkä haluaisit hoidossa olevan toisin" on se, että suhtauduttaisiin kuin ihmiseen, ei vähäteltäisi ja otettaisiin tosissaan.

En siis ole pelkästään omien ja lähipiirin kokemusten varassa näiden käsitysteni kanssa, vaan asiakkaiden suunnalta myös olen kuullut paljon. Tiedostan myös sen, että jokaisella on oma kantansa ja kokemuksensa tilanteista (eli yhden ihmisen kokemus ei ole absoluuttinen totuus koko tilanteesta), mutta ikävä kyllä kuulemani kokemukset ovat oikein hyvin synkassa keskenään ja myös synkassa omien ja lähipiirini kokemusten kanssa.

Ja muistutan nyt vielä, että en halua yleistää tätä tietenkään jokaiseen hoitoalan ihmiseen, tiedän että siellä on myös aivan mahtavia ihmisiä töissä. Mutta silti siellä asenteissa yleisemmällä tasolla tuntuu olevan aika paljon mätää.

Ja hoitoalalle tyypillinen ylemmyydentuntoinen asenne näkyy myös. Kuvitellaan olevansa niin asiantuntijaa, että "koulutetaan" ihmistä jollain helvetin palkkio-rangaistusmenetelmällä! Voi VITTU. Mua ei kohta enää yllätä mikään. Vakuutun aina vaan enemmän ja enemmän siitä, miten paljon hoitoalalla olisi kehitettävää tuon asenneilmaston ja psykologisen osaamisen suhteen. Pitäisi lähteä ihan perusteista eli siitä, mitä on ihmisen kunnioittava kohtaaminen ja empatia, ja mitä se taas ei ole.

Tuo edellinen empatia on palkinto - käsitys oli paljastava..kuinka joku vaativassa ihmistyössä oleva voi ajatella ihmisestä niin!

Empatiaa? Eikö huomiohakuisen itsetuhokäyttäytyjän "palkitseminen" empatialla ole juuri tuon käytöksen vahvistamista? Tuo edellä esiintynyt yliannoksen ottajakaan ei ole temppuaan uusinut, kun ei sillä saanutkaan hellyyttä ja huolenpitoa?

Kannattais melkein lanseerata ihan virallisesti noin tehokas hoitomuoto. Rankaisumetodi toimii varmasti! Masentunut oppii olemaan, kun sille pistetään luu kurkkuun! Vittuillaan potilaalle julmasti, niin se paranee kun tajuaa ettei saa huomiota! Huraa!

Moni mt-ongelmainen hakee vain HUOMIOTA ja jos sitä EMPATIAA JA HOIVAA saa sairaalassa niin ymmärrät varmaan että kierre on valmis.. Eikä kyse ole vittuilemisesta yms. vaan ihan normaalista neutraalista käytöksestä!

valitin, että sattuu kun yritän hengittää tai vähänkään liikahtaa. Käytössäni oli kipupumppu, jonka kautta piti mennä kipulääkettä epiduraalin kautta(?), joka tapauksessa selässä olevan kanyylin kautta. Hoitajat kävivät nostamassa annosta aina kun valitin että sattuu, eivätkä sen kummemmin tarkistaneet edes että onko se paikallaan kun sanoin, että selässä tuntuu märkää. Illemmalla mieheni avusti minut istumaan ja pyysi hoitajan paikalle katsomaan. Kaikki kipulääkkeet oli valuneet ulos, ja kanyylia pitävistä teipeistä oli tullut "pussi" joka oli pullollaan sitä kipulääkettä joka olisi pitänyt mennä perille.



Silloin sapetti. En tiedä kenen "vika" se sitten oli, mutta olisin toivonut huolellisempaa hoitoa..