Vauvani on juuri täyttänyt 1vee ja nyt minun täytyisi viedä hänen hoitoon. En kestä!

Itse aloitin unelmieni työssä (ja lähellä kotia) muutamia kuukausia sitten ja on todellakin erilaista mennä töihin, kun se työpaikka on oikeasti mieleinen, verrattuna ihan vaan "palkkaduuniin". Jos työmatka on lyhyt, niin se 8 h työpäivä ei ole mikään mahdoton - karsi vaan illoilta harrastukset pois ja hoida kuntoilu esim. lenkkeilemällä rattailla lapsen kanssa.



Lisäksi helpotat elämää, kun käytte kaupassa vain kerran viikossa, palkkaat siivoojan kotiin ja tosiaan jos vaikka miehen olisi mahdollista tehdä osa-aikaista työtä. Kyllä miehetkin voivat töistä joustaa - lakisääteisesti osa-aikaista saa tehdä.



Kun olet ollut 6 kk töissä, voit ottaa siis osa-aikaista hoitovapaata. Lisäksi tiedäthän, että saat pitää vielä yhden hoitovapaajakson ennenkuin lapsesi on 3 v. eli voit olla esim. kesän 2013 kokonaan kotona. Tsemppiä ja jakakaa kotityöt ja lastenhoito miehesi kanssa - enää et ole yksin vastuussa lapsen asioista vaan tasa-arvoisesti miehesi kanssa! Älä siis suostu jatkamaan vastuunkantajana yksin, sillä muuten väsyt työn ja kodin välissä.



Asiallinen ja perusteellinen keskustelu miehesi kanssa saa hänetkin näkemään, miten työn alkaminen muuttaa koko perheen elämää...homma pyörii kivasti, kun molemmat vamhemmat ymmärtävät vastuunsa.



Minäkin suosittelen perhepäivähoitoa tai hoitajaa kotiin noin pienelle - päiväkodin rytmi ja ympäristö on tosi raskas alla 2-vuotiaalle. Perhepäivähoitaja voi joustaa päiväunien suhteen ja saa nukkua pidempään siellä.

Jos ei ole pakko mennä esim. rahallisesti niin lapsi etusijalle. Se on paras sijoitus.

Mut mieti myös sitä vaihtoehtoa, että jäisit itse kotiin. Jos sä sait sen paikan nyt, niin miksi et saisi vastaavaa vuoden tai kahden päästä? Ja mitä menettäisit, jos et saisikaan, vaan joutuisit vuoden pari tekemään jotain muuta. Ja vertaa tätä siien mitä menetät jos lapsesi on vieraan hoidossa. Jos talous antaa periksi tällaisia asioita voi oikeasti pistää oman arvomaailman mukaiseen järjestykseen.



Itse olen ollut kahden lapsen kanssa yhteensä seitsemän vuotta kotona (välissä vuoden töissä). Nyt palaan työelämään ja alan tehdä lyhennettyä työpäivää. Jos olisin pitänyt minimilomat ja panostanut uraan olisin tällä hetkellä tehtaanjohtaja tai ainakin hakisin hyvällä cv:llä ko. tehtävään. Edelleen aion olla joku päivä tehtaanjohtaja, mutta aikataulu on löysä. Nyt teen kivoja "helppoja" hommia seuraavat kymmenen vuotta, sitten kun lapsilta jää aikaa alan vähän kerrassaan panostaa uraani ja kun muksut muuttaa pois kotoa voin hyvillä mielin omistautua työlle. Ja aikaahan minulla on, eläkeikää nostetaan koko ajan.



Voi ajatella kaikki mulle heti nyt ja kokea suuren pettymyksen tai todella saada kaiken mitä haluaa, mutta vähän rauhallisemmalla aikataululla.

se vauva on niin tärkeä kuin väität, et edes miettisi kahdesti. En ymmärrä miksi sunkaltaset lapsia hankkii jos ne sysätään muiden hoitoon jo NOIN pienenä. ! Vai onko se raha niin tärkeetä..

Tulihan se av-mammojen automaattinen perushokema sieltä: "Miksi hankit lapsia JOS" Meitä on moneen junaan. Ei se äitiys sulje pois muuta elämää kaikilta naisilta. Toisaalta, eihän sitä raskautta suunnitellessa tiedä miltä kotona oleminen sitten oikeasti tuntuu ja kaipaako elämäänsä aikuiskontakteja, työhaastetta ja välillä muuta ajateltavaa. Minusta yksivuotias ei edes ole enää mitenkään mahdottoman pieni. Moni yksivuotias sopeutuu hoitoon paremmin kuin kolmevuotias. Ja taloudelliset realiteetit on vain pakko ottaa huomioon, jos ei halua yhteiskunnan kustannuksella elää. Monella av-mammalle taitaa olla ihan peritty ajattelutapa, että sossun luukulta saa apua ja jonosta leipää. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kotiin pystyy jäämään kahdenlaisessa tilanteessa. Joko perheen isä tienaa todella hyvin ja siten elättää koko perheen kolme vuotta tai sitten äidin palkkataso on niin alhainen, erotus on merkityksettömän pieni. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Joo, mutta entäs jos on asuntolainaa, jota on hoidettava pois. Ihan kivahan se on lapsella kotikin olla.

Lapsen koti voi myös olla EDULLINEN jolloin ei ole pakko toimia vaistojaan vastaan. Tällöin kaikki ovat onnellisimmillaan kun äiti aloittaa työnteon silloin ja siten kuin parhaalle tuntuu.

Itse olin kotona viisi vuotta miehen palkan turvin, joka ei kyllä ollut mitenkään suuri. Mutta olimme ennakoineet lainan kanssa, kyllä tietysti saimme paljon ihmettely miten VOIMME asua niin ahtaasti. Mutta minä yleensä sanoin että sopu sijaa antaa :) lieneekö päivittelijät ymmärtäneet mitä tarkoitin, mutta ajattelin että potut pottuina.

Otat nyt vaan itseä niskasta kiinni ja sellaisen asenteen, että homma on hyvä juttu teille kaikille. Johan luettelit tuossa ylhäälläkin kaikkia noita positiivisia asioita. Käykää tutustumassa hoitopaikkaan edeltä käsin ja sitten aina kun aamuisin lähdette, niin et vahingossakaan näytä itkuista naamaa vaan lähdette sillä asenteella, että se on kivaa ja että edessä on mukava päivä. Ja iltapäivällä vastaavasti on taas tosihauska nähdä ja tulla yhdessä kotiin. Tsemppiä! Se menee varmasti hyvin!!

50 vastauksesta 11 kannustaa ja loput enemmän tai vähemmän painostaa jäämään kotimammaksi. Ja joukossa luonnollisesti se palsta-agressiivin vedä v-u päähäs-syyllistys.



Ap sai hienon tilaisuuden, johon ehdottomasti kannattaa tarttua!

Miksei muka miehesi voi jäädä kotiin? Onhan hänellä kuitenkin oikeus tehdä niin, jos nyt puhutaan normaalista työstä.

ihmettelen..itse olet itsesi tuohon jamaan ajanut. En ikinä veisi 1 vuotiasta hoitoon

Tiedän myös että alaltani yksi firma hakee työntekijää, ja attaisin olla siihen oikea. En silti PYSTY hakemaan paikkaa koska vauvani on alle 1v. Miehelläni on isommat tulot joten ei voi jäädä koti-isäksi. Esikoisen vein pp-hoitoon 1,5-vuotiaana, ja hän oli minusta silloinkin liian pieni. Pp-hoito oli ehkä parempi vaihtoehto, mutta silti.... Nyt aion olla kotona AINAKIN siihen asti että kuopus on 2v, jos mahdollista niin kolmivuotiaaksi.

Riippuu työstä, jos tuntuu ettei tuollaista työmahdollisuutta tule toiste, niin ehkä sitten ihan ymmärrettävää.... Mutta muista että lapsi on pieni vain kerran, se on korvaamatonta aikaa!

Minusta rankinta oli 1,5-vuotiaan esikoisen herätys aamuisin, ja se, että päivät olivat hänellä jopa 10-tuntisia välillä, yleensä lyhyempiä....ihan järkkyä. Ja hän sairasteli jatkuvasti, joten jouduin olemaan USEIN poissa töistä. Pp-hoitajakin käy lasten kanssa satutunneilla, jumpassa ja muualla, joten taudit leviää.

Kotiin palkattuun hoitajaan saa ainakin kotihoidontuen. Tai sitten yksityisen hoidon tukea. Näihin molempiin jotkut kunnat maksavat myös kuntalisää.

Lisäksi kannattaa selvittää kotitalousvähennysmahdollisuus.



Mielestäni sinulla on oikeus myös lyhennettyyn työviikkoon jos sinulla on kerran eskari-ikäinen lapsi. Tai ainakin on sitten siitä lähtien kun hän menee kouluun syksyllä, en muista koskeeko se jo eskarivuotta.



Asiat järjestyvät ihan varmasti!