Koulukiusaaminen kannattaa
sain äskettäin tietää, miten kouluaikaisilla (lukio) kiusaajilla menee tänään, olemme vielä alle kolmekymppisiä. Yksi on erittäin arvostetussa ammatissa, valmistunut vuosikurssin parhaalla opintomenestyksellä. Hyvät tulot, kaunis vaimo ja lapsia. Toisella on useampi yliopistotutkinto, asuu eliittialueella pääkaupunkiseudulla, uraohjus.Kolmas on pian tohtorintutkinnon suorittanut, tosin tulot varmaan alle keskitason, kihloissa sekin, valmistui ajallaan, vaikka vietti myös hupaisaa opiskelijaelämää.
Entäs kiusatut? Yhdestä ei ole kuultu vuosiin mitään, liekö tehnyt itsemurhan. Toinen on vielä ilman mitään tutkintoa, vuosia terapiassa ja mielialalääkkeillä, kallis yksityinen terapia on vienyt liki vararikkoon. Sairastaa paniikkihäiriötä. Kolmannesta ei myöskään kuultu juuri mitään, mutta ilmeisesti pysyvästi työkyvytön kiusaamisen aiheuttamien traumojen vuoksi.
kaikki edellämainitut menestyivät yli keskitason koulussa, tosin yksi kiusatuista oireili jo lukioaikana, oli paljon poissaoloja.
muut saman luokka-asteen opiskelijat menestyneet keskinkertaisesti. Taidan opettaa lapseni tarkoituksella taitavaksi manipuloijaksi ja kiusaajaksi. Toivottavasti kiusaa vaikka niitä kiusaajien lapsia.
Jouduin myös itse lukiossa kiusatuksi, vasta nyt olen päässyt pahimman yli. Opinnot yhä pahasti kesken, terapiaa vuosikaudet ja ahdistuneisuutta. Häpesin ja peittelin kehoani vuosikaudet peittävillä vaatteilla, sillä kiusaaminen kohdistui kehoni arvosteluun ja oli luonteeltaan myös seksuaalissävytteistä. Ennuste on, että en ikinä toivu täysin, mutta olen sentään työkykyinen. En pysty ehkä ikinä kohtaamaan ahdistumatta pahoin ketään noista vanhoista koulukiusaajista. En voi antaa anteeksi ikinä, lukiossa kiusaajat jatkoivAt toimintaansa vielä täysi-ikäisenäkin. Yo-juhlien harjotuksissakin annettiin suoraan ymmärtää, että me kiusatut emme olleet tervetulleita.
Kommentit (147)
Itse en ole kiusaaja enkä kiusattu, mutta olen myös opiskellut tuollaista ns. status-alaa missä on kovat paineet. Kyllä parhaiten tuntuu pärjäävän ne, jotka eivät ole kovin herkkiä saati empaattisia.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 06:48"]Pahimmat kiusaajat tuskin menestyivät. Olivat erikoisluokalla jo silloin. Sivustakatselijat ja satunnaiskiusaajat olivat niitä menestyjiä.
Itsellä menee hyvin ja huonosti. Ihan hyvä koulutus, ei huipputasoa, vakipaikka ja kaikki "normaalin perhe-elämän" puitteet. Päällisin puolin ainakin.
Varjopuolena minulla on vakava psyykkinen sairaus. Olen osa-aikaisella eläkkeellä. Suurimman osan aikaa elämäni tuntuu olevan yhtä maanpäällistä helvettiä ja monet kerrat on käynyt mielessä kauanko sitä on oikeasti tarkoitus kestää. Kiusaaminen ei aiheuttanut sitä, koska on perinnöllinen alttius, mutta varmasti edesauttoi puhkeamista. En kuitenkaan jaksa syyttää kiusaajia asiasta. En kaipaa anteeksipyyntöä enkä kostoa. Mutta toisaalta en myöskään tahdo kohdata heitä kadulla.
Paha ei saa palkkaansa. Se on satu jota kerrotaan lapsille. Tai jos saa, olin aika vittumainen ämmä edellisessä elämässäni, ei voi tietää.
[/quote]
Joo. Itke lisää vaan, sen sijaan että yrittäisit saada itse jotain aikaiseksi. Kunhan ryhdistäytyisit sen verran laiskuri, että ottaisit omasta elämästäsi kontrollin etkä siirtäisi epäonnistumistasi muiden ja menneisyyden syyksi. Me elämme tässä ja nyt.
Ainoa joka voi tehdä sulle jotain, olet sinä.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 18:24"]
No miten kullakin. Meidän koulun kiusaajapojista yksi tappoi itsensä kun tyttöystävä jätti. Toinen tappoi syystä jota ei tiedetä. Yksi on ollut vankilakierteessä. Parhaiten ovat pärjänneet ne, jotka eivät ole olleet sen enempää kiusaajia kuin kiusattuja.
[/quote]
jep. Ei ole yleensä kiusaajillakaan auvoista. Osa tajuaa aikuisena mitä on kiusaajana aiheuttanut ja häpeää sitä läpi elämänsä, joskus jopa tekee itsemurhan. Osa ei tajua ja jatkaa kiusaamista työpaikoilla ja yksityiselämässä, mikä yleensä johtaa siihen ettei pahemmin ystäviä löydy.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 08:10"]
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 18:24"]
No miten kullakin. Meidän koulun kiusaajapojista yksi tappoi itsensä kun tyttöystävä jätti. Toinen tappoi syystä jota ei tiedetä. Yksi on ollut vankilakierteessä. Parhaiten ovat pärjänneet ne, jotka eivät ole olleet sen enempää kiusaajia kuin kiusattuja.
[/quote]
jep. Ei ole yleensä kiusaajillakaan auvoista. Osa tajuaa aikuisena mitä on kiusaajana aiheuttanut ja häpeää sitä läpi elämänsä, joskus jopa tekee itsemurhan. Osa ei tajua ja jatkaa kiusaamista työpaikoilla ja yksityiselämässä, mikä yleensä johtaa siihen ettei pahemmin ystäviä löydy.
[/quote]
Mihin perustat tämän? Uteliaana kysyn koska ihmisiä manipuloivilla on enemmän ainakin kavereita kuin introverteilla jotka toisista eivät niin perusta.
Toisekseen en tiedä oikein ketään joka häpeäisi kiusamisuraansa, eiköhän sitä jatketa aikuisena.
Meidän lukiossa kiusaajat olivat suosittuja pahiksia. Jopa opettajat tykkäsivät niistä.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 19:18"]
Nimenomaan ne kiusaajat, jotka olivat parhaita manipuloijia, viattomuuden esittäjiä ja nimenomaan psykologisin keinoin kiusaavia, menee nykyään todella hyvin. Niillä taas, jotka vain tekivät jotain fyysistä tai haukkuivat jollain mielikuvituksettomalla nimellä, ei niinkään.
[/quote]
Olen nyt järjestelmällisesti narauttanut kiinni näitä manipuloijia. Vaikeaa mutta ah niin antoisaa. Suosittelen.
Meidän idyllisessä maalaiskylässä hymypatsaita napsivat ne lapset joiden vanhemmat ovat entisiä kiusaajia ja ovat opettaneet lapsensa laskelmoimaan ja keräämään kaveripiirin uhkailemalla tai lahjomalla.
Open silmien edessä ollaan kaveria heikommille ja kun aikuinen selkänsä kääntää, muuttuu tahti. On uskomatonta kuinka jo alakoululaiset osaavat taitavasti pyörittää kavereitaan....oikeudenmukaisuudesta ja reiluudesta ei ole tietoakaan. Nämä perheet ovat salkkarinsa katsoneet ja oppia ottaneet.
Yritän rohkaista tytärtämme kulkemaan selkä suorana ja muistamaan että tee niinkuin itsellesi toivoisit tehtävän vaikka välillä ottaa koville.
Nämä empatiakyvyttömät lapset jatkavat ketjua ja maailma on taas vähän kamalampi paikka elää.
Koulujen kyky puuttua kiusaamiseen on todella surkea. Meidän koulussamme kiusaaminen on niin jokapäiväistä ja "tuttua" ettei opettajat varmaaan enää tunnista koko asiaa. Yksi katse ja naurahdus saa kiusatun lamaantumaan koko päiväksi vaikka mitään konkreettista ei enää tapahtuisikaan. Ilmassa leijuva pelko saa kiusaajan tuntemaan itsensä vahvaksi ja kiusatun...no, heikoksi ja mitäänsanomattomaksi. Opiskele siinä sitten ja ole iloinen.
Ehdotan kouluihin systeemiä jossa jokainen olisi päivän verran koulukiusattu. Kaikille annos nimittelyä, yksin jättämistä, tavaroiden piilottelua ja tönimistä. Myös opettajille rautaisannos tätä herkkua. Voisi olla että ymmärrys kasvaisi edes vähän.
No miten kullakin. Meidän koulun kiusaajapojista yksi tappoi itsensä kun tyttöystävä jätti. Toinen tappoi syystä jota ei tiedetä. Yksi on ollut vankilakierteessä. Parhaiten ovat pärjänneet ne, jotka eivät ole olleet sen enempää kiusaajia kuin kiusattuja.
Kiusaamisen takia minusta tuli yksi näistä nuorista eläkeläisistä jo 25-vuotiaana. Olen myös syrjäytynyt ja yksinäinen. En ole koskaan seurustellut. Itsetuntoni murennettiin palasiksi jo ensimmäisinä kouluvuosina. Kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan... Itseään niskasta kiinni ottaminen ei enää ollut/ole mahdollista. Minulla on vaikeita psyykkisiä ongelmia, joihin eivät edes lääkkeet ole tuoneet helpostusta. Olin siis kiusattu. Onko minussa jokin vik, kun en siitä huolimatta menestynyt?
Meillä oli luokkakokous viime vuonna. Sain kuulla että yksi kiusaajapoika oli myöhemmin ajautunut huumeisiin ja päätyi kuolemaan oman käden kautta n. 30-vuotiaana.
Arvatkaa mikä on pahinta? Kaikkien näiden vuosien jälkeen muistan ne kamalat sanat ja teot. Ne sattuvat yhä. Ja kaikkien näiden vuosien jälkeen mietin kuinka kiusaajani ovat menestyneet elämässään. Näen vieläkin painajaisia heistä.
Mutta pahinta on kun tajuan että he tuskin edes muistavat minua enää.
Yleensä kiusaajat ovat joko luusereita, jotka myöhemmin sekaantuu päihteisiin tai jää perusduunareiksi siittämään uusia idioottikersoja maailmaan. Toisaalta moni kiusaaja on menestyjätyyppiä, niitä joista tulee kirurgeja, ulkoministerejä vrt. Alexander Stubb, bisnesuraohjuksia....jälkimmäiset käyttää psyykkistä kiusaamista ja ne vammat on kaikkein pahimmat, yleensä elinikäiset.
Joo. Aina sanotaan, että kiusaajilla on huono itsetunto ja heillä menee itsellään huonosti. Ei todellakaan. He ovat menestyjiä, valitettavasti. Vittumaiset ihmiset pärjäävät ja tallovat heikommat.
No minun yläasteaikaiset kiusaajani ovat käyneet vain jonkun amiksen autoalantutkinnon, ja itse olen sentään käynyt lukion ja opiskelen parhaillaan AMK:ssa, suunnitelmissa myös joku yliopistotutkinto kunhan vain keksin että mikä minua eniten kiinnostaa.
Että kuka on pärjännyt ja kuka ei. Toki itse olen erittäin vahva luonne ja persoona joka varmasti onkin ollut osasyynä kiusaamiseeni.
Heh, repeilen yhä vain noille Kokoomuslaisten kommenteille "ota itseäsi niskasta kiinni" xD Piia-Noora Kauppi sanoi joskus, että sosiaalituilla elävillä ei saa olla varaa mukavuuksiin, kuten matkapuhelimeen. Saul Schuback taas halusi kieltää heikomman aineksen lisääntymisen, tarkoittikohan se koulukiusattuja?
Eikös julkkiksista ainakin Stubb ja Cheek ole olleet kiusaajia? Vai ovatko jutut vain huhuja?
Hesarissa oli juttu Alexander Stubbista, jossa sen kerrottiin pilkanneen mm. ei-merkkivaatteisiin pukeutuneita ja heikolla itsetunnolla varustettuja oppilaita oppilaita. Löytyy googlettamalla. Juttu on siis tosi, muuten kyse olisi ollut kunnianloukkauksesta.
Alexander Stubbin kiusaajakäytös muuten jatkuu ainakin Twitterissä, se blokkailee asiallistakin keskustelua ja huomioita esittäviä taviksia. Ilmeisesti jotenkin nauttii siitä. Stubbin twitter-kanava on kuitenkin käytännössä ulkoministerin tiedotuskanava, sillä suurin osa viesteistä koskee työasioita.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 21:46"]
Eläinten keskuudessakin kiusaajat yleensä pärjäävät.
Kyse on nokkimajärjestyksestä ja heikon aineksen poistamisesta yhteisöstä. Kun yhteisön geeniperimä on vahva se mahdollistaa paremmat selviytymiset.
Ap:n on turva harjoittaa omaa lastaan kiusaajaksi. Hän on vahva tai heikko. Sille asialle ei voi mitään.
[/quote]
Joku kokoomusnuoriko täällä kirjoittelee?
Mun kiusaajat on saaneet hädintuskin ammattikoulun suoritetuksi, jotkut eivät sitäkään. Itse valmistuin juuri yliopistosta, kävin vuoden terapiajakson opiskeluaikana :) opinnot venyivät puoli vuotta yli määräajan, mutta toisaalta tein 15-25h/vko töitä opiskelun ohella.