Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusaaminen kannattaa
16.01.2014 |
sain äskettäin tietää, miten kouluaikaisilla (lukio) kiusaajilla menee tänään, olemme vielä alle kolmekymppisiä. Yksi on erittäin arvostetussa ammatissa, valmistunut vuosikurssin parhaalla opintomenestyksellä. Hyvät tulot, kaunis vaimo ja lapsia. Toisella on useampi yliopistotutkinto, asuu eliittialueella pääkaupunkiseudulla, uraohjus.Kolmas on pian tohtorintutkinnon suorittanut, tosin tulot varmaan alle keskitason, kihloissa sekin, valmistui ajallaan, vaikka vietti myös hupaisaa opiskelijaelämää.
Entäs kiusatut? Yhdestä ei ole kuultu vuosiin mitään, liekö tehnyt itsemurhan. Toinen on vielä ilman mitään tutkintoa, vuosia terapiassa ja mielialalääkkeillä, kallis yksityinen terapia on vienyt liki vararikkoon. Sairastaa paniikkihäiriötä. Kolmannesta ei myöskään kuultu juuri mitään, mutta ilmeisesti pysyvästi työkyvytön kiusaamisen aiheuttamien traumojen vuoksi.
kaikki edellämainitut menestyivät yli keskitason koulussa, tosin yksi kiusatuista oireili jo lukioaikana, oli paljon poissaoloja.
muut saman luokka-asteen opiskelijat menestyneet keskinkertaisesti. Taidan opettaa lapseni tarkoituksella taitavaksi manipuloijaksi ja kiusaajaksi. Toivottavasti kiusaa vaikka niitä kiusaajien lapsia.
Jouduin myös itse lukiossa kiusatuksi, vasta nyt olen päässyt pahimman yli. Opinnot yhä pahasti kesken, terapiaa vuosikaudet ja ahdistuneisuutta. Häpesin ja peittelin kehoani vuosikaudet peittävillä vaatteilla, sillä kiusaaminen kohdistui kehoni arvosteluun ja oli luonteeltaan myös seksuaalissävytteistä. Ennuste on, että en ikinä toivu täysin, mutta olen sentään työkykyinen. En pysty ehkä ikinä kohtaamaan ahdistumatta pahoin ketään noista vanhoista koulukiusaajista. En voi antaa anteeksi ikinä, lukiossa kiusaajat jatkoivAt toimintaansa vielä täysi-ikäisenäkin. Yo-juhlien harjotuksissakin annettiin suoraan ymmärtää, että me kiusatut emme olleet tervetulleita.
Kommentit (147)
Ilmaista jokaviikkoista terapiaa ei saa mistään, kun Kelan tukema psykoterapia on päättynyt, YTHS tarjoaa kerran kuussa keskustelua psykologin kanssa, maksusitoumuksia ei anneta kenellekään. Sossusta saa jotkut joissakin kaupungeissa tukea, mutta en ole koskaan siellä asioinut, eikä täällä mitään tukea saisikaan. Julkisella saisi jutustella kerran kuussa sairaanhoitajan kanssa- mikä on melko lailla yhtä tyhjän kanssa. Toipumisvauhti on kuitenkin yksilöllinen, kaikille ei kolme vuotta terapiaa riitä. Olen myös osannut hakeutua todella hyvälle ja ammattitaitoiselle terapeutille. Käyn lenkillä, yritän olla sosiaalinen jne, eli käytän ne ilmaiset hoidotkin. -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 18:30"]
Kiusaamisen takia minusta tuli yksi näistä nuorista eläkeläisistä jo 25-vuotiaana. Olen myös syrjäytynyt ja yksinäinen. En ole koskaan seurustellut. Itsetuntoni murennettiin palasiksi jo ensimmäisinä kouluvuosina. Kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan... Itseään niskasta kiinni ottaminen ei enää ollut/ole mahdollista. Minulla on vaikeita psyykkisiä ongelmia, joihin eivät edes lääkkeet ole tuoneet helpostusta. Olin siis kiusattu. Onko minussa jokin vik, kun en siitä huolimatta menestynyt?
[/quote]
Höpö höpö, olisit voinut epäonnistua elämässäsi ilman kiusaamistakin. Ei se ole mikään syy nyyhkiä nurkassa, että sinua on joskus kiusattu. Kyllä perheen sisälläkin lapset kiusaavat toisiaan jatkuvasti, eikä siitä seuraa sitä, että he kaikki tarvitsevat terapiaa.
Kukaan tietämistäni ala- ja yläasteen kiusaajista ei ole menestynyt. Useimmilla ei edes parisuhdeasiat pelaa. Kyllä nyt hymyilyttää, jos heihin sattuu törmäämään. Yksi vanhoista kiusaajistani alkoi haukkumaan mua koppavaksi, kun en heti tunnistanut kännistä örveltäjää. Kun kyselin sitten kuulumisia, niin ei mitään hyvää kuulunut ja työttömänä oli.
Kukaan tietämistäni ala- ja yläasteen kiusaajista ei ole menestynyt. Useimmilla ei edes parisuhdeasiat pelaa. Kyllä nyt hymyilyttää, jos heihin sattuu törmäämään. Yksi vanhoista kiusaajistani alkoi haukkumaan mua koppavaksi, kun en heti tunnistanut kännistä örveltäjää. Kun kyselin sitten kuulumisia, niin ei mitään hyvää kuulunut ja työttömänä oli.
olen itse opiskellut kahtakin ns. kovaa alaa, ihan pääsykokeella pääsin. Molemmissa on ollut paljonkin pappa betalar-tyyppejä, tosin en ole kenenkään huomannut avoimesti huutelevan vanhempien tuloista, se näkyy tietyissä kulutusvalinnoissa. Työssäkäymätön opiskelija tuskin yleensä matkustelee, asuu yksin keskustayksiössä tai ostelee luksuslaukkuja omilla rahoillaan. Tämä nyt on täysin OT, eikä minua suuremmin kiinnosta kuka sai vanhemmiltaan mitä. Enemmän häiritsee avoin halveksunta huonommin esim. köyhiä kohtaan tai vammaisen opiskelijan pilkkaaminen, jonka muuten yliopistolla havaitsin. -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 20:43"]
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 18:30"]
Kiusaamisen takia minusta tuli yksi näistä nuorista eläkeläisistä jo 25-vuotiaana. Olen myös syrjäytynyt ja yksinäinen. En ole koskaan seurustellut. Itsetuntoni murennettiin palasiksi jo ensimmäisinä kouluvuosina. Kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan... Itseään niskasta kiinni ottaminen ei enää ollut/ole mahdollista. Minulla on vaikeita psyykkisiä ongelmia, joihin eivät edes lääkkeet ole tuoneet helpostusta. Olin siis kiusattu. Onko minussa jokin vik, kun en siitä huolimatta menestynyt?
[/quote]
Höpö höpö, olisit voinut epäonnistua elämässäsi ilman kiusaamistakin. Ei se ole mikään syy nyyhkiä nurkassa, että sinua on joskus kiusattu. Kyllä perheen sisälläkin lapset kiusaavat toisiaan jatkuvasti, eikä siitä seuraa sitä, että he kaikki tarvitsevat terapiaa.
[/quote]
olet kyllä oikea superepäempaattinen nuija. Eihän kaikki raiskatutkaan traumatisoidu, mutta moni traumatisoituu. Onko traumatisoituminen siis raiskatun oma syy?
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 19:47"]
^ no en ole väittänytkään kenenkään menestyvän kiusaamisen ansiosta. On kuitenkin ihan selvää, että kiusattujen "huono" myöhempi menestys liittyy psyykkisiin traumoihin. Ja kuten sanottu kiusaajat saavat itsetuntoa kiusaamisesta, tämä on siis ihan tutkittu tosiasia. Hyvä itsetunto on aika ratkaiseva juttu elämässä. Se ruokkii tietynlaista myönteistä kierrettä...itse taas voin saavuttaa enää korkeintaan kohtalaisen itsetunnon, vuodet terapiassa ja yliopisto-opinnot tukevat, mutta eivät korjaa vaurioita. Heikko itsetunto, esiintymisjännitys, sosiaalinen jännitys, univaikeudet ym. taas heikentävät väkisinkin suoriutumista työelämässä. Tämä on täysi fakta.
[/quote]
Muistan pari tutkimusta kiusaamisesta, yliopisto-opiskelijoista useampaa keskimäärin oli kiusattu kuin mitä lapsia keskimäärin kiusataan koulussa.
Muita "tosiasioita" kiusaamisesta en kyllä muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 20:49"]
olen itse opiskellut kahtakin ns. kovaa alaa, ihan pääsykokeella pääsin. Molemmissa on ollut paljonkin pappa betalar-tyyppejä, tosin en ole kenenkään huomannut avoimesti huutelevan vanhempien tuloista, se näkyy tietyissä kulutusvalinnoissa. Työssäkäymätön opiskelija tuskin yleensä matkustelee, asuu yksin keskustayksiössä tai ostelee luksuslaukkuja omilla rahoillaan. Tämä nyt on täysin OT, eikä minua suuremmin kiinnosta kuka sai vanhemmiltaan mitä. Enemmän häiritsee avoin halveksunta huonommin esim. köyhiä kohtaan tai vammaisen opiskelijan pilkkaaminen, jonka muuten yliopistolla havaitsin. -AP
[/quote]
Kyllä näyttää kiinnostavan kovastikin eikä tämää aloitus näytä olevan muuta kuin provo. Et ole opiskellut ainuttakaan alaa.
Eläinten keskuudessakin kiusaajat yleensä pärjäävät.
Kyse on nokkimajärjestyksestä ja heikon aineksen poistamisesta yhteisöstä. Kun yhteisön geeniperimä on vahva se mahdollistaa paremmat selviytymiset.
Ap:n on turva harjoittaa omaa lastaan kiusaajaksi. Hän on vahva tai heikko. Sille asialle ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 21:33"]
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 19:47"]
^ no en ole väittänytkään kenenkään menestyvän kiusaamisen ansiosta. On kuitenkin ihan selvää, että kiusattujen "huono" myöhempi menestys liittyy psyykkisiin traumoihin. Ja kuten sanottu kiusaajat saavat itsetuntoa kiusaamisesta, tämä on siis ihan tutkittu tosiasia. Hyvä itsetunto on aika ratkaiseva juttu elämässä. Se ruokkii tietynlaista myönteistä kierrettä...itse taas voin saavuttaa enää korkeintaan kohtalaisen itsetunnon, vuodet terapiassa ja yliopisto-opinnot tukevat, mutta eivät korjaa vaurioita. Heikko itsetunto, esiintymisjännitys, sosiaalinen jännitys, univaikeudet ym. taas heikentävät väkisinkin suoriutumista työelämässä. Tämä on täysi fakta.
[/quote]
Muistan pari tutkimusta kiusaamisesta, yliopisto-opiskelijoista useampaa keskimäärin oli kiusattu kuin mitä lapsia keskimäärin kiusataan koulussa.
Muita "tosiasioita" kiusaamisesta en kyllä muista.
No en ole tietääkseni väittänyt, että yliopisto-opiskelijoita olisi kiusattu jotenkin epätavallisen vähän. menestyneet kiusaajapersoonat ovat pieni vähemmistö jo koulutasolla. Suurin osa ei systemaattisesti kiusaa eikä ole jatkuvasti kiusattu. Tosin en pidä jotain tavis humanistimaisteria pääaineena folkkloristiikka tai yleinen kirjallisuustiede sairaanhoitajaa kummoisempana, ei se ole mitään suurta menestystä. Yliopisto-opiskelu ei todellakaan tarkoita aina menestymistä. Ei se ole itsellänikään tarkoittanut, eikä suurella todennäköisyydellä tulekaan tarkoittamaan, sillä opintojen pitkittyminen vuosilla on tahrinut cv:n.
[/quote]
tietysti Kokoomuslaiset ym. ääliöt kuvittelee menestyksen johtuvan vain kyvyistä, ahkeruudesta ja älykkyydestä. Ei sovi arvomaailmaan, että toistuvasti (psyykkisesti) pahoinpidelty syrjäytyy työkyvyttömänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 01:25"]
tietysti Kokoomuslaiset ym. ääliöt kuvittelee menestyksen johtuvan vain kyvyistä, ahkeruudesta ja älykkyydestä. Ei sovi arvomaailmaan, että toistuvasti (psyykkisesti) pahoinpidelty syrjäytyy työkyvyttömänä.
[/quote]
Minä olin se joka oli tätä mieltä- en sanonut, ettei psyykkisesti pahoinpidelty voisi olla myös ahkera, älykäs ja lahjakas. Sairaudet estävät näitä asioita hyödyntämästä, mutta eihän se tarkoita, etteikö ne, jotka eivät ole sairastuneet ja ovat menestyneet, olisi myös ahkeria ja älykkäitä (ainakin iso osa). Itsekin olen sairaslomalla mm. siksi että minua kiusattiin sekä kotona että koulussa ja vaikka olen tutkitusti ihan tarpeeksi älykäs ja lahjakas niin se nyt ei tässä tilanteessa paljoa auta kun ei pysty tekemään mitään (psyykkiset vaivat ja niiden hoitoon käytetyt lääkkeet johtaneet myös fyysisiin sairauksiin). Silti olen sitä mieltä että harva menestyy kovin hyvin ilman lahjoja ja kykyjä ja tietenkin myös onnea jotta ei esim. sairastu.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 22:11"]
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 21:33"]
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 19:47"]
^ no en ole väittänytkään kenenkään menestyvän kiusaamisen ansiosta. On kuitenkin ihan selvää, että kiusattujen "huono" myöhempi menestys liittyy psyykkisiin traumoihin. Ja kuten sanottu kiusaajat saavat itsetuntoa kiusaamisesta, tämä on siis ihan tutkittu tosiasia. Hyvä itsetunto on aika ratkaiseva juttu elämässä. Se ruokkii tietynlaista myönteistä kierrettä...itse taas voin saavuttaa enää korkeintaan kohtalaisen itsetunnon, vuodet terapiassa ja yliopisto-opinnot tukevat, mutta eivät korjaa vaurioita. Heikko itsetunto, esiintymisjännitys, sosiaalinen jännitys, univaikeudet ym. taas heikentävät väkisinkin suoriutumista työelämässä. Tämä on täysi fakta.
[/quote]
Muistan pari tutkimusta kiusaamisesta, yliopisto-opiskelijoista useampaa keskimäärin oli kiusattu kuin mitä lapsia keskimäärin kiusataan koulussa.
Muita "tosiasioita" kiusaamisesta en kyllä muista.
No en ole tietääkseni väittänyt, että yliopisto-opiskelijoita olisi kiusattu jotenkin epätavallisen vähän. menestyneet kiusaajapersoonat ovat pieni vähemmistö jo koulutasolla. Suurin osa ei systemaattisesti kiusaa eikä ole jatkuvasti kiusattu. Tosin en pidä jotain tavis humanistimaisteria pääaineena folkkloristiikka tai yleinen kirjallisuustiede sairaanhoitajaa kummoisempana, ei se ole mitään suurta menestystä. Yliopisto-opiskelu ei todellakaan tarkoita aina menestymistä. Ei se ole itsellänikään tarkoittanut, eikä suurella todennäköisyydellä tulekaan tarkoittamaan, sillä opintojen pitkittyminen vuosilla on tahrinut cv:n.
[/quote]
[/quote]
Taas jatkuu uhriutuminen ja selittely. Jos osaamista on ja tulosta tulee, niin muutama ylimääräinen vuosi koululla ei merkitse mitään. Ja puhun nyt omakohtaisesta kokemuksesta, sillä itse opiskelin väärää alaa monta vuotta, ennen kuin se oikea löytyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^^ hienoa, sinulla oli varaa ja energiaa opiskella. Ongelmasi oli "tosi paha": olit ihan väärällä alalla. Et käsitä alkuunkaan kuinka suuri ongelma vuosien aukot cv:ssä on, jos alalla on jokunen prosenttikin työttömyyttä. Sinä voi kirjoittaa cv:n: opintoja a 2000-2003, opintoja b 2003-2008. Minä taas kirjoitan opintoja (vuodet muutettu) a 2004-2005 (ei tutkintoa) opintoja b 2005-2017. Pääsen toki siivoamaan tai kaupan kassalle, mutta omalla alalla juna meni jo. Tulevaisuudessa pitänee hankkia aikuiskoulutuksena joku ammattikoulututkinto, jotta saisi kohtuullista palkkaa. Mielestäni tämä on tosiasioiden tunnustamista: saan ehkä muutaman vuoden sisällä tutkinnon, mutta tuskin työllistyn ikinä alani graduate-töissä. Lääkäriksi en nimittäin opiskele. Sinänsä koulutus on kuitenkin itseisarvo minulle ja tasan tarkkaan teen tutkinnon loppuun, niin paljon olen tehnyt töitä opiskelukykyni ja opintojen eteen. Maksakoot kiusaajani sen verovaroistaan. En varmaan kokisi tunnontuskia vaikka eläisin loppuelämän verovaroilla, 10 vuotta minua rääkättiin lapsena jatkuvasti henkisesti ja fyysisesti, en jaksa välittää enää tästä minut lapsena heitteillejättäneestä valtiosta. Siinähän jeesustelet.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 18:30"]Kiusaamisen takia minusta tuli yksi näistä nuorista eläkeläisistä jo 25-vuotiaana. Olen myös syrjäytynyt ja yksinäinen. En ole koskaan seurustellut. Itsetuntoni murennettiin palasiksi jo ensimmäisinä kouluvuosina. Kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan... Itseään niskasta kiinni ottaminen ei enää ollut/ole mahdollista. Minulla on vaikeita psyykkisiä ongelmia, joihin eivät edes lääkkeet ole tuoneet helpostusta. Olin siis kiusattu. Onko minussa jokin vik, kun en siitä huolimatta menestynyt?
[/quote]
Miksi olet tällä foorumilla sitten? Tämä on Vauva-foorumi äideille ja tuleville äideille. Jos et koskaan ole seurustellut, niin tuskin sinulla mitään vauvaakaan on.
Minusta tuntuu että nämä yläasteaikaiset kiusaajat on useimmiten aikuisina sitä porukkaa joka heikommin menestyy. Omilta kouluajoiltani vain muutama pääsi AMK:n, kukaan ei yliopistoon. Omille kiusaajilleni kävi juuri näin. Törmäsin heistä pahimpiin vähän yli 20-kymppisenä, toinen oli 17-v tullut raskaaksi, poikakaveri jättänyt oitis ja tietääkseni elää (tai eli ainakin silloin) sossun rahoilla, toisella oli 2 lasta jotka molemmat eri miehille ja töissä oli prisman kassalla.
Lukio- ja yliopistokiusaajat sitten saattavat olla tätä paremmin menestyvää joukkoa. Omassa lukiossani ei ollut kovin pahoja tapauksia sillä suurinta osaa porukasta ei yksinkertaisesti kiinnostanut enää "suositut - hyjeksityt" -erottelu. Muutama toki oli, menivät lukemaan lakia. Todennäköisesti ovat menestyneet hyvin.Yliopistoaikoina en enää kiusaamista edes huomannut. Johtuen ehkä siitä että lähinnä keskityin pikaiseen opintojen loppuun saattamiseen ja töissä käyntiin. Ystäväni opiskelivat muita aloja enkä siis viettänyt paljoakaan aikaa oman alani opiskelijapiireissä.
Pahimmat kiusaajat tuskin menestyivät. Olivat erikoisluokalla jo silloin. Sivustakatselijat ja satunnaiskiusaajat olivat niitä menestyjiä.
Itsellä menee hyvin ja huonosti. Ihan hyvä koulutus, ei huipputasoa, vakipaikka ja kaikki "normaalin perhe-elämän" puitteet. Päällisin puolin ainakin.
Varjopuolena minulla on vakava psyykkinen sairaus. Olen osa-aikaisella eläkkeellä. Suurimman osan aikaa elämäni tuntuu olevan yhtä maanpäällistä helvettiä ja monet kerrat on käynyt mielessä kauanko sitä on oikeasti tarkoitus kestää. Kiusaaminen ei aiheuttanut sitä, koska on perinnöllinen alttius, mutta varmasti edesauttoi puhkeamista. En kuitenkaan jaksa syyttää kiusaajia asiasta. En kaipaa anteeksipyyntöä enkä kostoa. Mutta toisaalta en myöskään tahdo kohdata heitä kadulla.
Paha ei saa palkkaansa. Se on satu jota kerrotaan lapsille. Tai jos saa, olin aika vittumainen ämmä edellisessä elämässäni, ei voi tietää.
Mulla on oma mututuntumaan perustuva tutkimus: Pojista, jotka harrastavat fyysistä kiusaamista, tulee linnakundeja. Huutelijoista, jotka eivät käy käsiksi, tulee tavallisia duunareita, jotka rauhoittuvat. Tytöistä, jotka harrastavat fyysistä kiusaamista, tulee h**ria, narkkareita yms. Henkistä kiusaamista harrastavista tytöistä tulee opettajia, sairaanhoitajia, toimistosihteereitä ja he jatkavat samaa töissäkin. Manipuloivat pojat ovat harvinaisia, mutta heitäkin on ja näistä tulee usein (v*ttumaisia) johtajia.
Olen seurannut erityisluokkalaisten kasvua yhden luokan takia. Oma poika oli rajatapaus, kun älylliset taidot olivat normaalit, joissain asioissa jopa reilusti ikätason yläpuolell, mutta ujouden takia oli ala-asteen erityisluokassa. Siltä luokalta ei ole tullut yhtään rikollista tai narkkaria/8 oppilasta. Yhden nykytilannetta en tiedä, mutta hänet oli joku ainakin nähnyt ammattikoulussa. Yksi ei kyennyt työelämään, joten hänellä on eläke. Muut ovat töissä tai kouluissa, oma poika yliopistossa. Hän on lievästi autistinen. Tiedän nämä kun parin vanhemman kanssa pidetään yhteyttä ja juorutaan sen verran. Erityisluokassa ei ollut kiusaamista, jonkun verran oli yläasteen puolella, mutta yhteisvoimin upean luokanvalvojan kanssa saimme sen loppumaan. Poika pystyi käymään normaalin yläasteen itsenäisesti ja rauhallisuutensa takia ei varmasti häirinnyt ketään - useat opettajat ovat tämän vahvistaneet, että yksi helpoimmista oppilaista yleensä koskaan.
Minua kiusattiin ala- ja yläasteella. Ala-asteella se oli ryhmän ulkopuolelle jättämistä, sitä että ei saanut kutsua syntymäpäiville, pientä naureskelua ym. Yläasteella paheni (varsinkin koska olin aktiivinen tunneilla ja menestyin hyvin, mutta en silti ujo tai hiljainen - en ns. suostunut asettumaan mihinkään kategoriaan: en ollut nörtti, en pahis, en keskitason hajuton ja väritön suorittaja , enkä todellakaan pojille keimailija/suosittu), oli nimittelyä, haukkumista, nälväilyä, pientä tönimistä ym. Lopulta minut pahoinpideltiin koulun pihalla ja sen jälkeen vaihdoin koulua. Minulla oli muutama läheisempi ystävä koulussa ja sitäkin useampi koulun ulkopuolella. Se on todennäköisesti ollut psyykkisesti pelastukseni.
Pahimmat kiusaajani ovat tänäpäivänä melko luusereita, sossun asiakkaita. Osa kouluttamattomia ja työttömiä. Muutama hankki amk koulutuksen ja ovat perusduunissa jossakin. Osasta tuli parturikampaaja - maskeeraajia. Yksi pahimmista manipuloijista/ilkkujista on nykyään ok menestynyt laulajana ja epätoivoisesti hakee julkisuuteen.
Itse kouluttauduin, olen menestynyt alallani paremmin kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan, minulla on upea puoliso, olemme matkustaneet paljon maailmalla ja elän hyvin pitkälle unelma-elämääni. Minulla on edelleen itsetunto-ongelmia jotka ovat hyvin pitkälle kouluaikojeni syytä, mutta suurimmaksi osaksi olen unohtanut pahimmat asiat ja ajat. En ole oppinut vielä antamaan anteeksi kiusaajilleni ja tunnen mielihyvää siitä mikäli he eivät menesty, ja vastaavasti minua harmittaa mikäli kuulen että jollakin heistä menee hyvin. Osittain olen myös huomannut että oma urallani ja työssäni menestyminen on psykologinen koston välineeni, ja toivoisinkin että joku päivä heihin törmäisin voidakseni osoittaa että he eivät onnistuneet nurjertamisessani.
Harvoin enää pohdin näitä asioita (lähinnä vain jos lehdestä luen jonkun artikkelin tai näin keskustelunpätkän koulukiusaamisesta) Jotenkin tiedostan että pohtiminen vie vain omaa energiaani, mutta silti sitä on vaikea hallita, vaikea jättää asiaa kokonaan taakseen.
Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että nuo pikkusieluiset ihmiset eivät idioottimaisuuksissaan onnistuneet tuhoamaan minua. Ehkä he ovat jopa osaltaan myötävaikuttaneet menestymisiini, sillä minusta on tullut harvinaisen sisukas tapaus, eivätkä isommatkaan vastoinkäymiset tunnu ylitsepääsemättömiltä. Olisi vain niin mukavaa, että näin olisi käynyt useammallekin kiusatulle..
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 20:27"]
Yliopistossa on paljon kiusattuja, mutta myös entisiä kiusaajia (joista osa kiusaa yliopistossa ja työelämässäkin). Varmaan kovat alat, tuotantotalous, kauppatieteet, oikis, lääkis ym. vetää niitä puoleensa. Kiusatuista taas tulee useammin köyhiä luonnontieteilijöitä ja humanisteja. Ps. onkohan se Alexander Stubb huomenna ilmoittautumassa europarlamenttivaaleihin vai komissaariksi?
[/quote]
Oletkohan itse opiskellut yliopistossa koska väitteesi perustuvat juuri perinteiseen mammojen stereotypiaan? Itse opiskelin yhtä noista mainitsemistasi kiusaaja-aloista. Okei, osa porukasta oli sellaista pintaliitoporukkaa, että varmasti osa heistä on voinut olla aiemmin kiusaajia.
Täällä palstalla on muutenkin huomannut kumma stereotypiat juuri noiden alojen opiskelijoista. Opiskelijat ovat muka rikkaita pappa betalar -tyyppejä joilla on rahaa millä mälätä. Totuus on kuitenkin se, että 90 % opiskelijoista on tavallisia riviopiskelijoita, joilla ei ole mitään kalliita merkkivaatteita ja -laukkuja.
Meillä koulussa kiusattiin aina niitä kilttejä, fiksuja ja tunnollisia opiskelijoita, jotka suuremmalla todennäköisyydellä opiskelivat aikuisiällä yliopistossa. Kiusaajaosapuolet olivat häiriköitä, joista ei ikinä aikuisenakaan tullut mitään. Tämä kärjistetysti, mutta kiusaaminen ei todellakaan takaa mitään menestystä elämässä, päinvastoin. Ja pääpointti tuossa siis oli, että yliopistossa on enemmän vanhoja kiusattuja, ei kiusaajia.