Kuollut lapsi vie miehen ajatukset

tulee surku sitä miestä, joka on paitsi menettänyt oman lapsensa, saanut vaivoikseen ap:n kaltaisen kusipään. Toivotaan että uusi lapsi tulee enemmän isäänsä ja on pitkäikäinen.

lainaa kirjastosta hyviä surua käsitteleviä kirjoja, ehkä niiden kautta opit ymmärtämään että oman lapsen kuolema on sellainen asia, että se ei unohdu koskaan. Ja suru jatkuu vanhemmassa niin kauan kuin hänessä henki pihisee...välillä se on selvemmin pinnalla ja välillä hieman vaimeampana.



Miehesi kuolinriski on myös kohonnut lapsensa kuoleman vuoksi useita vuosia...suurimmillaan se on kolmisen vuotta lapsen kuoleman jälkeen. (eikä tässä nyt puhuta itsemurhariskistä, vaan ihan surun vaikutuksesta ihmisen fysiikkaan ...sydänkohtauksia ym sellaista..)



miehesi voisi liittyä käpyyn ja hakeutua jonkinlaiseen sururyhmään, jossa voisi jakaa kokemusta menetyksestään. Tosiasiahan se on, että sinä et voi ymmärtää häntä.

mutta nyt on pakko, vaikka oikeasti en osaa sanoa yhtään mitään. Uskomaton avaus, ap. Eikö miehesi siis saisi surra kuollutta lastaan, koska hei, meille tulee nyt uusi, niin ei se enää haittaa mitään.

En pysty ymmärtämään ajatuksen kulkuasi. Sinun pitää olla miehesi tukena. Jos et siihen pysty, sinun ei olisi alunperinkään pitänyt tehdä lasta hänen kanssaan. Nyt on vähän turha rutista, kun olette saamassa jo lapsen. Kuollut lapsi tulee aina olemaan osa myös teidän perhettä, miehesi kantaa häntä mukanaan ikuisesti.

Ja kyllä, minäkin olen äitipuoli eli tiedän kaikki vivahteet, mitä voi tuntea miehen lapsia kohtaan, mutta en ikinä voisi toivoa mieheni unohtavan lapsiaan, en varsinkaan, jos lapsi kuolisi. Se olisi liian suurta väkivaltaa, sulaa inhottavuutta, suorastaan vastenmielistä.

Älä koskaan mitätöi miehesi surua! Ole hänen tukenaan! Koeta ymmärtää että hän on menettänyt jotain jota eniten maailmassa rakasti. Oman lapsen menettäminen on varmasti kauhein asia maailmassa. En voi edes kuvitella miehesi tuskaa.

mä toivontä että tämä aloitus on vain jonkun halu provoilla ja kiihdyttää tunteita,eikä totta!

olet oikeesti todella röyhkeä ja itsekäs,ei tässä muuta voi sanoa! yök!

mikä siinä ap on niin vaikeata käsittää että kyse ei ole sinusta? hyväksy nyt se tosiasia että mies suree ja tulee suremaan lapsensa menetystä loppuelämänsä. Piste. Ei siihen auta vaikka saisi 10 muutakin lasta, mikään ei mikään voi korvata sitä lasta jonka menetti.



mikäli sinä et pysty hyväksymään miestäsi sellaisena kun hän on (ja kyllä hänellä on iso suru matkassaan lapsen kuolemasta) niin sinun täytyy etsiä itsellesi toinen mies. ..

Älä koskaan mitätöi miehesi surua! Ole hänen tukenaan! Koeta ymmärtää että hän on menettänyt jotain jota eniten maailmassa rakasti. Oman lapsen menettäminen on varmasti kauhein asia maailmassa. En voi edes kuvitella miehesi tuskaa.

meidän odotukseen :( Sitäpaitsi miehelle jäi toinen lapsi

ap

Kysytkö sinä vakavissaan, että kauanko SINUN pitää kärsiä siitä, että miehesi lapsi teki itsemurhan?



Tekisi mieli huutaa tähän väliin, että tämän täytyy olla provo, koska kukaan ihminen ei voi olla noin tunteeton ja tyhmä. Valitettavasti tämä tarina taitaa olla totta.



Kuten joku jo kirjoitti, mies käy sääliksi, koska on saanut uudeksi puolisokseen noin itsekkään, kylmän ja tunteettoman naisen.



Etkö sinä sure miehesi lapsen kuolemaa lainkaan? Olitko itse välittömästi kuoleman jälkeen, että juups, jatketaas elämää ja unohdetaan moiset?



Sinä tulet "kärsimään" lapsen itsemurhasta ikuisesti, koko loppuelämäsi. Et tosin yhtä paljon kuin miehesi, koska ilmeisesti et kykene tuntemaan empatiaa. Kuten aiemmin kirjotin, miehesi tulee kantamaan surua ja kuollutta lastaan sisällään lopun elämäänsä.

niin kauan kuin kuolleen lapsen isä kuuluu sun elämääsi.



Jos on parisuhteessa niin myös sen puolison menneisyys kuuluu siihen suhteeseen...



Sä oot ap elukka... tai vielä pahempi.

mutta se tarkoittaa, että sun pitää erota tästä miehestä. Suru voi kestää pahana vuosia, joillakin helpottaa nopeammin, toisilla erittäin kauan. Ja etukäteen sitä vaan ei voi yhtään tietää.



Tietääkö miehesi, että olet raivona miehen surulle?

En ymmärrä että ap:n kaltaisesti ajatteleva ihminen voi olla olemassa.

millaiseksi muodostuukaan perheen ja lapsen elämä, kun äidillä ei ole tuon enempää ymmärrystä ja empatiaa läheisen surutyölle.



Ja kuvitteletko ap tosiaan, että se toinen miehen aiemmista lapsista koskaan voi korvata sitä itsemurhan tehnyttä! Miten voikin olla kenelläkään näin helvetin typerää kommenttia: "Jäihän miehelle toinen lapsista". Tsiisus ap, hanki itsellesi apua.

Voiko itsekeskeisemmäksi enää ihminen mennä? Onko miehen suru sinulle uhka? Anna toisen surra rauhassa omaa suunnatonta menetystään.

Vastenmielinen aloitus.

mutta ei tää voi olla enää normaalia,puhua siitävpäivittäin!Aikaa kummiskin on jo kulunut ja miksi mulla ei ois oikeus iloita ekasta omasta lapsesta??!!Mies ei tunnu siitä olevan kiinnostunut nyt yhtään

jos sinä et enää jaksa olla tukena, niin sinun tulee ilmaista se miehelle. Sanot, että sinä et halua ja jaksa keskustella tästä kuolleesta lapsesta ja siihen liittyvistä tunteista, mutta toivot että hän löytää itselleen sellaisen henkilön joka jaksaa (terapeutti, exvaimo,...muut sukulaiset) ja että hän jatkaa surun työstämistä itsekseen/muiden tukemana.



sen sijaan sinä et voi vaatia, että mies jaksaisi innostua raskaudesta ja tulevasta lapsesta, sillä suru voi viedä totaalisti ajatukset pitkäksikkin aikaa.



Kukaan ei kiellä sinua iloitsemasta ja nauttimasta raskaudestasi itseksesi tai sitten juuri niiden ystävien ja omien sukulaistesi kanssa, jotka jaksavat jakaa onneasi.



mutta todellakin ei kauhean hyvältä kuulosta teidän yhteisen tulevaisuuden kannalta että toisen ymmärtäminen/tukeminen on noin heikoilla. Jos ei parisuhteessa löydy sitä ymmärtäjää...niin moni mies ja nainen löytää sen sitten jostain muualta ja sekin voi tarkoittaa että ajan kanssa sitten tajuaa että erohan siitä tulee...

mutta ei tää voi olla enää normaalia,puhua siitävpäivittäin!Aikaa kummiskin on jo kulunut ja miksi mulla ei ois oikeus iloita ekasta omasta lapsesta??!!Mies ei tunnu siitä olevan kiinnostunut nyt yhtään

On normaalia.

Sulla on oikeus iloita tulevasta lapsestasi.

Mies on varmasti kiinnostunut, mutta ei surultaan pysty iloita siitä sinun kanssa.

Siis ihan pakko. Muuten menetän uskoni ihmisiin täysin!



JOS tämä ap sattuisi olemaan vakavissaan, niin tiedoksi: lapsen kuolema on sellainen asia, ettei siitä välttämättä toivu koskaan, ei ainakaan niin että sitä lakkaisi ajattelemasta. Erilaiset elämäntilanteet ja tapahtumat nostavat tunteet ja muistot pinnalle todennäköisesti vielä vuosien ja vuosikymmenten jälkeen yhä uudestaan. Mieheltäsi on kuollut lapsi, ja sinä tulet elämään koko ikäsi (tai niin kauan kuin tämän miehen kanssa elät) sen trauman varjossa, sillä se trauma on nyt osasi miestäsi, hänen luonnettaan. Ymmärrätkö, se ei lopu koskaan. Sinun tehtäväsi on sietää se asia, elää sen kanssa ja tukea miestäsi.



Joten jos et kestä tätä eikä sinusta ole elinikäiseksi kumppaniksi miehelle, joka elää ikänsä tämän menetyksen kanssa, lopeta liittosi. Mutta älä koskaan vaan päästä miehesi kuullen (ja ehkei nyt kannata kenenkään muunkaan kuullen) mitään niin typerää, mitä tässä ketjussa olet ladellut.

Miehesi ei "selviä" koskaan kokonaan, kantaa aina lasta mukanaan ja syyllisyyttä tämän kuolemasta kuten itsemurhan tehneen lähipiiri yleensäkin tekee.



Kauanko miehesi lapsen kuolemasta on?

oma rakas ja tärkeä lapsi kuollut. Ilmeisesti tapahtuneesta ei ole edes kovin kauaa aikaa. Miehellä voi olla syyllisyyden tunteita: ehkei hän ehtinyt olla itsemurhan tehneen pojan elämässä tarpeeksi läsnä tai on jotain muuta, mikä on jäänyt vaivaamaan. Ne tunteet voivat olla todella syviä ja vaurioittavia.



Jos et jaksa nyt olla miehen tukena ap ja tuot esiin nuo todella halveksuttavat asenteesi ("jäihän miehelle toinen lapsista") niin miten ihmeessä kuvittelet hänen voivan rakastaa tai pitää sinua ap enää missään arvossa? Sinuna hakisin nyt itselle ja puolisolle apua (omien) tunteiden ja koko perhettä koskevan kriisin käsittelyyn. Noin vaikeasta tilanteesta voi olla vaikea päästä eteenpäin ilman ulkopuolista apua. Ota asia puheeksi äitiysneuvolassa, sieltä löytyy varmasti apua, jotta saatte suhteenne kuntoon ja vauvalle tilaa tulla elämäänne.

Ehkä hän käy nyt raskauden aikana jotenkin voimakkaammin läpi tunteita? Ihana, että voi tukeutua sinuun ja varmasti kohta muistaa antaa sinulle paljon huomiota ja arvostusta, saattehan kohta ensimmäisen yhteisen lapsennekin :) Voimia sinulle. Ja muista itsekin käydä suru läpi omalla tavallasi.