Uhmaikäisen raivarit, ihmiset hermostuvat-pitäisikö antaa lapselle periksi?

luettelemissasi paikoissa, vaan päinvastoin yrittää viedä lapsen niistä pois, jos uhma iskee? Kaupassa on vaan välillä pakko käydä, eikä lasta todellakaan kannata lahjoa kiltiksi suostumalla jokaiseen huutoon. Vaikka turha sulle on puhua, sä olet niin korkealla norsunluutornissasi, että normaali ymmärrys on muisto vain.

Jos sinun lapsillesi ainoa paikka näyttää tunteitaan ja tahtoaan on kauppa, hautajaiset, lastenjuhla, kirjasto tms. niin käykö ikinä mielessäsi, että teidän perheessä on jotain aina vahvasti vialla.

ja kaiken lisäksi tyhmä, jos vanhemmat uudestaan ja uudestaan toimivat samoin eli antavat raivota. Fiksumpi lapsi keksisi, että haluamansa saa jollain muulla tavalla.

Kaksivuotias uhmaikäinen EI VOI OLLA huono tai paha!! Se on LAPSI! Eipä ihme, etteivät sun lapsesi koskaan saa julkista uhmakohtausta, kun heidät on aivopesty siihen uskoon, että kiukku tarkoittaa sitä, että on huono ja paha ja äiti ei enää halua tunnustaa lapsekseen. Kiukku on normaalia. Uhmaikä on normaali ja välttämätön kehitysvaihe, joka toisilla on voimakkaampi kuin toisilla. Lapsi täytyy saada uhmaiässä oppia, että kaikki tunteet ovat sallittuja, ja se, miten ne puretaan muita satuttamatta. Muuten hän oppii joko patoamaan ne sisälleen, mikä ei lupaa hyvää aikuisuutta silmällä pitäen, tai purkamaan ne kodin ulkopuolella, mistä voi joutua isoonkin liemeen.

Tietysti näytän lapsilleni, millainen on huono ja paha lapsi, jollaista en ikinä perheeseemme toivo.

Uhmaikä ei ole tekosyy sille, että lapsi saa käyttäytyä huonosti ja olla ottamatta muita huomioon. Ap:n lapsihan nimenomaan purkaa kodin ulkopuolella pahaa oloaan, eikä joudu siitä mihinkään liemeen vaan päinvastoin, saa haluamansa huomion.

Kaksivuotias uhmaikäinen EI VOI OLLA huono tai paha!! Se on LAPSI! Eipä ihme, etteivät sun lapsesi koskaan saa julkista uhmakohtausta, kun heidät on aivopesty siihen uskoon, että kiukku tarkoittaa sitä, että on huono ja paha ja äiti ei enää halua tunnustaa lapsekseen. Kiukku on normaalia. Uhmaikä on normaali ja välttämätön kehitysvaihe, joka toisilla on voimakkaampi kuin toisilla. Lapsi täytyy saada uhmaiässä oppia, että kaikki tunteet ovat sallittuja, ja se, miten ne puretaan muita satuttamatta. Muuten hän oppii joko patoamaan ne sisälleen, mikä ei lupaa hyvää aikuisuutta silmällä pitäen, tai purkamaan ne kodin ulkopuolella, mistä voi joutua isoonkin liemeen.

Tietysti näytän lapsilleni, millainen on huono ja paha lapsi, jollaista en ikinä perheeseemme toivo.

Uhmaikä ei ole tekosyy sille, että lapsi saa käyttäytyä huonosti ja olla ottamatta muita huomioon. Ap:n lapsihan nimenomaan purkaa kodin ulkopuolella pahaa oloaan, eikä joudu siitä mihinkään liemeen vaan päinvastoin, saa haluamansa huomion.

Voisitko luke jotain muutakin kuin niitä Harlekiini-pokkareita?

joten ajallista perspektiiviä löytyy jonkun verran. Ne lapset, jotka perhekerhossa/kaupassa/koulun kevätjuhlassa osoittivat tunteitaan raivoamalla, ovat nyt joko nuorisokodissa tai erityisluokalla. Uhmaaminen julkisesti ei ole osoittanut ainakaan sitä, että menestyisi nuoruudessaan jotenkin erityisen hyvin. Näpistelijät, rattijuopot ja viinanvälittäjätkään eivät ole niitä mukavia ja rauhallisia lapsia. Ehkä se uhma ei ole ongelma vaan se, miten vanhemmat siihen suhtautuvat. Jos pitää lapsen karjumista hyväksyttävänä, hyväksyy näköjään aika paljon muutakin tupakoinnista alkaen.

ap ei missään - toistan ties kuinka monennen kerran - ilmaise HYVÄSYVÄNSÄ lapsensa huutoa. Hän ei taivu siihen, ja miettii, miten tämän järkevän asenteen saisi selväksi myös satunnaisille mummo-neuvojillekin. Sinulta on pyydetty ties kuinka moneen otteeseen kantaa siihen, miten siihen lapsen uhmakohtaukseen sitten pitäisi suhtautua, jos ei juuri niin kuten ap tekee. Et ole vieläkään vastannut. Suusi löpisee yhä tyhjää uhoa.

Ehkä heillä on heikkolahjaisuutta tai jotain muita ongelmia, joista meille ei ole kerrottu.

Ei ap:ta voi auttaa, eikä sinuakaan. Te molemmat olette päättäneet, että uhmaikäisen ei tarvitse osata käyttäytyä julkisilla paikoilla, koska sillä on uhma. Te taas ette äiteinä voi sille mitään, koska lapsella on sellainen temperamentti.

Ei teitä voi auttaa. Eikä lapsianne. Heistä tulee yhteiskunnan luusereita, koska vanhempansa eivät kuuntele lasta vaan ovat päättäneet, että tässä ällitellään ihan kybällä ja ympäristön on se hyväksyttävä, koska tämä kuuluu asiaan.

Kasvata luuseri. Ei se minulta ole pois. Anna lapsesi huutaa kaupassa ja bussissa, anna lapsesi potkia muiden istuimia ja räkiä ympärilleen.Me muut voimme katsoa sivusta ja halveksia sinua.

Kaksivuotias uhmaikäinen EI VOI OLLA huono tai paha!! Se on LAPSI! Eipä ihme, etteivät sun lapsesi koskaan saa julkista uhmakohtausta, kun heidät on aivopesty siihen uskoon, että kiukku tarkoittaa sitä, että on huono ja paha ja äiti ei enää halua tunnustaa lapsekseen. Kiukku on normaalia. Uhmaikä on normaali ja välttämätön kehitysvaihe, joka toisilla on voimakkaampi kuin toisilla. Lapsi täytyy saada uhmaiässä oppia, että kaikki tunteet ovat sallittuja, ja se, miten ne puretaan muita satuttamatta. Muuten hän oppii joko patoamaan ne sisälleen, mikä ei lupaa hyvää aikuisuutta silmällä pitäen, tai purkamaan ne kodin ulkopuolella, mistä voi joutua isoonkin liemeen.

Tietysti näytän lapsilleni, millainen on huono ja paha lapsi, jollaista en ikinä perheeseemme toivo.

Uhmaikä ei ole tekosyy sille, että lapsi saa käyttäytyä huonosti ja olla ottamatta muita huomioon. Ap:n lapsihan nimenomaan purkaa kodin ulkopuolella pahaa oloaan, eikä joudu siitä mihinkään liemeen vaan päinvastoin, saa haluamansa huomion.

Voisitko luke jotain muutakin kuin niitä Harlekiini-pokkareita?

kirja sinulla on yöpöydällä siinä dildon vieressä.

Ennakoivalla kasvatuksella ei tule raivareita ja piste. Tietty adhd:t on eri juttu mutta ei välttämättä ja piste.

Et vieläkään antanut yhtäkään konkreettista neuvoa. Miten olet toiminut omien lastesi uhmakohtausten aikana? Vai onko sinulla lapsia?

joten ajallista perspektiiviä löytyy jonkun verran. Ne lapset, jotka perhekerhossa/kaupassa/koulun kevätjuhlassa osoittivat tunteitaan raivoamalla, ovat nyt joko nuorisokodissa tai erityisluokalla. Uhmaaminen julkisesti ei ole osoittanut ainakaan sitä, että menestyisi nuoruudessaan jotenkin erityisen hyvin. Näpistelijät, rattijuopot ja viinanvälittäjätkään eivät ole niitä mukavia ja rauhallisia lapsia. Ehkä se uhma ei ole ongelma vaan se, miten vanhemmat siihen suhtautuvat. Jos pitää lapsen karjumista hyväksyttävänä, hyväksyy näköjään aika paljon muutakin tupakoinnista alkaen.

ap ei missään - toistan ties kuinka monennen kerran - ilmaise HYVÄSYVÄNSÄ lapsensa huutoa. Hän ei taivu siihen, ja miettii, miten tämän järkevän asenteen saisi selväksi myös satunnaisille mummo-neuvojillekin. Sinulta on pyydetty ties kuinka moneen otteeseen kantaa siihen, miten siihen lapsen uhmakohtaukseen sitten pitäisi suhtautua, jos ei juuri niin kuten ap tekee. Et ole vieläkään vastannut. Suusi löpisee yhä tyhjää uhoa.

Ehkä heillä on heikkolahjaisuutta tai jotain muita ongelmia, joista meille ei ole kerrottu.

Ei ap:ta voi auttaa, eikä sinuakaan. Te molemmat olette päättäneet, että uhmaikäisen ei tarvitse osata käyttäytyä julkisilla paikoilla, koska sillä on uhma. Te taas ette äiteinä voi sille mitään, koska lapsella on sellainen temperamentti.

Ei teitä voi auttaa. Eikä lapsianne. Heistä tulee yhteiskunnan luusereita, koska vanhempansa eivät kuuntele lasta vaan ovat päättäneet, että tässä ällitellään ihan kybällä ja ympäristön on se hyväksyttävä, koska tämä kuuluu asiaan.

Kasvata luuseri. Ei se minulta ole pois. Anna lapsesi huutaa kaupassa ja bussissa, anna lapsesi potkia muiden istuimia ja räkiä ympärilleen.Me muut voimme katsoa sivusta ja halveksia sinua.

kirjoittelisin tänne mutujuttuja! Kyllä, olen kasvattanut omani jo aikuiseksi. Matkalla kauppaan kysyin miten kaupassa käyttäydytään, saako huutaa, saako kiukutella, totellaanko äitiä, ostetaano tänään karkkia kun ai ole karkkipäivä, kertokaapa milloin on LAUANTAINA huusivat......tätä tehtiin sitten leikin varjolla ja hauskaa oli.



Tosiaankin ei tarvinnut kunkin lapsen kohdalla kuukausia treenata kun oppivat=D

Ja lähes 2-vuotiaista on ollut kyse!! Pikkulapsi oppii mitä vaan jos opetusmetodi on älykäs!

Meillä on siis 2v5kk poika ja nyt jo on päällä aika järkyttävät raivokohtaukset. Lapsi lyö, puree, potkii, hakkaa päällään, juoksee karkuun, huutaa, kiljuu... Välillä valitettavasti itselläänkin menee hermot ja tulee sitten tiuskaistua kovemmin, mutta yleensä yritän suhtautua raivareihin sellaiseen zeniläiseen tapaan. ;) Hauskaa tässä on tosiaan se, että lapsi ei vielä puhu muutakuin muutamia sanoja. Me "ei ymmärretä" silloin kun hän sanoo jonkun oman sanansa, mutta se taas johtaa raivareihin. Hän osaa näyttää mitä haluaa, menee vaikkapa jääkaapille ja osoittaa sieltä vaikkapa kurkkua jos haluaa sitä ja sitten leipää. Ollaan tuossakin yritetty että "ei ymmärretä" ja taas tulee raivarit. No vähän asian ohi meni, mutta luulen että meillä nuo raivarit vähenevät kunhan lapsi oppii puhumaan. Liikunnallisesti hän on ikäistään edellä, osaa nyt juosta ja heittää palloa yhtä aikaa, kävelee rappuset kuten aikuisetkin jne. mutta tuo puhe.. Luulen kuitenkin ettei hän ala puhumaa ennenkuin kolmivuotis syntymäpäivien jälkeen. Ja luulen myös että meillä on edessä nuo pahemmat raivarit vielä. Eli kaikki sympatia puolellasi.

lapsemme sanovat "minä haluan, minä haluan, minä haluan, minä haluan" Ja me sanomme, "et saa"

lapsen kontaktinottoyrityksiä ei kuulu sivuuttaa, vaan ne kuuluu kohdata. Raivareita sitä paitsi nimenomaan aiheuttaa se, että puhetaidoton lapsi ei saa itseään ymmärretyksi - turhautuminen johtaa kiukkuun.

Sellainen kommunikaatiokyvyn kehittymättömyydestä johtuva raivarityyppi on juuri sitä noin kaksivuotiaana syntyvää uhmaa. tahtoa on, muttei kykyä tehdä tahto ymmärretyksi.

Myöhemmin se sofistikoituu rajojen koetteluksi, kun puheilmaisu kehittyy.

Ihan turhaa huudattaa lasta olemalla "ymmärtämättä". Paljon parempi sanoa, että "haluat siis kurkkuleipää nyt? No, saat sitä myöhemmin, kun ensin ollaan syöty lounas. Jos nyt söisit leipää, et jaksa lämmintä ruokaa." Ok, osa selityksestä hivahtaa yli, mutta lapsi ymmärtää, että te ymmärrätte häntä, vastaatte hänelle.

-34-

mun erityislapsi saa raivareita edelleen ja ikää on 6v. Että muistahan sekin, kaikki eivät ole normaaleja lapsia. Myös yksi normaaleista lapsistani sai uhmaikäisenä raivareita (minulla 5 lasta) ja ei siinä kuule mitään tommoset selittelyt auttanut. Huomaa, että et ole koskaan joutunut käsittelemään raivokohtausta saanutta lasta. Lapsi on lukkotiilassa, se on ihan sama mitä loruja siinä luettelet kun se lapsi ei kuuntele vaan raivoaa. Ja raivo on voinut lähteä silmänräpäyksessä siitä kun ei ole saanut mitä on halunnut.

Minusta on hyvä opettaa lapsille. että joskus elämässä vain on tilanteita missä ei saa mitä haluaa. eikä keskustelemallakaan välttämättä saa myöhemmin mitä haluaa tai lohdutuspalkintoa. Kun eihän oikeakaan elämä niin mene. Tuon sinun tyylisen kasvatuksen tulosta on ne teini-ikäiset tytöt jotka tekevät itsarin kun poikaystävä jättää. Ensimmäisen kerran elämässä he eivät saa jotain mitä haluavat, eivätkä saa sitä keskustelemalla, eivätkä takuita siitä, että saisivat sen myöhemmin tai jotain muuta kivaa...ja koska eivät ole lapsena oppineet sitä pettymyksen tunnetta (pettymysten tuottaminen on meidän vanhempien yksi suurimmista tehtävistä) niin se pettymys teini-ikäisenä n ylivoimainen! Ja nuori riistää itseltään hengen.

Näitä on paljon, tiedän työni puolesta. Valitettavasti. Ja minä ainakin aijon kasvattaa lapseni niin,että ovat joutunut tuntemaan pettymyksiä jo lapsena ja sen tunteen, että joskus vaan asia ei mene niin kuin itse haluaa ja kukaan äiti tai isä ei pysty sitä asiaa paremmaksi muuttamaan. Koska niinhän se on!

Kun se yrittää vaan ihan selvästi ärsyttää. Hänellä tuskin on edes lapsia, ja jos on, he eivät ole voimakastahtoisia. Ihmisiä kun on erilaisia. Paras on kun kukaan ei kommentoisi hänelle yhtään mitään enää.



Itselläni on varmaankin melko samanluontoinen poika kuin ap:lla, voimakastahtoinen ja temperamenttinen, mutta samalla valoisa ja ihmisrakas, lempeä ja ystävällinen, leikkisä ja kekseliäs. Varjopuolena tosiaan voimakas oma tahto,joka välillä juurikin 2-3-vuotiaana näkyi voimakkaana uhmana.



Ap, kasvatat lastasi juuri kuten pitääkin, ja usko tai älä, niin pojastasi tulee vielä neuvottelutaitoinen, muut huomioon ottava leikki-ikäinen.



Paljon voimia hankalaan vaiheeseen!

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/



Ja sain käsityksen että juuri noin olet lapsesi kanssa toiminutkin. Jatka siis samaan malliin!

http://www.helistin.fi/?page=0957246&id=8105622



Ja näitä löytyy netistä vaikka kuinka paljon. Kaikissa sanotaan että uhma ja kiukuttelu ovat normaaleja, ja kerrotaan miten niihin olisi paras reagoida, eli juuri kuten ap.



Olisi kiva jos tämä "täydellinen äiti" kertoisi millä perusteella nämä kymmenet samaa kertovat linkit ovat kaikki väärässä, ja hän oikeassa. :-D

Vähän ihmettelen, että joku kommentoi tai katsoo pahasti. Itselläni on ollut kaksi uhmaansa kiljuvaa kakaraa, eikä kukaan ole koskaan tullut kommentoimaan..ei siis koskaan, vaikka syytä tosiaan olisi ollut :D

ja sitten siitä kerta kaikkiaan pidetään kiinni. Esim jos lapsi heittää hiekkaa muiden päälle puistossa ja kiellät, sanot pari kertaa kiellettyäsi, että jos vielä heität, lähdemme kotiin. Ja sitten kerta kaikkiaan lähdette, vaikka siitä syntyisi minkälainen meteli. Tai jos on lähdettävä ulos niin silloin voi yrittää ensin houkutella vaikka tarralistalla (tarra aina onnistuneen pukemisen jälkeen, esim 10 tarrasta vaikka uimahallireissu tai pieni lelu tms) tai sitten pukea lapsi väkisin huutavana. Jotkut lapset kokeilevat sitkeämmin rajoja ja ovat itsepäisempiä kuin toiset. Myöskään karkkia ei pidä kaupasta ostaa vättääkseen raivarin - siitä seuraa se, että lapsi ajattelee saavansa karkkia aina kun nostaa asiasta metelin. LApsen on totuttava siihen, että vanhemmat määräävät ja että raivoamalla ei saa,, mitä haluaa. VOimia!

t. yhden rauhallisen ja toisen tulisieluisen lapsen äiti

Kirjoitit että pahinta vaihetta on kestänyt 2-3 viikkoa. Ihan vinkkinä että sen verran on kestänyt myös alkanut siitepölykausi.



Meidän esikonen allergisoitui reilun 2v iässä mansikalle ja ainut oire oli järkyttävän kovat raivarit aina noin 2 tuntia mansikan syönnin jälkeen. Myöhemmin rupes oksentelemaankin mansikkaa syötyään. Ja sama tilanne oli sitten kun alkoi siitepölykausi niin tuoretta porkkanaa ja omenaa syötyään alkoi tosi kovat raivarit.



Eli kannattaa vielä miettiä onko lapsi räkäinen jne. mikä voisi viitata siitepölyallergiaan ja toisaalta hieman seurata vaikuttaako ruuat lapsen raivoamisiin ja uhmaamisiin.



Ja jo ennen kivitystä niin meillä ei kaikki uhmat ja raivot johdu allergioista mutta selkeästi osa. Ja ihan yllätys yllätys nuo samat allergiat näkyvät meillä myös tällä lapsella allergiatesteissä eli ei ole mitään kuviteltuja.



Tämä vaan vinkiksi ap;lle että tulee seuranneeksi voisiko taustalla olla allergioita kun tuo raivoaminen kuulostaa aika kovalta ja välillä nuo aiheet hieman "tekemällä tehdyiltä". Siis meillä esikoinen teki allergiraivaraita niin että halusi vaikka jonkun maton pois lattialta ja sitten olis halunnut sen takas ja taas pois. Oikein näki miten lapsi yritti saada riidan tekemällä aikaiseksi (yleensä ei tietenkään suostuttu mutta joskus kokeiltiin että onko tyytyväinen kun saa jonkun turhanpäiväisen asian läpi mutta ei ollut).



Tsemppiä ap älä anna turhaan periksi uhmikselle vaan pidä hyvästä kasvatuslinjastasi kiinni.

eikä välittää mitä muut ajattelevat. Vaikka joku "avautuukin" niin et voi tietää mitä loput oikeasti ajattelee. Itse ajattelen että onneksi meillä on tuo vaihe jo ohi.

Sanon, etten aio kasvattaa lapsesta mitään pullamössöä, lellittyä kakaraa. Uhma on vain pakko kestää, niin lapsen kuin äidin, ulkopuolisista puhumattakaan. Äidistä se tuntuu kamalalta, koska mitään ei pysty tekemään ja pitäisi pysyä vain rauhallisena. Aina kun kaupassa jonkun muun lapsi kiukuttelee, olen huojentunut, etten ole ainoa, jonka lapsi välillä kilahtelee... Näin saan taas hetkeksi aikaa voimaa kestää oman uhmaikäisen raivareita. Eikä mua ärsytä tai häiritse yhtään muiden lasten kiukku. Enkä todellakaan jää kotiin odottamaan uhmaiän laantumista. Kauppareissut tosin tehdään kun lapsi ei ole nälkäinen tai väsynyt. Ja reitti kaupassa suunnitellaan niin, ettei mennä lelu- tai karkkiosaston läheltä. Mä usein kerron mitä seuraavaksi etsitään ja lapsen pitää sanoa "kukkuu" kun sellainen näkyy. Saa valita aamupala-jogurtin ja jonkun hedelmän. Meillä lapsi usein laskee oman hedelmän tai jogurtin kaikille perheenjäsenille...:)

Ja kyllä, häpeän kulkea pihalla ja käytävillä, koska tiedän että lapsen kiukku kuuluu naapureille. En välitä nähdä naapureita.

<a href="http://www.helistin.fi/?page=0957246&id=8105622" alt="http://www.helistin.fi/?page=0957246&id=8105622">http://www.helistin.fi/?page=0957246&id=8105622</a&gt; Ja näitä löytyy netistä vaikka kuinka paljon. Kaikissa sanotaan että uhma ja kiukuttelu ovat normaaleja, ja kerrotaan miten niihin olisi paras reagoida, eli juuri kuten ap. Olisi kiva jos tämä "täydellinen äiti" kertoisi millä perusteella nämä kymmenet samaa kertovat linkit ovat kaikki väärässä, ja hän oikeassa. :-D

mutta jos siellä on äiti, jolla on pinkki paita, jossa kimalletta, niin voi olla satavarma, että lapsellaan on uhma. Ihan joka kerta sen huomaa, että WT-porukan täytyy ilmaista kaikki tunteensa kaupassa, muilla lapset on opetettu siihen, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Onpa nähty niitäkin perheitä, joissa 2v uhmahuutaa kuin syötävä ja samaan aikaan 5v paskoo vieressä kaupan lattialle. Molemmat luonnollisia toimia, jotka kuuluvat elämään Onneksi suurin osa ymmärtää kertoa lapsilleen, että vaikka kotona saa paskoa mihin tahtoo, ei se kaupassa ole suotavaa.

vettä naamalle, niin johan hiljenevät. Kokeile joskus.