Lue keskustelun säännöt.
Uhmaikäisen raivarit, ihmiset hermostuvat-pitäisikö antaa lapselle periksi?
10.04.2012 |
Eli 2 v. 11 kk vilkas, temperamenttinen ja voimakastahtoinen poika on ilmeisesti nyt pahimmassa (tai ainakin tähän asti) uhmaiässään. Koskaan ei tiedä milloin, missä ja mistä tulee iso raivari.
Uloslähdöt ovat useinmiten vaikeita, kun poika ei suostu pukemaan- huutaa, karkailee, raivoaa ja rimpuilee. Saattaa keksiä mitä vaan, joko jotain älytöntä tekemistä tai sitten haluaa jotain esim. kaupassa. Ja jos emme tee kuten hän haluaa, tulee iso raivari korviaraastavan kirkunan kera. Mikään harhautus tai rauhoittelu ei auta. Tällä hetkellä eritasoisia kilareita tulee 2-5 kpl päivässä. Jäähy on käytössä, mutta sekin aiheuttaa aina puolen tunnin kovan raivoamisen.
Emme haluaisi antaa periksi vain siksi että poika lopettaa kiljumisen. Jos olisimme esim. viime aikoina antaneet periksi, poika olisi mm. saanut ison kasan leluautoja kaupasta, (kun juuri hiljattain sai lelun) olisi saanut murskata väriliituja jalallaan maton alle, syödä jäätelöä ruuan sijasta, olla uimahallissa 2-3 h tai olla pukematta ulkovaatteita tms. Eli ei mitenkään järkeviä toiveita todellakaan. :-D
Mutta nyt sitten. Muut ihmiset paheksuvat jatkuvasti poikamme raivareita. Tätä tähän mennessä pahinta vaihetta on kestänyt nyt pari kolme viikkoa. Ja kaksi eri naapuria on valittanut lapsen häiritsevästä huutamisesta. Lisäksi pari ihmistä on tullut julkisilla paikoilla arvostelemaan meitä, ja kauhistelemaan lapsemme kiljumista tms., toinen näistä aika suoraan syytti minua huonoksi äidiksi kun en saanut lastani hiljaiseksi. (eli minun olisi pitänyt antaa periksi lapseni älyttömälle vaatimukselle) Lisäksi ne kymmenet katseet ja pään pyörittelyt. Olemme alkaneet vältellä julkisia paikkoja kun koskaan ei tiedä koska uhmaraivari tulee.
Tiedämme että tämä vaihe menee ohi, mutta tämä on kamalaa. Tiedämme että uhmaikäinen lapsi kokeilee rajoja, ja että periksi antamalla tämä ei niitä opi. Tottakai joskus jossain vähäpätöisessä jutuissa voimme antaa periksikin, mutta ennen uhmaraivaria, ettei lapsi opi että huutamalla saa tahtonsa läpi.
Koitamme kasvattaa lapsemme oikein, niin että hänestä tulee normaali, rajansa ja vastuunsa tunteva, toisia kunnioittava, empaattinen ja tunneälykäs ihminen. Mutta silti tulee mietitty, pitäisikö kuitenkin enemmän vaan antaa periksi, koska tuntuu että lapsemme käytös häiritsee ihmisiä kotonamme sekä muualla?
Kommentit (113)
"Tietysti näytän lapsilleni, millainen on huono ja paha lapsi, jollaista en ikinä perheeseemme toivo. Mielelläni katson, miten lapsesi makaa kaupan lattialla, sätkii ja potkii, ja omat lapseni voivat ihmetellä, miten joku likaa haalarinsa, näyttää rumalta ja metelöi niin että korviin sattuu eikä ollenkaan ymmärrä, miten ihmisten ilmoilla ollaan. Hyvä vain, että lapsesi on tuollainen kuin on. Kotona luemme vanhaa Jörö-Jukka -satua ja mietimme, että entä jos se kaupassa nähty huutaja olikin Jörö-Jukka." Anteeksi, mutta lapseni ei ole Jörö-Jukka. Toivon, ettet opettaisi lapsistasi kovin suvaitsemattomia ja ennakkoluuloisia toisia kohtaan. Se on totta, että lapseni ei ymmärrä, miten toisten ihmisten ilmoilla käyttäydytään, mutta se ei ole hänen vikansa (eikä hänen vanhempiensa vika). Hän parhaillaan harjoittelee toisten ihmisten ilmoilla olemista (kaupan lattialla kiljuessaan). t. autistisen lapsen äiti (en ole ap)
tämä aijemmin kirjoittanut "olen täydellinen äiti" opettaa minustakin aika huolestuttavia taitoja lapsillee. Toisten tuijottelua ja heistä puhumista. Tekee siis lapsistaan luultavasti niitä "ihania" koulukiusaajia. Jotka sitten huutelee koulussa "oletko vähän hölmö"
ekaluokkalaiselle, että oletko vähän hölmö. Jotkut lapset kun ilmaisevat tahtoaan ja uhmaansa vielä koulussa, ja valitettavasti sillä samalla tavalla, jonka äiti on heille opettanut. Siinä on opettajalla vaikeuksia, kun joutuu opettamaan tunteiden ilmaisua hieman rakentavammalla tavalla.
jos haukkuu lapsia hölmöksi koulussa. Taidat sinä itse olla tuo kyseinen opettaja. Varo vaan, että et jää kiinni tai saat potkut.
koska nimenomaan siitä on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanon omille lapsilleni, että olen kiitollinen siitä, että juuri he ovat minun lapsiani eikä tuo lattialla kiemurteleva rääkyjä. Olkoot sitten luonne tai temperamentti tai äidin järkevyys, niin meillä tuollainen muiden ihmisten kiusaaminen ei tulisi kysymykseenkään. Voit vedota lapsen uhmaan, voit vedota hyvään kasvatukseen ja voit vedota mihin tahansa, mutta et ainakaan kasvata lastasi elämää ja maailmaa varten, jos oikein opetat, että ihmisiksi ei tarvitse olla.
se, että sun lapses ei ole sattuman kaupalla koskaan saanut raivaria, ei tarkoita sitten yhtään mitään. Raivarit ei ole sidoksissa kasvatukseen millään tasolla. Voi jopa olla huolestuttavaa jos lapsi ei koskaan uskalla uhmata vanhempiaan...
lapsen mielenterveydestä. Sinustako siis edelliset sukupolvet ovat jotenkin sairaita, kun eivät ole saaneet kirkossa, kaupassa, bussissa, junassa, mummin synttäreillä tai muskarissa ilmaista itseään raivokohtauksin? Vanhempien uhmaamisen ei tarvitse olla sairasta karjumista, fiksu lapsi osaa ilmaista tunteitaan hieman suppeammin.
Kyllä niitä raivareita on ennenkin lapset saaneet, silloin mukulat saivat siitä selkäänsä tai saman tien tukkapöllyn. Oli pikkasen helpompaa vanhemmille ja ehkä rääkyviä lapsia näkyi sen takia enemmän. Toivon,että olet provo oikeasti! Ei kai kukaan voi olla noin tyhmä? Jos sinulla on se 1-2 kilttiä lasta, niin ole siitä onnellinen, mutta älä luule, että se liittyy mitenkään kasvatukseesi. Mieti oletko tehnyt jotain väärin, kun lapsesi ei uskalla näyttää tunteitaan ja tahtoaan, mikä on esim uhmaiässä tärkeää. Jotta lapsi kehittyy normaalisti. Oletko kysynyt ammattilaislta mikä lapsiasi vaivaa? Toivottavasti eivät jää ihan jalkoihin elämässä reppanat...
jonka mielestä hänen lapsensa saavat tehdä mitä tahansa, koska heillä on niin luja tahto /vahva temperamentti jne. Jos sinun lapsillesi ainoa paikka näyttää tunteitaan ja tahtoaan on kauppa, hautajaiset, lastenjuhla, kirjasto tms. niin käykö ikinä mielessäsi, että teidän perheessä on jotain aina vahvasti vialla. Jos me nauramme vieressä lapsesi vahvalle tahdolle, niin ei se ole keneltäkään pois, päinvastoin. Lapseni näkevät, että ihan oikeasti on olemassa perheitä, joissa ei välitetä muista ihmisistä vaan eletään rehvakkaasti minä-minä -elämää. He oppivat myös, että lapsesi kaltaisia kavereita kannattaa välttää, sillä he eivät isompinakaan välitä muista kuin sen verran, että tekevät parhaansa kiusatakseen. Olen onnellinen lapsistani, joilla ei ole kaltaistasi äitiä, joka ei osaa opettaa lapsiaan elämään muiden kanssa. Huonot tavat eivät onneksi tartu, kun niitä katsoo tarpeeksi ylhäältä.
tai et ainakaan lukemaasi ymmärrä. Jos opetat lapsesi nauramaan muille, niin opetat todellakin lapsiasi kiusaamaan muita ja se ON huonoja tapoja. En minäkään naura kaupassa lasteni kanssa lihaville, rumille tai hissukoille. Koska SE olisi huonojen käytöstapojen opettamista jos jokin. Että näin! Ja lapsenihan eivät nimenomaan saa tehdä mitä huvittaa ja siksi se raivari tuleekin, mutta ethän sinä voi ymmärtää kun vaikutat vähän hitaalta...
sinun lattialla raivoava lapsesi taas on, siinä vissi ero. Ja juuri äsken väitettiin, että hyväkäytöksiset lapseni tulevat itse olemaan koulukiusattuja, koska ovat sellaisia lälläreitä, etteivät uskalla karjunnallaan keskeyttää lastenteatteriesitystä. Nyt heistä sitten tuleekin kiusaajia, koska he osaavat ottaa muut huomioon.
Ja sun lapsillesi voi käydä kummin päin vaan. Kovin tasapainoista tulevaisuutta en kyllä ennusta, kun äitin tyhmyys otetaan perintötekijöissä laskuun.
sanon omille lapsilleni, että olen kiitollinen siitä, että juuri he ovat minun lapsiani eikä tuo lattialla kiemurteleva rääkyjä. Olkoot sitten luonne tai temperamentti tai äidin järkevyys, niin meillä tuollainen muiden ihmisten kiusaaminen ei tulisi kysymykseenkään. Voit vedota lapsen uhmaan, voit vedota hyvään kasvatukseen ja voit vedota mihin tahansa, mutta et ainakaan kasvata lastasi elämää ja maailmaa varten, jos oikein opetat, että ihmisiksi ei tarvitse olla.
se, että sun lapses ei ole sattuman kaupalla koskaan saanut raivaria, ei tarkoita sitten yhtään mitään. Raivarit ei ole sidoksissa kasvatukseen millään tasolla. Voi jopa olla huolestuttavaa jos lapsi ei koskaan uskalla uhmata vanhempiaan...
lapsen mielenterveydestä. Sinustako siis edelliset sukupolvet ovat jotenkin sairaita, kun eivät ole saaneet kirkossa, kaupassa, bussissa, junassa, mummin synttäreillä tai muskarissa ilmaista itseään raivokohtauksin? Vanhempien uhmaamisen ei tarvitse olla sairasta karjumista, fiksu lapsi osaa ilmaista tunteitaan hieman suppeammin.
Kyllä niitä raivareita on ennenkin lapset saaneet, silloin mukulat saivat siitä selkäänsä tai saman tien tukkapöllyn. Oli pikkasen helpompaa vanhemmille ja ehkä rääkyviä lapsia näkyi sen takia enemmän. Toivon,että olet provo oikeasti! Ei kai kukaan voi olla noin tyhmä? Jos sinulla on se 1-2 kilttiä lasta, niin ole siitä onnellinen, mutta älä luule, että se liittyy mitenkään kasvatukseesi. Mieti oletko tehnyt jotain väärin, kun lapsesi ei uskalla näyttää tunteitaan ja tahtoaan, mikä on esim uhmaiässä tärkeää. Jotta lapsi kehittyy normaalisti. Oletko kysynyt ammattilaislta mikä lapsiasi vaivaa? Toivottavasti eivät jää ihan jalkoihin elämässä reppanat...
jonka mielestä hänen lapsensa saavat tehdä mitä tahansa, koska heillä on niin luja tahto /vahva temperamentti jne. Jos sinun lapsillesi ainoa paikka näyttää tunteitaan ja tahtoaan on kauppa, hautajaiset, lastenjuhla, kirjasto tms. niin käykö ikinä mielessäsi, että teidän perheessä on jotain aina vahvasti vialla. Jos me nauramme vieressä lapsesi vahvalle tahdolle, niin ei se ole keneltäkään pois, päinvastoin. Lapseni näkevät, että ihan oikeasti on olemassa perheitä, joissa ei välitetä muista ihmisistä vaan eletään rehvakkaasti minä-minä -elämää. He oppivat myös, että lapsesi kaltaisia kavereita kannattaa välttää, sillä he eivät isompinakaan välitä muista kuin sen verran, että tekevät parhaansa kiusatakseen. Olen onnellinen lapsistani, joilla ei ole kaltaistasi äitiä, joka ei osaa opettaa lapsiaan elämään muiden kanssa. Huonot tavat eivät onneksi tartu, kun niitä katsoo tarpeeksi ylhäältä.
tai et ainakaan lukemaasi ymmärrä. Jos opetat lapsesi nauramaan muille, niin opetat todellakin lapsiasi kiusaamaan muita ja se ON huonoja tapoja. En minäkään naura kaupassa lasteni kanssa lihaville, rumille tai hissukoille. Koska SE olisi huonojen käytöstapojen opettamista jos jokin. Että näin! Ja lapsenihan eivät nimenomaan saa tehdä mitä huvittaa ja siksi se raivari tuleekin, mutta ethän sinä voi ymmärtää kun vaikutat vähän hitaalta...
sinun lattialla raivoava lapsesi taas on, siinä vissi ero.Ja juuri äsken väitettiin, että hyväkäytöksiset lapseni tulevat itse olemaan koulukiusattuja, koska ovat sellaisia lälläreitä, etteivät uskalla karjunnallaan keskeyttää lastenteatteriesitystä. Nyt heistä sitten tuleekin kiusaajia, koska he osaavat ottaa muut huomioon.
lihava voi olla kun on syötetty väärin eikä ole tuettu liikuntaan=vanhempien vika, hissukka voi olla kun vanhemmat eivät ole opettaneet reippaaseen käyttäytymiseen, vaan tehneet ja sanoneet kaiken aina lapsensa puolesta=vanhempien vika... jne.
Vaikka todellisuudessa en ole niin tyhmä, että syyttäisin vanhempia kaikesta mitä lapset tekee, miltä lapset näyttää ja millaisia lapset ovat. Mutta minä olenkin sinua fiksumpi.
Meillä on siis 2v5kk poika ja nyt jo on päällä aika järkyttävät raivokohtaukset. Lapsi lyö, puree, potkii, hakkaa päällään, juoksee karkuun, huutaa, kiljuu...
Välillä valitettavasti itselläänkin menee hermot ja tulee sitten tiuskaistua kovemmin, mutta yleensä yritän suhtautua raivareihin sellaiseen zeniläiseen tapaan. ;)Hauskaa tässä on tosiaan se, että lapsi ei vielä puhu muutakuin muutamia sanoja. Me "ei ymmärretä" silloin kun hän sanoo jonkun oman sanansa, mutta se taas johtaa raivareihin. Hän osaa näyttää mitä haluaa, menee vaikkapa jääkaapille ja osoittaa sieltä vaikkapa kurkkua jos haluaa sitä ja sitten leipää. Ollaan tuossakin yritetty että "ei ymmärretä" ja taas tulee raivarit.
No vähän asian ohi meni, mutta luulen että meillä nuo raivarit vähenevät kunhan lapsi oppii puhumaan. Liikunnallisesti hän on ikäistään edellä, osaa nyt juosta ja heittää palloa yhtä aikaa, kävelee rappuset kuten aikuisetkin jne. mutta tuo puhe..
Luulen kuitenkin ettei hän ala puhumaa ennenkuin kolmivuotis syntymäpäivien jälkeen. Ja luulen myös että meillä on edessä nuo pahemmat raivarit vielä.
Eli kaikki sympatia puolellasi.
Meillä on siis 2v5kk poika ja nyt jo on päällä aika järkyttävät raivokohtaukset. Lapsi lyö, puree, potkii, hakkaa päällään, juoksee karkuun, huutaa, kiljuu...
Välillä valitettavasti itselläänkin menee hermot ja tulee sitten tiuskaistua kovemmin, mutta yleensä yritän suhtautua raivareihin sellaiseen zeniläiseen tapaan. ;)Hauskaa tässä on tosiaan se, että lapsi ei vielä puhu muutakuin muutamia sanoja. Me "ei ymmärretä" silloin kun hän sanoo jonkun oman sanansa, mutta se taas johtaa raivareihin. Hän osaa näyttää mitä haluaa, menee vaikkapa jääkaapille ja osoittaa sieltä vaikkapa kurkkua jos haluaa sitä ja sitten leipää. Ollaan tuossakin yritetty että "ei ymmärretä" ja taas tulee raivarit.
No vähän asian ohi meni, mutta luulen että meillä nuo raivarit vähenevät kunhan lapsi oppii puhumaan. Liikunnallisesti hän on ikäistään edellä, osaa nyt juosta ja heittää palloa yhtä aikaa, kävelee rappuset kuten aikuisetkin jne. mutta tuo puhe..
Luulen kuitenkin ettei hän ala puhumaa ennenkuin kolmivuotis syntymäpäivien jälkeen. Ja luulen myös että meillä on edessä nuo pahemmat raivarit vielä.
Eli kaikki sympatia puolellasi.
lapsemme sanovat "minä haluan, minä haluan, minä haluan, minä haluan"
Ja me sanomme, "et saa"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun häntä ei ymmärretä. Ette valitettavasti auta yhtään lapsen kielenkehitystä tässä, vaan teette ison karhunpalveluksen. Sanallistakaa lapsen näyttämiä asioita, jos puhe ei häneltä vielä suju. Esim. näyttää jääkaappia, niin kysyt että onko nälkä, haluatko jääkaapista jotain? Pian syödään, odota vähän jne.
Lopettakaa tuo "ymmärtämättömyys" lapsen ýrittäessä ilmaista itseään. Tässä tapauksessa ikävä kyllä raivoamiselle on syy.
Meillä on siis 2v5kk poika ja nyt jo on päällä aika järkyttävät raivokohtaukset. Lapsi lyö, puree, potkii, hakkaa päällään, juoksee karkuun, huutaa, kiljuu... Välillä valitettavasti itselläänkin menee hermot ja tulee sitten tiuskaistua kovemmin, mutta yleensä yritän suhtautua raivareihin sellaiseen zeniläiseen tapaan. ;) Hauskaa tässä on tosiaan se, että lapsi ei vielä puhu muutakuin muutamia sanoja. Me "ei ymmärretä" silloin kun hän sanoo jonkun oman sanansa, mutta se taas johtaa raivareihin. Hän osaa näyttää mitä haluaa, menee vaikkapa jääkaapille ja osoittaa sieltä vaikkapa kurkkua jos haluaa sitä ja sitten leipää. Ollaan tuossakin yritetty että "ei ymmärretä" ja taas tulee raivarit. No vähän asian ohi meni, mutta luulen että meillä nuo raivarit vähenevät kunhan lapsi oppii puhumaan. Liikunnallisesti hän on ikäistään edellä, osaa nyt juosta ja heittää palloa yhtä aikaa, kävelee rappuset kuten aikuisetkin jne. mutta tuo puhe.. Luulen kuitenkin ettei hän ala puhumaa ennenkuin kolmivuotis syntymäpäivien jälkeen. Ja luulen myös että meillä on edessä nuo pahemmat raivarit vielä. Eli kaikki sympatia puolellasi.
hyi kun puistattaa tämä kauniisti käyttäytyvien lasten äiti joka syyllistää raivarilasten äitejä... hyi hyi hyi ja hyi..
oletko kenties persoonallisuushäiriöinen? taidat syyllistää omat lapsesi niin että ovat loppu ikänsä terapiassa kunhan joku päivä heille välähtää että sinulle he eivät kelvanneet sellaisina kuin ovat vaan sellaisina mitä sinä halauta heistä muokata,, opetat tavoittelemaan virheettömyyttä, mutta kestääkö heillä pää? uskaltavatko he koskaan ilmaista tunteitaan, päästää ulos raivoakin? uskaltavatko he elää lapsen elämää? sairasta kasvatusta sanon minä,, ja taidat itse olla se joka ei ihmisiksi osaa lasten kanssa olla,,, puistattaa... katsele siellä vaan peiliin,, mutta muista välilla katsoa ympärillekin sielä pilvistäsi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on siis 2v5kk poika ja nyt jo on päällä aika järkyttävät raivokohtaukset. Lapsi lyö, puree, potkii, hakkaa päällään, juoksee karkuun, huutaa, kiljuu... Välillä valitettavasti itselläänkin menee hermot ja tulee sitten tiuskaistua kovemmin, mutta yleensä yritän suhtautua raivareihin sellaiseen zeniläiseen tapaan. ;) Hauskaa tässä on tosiaan se, että lapsi ei vielä puhu muutakuin muutamia sanoja. Me "ei ymmärretä" silloin kun hän sanoo jonkun oman sanansa, mutta se taas johtaa raivareihin. Hän osaa näyttää mitä haluaa, menee vaikkapa jääkaapille ja osoittaa sieltä vaikkapa kurkkua jos haluaa sitä ja sitten leipää. Ollaan tuossakin yritetty että "ei ymmärretä" ja taas tulee raivarit. No vähän asian ohi meni, mutta luulen että meillä nuo raivarit vähenevät kunhan lapsi oppii puhumaan. Liikunnallisesti hän on ikäistään edellä, osaa nyt juosta ja heittää palloa yhtä aikaa, kävelee rappuset kuten aikuisetkin jne. mutta tuo puhe.. Luulen kuitenkin ettei hän ala puhumaa ennenkuin kolmivuotis syntymäpäivien jälkeen. Ja luulen myös että meillä on edessä nuo pahemmat raivarit vielä. Eli kaikki sympatia puolellasi.
lapsemme sanovat "minä haluan, minä haluan, minä haluan, minä haluan" Ja me sanomme, "et saa"
lapsen kontaktinottoyrityksiä ei kuulu sivuuttaa, vaan ne kuuluu kohdata. Raivareita sitä paitsi nimenomaan aiheuttaa se, että puhetaidoton lapsi ei saa itseään ymmärretyksi - turhautuminen johtaa kiukkuun.
Sellainen kommunikaatiokyvyn kehittymättömyydestä johtuva raivarityyppi on juuri sitä noin kaksivuotiaana syntyvää uhmaa. tahtoa on, muttei kykyä tehdä tahto ymmärretyksi.
Myöhemmin se sofistikoituu rajojen koetteluksi, kun puheilmaisu kehittyy.
Ihan turhaa huudattaa lasta olemalla "ymmärtämättä". Paljon parempi sanoa, että "haluat siis kurkkuleipää nyt? No, saat sitä myöhemmin, kun ensin ollaan syöty lounas. Jos nyt söisit leipää, et jaksa lämmintä ruokaa." Ok, osa selityksestä hivahtaa yli, mutta lapsi ymmärtää, että te ymmärrätte häntä, vastaatte hänelle.
-34-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kotona ja kerrotaan etukäteen monasti miten siellä ihmisten ilmoilla käyttäydytään. Ei mulla ainakaan ollut mainittavia vaikeuksia lasteni kanssa liikkuessa.
Minusta ainakin tuntuu tosi pahalle kun vanhemmat ovat niin hakusessa lastensa kanssa ja lapsi huutaa kuin hengenhädässä. Päällimmäinen ajatus on kyllä onko joku HÄTÄ ei vanhemmat!
Tsemppiä vaan kasvatukselle. Kiva, että halua löytyy!
kotona ja kerrotaan etukäteen monasti miten siellä ihmisten ilmoilla käyttäydytään. Ei mulla ainakaan ollut mainittavia vaikeuksia lasteni kanssa liikkuessa. Minusta ainakin tuntuu tosi pahalle kun vanhemmat ovat niin hakusessa lastensa kanssa ja lapsi huutaa kuin hengenhädässä. Päällimmäinen ajatus on kyllä onko joku HÄTÄ ei vanhemmat! Tsemppiä vaan kasvatukselle. Kiva, että halua löytyy!
sitten sulle on tsägällä osunut mietoluonteisia lapsia.
Kuule, kaksivuotiaalle voit sanoa kotona ihan mitä vain. Pitää vaikka päivittäin pitkän saarnan.
Mutta kun se kaksivuotias unohtaa asiat saman tien, kun eteen tulee jotakin houkuttelevaa!
Luuletko sinä nyt ihan selvin päin, ettei ap ole ilmaissut lapselleen, että kiukuttelu on ei-sallittua? Totta kai on. Vie lapsiaan jäähyllekin kotona sen takia. Mutta kaksivuotiaan logiikka on millinmittainen ja muisti vieläkin lyhyempi.
Joten se siitä sinun "etukäteiskasvatuksestasi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka jumalan ketjuun?!?!?
Oletko KOSKAAN lukenut YHTÄÄN lapsen kehitysopasta? Jos olisit, tietäisit että on aivan tavallista ja normaalia, että lapsi käyttäytyy päiväkodissa hienosti ja uhmaa kotona. Sehän kertoo vain siitä, että kotona on niin turvallinen ilmapiiri, että siellä uskaltaa näyttää ikävätkin tunteet. Huolestuttavaa olisi, jos asia olisi toisin päin.
Päiväkodissa kaikki on ok, joten katsopa peiliin
Taidan ottaa käyttöön kun meillä on välillä vähän hankalia lähdöt, vaikka lapset on jo paljon isompia :)
Se mitä vielä suosittelisin, olisi hyvä ja toimiva ennakointi lapsen kanssa. Että mahdollisimman tehokkaasti kertoisit lapselle aina, mitä on tulossa seuraavaksi, ja milloin. Meillä esim. toimi tosi hyvin aina se, että laitoin kännykän hälyttämään. Näytin lapselle, kuinka laitan puhelimeen hälytyksen esim 10 minuutin päähän, ja sanoin, että sitten kun puhelin alkaa hälyttämään, sitten ryhdytään pukemaan tai lähdetään puistosta tai mitä ikinä.
Yleensä vielä kun puhelin alkoi hälyttämään, kysyin lapselta, että mikäs nyt soi, ja lapsi oli iloinen, kun tiesi oikean vastauksen, ja noi siirtymäkohdat meni tosi paljon helpommin.
Erityisen hyvin ne toimi vielä sen takia, kun meillä on 3 lasta, niin se oli kaikille selvä juttu, mitä se hälytys tarkoitti, eikä tarvinnut kenenkään alkaa kärttämään lisäaikoja tms, kun aina pidin siitä kiinni, että kun se puhelin hälyttää, se asia mistä oli puhuttu, tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Päiväkodissa kaikki on ok, joten katsopa peiliin"
Just, sinä et tunnu tietävän lapsista paljoakaan. Suurin osa uhmaikäisistä käyttäytyy vieraiden ihmisten läsnäollessa ihan normaalisti, mutta näyttää uhmansa lähimmilleen. Tällaisia lapsia tiedän vaikka kuinka.
Vai eikö tuo kommenntoija ole ikinä kuullut, että äiti kun tulee hakemaan esim kaverilta tai mummolasta kotiin, alkaa kiukuttelu ja raivoaminen? Tietenkin sille lähimmälleen ihmiselle sen kiukun osoittaa. Minusta SE on tervettä..ei se että kiukuttelee kaikille koko ajan. Itse ainakin otan sen ihan positiivisena piirteenä, että lapseni uskaltaa minulle näyttää tunteensa. Helvetin rasittavaahan se on, ei sitä käy kieltäminen :D!
Kaksivuotias uhmaikäinen EI VOI OLLA huono tai paha!! Se on LAPSI! Eipä ihme, etteivät sun lapsesi koskaan saa julkista uhmakohtausta, kun heidät on aivopesty siihen uskoon, että kiukku tarkoittaa sitä, että on huono ja paha ja äiti ei enää halua tunnustaa lapsekseen.
Kiukku on normaalia. Uhmaikä on normaali ja välttämätön kehitysvaihe, joka toisilla on voimakkaampi kuin toisilla. Lapsi täytyy saada uhmaiässä oppia, että kaikki tunteet ovat sallittuja, ja se, miten ne puretaan muita satuttamatta. Muuten hän oppii joko patoamaan ne sisälleen, mikä ei lupaa hyvää aikuisuutta silmällä pitäen, tai purkamaan ne kodin ulkopuolella, mistä voi joutua isoonkin liemeen.
Tietysti näytän lapsilleni, millainen on huono ja paha lapsi, jollaista en ikinä perheeseemme toivo.
luettelemissasi paikoissa, vaan päinvastoin yrittää viedä lapsen niistä pois, jos uhma iskee? Kaupassa on vaan välillä pakko käydä, eikä lasta todellakaan kannata lahjoa kiltiksi suostumalla jokaiseen huutoon.
Vaikka turha sulle on puhua, sä olet niin korkealla norsunluutornissasi, että normaali ymmärrys on muisto vain.
Jos sinun lapsillesi ainoa paikka näyttää tunteitaan ja tahtoaan on kauppa, hautajaiset, lastenjuhla, kirjasto tms. niin käykö ikinä mielessäsi, että teidän perheessä on jotain aina vahvasti vialla.
joten ajallista perspektiiviä löytyy jonkun verran. Ne lapset, jotka perhekerhossa/kaupassa/koulun kevätjuhlassa osoittivat tunteitaan raivoamalla, ovat nyt joko nuorisokodissa tai erityisluokalla. Uhmaaminen julkisesti ei ole osoittanut ainakaan sitä, että menestyisi nuoruudessaan jotenkin erityisen hyvin. Näpistelijät, rattijuopot ja viinanvälittäjätkään eivät ole niitä mukavia ja rauhallisia lapsia.
Ehkä se uhma ei ole ongelma vaan se, miten vanhemmat siihen suhtautuvat. Jos pitää lapsen karjumista hyväksyttävänä, hyväksyy näköjään aika paljon muutakin tupakoinnista alkaen.
luettelemissasi paikoissa, vaan päinvastoin yrittää viedä lapsen niistä pois, jos uhma iskee? Kaupassa on vaan välillä pakko käydä, eikä lasta todellakaan kannata lahjoa kiltiksi suostumalla jokaiseen huutoon. Vaikka turha sulle on puhua, sä olet niin korkealla norsunluutornissasi, että normaali ymmärrys on muisto vain.
Jos sinun lapsillesi ainoa paikka näyttää tunteitaan ja tahtoaan on kauppa, hautajaiset, lastenjuhla, kirjasto tms. niin käykö ikinä mielessäsi, että teidän perheessä on jotain aina vahvasti vialla.
ja kaiken lisäksi tyhmä, jos vanhemmat uudestaan ja uudestaan toimivat samoin eli antavat raivota. Fiksumpi lapsi keksisi, että haluamansa saa jollain muulla tavalla.
joten ajallista perspektiiviä löytyy jonkun verran. Ne lapset, jotka perhekerhossa/kaupassa/koulun kevätjuhlassa osoittivat tunteitaan raivoamalla, ovat nyt joko nuorisokodissa tai erityisluokalla. Uhmaaminen julkisesti ei ole osoittanut ainakaan sitä, että menestyisi nuoruudessaan jotenkin erityisen hyvin. Näpistelijät, rattijuopot ja viinanvälittäjätkään eivät ole niitä mukavia ja rauhallisia lapsia. Ehkä se uhma ei ole ongelma vaan se, miten vanhemmat siihen suhtautuvat. Jos pitää lapsen karjumista hyväksyttävänä, hyväksyy näköjään aika paljon muutakin tupakoinnista alkaen.
ap ei missään - toistan ties kuinka monennen kerran - ilmaise HYVÄSYVÄNSÄ lapsensa huutoa. Hän ei taivu siihen, ja miettii, miten tämän järkevän asenteen saisi selväksi myös satunnaisille mummo-neuvojillekin.
Sinulta on pyydetty ties kuinka moneen otteeseen kantaa siihen, miten siihen lapsen uhmakohtaukseen sitten pitäisi suhtautua, jos ei juuri niin kuten ap tekee.
Et ole vieläkään vastannut. Suusi löpisee yhä tyhjää uhoa.
Sanoin aivan selvästi, että terve lapsi saa uhmakohtauksia tietyssä iässä, JOS on voimakas tahto. Kaikilla ei ole.
Lue vaikkapa Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja lasten temperamenttieroista, niin ei tarvitse enempää luulotella.
Ap sitä paitsi nimenomaan PUUTTUU huutokonserttiin, kun ei anna periksi ja palkitse kiukuttelevaa lasta joko antamalla hänelle sen, mitä hän haluaa tai viemällä kotiin.
Edelleenkään et osaa sanoa, mitä ap:n sinun mielestäsi pitäisi tehdä, että lapsi oppisi.
No, etkö osaakaan muuta kuin soittaa suutasi, hä?