uhmakohtaus kauppareissulla

Meillä on maailman ihanin pieni poika, mutta voi että kun sitä temperamenttia löytyy ja vääntöä kuin pienestä kylästä. Ja kun ei saa tahtomaansa läpi alkaa huuto ja lattialla makuu, ite yrittää rauhoittaa tilannetta parhaansa mukaan ja keksiä uutta puuhaa pikkumiehelle. Mutta aina ei oma pinna kestä ja itku kurkussa yrittää raahata perässä häntä. Hän on vielä nyt oppinut miten saadaan kylän mummot puolelleen, alkaa vinkua sydäntä särkevästi että isii, isii, tai äiti älä huuda minulle (en edes huuda), äiti älä ole vihanen.



Kehuminen ja kannustaminen auttaa tosi paljon mutta itse ei aina jaksa olla hymy huulilla, positiivisia lauseita jakamassa. Mutta periksi en aio antaa ja vastedeskin käyn ostoksilla, perässä raahaten suloista poikaani.

Poika haluaa aina kaupassa rattaista pois ja sillä ehdolla saa kävellä itse (ja työntää pikkukärryjä), että tottelee ja tulee sinne, minne pitää. Kaikki meni tietenkin niin kauan hyvin, kunnes tuli leluosasto vastaan. Annettiin pojalle lupa katsoa leluja, muttei leikkiä niillä. No, poikahan olisi heti alkanut ajamaan potkuautoilla yms. ja kun ei sitä saanut tehdä, alkoi raivoamaan. Onneksi oli rattaat mukana, niin laitettiin poika sitten sinne. Poika unohti lelut aika nopeasti, mutta huusi sitten loppu ajan (kun käytiin pari ruokajuttua hakemassa), kun olisi halunnut työntää niitä kärryjä. Toi oli varmaan ensimmäinen pahemman luokan raivari, minkä poika kaupassa sai. Onneksi mies oli mukana, niin hän sai työntää huutavan pojan rattaita ja mä olin ihan toisella puolella kauppaa =)

Helmikuussa on meille tulossa vauva ja kauhulla mietin, miten noissa tilanteissa sitten selviää, kun vauva onkin rattaissa ja pojan pitäisi kävellä. Varmaan pakko pitää kantoliina aina mukana ja laittaa vauva sitten siihen ja poika rattaisiin, mutta ei varmaan ole kovin helppoa laittaa poikaa silloin väkisin rattaisiin, jos vauva on liinassa tossa edessä.

Pääsin kolmanteen lapseen, ennen kuin moista ihmettä jouduin itse todistamaan. Lapsi (puolitoistavuotias) oli ekan kerran jalkaisin kaupas, aiemmin siis kärryissä istumassa, ja olisi niin mielellään kerännyt enemmänkin tavaraa kärryihin. Lähinnä tyttö oli mainos " älä tee lapsia!" muille kassajonossa oleville. Niin ja olimme muskarista/vanhemman kerhosta tulossa ja oli varmaan nälkä ja janokin. Tiivisti opiskelin uhmakohtauksen käsittelyä tuon kerran jälkeen :-) Kaupassa olemme toki käyneet sen jälkeenkin.

meidän keskimmäinen (poika) saman ikänen eikä myöskään joka kerran raivostu mutta rajoilla käydään aina! kohtauksen syy voi olla esim että erehdyn nostamaan kärryistä hihnalle tavaran jonka hän olisi halunnut nostaa. sitten hän kiemurrelen karjuu, raivoaa, potkii...... ei auta käsky, huomiotta jättäminen, syliin otto, huuto, lahjominen, ei mikään. eilen sai hississä kohtauksen kun ei ehtinyt painaa nappia. pakkohan mun oli se sieltä raahata pois kun muut halus jatkaa matkaa. sitten jos tähän yhdistyy vielä esikoisen marinat ja vauvan parku niin ihan ap:tä lainatakseni todella käyn sellasilla kierroksilla että tekis mieli mosauttaa katsojia nassuun.



ikeassa tuli useampi ihminen kysymään meiltä että miksette te tee mitään, miks se itkee jne jne. no, mies vaivautuu vastailemaan ystävällisesti. meidän vauvalla on myös sellanen ääni ja desibelit että okset pois. ja huudon syyksi riittää tylsistyminen rattaissa. ykskin nainen, jolla oli vaunuissa pieni vauva käänty oikeen kolmeen kertaan kattomaan taakseen kun meidän pikkunen parku. minua raivostutti niin että sanoin sori saat kuunnella vielä tohon leikkipaikalle asti ennen kun teen asialle mitään.



mutta siis noi taaperon uhmakohtaukset, tiedän tosiaan tarkkaan mitä kaikki tarkotatte!!

useamman kanssa se on jo selvästi vaikeampaa. Meillä isoin lapsista ollut aina se pahin temppuilija, liekö nuo muut oppineet paremmin tavoille. Nyt levollisempaa (jonkun vuoden ennen murrosikää).



Parhaiten auttanut ennakointi. Ennen kauppaan lähtöä ollaan puhuttu siitä, mitä ostetaan (ja mitä ei osteta). Ylipäätään ollaan tehty lapsille selväksi, että erikoisjutut (lelut ja karkit yms) eivät kuulu kuin erikoistilanteisiin. Jos aistittavissa ongelmia (esim. lapsi ollut ennen kauppaanlähtöä jo kärsimätön tai hankala), olen tehnyt hänen kanssaan kauppalistan yhdessä. Lapsi on saanut toimia apulaisena.



Totuuden nimissä pyrin viimeiseen asti välttämään kaikkien lasten kanssa kauppaan menoa, on se niin paljon helpompaa yksin.



Ja mitä tulee ihmisten katseisiin, niin ehdottomasti eniten katseita keräsi tämä: olin miehen kanssa kahden kaupassa. Lapset lienevät aivopesseet meidät, mutta huomaamattamme " leikimme" uhmaikää. Toinen ruinasi ja polki jalkaa, toinen oli muka topakka. Ja väliin hervotonta naurua. Saas nähdä kirvoittaako murrosikä meistä aikanaan yhtään huumoria.

Olimme kaupan parkkihallissa kun hissistä tuli isä kantaen kainalossaan parkuvaa pientä neitiä. Miehen kanssa vilkaisimme toisiimme ja sen jälkeen ostoskärryissä istuvaa 1v3kk ikäistä esikoistamme ja huokasimme: Silloin tiesimme mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan..

Viimeksi sai metrossa raivarin kun halusi purkkaa ja ne oli loppu. Ensin oli 5 min (joka tuntui ½ h) vänkääminen kovalla äänellä että haluu purkkaa, sitten tuli ne raivarit. Tunsin koko vaunun silmät selässäni ja varmaan ihmettelivät miksi en sano lapselle mitään. Hänelle on silloin raivarin tullessa ihan turha sanoa mitään koska se vaan yltyy ja kun siihen ei reagoi niin se loppuu suht nopeasti.



Päiväkodista ollaan tultu kotia monta kertaa huudon kanssa ja kerran yksi mummo pysäytti ja kysyi onko joku hätänä. Sanoin ystävällisesti että ei ole kuin uhma/väsymyskohtaus. Hän lähti seuraamaan ja kun olimme kotiovella käännyin ja sanoin hänelle v-mäiseen äänensävyyn (muutenki oli v-mäinen olo kun kuunteli huutoa): " oliko jotain asiaa?" . Sitten se kääntyi ja lähti. Ne mummot on tainnut unohtaa että lapset joskus raivoavat.

Juu, semmosta se on..! Meillä kanssa tulentappurainen tyttö, mutta kun tylysti onnistuin jonkun kertaa jättämään hänen kanssaan viimeisten raivareiden jälkeen (siitä muutama kuukausi?!) kaupassa käynnit väliin ja sanoin, että et pääse, kun olet käyttäytynyt huonosti, niin sitten kerran mentiin uudestaan.. Tosi tarkasti ja tiukasti ohjeistin, sanoin, että rattaista en päästä ja muistuttelin taas raivareista.. Ja sitten vihdoin kun uskalsin taas päästää tyttären " vapaaksi" , niin koko ajan ohjeistin ja iloisesti kehuin jokaikisestä oikein tehdystä eleestäkin. Ja annan tytön osallistua aivan kaikkeen kaupassa. Eli hakee tavaraa hyllystä, punnitsee, laittaa tarrat, laittaa hihnalle.. Ja paljon, paljon kehuja!



Homma sujuu nykyään niin luontevasti, että tosi kiva käydä kaupassa, sujuu nopeammin hänen kanssaan kuin ilman nuo ostokset(muistaa vakiostokset, niiden sijainnit ja hakee omatoimisesti/pyynnöstä hyllystä etc.). Nykyään mummut ja muutkin ihmettelyn ja kauhistelun sijaan kehuvat, tulevat juttelemaan ja paijaamaan : ).



Kannattaa ihan tosissaan panostaa tähän, pistää selkeät rajat muksulle. Meillä ei lapsi ollut saanut koskaan mitään itselleen kaupasta, ei ollut siihen tottunut ja kuitenkin oli tosi kauheita noi raivarit.. Että säälittelen vaan, jos olette lapselle tehneet entistä helpommaksi noiden raivareiden saamisen ostamalla hänelle joskus namusia tai muita heidän mukana ollessaan : (.



Niiltä mummuilta ja muilta voi muuten pyytää apua - etenkin jos vielä tulevat huomauttelemaan ja tyrkylle. - Pyydäpä vaikka hetki katsomaan muksun perään ja jutustelemaan. Yleensä sain vain kauhistelijoita vastaan, jotka vain entisestään hidastivat tilanteen ohi menoa, mutta kerran yksi ihana kassaneiti rupesi juttelemaan kaikkea kivaa muksulle ja eräs rouva jatkoi siitä mihin tämä jäi.. Sillä tuloksella, että tilanne rauhoittui, ja tavarat kassahihnalla pääsivät taas liikkumaan meidän kohdalla ja jälkeenkin. Siinä touhun tuoksinnassa kassaneiti vahingossa laittoi yhden seuraavan asiakkaankin pienen ostoksen meidän piikkiin, mutta en tosiaan kehdannut mennä valittamaan! - Kiittämään sen sijaan kyllä!



Pst. Jos mahdollista, niin kantsii järkätä vaikka lähipuistoon pieni visiitti onnistuneen kauppareissun päätteeksi. Ja siitähän saa vaikka muistutella tiukan paikan tullen! Ja kun tätä " yhdessä tehdään" -periaatetta käyttää muuallakin, niin saattaa, yllätys, yllätys, päästä helpommalla!



- Tiina -

Jäi mainitsematta, että nyt typyllä ikää 2v7kk.



- Tiina -

Kyllä minäkin annan oman taaperon hakea kaupasta tavarat ja työnteleekin omia kärryjä. Kauppareissut menevät hyvin jos hän ei ole väsynyt.

Mutta ap:n lapsi on 2v3kk ja omani 2v2kk ja siinä on oikeesti huima ero omaasi joka on 2v7kk. Sen ikäinen ymmärtää ihan eri tavalla ja yleensä uhmatkin on mennyt ohi. 5 kk on huima ero vielä tässä iässä. Omallakaan lapsellani ei ole enää samanlaisia uhmia kuin esim. 3 kk sitten..

Mutta hyviä olivat nuo sinun vinkit:)

Meidän neiti on 1v 6kk, ja ensimmäiset uhmakohtaukset kaupassa on jo koettu.



Ollaan nyt puhuttu mieheni kanssa, että jopa alkaa silmät avautua näkemään muiden uhmislapset ihan uudella tavalla. Ja toden totta hatunnosto kaikille vanhemmille, jotka kantavat kiljuvaa lasta kainalossaan tms. marketeissa ja ostoskeskuksissa - sehän on vain sen merkki, että vanhemmat näyttävät lapselle, kuka määrää kaapin paikan. Kyllä ne matsit siitä kai vähenee?

Kiitos kokemusten jakamisesta; se kummasti helpottaa kun lukee muitten kommentteja. Pitää vielä lisätä, että yleensä meilläkin toimitaan kaupassa niinkuin moni kirjoitti, että poika kerää tohkeissaan tavaroita ja työntää pikkukärryjä, ja esim. jäätelöä ostetaan jos on ollut tarkoituskin ostaa eikä sen takia että hän haluaa.

Se oli myös lohduttavaa, että jo puolen vuoden päästä noi kohtaukset vois vähentyä, mikäli oikein ymmärsin.

Perjantaisesta raahaamisesta on käsivarsi edelleen kipeänä, joten ihan käytännön syistä taidan käydä yksin kaupassa muutaman seuraavan kerran!

Wuokko

Meilläkin poika saa kerätä tavarat, laittaa hihnalle, pakata jne ja ennen kauppaan menoa kyllä puhutaan ns säännöt selviksi mutta eihän ne aina sitten muistu mieleen. Uskon että puolen vuoden päästä on ihan eri juttu - tai toivon ainakin.



Sitten vielä mummoista, että on minulla hyviälin kokemuksia ja apua saavat mielellään antaa. Viimeksi tuli kauhea kohtaus kaupan ulkopuolella kun taapero päätti ettei mene rattaisiin ja itse todellakin halusin että hän menee koska vauva huusi ja meillä oli sen kerran kiire (harvoin kiireessä lähdemme, sattuneesta syystä). No, siihen tuli vanhempi " täti" ja rupesi juttelemaan huutavalle taaperolle että voi mikä sinua kiukuttaa ja etkös istuisi alas kun äidillä on jo vauvan kanssa työtä. Sitten otti poikaamme kädestä ja sanoi että istutaanpa yhdessä. Poika oli niin hämillään että lopetti huudon ja istui alas ja istui kiltisti koko matkan... Kiitin kyllä tätä rouvaa vilpittömästi koko sydämestäni ja hän sanoi että tietää että lapset pahimmiten kiukuttelevat omille äideilleen ja apu voi joskus olla tarpeen.

Ihan samanlaista täälläkin, että jos kerkiän painaa hissin nappia aiemmin niin tulee raivo. Kaiken kukkuraksi hän ei ensin ole sitä painamassa vaan sanon että painatko vai painanko minä. Ja kun ei paina niin minä painan ja sitten tulee huuto niin että talo raikuu.



Sama myös tuo kun tyhjennämme yhdessä kärrystä tavarat hihnalle niin raivo tulee jos minä nostan jonkun tavaran jonka hän olisi juuri halunnut nostaa..



Milloin tämä vaihe loppuu, sillä tästä ne huudot yleensä alkaa. Joskus saan sumplittua asian niin että hän unohtaa raivon mutta aina ei jaksa! Ja tämä järkky ite-ite-ite ite-vaihe kertokaa viisaammat loppuuko se kolmeen ikävuoteen mennessä?? Nyt tuntuu että vaan pahenee.

Mäkin toivon että tämä loppuisi kolmeen vuoteen mennessä... Meidän esikoisella ei koskaan oikeastaan ollut kaksivuotisuhmaa (kun olin katsos niin hyvin kasvattanut, hoh hoh hoh!!) joten siinä mielessä ei ole kokemusta. Kaameinta noissa hissiepisodeissa on tietysti se että hyvin usein joku ulkopuolinen ehtii painaa nappia ja siinä ei sitten mun selittelyt auta. Voivoi, olisihan näitä kertomuksia vaikka miten... joskus poika todella tietää mitä haluaa (iteiteite) ja se ei sovikaan, mutta ikävintä on se kun hän ei tiedä itsekään mitä haluaa. Siksi kai uhma on lapsellekin vaikeaa, hän ei tiedä ja on ihan avuton ja kaikki vaihtoehdot on yhtä huonoja ja aiheuttavat hirveän karjumisen. Ihan vaan esimerkkinä tänään kun taaperoinen ei tiennyt mitä haluaa juoda ja mistä mukista. Huusi välillä punasta mehua, välillä maitoa, välillä omenamehua, piti saada nokkamukista, tavallisesta, ei halunnutkaan mehua, äidin piti antaa, äiti ei saa antaa, isä antaa, isä ei saa antaa jne jne jne. On tää tällasta ja silti niistä tykkää niin hirveän paljon!

Itse olen aika turtunut näihin, poitsu täyttää kohta neljä ja onhan se eräätkin kohtaukset järjestänyt.



Mua vaan ihmetyttää että miten jotkut kommentoi toisten lasten uhmakohtauksia jossain kaupoissa tyyliin että etkö aio tehdä mitään. No, eihän sitä tiedä jos ei ole omia lapsia. Mulla kävi kerran niin että oltiin kaupassa ja jonkun toisen lapsi (meidän pojan ikäinen) sai hirveen raivarin mun vieressä jossain maitohyllyllä. No, sen vanhemmat teki niin että ne jättä jäbän siihen lattialle lyyhistyneenä huutamaan ja menivät vähän matkan päähän odottamaan. Mä seisoin sattumalta sen pojan vieressä ja näpyttelin tekstiviestiä muina miehinä, en osannut pitää tilannetta kummallisena kun semmottisiahan noi uhmikset on. Pikkumies huusi siinä räkä roiskuen ja naama punaisena täysin hysteerisenä, ja makasi lattialla. Kukaan muu ei uskaltanut tulla sen lähelle. Ilmeisesti suurin osa porukasta luuli että poika on mun, mä vaan siinä uppoutuneena kännykkäni.



Yhtäkkiä joku nuori nainen tuli mun luokse ja kysyi että etkö sä aio tehdä mitään? No minä siihen että ei se ole mun. Vähänpä tuli huonoja katseita.

Meillä kuopus järjesti siinä 2v ikäisenä usein kohtauksen milloin mistäkin.Muistan kerran kun oli lasten kanssa lähikaupassa (ja tietenkään ei ollut rattaaita mukana)ja lapset työsnivät pikkukärryjä.Neiti sitten otti ja poltti hihansa kun isoveli( 2v vanhemopi) sai kärryynsä paahtoleivän minkä hän olisi halunnut omaan kärryyn.Eipä siinä sitten muuta kun nappasin huutavan neidon kainaloon ja pikaisesti osteltiin tavarat ja kassalle.Oli kyllä hiukan hankalaa pidellä tyttö ja maksaa ostoksia ja samalla vahtia ettei esikoinen livahda karkuun.Saatiin aika monen vihaiset katseet ihmisiltä.Kotiin asti selvittiin ja sielläkin neiti jatkoi huutoaan.

Onneksi neiti on hiukan rauhattunut ja ei noita kohtauksia ole enään järjestänyt.Esikoinen ei koskaan ole noin kiukunnut aina on puhumalla rauhoittunut..

Tyttö on 2,5 vuotias ja annan hänen hoidella pikkuasioita eli työntää omia kärryjä, laittaa ostoksia ym. Kauppareissut menee niin mukavasti. Sanon myös että saa päättää jotain asioita esimerkiksi otetaanko omenoita vai banaaneja, minkälaista jogurttia otetaan ym. Saa myös asetella tiskille ostoksia ja auttaa pakkaamisessa. Etukäteen myös juttelen mitä äiti määrää ja mitä hän.