Perintönä köyhyys

Olen myös nähnyt kotona köyhyyttä ja nälkää. Sossusta äiti haki usein ruokarahaa. Isä pisteli äitiä turpaan. Meillä oli ihan kaikesta pulaa..

ja sitten vielä äiti sairastui syöpään ja kuoli.



Mut ei mun ole tarvinnu siihen köyhyyteen takertua. Ihan olen hyville palkoille ja elämäntasolle päässyt.



Kyllä se on niin itsestään kiinni, et miten se elämä kulkee.

Sanon heti alkuun, että minä en itse ole köyhä, eikä sillä tavalla ole oma lehmä ojassa. Olen myös tavallaan kultalusikka suussa syntynyt, sillä vaikka oma lapsuudenkotini oli välillä niin köyhä, että ruokaa ei ollut, minä olen aina saanut kokea turvallisuutta ja välittämistä ja huolenpitoa tavalla, joka on myöhemmin mahdollistanut tulevaisuuteen sijoittamisen ja tietynlaisen riskinotonkin - jotka on sittemmin palkittu omassa elämässäni.



Mutta ensinnäkin, ei se nyt niin sanottua ole, että kun vaan ottaa itse vastuun ja yrittää niin sitten köyhyys kaikkoaa. Tiedän monta rehellistä ja raitista ja kovasti töitä tekevää ihmistä, jotka ei vaan pääse taloudellisesti koskaan jaloilleen. Joku näistä on yrittänyt yrittäjänä ja päätynyt konkurssiin toisensa perään esim rakennusalan heilahdusten mukana, toisilla on muista syistä jatkuvasti juuri ja juuri nenä veden pinnalla. Ja siis tunnen näitä ihmisiä sen verran hyvin, että tiedän, ettei ongelma johdu asenteesta eikä yrittämisen puutteesta.



TOinen asia on se, että asiaa kokemattoman ei ole helppo tajuta, kuinka jatkuva köyhyys ja pihistely masentaa ihmistä. Minä olen ollut sen verran köyhä eräässä vaiheessa opintojeni jälkeen, että ehdin kokea sen lamauttavan tunteen joka tulee, kun tietää, että ei ole rahaa ostaa lapselle kumisaappaita jos sille pitää ostaa myös maitoa ja leipää, ei edes kirpparilta, eikä tule olemaan ensi kuussakaan. ELämästä tulee silloin pelkkää selviämistä hetkestä toiseen. Pitkän tähtäimen suunnitelmaa ei voi tehdä, koska kaikki energia menee tähän päivään ja koska sitä pitkää tähtäintä ei ylipäänsä enää ole -elämä muuttuu niin epävarmaksi, että loppujen lopuksi ei enää tiedä, onko sitä kahden kuukauden päästä olemassakaan. TÄmä lamaannus koskee myös sellaisia asioita kuin liikuntaharrastukset ja ruokavalio.



Sitäpaitsi se on eräänlainen psyykkinen reaktio siihen kun tietää, että ruokaa ei välttämättä kohta ole, että pitää syödä kaikki, mitä on näkyvillä. Se evoluutiota. Siitä pääsee eroon vasta kun takuuvarmasti tietää, että jaakaappi on aina täynnä ja lisää voi ostaa milloin vain haluaa.

Ihan asiaa puhut! kaikki ei olekaan niin mustavalkoista. pahin onkin se että yrittäjänä menee hommat mönkään tai toinen on sairastuminen. olen myös omassa elämässäni opiskeluaikana kokenut sen mitä on olla köyhä. kerran jouduin pidentämään vaipanvaihtoväliä, koska ei ollut varaa ostaa vaippapakettia.

Sanon heti alkuun, että minä en itse ole köyhä, eikä sillä tavalla ole oma lehmä ojassa. Olen myös tavallaan kultalusikka suussa syntynyt, sillä vaikka oma lapsuudenkotini oli välillä niin köyhä, että ruokaa ei ollut, minä olen aina saanut kokea turvallisuutta ja välittämistä ja huolenpitoa tavalla, joka on myöhemmin mahdollistanut tulevaisuuteen sijoittamisen ja tietynlaisen riskinotonkin - jotka on sittemmin palkittu omassa elämässäni.

Mutta ensinnäkin, ei se nyt niin sanottua ole, että kun vaan ottaa itse vastuun ja yrittää niin sitten köyhyys kaikkoaa. Tiedän monta rehellistä ja raitista ja kovasti töitä tekevää ihmistä, jotka ei vaan pääse taloudellisesti koskaan jaloilleen. Joku näistä on yrittänyt yrittäjänä ja päätynyt konkurssiin toisensa perään esim rakennusalan heilahdusten mukana, toisilla on muista syistä jatkuvasti juuri ja juuri nenä veden pinnalla. Ja siis tunnen näitä ihmisiä sen verran hyvin, että tiedän, ettei ongelma johdu asenteesta eikä yrittämisen puutteesta.

TOinen asia on se, että asiaa kokemattoman ei ole helppo tajuta, kuinka jatkuva köyhyys ja pihistely masentaa ihmistä. Minä olen ollut sen verran köyhä eräässä vaiheessa opintojeni jälkeen, että ehdin kokea sen lamauttavan tunteen joka tulee, kun tietää, että ei ole rahaa ostaa lapselle kumisaappaita jos sille pitää ostaa myös maitoa ja leipää, ei edes kirpparilta, eikä tule olemaan ensi kuussakaan. ELämästä tulee silloin pelkkää selviämistä hetkestä toiseen. Pitkän tähtäimen suunnitelmaa ei voi tehdä, koska kaikki energia menee tähän päivään ja koska sitä pitkää tähtäintä ei ylipäänsä enää ole -elämä muuttuu niin epävarmaksi, että loppujen lopuksi ei enää tiedä, onko sitä kahden kuukauden päästä olemassakaan. TÄmä lamaannus koskee myös sellaisia asioita kuin liikuntaharrastukset ja ruokavalio.

Sitäpaitsi se on eräänlainen psyykkinen reaktio siihen kun tietää, että ruokaa ei välttämättä kohta ole, että pitää syödä kaikki, mitä on näkyvillä. Se evoluutiota. Siitä pääsee eroon vasta kun takuuvarmasti tietää, että jaakaappi on aina täynnä ja lisää voi ostaa milloin vain haluaa.

Arvasin, että tästä nousuu kova HALOO nettiin.Ne on tämän ajan köyhiä. Ennen ei ollut toimeentulotukea ja asumistukea. Tuskin tämäkään perhe liiemmin vuokraa maksa tulostaan. Asuntosäästäjistä puhettakaan. Rouvalla on kyllä ammattikoulu kokkina takanaan. Helsingissä ois työtä varmaan tarjolla, laihtua pitäsi sitä ennen, että kunto kestää. Terveydenhoitajaa täällä moitinaan lässuttäjäksi, mutta eihän hän voi TV:ssä alkaa koko kansan kuullen ja nähden huutamaan.



Hurstin jonosta saa kermaista ja lihottavaa ruokaa. On puhuttu, että hyväosaisetkin käy siellä Mersujen kanssa hakemassa sapuskaa ja vaatettakin. Luulempa, että eivät liiemmin hae toista kertaa, kun jonotkin on niin pitkiä, että selkä ja jalat puutuu monelta.Ja jono sen kun vain pitenee....eli köyhät syrjäytyneet, työttömät on siellä...



Hursilla oli hyvä idea, joka toimii 2 x viikossa Helsingin Kallion kaupungin osassa.

näinkö helposti menit lankaan.kokoomus on päässyt valloileen johtoasemiin ja kokoomusrottien propaganda-dokkarin tarkoituskin on juuri LEIMATA se toinen puoli sellaiseksi mitä näit.että nyt kaikki on samoja ja kaikki on kivaa ym.Jos dokkaria ei olis tilanneet kok.laiset,ja oltaisiin näytetty realistista kuvaa eri ihmisistä,niin olisit nähnyt kuinka moni oikeasti hakee kymmeniä työpaikkoja päivässä,hakee kouluihin ym.ym.on yksinäisiä,raha riittää juuri ruokaan ja matkoihin,tyhjäntunne,masennus vie ilon joka vie masennukseen.nälkäpäiviksi kutsun kuukauden viim.päiviä,jolloin rahaa ei enää ole.

Asiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Jos  yrityksistä huolimatta edessä on jatkuvasti esteitä joita on mahdoton ylittää sitä masentuu, lamaantuu.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2012 klo 12:24"]

Olen kohta 60 vuotias isoisä. Itsekin olen köyhistä oloista kotoisin, eikä viinakaan ollut harvinainen vieras lapsuuskodissani. Opiskelemaan kyllä jonkin verran kannustettiin, mutta toisaalta "herroista" puhuttiin kielteiseen sävyyn ja osoitettiin halveksuntaa "porvareita" kohtaan.

Silti opiskelin korkeakoulututkinnon ja olen ollut johtotehtävissä työelämässä.

En kuitenkaan kehtaa kehua itseäni ja saavutuksiani, etenkään ylpeillä niillä ja jankuttaa, kuinka menestys on itsestä kiinni. Se on nimittäin hyvin vähän itsestä kiinni. Älyä ja lihaksia voi toki kehittää, mutta niin äly kuin taiteellisuuskin ovat myös paljon lahjakkuuksia. Itsellänikin on ÄO yli 140 enkä katso sitä omaksi ansiokseni, vaan lahjaksi. Moni ei ymmärrä elämää, epäonnistujaa haukutaan laiskaksi ja saamattomaksi. Tosiasia on kuitenkin se, että myös ahkeruus on pitkälle luonteenominaisuus, siis lahjakkuus samalla tavalla kuin musikaalisuus. Vaikka olemme saman kasvatuksen saaneet, veljeni oli herkkä, taiteellinen ja luova, mutta myös huonosti aikaansaava. Myöhemmin on hyvin ymmärtänyt, että hänen perimmäinen ongelmansa oli masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko, siis yhden sortin persoonallisuushäiriö. Hänestä tuli alkoholisti ja hän kuoli 35 vuotiaana. En koskaan ole pitänyt itseäni parempana kuin hän, vaikka hän oli saamaton ja minä aikaansaava menestyjä. Olen ollut vain kiitollinen siitä, että itse olen saanut lahjakkuutena sekä älyä että ahkeruutta. Joillakin on vain ahkeruutta ja silläkin pärjää, vaikka äly ja muut lahjakkuudet olisivat vähäisemmät.

Näkyy olevan myös niin, ettei kaikille kehity myötätuntoa ja kykyä ymmärtää elämää, ei edes iän myötä. Liekö sitten julmuuskin syntymä "lahja". On helppo sanoa huonosti menestyvälle, lihavalle ihmiselle, että "ryhdistäydy, lenkkeile, syö terveellisesti, hanki koulutusta ja mene töihin". Niin sanova ei paljon ihmismielestä ja elämästä ymmärrä. Saamattomuuden ja "laiskuuden" taustalla piilee useimmiten psyyken ongelmia, joista nuo piirteet ovat vain seuraus, oireita.

Jos köyhien suusta otettaisiin leipä pois, osa tappaisi itsensä, osa ryhtyisi rikolliseksi ja jotkut kyllä aktivoituisivat myös hakemaan työtä ahkerammin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että työllisten määrä lisääntyisi, ei työpaikat sillä lisäänny, että niitä haetaan ahkerammin, meiltä myös puuttuu 200-300 tuhatta työpaikkaa.

Maksan ilomielin veroja 30 tuhatta vuodessa. Olen velkaa sen elämälle, koska olen saanut lahjaksi sekä älyä että ahkeruutta. Häpeäisin itseäni, jos halveksisin niitä, joille elämä on antanut heikommat eväät.

[/quote]

Vanha kirjoitus, mutta silti sanon, että tämän kirjoittanut on älykkyytensä lisäksi viisas. Hän osaa käyttää älykkyyttään.

Rikkaus periytyy myös. 

[quote author="Vierailija" time="11.04.2012 klo 12:24"]

Olen kohta 60 vuotias isoisä. Itsekin olen köyhistä oloista kotoisin, eikä viinakaan ollut harvinainen vieras lapsuuskodissani. Opiskelemaan kyllä jonkin verran kannustettiin, mutta toisaalta "herroista" puhuttiin kielteiseen sävyyn ja osoitettiin halveksuntaa "porvareita" kohtaan.

Silti opiskelin korkeakoulututkinnon ja olen ollut johtotehtävissä työelämässä.

En kuitenkaan kehtaa kehua itseäni ja saavutuksiani, etenkään ylpeillä niillä ja jankuttaa, kuinka menestys on itsestä kiinni. Se on nimittäin hyvin vähän itsestä kiinni. Älyä ja lihaksia voi toki kehittää, mutta niin äly kuin taiteellisuuskin ovat myös paljon lahjakkuuksia. Itsellänikin on ÄO yli 140 enkä katso sitä omaksi ansiokseni, vaan lahjaksi. Moni ei ymmärrä elämää, epäonnistujaa haukutaan laiskaksi ja saamattomaksi. Tosiasia on kuitenkin se, että myös ahkeruus on pitkälle luonteenominaisuus, siis lahjakkuus samalla tavalla kuin musikaalisuus. Vaikka olemme saman kasvatuksen saaneet, veljeni oli herkkä, taiteellinen ja luova, mutta myös huonosti aikaansaava. Myöhemmin on hyvin ymmärtänyt, että hänen perimmäinen ongelmansa oli masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko, siis yhden sortin persoonallisuushäiriö. Hänestä tuli alkoholisti ja hän kuoli 35 vuotiaana. En koskaan ole pitänyt itseäni parempana kuin hän, vaikka hän oli saamaton ja minä aikaansaava menestyjä. Olen ollut vain kiitollinen siitä, että itse olen saanut lahjakkuutena sekä älyä että ahkeruutta. Joillakin on vain ahkeruutta ja silläkin pärjää, vaikka äly ja muut lahjakkuudet olisivat vähäisemmät.

Näkyy olevan myös niin, ettei kaikille kehity myötätuntoa ja kykyä ymmärtää elämää, ei edes iän myötä. Liekö sitten julmuuskin syntymä "lahja". On helppo sanoa huonosti menestyvälle, lihavalle ihmiselle, että "ryhdistäydy, lenkkeile, syö terveellisesti, hanki koulutusta ja mene töihin". Niin sanova ei paljon ihmismielestä ja elämästä ymmärrä. Saamattomuuden ja "laiskuuden" taustalla piilee useimmiten psyyken ongelmia, joista nuo piirteet ovat vain seuraus, oireita.

Jos köyhien suusta otettaisiin leipä pois, osa tappaisi itsensä, osa ryhtyisi rikolliseksi ja jotkut kyllä aktivoituisivat myös hakemaan työtä ahkerammin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että työllisten määrä lisääntyisi, ei työpaikat sillä lisäänny, että niitä haetaan ahkerammin, meiltä myös puuttuu 200-300 tuhatta työpaikkaa.

Maksan ilomielin veroja 30 tuhatta vuodessa. Olen velkaa sen elämälle, koska olen saanut lahjaksi sekä älyä että ahkeruutta. Häpeäisin itseäni, jos halveksisin niitä, joille elämä on antanut heikommat eväät.

[/quote]

No voi LÄSSYN LÄSSYN LÄSSYN LÄÄ!

Harvemmin sitä lukee yhtä alentuvaa ja itseriittoista tekstiä kuin tuo sinun löpinäsi.

Joo, ihminen saa tietyn nipun ominaisuuksia syntymässä. Se ei silti tarkoita, etteikö niiden kanssa voisi tehdä töitä ja kehittyä. Ei ihminen ole tempperamenttinsa uhri, ellei sellaiseksi itse ryhdy.

Mä en vaan jaksa näitä lässytyksiä, joissa kaiken maailman vetelyksiä pitäisi vaan taputella loputtomasti päähän ja sössöttää, että voi voi sentään kun sulla on niiiiiiiin vaikeaa. Todella monet ihmiset tässä maassa passivoituu just sen takia, että kaikki tuodaan kuin Manulle illallinen, ja siitä yrittämisestä pikemminkin rankaistaan kuin palkitaan.

Ja kyllä, olen köyhästä perheestä, mulla on ADHD ja elämä takkuaa päivästä päivään. Ei muakaan huvittaisi, olisi helpompi heittäytyä mt-ongelmaiseksi ja jäädä loisimaan himaan, kyllä tässä yhteiskunnassa se ymmärrettäisiin. Mutta jotenkin ei vaan pysty. Ei millään.

"köyhyys periytyy" tarkoittaa ennen kaikkea sitä henkistä puolta asiassa. Kun  ihminen näkee konkreettisesti nälkää ja kärsii puutteesta lapsena, siitä seuraa valtavia psyykkisiä ongelmia, mm. häpeää. Tosi helppoa sanoa että kaikki tiet ovat auki senkun nostaa läskinsä sohvasta ja opiskelee. Masennus on ainainen seuralainen ihmisellä joka on kasvanut häpeässä. Eikä se huonommuuden tunne katoa mihinkään kun täytät 18 ja muutat omillesi. Elämäntaidot, asenteet, itseluottamus, nämä kaikki jo valmiiksi reilusti miinuksella. Lähde siinä sitten rakentamaan hyvillä mielin omaa elämää, kun opiskelut  ovat jääneet kotona asuessa kesken (koska ei ollut enää rahaa bussikorttiin ja kirjoihin, vaatteetkin niin kamalia ettei kehdannut koulussa muita silmiin katsoa) kun et ole opiskellut, et todennäköisesti saa työtä. Tai jos saat, se on alipalkattua ja -arvostettua paskaduunia jolla ei elä. Eli köyhyys ja häpeä jatkuu siinäkin suhteessa. Millainen on tällaisen ihmisen elämänpolku kun se on alusta asti ollut yhtä helvettiä? Verrattuna keski- tai suurituloisen perheen lapseen, joka on aina saanut olla mahdollisesti kadehdittu, ihailtu ja hyvin ravittu sekä hoidettu. Ei ole tarvinnut hävetä koskaan. On harrastettu ja matkustettu. Köyhässä perheessä ei harrasteta. Mitään. Jos keksiikin halvan/ilmaisen harrastuksen, se kaatuu välineiden ja vaatteiden puutteseen. Köyhän perheen lapsi ei matkusta. Mihinkään. Ei edes linnanmäelle. Itse en ole lähes 40-vuotisen elämäni aikana esimerkiksi lentänyt ollenkaan, enkä käynyt etelässä. Vanhempien kanssa tiedän käyneeni yhden kerran korkeasaaressa kun olin pieni. Olen edelleenkin köyhä, matalapalkka-alalla. Teen töitä paljon mutta en elä palkallani. Opiskelemaan en voi lähteä koska ei ole varaa ottaa lainaa. Näin ollen, lapsenikin ovat köyhästä perheestä. Hekään eivät ole matkustaneet koskaan. Esikoiseni muutti hiljattain pois kotoa, joutui menemään ensimmäiseksi sosiaalitoimiston luukulle. Surkealla palkallani avustan toki aina kun joku euro laskujen jälkeen jää. Onneksi hän sentään kykenee opiskelemaan (matalapalkka-alalle) ammattiin. lainoja hän makselee vuosia aikanaan. Tulee olemaan köyhä hänkin todennäköisesti jollei satu hyvätuloista miestä kohdalle.

Sellainen, joka ei todella ole ole perinyt köyhyyttä, ei sitä tule koskaan ymmärtämään.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 16:01"]

Lapsen tulevaisuuden kannalta olisi parempi, että äiti aktivoituisi eikä seisoskelisi lapsen ja oman äitinsä kanssa Hurstin ruokajonossa!  Uusavuton malli opitaan kotona.  Rouva on ammatiltaan kokki.  Saako kokin koulutuksella töitä pääkaupunkiseudulta?  Rouva voisi käydä töissä viikonloppuisin, kun mies on lapsen kanssa kotona.

Miehen koulutus ei selvinnyt, oliko hän opiskellut jotain peruskoulun jälkeen?  Isoäideilläkään ei ilmeisesti ollut koulutusta, toinen heistä kävi kuitenkin töissä.

Päällimmäisenä jäi mieleen yhteiskunnan tukien varassa eläminen.  Arjesta ei ole kunnollista otetta, odotellaan vaan ilmaista ruoka-apua ja avustuksia.  Runsas ylipaino, olematon hyötyliikunta, matala koulutustaso, sukupolvelta toiselle siirtyvät ongelmat, epäterveellinen ruokavalio, tupakointi ja tukien odottaminen.

Mitä tästä pitäisi ajatella??!  Ilmaiset avustukset ja yhteiskunnan tuet passivoivat jo ennestään passiivista henkilöä.  Ongelmat keskittyvät samoille ihmisille.

[/quote]

Av mammoillehan kaikki on aina niin helppoa. AV mammahan saa irtisanotuksi tultuaan uuden työpaikan jo seuraavalla viikolla:D Porvarit ovat aina halunneet syyllistää köyhät näiden omasta ahdingosta vaikka se on seurausta ulkoisista olosuhteista.

Aiemmin köyhyydestä oli mahdollisuus nousta kovalla työllä, opiskelulla ja omalla yrittämisellä. Nyt on toisin, sillä työtä on vaikea saada akateemistenkin, ellei ole suhdeverkostoja valmiina. Köyhien lapsilla sellaisia ei tietenkään ole, ellei kantakuppilan vakisetää lasketa.

Työttömyyden yleistyessä on alkanut käydä niin, että jopa akateemisia tippuu sossutukien varaan. Ei se tutkinto niin helpolla tule, että heitä voisi moittia siitä, etteivät ole yrittäneet tarpeeksi! Työtä ei vain ole, eikä niin ollen mahdollisuuksia sellaiseen elämään, jota tämän ketjun kirjoittajat tuntuvat pitävän "kunnollisena".

Kannattaa kysyä itseltään, kuka hyötyy siitä, että keskituloiset kadehtivat köyhien pieniä tukia ja "helppoa" elämää? Kuka hyötyy siitä, että teollisuuspomon lasten uraputki nähdään heidän omana ansionaan, kun taas köyhän perheen lasten sossuputkea pidetään heidän omana vikanaan?

Rikkaus ja yrittäjyys on kyllä samassa paketissa.olen myös huomannut että äänestäminenkin opitaan kotoa.köyhät ruikuttaa ettei äänestäminen kannata ja voi kun saa ansiosidonnaista ei kannata kaikkia töitä ottaa ja sitten tiputetaan tavalliselle työttömyyskorvaukselle sekin on rikkaitten vika.sitten juostaan kirppareilla hakemassa rojua jota on koti täynnä ja ollaan muille kateellisia.joskus voisi katsoa totuutta peilistä.itse olen köyhästä alkoholisti perheestä ja kovan työn olen tehnyt ja saanut elämässä turvallisen ja vakavaraisen elämän.kovalla työllä ja sisulla eikä muita syyttämällä.

Olen samaa mieltä siitä, että tämän dokumentin kaltaisissa tilanteissa henkinen köyhyys ja sen periytyminen on se ongelma. Ei Suomessa todellakaan raha. Elämistä tuetaan, koulutus on ilmaista.

Kaikilla on oikeus perustaa perhe, mutta kyllä sitäkin pitäisi miettiä, että millä eväillä sitä tekee. Mitkä ovat ne omat edellytykset. Miksi jatkaa tätä monen sukupolven luuppia.

Ymmärrän, että dokumentin kaltaisissa oloissa ko. olot ja tekemiset ovat normaaleja, koska kaikki ympärilläkin tekevät samaa. Juuri tästä se kierre aiheutuu, kun ulkopuolelta ei pääse virtaamaan pääkoppaan mitään uutta näkökulmaa.

En todellakaan tiedä, miten tuollainen henkinen kierre pitäisi katkaista, kun työkalut on olemassa, mutta niitä "kohde" ei halua erinäisistä syistä käyttää.

Maallikkona mutu-tuntumalla sanottuna kuvittelisi, että avain olisi se, että nuoret saataisiin kannustamalla ymmärtämään oma arvonsa ja omat kykynsä. Esim. opettajat, terveydenhoitajat, nuorisotyöntekijät, sossu, jos vanhemmat eivät tähän kykene.

Kärjistäen voisi sanoa, että tämän dokumentin nimi olisi voinut olla "Asenteena köyhyys".

up

Köyhästä ja alkoholilla maustetusta perheestä lähteneenä voin väittää, että Suomessa voi tehdä aika paljon, jotta köyhyys ei periydy. Voi vaikka kannustaa lapsiaan koulunkäyntiin, joka on halpaa tai peräti maksutonta, ja köyhimmille sossun maksamaa.

Terveet elintavat eivät myöskään paljon maksa. Maalla on kieltämättä helpompi viljellä, pyydystää ja poimia kuin kaupungissa, mutta siinäkin tarvitaan vain asennetta. Ei tarvitse käydä kalliilla salilla, kun kuntoilla voi ihan itsekseenkin.

Itse olen köyhästä perheestä. Laman myötä vanhemmat menettivät matalapalkkaiset työpaikkansa, velkaantuivat ja lopulta äidin sairastuminen ja isän peliongelmat lisänä kriisiytti perheemme. Lopulta isä lähti. Muistan kun söin makaroonia ketsupilla ja valmishampurilaisia, päivästä toiseen. Äiti makasi sängyssä.

Mutta koulunkäyntiin hän kannusti. Kovasti. Ja kehui. Puhui usein siitä, että sinulla on mahdollisuus kaikkeen. Ja että älä tee äitisi virheitä. Opiskele ensin, hanki hyvä mies. Sitten vasta lapset. Sinä pystyt siihen.

No opiskelin yliopistotutkinnon, nostin opintolainaa ja maksoin pois töitä tekemällä. Löysin miehen joka oli tasapainoinen ja normaali ahkera mies. Masennuin jossain vaiheessa, lapsuuden muistojen pyrkiessä pintaan ja lannistamaan. Mutta kiitos yhteiskunnan ja ylioppilastetveydenhuollon, pääsin nopeasti psykoterapiaan ja hoidin itseni kuntoon.

Olen suunnattoman kiitollinen äidilleni opeista ja kannustuksesta. Mutta iso vaikutus oli myös sillä, että olin vähään tyytyväinen. Kaikki mikä on tullut on ollut plussaa. Syön terveellisesti, vaikka lapsuuden ruokavalio olikin huono. En tupakoi, vaikka vanhempani tupakoivat. Joskus köyhyys on kannustin.

Siksi esim myös korkeasti koulutettujen lapset pärjää koulussa paremmin.

pariskunnan kämppä ainakin näytti just siltä mitä habituksensakin viestittää.



Sääli pikkupoikaa.

kun äiti selitteli tekosyitä ylipainolleen ja liikkumattomuudelleen.

Vaikka ihmisen lähtökohdat olisivat kurjat, olisi pidemmällä tähtäimellä parempi esim. terveydenhoitajankin olla vaan yliymmärtämättä nuoren naisen tuhon tietä.



Terv. ap