Omituisinta mitä isäntäpoppoo on tehnyt kyläreissullasi
Tuo ketju oudoista vieraista oli aivan hulvaton! Mitä omituisuuksia löytyy kyläilyjen toiselta puolelta, eli isäntien toiminnasta?
Itseäni ärsyttää suunnattomasti, että mieheni veli ja hänen vaimonsa saattavat olla netissä pitkiäkin aikoja meidän kyläillessämme heillä. TV vähintäänkin on auki, eikä silloin kysellä mitä me haluaisimme katsoa.
Emme mielestäni käy niin usein, että tuollainen on sopivaa. Kun minä menen heille kylään, haluan viettää aikaa heidän seurassaan. Sama pätee meillä vieraillessa.
Kommentit (1052)
Vierailija kirjoitti:
Piereskelleet avoimesti kunnon peräröyhyjä.
Meillä vastaavanlainen sukulaisperhe. Piereminen toisia päin ja naamalle oli heidän huumoria. Varsinkin perheen isän.
Usena kesänä seurattiin tätä serkun perheen pieruhuumoria, kun oltiin siellä päin sukuloimassa.
Muutoin ihan mukava ja fiksu perhe
Nuorempana jouduin usein tilanteisiin, jossa isäntäpariskunta alkoi riitelemään, kuin en olisi paikalla. Tosin vielä pahempia kokemuksia ovat olleet sellaiset tilanteet, jossa ovat alkaneet minua sotkemaan riitoihinsa.
Pahimmissa riidoissa on huudettu ja heitelty tavaroita - kerran pariskunnan nainen kävi käsiksi mieheensä.
Väittäisin, että olen ollut alle 3 kymppisenä kilttinä sinkkumiehenä ainakin kymmenessä kovassa riidassa paikalla. Ja nämä koskeneet 4 eri pariskuntaa.
Nyt olen 50v perheenisä.
Menin auttamaan kaveria terassin rakentamisessa kahtena eri viikonloppuna. Molemmilla kerroilla kaveri oli jo kännissä, kun saavuin paikalle. Ekalla kerralla juotiin yhdessä eikä tehty mitään. Tokalla kerralla juotiin ja tehtiin terassia, jota jouduttiin korjaamaan sitten joskus myöhemmin.
Lopulta kaveri erosi ja rikkoi koko terassin "kostoksi".
Kummisetäni kutsui minua usein mökilleen kylään saunomaan ja kaljalle/ kalalle. Joka kerta hän pyysi johonkin työhön apua ohi mennen. Työt olivat yleensä aika isoja ja raskaita. Kummisetäni aina itse hävisi johonkin ja päädyin tekemään työt loppuun yksin. Halkokasan tein, vessan pohjat, kompostin puusta ja pellistä, rappuset aittaan jne.
Isäntäväki katsoo telkkaria eikä tarjoa mitään, myöskään ei haluta jutella, kun keskitytään siihen ohjelmaan.
Toi telkkarin tuijottaminen hiljaa, vaikka isolla vaivalla ollaan kutsuttiin kylään. Sitä en tajua.
Isäntäväki syö ja juo jotakin, eivätkä tarjoa vieraalle mitään.
Todella outoa
Pakkojuottivat ison lasillisen raakaa viinaa. Kun kieltäydyin isäntä suuttui ja sanoi että isännän malja on juotava. Juoppo mikä juoppo..
Aina riidan välissä kirjoitti:
Nuorempana jouduin usein tilanteisiin, jossa isäntäpariskunta alkoi riitelemään, kuin en olisi paikalla. Tosin vielä pahempia kokemuksia ovat olleet sellaiset tilanteet, jossa ovat alkaneet minua sotkemaan riitoihinsa.
Pahimmissa riidoissa on huudettu ja heitelty tavaroita - kerran pariskunnan nainen kävi käsiksi mieheensä.
Väittäisin, että olen ollut alle 3 kymppisenä kilttinä sinkkumiehenä ainakin kymmenessä kovassa riidassa paikalla. Ja nämä koskeneet 4 eri pariskuntaa.
Nyt olen 50v perheenisä.
Kaikkein pahimmissa riidoissa itse parisuhderiita unohtuu, kun kyyhkyläiset kääntyvätkin sitä kolmatta pyörää vastaan, jonka ei olisi pitänyt edes kuulla koko riitaa
Mä tarjosin hätätilanteessa ystävälleni yösijan 2 päiväksi. En perunut omia menojani siltä ajalta, kun tilanne tuli niin äkkiä. Olis kai pitänyt. En tajunnut.
Vierailija kirjoitti:
Aina riidan välissä kirjoitti:
Nuorempana jouduin usein tilanteisiin, jossa isäntäpariskunta alkoi riitelemään, kuin en olisi paikalla. Tosin vielä pahempia kokemuksia ovat olleet sellaiset tilanteet, jossa ovat alkaneet minua sotkemaan riitoihinsa.
Pahimmissa riidoissa on huudettu ja heitelty tavaroita - kerran pariskunnan nainen kävi käsiksi mieheensä.
Väittäisin, että olen ollut alle 3 kymppisenä kilttinä sinkkumiehenä ainakin kymmenessä kovassa riidassa paikalla. Ja nämä koskeneet 4 eri pariskuntaa.
Nyt olen 50v perheenisä.
Kaikkein pahimmissa riidoissa itse parisuhderiita unohtuu, kun kyyhkyläiset kääntyvätkin sitä kolmatta pyörää vastaan, jonka ei olisi pitänyt edes kuulla koko riitaa
Menin kerran Ravintolassa riitelevän miehen 30v ja naisen 19v väliin, kun riita tuntui karkaavan käsistä ja oli jo fyysistä. He molemmat kääntyivät minua vastaan ja seuraavaksi mua oltiinkin jo lyömässä turpaan pihalla jne. Varsinkin toi nainen kääntyi uhrista väkivaltaiseksi 2 sekunnissa
Omituisin oli reissu miehen ystävän syntymäpäivän "juhliin". Tosin mitään juhlia ei ollut, eikä mitään tarjottavaakaan. Ei ollut mikään yllätysvierailu, vaan oli ihan sovittu, että hänen syntymäpäivänään tulemme käymään. Talon emäntä laittoi iltapalaa noin 10-vuotiaalle pojalleen ja itselleen, mutta vieraille ei tarjottu mitään. Viinaa olisi kyllä ollut tarjolla pullotolkulla. Lähdimme aika pian pois, ja hölmö olo seurasi meitä kauan. Kuka ymmärsi väärin ja mitä? Oliko tilanne ensi oire talon isännän muistisairaudesta, jonka vuoksi on sittemmin jäänyt pois töistäkin? Ehkä unohti kertoa vaimolleen, että on tulossa vieraita, tai kuvitteli itse meidän tulleen yllätysvierailulle?
Vierailija kirjoitti:
Kummisetäni kutsui minua usein mökilleen kylään saunomaan ja kaljalle/ kalalle. Joka kerta hän pyysi johonkin työhön apua ohi mennen. Työt olivat yleensä aika isoja ja raskaita. Kummisetäni aina itse hävisi johonkin ja päädyin tekemään työt loppuun yksin. Halkokasan tein, vessan pohjat, kompostin puusta ja pellistä, rappuset aittaan jne.
Koska lopetit noiden kutsujen vastaanottamisen ja miten kummisetäsi suhtautui siihen?
Vierailija kirjoitti:
mutta yhdessä huushollissa nyppii, ettei siellä tarjota vieraalle toista kuppia kahvia, itselleen kyllä ottavat. Syövät kaikkea herkkua pöydästä kuin viimeistä päivää. Kai niin harvinaista että on herkkuja niin mätetään kaksin käsin. Ja minut kahvi-narkkiksen jättävät vain yhteen kaffekupilliseen. Kerran kaatoi itselleen ja sanoin että jäikö siihen vielä, voisin myös ottaa. Ai ei jääny. ok. eikä ehdoteta, että keitettäisiinkö lisää.
Todella röyhkeää tai sitten isäntäväki tosi tyhmiä.
Menimme sovitusti onnittelemaan työkaveria 50 vuotispäivänä, ensin saapui emäntä olemattomissa hepenissä, perässä isäntä ilman rihmankiertämää , naulakko pystyssä, ei pienintäkään aikomusta peitellä mitään, no joimme kahvit hieman hämmentyneinä ja mahdollisimman nopeasti, isäntä oli nakuna koko ajan, eikä juhlasankarin pitsihepenetkään paljoa jättänyt arvailujen varaan. tämä oli viime vuosituhannella, mutta aina tulee mieleen kun syntymäpäiville olen menossa.
Teininä istuin usein kaverini sängyllä ja seurasin kun hän jutteli toista tuntia puhelimessa muiden kavereidensa kanssa. Välillä soitti pitkiä puheluitaan minullekin ollessaan jonkun muun kanssa. Nykyään toki tajuaisin muistuttaa viimeistään kymmenen minuutin kohdalla, että sulla on siellä joku kylässäkin, mutta yläasteella sitä oli neuvoton mölliskä
Oltiin miehen kanssa tuttavapariskunnan luona (ollaan kaikki 35-40 väliltä) viikonloppukylässä, kun alkoivat illanvieton kesken ehdotella meille ryhmäseksiä, emäntä oli vieläpä "vessareissulla" käydessään kiskaissut päälleen sellaisen tosi kornin ja liian pienen pornokorsetin, mistä läskimakkarat tursusi joka puolelta. Isäntä sönkötti että "eihän sitä tiiä jos ei kokeile" ja yritti iskeä silmää silleen tosi himokkaan näköisesti. Torjuttiin ehdotukset ja oltaisiin lähdetty kotiin mutta kun ei voinut enää ajaa kun oli otettu alkoa. Seuraavana aamupäivänä häivytiin kyllä vilkkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina riidan välissä kirjoitti:
Nuorempana jouduin usein tilanteisiin, jossa isäntäpariskunta alkoi riitelemään, kuin en olisi paikalla. Tosin vielä pahempia kokemuksia ovat olleet sellaiset tilanteet, jossa ovat alkaneet minua sotkemaan riitoihinsa.
Pahimmissa riidoissa on huudettu ja heitelty tavaroita - kerran pariskunnan nainen kävi käsiksi mieheensä.
Väittäisin, että olen ollut alle 3 kymppisenä kilttinä sinkkumiehenä ainakin kymmenessä kovassa riidassa paikalla. Ja nämä koskeneet 4 eri pariskuntaa.
Nyt olen 50v perheenisä.
Kaikkein pahimmissa riidoissa itse parisuhderiita unohtuu, kun kyyhkyläiset kääntyvätkin sitä kolmatta pyörää vastaan, jonka ei olisi pitänyt edes kuulla koko riitaa
Menin kerran Ravintolassa riitelevän miehen 30v ja naisen 19v väliin, kun riita tuntui karkaavan käsistä ja oli jo fyysistä. He molemmat kääntyivät minua vastaan ja seuraavaksi mua oltiinkin jo lyömässä turpaan pihalla jne. Varsinkin toi nainen kääntyi uhrista väkivaltaiseksi 2 sekunnissa
Mulle tapahtui tuollainen kahden kaveruksen kanssa. Heillä oli huutoriita meneillään ja kumpikin vaati minua puolelleen. Diplomaattisen sovitteleva ja rauhallinen tyylini kai vaikutti räyhääjien rinnalla ylimieliseltä, kun pian toinen oli jo tarttunut minua kraiveleista kiinni ja toinen kiljui korvaani.
Syystäkin ovat entisiä ystäviä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piereskelleet avoimesti kunnon peräröyhyjä.
Meillä vastaavanlainen sukulaisperhe. Piereminen toisia päin ja naamalle oli heidän huumoria. Varsinkin perheen isän.
Usena kesänä seurattiin tätä serkun perheen pieruhuumoria, kun oltiin siellä päin sukuloimassa.
Muutoin ihan mukava ja fiksu perhe
Vieläkö pidätte yhteyttä?
Menin silloisen tyttöystävän kanssa (joka oli ulkomaalainen) ystäväni luokse jatkoille. Saimme käyttöömme nukkumista varten piharakennuksen, jossa oli sauna ja makuuhuone.
Aamuyöstä harrastimme seksiä, kun yhtäkkiä ystäväni ja talon isäntä ilmestyi sängyn viereen, hieroen munaansa housujen päältä ja pyysi päästä mukaan touhuun.
Mitään tällaisesta ei ollut puhetta missään vaiheessa, eikä se ollut meille Ok...