Mikä on elämäsi ikimuistoisin hetki?

Olen nyt raskaana viikoilla 34+4.

Viikolla 17 olin menettää tämän vauvan: istukka repesi osittain ja vuodin verta kuin saavista kaatamalla. Makasin sairaalan käytävällä ja odotin pääsyä lääkärille ultraääneen, olin aivan varma, ettei siellä mitään elämää enää voi olla.

Ikimuistoisin hetki oli se, kun ruudulle ilmeistyi sittenkin sykkimään pikkuinen sydän, vahvana ja voimakkaana.

Eihän pelko ihan vielä siihen loppunut, mutta en ikinä unohda sitä hetkeä, kun tajusin, että toivoa on sittenkin vielä..!

Lasten syntymät ovat menneet kivussa ja sumussa, ei niitä muista edes... Mutta hääpäivä oli niin TÄYDELLINEN! Meillä oli pienehköt, omannäköisemme häät. Kaunis päivä, kaunis paikka, olin nuori ja laiha ja nätti... Ihana mies, jota rakastan ihan hulluna vieläkin, vaikka olemme olleet naimisissa jo 11 vuotta.

Vuosikausia lapsettomuudesta kärsineenä ja hoitojakin kokeilleena se hetki, kun vihdoin lävähtää ruutuun 2 viivaa, eka kertaa elämässä. Se hetki oli aivan järjetön, menin niin sekaisin että latelin peräkkäin kaikki kirosanat mitä osasin =) Siitä mies päätteli, että nyt on tärpännyt =)

eli kotoa muuttaminen, sadistisen väkivaltaisen narsisti-isän pahoinpitelyjen parista pakoon omilleni asumaan. Vauvaikäisestä täysi-ikäiseksi väkivallan uhrina olo riitti. En ole väleissä isäni kanssa.

Vielä suurempi ilon aihe on kuin se isäni kuolee.

Vaikka isäsi olisi ollut kuinka kauhea tahansa sinua kohtaan, niin sinä kyllä olet todella hirveä ihminen, jos isäsi kuolema tulee olemaan sinulle ilonaihe. Toivottavasti itse kuolet ennen isääsi!

Positiivisista ainakin se kerta kun menin teininä hakemaan hevostani tarhasta, eikä se ollutkaan siellä vaan oli karannut lähipellolle, (oli satanut ensilumi) no menin sinne pollea hakemaan ja se hevosen ilme kun se huomais mut oli jotain aivan uskomatonta. Niin täynnä ystävällisyyttä ja ylväyttä että. Ei sitä osaa sanoiksi pukea mutta se oli jotain upeeta. En unohda.

kun eksäni pahoinpiteli minua rappukäytävässä ja hajoitti puhelimeni, ei vahingossa vaan laittoi vihoissaan aivan säpäleiksi. Tulimme baarista ja hän sai mustasukkaisuusraivarit.

Vaikka en ollut siihen asti tarkkaan suunnitellutkaan elämääni niin en ollut ikinä ajatellut, että löytäisin itseni sellaisesta tilanteesta, oli epätodellinen olo, yö. En mitenkään nähnyt tilanteessa mitään sellaista, joka olisi johtanut siihen, olin kauhuissani.

En unohda tuota tunnetta ikinä!

Lapsi ei ollut lainkaan suunniteltu eikä olisi muka sopinut elämäntilanteeseen. Jostain ihmeellisestä syystä päätin kuitenkin, etten tee aborttia.



Tänä päivänä tämä vahinko on 5-vuotias tomera tyttö, maailman kaunein ja aivan isänsä näköinen :)