Ujoa lastani yritetään leimata päivähoidossa erityislapseksi!

ja väärin, se tuhoaa itsetunnon takuuvarmasti.



Ja kysehän on pohjimmiltaan siitä, että hoitajat/opettajat on kädettömiä räyhääjien ja kiusaajien kanssa, joten he sitten vain tykkäävät, että on helpompi "karaista" kestämään heitä kuin kasvattaa nämä oikeat ongelmalapset.



Ujon ja herkän lapsen vanhemmat on helpompi jyrätä kuin häirikön häirikkövanhemmat.

ujo ja hiljainen tyttö. Siis muualla kuin kotona. Päiväkodissa 5 vuotiaana jo huomauttivat asiasta että miksi se on tuommonen? Öö..? Leikit sujui kuitenkin hyvin lasten kanssa, ainoa asia mikä huolestutti oli se ettei tyttö jutellut aikuisille. Ainoastaan kysyttäessä vstasi lyhyesti ja hiljaa. Noh, tyttö meni samassa päiväkodissa eskariin. Tyttö ei "reipastunut" eikä muuttunut puheliaaksi. Puheasiasta sai kuulla joka viikko. Otettiin mukaan kelto ja pidettiin palavereja. Sanoivat että lapsi on jotenkin iloton ja ilmeetön.. Asiasta tehtiin aivan järkyttävän iso ongelma ja lasta painostettiin ja hän meni entistä enemmän lukkoon. Kotona tyttö sai hirvittäviä raivareita kun sai vapaasti purettua tunteet. Eskari keväällä pidettiin vielä yksi palaveri niin että lapsen tuleva opettajakin oli mukana. Olivat hirveän huolissaan miten tyttö pärjää koulussa. Käytiinpä tytön kanssa vielä perheneuvolassa psykiatrilla. Hän sanoi että tyttö on ihan normaali (minkä minä tiesin koko ajan). Kun ekaluokkaa oltiin käyty jonkun verran, äytiin vielä kerran perheneuvolassa niin että siellä oli minä, tyttö ja opettaja. Opettaja kehui kuinka hyvä oppilas tyttö on ja puhettakin oli tullut ihan mukavasti vaikka hiljainen tyttö on edelleen. Tässäkin asiassa vähemmän olisi ollut enemmän. Olisi pitänyt lapsen antaa olla sellainen kuin hän on. Tyttöä painostettiin ja vaadittiin puhetta. Ujolle ihmiselle se on kauhistus. Itsekin olen ujo ja näin todella paljon itseäni tytössä noihin aikoihin.

ihan samanlaista. ONNEKSI voi ONNEKSI alkuopetuksen ope oli tytöllä sellainen, joka tajusi asian, kannusti huomaamattomasti - ei niin että sanoo kaikkien kuullen " NO KISSAKO se xxx:n kielen vei " " ja eikö xxx TAASKAAN halua sanoa mitään " ja tätä rataa.

Lisäksi tietysti helpotti että tyttö sai näyttää kirjallisesti kykyjään, kun osasi jo ekalla sujuvasti lukea ja kirjoittaa ja on haka matikassakin. Eskarin LTO kertoi hyvin hämmästyneenä tytön koulukypsyystestistä jossa oli kaikki vastaukset "oikein" että hän ei voinut uskoa että tämä on tämän lapsen paperi... Jep jep. Tytön kuullen tämäkin kerrottiin tietenkin. En tiedä kuinka paljon nämä on lasta satuttaneet nämä kommentit, kun eihän tyttö tyhmä ole, ujo vain.

Olin lapsena todella ujo ja nyt jo aikuinen lapseni oli myös. Hirveää, että ujoutta pidetään vammana - usein juuri ujot lapset ovat niitä huippuälykkäitä.



t. yksi tutkija

rohkaisemaan? Joku mainitsi, että oma lapsi oli laitettu pienryhmään. Sehän on mitä loistavin tapa saada totutettua lasta olemaan muiden kanssa.

Jos lapsi on niin arka, ettei uskalla edes syödä muualla, kuin kotonansa, niin kyllä se on jo "sairaalloista".

Eikö kukaan teistä ole oikeasti huolisaan siitä, miten lapsensa tulee pärjäämään myöhemmin? Jää yksin, ilman kavereita? Vielä aikuisenakin arkuus voi aiheuttaa suuria vaikeuksia - ei uskalla hakea töitä, ei koskaan etene, kun ei uskalla tuoda asioita esille.

Onhan tälläkin palstalla moni aikuinen kironnut arkuuttaan. Heillekin olisi varmasti ollut hyväksi, jos joku olisi pienestä pitäen opastanut, miten toimia ryhmässä / muiden ihmisten kanssa.

Ei se, että lapsi on "kiltti" ole ainoa hyve tässä elämässä.

Tilanteissa voi opetella toimimaan, mutta se varsinainen temperamentti ei muutu, joten sosiaaliset tilanteet aiheuttavat suurta stressiä aina hamaan hautaan asti. Mitä tulee lapsesta joka pakotetaan kokemaan tätä stressiä jo hyvin nuoresta asti? Ei ainakaan onnellista ja tervettä aikuista.

Jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä.

innokaana, tarvitaan heti aputoimia?

Ei ihme, että pedoilla riittää uhreja tässä maassa.

Minusta pitäisi enemmän olla huolissaan lapsesta, joka roikkuu outojen aikuisten kaulassa ja kailottaa ja hakee huomiota kyynärpäätaktiikalla.

Kaikkien ei tarvitse olla niitä luokan häirikköjä.

Hassua muuten, että kaikissa tietämissäni tapauksissa opettajat ovat olleet aivan ihmeissään niistä "diagnooseista", mitä koulutetut lastentarhanopettajat viljelee hiljaisemmista ja kilteistä lapsista. Meilläkin opettaja sanoi, että olisivatpa kaikki lapset samanlaisia kuin meidän lapsi, joka oli päiväkodissa ehditty jo leimata vaikka miksi.

Poika on jo yläasteella ja muistaa vieläkin sen eskariopen, joka koko ajan painosti ja ahdisti ja haukkui kun poikani ei ole tarpeeksi reipas ja riehakas ja ollenkaan poikamainen ja miksi ei edes syliin tule, vaikka hän on ihan kiltti täti. Pelkäsi kuulemma tätä lastentarhanopettajaa ihan henkensä edestä. Oli kuulemma ollut niin kovaääninen huutaja ja komentaja.

Niin ja poika on ihan terve ja normaali ja hyvin pärjää yläasteella, vaikka päiväkodissa leimattiin jälkeenjääneeksi ja tulevaksi kiusatuksi ja vaikka miksi.

rohkaisemaan? Joku mainitsi, että oma lapsi oli laitettu pienryhmään. Sehän on mitä loistavin tapa saada totutettua lasta olemaan muiden kanssa.

Jos lapsi on niin arka, ettei uskalla edes syödä muualla, kuin kotonansa, niin kyllä se on jo "sairaalloista".

Eikö kukaan teistä ole oikeasti huolisaan siitä, miten lapsensa tulee pärjäämään myöhemmin? Jää yksin, ilman kavereita? Vielä aikuisenakin arkuus voi aiheuttaa suuria vaikeuksia - ei uskalla hakea töitä, ei koskaan etene, kun ei uskalla tuoda asioita esille.

Onhan tälläkin palstalla moni aikuinen kironnut arkuuttaan. Heillekin olisi varmasti ollut hyväksi, jos joku olisi pienestä pitäen opastanut, miten toimia ryhmässä / muiden ihmisten kanssa.

Ei se, että lapsi on "kiltti" ole ainoa hyve tässä elämässä.

Miksi antavat pallon kotiin, tehkää jotain, jotta lapselle olisi rohkeampi ja reippaampi. Mikseivät luo niitä rauhallisia tilanteita, joissa ujo ja hitaasti lämpenevä lapsi saisi ilmaista itseään, jotta saisi niitä hyviä kokemuksia.

Meidän kohdalla tilanne helpottui, kun lapsi menei kouluun. Opettaja ymmärtää ja aluksi avusti lastamme ilmaisemaan asioita. Nyt koulu sujuu jo paremmin ja opelta tulee positiivista viestiä meille kotiin. Sekä antaa sitä säännöllisesti laspselle heti kun on vähänkin aihetta.

Olen luottavainen että tämä lapsi selviää elämässä. Hän saa nyt niitä hyviä kokemuksia. Lisäksi hänelle muistutetaan että jokainen on arvokas omanlaisena, ei kaikkien tarvitse olla suuna ja päänä, vaikka siltä välillä tuntuu.

Menetelmät ovat ehkä väärät, mutta eikö oikeasti ole hyvä, että arkoja lapsia pyritään

rohkaisemaan? Joku mainitsi, että oma lapsi oli laitettu pienryhmään. Sehän on mitä loistavin tapa saada totutettua lasta olemaan muiden kanssa. Jos lapsi on niin arka, ettei uskalla edes syödä muualla, kuin kotonansa, niin kyllä se on jo "sairaalloista". Eikö kukaan teistä ole oikeasti huolisaan siitä, miten lapsensa tulee pärjäämään myöhemmin? Jää yksin, ilman kavereita? Vielä aikuisenakin arkuus voi aiheuttaa suuria vaikeuksia - ei uskalla hakea töitä, ei koskaan etene, kun ei uskalla tuoda asioita esille. Onhan tälläkin palstalla moni aikuinen kironnut arkuuttaan. Heillekin olisi varmasti ollut hyväksi, jos joku olisi pienestä pitäen opastanut, miten toimia ryhmässä / muiden ihmisten kanssa. Ei se, että lapsi on "kiltti" ole ainoa hyve tässä elämässä.

Näyttää siltä, että niin kovin arvostetun koulutuksen myötä henkilökunta survaisee maalaisjärkensä romukoppaan. Aika moni myös minun ystävistäni, joilla on vähän persoonaltaan erilaisia lapsia, on huolestutettu aivan käsittämättömältä tuntuvilla jutuilla ammattikasvattajien taholta. Tuo ujous on ihan terve piirre ihmisessä. Sosiaalisuuden ihannoinnissa niellään pureskelematta äänekkäiden ihmisten epäsosiaalisetkin piirteet ja ei nähdä, että ujoudella ei ole itse asiassa välttämättä mitään tekemistä epäsosiaalisuuden kanssa. Kanssakäymiseen kun tarvitaan se kuuntelijakin.

Olen siis se edellinen lto, ja ihmettelen suuresti tätä ujous juttua! En väheksy, ettettekö tuntisi parhaiten lastanne, mutta tuntuu omituiselle, että ammattilaiset eivät tunnista ujoutta... voisiko kuitenkin kyse olla muustakin huolesta? Ja ymmärrän sen kyllä, että työntekijät kyselevät moneen kertaan, miten kotona,onko vanhemmat huolissaan, koska onhan se kaikkien kannalta vaikea tilenne, jos lapsi jännittää,ujoilee, eikä uskalla puhua, ja jos ei löydä kavereita, ikävöi ym. täytyyhän siihen puuttua!!! Mutta ihmettelen kovasti... ehkä itselleni on sattunut niin vaikeita muita lapsia, etten koskaan ole kerennyt sen enempää kiinnittämää "arvioivaa" silmää näihin ujoihinm joita joka ryhmässä on, ja joita koitetaan tsempata rohkaistumaan, koska päiväkotimaailmakin on niin karu, että jos et uskalla sanoa mitään, tai osallistua mihinkään, niin aika yksin sitä jää, kun aina ei kukaan ennätä sitä ujoa esim. pitämään sylissä;(

Uskomatonta ammattitaidottomuutta kuvitella, että kaikki ihmiset voitaisiin/pitäisi pakottaa samaan muottiin!

kuin ne kieroilevat ja rääkyvät häiriköt. Ujot lapset osaavat yleensä käyttäytyä ja ovat kohteliaita. Toisin kuin nämä röyhkeät kakarat, jotka vievät lelut käsistä ja lällättävät ja repivät ja heittelevät hiekkaa ja aukovat turpaansa.



Mutta yleensä näillä turvanaukojilla on juuri sellainen äiti, joka seisoo vieressä ja vikisee, että ei meidän Nico-Petterille voi mitään kun se heittelee hiekkaa naapurin kuivumassa oleville lakanoille. Arghhh...



Antakaa ujojen lapsienne olla ujoja. Heillä on aikuisena edessään se tulevaisuus, koska he osaavat olla kohteliaita ja käyttäytyä. Röyhkeät pirulaiset, joista nämä päiväkodin tädit näyttävät tykkäävän, omaavat rikosrekisterin ennen kuin peruskoulu on lopetettu.



Tämä on nähty niin monen tutun perheessä ja omien lasten kavereiden joukossa.

rohkaisemaan? Joku mainitsi, että oma lapsi oli laitettu pienryhmään. Sehän on mitä loistavin tapa saada totutettua lasta olemaan muiden kanssa.

Jos lapsi on niin arka, ettei uskalla edes syödä muualla, kuin kotonansa, niin kyllä se on jo "sairaalloista".

Eikö kukaan teistä ole oikeasti huolisaan siitä, miten lapsensa tulee pärjäämään myöhemmin? Jää yksin, ilman kavereita? Vielä aikuisenakin arkuus voi aiheuttaa suuria vaikeuksia - ei uskalla hakea töitä, ei koskaan etene, kun ei uskalla tuoda asioita esille.

Onhan tälläkin palstalla moni aikuinen kironnut arkuuttaan. Heillekin olisi varmasti ollut hyväksi, jos joku olisi pienestä pitäen opastanut, miten toimia ryhmässä / muiden ihmisten kanssa.

Ei se, että lapsi on "kiltti" ole ainoa hyve tässä elämässä.

Itselläni ujo 5-vuotias ja olen törmännyt sekä ymmärtäväisiin työntekijöihin päiväkodissa, sekä heihin jotka eivät pätkän vertaa osaa käsitellä ujoa lasta. Mielestäni kyse on ihan ammattitaidon, ehkä myös elämisentaidon puutteesta.

Näyttää siltä, että niin kovin arvostetun koulutuksen myötä henkilökunta survaisee maalaisjärkensä romukoppaan. Aika moni myös minun ystävistäni, joilla on vähän persoonaltaan erilaisia lapsia, on huolestutettu aivan käsittämättömältä tuntuvilla jutuilla ammattikasvattajien taholta. Tuo ujous on ihan terve piirre ihmisessä. Sosiaalisuuden ihannoinnissa niellään pureskelematta äänekkäiden ihmisten epäsosiaalisetkin piirteet ja ei nähdä, että ujoudella ei ole itse asiassa välttämättä mitään tekemistä epäsosiaalisuuden kanssa. Kanssakäymiseen kun tarvitaan se kuuntelijakin.

MUTTA uskokaa pois, pk:n henkilökunta kuulee yllättävän paljon myös näitä "ei tämä meidän 5-vuotias osaa vielä ollenkaan puhua, mutta isänsäkin alkoi puhua vasta 7-vuotiaana" tai "juu, ei se osaa käyttää kynää, kun mäkin olen niin huono piirtämään". Jos lapsi on niin ujo, että siitä näyttää olevan hänelle haittaa ryhmässä, hän on jo eräällä tapaa erityislapsi ja tarvitsee rohkaisua pärjätäkseen sosiaalisissa tilanteissa myös muiden kuin oman perheen kanssa. Aika harva voi elellä läpi elämänsä vain läheistensä kanssa.

t. ujo

Ujo avautuu, kun saa hyväksyntää sellaisena kuin on. Menee lukkoon, jos patistetaan ennen aikojaan, "reipastetaan", nolataan julkisesti, jotta pukahtaisi jne.



t. ujon äiti

Sinulle, joka sanoit että "rohkaisu saa ujon vain menemään lukkoon" - Riippuu paljolti ujouden syystä. Jos vain on luonteeltaan ujo ja arka niin sitten ehkä, mutta itse olin pienenä perhesyistä ujo ja arka juurikin aikuisia ihmisiä kohtaan (en osannut luottaa ja aristelin). Minua rohkaistiin kertomaan asioista ja purkamaan "pahaa oloa" ja se auttoi. Opin taas luottamaan aikuisiin oikealla tavalla.



Joskus saattaa myös ujouden ja arkuuden (varsinkin aikuisia ihmisiä kohtaan) syynä olla huonot kotiolot ja traumat joihin on oikeasti hyvä ottaa kantaa. Harmi, että kaikkia ujoja ja arkoja aletaan vainota, mutta joistain perheistä saattaa paljastua vaikka mitä kauheuksia juurikin puuttumisen vuoksi.



En tiedä onko pelkoa ja kamaluutta kotona kokevan lapsen ujous/arkuus aina erilaista kuin muuten vaan ujon/aran, joka sulkeutuu itseensä? Tietysti ammattilaisten pitää osata huomata...

T. ujo ja ujon äiti

Ujo avautuu, kun saa hyväksyntää sellaisena kuin on. Menee lukkoon, jos patistetaan ennen aikojaan, "reipastetaan", nolataan julkisesti, jotta pukahtaisi jne. t. ujon äiti

jos päiväkodissa ei ole aikaa tai osaamista huomioida erilaisia tempperamentteja? Ja miksi aina se ujo jää ilman huomiota? Siksi kun on kiltisti ja hiljaa. Ja koulutetut ammattilaiset tohottaa niiden remuajien kanssa.

Mitä enemmän luen tätä ketjua, sitä alemmas arvostan lastenhoitajien/lastentarhanopettajien koulutusta. Siellähän ei opeteta edes alkeita lasten erilaisuudesta!

Olen siis se edellinen lto, ja ihmettelen suuresti tätä ujous juttua! En väheksy, ettettekö tuntisi parhaiten lastanne, mutta tuntuu omituiselle, että ammattilaiset eivät tunnista ujoutta... voisiko kuitenkin kyse olla muustakin huolesta? Ja ymmärrän sen kyllä, että työntekijät kyselevät moneen kertaan, miten kotona,onko vanhemmat huolissaan, koska onhan se kaikkien kannalta vaikea tilenne, jos lapsi jännittää,ujoilee, eikä uskalla puhua, ja jos ei löydä kavereita, ikävöi ym. täytyyhän siihen puuttua!!! Mutta ihmettelen kovasti... ehkä itselleni on sattunut niin vaikeita muita lapsia, etten koskaan ole kerennyt sen enempää kiinnittämää "arvioivaa" silmää näihin ujoihinm joita joka ryhmässä on, ja joita koitetaan tsempata rohkaistumaan, koska päiväkotimaailmakin on niin karu, että jos et uskalla sanoa mitään, tai osallistua mihinkään, niin aika yksin sitä jää, kun aina ei kukaan ennätä sitä ujoa esim. pitämään sylissä;(

Kavereita on ovella jonoksi asti niin, ettei kaikkien kanssa ehdi edes leikkiä. Ja parhaat kaverit jäävät, koska ystävyys syvenee, kun on hyvät sosiaaliset taidot.



Toisen lapsemme kaveritkin haluavat aina, että ujokkikin tulee heidän leikkeihinsä, koska on niin mukava, rauhallinen ja täyspäinen.



Silti tasaisin väliajoin joku nuori ope tms. edelleen hyppii seinille ko. lapsen kanssa, joka viimeisimmän mutudiagnoosin mukaan on kuulemma jopa "väärällä tavalla iloinen". Että näin.



t. ujon, väärällä tavalla iloisen lapsen äiti

lapseni oli "omituinen ja liian kiltti ja ujo ja tuleva kiusattu" vain parin määrätyn henkilökunnan edustajan mielestä. Ja tosiaan poikani sanoi, että pelkäsi varsinkin tätä toista kun se aina huusi ja oli hyökkäävä. Toinen vain muuten koko ajan haukku ja natisi.

Ei kai lapsi uskalla tuollaiselle mitään puhuakaan. Testeissä käytiin mekin ja muiden ihmisten kanssa ei tätä ongelmaa ole ollut.

Ehkä se syy löytyykin juuri näistä alalle sopimattomista lastentarhanopettajista. He löytävät joka vuosi uudesta ryhmästä aina sen yhden, joka on vajakki heidän mielestään ja pitää panna testeihin. Ei sitten tule mieleen, että lapset saattaa pelätä juuri näitä lastentarhanopettajia ja eivät todellakaan uskalla tulla syliin.

Lasten kanssa pätee myös se, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Kavereita on ovella jonoksi asti niin, ettei kaikkien kanssa ehdi edes leikkiä. Ja parhaat kaverit jäävät, koska ystävyys syvenee, kun on hyvät sosiaaliset taidot.

Toisen lapsemme kaveritkin haluavat aina, että ujokkikin tulee heidän leikkeihinsä, koska on niin mukava, rauhallinen ja täyspäinen.

Silti tasaisin väliajoin joku nuori ope tms. edelleen hyppii seinille ko. lapsen kanssa, joka viimeisimmän mutudiagnoosin mukaan on kuulemma jopa "väärällä tavalla iloinen". Että näin.

t. ujon, väärällä tavalla iloisen lapsen äiti

Minusta normaali lapsi, joka saa kotona tarpeeksi huomiota ja rakkautta, ei ole sitä heti hakemassa keneltä tahansa aikuiselta.

Sosiaalisuushan (tai sosiaaliset taidot) ei tarkoita ylenpalttista möykkäämistä. Ujot ja hiljaiset lapset voivat olla hyvin taitavia sosiaalisesti, päinvastoin kuin kaikki ja kaiken jyräävät aina äänessä olevat.

Näyttää siltä, että niin kovin arvostetun koulutuksen myötä henkilökunta survaisee maalaisjärkensä romukoppaan. Aika moni myös minun ystävistäni, joilla on vähän persoonaltaan erilaisia lapsia, on huolestutettu aivan käsittämättömältä tuntuvilla jutuilla ammattikasvattajien taholta. Tuo ujous on ihan terve piirre ihmisessä. Sosiaalisuuden ihannoinnissa niellään pureskelematta äänekkäiden ihmisten epäsosiaalisetkin piirteet ja ei nähdä, että ujoudella ei ole itse asiassa välttämättä mitään tekemistä epäsosiaalisuuden kanssa. Kanssakäymiseen kun tarvitaan se kuuntelijakin.