Ujoa lastani yritetään leimata päivähoidossa erityislapseksi!

Se vaatii aina hoitoa.

Se vaatii aina hoitoa.

Minulla on tempperamentiltaan hitaasti lämpiävä lapsi, joka oli päiväkodin aloittaessaan todella ujo. Onneksi kyseessä oli pieni, hyvä päiväkoti, jossa oli omahoitaja-systeemi. Jokaisella hoitajalla oli neljä "omaa" lasta. Näin lapsesta voi keskustella aina saman vastuuhenkilö kanssa. Jo ennen hoidon aloitusta kerroimme lapsen tempperamentista. Pitkin matkaa päivähoitovuosina keskustelimme kasvatuskeskusteluissa lapsestamme avoimesti ja kerroimme millainen hän on kotona jne. Hänestä ei oltu ikinä huolissaan siksi, että hän pystyi solmimaan ystävyyssuhteita. Hän vierasti aikuisia todella pitkään, mutta lasten kanssa ystävystyi nopeasti.



Taidamme olla onnekkaita, koska lasta pystyttiin yhteisvoimin tukemaan alusta asti siten, että hän sai olla oma ujo ja hitaastilämpiävä itsensä. Häntä ei pakotettu muunlaiseksi. Tuloksena oli vuosi vuodelta rohkeampi lapsi. Nyt hän on jo koululainen ja edelleen pärjää todella hienosti ja on oppinut olemaan oman ujoutensa kanssa. Keskustelemme välillä siitä miten jokainen on erilainen ja tuon esiin hänen vahvuuksiaan silloin, kun häntä itseään harmittaa oma ujous.



Ilmeisesti ujon lapsen kohdalla pitää antaa "käyttöohje" päivähoitoon ja olla itse tosi aktiivinen.

Hoh. Kun pieni lapsi ei osaa kunnolla puhua eli on puheenviivästymä, ei siinä mitään, mutta sitten kun se lapsi vierastaa isossa paikassa jossa vieraita ihmisiä, asiasta tehdään ongelma eli ns. "löydetään"

sairaus.

Ja se sairaus kun on pelkkä ujostelu!

Ja tämä tapahtuu oppineen väen keskuudessa.

Ennen aikaan naapurissa melkein tapettiin ihmisiä ja kukaan ei puuttunut ja nyt kun lapsi ujostelee, siitä tehdään iso numero ja diagnoosin kanssa..

nähtiin ongelmana. Tiedän että lapsi herkkä ja itkuinen (rasittava?) pväkodissa. Minulla olisi paljonkin kommentoitavaa siitä miten tässä ja monissa muissa pväkodeissa asiat "hoidetaan"... Diagnoosien hakeminen on aikamme muoti-ilmiö, valitettavasti yhä pienemmälle huomiolle jää se mitä voisi itse vaikkapa lto:na tehdä toisin arjessa., siellä kun on pärjättävä tutkimusten jälkeenkin.

Minulla on pokkaa puhua tästä, olen 15v. tehnyt psykologin ja terapeutin töitä perheneuvolassa. Nämä turhat ohjaukset meille ovat todellaturhauttavia kun todellisessa pulassa olevat joutuvat odottamaan jonossa liian kauan muutenkin. Käsitys normaalista tai riittävän hyvästä kehityksestä on aina vain kapeampi.

Oman lapsen kohdalla kieltäydyimme kunniasta joutua koneiston rattaisiin. Teemme yhteistyötä pk:n kanssa parhaamme mukaan ja kuuntelemme sivussa valitukset työn turhauttavuudesta. Tosi kiva!

Kiitos tilaisuudesta purkaa päälimmäisin turhauma. Hyvää yötä!

MUTTA uskokaa pois, pk:n henkilökunta kuulee yllättävän paljon myös näitä "ei tämä meidän 5-vuotias osaa vielä ollenkaan puhua, mutta isänsäkin alkoi puhua vasta 7-vuotiaana" tai "juu, ei se osaa käyttää kynää, kun mäkin olen niin huono piirtämään". Jos lapsi on niin ujo, että siitä näyttää olevan hänelle haittaa ryhmässä, hän on jo eräällä tapaa erityislapsi ja tarvitsee rohkaisua pärjätäkseen sosiaalisissa tilanteissa myös muiden kuin oman perheen kanssa. Aika harva voi elellä läpi elämänsä vain läheistensä kanssa.

Valitettavasti päiväkotihenkiläkunnalla ei ole aina ammattitaioa kohdata ujoa lasta. Olen itse luokanopettaja saanut kuulla liian monta kertaa oppilaiden vanhemmilta vastaavia kertomuksia kuin nyt täällä palstalla. Myös koulussa olen saanut puolustella ujoja lapsia oppilashuoltoryhmässä yms. Jos oman lapsen kohdalle tulee vastaavaa, sanon kyllä suorat sanat.

Mulla myös. Lapseni meni tarhaan päälle kolmivuotiaana ja vähän oli hiljaisempi, tietysti, kun kaikki oli uutta(jo maalaisjärjellä luulis kaikkien tämän käsittävän) ja sitten jossain vaiheessa pk:n johtaja otti asian esille.

Lapseni ujosteli yhdessä vaiheessa siis enemmän

ja sanoin että ujostelu tuossa iässä on normaalia.

Niin on mun sisaruksetkin ujostelleet.

En itsekään arvaten ylimpänä riekkunut ihmisparvessa

kun olin lapsi.

Pk:n johtaja mainitsi jotain tuesta, mutta onneksi jäi sairaslomalle ja sen jälkeen häntä ei näkynyt. Kaikki meni hyvin tarhassa.

Hoh. Kun pieni lapsi ei osaa kunnolla puhua eli on puheenviivästymä, ei siinä mitään, mutta sitten kun se lapsi vierastaa isossa paikassa jossa vieraita ihmisiä, asiasta tehdään ongelma eli ns. "löydetään"

sairaus.

Ja se sairaus kun on pelkkä ujostelu!

Ja tämä tapahtuu oppineen väen keskuudessa.

Ennen aikaan naapurissa melkein tapettiin ihmisiä ja kukaan ei puuttunut ja nyt kun lapsi ujostelee, siitä tehdään iso numero ja diagnoosin kanssa..

Niin ja jäi pois vielä se että se diagnoosi oli vielä täysin väärä, kuin arvaten tehty yhden kerran tapaamisen perusteella.

Hoh. Kun pieni lapsi ei osaa kunnolla puhua eli on puheenviivästymä, ei siinä mitään, mutta sitten kun se lapsi vierastaa isossa paikassa jossa vieraita ihmisiä, asiasta tehdään ongelma eli ns. "löydetään"

sairaus.

Ja se sairaus kun on pelkkä ujostelu!

Ja tämä tapahtuu oppineen väen keskuudessa.

Ennen aikaan naapurissa melkein tapettiin ihmisiä ja kukaan ei puuttunut ja nyt kun lapsi ujostelee, siitä tehdään iso numero ja diagnoosin kanssa..

Niin ja jäi pois vielä se että se diagnoosi oli vielä täysin väärä, kuin arvaten tehty yhden kerran tapaamisen perusteella.

kakaroittenne tilanne nähdään. me ollaan suurempi osa päivästä niitten kanssa ja koulutusta piisaa. hyväksykää että teidän mukulassa voi olla vikaa.

ovat aina vastavalmistuneet lapsettomat nuoret. Aina.



Vähänkin kun on kokemusta tai omia lapsia, se ujokin lapsi siedetään, mutta nuo nuoret virkaintoiset hyppii heti seinille. Tuntuu että saa olla vaikka minkälainen väkivaltainen häirikkö, eikä se haittaa heitä yhtään, mutta jos lapsi on ujo ja rauhallinen, lapsi on kuin Saatanasta ja jotenkin suorastaan spitaalinen.

Olen ihan satavarma, että jos lapsi olisi vaalea, hänen ujoutensa ei olisi ongelma.

jäi minun lapseni ryhmästä huomaamatta eräs käytöshäiriöistä kärsivä lapsi, kuka olisi tarvinnut psykologin apua. Toinen lukihäiriöstä ja neurologisista ongelmista. Kumpikin mielestäni ihan selviä tapauksia.

Ei, heillä meni aika kotihoidetun lapsen kyttäämiseen. Juuri tämä sama, että kun ei tule syliin. Totta helvetissä se ei tullut outojen ihmisten syliin kun olin kasvattanut siihen, että vieraiden ihmisten syliin ei tarvitse mennä. Ei edes silloin jos aikuiset sanoo, että et ole kiltti jos et tule syliin.

Kävimme tästä ja monesta muusta aiheesta pitkät keskustelut henkilökunnan kanssa kun sanoin, että hehän kasvattavat pedofiilin unelmia sanomalla lapselle, että olet tuhma kun et tule syliin ja mitä äitiskin siitä sanoo.

Mekin kävimme tutkimuksia yms ja testaajat olivat hyvin turhautuneita juuri siksi, että heille pannaan aivan vääriä tapauksia ja terveitä lapsia testautetaan varmuuden vuoksi jos ne on kasvatettu kotona.

Toinen lto myönsi sitten vuoden lopussa, että kotikasvatetut on hankalia kun he ei tunne niitä. Heidän käsien kautta kulkeneet on helppoja kun he ovat itse ne kasvattaneet. Ei tule niitä muuttuvia tekijöitä niin paljon kuin kotona kasvaneet lapset.

Onneksi koulussa asiat olivat toisin ja saivat apua nämä 2 oikeasti apua tarvitsevaa lasta, jotka oli "lto.n käsien kautta käyneet lapset, joilla ei ole mitään ongelmaa". Toinen vietti sairaalakoulussa puoli vuotta mielenterveysongelmien vuoksi ja toinen heti ekalla sai HOJKS.n ja pääsi onneksi tutkimuksiin ja sai diagnoosin.

MUTTA: JOS lapsillanne oliskin jotain häikkää, ja lasta EI tutkittaisin, niin apuakaan ei vältttämättä silloin saataisin riittävän aikaisin ja tehokkaati.

Ei opet ja laa päiväkotien henkilökunta kenellekään pahaa halua. Ajojahteihin en oikien usko. Arvatkaa millaiset huudot kasvatusalan ihmiset saavat jos jättävät huomioimatta ja ohjaamasta tutkimuksiin jonkun joka olisi pitänyt sinne saada.

Useat eivät edes ehdi ko heillä on parempaakin tekemistä. JA sylittelevät sitte iltaisin äidin kanssa.



Oliskohan ap:n lapselle ollu pph parempi paikka aloittaa hoitoura? sitte eskariin isompaan ryhmään... päiväkoti on aika hurja paikka monelle ujolle ja aralle lapselle.



Mutta hyvähän se on että on tutkittu :)

Ei sitä kannata harmitella. Minun lapsi ainakin tykkäsi oppimiskartoituksesta. 7 vai 8 kertaa koulupsykologin kanssa teki tehtäviä.

ennen hoidettiin..montako aikuista tiedät, jotka sairastavat tätä selektiivistä mutismia? Minä olen varma, että itse olen lapsena sairastanut tätä ja kokenut ihme parannuksen, kun koulussa joutui väkisin puhumaan, että selvisi siellä. Tosin viittaamaan en suostunut.

vaan ihan hyväksytty suomalainen luonteenpiirre.

melkein 6v poika, joka saattaa edelleen puhua samalasta ja ovarasta, eikä kukaan oo vielä sanonut, että sillä puhevikaa olis. Änkyttääkin joskus vielä, jestas sentään. Pojalla on kyllä muita hankaluuksia välillä sen verran, että ehkä kukaan ei ole ehtinyt sen juttuihin kiinnittää huomiota...



Nuorempi tyttö taas on vähän hitaastilämpiävää sorttia. Meni hoitoon vähän reilu 2,5-vuotiaana. Ekan viikon aikana sanoi hoitajille YHDEN sanan. Se oli "joo". Ja kyllä, mulle raportoitiin tästä, kun se oli niin hienoa :D Tammikuussa on siis aloittanut ja osa hoitajista on nyt vasta kuullut tytön ihan oikeasti puhuvan. Olisko toissapäivänä just hämmästelleet, että sehän puhuu ihan lauseita! Tähän asti puhetta ovat kuulleet siis vain harvat ja valitut hoitajat. (Osastolla hoitajia 5 ja kahdelle tyttö on suostunut juttelemaankin) Mutta ei kukaan tästä ole ongelmaa ottanut...

Ollaan myös vähän samassa tilanteessa. Eli psyokologilta toiselle epämääräisen huolilistan kanssa - tulos on se, ettei ongelmaa ole löytynyt, mutta lapsi itse on saanut kuulla huomattavan määrän huolipuhetta omasta persoonastaan.



Eli te kasvattajat, jotka selitäette, että pitää tutkia, pitää tutkia. Miten teidän minä kuvaan vaikutatisi, jos vaikka työnantaja lähettelisi teitä tuon tuosta työterveyteen tutkituttmaan päänne, kun tuo käytös ei juuri nyt miellytä?

Olen itse lastentarhanopettaja,ja voin sanoa, että hommaa päiväkodissa on niiiiin paljon, ettei todellakaan yhtään ainutta lasta ruveta tutkimaan/epäilemään, jos ei ole aihetta! Tietenkin joskus voi mennä mönkään "arvio", mutta ennemin niin päin mönkään, että tulee tutkituksia, kuin että saa itse "syytteen", miksi ei ole laitettu tutkimuksiin. Monesti vanhemmat eivät itse huomaa lapsessaan mitään erityistä, mutta kun ryhmässä on paljon lapsia, ja vuosi toisensa perään näkee monia lapsia, niin siinä tulee jo jonkinlainen näkemys, milloin herää huoli ja yleensä vaikeinta on saada vanhemmat ymmärtämään että lapsen parhaaksi tutkimukset tehdään ja joskus voi mennä tosiaan pieleen arviointi, mutta mitä sitten, tuskin lapsi siitä kärsii! pahoitteluni jos teidän lto on aiheuttanut teille harmia, mutta kukaan ei taatusti turhaan halua "kiusata" vanhempia, kait sitä ois helpompi vaikka jumittaa penkillä katselemassa lapsia, kuin että oikeasti puuttuu tilanteisiin=D

Olet siis lastentarhan opena sitä mieltä, että lapsi ei kärsi, jos häntä tutkitaan siksi, ettei hän ole samanlainen kuin muut?

Kerro siitä sitten lapselle, että käymme erityisrymissä ja keskusteluissa ja piirtelemässä ja nostelemassa kortteja siksi, että sinä olet niin hiljainen, mutta tämä kaikki on meille hyväksi. Joo.

Oma lapseni aloitti päiväkodin 2 vuotiaana. Ujo, arka, hiljainen ja hitaasti läpiävä lapsi, jonka olisi pitänyt -näin jälkiviisaasti sanottuna - olla kotona vielä vuosi tai mennä pieneen ryhmäperhepäiväkotiin eikä päiväkotiin.

4 vuotiaana hän jäi kotiin, ja päiväkerhoon, mikä ei ollut hyväksi. Hän oli 2 vuoden aikana oppinut jo päiväkodin rytmin ym ja kaipasi sosiaalista viitekehystä, ystäviä, toimintaa. Kerho oli aika onneton.

5 vuotiaana hän meni sitten uuteen päiväkotiin, aloitti osa-aikasena. Vuoden tauko oli tehnyt ujosta vielä enemmän ujon.

Mutta päiväkodin rutiinit olivat tutut, lapsi viihtyi, sellainen rauhallinen ja kiltti poika.

Kunnes päiväkotia osa-aikasena oli käyty 1 kk, ja tuli hoitaja, joka ilmaisi huolensa. Lapsi on liian rauhallinen, kiltti, lapsi ei heittäydy itku-potku-raivarai-kilareita vetämään, lapsi ei sano vastaan, ei riitele, hän on kiltti, ei kiusaa, leikkii muiden kanssa, menee ryhmän mukana, tottelee aikuisia.

Onko lapsi kotona alistettu? Saako lapsi kotona ilmaista kaikkia, myös ns. negatiivisia tunteitaan?

Lapsi on nyt 2. luokalla koulussa. Eikä edelleenkään kiusaa muita, ei rettelöi, ei riitele. Hän huolehtii tavaroistaan aika hyvin, ja selviytyy aamuista ja iltapäivistä yksin puhelinsoiton avulla, osaa kellon. Olen töissä, joten en voi olla voitelemassa voilepiä ja saattamassa kouluun, hän tekee sen itse, osasi jo ekaluokalla.

Opettaja näkee lapsen kuitenkin erityistä ohjaamista tarvitsevana!!

Minusta hän ei ole sen enempää kuin muutkaan ikäisensä, mutta ehkä juuri lapsen ujous, rauhallisuus, hiljaisuus, ja tietyllä tavalla hitaus ovat piirteitä ja ominaisuuksia, jotka eivä sovi koulumaailmaan, jossa täytyy heti ja nyt. No, isänsä poika on. Jäyjhä. Puhumaton. HIdas.