Ujoa lastani yritetään leimata päivähoidossa erityislapseksi!

Siihen pyritään puuttumaan ja saamaan lapsi rohkeammaksi ja sosiaalisemmaksi. Ongelmana vain se että koulussa ei opiskelu oikein onnistu kun sosiaaliset lapset toteuttavat itseään eivätkä malta olla hetkeäkään hiljaa. Opettajat eivät saa lapsia enää kuriin edes alakoulussa ja adhd-leima vuorostaan osaan kun ei muuta keksitä. Koko touhu mennyt pieleen siinä kun lapset eivät saa olla sellaisia kun ovat.



Mitä tulee siihen että päiväkodissa valitetaan ettei lapsi tule syliin niin hyvä vain. Jos lapsi uusi tulokas tarhassa niin ei todellakaan pidä mennä "vieraaseen" syliin heti.

keskimmäinen aloitti tarhan 4-vuotiaana.

Särähti korvaan kun hoitaja sanoi että poika suhtautuu varauksella uusiin aikuisiin, ei heti mene syliin tms.

Tämäkö on sitten huono asia?

Miksi pitäisi luottaa uuteen aikuiseen heti? Kyllä se luottamus pitää ansaita. Ja minusta olisi huono asia jos heti tekisi kaiken mitä tuntematon aikuinen sanoo.

Minusta normaali lapsi, joka saa kotona tarpeeksi huomiota ja rakkautta, ei ole sitä heti hakemassa keneltä tahansa aikuiselta.

Minun ujon lapsen eskariope otti puheeksi sen miten meidän poika ei halua halata sitä kouluviikon päätteeksi. Lapsi on kotona varsinainen halikone, istuu sylissä joka päivä moneen kertaan.

Että onko se nyt sitten traumatisoitunut rakkauden puutteessa vai onko vieraiden halimattomuus ihan normaalia ujolle lapselle?

Meillä myös ujo poika ja nyt sitten erityislastentarhanopettajan tarkkailussa. Poika kyllä tekee kaikki temput kotona, mutta tarhassa seuraa mielummin vierestä. neuvolassakin kieltäytyi hyppimästä käskystä ja siitähän haloo nousi.



Ahdistavaa tämä nyky maailma.

Tulee kuulema hankaluuksia kun menee kouluun jos ei ole kunnon "räkänokka".



Sanoisin itse kyllä että fiksumpi lapsi jos ei ole suunapäänä koko ajan ja tunge kaikkien seuraan.



Tarhassa on lisäksi tänä syksynä melkein kokonaan uusi porukka. Omahoitajakin on täysin uusi ja hän nimenomaan vaati tätä tarkkailua.



En tiedä minne pitäisi muuttaa että ihminen saisi olla sellainen kun on....

"liian avoin" ja energinen lapsi.

Opettajien puheissa vilisi kaikki mahdolliset kirjainyhdistelmät...

Psykologi ja terapeutit olivat ihmeissään mitä vikaa hänestä pitäisi löytää?

Eivät keksineet mitään mikä aiheuttaisi jatkotutkimuksia mihinkään suuntaan.



Päiväkodin tädeillä tuntuu olevan kovin suuri vaikutusvalta meihin kaikkiin. Ja lastemme elämään. :(

Minä ainakin olen jyrkästi sanonut EI kaikenlaisille turhille tutkimuksille ujouden takia ja puolustanut lapsiani "asiantuntijoita" vastaan, sanonut että he ovat mitä ovat ja hyväksyttyjä juuri sellaisenaan. Nyt jo kouluikäisiä ja oikein hyvin menee koulussa, vaikka erakkoluontoisia ovat kuten vanhempansakin.

Lapsemme sairastui vakavasti infektiotautiin ja joutui sairaalaan. Lääkärin virhediagnoosin vuoksi meitä katsomaan passitettiin sosiaalityöntekijä joka kertoi käynnillensä valheellisen syyn. Hänen esittämästään syystä ei ollut keskusteltavaa kuin muutaman virkkeen verran, joten muutoin asiallinen keskustelu tyrehtyi heti alkuunsa.



Lapsen sairauskertomuksessa lukee nyt yhtenä ongelmana ja syynä lapsen sairauteen vanhempien harvasanaisuus (!).



Kaiken lisäksi emme edes ole ujoja tai harvasanaisia, mutta tilanne nyt vain ei ollut sellainen, missä olisi pitänyt lähteä suuna päänä pölöttämään.

Meillä myös kokemus "poikkeavasta lapsesta". Eli kyseessä oli poika, joka ei tykännyt riehua ja hakata ja etuilla. Kiltti, joka tykkäsi leikkiä rauhassa ja jonotti nätisti yms. Niin ja se pahin, oli ollut kotihoidossa eskariin.

Koko eskarivuoden 2 lto.ta etsimällä etsi ongelmia. Ei tule pärjäämään, sanoivat. Asia ok, olisiko pitänyt viedä saunan taakse ja ampua kun ei pärjää. Kotihoidossa ollut, ei tule pärjäämään ikinä. Ujo ja hiljainen. Liian kiltti. Tätä hoettiin jatkuvasti, että liian kiltti. Jokin ongelma on.

Lasta juoksutettiin tutkimuksissa ja mitään ei löytynyt. On nyt lukiolainen ja hyvin on pärjännyt.

Hyvin eivät ole taaskaan pärjänneet ne reippaat pojat siitä ryhmästä, jotka etuilivat ja tappelivat ja osasivat pitää puolensa nyrkein ja joita minulle aina sosiaalisina kehuttiin, kuinka hienoja he olivat kun olivat "kasvatettu meidän käsien kautta", kuten toinen lto sanoi.

Olen siis se edellinen lto, ja ihmettelen suuresti tätä ujous juttua! En väheksy, ettettekö tuntisi parhaiten lastanne, mutta tuntuu omituiselle, että ammattilaiset eivät tunnista ujoutta... voisiko kuitenkin kyse olla muustakin huolesta? Ja ymmärrän sen kyllä, että työntekijät kyselevät moneen kertaan, miten kotona,onko vanhemmat huolissaan, koska onhan se kaikkien kannalta vaikea tilenne, jos lapsi jännittää,ujoilee, eikä uskalla puhua, ja jos ei löydä kavereita, ikävöi ym. täytyyhän siihen puuttua!!! Mutta ihmettelen kovasti... ehkä itselleni on sattunut niin vaikeita muita lapsia, etten koskaan ole kerennyt sen enempää kiinnittämää "arvioivaa" silmää näihin ujoihinm joita joka ryhmässä on, ja joita koitetaan tsempata rohkaistumaan, koska päiväkotimaailmakin on niin karu, että jos et uskalla sanoa mitään, tai osallistua mihinkään, niin aika yksin sitä jää, kun aina ei kukaan ennätä sitä ujoa esim. pitämään sylissä;(

Olen itse lastentarhanopettaja,ja voin sanoa, että hommaa päiväkodissa on niiiiin paljon, ettei todellakaan yhtään ainutta lasta ruveta tutkimaan/epäilemään, jos ei ole aihetta! Tietenkin joskus voi mennä mönkään "arvio", mutta ennemin niin päin mönkään, että tulee tutkituksia, kuin että saa itse "syytteen", miksi ei ole laitettu tutkimuksiin. Monesti vanhemmat eivät itse huomaa lapsessaan mitään erityistä, mutta kun ryhmässä on paljon lapsia, ja vuosi toisensa perään näkee monia lapsia, niin siinä tulee jo jonkinlainen näkemys, milloin herää huoli ja yleensä vaikeinta on saada vanhemmat ymmärtämään että lapsen parhaaksi tutkimukset tehdään ja joskus voi mennä tosiaan pieleen arviointi, mutta mitä sitten, tuskin lapsi siitä kärsii! pahoitteluni jos teidän lto on aiheuttanut teille harmia, mutta kukaan ei taatusti turhaan halua "kiusata" vanhempia, kait sitä ois helpompi vaikka jumittaa penkillä katselemassa lapsia, kuin että oikeasti puuttuu tilanteisiin=D

Oma lapseni aloitti päiväkodin 2 vuotiaana. Oli tässä päiväkodissa noin 4 vuotiaaksi (tai 3 ja puoli). Sitten oli vuoden kotihoidossa kunnesa sain 5-vuotiaana osa-aikaryhmään päiväkotiin.

Poika on ollut aina ujo, rauhallinen, hyvä keskittymiskyky, päiväkodissa pienenä oli varsin pidetty koska ei kiusannut, ei sotkenut toisen leikkejä. Hän totteli aikuisia, ei inttänyt vastaan, ei saanut itku-potku-kiukkukohtauksia. Meni ryhmän mukana.

Joskin siten omaehtoinen, että ei suostu leikkimään kaikkien kanssa. Toiset lapset ei ole kivoja ja toiset on tylsiä, hän ei ole näiden kanssa, vaan hänellä on yksi kaveri kerrallaan, päiväkodissa (ja nyt koulussa) yksi tai kaksi kaveria, joiden kanssa on. Ei siis mikään laumasielu eikä kameleontti, joka mukautuu kaikenlaisten lasten seuraan.

No niin hän sitten aloitti 5 vuotiaana uudessa päiväkodissa osa-aikaisena. Päiväkodin rutiinit olivat tutut, hoitajat ja lapset uusia.

Kuukauden hoitojakson jälkeen yksi hoitaja tuli esittämään huolensa: lapsi on kiltti, ei kiusaa, totelee, ei vedä uhma-potku-sätkykilareita missään tilanteessa, noudattaa annettuja ohjeita. Onkohan kotona asiat kunnossa; saako lapsi kotona ilmaista ns. negatiivisia tunteita vai onko lapsi alistettu.

Yritin siinä sitten vääntää hoitajalle ajanjaksoa, taustaa, perusluonnetta.

Seuraavan kerran hoitaja tuli informoimaan, että heillä oli päiväkodissa ollut jotain jalkapallo-hommaa. Miten innoissaan meidän poika oli ollut mukana. Kotona pitäisi lapsen kanssa myös pelata jalkapalloa.

Olin hajota. Minulla oli helvetin iso talo remontoitavana, työhönsä kadonnut mies, pienempi sisarus ja ns. sijaislapsena teini-ikäinen, joka imi minut aivan kuiviin. Jo pelkän arjen pyörittäminen, viikkosiivous, pyykit, vei aikaa. Siinä olisi pitänyt vielä jostain löytää aika pallon pelaamiselle.

Hyvin onnistui syyllistämään.

Vasu-keskusteluun en tätä tätiä huolinut, hän tunki ovesta sisään ja kysyi, voisiko tulla, vaikka alun pitäen vasu oli sovittu toisen hoitajan kanssa käytäväksi.

Hoitajalla oli tosi vaikeaa kohdata minut jatkossa päiväkodissa. Muuttui aina teennäiseksi loruttajaksi ja leikittäjäksi isolla äänell älapsille kun tulin pihaan.

Meillä myös ujo poika ja nyt sitten erityislastentarhanopettajan tarkkailussa. Poika kyllä tekee kaikki temput kotona, mutta tarhassa seuraa mielummin vierestä. neuvolassakin kieltäytyi hyppimästä käskystä ja siitähän haloo nousi. Ahdistavaa tämä nyky maailma. Tulee kuulema hankaluuksia kun menee kouluun jos ei ole kunnon "räkänokka". Sanoisin itse kyllä että fiksumpi lapsi jos ei ole suunapäänä koko ajan ja tunge kaikkien seuraan. Tarhassa on lisäksi tänä syksynä melkein kokonaan uusi porukka. Omahoitajakin on täysin uusi ja hän nimenomaan vaati tätä tarkkailua. En tiedä minne pitäisi muuttaa että ihminen saisi olla sellainen kun on....

Tuollainen rauhallinen poika täälläkin, ja ihan hyvin menee koulussa. Ei lapsi itse koe luonnettaan ongelmalliseksi. Hän on itsekseen välitunnilla, jos ei sitä ainoaa kaveria ole, jonka hyväksyy seuraansa.

Iän myötä on oppinut riehumaankin. Mutta uudessa porukassa menee aikaa että pääsee sisään, ja jos se porukka,a ikuiset, ovat sellaisia, että hyväksyvät erilaiset lapset, hyväksyvät ujon lapsen sellaisena kuin tämä on, sopetuminen nopeutuu ja lapsen "oikea" luonne pääsee esille, se valloittava ja rohkeakin lapsi joka siellä pohjalla on.

Koska minä itse ole isoääninen, kova puhumaan, esilläoleva, määräilevän oloinen, yli-innokkaat vikoja ja oireita hakevat hoitajat ja opet sitten haluavat kuvitella, että kotona lapsi alistetaan ja kaikki tunneilmaisut tai oman tahdon ilmaisut kielletään.

Pikkupitäjässä, pikkukaupungissa, jossa vain tietynlaiseen muottiin sopivat ihmiset ovat oikeanlaisia ja jossa vanhempian statukselle laitetaan korostunut painoarvo, ei pysty olemaan. Me olemme nyt ns. rauhallisella pientalovaltaisella alueella isossa kaupungissa. Monikulttuurisessa koulussa lapsi tuskin selviäisi.-

Luulin että jäivät 90-luvulle, mutta ei näköjään... Tuo on ihan hämmentävän noloa että opettajissa on edelleen tuollaisia tynnyrissä eläneitä, miten ees mahdollista..

T. 90-luvulla syntyneen lapsen äiti, isä intialainen

paitsi että kyse on ekaluokkalaisesta tytöstämme.

Tyttö on aina ollut hieman hiljaisempi ja kunnioittaa kovasti muita ihmisiä, ei ole mikään hössö hätäilijä tai kova ääninen (meidän toinen lapsi on sitten kyllä ihan päinvastainen versio :D )

mutta siis opettaja otti meihin yhteyttä ennen joulua, halusi että tyttömme menisi koulupsykologin juttusille.

No nyt ovat opettaja ja koulupsykologi sitä mieltä että tytössä on oltava jotain vikaa (oppi siis jo lukemaan, taitaa yhteen-ja vähennyslaskut) koska tyttö on niin tyytyväinen omissa oloissaan ja on hänellä kavereita, useitakin ja sitten on kaksi parasta ystävää, ei siis ole mikään erakko.

Miehen kanssa just puhuttiin että tämä alkaa jo tuntumaan joltain ajojahdilta, sillä jo ekan kuukauden aikana opettajan oli hirveän vaikea sisäistää sekin että tyttömme on SUOMALAINEN. (taustana sen verran että mieheni isä on Intiasta joten mies on tummempi, samoin kun tytöllämme on tummat nappisimmut ja kuparin ruskea tukka ja iho on päivettyneemmän näköinen + sukunimemme on aikamoista siansaksaa :D ) ja opettaja pommittikin tuolta Wilman kautta että tyttömme on ensin siirrettävä luokalle joka on tarkoitettu lapsille joilla on suomi toisena kielenä ja kun tämäkin oli ilmoitettu jo kouluu ennen lukuvuoden alkua että ihan vain suomea meillä kotona pajatetaan ja kun sitten Wilman välityksellä vastasin että ei kiitos tarvitse siirrellä mihinkään tyttöä niin sitten alkoikin vouhotus että jos edes johonkin tukiopetus ryhmään jossa on samaa taustaa olevia kuin tyttömme (MITÄ HITTOA?!?)

No mielenkiinnolla odottelen että mitähän seuraavaksi..

Mielenkiintoista, vihdoin tällainen uutinen näistä "selviytyjistä".



http://www.iltalehti.fi/perhe/2012092716130616_pr.shtml

ei ne alan ammattilaiset kyllä ujoutta aina ymmärrä tai tunnista. olen tavannut paljon opettajaksi opiskelevia joista kyllä näkee että ekstroverttiyttä arvostetaan ja pitävät hiljaisia vähän tyhmänä.

Lapsi siis on poikkeava ja erityinen koska hän on sairaalloisen ujo. Onko se sinusta söpöä? Minusta se on säälittävää, aivan yhtä säälittävää kuin ylenmääräinen ekstroverttiyskin. Mistäs tiedät minkäläinen änkyrä ujo lapsesi on päiväkodissa, kieltäytyy tekemästä normaaleja tehtäviä jne? Luuleeko lapsesi että ujoden avulla saa jotenkin eri säännöt ja tehtävätkin kuin muut. Ei muuten vetele. Kyllä se rassaa päiväkodin hoitajia aivan yhtälailla kuin agressiiviset lapsetkin. Ujous on myöskin käyttäytymishäiriö.

Kirjoitan nyt tähän tällaisen oman pohdintani, joka sivuaa aihetta.



Tajuan ap:n ja muiden ketjuun kirjoittaneiden äitien huolen siitä, että ujo lapsi saattaa tuollaisen tutkimisen keskellä saada sen kuvan, että hän ei kelpaa sellaisena kuin on. Siksi onkin tärkeää, että mahdolliset tutkimukset tehdään aina lasta kunnioittavalla tavalla, hänen omia vahvuuksiaan arvostaen.



Näin erityislapsen äitinä (lapsellani on vaikea-asteinen verbaalidyspraksia) toivoisin kuitenkin, että kaiken närkästymisenne keskellä pysähtyisitte ja edes hiukan miettisitte kielenkäyttöänne. Nyt kun monien kirjoittajien viesteistä saa sen kuvan, että erityislapset olisivat jotain sekundaa, onhan heissä jotain vikaa. Auta armias, jos teidän lapsiinne tuo viallisen leima lyötäisiin! Noita "oikeasti viallisia" voikin sitten ihan huoletta leimoilla lätkiä, vai kuinka?



Anteeksi, jos jotain tämä viestini loukkasi. Olen vain NIIN KYLLÄSTYNYT siihen, miten monet aikuiset ihmiset kokevat oikeudekseen arvostella erityislapsia - jopa esim. tuntematonta lasta kaupassa, ja jopa tämän lapsen itsensä kuullen. Eikä moni tunnu edes tajuavan, että tuollaisessa käytöksessä olisi jotain väärää. Hiukan siis hienotunteisuutta, jos saan toivoa.

Ujoa lasta pitää hienovaraisesti rohkaista. Ei päivitellä, miten onkaan ujo ja varmaan tulee kiusatuksi ja että on epänormaali. Asian voi ja äärimmäisissä tapauksissa pitääkin ottaa puheeksi, mutta toista ihmistä ja ihmisyyttä kunnioittaen, ei leimaten. Ihan sama näitten ylivilkkaitten kohdalla, että ei heitäkään saa leimata poikkeaviksi ja viallisiksi. Huono juttu, kun kaikki ihmisten kanssa työskentelevät eivät millään pysty asettua toisen ihmisen asemaan :((

Kyllä päiväkodissa herkästi puututaan. Välillä tuntuu että hoitajilla unohtuu arvioida ja ymmärtää lapsen omaa temperamenttia. Leimataan heti hankalaksi jos on vaikeuksia. Näin sitten päiväkodin aikuisten asenne siirtyy myös muihin lapsiin. Olen nähnyt kuinka "hankalaa" lasta syytetään jostain vaikka ei ole ollut lähelläkään tapahtumapaikkaa. Saa sitten syyt niskoilleen jos aikuisella ei ole mahdollisuutta nähdä tilannetta.

Ihmettelen miten tarkkaan te äidit tiedätte miten lapsenne leikkii siellä päiväkodissa, vaikka ette ole paikallakaan. Eräällä tuttavalla on sairaalloisen ujo lapsi. Äidin mielestä lapsi on vain ujo eikä siksi lapselta saa vaatia mitään. Kyläpaikassa lapsi saa viedä lelut muilta ja kieltäytyä leikkimästä muiden kanssa. Äidin mielestä muiden on pakko leikkiä hänen lapsensa kanssa, jos lapsi haluaa. Lisäksi äiti väittää, että lapsi leikkii sujuvasti muiden kanssa mikä ei pidä lainkaan paikkansa. Leikit sujuvat niin kauan, kun muuta lapset tekevät kuten hän haluaa. Ulkopuoliselle on selvää, että lapsi ei osaa toimia muiden kanssa, mutta äidin mielestä kaikki on ihan normaalia. Ongelma on muissa, koska eivät osaa tai ymmärrä.

Lapsi on kotihoidossa, ei käy päiväkerhossa eikä äitikään viitsi avoimessa päiväkodissa käydä, kun lapsi ujostelee niin paljon. Lapsi hyväksyy vanhempiensa lisäksi vain muutaman aikuisen. Muille ei sano sanaakaan, vaikka olisi jo vuosia tuntenut. En kiellä etteikö ihmisillä olisi temperamenttieroja, mutta kyllä kasvatuksellakin on osansa. Ujosta lapsesta voi kasvattaa sairaalloisen ujon.

Vierailija kirjoitti:

MUTTA: JOS lapsillanne oliskin jotain häikkää, ja lasta EI tutkittaisin, niin apuakaan ei vältttämättä silloin saataisin riittävän aikaisin ja tehokkaati.

Ei opet ja laa päiväkotien henkilökunta kenellekään pahaa halua. Ajojahteihin en oikien usko. Arvatkaa millaiset huudot kasvatusalan ihmiset saavat jos jättävät huomioimatta ja ohjaamasta tutkimuksiin jonkun joka olisi pitänyt sinne saada.

No tuota, tälläkin alalla voi ihan samallalailla olla narsisteja tai muita hulluja kuin millä tahansa alalla. Tai muuten vaan omituisia "ammattilaisia". Ei tietenkään kaikki mutta niitäkin jonkun kohdalle sattuu.

Poikani eskariryhmässä oli poika joka oli mielestäni ihan tavallinen poika. Samallalailla äänekäs ja riehakas niinkuin lähes kaikki pojat tapaa olla. Ei kuitenkaan normaalia villimpi tai äänekkäämpi. No eskariope oli täysin vakuuttunut että tuolla pojalla on adhd. Ryhmässä kävi elto ja vaikka mitä tarkkailemassa, kävivät tutkimuksissa ja lopulta tulos, täysin normaali lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Että kummasti löytyy niitä päiväkoteja, joissa ammattitaitoinen henkilökunta ei tunnista ujoa lasta! Meiltä jopa kysyttiin, että puhuuko lapsi kotona. Ja voisitteko saada lapsen puhumaan täällä ja reipastumaan, ei tuollainen pärjää. Huh! Ja tämä kaikki ammattikasvattajan suusta. Että kannatti käydä kouluja...

Onneksi lapsi sai aivan ihanan open kouluun. Ujouskin alkoi hellittää, kun koko ajan ei painostettu puhumaan ja reipastumaan (miten vihankaan koko sanaa).

Toki lapsi on ujo (hitaasti lämpiävä tempperamentti) koko ikänsä, mutta oppii itselle sopivat selviytymiskeinot uusiin tilanteisiin.

Nyt on kyllä pakko kysyä että mistä ihmeestä opettaja voi tietää onko lapsi ujo vai eikö osaa puhua ollenkaan jos lapsi EI PUHU eskarissa tai päiväkodissa. Tottakai hänen pitää kysyä vanhemmilta puhuuko lapsi kotona jos eskarissa ei ole sanonut sanaakaan. Ihmettelen kyllä jos on sanatarkasti mennyt sanomaan "saatteko lapsen puhumaan täällä ja reipastumaan, ei tuollainen pärjää." Jos nimittäin on sanonut niin tekisin välittömästi valituksen hänen esimiehelleen, tuo ei ole asiallisesti sanottu. Vai onko kuitenkin niin että on sanonut jotain tyyliin: " olisi hyvä miettiä miten voisi kotona rohkaista että uskaltaisi puhua täällä eskarissa/päiväkodissa, päivätkin olisi silloin helpompia."

Tämä on ikävästi sanottu mutta lapset jotka ovat tavallisesti selvästi poikkeavia, voivat jäädä kaveriporukan ulkopuolelle. Todella hiljaiset, ylivilkkaat, "omituiset" jne.  Itselläni on kaksi lasta ja molempien päiväkoti-, eskari- ja koulutaivalta tarkkaan seuranneena voi sanoa että hyvin usein edellämainitsemani tyypit joutuvat myös kiusaamisen kohteeksi. Ei ole mitään pahaa siinä että asiaa tutkitaan ja lasta tuetaan sosiaalisuuteen. Tuskin itsekään haluaisit että lastasi kiusattaisiin.