Lue keskustelun säännöt.
Mies jäi sunnuntaina kiinni pettämisestä
27.03.2012 |
ja kertoja on ollut useita meidän yhdessäolon aikana. Meillä on uudehko iso ja kaunis omakotitalo ja kolme lasta. Itselläni pienet tulot ja miehellä suuret.
Kun asia tuli ilmi, niin tuntui kuin aika olisi pysähtynyt.Töissä olen kulkenut kuin sumussa- epätodellinen olo. Mies kysyi sunnuntaina aika kylmään sävyyn, että mitä aion tehdä, vastasin vain että en tiedä. Tänä aamuna hän taas kysyi, että mitä aion tehdä. En osaa sanoa, en haluaisi muuttaa lasten kanssa mihinkään hikiseen kaksioonkaan kun varmaan muuhun ei olisi varaa.
Olen päivän aikana miettinyt että vastaan hänelle, että en mitään. Jos hän suostuisi muuttamaan meidän kirjasto/televisiohuoneeseen ja minä saisin pitää makkarin, ostaisin uuden sängyn...
Mitä sanotte- voisiko tällainen toimia? Että asuisimme yhdessä kaikesta huolimatta, sänkyäni en kuitenkaan tuon miehen kanssa enää jaa. Hän saa puolestani jatkaa touhujaan muiden kanssa ja niin aion tehdä myös itsekin kun aikaa kuluu. Voitaisiin sopia lasten hoito niin että kummallakin olisi viikonloppuvapaita ja joo, aion hakea avioeroa ja sitten kait me olisimme avopari...
Kommentit (92)
pari perhettä, joilla lapset oireili pahasti tuollaisen epäselvän tilanteen vuoksi. Vanhemmat eivät olleet yhdessä eivätkä eronneet. Lapsille ei välttämättä ole tuollainen tilanne hyväksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lastenvalvoja nimenomaan kannusti siihen, että pistetään joka ikinen asia paperille. Sanoi 10 vuoden aikana nähneensä niin paljon erilaisia tapauksia, ja me kyllä uskoimme häntä ja hänen ammattitaitoon. Luimme myös erilaisia mallisopimuksia, joita hän antoi kotiin, ja niiden pohjalta muokkasimme omaa sopimustamme, oli paljon asioita, mitä emme olisi tulleet ajatelleeksi itse.
Meillä on sovittu mm. koiran ja hamsterin hoito, niiden vakuutukset ja lääkärikulut.
Ja erityisesti lastenvalvoja neuvoi meitä laittamaan paperille, että kaikki yhteydenotot s-postilla ja tekstiviestillä, ja niiden kuten myös vastausten tulee olla asiallisia, ja määrättiin joku aikakin, mihin mennessä vastauksen on tultava.
Kaikista yli 200 e ostoksista on erikseen neuvoteltava, muuten kumpikin hoitaa omalla viikollaan ruoan, hygienian, vaatteet yms yms
Kun ekaa kertaa tohon tilanteeseen joutuu, se on aikamoista....lisäksi mua itketti ihan sairaasti siellä valvojalla, että tähän on tultu...mutta yritin vaan pysyä kovana ja ajattelin, että kun tän kerralla tekee kunnolla, niin ei tartte rampata täällä moneen kertaan. 2 x 3 h siellä menikin.....
Surullista :(
Sulla on tervettä järkeä päässä ja lasten etu sydämellä. Et anna tunteiden ohjata liiaksi elämäsi ehkä tärkeimpiä päätöksiä.
Herää kysymys miksi lasten tulisi taistella isukin huomiosta? Teillä olet sinä sen tehnyt lastesi puolesta ja isukin uuden suhran pitää myös alistua siihen. Monet isukit niin helposti unohtaisivat muksunsa kun uusi makea elämä hetkeksi on saatavilla!
usko noita ylempiä, ota asianajaja!! Minulla myös kolme suht samanikäistä lasta kuin sinulla ja heille kamalinta olisi muuttaa pois omasta kodista (varsinkin jo siihen muuttaisi joku toinen nainen oman isän kanssa). Joku varmaan huutaisi tähän, että onpa materialistisia lapsia, mutta niin se vain on.
Kolmio on tosi pieni, itse en suostuisi lähtemään neliöönkään.. Yritä ottaa selvää, olisiko kuitenkin mahdollista, että jäät taloon lasten kanssa!
lapsista oli kamala luopua talosta, jossa ovat asuneet koko elämänsä. Pihasta, jolla mahtui juoksemaan ja leikkimään hippaa isollakin porukalla. Naapureista, jotka ovat tunteneet vauvasta asti.
Itselläni raastoi viedä tämä kaikki lapsilta. Mutta kun en voinut jäädäkään. Raha loppui kesken.
Nyt olemme asuneet n. 1½vuotta toisessa asunnossa, kohtuullisen lähellä vanhaa kotia. Edelleen kaipaavat pihaa, rivarissa kun se on pienempi. Mutta omat huoneet. Millaisia ne olivatkaan? Asumme neliössä, jossa lapsilla on omat huoneet, minä asun olohuoneessa. Omat huoneet ovat tärkeät. Nykyinen koti on hyvä.
Olen itse lapsuudessa muuttanut kymmenkunta kertaa. Vaikka ydinperhe pysyi samana, oli aivan yhtä riipaisevaa lähteä kulloisestakin kodista. Enhän minä sitä lapsilleni toivonut. Mutta ehkä he isona musitavat kuitenkin sen, että heidän ei tarvinnut vaihtaa kaupunkia eikä maata, eikä edes kaupunginosaa.
Lapset tottuvat, niin me aikuisetkin. Rivitaloasunto on ihan kiva. Omakotitalokin oli ihan kiva. Mutta en yhtään kaiholla muistele kaikkea sitä remonttimäärä mitä se vaati ylläpidon puolella. Tai pihanhoitoa. Lumitöitä. Jne. Lisäksi rivariasunnon ylläpito on edullisempaa kuin tuon omakotitalon. Meillä on enemmän rahaa käytössä ja pääsemme joka vuosi kerran etelään. Tai lappiin laskettelemaan. Eipä moista kyennyt omakotitaloasujana.
Taisi hävitä pointti tästä mulla nyt. :D
Koti on siellä missä sydän on. Ei se ole se talo eikä tila. Siihen on vain kaikista helpoin tarrautua kriisitilanteessa.
Älä AP lähde lastesi kanssa kodistanne minnekään!! Missään tapauksessa. 300 000e ei ole mikään suuri summa ja siitä lienee ainakin osa jo maksettu. .
300 000 on ihan järkyttävä summa yhden maksettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-----Joku varmaan huutaisi tähän, että onpa materialistisia lapsia----
Onko sellaisia huutajia? Miksi eivät huuda miten materia se ukko on? Ei kai äiti nyt lastensa kanssa lähde ulos kodistaan? Eihän sellaista tartte edes miettiä -herttinen sentään!
lama jatkuu niin asuntojen hinnat saattavat laskea eikä välttämättä saa edes myytyä koko kämppää ellei ole tosi hyvällä paikalla! Kaikki asiat pitäisi ottaa huomioon ja juuri vaikeimpaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on tervettä järkeä päässä ja lasten etu sydämellä. Et anna tunteiden ohjata liiaksi elämäsi ehkä tärkeimpiä päätöksiä.
kiitos! Mikäli todella tarkoitit sitä
78=84
Ei kai äiti nyt lastensa kanssa lähde ulos kodistaan? Eihän sellaista tartte edes miettiä -herttinen sentään!
jos ei siihen ole varaa. Jos se on nytkin pankin omaisuutta eikä yhden palkka riitä sen maksamisee, niin pakkohan siitä on lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta eihän siihen taloon voi jäädä asumaan
Ei kai äiti nyt lastensa kanssa lähde ulos kodistaan? Eihän sellaista tartte edes miettiä -herttinen sentään!
jos ei siihen ole varaa. Jos se on nytkin pankin omaisuutta eikä yhden palkka riitä sen maksamisee, niin pakkohan siitä on lähteä.
Lisäksi kannattaa miettiä sitä, kuinka kituliaan ja tiukan lapsuusajan haluaa lapsilleen tarjota siinä isossa kodissa. Sitä paitsi, jossain vaiheessa voit alkaa inhota sitä taloa. Ei se välttämättä edes tunnu enää omalta, kun mies siitä lähtee. Se on sen yhden aikakauden juttu.
Ei kannata kiintyä materiaan niin kauheasti kuitenkaan. Sanoisin minä.
mutta tällä hetkellä kun ajattelen niin en edes haluaisi jäädä asumaan siihen vanhaan kotiin, jossa on kuitenkin ne kaikki muistot... Kenties yhdessä rakennettu ja remontoitu, sisustettu... Jos mies lähtee uuden naisen mukaan niin voisin kuvitella että haluaisin itsekin uudistaa elämäni täysin. Tuskin se uusi nainenkaan haluaa tulla sinne ap:n entiseen kotiin asumaan sitten kun se on tyhjennetty perheestä
taloa varten otettu velka on jo pankille maksettu ja myyntirahat kilahtaa kokonaan tilille?
ei ole taloa vielä maksettu joten pankilla on varmasti tähän jotain sanaa sanottavanaan.
ap