Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ono ihan normaalia, että mies ei katso päinkään, eikä juuri keskustele?
24.03.2012 |
Sanoo rakastavansa minua, mutta kovin erikoista käytöstä mielestäni. Ei kehu koskaan, ei tavallaan noteeraa ollenkaan.
Ruuasta kiittää, monesti tehdään sitä yhdessäkin, hakee töistä ja on muuten ok.
Kommentit (13)
Yritin yli 10 vuotta ymmärtää sitä, että se nyt vaan on tollanen, ei puhu eikä pussaa ja käyttäytyy melkein kuin musta olisi vain haittaa ja häiriötä, eikä ikinä kehunut kuin pakotettuna kun laittoi sille sanat suuhun, tuntui että mua ei ole olemassakaan eikä se vastannut edes samoin kuin kehuin häntä (yritin olla vastavuoroinen, sä olet musta niin ihana, sulla on maailman makeimmat kädet, kiva olla sun kanssa tässä sohvalla) ja mies ei vastannut koskaan edes "niin säkin" tms. Vaikka kuinka väänsi rautalangasta ei mikään muuttunut, ja sitä tulee sellainen epävarmuuden, tyhjyyden ja arvottomuuden tunne, vaikka kuinka yrittäisi selittää että kyllä se tykkää musta vaikka sitä ei mistään huomaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että kun ei yritystä ton vertaa löydy sen puolelta, että edes joskus olisi kiva mulle sanallisesti tai tosiaan edes KATSOISI mua, niin olen mieluummin yksin kuin suhteessa yksin. Ja jätin sen.
En ole yhtään katunut, on kauheaa yrittää saada toisesta jotain mitä siinä ei ole. Ja se jokin on se rakkaus, sen näyttäminen edes sen toisen takia, kun se sille on tärkeää. Jos ei pysty niin ei pysty, ja mä epäilen, ettei tolla miehellä oikeasti ole mitään tunteita ketään, tai ainakaan mua kohtaan. Kyllä se olisi osannut ne näyttää, jos olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja suurin osa on aika paljon parempia. On normaalia jutella ja nauraa yhdessä, tehdä asioita yhdessä, nauttia elämästä yhdessä, kokea elämän ikävät puolet yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajua onko jollain oikeesti parempaa?
Aika korni kysymysö Tottakai on olemassa parempaa. Ei kannata jäädä tuollaiseen suhteeseen kitumaan, jos ei ole kauhean paljon muuta kiinni. Siinähän suorastaan masentuu ja menettää kaiken itsekunnioituksnsa.
Ex oli tuollainen ja onneki on ex. Vaikka lapset oli aika pienet 6v ja 8v kun erottiin, en ole päivääkään katunut. Nykyisin olen onnellinen.
Ex ei kehunut, ei puhunut, ei pussannut, sekis oli ankeaa suorittamista, luki ja tuijotti telsua aj halusi olla omissa oloissaan. Joi muutaman kaljan joka ilta ja sekin tapa oksetti. Tupakoi (yök). Hän oli ihan fiksu, muttei katsonut minun kanssani olevan järkeä ilmeisesti keskustella. Ei halunnut naimisiin, ei halunnut enempää lapsia vaikka minä halusin.
Nykyinen mieheni on kaiken tuon vastakohta. Olen päässyt naimisiin ja tiedän hänen arvostavan ja rakastavan minua, vaikkei hän ENÄÄ ihan joka päivä sitä sano. Seksissä hän AINA huomioi minua. On myös nuorempi ja viriilimpi kuin ex, josta ei kyllä sinänsä pahaa sanottavaa. Välimme ovat nykyisin paljon paremmat kuin aikoinaan avoliitossa ja kihloissa ollessamme ja nykyisin jopa juttelemme paljon keskenämme.
Kannattaa vaihtaa tuollainen mies. Puhumaton ja pussaamaton itsekin siitä jalostuu vain, kun saa huomata ettei se vaimo ollutkaan sohvaa vastaava huonekalu tai hotellin huonepalvelu, joka on ja on kotona odottamassa, tapahtuipa tai oli tapahtumatta mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos runsaista viesteistänne.
Ehkäpä olen onnellisempi vaikka yksinkin. Miehelläni on paljon kavereita, kymmeneittäin, kun taas itse saan suunnilleen käydä vain töissä, ettei hän suutu.
Pitänee vain hyväksyä se tosiasia, että tämä suhde ei kertakaikkiaan toimi.
Minulla ei ole ulopuolisia suhteita, mutta tiedän, että on ihan mahdollista saada sellainen mies, joka osaa keskustella ja on kiinnostunut samoista asioista mistä itsekin olen.
Tuntuu tosiaan, että näivetyn tässä suhteessa. En voi olla oma itseni ja tunnen todellakin arvottomuutta.
Miehessä ei sinänsä mitään vikaa, mutta on niin väärä mulle.
ap.
Ehkä normaalia, mutta on olemassa myös parempaa. Suomalaiset miehet on usein sellaisia yksinäisiä susia, jotka häpeää omia tunteitaan, ja kiusaantuvat juttelutilanteissa herkästi, varsinkin jos vielä tietävät, että syytä kritiikille on. Helpompi kai paeta yksinäiseen turtuuteen.
Ennen olin myös tuollaisen miehen kanssa. Kaikki avoimuus oli kauheaa. Nykyisen mihen kanssa ei tuollainen käytös tulisi kuuloonkaan. Asioista, vaikeistakin, keskustellaan!
Suosittelen puhumaan tai lähtemään. Kliseisesti sanottuna, meillä on vaan yksi elämä. Niin se vaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vain yksi elämä, kuten edellä sanotaan! Mun eksällä oli vähän samanlaisia taipumuksia.. ei siis kohteliaisuuksia saanut sieltä suusta millään ilveellä ja harvemmin mitään tunteenosoituksiakaan, kännissä saattoi kylläkin haukkua horoksi jos olin laittautunut illanviettoon. Hänkin istui sohvalla illat tissuttelemassa kaljaa, tai sitten istui tietokoneella.. epävarma ja huono sängyssä, ja eniten jotenkin mätti se kehonkieli. Aina kun hän puhui minulle, hän oli viistosti minua kohti ja puhui alta kulmien. Ei siis juuri koskaan suoraan minua kohti, suoraan, avoimesti. Useasti oli puheessa jotain piikittelyn makua...
Ainakin sitten suhteen loppuvuosina tilanne oli näin. Alussahan oli hyvinkin erilaista. Mutta sellaiseksi se sitten meni, ja lopulta lähdin, kun käytös minua kohtaan kävi niin kylmäksi etten voinut enää vain antaa anteeksi ja ymmärtää.
Ikään kuin olisin arvokas jos "alentuu" lausumaan nimeni. Pitkään oli niin että myös söi olkkarissa kun minä ja lapset keittiössä. Lopetti tuon kun tytär huomauti asiasta. Kaikki tuolähtöisin isältään, joka tunnekylmä ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sellainen "mölli", tunteista puhuminen on vaikeaa ja vierasta, eikä tajua ihmisssuhteista mitän. Mutta kyllä se sentään puhetta tajuaa; olen kertonut että mulle naisena on tärkeää ne ja nämä asiat ja kyllä se nykyään pussaamisen lisäksi myös puhuu. Kyllä aikuinen ihminen osaa vastata edes jollain tasolla toisen tärkeisiin (kohtuullisiin) tarpeisiin, jos HALUAA.
Tsemppiä ap, löydät kyllä rakkautta, jos et tästä suhteesta niin jostain muualta.
Alue: Aihe vapaa
paitsi ettei kiitä ruuasta eikä hae töistä.