Vieläkö nykyään opet lukee ääneen niiden oppilaiden nimet
jotka ovat onnistuneet parhaiten kokeissa? Olin ihan hoomoilasena kun ekalauokkalaiseni kertoi että hänen opettajansa lukee. Meidän lapsi kokee epäonnistuneensa nyt totaalisesti eikä siinä auta vanhempien selittelyt. Musta ekaluokkalaiset ei oikein vielä osaa käsitellä tuollaista asiaa.
Kommentit (60)
Siellä eliittikoulussa opettajalla vaan taitaa kulua pitkä aika kokeiden palautukseen, kun luokan kaikilla oppilailla on kiitettävä ja se on ehdottomasti mainittava, ettei kukaan luule, että alisuoriutuminen on sallittua. Pahaa oloa ja suorituspaineita voi sitten purkaa viiltelyyn ja anoreksiaan.
että aikanaa valitsin lapsilleni yksityiskoulun. Siellä ei ollut oppimisongelmaisia, hahmotushäiriöisiä tms. diagnoosin turvin alisuoriutuvia. Siellä kannustettiin oppimaan ja lähdettiin siitä, että jokainen tavoittelee kymppiä. Ei ihme, että siitä koulusta jatkavat menestyvät paremmin kuin lähikoulun oppilaat, joille riittää läsnäolo koulussa. Opettajat eivät vaadi muuta kuin sen, että ajoittain vaivautuu istumaan pulpetissa. Siellä on varmaan häpeä osoittaa, että aivot eivät vielä ole niin liuottimien tuhoamat, että oppilas kykenee vielä oppimaan ja osaamaan.
Siellä eliittikoulussa opettajalla vaan taitaa kulua pitkä aika kokeiden palautukseen, kun luokan kaikilla oppilailla on kiitettävä ja se on ehdottomasti mainittava, ettei kukaan luule, että alisuoriutuminen on sallittua. Pahaa oloa ja suorituspaineita voi sitten purkaa viiltelyyn ja anoreksiaan.
että aikanaa valitsin lapsilleni yksityiskoulun. Siellä ei ollut oppimisongelmaisia, hahmotushäiriöisiä tms. diagnoosin turvin alisuoriutuvia. Siellä kannustettiin oppimaan ja lähdettiin siitä, että jokainen tavoittelee kymppiä. Ei ihme, että siitä koulusta jatkavat menestyvät paremmin kuin lähikoulun oppilaat, joille riittää läsnäolo koulussa. Opettajat eivät vaadi muuta kuin sen, että ajoittain vaivautuu istumaan pulpetissa. Siellä on varmaan häpeä osoittaa, että aivot eivät vielä ole niin liuottimien tuhoamat, että oppilas kykenee vielä oppimaan ja osaamaan.
urheilijoita tai hyviä laulajiakin, miksi ihmeessä koulussa ei sanottaisi ääneen, ketkä ovat osoittaneet oppineensa? Sillä siitähän koenumerossa on kyse: 10 kertoo, että oppilas on oppinut sen koejakson asiat. Joku 7 kertoo, että ei ole opiskeltu tarpeeksi. Meillä kerrotaan aina luokan paras tai parhaat. Opettaja perustelee asiaa sillä, että ahkerat opiskelijat huomioidaan liian harvoin. Asenneongelmaiset ja ADHD-tapaukset saavat tavistunnilla kaiken huomion, kokeita palautettaessa on niiden vuoro, joiden mielestä oppiminen on mielekästä toimintaa.
Toiset sitten väistämättä kokevat olevansa huonompia.Sepä motivoikin sitten kovasti.
Jos ei ole sinut lastensa koulumenestyksen kanssa, kannattaa panostaa lastensa sivistämiseen himpun verran enemmän! Sitä saa mitä tilaa!
Olen sinut lasteni koulumenestyksen kanssa, kiitos kysymästä. Löytyykö sulta "ällän" yo:ta? Ei.
Se, että tässä maassa ei saisi kehua koulussa hyvin pärjääviä lapsia. Koko peruskoulu hyysää heikkoja, mutta missään tilanteessa ei olisi suotavaa, että hyvätkin oppilaat saisivat huomiota! Ja minulle sopii se, että heikkoja tuetaan ja huomioidaan, mutta miksi ei hyvät voi saada ansaitsemaansa huomiota. Se minua riipii! PS. talostamme löytyy runsaasti "älliä"... jopa niin paljon, että pystyn näkemään tilanteen sekä heikompien, että hyvien oppilaiden kannalta Mistähän saataisiin samanlainen "älli" teidän huusholliin...?
sinulle voisi sanoa, että sitä saa mitä tilaa: jos alat täällä nälvimään henkilökohtaisuuksia, varaudu siihen, että joku voi sanoa takaisin! RÄYH! Kommenttisi on tyypillinen henkilöllle, joka ei enää keskustelutaidoillaan pärjää, niin pitää mennä riman alta! Toivottavasti et opeta lapsillesi yhtä naiveja keskustelutaitoja!! terv. puolensapitävä, joka ei pikkumaisista poskensoittajista hätkähdä
Itse opetan lukiossa ja olen erittäin sensitiivinen näissä asioissa. En koskaan kerro, kuka oli paras tai huonoin.
jos se on selkeä parannus jonkun numeroon. Esim. saanut ennen 6, nyt tulee 8, niin kerron, että nyt meni Kallella hineosti. Muista en hiisku sanaakaan. Olen huomannut, että yhtälailla aina hyviä arvosanoja saavat haluavat olla asiasta useimmiten ihan hiljaa.
Olenkin ollut hyvin hämmästynyt, kun alakoululainen lapseni kertoo, että ope aina tapututtaa kympin saaneille ja ysin saaneet ope kättelee, muita ei huomioida mitenkään. Minusta aivan käsittämätöntä nuorelta opelta, jonka luulisi hieman ymmärtävän psykologiaa. Aina samat nolona taputettavana ja toisille ei taputeta koskaan.
Ymmärrän jos supertsempparit kerrotaan, esim 7 oppilas saakin 10- niin toki sellaiset harvinaiset voi sanoa kannustusmielessä muttei muita tarttis.
Miksi opettaja ei saisi huomioida hyviä tuloksia, sekä niitä kymppejä että selkeitä tsemppaajia?
Omasta lapsestani huomaan, että kyllä ne kympin oppilaatkin kaipaa open kannustusta. Ja ovat hyvillään kun kehutaan.
Eikä kertonut silloinkaan kun olin itse koulussa, paitsi sen ainoan kerran kun sain 9 1/2 matikan kokeesta. Opettaja totesi, että taisi olla todella vaikea koe, kun Minnakin sai vaan 9 1/2.
Mutta kyllä se kympin oppilas aina joukosta silti paljastuu. Tyttöä on jopa kiusattu, kun on niin hikari. Mutta itse sanoo että vain jotkut aineet tuottaa edes hieman haastetta, ja ne on sit kaikkein kivoimpia kouluaineita. Ehkä se olis sittenkin pitänyt lykätä Ressuun.
Meidän koulussa jaetaan vain noita tsempparistipendeja, ja niinpä koko ala-aste ehti mennä että ei saanut yhtään stipendia, kun ei arvosanoissa ollut mitään korotusvaraa. Ei ihan reilua sekään mielestäni.
ja sama juttu, hyviä ei mainita vaan vain nuo parantajat, kotona sitä harmittelee... ei todellakaan kiusata siitä, että on niin hyvä
ajattelemattomuutta opelta
että lasten urheilukisoissa hurrataan ja taputetaan voittajille??? Jokainen on hyvä jossakin!
Ei lasten elämää pidä turhaa silotella. Nuo tilanteet ovat elämän realismia! Kyllä elämässä tulee paljon isompia kuoppia vastaan!
Itse mua ei koskaan kehuttu, kympin oppilas. Kiusattiin kun sain 7 vaikka se johtu vain siitä ettei ope laskenut pisteitä oikein.
Mutta joo itsetunto ongelmia on ollut. Miksi hyvin suorittavia ei saa kehua? Siitähän saisi lissää itseluottamusta.
on nyt vaan sitä mieltä että ekaluokkalaisia pitäisi jotenkin yrittää kannustaa ihan jokaista.... Näin se ei ainakaan toteudu.
En kerro numeroita ääneen, mutta lapset pitävät itse huolen siitä, että tietävät toistensa numerot. Lapset kertovat hyvin auliisti ja ujostelematta, miten koe meni, myös silloin, jos ei aivan onnistunut. Kyse 1.-2. luokkien lapsista.
ei ole toiselta pois
kaikkia sitten vuorollaan
Minkä takia opettajalle ei riittäisi kirjoittaa vaikka koepaperiin kannustusviestejä? Itse olin hyvin menestyvä koululainen ja iloinen aina, kun näin jotain kirjallisia kehuja paperissa ja toisaalta aivan kauheaa oli se, jos opettaja kehui minua muiden edessä. Aina tuli muilta lapsilta kommentteja kuten "No yllätys!" ja "Nörtti!". En ollut koulukiusattu, mutta voin kuvitella, millaista nöyryytystä se sitten olisi ollut.
Ihan hyvin voisi sanoa, että kaksi kymppiä tuli ja koo luokan ka oli vaikka 8. Kaikki nyt eivät vaan ole niitä jotka saavat aina sen kympin.
t. 9,3 ka:n yläkoululaisen äiti.
Opetan kutosluokkaa, enkä ikinä sano numeroita ääneen. Joskus koetta ojentaessa saatan sanoa huomaamattomasti pienen kommentin, jos on mennyt hyvin. Suurin osa oppilaista kuitenkin kailottaa numeronsa heti ääneen, ja loputkin kertovat kyllä kavereilleen.
aika hurjaa, että jossain tehdään vielä näin. Itseasiassa opettajahan ei edes saa kertoa koetuloksia ilman oppilaan lupaa.
Pidän pedagogisesti erittäin arveluttavana, että luokassa korostetaan koenumeroita ja että niitä mainitaan. Kehua ja kannustaa kun voi oppilaita paljon paremmillakin tavoilla. Koepapereihin toki laitan pienen kommentin oppilaalle (hienoa! hyvin tehty! jne) ja osa oppilaista toki kertoo muille koenumeronsa - opettajan tehtävä se ei mielestäni ole.
T. aineenope/luokanope
Jokainen on jossain hyvä. Tälläinen "taas jeccicajazmiina sai kympin- kehuminen" on kuvottavaa. Vuodesta toiseen "kehutaan" samoja ja ne tavikset kasin oppilaat kokevat olevansa huonoja.
seurasitko paljon lapsesi oppitunteja? Jos et ole ollut pitkää jaksoa lapsesi oppitunneilla mukana, miten ihmeessä voit tietää, että ope ei ole monellakin eri tavalla huomioinut ja kehunut lastasi??