Onko muita, jotka pelkäävät aviopuolison kuolemaa?

Mieheni tekee yhtä tilastojen mukaan Suomen vaarallisimmista ammateista. Kyllä minä tiedän, että minä ja lapset SELVITÄÄN keskenämmekin, vaikka mies kuolisi, mutta kun ei tekisi yhtään mieli. Aina kylmää, kun jossain työmaalla joku putoaa tai saa jotain päällensä.



Toisaalta mieheni on no hän on mies ja lisäksi myös tupakoi. Tiedän, että tilastollisesti on luultavaa, että hän kuolee ennen minua, jopa vaiheessa, jossa minä olen vielä vallan hyvissä voimissa. Hän itsekin tietää sen. Aina välillä se tulee esiin hänen puheissaankin. Meillä on mm. sijoitusasunto sitä silmällä pitäen, että voin siihen "sitten yksikseni" muuttaa, kun nykyinen on yhdelle aikuisten lasten äidille jo liian iso ja liian työllistävä.

mieheni kuolemaa. En tosi ole yhtä vauhko kuin sinä;), mutta kyllä mä lähes päivittäin pohdin asiaa jollain tasolla. Mulla on 3 alle kouluikäistä ja kyllä mä myönnän pelkääväni, että jään yksin... Mutta syöpää enemmän pelkään miehen m,enehtyvän liikenneonnettomuudessa, koska hänellä on pitkähkö työmatka.



Ota pelko ihmeessä puheeksi neuvolassa sulla kuulostaa jo aika pahalts, jos noin tarkkailet miestäsi!

ja elämänlaadun huonontamista käyttää paljon aikaa sellaiseen ajatteluun johon itse ei vain kertakaikkiaan voi vaikuttaa. Elämä on tässä ja nyt. Siitä pitää yrittää nauttia, sillä uusintaa ei ole tulossa. Minäkin tottakai olen aina ollut huolissani että jollekin perheestäni sattuu jotakin. Ja sitten kävi niin, mieheni menehtyi kun lapsemme oli alle vuoden vanha. Tottakai se on aivan jotakin järkyttävää, ei sitä voi kukaan muu tietää miltä se tuntuu kuin kohtalotoveri. Menee vuosia ennekuin asiasta toipuu. Mutta siitäkin selviää, ihminen tuntuu olevan eliö jolla on tapana selvitä vaikka kuinka rankoista asioista (no, lapsen kuolemasta en kyllä tiedä miten siitä selviäisin...).



Joten nauttikaa elämästä ja läheisistä älkääkä murehtiko turhia asioista joihin tosiaan ei pysty itse vaikuttamaan. Ja kannattaa käydä juttelemassa huolista ulkopuolisille, se helpottaa.

Meillä mies matkustaa joka toinen viikonloppu junalla edestakas, ja pelkään joka kerta onnettomuutta. Myös esim kun hän käy kaupassa ja kestää tavallista kauemmin, ehdin jo ajatella että nyt joku hullu tuli ja hakkasi hänet.

ja enhän minä siitä tietenkään sillä tavalla ole selvinnyt, ettenkö kantaisi häntä sydämessäni aina. Ei tarvitse kuin vilkaista lastani, niin näen mitä hyvää hän on muistojen lisäksi jättänyt minulle. Mutta mustan pimeän jälkeen alkaa pienien valonpilkahdusten myötä tulla pysyvämpiä valonsäteitä. Ja jossain välissä huomaa taas nauravansa. Aika on korjaavampaa kuin mikään muu.



Monen vuodenkin jälkeen välillä vielä itkettää mutta elämästä pystyy silti nauttimaan täysillä. Olisi valtavaa oman ainutlaatuisen elämän hukkaanheittämistä jos ei pystyisi nauttimaan lapsestaan ja kaikista muistakin asioista.



Olen hänestä ikuisesti kiitollinen. Elämä on onneksi antanut paljon muitakin asioita joista olen kiitollinen.



4

Sinulla on todella hieno elämänasenne, josta meillä jokaisella olisi paljon opittavaa! Voimia ja kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi! *halaus*