Miksi viette pienen (1-3 v.) kokopäivähoitoon, kun uusi vauva syntyy?
Eikö se todellakaan ole teistä kohtuutonta pienelle lapselle?
Onpahan taas tullut tällaista perhettä seurattua. Ei kun 1,5-vuotias päiväkotiin vauvan tieltä. Ja kun vauvalla ikää 11 kk, ei kun päiväkotiin isosiskon seuraksi, jotta vanhempien ei vahingossakaan tarvitse hoitaa omia lapsiaan. :(
Kommentit (105)
vievät isomman lapsen päivähoitoon. Oman tuttavapiirin otannan mukaan illat on helposti yhtä kiukkua ja uhmaa, kun lapsi on väsynyt pitkän hoitopäivän jälkeen. Aamuisin pitää herätä viemään se lapsi päiväkotiin tai sitten mies vie, ja siinä on sitten omat tappelunsa lapsen kanssa. Koska isompi sisarus siivotaan pois vauvan tieltä, on nämä päiväkodissa olevat lapset tosi usein hankalia uutta tulokasta kohtaan, kiusaavat ja satuttavat. Kaiken huipuksi sen äidin pitää sitten viihdyttää sitä vauvaa päivisin, sen sijaan että lapset saisivat toisistaan seuraa. Omassa kaveripiirissäni ne lapsistaan valittavat eniten juuri ne äidit, jotka on heidät laittaneet päiväkotiin. Minusta tuntuu, että me joilla on lapset kotona, päästään paljon helpommalla, kun lapset on levänneitä, saavat aikaa ja huomiota, ja vauvakin viihtyy kun on isompi kaverina. Olen myös sitä mieltä, että kenellekään äidille ei tee hyvää viettää päivät pelkästään sitä vauvaansa tuijotellen, siinä maailma pienenee ja kapenee. Isomman lapsen kanssa kuitenkin päivässä on rytmi, paljon menemistä, ihmisten tapaamista jne.
Lapset, joiden vanhemmat oikeasti haluavat olla heidän kanssaan, ovat niitä "kultalusikka" (tai parikin) suussaan syntyneitä. He ovat onnekkaita. Kaikki lapset eivät ole näin onnekkaita.
Eron näkee vielä pitkälle kouluikään kun ajan kanssa hoidetut vs. yhteiskunnalla hoidatetut lapset toimivat ryhmässä. Siellä isossa ryhmässä ilman rakastavaa aikuista koulitut ovat "sosiaalisia", kyllä, vetävät kotiin päin minkä kerkeävät, runnovat muut alleen (ihan kirjaimellisestikin), omimalla ystävystyvät kun eivät muuta osaa, ja raastavat vanhempiensa hermoja jatkuvalla kinastelulla sisarusten kesken kotioloissa.
Niille joilla on mahdollisuus valita, eli juuri niille suht koht edes terveille vanhemmille, toivoisin tuossa taaperovaiheessa kurkistusta tulevaan... Pitäkää niitä muksuja kotona niin pitkään kun voitte, kolmekin vuotta on oikeasti lyhyt aika sekä vanhempien että lapsen elämässä. Älkääkä ainakaan viekö esikoista kokopäivähoitoon vauvanhoidon takia. Oikeasti.
hoidatetu lapset onkin sitten helppo antaa huostaan, kun ovat niin vaikeita, eikä suhde vanhempiin toimi.
lapsella oli siellä ystäviä ja viihtyi siellä, niin ei halunnut ottaa pois sieltä. Itse ajattelen, että halusi rauhassa hoitaa pientä vauvaa ja sitten viedä senkin samaan hoitopaikkaan 1-vuotiaana.