Miten sen pettymyksen yli pääsee, kun oma äiti

Ymmärtäisin tarpeen saada isovanhemmat avuksi, jos on koko elämänsä siihen asti toiminut vanhempiensa tahdon mukaan. Ei tupakkaa, alkoholia, juhlimista, ei rietasta elämää. Läksyt tehty aina aikanaan, opiskeltu lujasti. Hankittu ensin ammatti, työpaikka, asunto ja sitten vasta lapsi. Ja avioliiton solmimiseen asti asuttu vanhempien kanssa kotona. Jos noin on, ymmärrän vastavuoroisen avun, eräänlaisen "palkan" siitä, että on elänyt vanhempien ohjeiden ja toiveiden mukaisesti. Mutta jos on kapinoinut vanhempiaan vastaan, paiskonut ovia, bilettänyt ja ravannut festareilla vastoin vanhempien tahtoa, niin miksi ihmeessä heidän pitäisi rientää apuun, kun ne neuvot eivät ole siihenkään asti kelvanneet?

Taitaa näillä linjoilla oikeasti päivystää kommentoimassa harmaapanttereita, jotka eivät ymmärrä ihmisen psykologisesta kehityksestä hölkäsen pöläystä :D Minua oikeasti noiden suurten ikäluokkien hassut jutut huvittavat. He tuntuvat oikeasti kuvittelevan olevansa aina täydellisen oikeassa ja viisaampia kuin lapsensa, vaikka tieto-taitopohja olisi mitä tahansa tasoa kansakoulun kolmannesta alaspäin. Noh mikäs siinä, kukin tulkoon uskossaan autuaaksi.

Mikä antaa aikuiselle lapselle oikeuden vaatia omia vanhempiaan hoitoavuksi silloin, kun ihan itse on oman elämänsä säpäleiksi vetänyt? Minua huvittavat 80-lukuisten nuorten aikuisten kuvitelmat siitä, että kaiken voi saada. Ei se niin mene.

Taisit nyt kyllä erehtyä henkilöstä, kun eivät nuo kuvaukset aivan nappiin menneet. Kivaa kielenkäyttöä silti btw!

Ihan mielenkiintoinen näkemys sinänsä sinulla, että lasten hankkiminen tarkoittaa "elämän säpäleiksi vetämistä". Ehkäpä se osalla lapsivihamielistä suurta ikäluokkaa noin meneekin.

Vielä eläkeiässäkin jaksatte olla katkeria omille lapsille näiden olemassaolosta. Tulivat ruojat pilaamaan elämänne. Ja nyt ovat hankkineet vielä sarjaan jatkoakin, voi yäk sentään!

Ja ei, meillä isovanhempia ei todellakaan pyydetä hoitoavuksi. Olemme katsoneet paremmaksi pitää heihin tukevan hajuraon.

ensimmäisessä viestissä ei auta ollenkaan ja tässä lainaamassani auttaakin joskus tunnin pari.

Ilmeisesti äitisi on päättänyt ettei ala jatkuvasti lastenvahdiksi tms. Ehkä hänellä on tuttavapiirissään sellainen mummo joka on kuluttanut itsensä loppuun lapsensa vaatimusten vuoksi.

Minäkin tiedän muutamia tapauksia joissa isovanhempia rasitetaan kohtuuttoman paljon lastenhoidolla.

Koet äitisi omaehtoisen avun rasitteena.

Näyttää siltä että molemmat olette aika itsekkäitä ihmisiä. Loukkaantumista tulee jos ei mene oman mielen mukaan.

Sinun pitää luoda ystäväpiiri joka on myös tukiverkkosi.

Itselläni sellainen tilanne että sukulaisiin matkaa yli 100 km. Lasten isä asuu toisella puolen maata, olen yksinhuoltaja. Naapuriapua olen saanut ja myös antanut muille. Lisäksi ystävät ovat auttaneet tarvittaessa niin kuin minäkin heitä autan kun apua tarvitsevat.

Se on sitten ilmeisesti minulle se pahin kompastuskivi - mun on tosi vaikea ajatella niin. Mä en voi ymmärtää, että kun perheellämme on kriisitilanne meneillään ja apua tarvittaisiin, hän asuu lähellä ja on ainoa sukulainen joka voisi auttaa, miksi hän ei auta. En ole saanut taottua päähäni ajatusta, ettei hänellä ole velvollisuutta auttaa, ehkä sitten ajattelen pohjimmiltani että hänellä ON jonkinlainen moraalinen velvollisuus auttaa. Olen ottanut asian suoraan puheeksi, se oli vielä tilannetta entisestäänkin pahentava keino, tuntui, että hän oli aivan ulalla ja vihastui kommenteistani, eikä ole yhtään sen enempää ollut apuna sen jälkeenkään.

Ajatukseni vain pyörivät samaa ympyrää, ja lisääntyvät ollessani yksin tai kun meillä on oikein paha tilanne kotoa. En pysty hyväksymään, että hän ei tunne meitä kohtaan myötätuntoa.

Yksi asioita mutkistavia asioita on se, että hän huomioi lapsia joskus joillain kivoilla, mutta mitättömillä asioilla, esim ostaa ulkomaanmatkoiltaan lapsille tuliaisia tai joskus omista lähtökohdistaan käsin tulee ja "auttaa" tunnin pari. Se ei ole todellista apua ja yleensä vain rasittaa kaikkia, mutta siitä pitäisi tuntea kiitollisuutta ja tästä olen kipeän tietoinen.

ap