Lue keskustelun säännöt.
Millainen narsisti on "ystävänä"?
23.02.2012 |
Toteuttaako samaa koukutussysteemiä kuin parisuhteessa? Missä vaiheesssa aloittaa piiloivailun tai muun vehkeilyn? Kertokaapa, kiitos.
Kommentit (375)
Yksi kommentti täällä oli sellainen mistä tuli mieleen ihan yksi kaverini. Olen ennen aina pitänyt häntä hyvänä tyyppinä, mutta jossain vaiheessa hän alkoi pitää minua vähän kynnysmattona. Nyt hän vaikuttaa suuttuneelta eikä enää ole ystävällinen. Olen kasvanut narsistiäidin luona, olen ujo ja muita miellyttämään pyrkivä tyyppi. Kaverin käytös saa kuitenkin minut tuntemaan että olen itse jotenkin paha hänen mielestään. Voiko narsismi tulla ihan yllätyksenä ilmi vanhastakin kaverista? Vai droppaako normaali ihminen ystävänsä tuosta vaan kun ei enää kiinnosta? En enää tiedä mihin luottaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli lapsuudessa ja nuoreksi aikuiseksi asti ystävä joka oli ihan selkeä narsisti ja saikin diagnooseja roppakaupalla heti 18v täytettyään muistaakseni. Vaikka siinä iässä diagnosointi ei olekkaan kovin tavallista kun edelleen kehittyy. Itse en tosiaan lapsena enkä teininä tajunnut, kun en ollut edes mistään narsisteista kuullut.
Tässä ihmisessä oleellisinta oli se että varsinkin siinä teini-iässä, mutta jo aikaisemminkin huomasi jo senkin ikäinen lapsi että persoona oli ihan ontto. Liimaantui kuin iilimato johonkin ystävään jolta omi kaiken samoista vaatteista harrastuksiin. Jos sattui mainitsemaankaan, että haluaisi ehkä aloittaa vaikka telinevoimistelun, seuraavana päivänä hänellä oli treenikamppeet ja oli ilmoitettu telinevoimisteluryhmään. Jos alkoi kuunnella Tiktakkia hän alkoi kuunnella. Hauskinta oli, kun ostimme kissan ja hän osti kissan itselleen myös, vaikka oli tavattoman allerginen. Ja hän antoi kissalleen saman nimen, kuin me kissallemme. Ja sitten kärsi allergisena kissan kanssa, mutta oli oltava, kun minullakin oli..
Hän yritti tavallaan rakentaa itsestään minua ja uskonkin toimineeni lähteenä. Tavanomaisia olivat myös hirveät raivarit, jopa fyysiset jos kävi ilmi että olin tehnyt jotain tai nähnyt muita ihmisiä ilman hänen seuraansa. Oli myös tosi huomionhakuinen ihan räävittömällä tavalla, muistan kerrankin kun huomio oli tyyliin 15min poissa hänestä niin hän "vahingossa" löi minua naamaan niin että veri lensi nenästä. Horjahti muka yhtäkkiä vahingossa. Muistan myös joskus kesken keskustelun poikapainotteisessa ryhmässä hänen esimerkiksi nostaneen paitansa ylös niin että tissit vilkkui jotta saisi huomiota.
Tästä kaverista irtaantuminen oli myös tavattoman vaikeaa ja kesti vuosia.
Tästä kuvailemastasi henkilöstä tuli TÄYSIN mieleen eräs pitkäaikainen "kaverini". Tutustuimme jo nuorena enkä tällöin tietenkään ymmärtänyt, ettei hänen käytöksensä ollut normaalia. Kymmenisen vuotta vietin hänen seurassaan.
Tuon silmiinpistävän matkimisen lisäksi hän rakasti syytellä minua pienistäkin asioista. Esimerkiksi hänen huonot kouluarvosansa olivat minun syytäni, tai jos hän myöhästyi oppitunnilta. Hän pakotti minut toimimaan aina pillinsä mukaan, esimerkiksi vaikka katsomaan tiettyjä tv-ohjelmia. Jos en hänen tahtonsa mukaan toiminut, sai hän aina järkyttävän raivokohtauksen ja haukkui minut maanrakoon. Jos englannintunnilla lausuin jonkin sanan väärin, sain kuulla siitä ivallista kuittailua koko loppuviikon.
Myös hän käytti fyysistä väkivaltaa, koko aikana onneksi vain muutaman kerran. Kun näistä hänelle huomautin, ei hän tietenkään kokenut tehneensä mitään väärää - vika oli silloinkin minussa. Tai sitten kielsi täysin edes tehneensä mitään, ikään kuin "unohti" kaiken samantien.
Ja tässä oli vain pieni osa kaikesta, riittäisi romaaniksi asti näitä esimerkkejä. Siinä vaiheessa pääsin tästä ihmisestä eroon, kun muutin opiskelemaan kauas toiselle paikkakunnalle. Yritti hän vielä silloinkin olla yhteydessä, mutta päätin, että se ihmissuhde oli siinä.
Tämä erittäin nopea oman toimintansa ja käytöksensä tai sanomansa ”unohtaminen” kuvaa minunkin ystävääni. Ihan kuin asiaa x ei olisi joko koskaan olltkaan tai sitten hän puhuu sen jonkun toisen tekemäksi. Mielestäni hän erittäin nopeasti alkaa itsekin uskomaan näin, ja jos joskus myöhemmin tulee puheeksi, on hän aivan hämmästynyt ja pöyristynyt, miten niin olisi muka hänen tekemänsä/sanomansa kyseessä, kun senhän on tehnyt joku aivan muu.
Minun tuntemani narsistiystävä tai ex-ystävä on exäni sisarus. Molemmat narsisteja ja myös kolmas sisarus. Kasvoivat erittäin vaikeissa oloissa, sillä kumpikin vanhempi alkoholisti ja muutenkin mielipuolen oloinen.
No tää ne. ystävä poikkesi oman miehen narsismista siinä, että oli mielin kielin ja kierrellen ja kaarrellen höpötteli ummet ja lammet omista ostoksistaan, tavaroistaan jne, kunnes pääsi itse asiaan eli halusi joka lainata tai ostaa minulta jotain. Jos lainasi, ei palauttanut, oli kyseessä sitten vaate tai raha ja jos osti, niin halusi aina tavaran heti, mutta ei koskaan maksanut.
Sisaruksensa sitten sairaan mustasukkaisia,miespuolisia, väkivaltaisia, pettäjiä, joilla ei mitään empatiakykyä. Tämä sisko ihan samanlainen myös lukuisia miehiään kohtaan.
Olin tosi nuori kun heihin tutustuin ja pidin itseäni outona...Voi apua, ketkähän ne outoja olivat. Onneksi nyt välit poikki koko porukkaan. Oli se outoa, kun tutustuikin normaaleihin kanssaihmisiin, jotka osasivat tukea, kuunnella, kannustaa ja iloita rehellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kommentti täällä oli sellainen mistä tuli mieleen ihan yksi kaverini. Olen ennen aina pitänyt häntä hyvänä tyyppinä, mutta jossain vaiheessa hän alkoi pitää minua vähän kynnysmattona. Nyt hän vaikuttaa suuttuneelta eikä enää ole ystävällinen. Olen kasvanut narsistiäidin luona, olen ujo ja muita miellyttämään pyrkivä tyyppi. Kaverin käytös saa kuitenkin minut tuntemaan että olen itse jotenkin paha hänen mielestään. Voiko narsismi tulla ihan yllätyksenä ilmi vanhastakin kaverista? Vai droppaako normaali ihminen ystävänsä tuosta vaan kun ei enää kiinnosta? En enää tiedä mihin luottaa
Mullakin sama kokemus, en tiedä mihin luottaa. Kaverini on saanut mut monta kertaa aikoinaan tuntemaan, että olen itse se paha ja ikävä ihminen, kun olen yrittänyt puolustautua. Tulos oli aina se, että jäin häpeissäni kelaamaan, miten minä nyt tällaista menin ystävälleni sanomaan, olinpa itse ajattelematon enkä nähnyt asiaa ystäväni puolelta. En vieläkään osaa sanoa, miten asiat oikein meni, en pysty luottamaan enää omaan arvostelukykyyni. Jossain vaiheessa sitten vain lopetin verbaalisen puolustautumisen ja ilmeisesti se mahdollisti ”ystävyytemme” jatkumisen. Vieläkään en uskalla sanoa erimielistä mielipidettäni, käytännön asioissa olen jo onnistunut vetämään rajoja (rahan lainaaminen).
Aloittajahan sen parhaiten tietää. Ei ystäviä, siinä vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ystävä saattoi tosiaan saada raivarit baari-illan jälkeen jostain mitättömästä asiasta. Haukkui mut täysin, oli todella pelottava. Episodin jälkeen kului viikko ja kas, tulee viesti jostain tavallisesta asiasta. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut! Ei anteeksi pyyntöä, ei mitään. Kun totesin että käytös oli törkeää niin käänsi kaiken mun syyksi...
T. 175
Vierailija kirjoitti:
Aloittajahan sen parhaiten tietää. Ei ystäviä, siinä vastaus.
Narsistilla on aina hovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille, jotka olette jakaneet kokemuksianne. Tunnistin myös tuon matkimisen, sitä esiintyi varsinkin nuorempana ihan todella silmiinpistövästi, niin että muutkin ihmiset huomauttelivat hänen matkivan minua. Sitten se hiipui ja kääntyi oikeastaan aivan päinvastoin, ja hänestä tuli erikoisuniikki ja täysin korostetun ainutlaatuinen. Tätä kirjoittaessani tosin muistin, että viime vuonna hän osti täsmälleen samanlaisen kevättakin kuin minulla, mutta ei muistanut muka että minulla on samanlainen. Lisäksi älytön flirttailu tuntuu tutulta, ja hänellä on takanaan aivan massiivinen määrä irtosuhteita. Sitten silmään pisti myös se, että aivan tutustumisemme alusta lähtien hän todellakin oli erittäin intensiivinen ja olin lähes välittömästi hänen paras ystävänsä ja mahtava tyyppi. Kiitos myös sille, joka kommentoi, että huomionhakuisuus ei tarkoitakaan välttämättä sitä, että haluaa olla keskipisteenä, vaan myös jatkuva itsestä puhuminen voi olla sitä. Nyt alan ymmärtää.
Olemme olleet ystäviä todella pitkään ja olen nyt aivan ihmeissäni, mitä tämä oikein on. Tiedän, että monikaan ihminen ei siedä häntä pitkään lupaavan ja hurmiollisen alun jälkeen, mutta minulle hän on ollut oikeasti ihan ystävällinen jo pian 15 vuotta! Siis toki olen aina tiedostanu hänen ”huonoja puoliaan” mutta olen pitänyt häntä vain omalaatuisena, en varsinaisesti pahana tai ilkeänä saati narsistina. En tajua, olenko tajuamattani mahdollistanut hänen toimintansa näin pitkään enkä siksi ole narsismia tullut huomanneeksi, vai onko juuri nyt äskettäin hänen käytöksensä minua kohtaan alkanut muuttua, koska olen ottanut pientä etäisyyttä ja vetänyt rajoja?
T. 164 ja 178 -viestien kirjoittaja
Itse huomasin tämän myrkyllisyyden lopullisesti siinä kohtaa, kun olin ottanut etäisyyttä häneen. Yli 10 vuotta tiesin, että hän on aika "raskas" ihminen. Mutta aina kuitenkin ymmärsin häntä ja ns. sivuuttin hänen juttujaan, koska ajattelin, että hänellä on oikeasti vaikeaa. Olihan hänellä muutama aidosti raskas asia tapahtunut, joten selitin itselleni aika paljon, että käytös johtuu tästä. Siinä kohtaa, kun itselläni meni huonommin, enkä jaksanut niin usein nähdä. Huomasin, että hän suuttui tästä, koska en ollut aina ja jatkuvasti hänen käytettävissään. Silloin hän alkoi myös tutustua muihin ihmisiin ja näistä tapamista hän aina hehkuttaen kertoi, kuinka tavannut niin upeita ihmisiä. Hyvin nopeasti näistä ihmisistä kuitenkin löytyi jotakin vikaa ja ne haukuttiin mulle. Välillä taas oli upeaa ja sitä hehkutettiin mulle.
Samalla myös huomasin, että kun yritin avautua omista vaikeista asioita hänelle, niin en saanut minkäänlaista vastakaikua. Keskustelu tyrehtyi heti ja siirtyi häneen. Silloin ajattelin, että kyseessä on vain todellinen energiasyöppö. Mitä enemmän kuitenkin olin poissa hänen seurastaan, tajusin vahvemmin, että ystävyydessä on jotakin pahasti pielessä.
Samalla kun pidin etäisyyttä häneen (en nähnyt niin usein), niin kuulin miten hän on jo alkanut pahan puhumisen minusta muille. (tottakai tätä oli varmasti jatkunut koko ystävyytemme ajan.) Siinä kohtaa viimeistään tajusin minkälainen ihminen hän on ja kuinka epäterve ystävyytemme oli. Kesti jonkin aikaa päästä tästä yli mutta nyt olen keskittynyt vain itseeni. Tajusin, että itse mahdollistin tämän käytöksen, koska en asettanut rajoja. Narsistille tällainen ihminen on unelma. En ollut hänelle ystävä, vaan olin hänen huonon käytöksen mahdollistaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille, jotka olette jakaneet kokemuksianne. Tunnistin myös tuon matkimisen, sitä esiintyi varsinkin nuorempana ihan todella silmiinpistövästi, niin että muutkin ihmiset huomauttelivat hänen matkivan minua. Sitten se hiipui ja kääntyi oikeastaan aivan päinvastoin, ja hänestä tuli erikoisuniikki ja täysin korostetun ainutlaatuinen. Tätä kirjoittaessani tosin muistin, että viime vuonna hän osti täsmälleen samanlaisen kevättakin kuin minulla, mutta ei muistanut muka että minulla on samanlainen. Lisäksi älytön flirttailu tuntuu tutulta, ja hänellä on takanaan aivan massiivinen määrä irtosuhteita. Sitten silmään pisti myös se, että aivan tutustumisemme alusta lähtien hän todellakin oli erittäin intensiivinen ja olin lähes välittömästi hänen paras ystävänsä ja mahtava tyyppi. Kiitos myös sille, joka kommentoi, että huomionhakuisuus ei tarkoitakaan välttämättä sitä, että haluaa olla keskipisteenä, vaan myös jatkuva itsestä puhuminen voi olla sitä. Nyt alan ymmärtää.
Olemme olleet ystäviä todella pitkään ja olen nyt aivan ihmeissäni, mitä tämä oikein on. Tiedän, että monikaan ihminen ei siedä häntä pitkään lupaavan ja hurmiollisen alun jälkeen, mutta minulle hän on ollut oikeasti ihan ystävällinen jo pian 15 vuotta! Siis toki olen aina tiedostanu hänen ”huonoja puoliaan” mutta olen pitänyt häntä vain omalaatuisena, en varsinaisesti pahana tai ilkeänä saati narsistina. En tajua, olenko tajuamattani mahdollistanut hänen toimintansa näin pitkään enkä siksi ole narsismia tullut huomanneeksi, vai onko juuri nyt äskettäin hänen käytöksensä minua kohtaan alkanut muuttua, koska olen ottanut pientä etäisyyttä ja vetänyt rajoja?
T. 164 ja 178 -viestien kirjoittaja
Itse huomasin tämän myrkyllisyyden lopullisesti siinä kohtaa, kun olin ottanut etäisyyttä häneen. Yli 10 vuotta tiesin, että hän on aika "raskas" ihminen. Mutta aina kuitenkin ymmärsin häntä ja ns. sivuuttin hänen juttujaan, koska ajattelin, että hänellä on oikeasti vaikeaa. Olihan hänellä muutama aidosti raskas asia tapahtunut, joten selitin itselleni aika paljon, että käytös johtuu tästä. Siinä kohtaa, kun itselläni meni huonommin, enkä jaksanut niin usein nähdä. Huomasin, että hän suuttui tästä, koska en ollut aina ja jatkuvasti hänen käytettävissään. Silloin hän alkoi myös tutustua muihin ihmisiin ja näistä tapamista hän aina hehkuttaen kertoi, kuinka tavannut niin upeita ihmisiä. Hyvin nopeasti näistä ihmisistä kuitenkin löytyi jotakin vikaa ja ne haukuttiin mulle. Välillä taas oli upeaa ja sitä hehkutettiin mulle.
Samalla myös huomasin, että kun yritin avautua omista vaikeista asioita hänelle, niin en saanut minkäänlaista vastakaikua. Keskustelu tyrehtyi heti ja siirtyi häneen. Silloin ajattelin, että kyseessä on vain todellinen energiasyöppö. Mitä enemmän kuitenkin olin poissa hänen seurastaan, tajusin vahvemmin, että ystävyydessä on jotakin pahasti pielessä.
Samalla kun pidin etäisyyttä häneen (en nähnyt niin usein), niin kuulin miten hän on jo alkanut pahan puhumisen minusta muille. (tottakai tätä oli varmasti jatkunut koko ystävyytemme ajan.) Siinä kohtaa viimeistään tajusin minkälainen ihminen hän on ja kuinka epäterve ystävyytemme oli. Kesti jonkin aikaa päästä tästä yli mutta nyt olen keskittynyt vain itseeni. Tajusin, että itse mahdollistin tämän käytöksen, koska en asettanut rajoja. Narsistille tällainen ihminen on unelma. En ollut hänelle ystävä, vaan olin hänen huonon käytöksen mahdollistaja.
Tämä voisi olla lähes minun kirjoittamani. Kuvailit juuri minun suhteeni tähän ystävääni. Ainoana poikkeuksena se, etten ainakaan vielä ole kuullut että puhuisi minusta selän takana pahaa, oikeastaan päinvastoin, puhuu minusta usein muille ylistävästi (tulee ilmi jos tapaan hänen muita tuttujaan). Mutta olen itse ajatellut TÄSMÄLLEEN noin: hänellä on vaikeat lähtökohdat ja monia rankkoja juttuja, ja olen ajatellut hänen olevan hankala näistä syistä. Olen tuntenut myötätuntoa ja ajatellut, että hän ei kaipaa enempää lastia niskaansa, joen olen yrittänyt olla mahdollisimman ystävällinen häntä kohtaan ja pitänyt mölyt mahassani, jos sellaista on ollut. Mutta kun aloin itse tarvita omaa tilaa, hän on kylmennyt. Ennen sain pyyteetöntä tukea, nyt ei mitään, vaikka minulla on vaikea paikka elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli aikanaan narsisti ystävä noin viiden vuoden ajan.
Hyvä puhuja, sai nopeasti auktoriteetin aseman ja yliotteen toisista ystäväpiirissään.
Jos asiat menivät toisin kuin hän halusi, aloitti hän kuitenkin henkisen rääkin.
Paljasti salaisuudet, alensi, muistutti kuinka luuseri todellisuudessa olet. Kun sain vihdoin voimia
vetää ystävyyden poikki, aloitti tekstiviestisodan. Soitteli jopa sukulaisilleni ja mustamaalasi.
Eikä koskaan pyytänyt anteeksi : Aina syy oli hänen henkilökohtaisissa vaikeuksissaan,
joka oikeutti "henkiseen romahteluun". "Kyllä te tiedätte, että minulla on ollut vaikeaa!"
Pelottavinta tarinassa on kuitenkin se, että hänestä tuli vastikään kansanedustaja.
Toisaalta ymmärrän niillä puhujan lahjoilla, mutta järkyttyneitä olimme kaikki ne, jotka hänen tyylinsä tunsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille, jotka olette jakaneet kokemuksianne. Tunnistin myös tuon matkimisen, sitä esiintyi varsinkin nuorempana ihan todella silmiinpistövästi, niin että muutkin ihmiset huomauttelivat hänen matkivan minua. Sitten se hiipui ja kääntyi oikeastaan aivan päinvastoin, ja hänestä tuli erikoisuniikki ja täysin korostetun ainutlaatuinen. Tätä kirjoittaessani tosin muistin, että viime vuonna hän osti täsmälleen samanlaisen kevättakin kuin minulla, mutta ei muistanut muka että minulla on samanlainen. Lisäksi älytön flirttailu tuntuu tutulta, ja hänellä on takanaan aivan massiivinen määrä irtosuhteita. Sitten silmään pisti myös se, että aivan tutustumisemme alusta lähtien hän todellakin oli erittäin intensiivinen ja olin lähes välittömästi hänen paras ystävänsä ja mahtava tyyppi. Kiitos myös sille, joka kommentoi, että huomionhakuisuus ei tarkoitakaan välttämättä sitä, että haluaa olla keskipisteenä, vaan myös jatkuva itsestä puhuminen voi olla sitä. Nyt alan ymmärtää.
Olemme olleet ystäviä todella pitkään ja olen nyt aivan ihmeissäni, mitä tämä oikein on. Tiedän, että monikaan ihminen ei siedä häntä pitkään lupaavan ja hurmiollisen alun jälkeen, mutta minulle hän on ollut oikeasti ihan ystävällinen jo pian 15 vuotta! Siis toki olen aina tiedostanu hänen ”huonoja puoliaan” mutta olen pitänyt häntä vain omalaatuisena, en varsinaisesti pahana tai ilkeänä saati narsistina. En tajua, olenko tajuamattani mahdollistanut hänen toimintansa näin pitkään enkä siksi ole narsismia tullut huomanneeksi, vai onko juuri nyt äskettäin hänen käytöksensä minua kohtaan alkanut muuttua, koska olen ottanut pientä etäisyyttä ja vetänyt rajoja?
T. 164 ja 178 -viestien kirjoittaja
Itse huomasin tämän myrkyllisyyden lopullisesti siinä kohtaa, kun olin ottanut etäisyyttä häneen. Yli 10 vuotta tiesin, että hän on aika "raskas" ihminen. Mutta aina kuitenkin ymmärsin häntä ja ns. sivuuttin hänen juttujaan, koska ajattelin, että hänellä on oikeasti vaikeaa. Olihan hänellä muutama aidosti raskas asia tapahtunut, joten selitin itselleni aika paljon, että käytös johtuu tästä. Siinä kohtaa, kun itselläni meni huonommin, enkä jaksanut niin usein nähdä. Huomasin, että hän suuttui tästä, koska en ollut aina ja jatkuvasti hänen käytettävissään. Silloin hän alkoi myös tutustua muihin ihmisiin ja näistä tapamista hän aina hehkuttaen kertoi, kuinka tavannut niin upeita ihmisiä. Hyvin nopeasti näistä ihmisistä kuitenkin löytyi jotakin vikaa ja ne haukuttiin mulle. Välillä taas oli upeaa ja sitä hehkutettiin mulle.
Samalla myös huomasin, että kun yritin avautua omista vaikeista asioita hänelle, niin en saanut minkäänlaista vastakaikua. Keskustelu tyrehtyi heti ja siirtyi häneen. Silloin ajattelin, että kyseessä on vain todellinen energiasyöppö. Mitä enemmän kuitenkin olin poissa hänen seurastaan, tajusin vahvemmin, että ystävyydessä on jotakin pahasti pielessä.
Samalla kun pidin etäisyyttä häneen (en nähnyt niin usein), niin kuulin miten hän on jo alkanut pahan puhumisen minusta muille. (tottakai tätä oli varmasti jatkunut koko ystävyytemme ajan.) Siinä kohtaa viimeistään tajusin minkälainen ihminen hän on ja kuinka epäterve ystävyytemme oli. Kesti jonkin aikaa päästä tästä yli mutta nyt olen keskittynyt vain itseeni. Tajusin, että itse mahdollistin tämän käytöksen, koska en asettanut rajoja. Narsistille tällainen ihminen on unelma. En ollut hänelle ystävä, vaan olin hänen huonon käytöksen mahdollistaja.
Tämä voisi olla lähes minun kirjoittamani. Kuvailit juuri minun suhteeni tähän ystävääni. Ainoana poikkeuksena se, etten ainakaan vielä ole kuullut että puhuisi minusta selän takana pahaa, oikeastaan päinvastoin, puhuu minusta usein muille ylistävästi (tulee ilmi jos tapaan hänen muita tuttujaan). Mutta olen itse ajatellut TÄSMÄLLEEN noin: hänellä on vaikeat lähtökohdat ja monia rankkoja juttuja, ja olen ajatellut hänen olevan hankala näistä syistä. Olen tuntenut myötätuntoa ja ajatellut, että hän ei kaipaa enempää lastia niskaansa, joen olen yrittänyt olla mahdollisimman ystävällinen häntä kohtaan ja pitänyt mölyt mahassani, jos sellaista on ollut. Mutta kun aloin itse tarvita omaa tilaa, hän on kylmennyt. Ennen sain pyyteetöntä tukea, nyt ei mitään, vaikka minulla on vaikea paikka elämässäni.
Yleensä se nimenomaan on niin, että vuosien jälkeen havahtuu vasta siihen "ystävän" käytökseen. Harvemmin nämä pitävät paikkansa, kun joku kertoo havainneensa ensimmäisellä tapaamiskerralla narsistin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille, jotka olette jakaneet kokemuksianne. Tunnistin myös tuon matkimisen, sitä esiintyi varsinkin nuorempana ihan todella silmiinpistövästi, niin että muutkin ihmiset huomauttelivat hänen matkivan minua. Sitten se hiipui ja kääntyi oikeastaan aivan päinvastoin, ja hänestä tuli erikoisuniikki ja täysin korostetun ainutlaatuinen. Tätä kirjoittaessani tosin muistin, että viime vuonna hän osti täsmälleen samanlaisen kevättakin kuin minulla, mutta ei muistanut muka että minulla on samanlainen. Lisäksi älytön flirttailu tuntuu tutulta, ja hänellä on takanaan aivan massiivinen määrä irtosuhteita. Sitten silmään pisti myös se, että aivan tutustumisemme alusta lähtien hän todellakin oli erittäin intensiivinen ja olin lähes välittömästi hänen paras ystävänsä ja mahtava tyyppi. Kiitos myös sille, joka kommentoi, että huomionhakuisuus ei tarkoitakaan välttämättä sitä, että haluaa olla keskipisteenä, vaan myös jatkuva itsestä puhuminen voi olla sitä. Nyt alan ymmärtää.
Olemme olleet ystäviä todella pitkään ja olen nyt aivan ihmeissäni, mitä tämä oikein on. Tiedän, että monikaan ihminen ei siedä häntä pitkään lupaavan ja hurmiollisen alun jälkeen, mutta minulle hän on ollut oikeasti ihan ystävällinen jo pian 15 vuotta! Siis toki olen aina tiedostanu hänen ”huonoja puoliaan” mutta olen pitänyt häntä vain omalaatuisena, en varsinaisesti pahana tai ilkeänä saati narsistina. En tajua, olenko tajuamattani mahdollistanut hänen toimintansa näin pitkään enkä siksi ole narsismia tullut huomanneeksi, vai onko juuri nyt äskettäin hänen käytöksensä minua kohtaan alkanut muuttua, koska olen ottanut pientä etäisyyttä ja vetänyt rajoja?
T. 164 ja 178 -viestien kirjoittaja
Itse huomasin tämän myrkyllisyyden lopullisesti siinä kohtaa, kun olin ottanut etäisyyttä häneen. Yli 10 vuotta tiesin, että hän on aika "raskas" ihminen. Mutta aina kuitenkin ymmärsin häntä ja ns. sivuuttin hänen juttujaan, koska ajattelin, että hänellä on oikeasti vaikeaa. Olihan hänellä muutama aidosti raskas asia tapahtunut, joten selitin itselleni aika paljon, että käytös johtuu tästä. Siinä kohtaa, kun itselläni meni huonommin, enkä jaksanut niin usein nähdä. Huomasin, että hän suuttui tästä, koska en ollut aina ja jatkuvasti hänen käytettävissään. Silloin hän alkoi myös tutustua muihin ihmisiin ja näistä tapamista hän aina hehkuttaen kertoi, kuinka tavannut niin upeita ihmisiä. Hyvin nopeasti näistä ihmisistä kuitenkin löytyi jotakin vikaa ja ne haukuttiin mulle. Välillä taas oli upeaa ja sitä hehkutettiin mulle.
Samalla myös huomasin, että kun yritin avautua omista vaikeista asioita hänelle, niin en saanut minkäänlaista vastakaikua. Keskustelu tyrehtyi heti ja siirtyi häneen. Silloin ajattelin, että kyseessä on vain todellinen energiasyöppö. Mitä enemmän kuitenkin olin poissa hänen seurastaan, tajusin vahvemmin, että ystävyydessä on jotakin pahasti pielessä.
Samalla kun pidin etäisyyttä häneen (en nähnyt niin usein), niin kuulin miten hän on jo alkanut pahan puhumisen minusta muille. (tottakai tätä oli varmasti jatkunut koko ystävyytemme ajan.) Siinä kohtaa viimeistään tajusin minkälainen ihminen hän on ja kuinka epäterve ystävyytemme oli. Kesti jonkin aikaa päästä tästä yli mutta nyt olen keskittynyt vain itseeni. Tajusin, että itse mahdollistin tämän käytöksen, koska en asettanut rajoja. Narsistille tällainen ihminen on unelma. En ollut hänelle ystävä, vaan olin hänen huonon käytöksen mahdollistaja.
Tämä voisi olla lähes minun kirjoittamani. Kuvailit juuri minun suhteeni tähän ystävääni. Ainoana poikkeuksena se, etten ainakaan vielä ole kuullut että puhuisi minusta selän takana pahaa, oikeastaan päinvastoin, puhuu minusta usein muille ylistävästi (tulee ilmi jos tapaan hänen muita tuttujaan). Mutta olen itse ajatellut TÄSMÄLLEEN noin: hänellä on vaikeat lähtökohdat ja monia rankkoja juttuja, ja olen ajatellut hänen olevan hankala näistä syistä. Olen tuntenut myötätuntoa ja ajatellut, että hän ei kaipaa enempää lastia niskaansa, joen olen yrittänyt olla mahdollisimman ystävällinen häntä kohtaan ja pitänyt mölyt mahassani, jos sellaista on ollut. Mutta kun aloin itse tarvita omaa tilaa, hän on kylmennyt. Ennen sain pyyteetöntä tukea, nyt ei mitään, vaikka minulla on vaikea paikka elämässäni.
Yleensä se nimenomaan on niin, että vuosien jälkeen havahtuu vasta siihen "ystävän" käytökseen. Harvemmin nämä pitävät paikkansa, kun joku kertoo havainneensa ensimmäisellä tapaamiskerralla narsistin.
Kiitos. En osaa luottaa omiin tunteisiini ja havaintoihini tämän asian suhteen. En melkein pysty edes ajattelemaan, miten väärin kaikki on mennyt. Jatkuvasti pompsahtelee muistoja tilanteista, joissa olisi pitänyt tajuta, mutta en vaan ole pystynyt näkemään saati hyväksymään näkemääni.
Vierailija kirjoitti:
Suuttuu ja loukkaantuu äärimmäisen herkästi, jos kohtaa pientäkin kritiikkiä tai sellaiseksi tulkitsemaansa, vaikka todellisuudessa asia ei häntä edes koskisi. Siirtää aina ja kaikessa vastuun pois itsestään, kaikki vastoinkäymiset ovat AINA jonkun muun syytä, uhriutuu. Katkaisee herkästi välit jos ei pidä jostakusta, jopa omiin lähisukulaisiinsa. Pyrkii eristämään muista ystävistä ja läheisistä, kaikissa on aina jotain vikaa. Jatkuvasti vailla kohtuuttomankin suuria palveluksia ja rahaa lainaksi (läheskään aina ei maksa takaisin). Tarvitsee ainutlaatuisen kumppanin, joka ei missään nimessä voi olla kuka tahansa tavis. Raha ei kumppanissa eikä itselleen ole niinkään tärkeää, vaan se jokin ainutlaatuinen asema, status jota muut voivat kadehtia, esim. kumppaniksi kelpaa vain lahjakas näyttelijä tai muu taiteilija. Äärimmäisen tarkka ulkonäöstään, samoin kodin sisustuksesta. Vaatteiden ja sisustustavaroiden ostelu lähes maanista ja tuo ilmiselvää mielihyvää. On aivan koko ajan äänessä, dominoi aina jokaikistä keskustelua ja raivostuu ja loukkaantuu, jos pyydetään antamaan muillekin puheenvuoro. Jos on pelko, että joutuu itse oman menonsa (esim. yhteinen baari-ilta) maksajaksi, saattaa perua koko tapahtuman. Vaikuttaa aidosti uskovansa omiin juttuihinsa, esim. jos muistaa tarjonneensa viimeksi koko illan tms., ja myös silloin, kun on siirtänyt syyllisyyden itsestään ulkopuolelle. Patalaiska, esim. yhteisellä mökkireissulla harvoin osallistuu mihinkään. Ei pärjää yhdessäkään työpaikassa ihmissuhdeongelmien takia. Osoittaa mieltään, kun hänen toiveidensa mukaan ei (enää) toimita. Pitää omia lapsiaan räikeästi muita parempina ja samalla lailla äärimmäisen ainutlaatuisina kuin itseään. Myös lapsista syyllisyys ja vastuu siirretään herkästi toisaalle. Kateellinen ja toisinaan hyvin röyhkeä. Olettaa olevansa oikeutettu erityiskohteluun monissa mitättömältä tuntuvissa asioissa, suuremmissa ei niinkään (tai ei ole vielä havaintoja sellaisesta). Jos tästä huomauttaa, kieltää asian ehdottomasti ja osoittaa loukkaantunisensa. On erittäin hyvä puhumaan asiat omaksi parhaakseen.
Sitten toisaalta erittäin huolehtiva, rakastava ja lämmin vanhempi ja myös (halutessaan) ystävä. Liikuttuu herkästi, auttaa mielellään läheisiä ja myös yhteiskunnan vähäosaisia, puolustaa aina heikompaa, harjoittaa hyväntekeväisyyttä. On sosterv-alalla. Tukee pyyteettömästi vaikeissa paikoissa. Tuntee erittäin aidolta vaikuttavia tunteita, ja kaipaa kipeästi ystävää ja kumppania ja yhteyttä toisiin ihmisiin. Hauska, viihdyttävä, analyyttinen, syvällinen. Äly leikkaa monesti aika terävästi. Verbaalisesti hyvin lahjakas. Ei koskaan kosta omasta mielestään kokemaansa vääryyttä muutoin kuin katkaisemalla välit (vai eikö ole vielä kehittynyt siihen pisteeseen...?), kuten narsistien on kerrottu tekevän, vaan ennemminkin sulkee ko. ihmiset täysin maailmansa ulkopuolelle. Ei ainakaan näkyvästi vaadi muilta ihailua eikä oikeastaan juurikaan liioittele saavutuksiaan, koska niitä ei ole (ei ole yhteiskunnallisesti eikä taloudellisesti menestynyt).
Narsisti vai ei?
Lainaan itseäni. Viestini on pitkä, mutta olisin kiitollinen, jos jaksaisitte lukea. Äänestäkää peukuttamalla: onko kuvailemani ihminen narsisti (yläpeukku) vai ei (alapeukku). Kiitos. Mieluusti saa kommentoidakin, jos herää ajatuksia. Olen aivan ymmälläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietääkö narsisti itse olevansa narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö narsisti itse olevansa narsisti?
Tämä kiinnostaa. Tunnen ihmisen, joka sopii narsistikuvaukseen kuin nyrkki silmään, ja hänelle on tästä sanottukin, mutta ei kertakaikkiaan tunnista tai myönnä tunnistavansa asiaa itsessään. Haluaisin tietää, onko mahdollista että narsisti ei itse tiedä olevansa narsisti? Vai onko se tavallisempaa, että tietää hyvinkin, mutta tietysti kieltää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajahan sen parhaiten tietää. Ei ystäviä, siinä vastaus.
Narsistilla on aina hovi.
Mitä tämä tarkoittaa? Onko hovi joku suuri ihailijajoukko, vai riittääkö hoviksi joku yksi tietty ihminen, jota narsisti pitää otteessaan? Onko hovin jäsenet siis myös narsistin uhreja, vai peräti nimenomaan hovi tarkoittaa uhreja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajahan sen parhaiten tietää. Ei ystäviä, siinä vastaus.
Narsistilla on aina hovi.
Mitä tämä tarkoittaa? Onko hovi joku suuri ihailijajoukko, vai riittääkö hoviksi joku yksi tietty ihminen, jota narsisti pitää otteessaan? Onko hovin jäsenet siis myös narsistin uhreja, vai peräti nimenomaan hovi tarkoittaa uhreja?
Hovissa meno on kuin kanalan orrella, joku hovista on aina alimmalla orrella nokittavana. Naristi istuskelee ylimpänä... sairas ystäväporukka joja ei tajua että "ystävyys" vie enemmän kuin antaa.
Ei osaa myötäelää tai kokea empatiaa. Häntä kyllästyttää, jos iloitset jostain ja kerrot asioitasi.
Mitä positiivisempi ja itsevarmempi olet sitä hanakammin hän haluaa lytätä sinut.
Jos kerrot omista kivoista asioista hän voi alkaa puhua törkeästi päälle.
Jos taas olet "heikko" hän voi esittää sankaria kun auttaa raukkapoloisia.
Ystävät useimmiten alaisia joista hän hyötyy tai jotka ovat jotenkin riippuvaisia hänestä.
Ystävät on saatu kiitollisuuden velkaan, hän ei koe että hän itsenään riittäisi sellaisenaan.
Hovilaisilleen antaa murusia, jotka imartelevat hovilaisia. Vastalahjaksi pitää saada ihailua.
Keskustelu on yksinpuhelua ja keskittyy itseen, rahaan, suuruuskuvitelmiin ja vertailuun.
Äärimmäisen kilpailuhenkinen, haluaa olla maailman paras. Yliarvioi reippaasti omat kykynsä.
Harvoin jos kysyy jotain sen tarkoituksena on löytää heikkouksiasi, joita hän voi käyttää sinua vastaan.
"Keskustelu" on hyvin usein vertailuun tähtäävää ja lopputulos se, että hän on parempi.
Hokee että ei ole kateellinen, mutta nimenomaan on ja vertailee jatkuvasti itseään muihin.
Hyvin mustavalkoiset näkemykset ja kovat arvot.
Sanoissa ja teoissa hyvin paljon ristiriitaisuuksia. Kritisoi toisia omista vioistaan.
Avautuu liian paljon ja liian nopeasti omista henkkoht asioistaan ja vaikka rahoistaan.
Ulkonäkö hyvin tärkeä asia. Hirveä kompleksi jos sattuu olemaan vaikka lyhyt (mies).
Eristää vaimonsa kotiin ja pyrkii lannistamaan kaikessa mikä on vaimolle tärkeää.
Naisten (alhainen) paino on hyvin tärkeä asia.
Valitsee keiden kanssa vaimo saa sosialisoida (hänen hovilaiset).
Lakimiesten ja poliisien (perinteisten auktoriteettien) kanssa paljon tekemisissä.
Joko idolisoi ihmisiä tai lyttää alas. Useimmiten lyttää alas.
Tykkää valmentaa, alistaa, käyttää valtaa ja komentaa. On kyse sitten puolisosta, lapsista tai eläimistä.
Pyrkii saavuttamattomaan täydellisyyteen joten pettyy lopulta kaikkiin ihmisiin kun kaikissa on heikkouksiakin.
Valtava ongelma auktoriteettien kanssa töissä. Hän tietää aina parhaiten eikä ota käskyjä vastaan.
Valehtelee hyvin sujuvasti ja ihan mitättömistäkin asioista.
Röyhkeä ja ylimielinen käytös. Säännöt eivät koske häntä.
Ei ymmärrä sarkasmia eikä ironiaa. "Huumori" 10-vuotiaan tasoa.
Mittaa kaiken arvon hyödyssä. Esim eläin ei voi olla ihana vain itsenään vaan se kuuluu alistaa ja siitä pitää hyötyä.
Sairaana ei voi olla koska se on "heikkoutta". Ei lepoa tai rentoa laiskottelua.
Hyvin vahva muuri ympärillä. On rasittuneen oloinen koska häiriö kuluttaa mieltä ihan valtavasti.
Ei onnittele, kiitä tai kehu vilpittömästi. Jopa ärsyyntyy jos töissä kehutaan tai tsempataan jotakuta.
Tyhjä katse tilanteessa, missä hän ei vain ymmärrä toista eikä keksi mallia miten "kuuluisi" käyttäytyä.
Repii työyhteisön vähintäänkin kahtia. Ei osaa tiimipeliä eikä yhteen hiileen puhaltamista.
Omaa epärealistisia haavekuvia menestyksestä ja keskittyy niihin hyvin paljon.
Varastaa työpaikalla ja vierittää syyn pidetyn työntekijän syyksi
Kertoo töissä valheita jonkun toisen nimissä niin, että saisi käännettyä näitä tätä vastaan.
Ei ymmärrä musiikkia, draamaa jne mikä monissa muissa herättää tunteita, nautintoa ja empatiaa.
Nopean tyydytyksen hakemista. Runsasta päihteiden käyttöä.
Hyvin kylmää, suorituskeskeistä ja laskelmoivaa elämää.
Paljon riitoja taustalla moneen suuntaan. Aina oikeusjuttuja vireillä tai ainakin suunnitteilla.
Välillä laittaa nyyhkyvaihteen päälle ja hakee ihmisiltä empatiaa (tarinat ainakin osin valhetta).
Keskittyy hyvin paljon sosiaaliseen peliin, muiden lyttäämiseen ja juonimiseen.
Ja kaikkihan on superhauraan itsetunnon komppaamista, empatiakyvyn puutetta ja sisäistä tyhjyytttä...
Tästä kuvailemastasi henkilöstä tuli TÄYSIN mieleen eräs pitkäaikainen "kaverini". Tutustuimme jo nuorena enkä tällöin tietenkään ymmärtänyt, ettei hänen käytöksensä ollut normaalia. Kymmenisen vuotta vietin hänen seurassaan.
Tuon silmiinpistävän matkimisen lisäksi hän rakasti syytellä minua pienistäkin asioista. Esimerkiksi hänen huonot kouluarvosansa olivat minun syytäni, tai jos hän myöhästyi oppitunnilta. Hän pakotti minut toimimaan aina pillinsä mukaan, esimerkiksi vaikka katsomaan tiettyjä tv-ohjelmia. Jos en hänen tahtonsa mukaan toiminut, sai hän aina järkyttävän raivokohtauksen ja haukkui minut maanrakoon. Jos englannintunnilla lausuin jonkin sanan väärin, sain kuulla siitä ivallista kuittailua koko loppuviikon.
Myös hän käytti fyysistä väkivaltaa, koko aikana onneksi vain muutaman kerran. Kun näistä hänelle huomautin, ei hän tietenkään kokenut tehneensä mitään väärää - vika oli silloinkin minussa. Tai sitten kielsi täysin edes tehneensä mitään, ikään kuin "unohti" kaiken samantien.
Ja tässä oli vain pieni osa kaikesta, riittäisi romaaniksi asti näitä esimerkkejä. Siinä vaiheessa pääsin tästä ihmisestä eroon, kun muutin opiskelemaan kauas toiselle paikkakunnalle. Yritti hän vielä silloinkin olla yhteydessä, mutta päätin, että se ihmissuhde oli siinä.