Millainen narsisti on "ystävänä"?

Ketjun kokemuksia on ollut kiinnostavaa lukea, joten voisin jatkaa aihetta ja kantaa kortta tämän keskustelun kekoon.

Minulla on vuosien saatossa ollut muutama ketjussa mainitun ihmisen kaltainen ystävä, jotka ovat suhteen mahdottomuuden vuoksi päättyneet - ystävänä olemisesta "ystävälle" kun on tasa-arvo kaukana ja näissä tilanteissa yksinkin oleminen on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin olla ilkeän tai hankalan ihmisen jatkuvana henkisenä puruleluna. Onnekseni minulla on ollut samanaikaisesti myös pitkäaikaisia ja yleishengeltään lämpimiä ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat edelleen ja ovat antaneet suurinta perspektiiviä oikeanlaisen ystävyyden toimimisen hahmottamiseen - kun niiden toimivuutta on heijastellut sellaisiin, joissa ystävyysasetelmat ovat vinksallaan, epäsuhtaisten suhteiden kuormittavuus on ollut selkeämmin nähtävillä.

Mitä itse aiheeseen tulee, siihen millainen narsisti on ystävänä, niin omasta kokemuksesta on todettava, että ketjussa mainittuja ihmisiä muistuttaneet entiset ystäväni ovat olleet usein myös jollain tavalla piloille hemmoteltuja; tarkoitan tällä siis sitä, että tuntumani mukaan kovinkin hemmotellulla ihmisellä ja narsistisilla piirteillä on usein korrelaatio, vaikka näiden piirteiden dominoivuuteen vaikuttaa varmasti muunkinlaiset taustat, joilla ihminen lopulta elää pakkomielteisesti kuvitelmissaan joissa on toisten yläpuolella. Hemmottelun itsessään ei tarvitse olla huono asia, mutta jos se tulee vanhempien taholta syntymästä alkaen ja tarkoittaa kasvatustapaa, jolla lapsi kruunataan vauvaiästä lähtien aivan kaikkien muiden ihmisten yläpuolelle (muita kanssaihmisiä huomattavasti etuoikeutetummaksi, tärkeämmäksi ja paremmaksi), jolla vapautetaan lapsi kaikista velvollisuuksista ja vastuista, ja jonka kautta lapsen mahdolliset ongelmat ovat luonnollisesti ikuisesti kaikkien muiden paitsi lapsen itsensä syytä, niin tällaisesta hemmottelusta joutaisi saada jonkinlaisen rikostuomion nuoren ihmissielun perinpohjaisesta mädättämisestä.

Tunsin naispuolisen lapsuuden- ja nuoruudenystävän, joka oli lähtöisin mainitun kaltaisesta kahden tyttären perheestä - häntä hemmotellumpaa tuskin kuvitella saattaa. Häntä, nuorempaa tyttöä, kohdeltiin pienestä pitäen prinsessana, jolle vanhemmat eivät kieltäneet koskaan mistään ja jolle annettiin kaikki mitä tämä halusi. Hänen vanhempansa olivat äärimmäisen kunnianhimoisia ja kilpailuhenkisiä keskiluokan ihmisiä ja kustansivat tyttärilleen harrastuksia jos toisia, tukiopetusta, kouluvalmennusta jne. ja ylpeilivät herkästi millä tahansa pienellä ilonaiheella, jos näitä oli. Tyttäriä kehuttiin maasta taivaisiin, jos nämä esim. veivät roskat, ja vähäpätöisimpienkin askareiden suorituksesta annettiin huikeaa ylistystä, josta sai koko tuttavapiiri kuulla viikosta toiseen. Toisaalta varsinkin perheen äiti muuttui tiikeriemoksi, jos jollakulla oli jotain vähäänkään negatiivista sanottavaa jommasta kummasta tyttärestä; jos joku sellaista uskalsi, perheenäiti aloitti "vastustajansa" kiihkeän maineenlokakamppanjan, jolla yritti varmistaa, ettei kenelläkään ollut enää mitään hyvää sanottavaa kyseisestä ihmisestä, joka oli tietenkin mätä ihmishirviö, koska oli kehdannutkin moittia hänen prinsessojaan jostain, mihin pienet enkelitytöt eivät voisi koskaan emänsä mielestä syyllistyä, kuten kiusaamiseen tai tuhmana oloon. Äiti kantoi tyttärilleen koko näiden kotona asumisen ajan hulppean aamiaisen päivittäin sänkyyn (josta kaverini ihmetteli nyreänä joskus yökylässä ollessaan, kuinka kodissani syötiin "vain kaurapuuroa" aamuisin ja vieläpä keittiössä), isä kuskasi näitä parin kilometrin päässä oleviin kouluhin ja vaikka kesken työpäivän minne tyttäret ikinä mielivätkään, äiti teki tyttäriensä kotiläksyt, äiti ja isä passasivat kaikessa. Siitä huolimatta kummallakaan laiskanpuoleisella tyttärellä ei oikein ollut lukupäätä tai erityisempiä lahjoja, jolloin äiti käytti osan näiden peruskouluajasta koulutodistusten raivopäiseen syynäämiseen sekä varsinkin opettajien perinpohjaiseen haukkumiseen ja syytti näitä, jos prinsessojen arvosanat eivät miellyttäneet; niinpä perheelle muodostui traaginen joukkokertomus siitä, "kuinka ovat nykyopettajat kauheita ja surkeita", joita melkein 40-vuotias tytär komppaa ja syyttää huonosta koulumenestyksestään vieläkin.

Myöhemmin aikuisuudessa ystävyyssuhde alkoi saada sairaalloisia sävyjä. Koska olin tuntenut hänet kauan, ja koska laitoin osan hänen omituisuuksistaan perheen ja kasvatuksen piikkiin, en osannut kyseenalaistaa aikoihin sitä, kuinka epätasa-arvoinen suhteemme oli; minähän tyydyin tuolloin keheen tahansa ja uskoin, että oli osattava olla tyytyväinen ihmiseen, joka halusi olla ystäväni, koska ystäviä ei kasvanut joka oksalla. Jälkikäteen ajateltuna "ystäväni" oli kuitenkin jo kauan sitten iskostanut oman näkemyksensä minusta minullekin, jossa olin häntä aina aivan kaikessa huonompi; olin palvelija, en saanutkaan olla missään parempi, ja kelpuutin tämän, koska alemmuudessani koinkin että asia oli näin; että olin "outo", ettei kukaan muu halunnut olla niin "oudon" ihmisen seurassa, että "ystäväni" oli harvinaisen reilu kun oli minut kelpuuttanut...hän oli elämänsä elokuvan hyväsydäminen tähti ja minä olin reppana sivuosanesittäjä, joka pääsi ihastelemaan hänen valoaan. Niin kauan kun itsetuntoni oli järkyttävän alhainen (siinä meni n. 25-vuotiaaksi asti), hän pönkitti omaa olemattoman huonoa ja samalla paisunutta itsetuntoaan sillä, että oli ainakin minua parempi. Koska minulla oli varhaiskaksikymppisenä muitakin vastaavia itseään ylistäviä ja muille ilkeitä "mean girl-ystävättäriä", meni vuosia rakentaa terveempää itsetuntemusta, jolloin roikuin tällaisten ihmisten seurana pitkään näistä syistä. Muutin nuorena omilleni, opiskelin pitkään intohimon alallani, sain alan töitä mutta olin silti omalla henkisellä tasollani aina huonompi ja epänormaalimpi kuin "ystäväni", joka laiskotteli työttömänä vanhempiensa passaamana melkein 30-vuotiaaksi asti (odotteli unelmien prinssiään) ja "muutti omilleen" vasta 28-vuotiaana vanhempiensa naapuriin eli synnyinkotiinsa rakennetun seinän taakse, jossa tämä luonnollisesti asui ilmaiseksi. Heikkolahjaiseksi jäänyt ystäväni ei käynyt töissä, ei opiskellut, hän käytti nuoruutensa muille flirttailuun ja sen valittamiseen, kuinka ovat miehet nykyisin surkeita kun kukaan ei kelpaa hänelle; kukaan ei ollut tarpeeksi komea ja ihana hänelle ("ystäväni" on ihan sievä, mutta ei tavallista naista huikeampi kaunotar, josta hänellä on näinäkin päivänä valtavaa ulkonäkökompleksia ja josta häntä piti vuosia kehua aina tavattaessa; miehensä piti kuitenkin olla filmitähden tasoa, jotta olisi ollut riittävää tasoa hänelle).

Vasta kun aloin viettämään enemmän aikaa tavallisempien ystävieni kanssa, aloin kunnioittamaan itseäni näiden ansiosta enemmän ja olla vähemmän "ystäväni" lytättävänä, mikä ei häntä miellyttänyt ollenkaan; olinhan vuosia suostunut olemaan hänen lytättävänään, ihminen joka kiltisti peesaisi kaikessa ja oli kaikesta varmuuden vuoksi samaa mieltä. Mitä enemmän aloin olla oma itseni ja myös erimielinen asioista joissa olin eri mieltä, sitä ikävämmäksi "ystävä" muuttui; hänen maailmassaan en saanut olla mistään eriävää mieltä. Jos olin, hän aloitti loputtomat vänkäämiset siitä, kuinka olin väärässä ja hän oli oikeassa, jopa aiheissa jotka koskivat omia tuntemuksiani (hän tunsi ne paremmin); vänkäämiset yltyivät ystävyyden loppuvaiheessa hyvin usein riidoiksi, jonka lopuiksi hän saattoi haukkua minut tyhmäksi paskakasaksi, josta ei ollut mitään hyötyä ja joka ei tiennyt yhtään mistään mitään ja joka oli ystävänä aivan jäätävä paska ja niin helvetin outo, ettei kukaan tulisi koskaan minua rakastamaan, ja aivan perkeleen epänormaali kaikin tavoin. Kun satuin kerran lenkillä hänen kanssaan ollessaan keskustelmaan aiheesta, josta hänellä oli käsinkosketeltavan harhaiset käsitykset, hän suuttui varovaisesti vastakkaisesta jutellessa niin että olisi voinut tyrkätä siltä istumalta ojaan; hän huusi lopulta, etten pystynyt auttamaan häntä yhtään mitenkään - olin turha ihminen ja hänestä harhainen, jos kuvittelin että olisin voinut häntä auttaa...en auttanut, jos en ollut hänen kanssaan kaikista elämännäkemyksistä samaa mieltä. Kyllästyin häneen siinä kohtaa lopullisesti ja otin etäisyyttä, mihin hän on reagoinut mustamaalaamalla ja haukkumalla vielä vuosienkin jälkeen. Edelleen hän vetää jonkinlaista peliä siitä, mitä olen milloinkin, vaikka en ole häntä vuosiin nähnyt, ja johon en halua osallistua pitkälläkään tikulla.

...huomaan että tekstini on aivan liian pitkä, ja vaatisi supistamista, pahoittelut...toisaalta anonyymina tällaisesta on helpompi avautua.

= Toivoisin tällä pitkällä avautumisellani välittäväni, kuinka narsistiset ihmiset eivät välttämättä ole pahoja tarkoituksella - tällaiseksi kasvatettu "ystäväni" on sellainen tajuamattaan, koska kokee vauvan tavoin että pysyy hengissä ainoastaan moisella käytöksellä. Hän on omasta mielestään vilpittömästi hyvä ihminen, vika on vain muissa, jotka ovat niitä pahoja. Narsistiset ihmiset voivat olla ärsyttäviä maanvaivoja, mutta jos tällainen ihminen on todellisuudessa hädin tuskin yksikseen selviytyvä reppana, hänen kykynsä ottaa vastuun totuus sellaisenaan ja tehdä muutoksia poikkeaa tavallisemmasta; heidän maailmassaan he ovat jo täydellisiä; mieluummin kuolema kuin sellaiseksi vajoaminen, joka ei olisikaan täydellinen, ja jonka pitäisi nähdä vaivaa muuttuakseen paremmaksi kanssaihmiseksi.

Myöskin itsessäni oli ongelmia, joita meissä kaikissa on; avain tasapainoisimpiin ystävyyssuhteisiin lieneekin kasvu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän tarkkailee silmä kovana reaktioitasi, jotta saa selville mikä juuri sinulle on tärkeää. Tällä tavalla hän voi myöhemmin kontrolloida sinua. Selvittämällä sinulle tärkeät asiat pystyy tekemään täsmäiskuja suoraan vyön alle suuttuessaan. Tai vain nauttia kun evää sinulta jotain mitä tietää sinun tarvitsevan.

Lisäisin tähän samaan käytökseen sisältyvän toiminnan. Hän tarkkailee mitkä on kipukohtasi, jotta voi myöhemmin tehdä jotain millä saa triggeröityä sinut. Hän nauttii kohteensa kiusaamisesta ja siitä kun voi herätellä vanhoja traumoja pintaan.  N ei ymmärrä, että ihminen voi myös kasvaa ongelmistaan yli ja toipua niin, että ne entiset kipukohdat ei aiheutakaan enää traumareaktiota. Sitten kun et enää reagoikaan niin kuin ennen, ottaa se tämän ennalta arvaamattoman lopputuloksen petoksena häntä kohtaan. Olet mennyt toipumaan häneltä salaa, joka on merkki epäluotettavuudesta. 

Hyviä pointteja. Voisin itse vielä lisätä sen, että koska narsisti ei ikinä pysty itse muuttumaan, ei hän oleta muidenkaan pystyvään siihen. Umpityypillistä narsistin projisointia. Senkin vuoksi uhriksi joutuneen toipuminen ja vahvistuminen ottaa narsistilla niin koville. Hän ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään tällaista muutosta. Mitä tämä on? Miksi olen tuolle reppanalle ilmaa? Pitääkö hän minua tyhmänä? Seurauksena narsisti tietysti hyökkää jollain tapaa ex-uhriaan kohtaan, koska ei muutakaan toimintamallia osaa. Narsistit ovat erittäin ennalta-arvattavia, kun heidät oppii tuntemaan. Yllätyksiä ei ole odotettavissa, vaan samat temput toistuvat tilanteesta toiseen kuin nappia painamalla.

Tämähän se. He ei vapaudu ongelmistaan, koska ei ole ymmärrystä ja emotionaalista älyä toipua ja muuttua. He leikkivät sinulla niin kauan kun luulet olevasi ihmissuhteessa tähän ihmiseen. Heti kun ymmärrät, että kyseessä on psykologisia pelejä pelaava ihminen on näkökulma muutettavissa ja etäisyys otettavissa, jotta näet mitä peliä sinulla pelataan. Kun reagoimisen sijaan muutat lähestymisen passiiviseksi seuraamiseksi ja katsot kaikkea kuin ulkopuolisen silmin niin alkaa näkyä tietty kaava joka toistuu. Loppujen lopuksi ei ole ikinä kyse kohteesta, on kyse aina narsistista itsestään ja siitä mitä hän käytöksellään hakee. Useinmiten tämä hakee reaktiota, ihan mitä tahansa. Kunhan saa tuntea sen, että hallitsee tunteitasi ja sinä olet hänen liikuteltava nukkensa. 

Havahtunut kirjoitti:

Vielä yksi kuvaus narsisti "ystävästäni", ja sitten saa riittää. Hän on hurmaava, rento ja rakastaa "small talkia" ja imartelee uusia tuttavuuksia. Hänelle on tärkeää tuoda esiin, että hän on kiinnostunut sivistyneistä ja älyllisistä asioista, kuten "älyllisestä taiteesta" , " älyllisestä kirjallisuudesta" "laadukkaasta ravinnosta", " huippulaatuisesta kosmetiikasta", jne. Hän onkin älykäs ja sivistynyt, mutta näiden imagollisten asioitten jatkuva suuriääninen korostaminen, ja samaan hengenvetoon muiden ivaaminen, saa välillä todella koomisia piirteitä. Hän on luonteeltaan kuin ilkeämpi versio Hyacint Bucketsta(sarjasta "pokka pitää"). Hän on erittäin kriittinen ja arvosteleva, ja puhuu ja käyttäytyy kuin olisi kuuluisa ja arvostettu taidekriitikko. Hänellä ei ole mitään ammattitutkintoa, saati työkokemusta, sillä hänelle ei kelpaa kuin vähintään professorin arvonimi, ja työn tai opiskelun pitäisi olla arvostettua ja lisäksi tosi helppoa. Opettajien tulisi kohdella häntä silkkihansikkain. Hän halveksii tavallisia duunareita, ammattikoulun käyneitä, ja käsityöläisiä yms. Vaikka itsellään ei ole mitään koulutusta! Minkäänlainen vaivannäkö tai ponnistelu ei häntä kiinnosta. Tutkinnon puute ei estä häntä tituleeraamasta itseään ammattinimikkeillä. Hänen mielestään se, ettei hän ole (vielä) professori, presidentti, kuuluisa taiteilija, kuuluisa ohjaaja tai filosofinen ajattelija, on vain muitten ihmisten ja yhteiskunnan syytä, sillä hän on niin herkkä. Hän pelkää sairaita, vanhuksia ja kehitysvammaisia, ja valittaa suureen ääneen, jos hänen "ystävillään" on ongelmia. Juuri nyt en voi kuin ihmetellä, miten jaksoin niin kauan selitellä hänen käytöstään parhain päin. Ajattelin, että hän on vain epävarma, ja hänen itsetuntonsa on heikko ja hän muuttuisi, jos ymmärtäisi oman ihmisarvonsa löytyvän jostain muusta, kuin suorittamisesta ja oppisi sitä kautta arvostamaan myös muita ihmisiä, muutenkin kuin pinnallisesti, tai statuksen kautta ja oppisi ehkä arvostamaan ihan vain tätä elämää itsessään. En halua enää viettää aikaa hänen kanssaan. Menetän hauskan, älykkään ja sivistyneen, mutta erittäin itsekeskeisen, arvaamattoman ja rasittavan ja ilkeämielisen "ystävän". Suhteemme on ollut rasittava ja raskas, mutta tästä eteenpäin välttelen tapaamisia. Olisi houkuttavaa sanoa "suorat sanat", mutta siitä olisi vain haittaa. Narsistit ovat tunnetusti kostonhimoisia.

Tähän täytyy selvennykseksi kommentoida, että nämä "paremman ihmisen ominaisuudet" ovat joka narsistilla erilaiset. Tuntemani narsisti halveksii em. asioita, kuten taidetta, filosofiaa, laaturuokaa jne. pinnallisina, turhina asioina. Hän sen sijaan on rakentanut identiteettinsä nimenomaan duunariuden varaan. Hän on nimittäin superduunari, hän on tehnyt pidempiä päiviä kuin kukaan muu, hän ei ole koskaan sairastanut, ja hänen työpäivilleen sattuu aina kaikkein hankalimmat hommat, mistä ei perustalliainen suoriudu, tai varsinkaan mikään "yliopistopelle". Hän pätee kyllä tiedolla, koska ei voi mitenkään paljastaa ettei tietäisi jostain jotain, joten pänttää päivän uutiset hyvin tarkkaan, jotta voi pitää niistä omalla tavallaan väritettyjä monologeja (joissa kätevästi ohimennen haukutaan kaikki hänen tuntemansa pinnalliset, väärämieliset laiskurit). Ainiin, paitsi että todellisuudessa hän itse on laiskin tuntemani ihminen, kaikki mitä hän tekee, tekee hän hidastellen, vältellen ja hutiloiden, tärkeintä on ettei oikeasti tarvitse tehdä, mutta näyttää muille siltä, että tekee.

Vierailija kirjoitti:

Narsisti ns. ystävänä melkein tuhosi minut. Oli hyvin älykäs lukemaan muita ihmisiä ja mukauttamaan käytöksensä sen mukaan. Onnistui terrorisoimaan elämääni 10 vuotta. Kertoi jo hyvin alkuvaiheessa, miten tärkeä olen hänelle. Tämä oli hämmentävää, mutta lopulta aloin itsekin kiintyä häneen ystävänä. Hän kertoi usein, miten rakas ja tärkeä olen ja miten voin aina luottaa hänen lojaliteettiinsa, soittaa vaikka keskellä yötä jne. 

Hän oli hyvin hurmaava seuramies, joka osasi pitää hauskaa. Antoi itsestään herkän ja pehmeän kuvan, feminiinisenkin. Jälkikäteen ajateltuna hän suunniteli imagonsa juuri sellaiseksi, joka huutaa: EN ole uhka, olen viaton! Toisaalta välillä hän raotti naamiotaan oudoilla kommenteilla tai hyvin nopeilla ilmeillä. Ne olivat kuitenkin niin harvinaisia, että ne oli helppo unohtaa. 

 

Se, että osaa lukea hyvin ihmisiä ei ole mikään narsistien peruspiirre. Omien kokemusten mukaan sitä he juuri eivät osaa, tämän takia olen päässyt heistä niin helposti eroon.

 

 

Kertomassasi "kaverissa"on jotain muutakin pielessä. Taitaa narsismin lisänä olla halu rikkoa välit omiin suunnitelmiin.Varoitan vaan,että miehes pitäis olla hiljaa teidän yhteisistä asioista lomista ym.Reagoimatta jättäminen paljastaa nopeasti mikä on.Saa raivokohtauksia ym.(veikkaan),kun hovin jäsen nyt keskittyy perheeseensä .

Rakastuminen puolin toisin tulee ensimmäisenä mieleen tuosta luonnehäiriöisestä. Veikkaanpa,että psykoottinen, joka tarvitsee lääkityksen ellei ole jo. En ole lääkäri, mutta tunnekylmän häirikön on miehesi saanut. 

Miksi miehesi yleensä kertoo tuollaiselle teidän omia asioitaan?

Tämä täsmää täysin kokemukseeni. Tämä ystäväni on todella taitava peleissään ja koko elämä on siis tällaista peliä hänelle.  

Niin kauan kun toimit narsistisena lähteenä, olette ylimpiä ystäviä, mutta kun lähde on imetty kuiviin - eli kun et enää varauksetta ihaile häntä vaan alat huomata niitä pieniä, omituisia asioita (esim. patologinen valehtelu, ja voi tosiaan valehdella sinun kuultesi jollekin toiselle välittämättä siitä, että sinä tiedät hänen valehtelevan), ja hän vaistoaa sen, tulee sinusta kohde, johon hän siirtää kaiken pahan. Kaikki huonot puolet, joita hänellä on, on hänen mielestään sinussa, sinä olet patologinen valehtelija, sinä olet narsisti jne. 

Mun mies tunsi jonku s3kopään .en osaa luokitella mihin kategoriaan se kuuluu. 

Soittelee nimenomaan lomilla,missä ollaan omassa rauhassa, muutenkin kilometriviestit,raportit.Yksinkertainen.Luulee suunnilleen omaavansa maapallon.

Kavereita sillä ei oo eikä tyttöystävääkään kohtaan. 

Rakastunut perheelliseen mieheen,sotkee kuin takiainen toisten suunnitelmia tai yrittää, ei oo onnistunut. 

Väittää omaavansa yksin mädän mökin ,missä puu alkaa jo tulla lattiasta läpi. 

Siis tuossa vasta murto-osa kokemuksista siitä. 

Lahjoittaa "hyvyyksissään rikkinäisen imurin,joka pursuaa roskaa. 

Lista jatkuisi pitkälle 

Siis tää äijä on enemmän kuin lapsen tasolla. Sen on jo oma ukkokin sanonut sanalla:"yksinkertainen"

Laittaa heti töihin,kun tottakai purkukuntoisessa rakennuksessa on korjattavaa eikä se siitä juurikaan parane. Väittää et omistaa,mut unohtaa kummasti 2 muutakin omistajaa. Vuokrakämpässä asuu vaik väittää muuta. Nukkumassakin ei saa olla rauhassa kun soittaa eikä kysy edes onko hyvä hetki. Koskaan ei pyydä anteeksi vaan tyyliin eikö kaikki ookin hyvin .Siis älyvapaata mutta rasittavaa, suorastaan sairasta häiriköintiä/älyvapaata. 

Mitä tehdä?

Huom+Ylläpito, tämä ei oo asiaton viesti. Ap aloitukseen liittyy. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mies tunsi jonku s3kopään .en osaa luokitella mihin kategoriaan se kuuluu. 

Soittelee nimenomaan lomilla,missä ollaan omassa rauhassa, muutenkin kilometriviestit,raportit.Yksinkertainen.Luulee suunnilleen omaavansa maapallon.

Kavereita sillä ei oo eikä tyttöystävääkään kohtaan. 

Rakastunut perheelliseen mieheen,sotkee kuin takiainen toisten suunnitelmia tai yrittää, ei oo onnistunut. 

Väittää omaavansa yksin mädän mökin ,missä puu alkaa jo tulla lattiasta läpi. 

Siis tuossa vasta murto-osa kokemuksista siitä. 

Lahjoittaa "hyvyyksissään rikkinäisen imurin,joka pursuaa roskaa. 

Lista jatkuisi pitkälle 

Siis tää äijä on enemmän kuin lapsen tasolla. Sen on jo oma ukkokin sanonut sanalla:"yksinkertainen"

Laittaa heti töihin,kun tottakai purkukuntoisessa rakennuksessa on korjattavaa eikä se siitä juurikaan parane. Väittää et

Varmaan pyytää tuomisiakin missä ootte olleet?

Kuulostaa enemmän kuin narsistilta. Hulluksi sanoisin suoraan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies tunsi jonku s3kopään .en osaa luokitella mihin kategoriaan se kuuluu. 

Soittelee nimenomaan lomilla,missä ollaan omassa rauhassa, muutenkin kilometriviestit,raportit.Yksinkertainen.Luulee suunnilleen omaavansa maapallon.

Kavereita sillä ei oo eikä tyttöystävääkään kohtaan. 

Rakastunut perheelliseen mieheen,sotkee kuin takiainen toisten suunnitelmia tai yrittää, ei oo onnistunut. 

Väittää omaavansa yksin mädän mökin ,missä puu alkaa jo tulla lattiasta läpi. 

Siis tuossa vasta murto-osa kokemuksista siitä. 

Lahjoittaa "hyvyyksissään rikkinäisen imurin,joka pursuaa roskaa. 

Lista jatkuisi pitkälle 

Siis tää äijä on enemmän kuin lapsen tasolla. Sen on jo oma ukkokin sanonut sanalla:"yksinkertainen"

Laittaa heti töihin,kun tottakai purkukuntoisessa rakennuksessa on korjatta

Jos Espanjassa,niin Buranaa. 

Siis pudottiin ukon kanssa,kun näytti kuvan. Kaivettiin,et mikä lääke niin sama kuin Buranaa. Sitte viesti:"Ei sitä lomalla jaksa muistaa mitään. Kunnon draaman vetäjä heti, kun ei toimi miten se ois halunnu. 

Kateellinen jopa siitä jos toiselle sattuu jotain pahaa, mitä ihmiset voi päivitellä, koska se huomio on häneltä pois. Toki myös siitä, ettei toinen kerro asioitaan = narsistin näkökulmasta pitää itseään muita parempana kun ei tarvitse huomiota, sekä ei anna narsistin kynsiin yksityisasioitaan. Yrittää manipuloida tekemään itsemurhan, jotta pääsisi eroon ja saisi itselleen nyyhkytarinan kerrottavaksi. Onneksi pääsin eroon, eikä sillä ole mitään asiaa elämääni.