Valehtelin miehelle
ja jäin kiinni.
Käyn ulkona (siis baarissa) ehk 1-2 kertaa vuodessa. Mies suhtautuu tähän aina nurjamielisesti, kiukuttelee pari päivää etukäteen kun tietää että oon lähdössä ulos. En tiedä onko mustasukkainen, syytä ei tod ole. Aiemmin mies oli ihan hullun mustasukkainen, mutta se on laimentunut kun mies tajuaa etten ole häntä pettämässä.
No, valehtelin miehelle siitä kenen kanssa olin ulkona. Väitin olevani erään toisrn ystäväni kanssa, vaikka olin eri kaverin kanssa. Mieheni ei voi sietää tuota kaveriani jonka kanssa olin oikeasti ulkona joten keksin valehdella.. Sinänsä pikkujuttu mutta valehtelin.
mies oli sitten yöllä kun olin nukkumassa tutkinut puhelimeni, lukenut facebookviestini joissa suunnittelimme tätä reissua sen kaverin kanssa jota mieheni vihaa.
Mies on syvästi loukkaantunut ja ilmoitti että olen pilannut avioliittomme, hän ei voi enää luottaa minuun jne.
Itse taas olen loukkaantunut siitä että mies tutki puhelimeni jne.
Teimme molemmat väärin, mutta puolustuksekseni on sanottava että mieheni on mustavalkoinen, ehdoton ihminen joka ei tykkää yhdestäkään kaveristani, joitakin sietää mutta useimpia ei. Tuntui vaan helpommalta valehdella, kun kertoa totuus ja saada mieheltä pahemmat kiukut ja päänaukomiset.
Äh, mites tästä nyt jatketaan? Mies on harrastuksessa nyt ja sanoi että keskustelemme vakavasti asiasta kun hän palaa. On ottanut sormuksensa muuten pois, eli on ihan sairaan vihainen mulle.
Kommentit (133)
miehesi on se, jonka käytös on omituista!!
miehesi on ihan kahjo!
Kiinnitin kuitenkin huomiota tuohon sähköposti- ja facebookasiaan. Jos miehesi on jo aiemmin lukenut meilejäsi, miksi ihmeessä hän edelleen tietää salasanasi!!! Meillä tuo postien ja viestien salaa lukeminen olisi niin ison luokan rikos, että salasanat vaihtuisivat välittömästi ja yhteiselon jatkamista miettisin vakavasti.
Oma mieheni käy kyllä pyynnöstäni joskus tarkastamassa sähköpostistani jotain, mutta vaihdan salasanan säännöllisesti enkä sitä automaattisesti miehelleni kerro. Vaikka meillä olisi fb auki, ei kumpikaan mene lukemaan toisen inbox-viestejä luvatta ja luvallakin luetaan vain joku tietty juttu, jossa olevaa tietoa tarvitaan. Myös tekstarit ovat yksityisiä.
miehesi on se, jonka käytös on omituista!!
itse en kattelis tuollaista äijää tuntiakaan.
Tai itseasiassa katselin 7 vuotta, kunnes tajusin erota. AIVAN samanalainen paskiainen oli mun ex mies.
http://www.amazon.com/Why-Does-He-That-Controlling/dp/0425191656
Ja hanki oma elämä! Tämän kirjan pitäisi maailmassa ihan jokaisen naisen lukea.
paljon teidän yhteydenpitoanne vastaan.
Tai sitten sun kaveri tietää jotain mihen syrjähypyistä.Mies on tehnyt jotain väärin ja yrittää vierittää sitä sun syyksi.
en kattelisi tollasta ukkoa hetkeäkään!
Sun mies on varmaan pannut sitä sun kaveria, kun on noin paljon teidän yhteydenpitoanne vastaan.
Miehesi teki enemmän väärin, mutta pitää varmana huolta siitä, että sinusta tuntuu, että kaikki on sinun syytäsi.
No en ehkä itse suoraa ois eroamassa tuommoisesta miehestä, jos muuten synkkaa.
Tota mustasukkaisuuttaan sen pitäis kyllä saada vähän kuriin. Sun kaverit on sun kavereita ja sen kaverit sen.
ei kannata odottaa vielä kun voit lähteä jonkinlaisessa sovussa
ei kannata odottaa vielä kun voit lähteä jonkinlaisessa sovussa
pystytään muuten todella hyvin auttamaan mustasukkaisuus-asioita.
Menkää terapiaan - se kannattaa.
Mutta, miksi se nyt miehenä kuulostaa että AP:n mies käyttäytyy juuri kuten lähes kuka tahansa nainen käyttäytyisi.
Muutenkin, naiset arvostelee miehiä ja leimaa aina epäonnisessa suhteessa miehen narsistiksi ja kun tarkemmin katsellaan narsistin määritelmää niin suurin osa naisista on juuri sitä.
Ja hei, aina on syitä eroon. Ei niitä tarvi kaivamalla kaivaa jos kerran on päästävä pois suhteesta kylälle jakamaan.
mies on hullu
Mutta, miksi se nyt miehenä kuulostaa että AP:n mies käyttäytyy juuri kuten lähes kuka tahansa nainen käyttäytyisi.
Samoin heti tuli mieleen, että ap:n mies käyttäytyy kuin tyypillinen nainen.
Aivan samanlaiset fiilikset tuli mullekkin, olen odotellut, että koska se ap tulee kertomaan, että mies onkin nainen.
paljon teidän yhteydenpitoanne vastaan.
Tai sitten sun kaveri tietää jotain mihen syrjähypyistä.
Mies on tehnyt jotain väärin ja yrittää vierittää sitä sun syyksi.
Miehesi teki enemmän väärin, mutta pitää varmana huolta siitä, että sinusta tuntuu, että kaikki on sinun syytäsi.
Eroa