Lue keskustelun säännöt.
Mitä tuntemuksia tälläinen ihminen teissä herättää?
17.02.2012 |
Hän pukeutuu useimmiten vaaleanpunaiseen. Hieman pyöreämpi tapaus, mutta käyttää silti usein napapaitoja niin, että jenkkakahvat tursuavat farkuista. Hän käyttää ylitummaa meikkivoidetta ja hyvin hyvin vaaleaa huulipunaa. Huulet on rajattu näyttämään täyteläisemmiltä (rajat siis selkeästi menevät yli huulien).
Hänellä on myös vetyperoksidiblondatut usein tumman juurikasvun siivittäminä.
Hän myös tarkoituksella suhisuttaa S-kirjainta puhuessaan.
En tiedä olenko ahdasmielinen, mutta yleensä minua hävettää näyttäytyä hänen kanssaan julkisesti missään. Yleensä pyrinkin kyläilemään hänen luonaan, tai toisinpäin.
Eräs ystäväni siis kyseessä. 35-vuotias nainen. Muuten mukava ihminen luonteeltaan, kaikinpuolin.
Kommentit (30)
kuvailemastasi ystävästä Johanna Tukiainen mieleen! =D HAHAHA
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Räväkkä kyllä tyyliltään, mutta ei lainkaan Tuksun oloinen... Nyt vanhempana, kun olen alkanut ymmärtää enemmän asioita haluaisin jotenkin pystyä ilmaisemaan mielipiteeni hienovaraisesti suoraan hänelle... Pelkään vain sen tuomaa reaktiota. -Ap
Mielestäni kukaan ei ansaitse sinunlaistasi paskiaista elämäänsä!
Mielestäni kukaan ei ansaitse sinunlaistasi paskiaista elämäänsä!
Tuota tuota... Minusta jokainen meistä on joskus hävennyt jotain tuntemaansa henkilöä jossain vaiheessa elämäänsä. Me kaikki tiedämme sen tunteen. Se ei silti ole tarkoittanut, ettemme välitä hänestä.
Minusta on täysin asiatonta ruveta haukkumaan ihmisiä tällaisen perusteella, ainakaan käyttämilläsi sanoilla. Asiallisesti saa kyllä itsensä ilmaista.
Minusta, ap, sinun kuuluisi kertoa ystävällesi tunteistasi, pyytämättä häntä muuttumaan! Kerro, että yrität käsitellä suhtautumisesi ja että olet pahoillasi jos hän on saanut tunteen että häpeät häntä. Muista, ettei ystävien tarvitse olla täydellisiä, ei sinun eikä hänen.
se muuttaa kyllä jonkin verran asiaa, koska suhde tähän ihmiseen ei ole vapaaehtoinen samalla tavalla kuin ystävään. Ymmärrän hyvin ettei ole kauhean mukavaa liikkua tuollaisen äidin kanssa kun usein tavisäitikin varsinkin teini-ikäistä hävettää pahuksesti.
Kyllä minusta tuollaisessa tilanteessa voi sen kertoa miltä tuntuu hänen erikoinen pukeutuminen, tosin masennusherkkyys huomioon ottaen niin diplomaattisesti voisi kertoa kuin vain osaa. Ei hän välttämättä tyyliään muuta mutta tietäisipähän sitten ainakin miltä omasta lapsesta tuntuu asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolta näyttävä ihminen on ehkäpä jonkinlaisista mielenterveyden ongelmista kärsivä, jos siis ikäkin alkaa jo painaa (eli ei ole esim. 20 v.). He voivat olla ihan mukavia, vaikkakin siis vähän reppanoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
värjää tukkansa mustaksi ja vaalea juurikasvu näkyy...näyttää tosi halvalta mutta en häpeä.
aamupäivällä ja sanoin, ettet ole osa ystävääsi, joten ei syytä hävetä.
Nyt kun kerroit että kyseessä on äiti, ymmärrän tunteesi vähän paremmin, mutta edelleen sama neuvo pätee. Äiti on aina äiti, ja teininä niitä äitejä häpee ihan hirveesti ja välillä mun pieni eskarilainen jo nytkin häpee mua ;) Mutta kun aikuistumme, meidän pitää oppia ymmärtämään vanhempamme kokonaisina ihmisinä (ja se se vasta vaikeeta on!) He ovat tietysti edelleen äiti ja isä meille, mutta sen lisäksi heillä on kokonainen muu elämä ja kokonainen oma persoona, johon meillä lapsilla ei ole omistusoikeutta.
Kuvailemasi äiti on monella tapaa erikoinen, mutta sen kanssa voi elää.
mulla oli itsellä kovat kasvukivut saman asian kanssa. Äitini ei pukeudu pinkkiin, mutta on tehnyt muuten elämässään erikoisia, todellakin keskiverrosta poikkeavia ratkaisuja. Yritin pitkään taistella tätä vastaan, kunnes olen päässyt rauhaan, ja tajunnut että se on äitini elämä, ei minun. Minun elämässä hän on tällä hetkellä äitinä ja isoäitinä lapsilleni ja sen lisäksi hänellä on täysin oma elämä.
vaikka nyt tutut varmasti tunnistavat kuka täällä kirjoittelee, jos tälle palstalle eksyvät! Kaikki vaan tuntuvat olevan turhan näreissään kommenteistani...
Tämä kyseinen "hyvä ystäväni" sattuu olemaan äitini... Isääni ei ole ikinä ollut kuvioissa. Myöskään pienempien sisarteni isä oli vain ns. tähdenlento elämässämme... Olen asunut jo nelisen vuotta omillani, nykyään mieheni ja pienen vauvamme kanssa.
Minua hävettää suuresti äitini ulkoinen olemus, mutta hän on herkästi masentuneisuuteen taipuva ihminen, joten en viitsi oikein suoraan häntä loukatakaan... Meillä on äidin kanssa ikäeroa vain 14 vuotta, ja olen aina tuntenut hänet enemmän ystäväkseni, kuin äidikseni. Hän on myös asettanut pienestä pitäen harteilleni mieletöntä vastuuta kaikesta...
Haukkukaa nyt sitten vain. Vihdoin uskallan kertoa mitä aidosti sisälläni tunnen... :/ Ei ole ollut kiva tulla aikoinaan koulukiusatuksi ja naurunalaiseksi äitinsä tähden...