Minlälainen äiti laitta ainokaisensa 1-vuotiaan hoitoon, vaikka ei olisi pakko?

naurattaa..te jotka lähdette töihin koska kaipaatte "älyllisiä haasteita" taidatte tosiaan tarvita niitä koska älyä teille ei ole kauhalla annettu! Älyä vaaditaan omien pienten lasten elämän järjestämiseksi parhaaksi mahdolliseksi nimenomaan elämän alkumetreillä, ihmislapsi on tutkimusten mukaan todella kehittymätön verrattuna muihin lajeihin.



Ei se pieni 1v lapsi/vauva tiedä mistään paremmasta kun sen hoitoon lykkäätte, TE teette sen valinnan eikä se, että lapsi VIIHTYY niin hirveän hyvin hoidossa ole tae MISTÄÄN.

kotona tylsistymiseen.



EI jakseta taas tätä samaa iäisyysaihetta.



Saat ajatella, että se on huonon äityiden merkki, jos se sinusta paremman ihmisen tekee:D

jolle on kapitalistinen kilpailukulttuuri liian hyvin iskostunut päähän, eikä koe muuten saavansa omanarvontunnetta mistään. Ei kestä tuntea olevansa arvoton ja siksi haluaa mennä suorittamaan. Ja myös ehkä se rahanahneus, on vaikeaa joillekin elää vaatimattomammin!

joka ei kyttää muiden ratkaisuja vaan elää omaa elämänsä

Vaan kysyn, miksi?

Koska usein 1-vuotiaan tarhaan laittamisella perustellaan taloudellista pakkotilannetta.

Onko siis se tylsyys kotona yhtä hyväksyttävä syy.

Ei muuten mutta lasta käy sääliksi. Reppana ei edes kävele vielä kunnolla, eikä sanojakaan tule. Miksi ei ajatella sitä lasta? Kaikilla on tylsää jossakin elämäntilanteessa. Ei tylsyyden takia laiteta omaa lastaan itsensä jälkeen. Lapsen pitäisi tulla aina ensin, kun on sellaisen halunnut ja saanut. Sitä se vanhemmuus on, lapsen tarpeet aina ensisijalle, sitten omat halut. Varsinkin noin pienen ollessa kysymyksessä.

Halusin mennä ja tehdä töitä. Halusin itselleni jotain omaa. Aikaa, aikuisten ajatuksia, käyttää aivoja.



Ja kun sain tämän, olen myös tyytyväisempi, parempi ja onnellisempi äiti. Eikä lapseni ole kärsinyt paskan vertaa. Ja oli muuten pph:lla, josta on tullut meille kuin varamummi.

Vaan kysyn, miksi?

Koska usein 1-vuotiaan tarhaan laittamisella perustellaan taloudellista pakkotilannetta.

Onko siis se tylsyys kotona yhtä hyväksyttävä syy.

Ei muuten mutta lasta käy sääliksi. Reppana ei edes kävele vielä kunnolla, eikä sanojakaan tule. Miksi ei ajatella sitä lasta? Kaikilla on tylsää jossakin elämäntilanteessa. Ei tylsyyden takia laiteta omaa lastaan itsensä jälkeen. Lapsen pitäisi tulla aina ensin, kun on sellaisen halunnut ja saanut. Sitä se vanhemmuus on, lapsen tarpeet aina ensisijalle, sitten omat halut. Varsinkin noin pienen ollessa kysymyksessä.

Rakastan työtäni. Ja rakastan myös lastani! Katsos kun ne eivät poissulje toisiaan. Olen erikoislääkäri ja teen nelipäiväistä viikkoa. En viihtynyt pelkästään kotiäitinä. Olen parempi äiti kun käyn töissä. Suurin osa kollegoista toimii samalla tavalla, kukaan ei kyseenalaista että siinä olisi mitään väärää.



Tämä sama asia vatvotaan tällä palstalla ilmeisesti joka päivä?

1. tylsyys kotona

2. oma elämä

3. työn tärkeys



Vieläkö syitä löytyy lisää?



Jos siis lasketaan pois taloudelliset ja henkiset vaikeudet.

jolla ei polla kestä kotona oloa. tiedän vaikka kuinka monta tällaista äitiä tuttavapiirissä, ihan rohkeasti 'tunnustavat' etteivät kestä kotona oloa. Ei ole ns diagnosoituja mt-ongelmia, mutta tietävät että ongelmia tulee jos jäävät kotiin. Jos näin on niin voi olla jopa parempi lapselle, ettei vietä liikaa aikaa seko äidin seurassa, tällaiset äidit ovat parempia äitejä kun käyvät välillä töissä.

Kyllähän se oudolta tuntuu niistä jotka viihtyvät kotona, mutta kaikilla ei ole samanlainen hermorakenne. ja tämä naurettava keskustelu erilaisten äitien hyvyydestä ja huonoudesta saisi jo tosiaan loppua. Se vaan nyt on fakta ettei kaikki äidit ole yhtä hyviä, toiset on hyviä jossain muussa ja kuitenkin useimmiten ihan ok äitejäkin.

Enkä edes yritä provosoida.

Mieskin voi jäädä kotiin, ei vain äiti :).



Ehkä tuolla äidillä on mies, joka arvostaa enemmän työssäkäyvää puolisoa, kuin kotiäitiä :). Mieshän minut (ja lapsen ja lapsipuolensa) joutuisi elättämään, jos noin vain "päättäisin jäädä" kotiäidiksi, kun kerran minulla on hyvätuloinen mies (niin kuin täällä mainostetaan naisilla olevan mahdollisuus tehdä). Kyllähän miehelläni on siihen sananvaltaa, aikooko yksinään elättää koko perhettä vuosien ajan - ei muuten aio. Enkä itsekään varmaan kahta vuotta, (saati pidempään) kotona olisi, vaikka olisi miehen puolesta ok.

Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että jos 1-vuotias pitää laittaa hoitoon vain siksi ettei äidin polla kestä äitinä olemista, niin voi itku!



Vihaan myös tätä sanontaa: olisko pitänyt jättää se lapsi tekemättä, mutta sanonpa nyt senkin.

... että hoiva pienenä ratkaisee mitä siellä psyykessä sitten myöhemmin löytyy... mut et taidakaan olla kovin kiinnostavaa sulle, oma napa tärkein...

Rakastan työtäni. Ja rakastan myös lastani! Katsos kun ne eivät poissulje toisiaan. Olen erikoislääkäri ja teen nelipäiväistä viikkoa. En viihtynyt pelkästään kotiäitinä. Olen parempi äiti kun käyn töissä. Suurin osa kollegoista toimii samalla tavalla, kukaan ei kyseenalaista että siinä olisi mitään väärää.

Tämä sama asia vatvotaan tällä palstalla ilmeisesti joka päivä?

sitten ovat niitä samoja äitejä, jotka itkevät ettei olisikaan pitänyt lähteä niin aikaisin töihin, vaan olisi sittenkin pitänyt olla lapsen kanssa kotona.. Eiköhän jokainen silti tee omat päätöksensä, enkä usko että oikeaa ja väärää on tässäkään asiassa. Omasta mielestäni 1vuotiaan paras paikka on kotona, jos ei tosiaan ole "pakko" laittaa hoitoon.

Ei ole siis asunto-auto-opiskelu tai muuta velkaa?

Töissä ei ole pakko käydä taloudellisen tilanteen vuoksi.Ja mieskin vielä on, joka hyvätuloinen.

Mitään mielenterveysongelmiakaan ei ole tiedossa.

Mikä siis on syynä, kertoisitteko äidit vastaavassa tilanteessa?

Vai onko lapsi sitten kuitenkin elämää haittaava tekijä, joka pitää äkkiä roudata hoitoon, kun ei huvitakaan olla äiti, ei edes siihen 2-3 ikävuoteen asti, jolloin lapsi pärjäisi tarhassa paljon paremmin.

tämän ollessa vuoden ikäinen? Vaan menee ennemmin töihin, vaikka vaimollakin olisi töitä. Onko se lapsi kuitenkin elämää haittaava tekijä, eikä huvitakaan olla isä, ei edes siihen 2-3 ikävuoteen asti?

niin kuin minä. Pelkää, stressaa, panikoi, ei tiedä, että riittäisi ihan hyvin ja että töitäkin saattaa saada myöhemminkin, siis saattaa.

laitoin. Lainaa on (kenelläpä ei), mutta luultavasti olisin laittanut ilman taloudellista pakkoakin. Lyhyttä päivää (6t) ja viikkoa tekee mukelo, meillä ei ole taloudellisesti ahdistavaa, ja minä olen loistotuulella! Paheksu rauhassa.

Olen nähnyt niin paljon joka päivä itkeviä 1.5-2.5 vuotiaita. Tuossa iässä lapsi on jo muodostanut itse käsityksen siitä, millaista elämä on ja totutun rikkominen ei suju enää helposti. Vielä yksivuotiaalta hoidon aloitus käy usein kivuttomasti, eli äitiä itkettää enemmän kuin lasta. Mikä on ollut plussaa molempien lasteni aloittaessa hoidossa n.11kk iässä.

Mut miksi niitä lapsia pitää tehdä jos ei muutamaa vuotta voida heille suoda sitä äärimmäisen tärkeää aikaa ja hoivaa.



Ja miksi niitä pitää vielä tehdä jopa useita?

Esikoinen laitetaan tarhaan 1 vuotiaana, vaikka ei ole edes työpaikkaa äidillä. Seuraava syntyy vajaan 2v ikäerolla ja laitetaan tarhaan 9kk ikäisenä. Esikoinen on ollut sosalistumassa tarhassa koko ajan. Edelleen äidillä ei ole töitä. Kakkosen ollessa 2 vuotias äiti saa työpaikan. Seuraava lapsi alulle ja lapsi hoitoon 8kk ikäisenä.

Rahallisesti ei olisi pakko käydä töissä.



Miksi niitälapsia pitää tehdä oikein urakalla, jos ei niille haluta antaa aikaa?

Nämäkin lapset olivat vähintään 8h päiväkodissa kun äiti oli kotona.

Kotona ei kuitenkaan tehty kotitöitä tuona aikana.