Olisimme Supernanny-sarjan ainesta: arki ei suju taaperon kanssa, emme vaan osaa :(

että 2v:llä on vielä niin lyhyt muisti, että siksi toistavat uudestaan ja uudestaan kiellettyjä asioita.

Itse olen huomannut, että taapero paiskoo ovia ja juoksentelee, kun sitä vaivaa joku ja tarvitsisi huomiota (kakka vaipassa, nälkä, väsymys, tylsää, jne..) Ihan samoista asioista ne pienetkin vimmastuu ja harmittelee. Ja tuo illan odottaminen. Tiedän niin tuon tunteen, kun ei vaan jaksa leikkiä ja odottaa sitä omaa aikaa. Onneksi noita päiviä ei ole niin usein. Olisi tärkeää, että lapselle jää myös tunne, että hänen kanssaan on kiva olla, eikä vanhemmat vaan yritä saada nukkumaan tai pois tieltä.

Kokeilepa asentaa kaappeihin salvat ja nosta rikkoutuvat esineet ylös. Raivaa pois matot joihin voi kompastua ja anna taaperon juosta ja telmiä. Tuossa iässä lapset kiipeilee ja opettelee niin hienomotoriikkaa kuin karkeampaakin motoriikkaa. Piirtäkää vaikka yhdessä. Anna taaperolle pieniä tehtäviä. Esim annat kokeilla imuria. Kun pyyhit tasoja, anna taaperolle oma riepu käteen ja pyydä auttamaan. Tarjoa juomista kiukkuiselle ovienpaiskojalle, jos on vaikka jano. Yritä keksiä aina se juttu mistä kiikastaa. Minusta tuntuu, että taaperolla on joskus ihan tylsää ja kun olen kysynyt, että onko tylsää, sellaisella hieman apealla äänellä, olen saanut taaperon huomion ja katseen kääntymään ja ihan kuin se niillä nappisilmillään yrittäisi sanoa, että kyllä (ei vielä osaa puhua näin monimutkaisia). Sitten olen keksinyt jotain yhteistä tekemistä.

taaperon taitoihin. Jopa hampaita pestessä, vaikka ei menisikään ihan putkeen, kehun kun saatiin pestyä. Kehun kun saa rakennettua legotornin tai yrittää tapailla uutta sanaa. Tai jos lapsi ottaa lautasen pesukoneesta, pyydän antamaan ädille ja kehun kovasti, vaikka todellisuudessa tästä toiminnasta ei niin apua olisikaan. Päivä päivältä se yhdessä tekeminen onnistuu aina vaan paremmin. Yritän myös tulkita lapsen tunteita ja jos taaperi kiukuttelee, kun ei pääse esimerkiksi johonkin huoneeseen, kerron myötätunnolla, että "onpa inhottavaa, kun sinne huoneeseen ei pääse" ja otan apean suutahtaneen ilmeen, jonka kohdistan huoneen oveen ja toistan uudestaan ja kun saan huomion, kerron miksi sinne huoneeseen ei pääse (esim varastossa ei ole turvallista remuta, kun tavarat voi tulla hyllystä päälle). Usein lapsi kyllä sitten kuuntelee ja ymmärtää. Yritän keksiä aina jotain korvaavaa tekemistä.

Miten karsin pesukoneen, hellan, uunin, verhot, kissavessan, lampun johdot, muut valaisimet (no voin poistaa kaikki pöytävalaisimet, mutta en haluaisi sitäkään). Lapsi vaan kulkee ja rämpyttää kaikkea kiellettyä. Jos en estä, on uunit päällä, lamppu rikki lattialla, pesuohjelma keskeytetty, hiekat kakkoineen pitkin lattioita jne. Huomaan pitäväni lasta tosi usein kädestä - ihan vaan siksi ettei hän pääse tekemään tuhojaan.

ap

ei se kuitenkaan auta, jos elämä on tuollaista karsisin kaikki mihin ei saa koskea sellaiseen paikkaan että 2v ei pääse käsiksi, ihan sama mitä oikeat kasvattajat. Paljon helpommalla pääsee.

tai sitten otat vaan nupit irti.

Pesukonetta vainotaan joka päivä ja jatkuvasti, samoin astianpesukonetta. Uunin luukkua ei saa auki, mutta saa uunin päälle ja lisäksi ohjelmoitua hälytyksiä uuniin, ja täällä piipittää joku ajastin vähän väliä. Lapsi saa oven auki vessaan, jossa kissanvessa on, sitä ovea ei saa kiinni ulkopuolelta. Joku hakanen olisi ehkä mahdollinen, pitäisi vaan olla tarkkana, että huomaa aina kun kissan pitää päästä vessaan. Pistorasioissa on tulpat paitsi niissä, jotka ovat koko ajan käytössä - muutama valaisin ja nettiyhteysboksi (nettipiuha revitään seinästä lukemattomat kerrat päivässä, mutta muuallekaan sitä ei saa, kun on ainoa puhelinpistoke talossa). Tuon yhden lampun voin poistaa, joka on nyt ollut tulilinjalla ja joka tänään lensi taas alas. Otan sen saman tien pois, sillä siitä meni hermo moneen otteeseen tänään. Meillä ei säilytystila riitä, jos kaikki pitää siirtää johonkin parin metrin korkeudelle, alan olla epätoivoinen tästä tuhovimmasta. Lapsilukkoja on kaikissa keittiön kaapeissa jne. Kaikenlaisia järjestelyjä. Haluaisin, että kotimme voisi kuitenkin olla normaali koti eikä joku täysin riisuttu asumus.

Koen että tässä on kuitenkin jokin isompi ongelma kuin se, että meillä ei ole tarpeeksi lapsilukkoja. Taitaa olla joku lukko meillä vanhemmilla päässä, kun ei vaan homma pelaa.

Tätä vaihetta on kestänyt nyt yli puolet lapsen elämästä, niin kauan täsmälleen kuin hän on osannut kävellä.

ap

pesuohjelma! Onko uuniin mahdollista laittaa lapsilukkoa/suojaa? Onko kissan kanssa mahdotonta pitää pesuhuonetta yksinkertaisesti kiinni ja päästää kissa asioilleen vain, kun tarve? En tiedä, kun en omista kissaa. Pistorasioihin kannattaa hommata tulpat. Onko mahdollista karsia vaarallisimmat lamput (mitkä voi pudota pöydältä, jos johtoa vetää) niistä huoneista, joissa yleensä olette, esim. olohuone ja lasten huone? En jaksa uskoa, että tuo vaihe kestää pitkään, lapsi on vain utelias.

Kyläpaikoissa sen sijaan ne ovat aina vimmatun vääntelyn kohteena.

ap

Miten karsin pesukoneen, hellan, uunin, verhot, kissavessan, lampun johdot, muut valaisimet (no voin poistaa kaikki pöytävalaisimet, mutta en haluaisi sitäkään). Lapsi vaan kulkee ja rämpyttää kaikkea kiellettyä. Jos en estä, on uunit päällä, lamppu rikki lattialla, pesuohjelma keskeytetty, hiekat kakkoineen pitkin lattioita jne. Huomaan pitäväni lasta tosi usein kädestä - ihan vaan siksi ettei hän pääse tekemään tuhojaan.

ap

ei se kuitenkaan auta, jos elämä on tuollaista karsisin kaikki mihin ei saa koskea sellaiseen paikkaan että 2v ei pääse käsiksi, ihan sama mitä oikeat kasvattajat. Paljon helpommalla pääsee.

tai sitten otat vaan nupit irti.

minulla ei ole mitään superpätevyyttä, mutta yleensä tuollainen tilanne on esikoisen kanssa lähes kaikilla..



Kun on kaksi lasta, niin ei sitä ehdi koko ajan lapsia paapoa ja hupsista, kaikki sujuukin paremmin. Eli jos haluatte toisen lapsen, rohkeasti vaan! Sinä aikana kun saatte lapsen mahdollisesti alulle voi mennä monta vaihetta esikoisen kanssa ohi. Vähintään raskausaikana lapsi ehtii vaikka mitä oppia. Myös niitä ikäviä asioita. Vaikka kiroilemaan tai heittäytymään pitkin pituutta maahan



Nythän lapsi kuulostaa iloiselta ja uteliaalta. Kaikkea pitää päästä tutkimaan.. tuleva tutkija? Minusta kuulostaa ihan tavalliselta 2-vuotiaalta. Te vanhemmat ehkä olettekin vähän hukassa.. :D sellasta se on, siis vanhemmuus. Ensin ollaan ihan hukassa, paniikissa, mietitään kaikkea koko ajan ja hups, lapset ovatkin aikuisia.



Jos vaikkapa leikit duploilla/palikoilla/tms. lapsen kanssa, niin lähteekö hän sitten rämpyttämään hellan levyjä? tai kun luet kirjaa, juokseeko hän availemaan laatikoita?



Ehkä käytätte liikaa aikaa kieltämiseen ja torumiseen, jättäkää valojen rämpyttely tms. ärsyttävä tapa vain ilman huomiota. Noin pieni ei paljon tajua jäähyistä tai uhkailuista varsinkaan. Hänelle huomio on se pääpalkinto! ja sitähän tuntuu piisaavan varsinkin huonosta käytöksestä

ja lapsi on kyllä kehuista selvästi mielissään. Ei jaksa vielä keskittyä yhteiseen tekemiseen, kuten pölyjen pyyhintään. Tuollaista yhteistä tekemistä kaipaankin kovasti, mutta en saa lasta motivoitua tekemään tuollaisia asioita.

Tuo murheellisena oven tuijotus -konsti kuulostaa hyvältä, sitä kokeilen ehdottomasti sen tyypillisemmän komentamisen suhteen.

Korvaava tekeminen auttaa usein, tosin noin puoleksi minuutiksi.

Ystävilläni on paljon samanikäisiä lapsia kuin meillä, ja väitän, ettei kellään ole tällaista.

Onko tämä ihan oikeasti teidän mielestänne ihan normaali tilanne ja meillä homma hanskassa?? Minusta ei ole ja koen että olen tosi huono kestämään tätä tilannetta.

ap

että 2v:llä on vielä niin lyhyt muisti, että siksi toistavat uudestaan ja uudestaan kiellettyjä asioita.

Itse olen huomannut, että taapero paiskoo ovia ja juoksentelee, kun sitä vaivaa joku ja tarvitsisi huomiota (kakka vaipassa, nälkä, väsymys, tylsää, jne..) Ihan samoista asioista ne pienetkin vimmastuu ja harmittelee. Ja tuo illan odottaminen. Tiedän niin tuon tunteen, kun ei vaan jaksa leikkiä ja odottaa sitä omaa aikaa. Onneksi noita päiviä ei ole niin usein. Olisi tärkeää, että lapselle jää myös tunne, että hänen kanssaan on kiva olla, eikä vanhemmat vaan yritä saada nukkumaan tai pois tieltä.

Kokeilepa asentaa kaappeihin salvat ja nosta rikkoutuvat esineet ylös. Raivaa pois matot joihin voi kompastua ja anna taaperon juosta ja telmiä. Tuossa iässä lapset kiipeilee ja opettelee niin hienomotoriikkaa kuin karkeampaakin motoriikkaa. Piirtäkää vaikka yhdessä. Anna taaperolle pieniä tehtäviä. Esim annat kokeilla imuria. Kun pyyhit tasoja, anna taaperolle oma riepu käteen ja pyydä auttamaan. Tarjoa juomista kiukkuiselle ovienpaiskojalle, jos on vaikka jano. Yritä keksiä aina se juttu mistä kiikastaa. Minusta tuntuu, että taaperolla on joskus ihan tylsää ja kun olen kysynyt, että onko tylsää, sellaisella hieman apealla äänellä, olen saanut taaperon huomion ja katseen kääntymään ja ihan kuin se niillä nappisilmillään yrittäisi sanoa, että kyllä (ei vielä osaa puhua näin monimutkaisia). Sitten olen keksinyt jotain yhteistä tekemistä.

taaperon taitoihin. Jopa hampaita pestessä, vaikka ei menisikään ihan putkeen, kehun kun saatiin pestyä. Kehun kun saa rakennettua legotornin tai yrittää tapailla uutta sanaa. Tai jos lapsi ottaa lautasen pesukoneesta, pyydän antamaan ädille ja kehun kovasti, vaikka todellisuudessa tästä toiminnasta ei niin apua olisikaan. Päivä päivältä se yhdessä tekeminen onnistuu aina vaan paremmin. Yritän myös tulkita lapsen tunteita ja jos taaperi kiukuttelee, kun ei pääse esimerkiksi johonkin huoneeseen, kerron myötätunnolla, että "onpa inhottavaa, kun sinne huoneeseen ei pääse" ja otan apean suutahtaneen ilmeen, jonka kohdistan huoneen oveen ja toistan uudestaan ja kun saan huomion, kerron miksi sinne huoneeseen ei pääse (esim varastossa ei ole turvallista remuta, kun tavarat voi tulla hyllystä päälle). Usein lapsi kyllä sitten kuuntelee ja ymmärtää. Yritän keksiä aina jotain korvaavaa tekemistä.

Pesukonetta vainotaan joka päivä ja jatkuvasti, samoin astianpesukonetta. Uunin luukkua ei saa auki, mutta saa uunin päälle ja lisäksi ohjelmoitua hälytyksiä uuniin, ja täällä piipittää joku ajastin vähän väliä. Lapsi saa oven auki vessaan, jossa kissanvessa on, sitä ovea ei saa kiinni ulkopuolelta. Joku hakanen olisi ehkä mahdollinen, pitäisi vaan olla tarkkana, että huomaa aina kun kissan pitää päästä vessaan. Pistorasioissa on tulpat paitsi niissä, jotka ovat koko ajan käytössä - muutama valaisin ja nettiyhteysboksi (nettipiuha revitään seinästä lukemattomat kerrat päivässä, mutta muuallekaan sitä ei saa, kun on ainoa puhelinpistoke talossa). Tuon yhden lampun voin poistaa, joka on nyt ollut tulilinjalla ja joka tänään lensi taas alas. Otan sen saman tien pois, sillä siitä meni hermo moneen otteeseen tänään. Meillä ei säilytystila riitä, jos kaikki pitää siirtää johonkin parin metrin korkeudelle, alan olla epätoivoinen tästä tuhovimmasta. Lapsilukkoja on kaikissa keittiön kaapeissa jne. Kaikenlaisia järjestelyjä. Haluaisin, että kotimme voisi kuitenkin olla normaali koti eikä joku täysin riisuttu asumus. Koen että tässä on kuitenkin jokin isompi ongelma kuin se, että meillä ei ole tarpeeksi lapsilukkoja. Taitaa olla joku lukko meillä vanhemmilla päässä, kun ei vaan homma pelaa. Tätä vaihetta on kestänyt nyt yli puolet lapsen elämästä, niin kauan täsmälleen kuin hän on osannut kävellä. ap

pesuohjelma! Onko uuniin mahdollista laittaa lapsilukkoa/suojaa? Onko kissan kanssa mahdotonta pitää pesuhuonetta yksinkertaisesti kiinni ja päästää kissa asioilleen vain, kun tarve? En tiedä, kun en omista kissaa. Pistorasioihin kannattaa hommata tulpat. Onko mahdollista karsia vaarallisimmat lamput (mitkä voi pudota pöydältä, jos johtoa vetää) niistä huoneista, joissa yleensä olette, esim. olohuone ja lasten huone? En jaksa uskoa, että tuo vaihe kestää pitkään, lapsi on vain utelias.

Anna vanhoja lehtia revittavaksi, muovikulhoja ja puukapusta, tyhja pahvilaatikko ja muuta sarkymatonta tavaraa leluiksi.

Lukekaa kirjoja yhdessa.

Vain siten voidaan oppia olemaan parempia ja tilanne ehkä parantua.

Lapsi taitaa jo erittäin hyvin myös kiukuttelun, ehken tuonut sitä juuri esiin. Temperamenttia löytyy, ja aivan kauhea huuto ja lattian takominen, myös PÄÄN takominen lattiaan, uutena nyt tullut myös omien hiustensa repiminen, jos ei saa mitä haluaa! Todella karmean näköistä. Ruuat lentävät pöydästä, maitolasi kaadetaan tahallaan, kun nokkaa ei kiireessä löytynyt jne.

Nämä tilanteet tulevat aina niin nopeasti, että olen ihan neuvoton miten toimia. Toruako ja ottaa tahallaan sikaileva lapsi pöydästä ja jatkaa itse tyynesti syömistä, vai olla kuin ei huomaisikaan jne. En vaan tiedä mitä tehdä ja tämä homma on ihan linjatonta. Välillä saan raivarin ja lapsi pois pöydästä, välillä yritän olla kuin ei mitään ja muka ihmettelen että kuinkas se lusikka sinne lattialle tippui.

Mutta pelkään, että jos vain ignooraan sen huonon käytöksen, niin jätän samalla kasvattamatta lasta. En voi hyväksyä kaikkia niitä temppuja joita tekee - mistä tiedän koska reagoida ja koska en?

Totta on, että jos istun lapsen kanssa lattialla lukemassa, leikkimässä, hän jaksaa paljon paremmin olla siinä mukana ja meillä on kivaa yhdessä. Ihan aina en voi olla viihdytysjoukkoina, ja se on se ongelma. Emme osaa elää yhdessä tavallista elämää, se takkuaa ihan koko ajan :( Ja minä kun kuvittelin aina olevani loistava äiti. Kaikki neuvot olivat valmiina, ja nyt kun olen itse tässä tilanteessa, en osaa soveltaa mitään tietämääni mihinkään.

ap

minulla ei ole mitään superpätevyyttä, mutta yleensä tuollainen tilanne on esikoisen kanssa lähes kaikilla..

Kun on kaksi lasta, niin ei sitä ehdi koko ajan lapsia paapoa ja hupsista, kaikki sujuukin paremmin. Eli jos haluatte toisen lapsen, rohkeasti vaan! Sinä aikana kun saatte lapsen mahdollisesti alulle voi mennä monta vaihetta esikoisen kanssa ohi. Vähintään raskausaikana lapsi ehtii vaikka mitä oppia. Myös niitä ikäviä asioita. Vaikka kiroilemaan tai heittäytymään pitkin pituutta maahan

Nythän lapsi kuulostaa iloiselta ja uteliaalta. Kaikkea pitää päästä tutkimaan.. tuleva tutkija? Minusta kuulostaa ihan tavalliselta 2-vuotiaalta. Te vanhemmat ehkä olettekin vähän hukassa.. :D sellasta se on, siis vanhemmuus. Ensin ollaan ihan hukassa, paniikissa, mietitään kaikkea koko ajan ja hups, lapset ovatkin aikuisia.

Jos vaikkapa leikit duploilla/palikoilla/tms. lapsen kanssa, niin lähteekö hän sitten rämpyttämään hellan levyjä? tai kun luet kirjaa, juokseeko hän availemaan laatikoita?

Ehkä käytätte liikaa aikaa kieltämiseen ja torumiseen, jättäkää valojen rämpyttely tms. ärsyttävä tapa vain ilman huomiota. Noin pieni ei paljon tajua jäähyistä tai uhkailuista varsinkaan. Hänelle huomio on se pääpalkinto! ja sitähän tuntuu piisaavan varsinkin huonosta käytöksestä

pitää vaan siirtää se huomio muihin juttuihin. Eli annat vaikka lapsen pistää sen astianpesukoneen päälle ja kiität kovasti avusta ja jos yrittää painaa lisää, niin sanot, että meni jo päälle ja sitten menette leikkimään palikoilla. Pidä jumppatuokio muksun kanssa. Kaksivuotiaat tykkää remuta ja kiipeillä. Laitat musiikkia ja kokeilette vaikka tanssia. Meillä ainakin on jotkut tietyt lempikappaleet, mistä lapsi innostuu heti ja alkaa taputtaa ja tanssia mukana. Jos lapsi kiipeilee tuoleille, niin ehkä se pitää vaan sitten sallia. Pistä tuoli vaikka olkkarin matolle ja anna lapsen kiivetä siihen. Toki seuraat tapahtumia. Ota lakana ja hulmuta sitä lapsen yllä. Sekin on meillä ihan leikki, kun ripustan pyykkejä lapsi haluaa jokaisen pyyhkeen rumpsautuksen alle ja nauraa hurjasti.



Saisiko vessan oven eteen turvaportin, mitä lapsi ei voi ylittää, mutta kissa voi mennä läpi (jos on riittävän hoikka). http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/10191952/ jos tommoseen saisi tehtyä reiän, mistä kissa mahtuu, mutta lapsen pää ei kuitenkaan saisi mahtua.

mutta vaikka se on ärsyttävää, sekin vaihe menee ohi. Jopa niin nopeasti, että nyt kannattaa ottaa siitä rämpyttelystä valokuva, samoin siitä, kun hella on taas päällä. Muuten tämän ajan unohtaa. Sitä voi sitten muistella oikeasti naureskellen, että "ihana, kun meillä ei ollut sellaista nurkassa kököttävää lasta" vaan vauhdikas tapaus. Mutta vakavasti sanoen, onhan se raskasta. Ette tosiaan ole ainoita, yleensä ihan joka tuttavalle vaan ei näytetä, että on rankkaa. Minun lapset jaksavat vieraissa olla nätisti, samoin julkisilla paikoilla, mutta he ovatkin usein arkoja vieraiden edessä. Mutta eivät kotona eivätkä tuttujen kanssa, jolloin joudun jatkuvasti huomauttelemaan.

Kattilakaapin saa tyhjentää joka päivä myös kun siellä ei särkyvää. Kirjojakin luemme. Välillä joudun kuitenkin pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa ja mitä elämään nyt kuuluukaan.

ap

Pesukonetta vainotaan joka päivä ja jatkuvasti, samoin astianpesukonetta. Uunin luukkua ei saa auki, mutta saa uunin päälle ja lisäksi ohjelmoitua hälytyksiä uuniin, ja täällä piipittää joku ajastin vähän väliä. Lapsi saa oven auki vessaan, jossa kissanvessa on, sitä ovea ei saa kiinni ulkopuolelta. Joku hakanen olisi ehkä mahdollinen, pitäisi vaan olla tarkkana, että huomaa aina kun kissan pitää päästä vessaan. Pistorasioissa on tulpat paitsi niissä, jotka ovat koko ajan käytössä - muutama valaisin ja nettiyhteysboksi (nettipiuha revitään seinästä lukemattomat kerrat päivässä, mutta muuallekaan sitä ei saa, kun on ainoa puhelinpistoke talossa). Tuon yhden lampun voin poistaa, joka on nyt ollut tulilinjalla ja joka tänään lensi taas alas. Otan sen saman tien pois, sillä siitä meni hermo moneen otteeseen tänään. Meillä ei säilytystila riitä, jos kaikki pitää siirtää johonkin parin metrin korkeudelle, alan olla epätoivoinen tästä tuhovimmasta. Lapsilukkoja on kaikissa keittiön kaapeissa jne. Kaikenlaisia järjestelyjä. Haluaisin, että kotimme voisi kuitenkin olla normaali koti eikä joku täysin riisuttu asumus. Koen että tässä on kuitenkin jokin isompi ongelma kuin se, että meillä ei ole tarpeeksi lapsilukkoja. Taitaa olla joku lukko meillä vanhemmilla päässä, kun ei vaan homma pelaa. Tätä vaihetta on kestänyt nyt yli puolet lapsen elämästä, niin kauan täsmälleen kuin hän on osannut kävellä. ap

pesuohjelma! Onko uuniin mahdollista laittaa lapsilukkoa/suojaa? Onko kissan kanssa mahdotonta pitää pesuhuonetta yksinkertaisesti kiinni ja päästää kissa asioilleen vain, kun tarve? En tiedä, kun en omista kissaa. Pistorasioihin kannattaa hommata tulpat. Onko mahdollista karsia vaarallisimmat lamput (mitkä voi pudota pöydältä, jos johtoa vetää) niistä huoneista, joissa yleensä olette, esim. olohuone ja lasten huone? En jaksa uskoa, että tuo vaihe kestää pitkään, lapsi on vain utelias.

Anna vanhoja lehtia revittavaksi, muovikulhoja ja puukapusta, tyhja pahvilaatikko ja muuta sarkymatonta tavaraa leluiksi.

Lukekaa kirjoja yhdessa.

ilmapallon. Sehän kestää siinä ilmassa ja kulkee vielä imurin mukana. Siinä on ihmeteltävää muksulle sillä välin, kun imuroit. :)

Kuulostaa aika tavalliselta, touhukkaalta kaksivuotiaalta.



Tilanteen ymmärtämistä voisi helpottaa, jos ajattelet lasta kehityspsykologian kannalta.



Kaksivuotiaalla ei ole itsehillintää, hän vasta harjoittelee sitä. Se, että hän kielloista huolimatta tekee jotain ei tarkoita, että olisitte epäonnistuneet vanhempina tai että hän olisi jotenkin erityisen uhmakas tai ilkeä. Hän ei vain vielä pysty kontrolloimaan impulssejaan niin hyvin, että voisi olla koskematta, jos kiinnostaa joku asia.



On tärkeää, että lapsi harjoittelee impulssien hallintaa, mutta ei koko aika! Noin pienen kanssa voi harjoitella ihan perusjuttuja ei lähinnä sitä, että toisia ei lyödä.



Lapsesta voi olla hyvinkin turhauttavaa ja ärsyttävää, että "mitään" hänen mielestään kiinnostavaa ei saa tehdä. Se mikä meistä aikuisista on sotkemista, on itse asiassa lapsen kehitykselle tärkeää tutkimista, asioiden tunnistamista ja hahmottamsita (esim. ns. sotkeminen ruokapöydässä...)



Monissa monissa lapsiperheissä nuo ovat niitä vuosia, jolloin kodista tehdään riisuttu ja mahdollisimman helppo. Lapsilukot, jeesusteipillä valokatkaisijat ja muut, kynttilät, särkyvät koriste-esineet ja muut korkealle. Tällä kaikella helpotat nimenomaan omaa elämääsi, ettei tarvitse sydän syrjällään vahtia koko ajan.



Tutkiminen on lapsen tapa kehittyä ja oppia, se on ihan välttämätöntä.



Suosittelen siis teille vanhemmille käyntiä kirjastoon ja lapsen kehityspsykologiaa käsittelevän kirjan selailua. Auttaa ymmärtämään lasta kussakin kehitysvaiheessa, jotka kaikki ovat tärkeitä ja välttämättömiä ihmisen kasvulle.

jos ei kerran edelliset uhkaukset ja sanktiot tehoa. Se, että kyläillessäkin uhmaa antamianne ohjeita ilmaisee vain, että sanktiot kielletystä toiminnasta ovat riittämättömät. Ja on myös huomannut että pystyy pompottamaan teitä oman mielensä mukaan.



Nykysuomessa ei saa sanoa mitä lapsi tarvitsisi. Kerran tai kaksi riittää kyllä.

kysyitk onko tämä normaalia? En tiedä mikä normaaliksi luokitellaan mutta kyllähän tuo ainakin meidän monen tutun lapsiperheen touhulta kuullostaa;)vilkkaat lapset vaan tutkivat ja tekevät koko ajan mitä ei saisi,meidän poika oli n.2.5 vuotiaaksi samanlainen, tyttö nyt sen ikäinen ja ongelmana on kirosanojen viljely jotaka tulee vielä erittäin selvästi kun alkoi hyvin puhua 2 vuotiaana;) kyllä niitä vaiheita aina riittää pian keksii muun jutun älä huoli yritä itse rauhoittua.

suosittelisin panostamaan kieltämisen ohella hyvän palautteen antamiseen. Pelkkä kieltäminen ei vielä kerro lapselle mitä saisi/olisi hyvä tehdä, ja silloin lapsen on vaikea tehdä oikein. Eli ohjausta toimimaan oikein ja paljon kehumista ja huomiota kun onnistuu. Ja huomiota siihen mikä menee hyvin. Näin saatte vahvistettua niitä toimintoja, mitkä omasta mielestänne ovat sallittuja.



Jos ette ole kokeilleet, osa leluista kannattaa laittaa välillä piiloon ja ottaa sitten vaikka parin viikon tauon jälkeen "uusina" esille, niin jaksaa taas kiinnostaa hetken pidempään.



Mutta toi että odotatte vaan että lapsi menisi nukkumaan ja saisi olla rauhassa. Pakko sanoa että vaikka meillä ei ole noin hurja meininki ja mekin kolmatta lasta yritetään, niin kyllä se usein on päivän huippuhetki kun saa muksut unille ja saa istahtaa sohvalle ihan rauhassa =D.



Jaksamista!Tuo vaihe menee aikanaan ohi, vaikka se nyt voikin pitkältä tuntua.

ja siksi onkin pakko kirjoittaa lohdutuksen sana. meillä poika lähti todella varhain liikkeelle ja oli juuri kuvailemasi kaltainen täystuho.Aivan mahdoton, ympäristö kohotteli kulmiaan lapsen vauhdille ja pelottomuudelle...



Juuri kaksivuotiaana aloin tajuta, että pojan kielen kehitys ei ehkä ole normaalia tai ainakaan kovin nopeaa. Vauhtia ja motorisia taitoja sen sijaan riitti ja fiksultakin tuo vaikutti. Sai lievä dysfasia diagnoosin 3 vuotiaana ja puheterapiaa -- ryhtyi meno rauhoittumaan.



Nyt meillä on 6-vuotias lukeva, kirjoittava, huumorintajuinen, fiksu, ihana, vauhdikas ja yhä tosi liikunnallinen eskarilainen, jonka diagnoosi on purettu hyvän kehittymisen ja terapiavasteen johdosta -- on ikäistensä tasolla tai edellä kielellisissä kysymyksissä. Kun saatiin kiinni kielen ongelmista, tajuttiin, että fiksulla ja vauhdikkaalla pojalla oli pientä turhautumista suhteessa maailmaan kun kielen taidot eivät olleet muiden taitojen tasalla.



Ei teillä välttämättä ole samasta kysymys, mutta saattaa olla -- meillä siis 2 vuoden puheterapia sai kehityksen raiteilleen eikä kehitys koskaan ollut mitenkään poikkeavan hidasta tai huonoa. POika siis puhui periaatteessa normaalisti kaksivuotiaaksi, mutta semantiikka ei ollut ihan parasta a-luokkaa vaikka muut taidot oli -- ristiriita oli liikaa pienen kestettäväksi. poika ei siis aina ymmärtänyt minua kunnolla eikä osannut vastata tilanteeseen sopivilla tavoilla vaikka sanoja ja (täydellisiä) lauseita tuottikin. Vanhemmat saimme hyvää apua kaaostilanteissa toimimiseen nimenomaan puheterapeuteilta.



Ohi se menee ja teidänkin pieni tuholaisenne on ihana fiksu ja utelias koululainen joku päivä. Voimia!

Meillä oli yksi lapsi samaa maata. Ei todellakaan voinut päästää kädestä irti julkisella paikalla - hän tutki maailmaa niin innokkaasti että käveli/juoksi arastelematta joka paikkaan. Kylässä, perhekerhossa, puistossa juoksi heti näkymättömiin, jos pääsi, ja kiipesi, availi, tutki kaiken mahdollisen. Tuntui, että kaikki aika meni kieltämiseen, vaikka antoi virikkeitä, leikitti, luki kirjoja ja yritti estää pääsyn vaarallisiin paikkoihin. Kotona halusi heti herättyään alkaa tehdä jotain, ei todellakaan vaan oltu ja nautittu kotonaolosta, vaan jatkuvasti oli muovailut/askartelut/tehtäväkirjat/rakentamiset mielessä. Ja jos ei virikkeitä ollut, niin hän kiipesi esimerkiksi kodinhoitohuoneen kaappeihin kuin apina, avasi ulko-oven ja pinkaisi pihalle, hyppi sohvalla, tyhjensi laatikoita ja kaappeja tai leikkasi saksilla omia hiuksiaan.



Ihan kaikkea ei kotona pysty piilottamaan tai pääsyä estämään, sitä eivät ymmärrä ne, joiden lapset ovat rauhallisempia. Ja kun sitä ruokaa on joskus tehtävä, pyykkiä pestävä, imuria käytettävä.



En usko hetkeäkään, että kyse on kasvatuksesta, vaan perusluonteesta. Perheessämme on neljä lasta, joista vain yksi on ollut tutkimusmatkailija tuossa mittakaavassa. Ja on edelleen koululaisena... Mittasuhteet vaan muuttuvat.



Omalta kannaltaan on varmaan hyvä asia, on rohkea ja itsenäinen ja luottaa taitoihinsa ja osaamiseen. Äidin kannalta erittäin väsyttävää, kun saa aina olla sydän syrjällään... Ihana lapsi joka tapauksessa.

mutta minä ehdottaisin yhteyttä perheneuvolaan tms. Kuulostat aika uupuneelta ja se ei varmasti tilannetta auta. Luultavasti lapsi on ihan normaali ja olette toimineet ihan hienosti, mutta joskus ammattilaisen arviosta ja tuesta voi olla hyötyä tällaisessakin tapauksessa.



Voimia!

Leikkii dubloilla lattialla kun sinä teet ruokaa tai katsot telkkari?



Aloittaisin siitä, että lopetat "ei" sanan käytön kokonaan. Siitä ei ole hyötyä, koska joudut kuitenkin meneen ja hakeen lapsen pois pahan teosta. Haet vaan ja oot ihan hiljaa. Sitten menet itse ja alat leikkimään niillä tavaroilla, joilla haluat lapsen leikkivän. Ja olet hiljaa!

Et pyydä etkä anele häntä kaveriksi, vaan leikit itse. Hyvin rauhassa ja keskittyneestä leikit vaan niillä palikoilla ja rakennat jotain. Sitten pistät nuken nukkumaan. Nätistä asettelet ja peittelet. Ja mitä muita leikkejä lapsella nyt on tarjolla.



JA onhan ne leikit siinä olkkarissa / keittiössä? Ei kannata olettaa, että noin pieni menee omaan huoneeseen leikkimään...



Ja teet nuo leikki hommat aivanko ne olis maailman arvokkaimpia ja tärkeimpiä hommia. JA jos lapsi tulee kaveriksi, annat hänen tulla, mutta edelleenkään et ala häntä opettaan tai kehumaan sanallisesti. Vähän hymyilet ja olemuksella näytät, että näinhän nämä hommat hoituu.



Eli suomeksi sanoen: Opetat lapsesi leikkimään, näyttämällä esimerkkiä, ei kertomalla ja puhumalla. Mitä vähemmän puhetta sen parempi.



Ne loruttelut ja juttelut sitten toiseen hetkeen ja sen jälkeen kun olet saanut lapsesi rauhoittumaan leikkeihin :)

Puhe kehittyy vaikka et koko aikaa ole äänessä... kun olet hiljaa, lapsi pystyy paremmin keskittymään siihen mitä sinä teet.