Olisimme Supernanny-sarjan ainesta: arki ei suju taaperon kanssa, emme vaan osaa :(

Ihan näin lohdutukseksi. :) Meillä on esikoinen ollut laiskempi luonteeltaan, ja on nyt vielä eskari-ikäisenäkin pyytämässä palveluksia siinä sun tässä asiassa. Olemme joutuneet opettelemaan omatoimisuutta hänen kanssaan. Te ette ehkä joudu tällaista kasvatustyötä tekemään, jos nyt saatte ohjattua lapsen energian "sallittuun" toimintaan. Kieltäkää vähemmän ja opettakaa enemmän, niin eiköhän siitä hyvä tule. :)

mutta olette asian ytimessä. Ymmärrän, mitä ajatte takaa, ja juuri noin haluaisinkin toimia. Jostain syystä siinä tilanteessa se ei vaan onnistu. Otan nyt ihan askel kerrallaan tuota mukaan ottamista enemmän mukaan ja siedän kaoottisuutta.

ap

Askel kerralla. Ja lohdutukseksi sanon, että iän myötä helpottaa. Ja kuten joku aiempikin sanoi, omatoimisuus on muutaman vuoden päästä vain hyvä juttu, vaikka nyt harmaita hiuksia aiheuttaakin.

Pienen lapsen kanssa täytyy käydä ulkona. Mielellään 2 kertaa päivässä. Vie lapsi paikkoihin, joissa hän ei ole häiriöksi. Taaperoharrastus aamupäiville tai asukaspuistoon/tms. Tutustu toiseen äitiin, jolla samanikäinen lapsi. Vaikka et tykkäisi äidistä, lapset saa seuraa toisistaan, eivätkä ole repimässä lamppuja.



Jos viet lapsen ulos 2 kertaa, tarjoat 5 ruokaa, luet pari satua, leikit autoilla/legoilla tai vaikka loruttelet, laulat, jumppaat/tanssit lapsen kanssa, lyön vetoa, ettei aikaa "pahanteolle" ole niin paljon. Päikkäritkin maistuu paremmin.



Itse vien 2v:n ulos aina, kun riehuminen alkaa. Tiedän, että se voi olla ihan tolkutonta. Lapsi kuitenkin myös alkaa jo kyllästyä kotona, pitää olla actionia!

Elämänne kuulostaa aika normaalilta taaperoelämältä vilkkaan lapsen kanssa. Meilläkin esikoinen oli tuollainen vilkas tapaus, että kyläpaikassakin saattoi mennä tavaraa rikki jne. Myös kotona oli koko ajan räpläämässä jotain, mutta en ajatellut silloin että se olisi jotenkin epänormaalia - nimenomaanhan se on haastava vaihe kun lapsi osaa jo liikkua mutta ei ole vielä "järkeä päässä". Nyt kun mulla on lapset 5v. ja 7v. niin elämä on ihan erilaista kun asioista voi keskustella, niitä voi perustella ja selittää niin että lapsi ymmärtää ja toimii sen mukaan. Kuulostaa, että olette liian ankaria itsellenne ja teillä on epärealistiset odotukset.



Tohon kissanvessa-asiaan, meillä se ratkaistiin aikanaan just sellasella hakasella, mutta siis niin että hakasella laitettiin vessan ovi niin, että se pysyi just sen verran raollaan että kissa pääsi siitä livahtamaan mutta lapset ei.Käsittääkseni ihan yleinen niksi.

ettei enää hiopaisekaan uunin luukkuun, kun pari-kolme kuukautta sitten oli laittanut grillivastukset päälle ja otti niistä sitten sormin kiinni! Hmm. no en tietenkään anna tätä neuvoa muille vanhemmille, kunhan nyt sattui itsellä silloin hetki silmä välttämään, niin johan poika loukkas itsensä. Mutta en enää ole tosiaan uuniin sen jälkeen koskenut, vaikka kaikista pikku naarmuista haluaisikin heti laastaria ja lääkettä. ;) Pystyykö ap:n poika keskittymään kirjoihin= Meillä on vähän rauhoituttu siten, että jos kirjassa on jotain tapahtunut tai joku tehnyt jotain, niin oikeassakin elämässämme toistamme näitä asioita ja varoitan jatkuvasti vaaran paikoista tyyliin "muistatko mitä Viiru-kissalle siinä kirjassakin tapahtui kun hyppäsi...". Ja sitten meidän duplolegohahmoillekin käy aina kaikkea mitä tosielämässä pitää varoa; jos esim. ukko kiipeää ikkunalaudalle ja tippuu siitä, niin ukko joutuu sairaalaan jalka poikki eikä pääse ulos moneen päivään jne. Tää on meillä auttanut, mutta toisaalta tiedän niin vilkkaita lapsia jotka ei tällaisiin "opetusleikkeihin" jaksa oikein keskittyä.

ja lapsi on kyllä kehuista selvästi mielissään. Ei jaksa vielä keskittyä yhteiseen tekemiseen, kuten pölyjen pyyhintään. Tuollaista yhteistä tekemistä kaipaankin kovasti, mutta en saa lasta motivoitua tekemään tuollaisia asioita.

Korvaava tekeminen auttaa usein, tosin noin puoleksi minuutiksi.

Ystävilläni on paljon samanikäisiä lapsia kuin meillä, ja väitän, ettei kellään ole tällaista.

Onko tämä ihan oikeasti teidän mielestänne ihan normaali tilanne ja meillä homma hanskassa?? Minusta ei ole ja koen että olen tosi huono kestämään tätä tilannetta.

ap

Minä luulen että kyse ei ole teistä tai teidän osaamattomuudestanne, teillä nyt vain sattuu olemaan aikasen vilkas lapsi. :) Eräällä tutullani on juuri tuollainen, paitsi että on jo 3-vuotias, mutta oppi 10-kuukautisena kävelemään ja sen jälkeen onkin ehtinyt ihan joka paikkaan. Aika puhki vahemmat ovat, mutta ei tuo ikuisuutta kestä, yrittäkää vaan jaksaa. Jotkut hoplopit yms. olis varmaan teidän lapselle tosi tarpeellisia paikkoja, jotta saa purkaa energiaansa, samoin joku sirkuskoulu tms. sitten myöhemmin.

ja itse olin tosi tiukilla. Mutta yks kaks tilanne muuttuikin, aivan kuin olisi tapahtunut viikon aikana. Samalla viikolla lapsi alkoi pelkäämään pimeää, alkoi totella ohjeita, ja oppi puhumaan paremmin. Tietenkin vieäkin sattuu ja tapahtuu, mutta itselle tuli toiveikas olo, kun huomasi että sillehän on tullut järkeä ja ymmärrystäkin. Ja lapsi alkoi muistamaan ohjeita ihan erilailla kuin aikaisemmin. Tämän tapahtui kuin lapsi oli n 2,5 vuotias.

Ihan varmasti teillä on vuoden kuluttua jo paljon rauhallisempi lapsi. Ei häsläys-vaihe ikuisesti kestä. Muista pitää omasta jaksamisestasi huolta, vietä vapaailtoja ystäviesi kanssa, harrasta liikuntaa tms. Kyllä se siitä!

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/ika/1-3/

Meillä toimii perustelu. Ei siis mitään lausetulvaa, vaikeita käsitteitä ja lässyttämistä. "Ei, uuniin ei kosketa. Se kuumenee ja kämppä palaa". "Irti pistorasiasta, saat sählöiskun"



Pari kertaa on pitänyt näytellä sähköisku ja sormen palaminen demomielessä. Varmaan tästäkin nyt joku sanoo et saa trauman. Traumahan sullekin tulee jos luulet koko ajan olevasi jotenkin huono vanhempi. Eihän tollasta kukaan jaksa.

OPETA hänelle, miten pesukone toimii, mitä hellalla tehdään, miten kissavessa putsataan. lamppujen räpsyttelyä en pidä minään mutta nuo muut ovat helppo toteuttaa. Ota lapsi viereesi jakaralle tai keittiön tasolle, annan hänen "kuoria" peruna jne. Laita kattilaan vettä ja pyydä lasta laittamaan levy päälle ja laita lapsen käsi levyn yläpuolelle jotta tuntee kuumuuden. Sitten laitat kattilan siihen, selität että tähän sitä käytetään jne. Anna lapsen sekoittaa soppaa, istua vieressä, olla mukana, oppia. sama pyykeissä. Kroo mitä pestään, annan lapsen tunkea vaatteet sisään ja laittaa jauhe, näytä mikä ohjelma valitaan jne. Anna laittaa kisankakat roskikseen jne. Kohat sinulla on pikku apulainen, joka tehtyään "homman" paukuttelee henkseleitään ja häipyy leikkimään. Kaikki haluavat olla hyösyllisiä, kaksivuotiaat angstaajatkin.

tuo on aivan normaalia ettekä ole mitään huonoja vanhempia. Komppaan niitä, jotka sanoivat ettei jäähyjä (tai muitakaan rangaistuksia) 2-vuotiaaalle. 2-vuotias on vain pidettävä konkreettisesti poissa pahanteosta ja huutoa on kestettävä (huoh). Tiedän tunteen että odottaa vaan lapsen nukkumaanmenoa, niin rakas kuin hän onkin. Kyllä se siitä!

En oikein saa kiinni siitä, mitä teemme väärin, mutta jotain selvästi. Meillä on temperamenttinen 2-vuotias, ja jotenkin olemisemme takkuaa kovasti. Arki menee kieltojen jakeluun, jäähyllä uhkailuun ja sen toteuttamiseen, uusiin kieltoihin ja estämisiin, ruuan tekemiseen samalla kun estetään lasta tekemästä sitä ja tätä ja tuota. En käsitä, miten muut voivat vaan antaa tämänikäisen olla ja touhuta, kun tuntuu että meillä lapsi ei tee oikeastaan mitään muuta kuin kielletyksi tietämiään asioita uudelleen ja uudelleen. Myös kyläpaikoissa - lapsi on täysin peloton eikä arastele uusissakaan paikoissa, vaan sumeilematta vaan "tutkimaan" paikkoja. Kyläilyt ovat painajaista, kun pitää vielä esittää jotenkin iloista itse. Huomion puutteestakaan ei käytöksessä pitäisi olla kyse, huomioimme lasta paljon, ja olemme hänen kanssaan kaiken vapaa-aikamme, jota on vielä suhteellisnen paljon. En meinaa jaksaa. Just tänään puhuttiin miehen kanssa, että meillä taitaa olla ihan pallo hukassa vanhemmuuden kanssa. Molemmat vaan odotti että koska kello tulee 20 ja saadaan lapsi nukkumaan :( kamalaa. Miksi meillä ei ole useammin kivaa yhdessä? Tähänkö pitäisi vielä toinen lapsi hankkia??? Tuntuu että yhdenkin kanssa on osaaminen niin vähäistä. Kamala huonommuuden tunne koko ajan, kun en yhden kanssa pärjää ja osaa olla.

Miten lähtisit purkamaan tätä asiaa?

Mutta pelkään, että jos vain ignooraan sen huonon käytöksen, niin jätän samalla kasvattamatta lasta. En voi hyväksyä kaikkia niitä temppuja joita tekee - mistä tiedän koska reagoida ja koska en?

Ainakin isommilla lapsilla kaikki sellainen ei-toivottu käytös, joka ei aiheuta vaaratilanteita lapselle itselleen tai muille ja tavarat eivät hajoa, voidaan jättää huomiotta. Eli kaikki mikä 'vaan' ärsyttää tai häiritsee, kuten se jos lapsi juoksee ympyrää ja huutaa. Tämä vaatii tietysti vanhemmilta suunnattomasti kärsivällisyyttä ja vaatii harjoittelua.

Ja tässäkin on muistettava, että heti kun lapsi lopettaa häiristevän käyttäytymisen, hän saa kehuja jostain (ihan vaikka siitä että lopetti sisällä juoksemisen).

Kylässä käymisestä tuli myös yksi juttu mieleen, en tosin tiedä tästäkään, että sopiiko noin pienelle vielä. Kertokaa lapselle ennen kylään lähtemistä, millaista käytöstä lapselta odotetaan. Muistakaa käyttää yksinkertaista kieltä, jotta lapsi ymmärtää paremmin ja välttäkää 'paasausta'. Eli lyhyitä yksinkertaisia ohjeita. Älkääkä pelkästään kieltäkö, vaan muistakaa myös kertoa lapselle, mitä SAA tehdä.

neuvolassa ja pyytää vaikka lähetettä kasvatusneuvolaan.

Vaikka kertomasi asiat kuluisikin ikäkauteen, mutta jos tuntuu, että omat keinot ei auta, niin siinä on mielestäni syytä jo päästä puhumaan asiasta jonnekin.

sitä mieltä että ihan normaalia, mutta mielestäni lapsen käytös ei kuulostaa ihan tavalliselta kaksivuotiaalta.

Kehottaisin myös ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin / perheneuvolaan ja vaatimaan aikaa. Eivät välttämättä ihan helposti anna aikaa! Sanotte kuinka väsyneitä ja uupuneita tilanteeseen olette ja kerrotte kuinka olette jo kaikkenne jo tehneet asian hyväksi.

Lastenhoitaja

ottaen huomioon, että kyseessä on esikoinen ja vanhemmat ehkä tarpeettomasti yrittävät rajoittaa tekemistä ja lapsi on oppinut saamaan huomiota myös tekemällä kiellettyjä asioita. Sehän on normaalia, vaikka ei välttämättä toivottavaa.

Minusta kuulostaa enemmän juuri siltä, että et osaa ottaa rennosti. Pelkäät, että jotain sattuu ja estät lasta tekemästä aivan kaikkea. Tämä oli minunkin reaktio alussa vilkkaan esikoisen kanssa. Välillä myös sattuu ja tapahtuu, kaikkia kolhuja ei vaan voi estää, koska lapsen pitää antaa liikkua ja tutkia myös. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ei vahdita ja pidetä huolta, mutta ei niitä lapsia voi pussissa kasvattaa ja niinhän se vanha sananlasku menee, että "tekevälle sattuu".

Korjaa oikeasti vaaralliset esineet ja asiat pois lapsen ulottuvilta. Ovissa on hyvä olla lukkoja, että lapsi ei pääse avaamaan kaikkia laatikoita, missä on vaarallisia esineitä. Korjaa kirjat hyllyn alahyllyiltä ja kiinnitä kirjahylly kiinni seinään, mikäli on vaarassa, että se kaatuu lapsen päälle. Anna lapselle fyysistä tekemistä. Osta ikeasta ryömintätunneli, pidä jumppahetkiä, soita musiikkia ja tanssita, ulkoile enemmän. Ota lapsi mukaan kodin askareisiin.

Me hommattiin sellainen astianpesukone, missä on esimerkiksi veitset yläkorissa, minne lapsi ei yllä, hellan nupit on irti, kun hella ei ole käytössä, osassa kaapeista ja ovista on salvat. Lapsen ulottuvilla olevat tavarat on pääasiassa turvallisia. Olen kolunnut pöydän alla ja katsonut, että siellä ei ole mitään terävää. Sisällä yleensä käytetään jarrusukkia tai ollaan paljain jaloin. Lapsi saa juosta käytävällä. Siinä purkaa energiaa, mikä on jäänyt ulkoiluista ja muista askareista.

Meidänkin esikoinen on ollut kylässä ja ei ole mikään arka. Ei nyt ehkä kolua jokaista kaappia samoin kuin kotona, mutta eihän 2v tiedä mikä on omaa ja mikä toisten ennen kuin se kerrotaan sille ja ei siltikään välttämättä ymmärrä. Jos on tuo etsimisvaihe menossa, niin siihen kuuluu kyllä tuo kaappien availu ja tavaroiden kätkeminen ja nappien painaminen ja ovien aukominen ja valojen sammuttaminen jne...

Tarhassa oleviin lapsiin on turha verrata. Tarhassa lapsella on enemmän hälyä ympärillä ja huomio menee muualle kuin tällaiseen tutkimusmatkailuun.

sitä mieltä että ihan normaalia, mutta mielestäni lapsen käytös ei kuulostaa ihan tavalliselta kaksivuotiaalta.

Kehottaisin myös ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin / perheneuvolaan ja vaatimaan aikaa. Eivät välttämättä ihan helposti anna aikaa! Sanotte kuinka väsyneitä ja uupuneita tilanteeseen olette ja kerrotte kuinka olette jo kaikkenne jo tehneet asian hyväksi.

Lastenhoitaja

ottaen huomioon, että kyseessä on esikoinen ja vanhemmat ehkä tarpeettomasti yrittävät rajoittaa tekemistä ja lapsi on oppinut saamaan huomiota myös tekemällä kiellettyjä asioita. Sehän on normaalia, vaikka ei välttämättä toivottavaa.

Minusta kuulostaa enemmän juuri siltä, että et osaa ottaa rennosti. Pelkäät, että jotain sattuu ja estät lasta tekemästä aivan kaikkea. Tämä oli minunkin reaktio alussa vilkkaan esikoisen kanssa. Välillä myös sattuu ja tapahtuu, kaikkia kolhuja ei vaan voi estää, koska lapsen pitää antaa liikkua ja tutkia myös. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ei vahdita ja pidetä huolta, mutta ei niitä lapsia voi pussissa kasvattaa ja niinhän se vanha sananlasku menee, että "tekevälle sattuu".

Korjaa oikeasti vaaralliset esineet ja asiat pois lapsen ulottuvilta. Ovissa on hyvä olla lukkoja, että lapsi ei pääse avaamaan kaikkia laatikoita, missä on vaarallisia esineitä. Korjaa kirjat hyllyn alahyllyiltä ja kiinnitä kirjahylly kiinni seinään, mikäli on vaarassa, että se kaatuu lapsen päälle. Anna lapselle fyysistä tekemistä. Osta ikeasta ryömintätunneli, pidä jumppahetkiä, soita musiikkia ja tanssita, ulkoile enemmän. Ota lapsi mukaan kodin askareisiin.

Me hommattiin sellainen astianpesukone, missä on esimerkiksi veitset yläkorissa, minne lapsi ei yllä, hellan nupit on irti, kun hella ei ole käytössä, osassa kaapeista ja ovista on salvat. Lapsen ulottuvilla olevat tavarat on pääasiassa turvallisia. Olen kolunnut pöydän alla ja katsonut, että siellä ei ole mitään terävää. Sisällä yleensä käytetään jarrusukkia tai ollaan paljain jaloin. Lapsi saa juosta käytävällä. Siinä purkaa energiaa, mikä on jäänyt ulkoiluista ja muista askareista.

Meidänkin esikoinen on ollut kylässä ja ei ole mikään arka. Ei nyt ehkä kolua jokaista kaappia samoin kuin kotona, mutta eihän 2v tiedä mikä on omaa ja mikä toisten ennen kuin se kerrotaan sille ja ei siltikään välttämättä ymmärrä. Jos on tuo etsimisvaihe menossa, niin siihen kuuluu kyllä tuo kaappien availu ja tavaroiden kätkeminen ja nappien painaminen ja ovien aukominen ja valojen sammuttaminen jne...

Tarhassa oleviin lapsiin on turha verrata. Tarhassa lapsella on enemmän hälyä ympärillä ja huomio menee muualle kuin tällaiseen tutkimusmatkailuun.

sisälle pieni oma keittiö, missä kopistelee omia kattiloitaan ja vispaa kattilassa ja tutkii omia pikkupaistinlastojaan. Menee monesti omaan keittiöön kokkaamaan esimerkiksi silloin kun alkaa olla nälkä :) Tätä ennen hän nälän yllättäessä aukoi keittiön kaappeja. Sanonkin aina, että taitaa olla sinulla jo nälkä.

hellasta ne nupit irti johonkin purkkiin lähettyville ja laitat sitten paikalleen kun tarttet. Laita hakanen vessan oveen ylös eli kissa pääsee välistä, sinä ja mies saatte hakasen auki, mutta lapsi ei. Nosta ne pöytälamput ylemmäs ja muita valoja saa rämpätä. Se rämppää aikansa, kunnes homma on opittu ja mielenkiinto vähenee. Sitten yritä kaivaa jotain positiivista usein, hellittele ja pitäkää yhteinen hauska hetki vaikka väkisin silloin tällöin (riittävän usein). Lapsi saattaa joskus testata rajoja ihan julmetusti, koska on epävarma tai haluaa vain huomiota. Tuollaisia lapsia aina joillain on ja mietipä paljonko se saa enemmän elämässään aikaiseksi kuin ne, jotka roikkuvat äidin lahkeessa. Sun ja miehen pitää vaan tietty opastaa, että aikaansaannokset ovat yleisesti hyväksyttyjä:) Sitten kun lapsi on vähän isompi niin voit ottaa lahjonnan käyttöön. Tarra jostain oikeasta ja sitten jotain kivaa yhteistä tekemistä, kun tarroja on riittävästi. Meillä käytettiin esikoisen kanssa jäähypenkkiä joskus (paljonkin) ja musta alkoi tuntua, että se on loputon kierre. Lapsi ei oikein tajunnut ja kun sai aina paljon negaa teki sitten tahallaan kielletyksi tietämiään asioita. KOlmen lapsen kokemuksella sanoisin, että kiitos on parempi kasvattaja kuin kielto. Niistä loputtomista kielloista tulee lapselle vaan pöljä olo ja sitten töllöillään. Kun jostain hommasta tulee äiti iloiseksi ja tulee kiitosta niin sitä tekee mieli tehdä toistekin. Tämä ei tietty tarkoita, että ilman kiletoja elämästä selviäisi, mutta että ei olisi elämä ihan pelkkää komentamista ja kieltoa.

Eli suomeksi sanoen: Opetat lapsesi leikkimään, näyttämällä esimerkkiä, ei kertomalla ja puhumalla. Mitä vähemmän puhetta sen parempi.

Näin kasvatetaan suomalaisia miehiä :)

mutta sillä nyt vain on "terrible two" päällä, helpottaa kun 3-v tulee mittariin. Sinkkosen mukaan samat kasvutavoitteet (äidistä itsenäistyminen) kuin murrosikäisellä, sanavarasto ja koko vaan rajoittuneemmat - onneksi!



meillä kolmas lapsi tulee kohta kaks vee ja ruokaa lentää lattialle ja seinille ("eiiii sitä!"). Ekan kanssa olin vielä ihmeissäni, että mistä nyt tuulee.

lukenut koko ketjua mutta aloittajalle helpotukseksi, tilanne muuttuu!

Meidän esikoinen, poika, oli aivan samanlainen. Ollaan maksettu kyläpaikoissa niin maljakoita kuin muutakin tuhottua, poika oli ihan pitelemätön pienenä. Kun ikää oli 4-5, alkoi kiipeily, joka puuhun ja jokaisiin tikkaisiin mitä vaan näköpiirissä oli. Joten on päivystyksissä vietetty useitakin päiviä...

Vielä ala-asteella oli luokat 1-4 aivan pitelemätön, kunnes tapahtui jotain käsittämätöntä. Poika alkoi rauhoittua ihan silmissä. Nyt meillä on 16-v lukiolainen, joka on kuin viilipytty. Mikään ei liikauta. Kotona viettää kaiken ajan nenä kiinni kirjassa, kokeista saa huippuja jne. eli usko pois, tilanne muuttuu vielä!

Nyt ei kyllä helpota, tiedän :)

Mietin, oliko mitään mikä meillä edes hetkellisesti olisi tuolloin pahimpaan aikaan auttanut, enkä kyllä keksi. Muutaman vuoden vanhempana kiinnostui ruoanlaitosta ja keittiöhommista ja oikeastaan se oli ainoa keino saada poika pysymään paikallaan, antoi perunoita kuorittavaksi (4-v...).