Lue keskustelun säännöt.
Millaista on elää ruuhka-Suomen ulkopuolella? Millainen on viikkosi?
09.02.2012 |
Mies on saanut firmastaan tarjouksen siirtyä johtoportaan työtehtäviin. Hieno homma, mutta yrityksen pääpaikka sijaitsee pienessä kunnassa kaukana kaikesta. Mies hehkuttaa, miten saisi parempaa palkkaa, tonttimaa olisi puoli-ilmaista, jne. Ja minäkin saisin varmaan viran ainaisten sijaisuuksien sijaan, kun seudulla on pätevistä opettajista pulaa.
Minua ajatus kammottaa. Muuttaa 600 km päähän tutuista ympyröistä, harrastusporukoista, ystävistä, kummankin vanhemmista. Eikä siinä mitään, jos muutettaisiin vaikka 600 km tästä länteen. Mutta pohjoisemmas, jonnekin maalle. Millaista arki siellä on? Löytyykö sieltä ne samat asiat kuin täältäkin?
Asumme nyt Turun lähellä pienessä kaupungissa uudessa rivarinpäädyssä, meri ja venepaikka näköetäisyydellä. Mökille saaristoon on 70 km, bussikin sinne tai Turun keskustaan kulkee alle 500 m päästä. Helsinkiin pääsee bussilla 1 km päässä olevalta pysäkiltä tai autolla. Tukholmaan menee lentokoneita ja laivoja.
Minun viikkoni:
ma Töiden jälkeen lempikahvilaan kahville ystävättären kanssa. Kotona kokkaillaan miehen kanssa yhdessä, lueskellaan kijoja.
ti Töiden jälkeen erään yhdistyksen myötä vierailu taidemuseossa. Sieltä miehen kanssa Naantalin kylpylään kuntosalille ja uimaan. Illalla ehdin vielä nähdä lempisarja Downton Abbeyn.
ke Töiden jälkeen sovittamaan minulle ommeltavaa korsettia. Kielikurssille työväenopistoon. Sieltä kahville miehen isovanhempien luo, jossa näemme myös miehen siskoa perheineen.
to Töiden jälkeen käyn moikkaamassa omia vanhempia. Miehen kanssa salille ja uimaan.
pe Opetukseton päivä. Korjaan kokeita, käyn kävely/hiihtolenkillä. Miehen kanssa illalla ulos syömään ja konserttiin.
la Aamulla kasvohoito. Sen jälkeen miehen kanssa Helsinkiin. Käydään eräässä museonäyttelyssä ja shoppailemassa mm. sellaista ruokakaapin täytettä, mitä Turusta ei saa. Lounastetaan parin serkkuni kanssa. Ehditään hyvissä ajoin viettämään koti-iltaa sohvalle elokuvan parissa.
su Lorvitaan kotona aamupäivä. Kylään ystäväperheen luo. Illalla mies menee salille, minä tanssiharjoituksiin.
Seuraavalla viikolla ohjelmassa mm. manikyyri, erään ystäväjoukon tapaaminen, miehen äidin luona kyläily, parin päivän reissu Tukholmaan ja teatteri-ilta.
Millainen on viikko pienemmällä paikkakunnalla? Mistä kaikesta joutuisin luopumaan.
Kommentit (203)
Minä huokaisin syvään...
Työkaverillani on 4v lapsi,joka aina välillä pääsee mukaan töihin ja virkistyspäivään ja palavereihin. Kun se Ella on niin kiva!
Tosiasiassa Ellan läsnäolo häiritsee ja hidastaa, koska hänet täytyy ottaa kaikessa huomioon. Kahvitauolla jonkun täytyy ravata etsimässä mehua, piparkakkujakaan ei kahvihuoneen kaapista löydy, vaikka "Ella niin rakastaa niitä" jne.
Meillä on nyt periaatepäätös, että ei lapsia töihin kuin äärimmäisessä hädässä ja silloinkin vain sen hetken, kun käyvät vessassa!
Mehua oli aina mukana omasta takaa. Ja en vaatinut mitään tarjoiluja. Ihan itse sain automaatista ottaa kaakota, kun aikuiset otti kahvia. Ja jos nyt jollain tädillä oli pastilliaski taskussa mua varten, niin tuskin silloin oli sitä kovin isona vaivana nähnyt.
Ei mua otettu mitenkään erityisesti huomioon. Sanottiin, mitä saa tehdä ja mitä ei, missä saan liikkua, missä en. Sen mukaan menin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska niissä kiinalaisissa teekupeissa, joita käytän, ei ole korvia.
suuri rooli on teekipoilla, viinillä ja jugend-huonekaluilla?
Koska se ei sua kiinnosta kuitenkaan.
Mutta kerropa itse jotain ihanaa omasta elämästäsi? Kun se oikeuttaa tuollaiseen haistapaska-asenteeseen.
Muutin myös isosta kaupungista maalle, tässä pitäjässä on 3800 asukasta ja lähimpään kaupunkiin on 40km matkaa. Olen asunut täällä nyt 3 vuotta, olen yh ja lapset ovat 4 ja 8.
Meidän viikko pyörii tietysti paljon lasten harrastuksien ympärillä ja itse käyn harrastamassa vain, jos saan lapsenvahdin, mutta kirjoitan nyt sen, mitä täällä on tarjolla ja mitä voisi tehdä.
Lapsille harrastuksia on paljon, on erilaisia jumppakerhoja, yleisurheilua, kuvataidetta, balettia yms.
Aikuisille kansalaisopisto tarjoaa monenlaista taide- tai musiikkipiiriä, kädentöitä, zumbaa, jumppaa, nyrkkeilyä yms.
Jos käy työssä kaupungissa, kuten monet täältä ja lapsia ei ole, töiden jälkeen on helppo käydä tietysti kaupungissa näyttelysissä, kampaajalla, kosmetologilla yms. Mutta kampaaja ja kosmetologi löytyy täältäkin ja se on paljon halvempaa.
Myös kuntosali kunnalla on, erittäin hyvä ja maksaa vuodessa sen verran mitä kaupungissa kuukaudessa.
Pikkulasten kanssa täällä on hyvä elää, on perhekerhoa, perhekahvilaa ja vaikka sun mitä. Ja kaupunkiin pääsee puolessa tunnissa.
En ole ikinä katunut tänne muuttoa.
Koska niissä kiinalaisissa teekupeissa, joita käytän, ei ole korvia.
suuri rooli on teekipoilla, viinillä ja jugend-huonekaluilla?
Koska se ei sua kiinnosta kuitenkaan. Mutta kerropa itse jotain ihanaa omasta elämästäsi? Kun se oikeuttaa tuollaiseen haistapaska-asenteeseen.
opperassa juoksemiseen
asun kaupungissa jossa on asukkaita 30 000, asumme kylässä jossa on alle 500 asukasta, kaupungin keskustaan on 15km, kaksi lähintä yli 100 000 kaupunkia on 35-45km päässä.
liikenne yhteydet on ihan hyvät. 2 autoa on välttämätöntä. meillä on kolme lasta, koira, kissa. olen kotiäiti tällä hetkellä.
pienessä kapungissamme on kampaajat kosmetologit sun muut.. pari kahvilaa ja ruokaravintolaa sekä yökerho ja joitain pikkupubeja.
mun viikko on suunnilleen sellaienn että kaksi kertaa viikossa käyn kaupungissa, ruokakaupassa ja hoitamassa asioita. kahvilla käyn kyläbaarissa. ulkoilen liki joka päivä, peltoteillä vaunuja työntäen, 2-3krt käyn yhdessä kavereiden kanssa jumpalla/kuntosalilla 25km päässä.
plussaa tässä on yhteilöllisyys. lasten turvallinen ja terve kasvuympäristö. kyläkoulu. maisemat, puhdas ilma, pimeys yöllä, hiljaisuus, en lähde koskaan pois.
tuollaista elämää en tosin ole koskaan viettänyt mitä ap kertoi omasta viikostaan.
viime vuonna käytiin 3krt tallinnassa, tänä vuonna kerran tukholmassa. helsingissä asuu sukulaisia joita tapaamme ehkä 4krt vuodessa. helsinkiin ei ole mitään suurta hinkua lähteä vaikka matkaa on vain 200km.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
todellakin vaan "nysvöttää kotona" töiden lisäksi, ihan riippumatta siitä missä asuu. Ehkä lapsia vie iltaisin harrastuksiinsa, käy lenkillä tai jumpassa pari kertaa viikossa. Tapahtumia on viikonloppuna Prismassa käyminen tai lasten synttärijuhlat. Siksi ehkä monen vastanneen on vaikea edes tajuta mitä oikein edes kysyt. Suurimmalla osalla tuskin myöskään olisi edes käynyt mielessä, että yksi ongelma voisi olla se että joudut ostamaan huonekalut netistä. Eli monelle keskustelijalle tuo sinun elämäsi kuulostaa suorastaan utopistiselta, ja voi olla vaikea suhtautua ongelmaasi.
Miksi kannattaisi harkita elämänmuutosta, no vaikka siksi että asia näyttää olevan miehellesi tärkeä? Miten teille käy, jos päätät ettet lähde minnekään? Tai vaikka siksi että on vähän kyseenalaista ympäristöystävällisyyden puolesta tuollainen ympäriinsä suhailu :D. Tai siksi että voisi olla hyvä välillä kunnolla hidastaa, ja miettiä mitkä asiat oikeasti on tärkeitä, ja miksi koet tarvitsevasi noin paljon ohjelmaa joka päivään.
Tai vaikka siksi, että jos olette harkinneet lapsia, joudut joka tapauksessa leikkaamaan tuosta aikataulustasi raskaalla kädellä ohjelmaa pois riippumatta siitä missä asutte. Vauva-aikana voi olla eri juttu, riippuu vauvasta, mutta sitten kun alkaa se päivähoito- ja työssäkäymisarki, sinulla on harrastusaikaa pari tuntia iltakahdeksan jälkeen, jos et sitten viikkaa pyykkiä tai nuku sitä aikaa.
Ei kukaan voi sinulle sanoa, että maalla asuminen on ihanaa, vaikka itse olisikin sitä mieltä. Jos muutatte, sinun elämäsi menee täysin uusiksi, ja ihan omasta asenteestasi on kiinni miten sitten käy. Uskoisin että tuo etäisyys sukulaisiin voi olla vaikea asia, mutta jos olette asuneet Saksassa, tiedät ehkä miten pärjäilet sen asian kanssa.
Tämä kuulostaa juuri sellaiselta elämältä, jota en haluaisi elää. Tuo kuvaus, että kökitään kotona, kuskataan muksuja jonnekin harrastamaan ja viikon kohokohta on ruokakaupassa käynti ja jonkun tuttavan kakaran synttärit (ovat oikeasti niitä kamalimpia kemuja koskaan, useammassa joutuu nytkin käymään vuoden aikana).
Niitä huonekaluja, joista tykkään, ei suuremmiten edes myydä netissä. Ja jos nyt uhraan vaikka ruokapöytään 4000 euroa, haluan toki nähdä, millainen se on luonnossa! Lisäksi sisustan paljon antiikilla ja niitä huonekaluja ei varsinkaan voi ostaa näkemättä ja toteamatta ensin, että ovat sitä mitä myyjä väittää. Myös muut asiat haluan shoppailla näkemällä ne ensin.
En tiedä, miten meille kävisi, jos asuisimme osan viikosta eri paikkakunnilla... Ilmeisesti pari tuolla firman johdossa tekee niin, vaimo ja lapset ei ole suostuneet muuttamaan esim. pk-seudulta syrjempään.
En koe tarvitsevani ohjelmaa. Sitä vaan kertyy. Pyydetään mukaan kaikkeen mukavaan. Tai huomaan, että onkin tosi mielenkiintoinen esitys tai konsertti, haluan ehdottomasti nähdä. Harrastan siis kulttuuria: mietin merkitystasoja, tutustun etukäteen säveltäjään, haluan perehtyä tietyn näytelmäkirjailijan tuotantoon ja mahdollisuuksien mukaan myös siitä toteutettujen näytelmien eri versioihin.
En siis vain käy viihdyttämässä itseäni. Vaan kaikki tämä on minulle tärkeää henkistä pääomaa. Rakas harrastus. Joku toinen ehkä kutoo vaikka mahtavia monimutkaisia villashaaleja. No, minä harrastan samalla intohimolla ja intensiteetillä oopperaa ja kuvataiteita. Olen usean gallerian vaikokäijä, minut kutsutaan näyttelyiden avajaisiin, jne.
Uskon, että lapsenkin voi ottaa iltaisin mukaan museoon tai taidenäyttelyyn. 5-vuotiaan jo vaikka oopperaan tai sinfoniakonserttiin. Se, että elämä koostuisi pyykkien viikkaamisesta kuulostaa oikeasti ahdistavalta.
En oikeasti tullut ajatelleeksi, että elän jotain utopiaa. :( Kun iso osa ystävistänikin elää näin. Kyllä nekin, joilla on lapsia, tulevat meidän muiden mukana taidenäyttelyihin, jne. Viime kesänä käytiin tyttöporukalla Savonlinnan oopperajuhlilla - mukana oli se yksivuotiaan pojan äitikin. Isä hoitaa lasta sillä aikaa, kun meillä tytöillä on muuta menoa. Ja vastaavasti äiti hoitaa lasta, kun isä vaikka suunnistuskilpailuissa.
Mutta jos aikuisilla on normaalit työajat, voi käydä niin että arkisin olette viideltä kotona laittamassa ruokaa ja seitsemältä täytyisi jo aloittaa iltatoimet, ettei seuraava aamu ole taas ihan mahdoton jne. Eli lapsen raahaaminen jonnekin häppeninkiin ei välttämättä ainakaan viikolla onnistu, viikonlopulla sitten mutta vuorokausirytmin rajoissa. Toki voi olla eri asia, jos se näyttely on tyyliin alakerrassa ettei tarvitse lähtemällä lähteä mihinkään, ja jos toinen vanhempi on illalla kotona niin toinen voi tietysti käydä jossain. Mutta taaskin sitä perheen yhteistä aikaa on oikeasti arkena joitakin tunteja parhaimmillaan.
Vaikka kirjoitin että elämäntyylisi kuulostaa utopistiselta, ymmärrän kyllä ihan hyvin miten se onnistuu kahdelta hyvätuloiselta lapsettomalta aikuiselta, ja varmaan itsekin tykkäisin tuollaisesta. Ymmärrän sen sisustus- tai antiikkiharrastuksen jne. Ja uskon myös että kyllä Suomesta löytyy paljonkin city-ihmisiä jotka elävät samalla tyylillä. Mutta kun kysyt vauvapalstalta "maalaisilta" neuvoja, ei varmaan ole ihme jos vastaukset ei ole ihan siltä samalta aallonpituudelta, johon kuuluu gallerioiden avajaiset ja 4t ruokapöydät.
Uskoisin, että sieltä landelta et löydä kovin helposti ketään puhumaan vaikka niistä teelaaduista, eikä sieltä paikallisesta kahvilasta saa kuin automaattilattea. Toki voithan sinä miehesi kanssa näitä juttuja edelleen harrastaa, voitte tilata lehtiä että pysytte menossa mukana, mutta saattaa olla että olette vähän outolintuja siellä sisustusharrastuksinenne. On maallakin kyllä ihmisiä joita sellaiset asiat kiinnostaa, samoin kuin kulttuurin harrastajia löytyy varmasti, mutta on epätodennäköistä että ihan heti löytyisi täysin samanhenkinen ja -ikäinen kaveriporukka jolle olisi tarjolla jotain uutta kiinnostavaa joka illalle, tai edes joka kuukaudelle. Jos Turusta katsoo 600 km pohjoiseen ja pois mereltä, ollaan Kainuussa. Kyllähän sieltä löytyy monenlaista kulttuuritapahtumaa, mutta ei tosiaan varmaan ole realistista olettaa että monta kertaa kuussa olisi joku tosi mielenkiintoinen riento mahdollista järjestää, ihan jo pitkien matkojen vuoksi.
Jos lähdet sinne, niin voi olla että se lasten hankinta osuisi hyvään saumaan siinä vaiheessa. Hakisit elämällesi uuden sisällön siitä perhe-elämästä, ja miettisitte jokusen vuoden päästä uudelleen pitäisikö muuttaa takaisin. Riskinä on silti että sukulaisten tukiverkostoa ei ole, tai et muuten vain kestä sitä kotonaoloa. Onko tämä kuitenkin enemmän teidän parisuhteen kynnyskysymys, pystyisitkö lähtemään miehen työn perässä kotirouvaksi maalle ja kestäisikö teidän suhteenne sen että yhteinen aika olisi sitä kotiarkea, pystyisittekö elämään niin että mies asuu pohjoisessa ja käy Turussa harvakseltaan ja montako vuotta sitä jaksaisi, entä jos jäätte molemmat tänne, niin jatkatteko samaan tyyliin ja kuinka pitkään. Lähinnä meinaan näin vauva-palstan kunniaksi, että meinaatteko niitä lapsia hankkia jossain vaiheessa, ja jos et olisi valmis sinne maalle muuttamaan miehen työn perässä, niin onko hän kuitenkin se mies jonka kanssa lapsia kannattaisi alkaa suunnitella.
...löydy aktiviteettei, ku sitä APtuntuu pelkäävän.
Itse olen kaupunkilainen, Espoosta. Ja tuntuu et vaikka olen lapseton opiskelija ja nuori, ni aktiviteettii tarviin paljon vähemmän ku ap. Käytkö ap kenties ylikierroksilla? Yritätkö täyttää jotain tyhjää paikkaa sydämmessäs vai etkö vaan osaa ottaa rennosti?
mun viikko on tällä hetkel sellanen et nään ystäviä 1-2 kertaa (jos mahdolisii kimppakyytei kouluun ei lasketa, koulus en heti näe). Lisäksi käyn viikonloppuna vanhemmillani syömssä ja saunomassa. Pitkin viikkoo ruokakaupassa, mut muuten elämäö on koulua, satunnaisia keikkatöitä ja eläinteni hoitoa.
vaikea kuvitella sitä et joka päivä pitäs melkeen juosta jossakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse rakastan käsillä tekemistä, sisustamista, kirppareiden ja huutokauppojen kiertelyä, vanhojen kalusteiden uusimista, korjausta ja maalausta.
Teen paljon myös itse huonekaluja ja sisustusesineitä. Talossamme on suuri askarteluhuone johon olen hankkinut kunnon työkoneet ja työkalut.
Kokoajan on jokin remontti tai sisustusjuttu meneillään :)
En todellakaan kaipaa kaupunkiin, jossa ei saa tehdä mitään kehittävää ja luovaa. Pitää kiertää valmiita näyttelyitä ja museoita ja katsella mitä MUUT ovat saaneet aikaan. Tylsää.
Valmiita kuntosaleja laitteineen ja peileineen?
Ei.Kunnon luonnonmaastoa vaihtelevine maisemineen, metsää, niittyä, mäkiä ja polkuja, joka mutkan takaa löytää aina jotain uutta :)
Pikkukylän romanttinen kahvila/konditoria, jossa myyjä tietää mitä haluan. Rautakauppa jonka ystävälliset ja palvelualttiit myyjät kuskaavat tavarat maksutta vaikka kotiin asti jos pyytää. Ihmiset tuntevat toisensa, elämä on kuin yhtä suurta perhettä, turvallista ja leppoisaa.
Poissa on jatkuva stressi ja kiire, liikenteen meteli ja saasteet, on helpompi hengittää.
Asunnot ja tontit ovat halpoja, lainojen alle ei tarvitse hukkua.
Voi rakentaa tilaa enemmän ja kutsua vieraita illanistujaisiin ja tarjota heille yösija.
Saa kasvattaa itse vihanneksia ja yrttejä, marjoja ja hedelmiä, ilman torjunta-aineita.
no nyt ne New Yorkissa asuneet mammat tulevat pilkkaamaan, että Hki ei ole urbaania nähnytkään, mutta siihen en nyt jaksa ryhtyä, olkoon näin :).
En tosiaankaan tarkoittanut vähätellä Helsinkiä. Syy, jonka takia en teattereissa tai vastaavissa käy Helsingissä johtuu siitä, että Helsingissä olon haluan käyttää Helsinkiin. Vanhempani ovat syntyneet aivan keskustassa samoin kuin heidän vanhempansa. Minulla ei ole mitään hinkua jättää Helsinkiä kokematta menemällä siellä musikaaliin, vaan mieluummin pikkuputiikkeihin, kahviloihin ja puistoon silloin kun olen siellä. Tarkoitus oli ilmaista, että ei se elämä maalla jää mitenkään siitä nykyelämästäsi jälkeen, jos asennoidut sen mukaan. Koko maailma on joka tapauksessa avoimena, kun avaat silmäsi.
Jos yksisilmäisesti ajattelet, ettei muualla ole parempaa, käy ostamassa oveesi iso kyltti "Home sweet Home", siinä on miehellesi statement, että aiot pysyä paikallasi. Jos haluat vähentää sitä ahdistustasi, mietit niitä mahdollisuuksia tiedostaen, että menetät paljon. Itse suggestio helpottaa paljon, kun jättää odotukset kuitenkin mahdollisimman alhaiseksi, jotta ei koe pettymyksiä.
Nyt itsesuggestiosi on muuttoa vastaan, etkä tuolla asenteella tule näkemään asiaa valoisana. Mieti ne hyvät puolet, jotka toteutuvat varmasti. Kirjoita niitä lapuille ja lue joka teekupposen ääressä. Kerro kavereillesikin, että haluat kuulla maalla asumisesta positiivisia ajatuksia ilman kuitenkaan liian suuria odotuksia, niin keskustelu ei saa sitä negatiivista kaikua. Sen negatiivisen kaiun muuttaminen voi viedä vuosia, jos lähdet tekemään sitä vasta kun muutatte.
Mieti elämänmuutos myönteisesti. Mieti eteentulevat mahdollisuudet. Mieti hyvät puolet vaikka siitä heikoimmasta mahdollisesta tehtävästä jonka pahimmillaan saat ja ajattele minkä takia huonot puolet onkin hyviä. Sillä nautit ensimmäisestä asuinvuodestasi vieraalla paikkakunnalla paljon enemmän.
Mikä tärkeintä, kun muutat, älä missään tapauksessa haikaile liikaa, mieluummin ollenkaan kotiasi. Sikäläiset ovat joka tapauksessa yhtä ylpeitä kotipaikkakunnastaan kuin itse olet omasta nyt. He eivät ymmärrä koti-ikävääsi, vaikka niin yrittävät. Saat parhaiten ystäviä, kun opettelet kehumaan toisia ja miettimään toisten hyviä piirteitä.
Socializing on hyvä opetella pienintä suomalaista kylääkin varten. Se toimii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska niissä kiinalaisissa teekupeissa, joita käytän, ei ole korvia.
suuri rooli on teekipoilla, viinillä ja jugend-huonekaluilla?
Koska se ei sua kiinnosta kuitenkaan. Mutta kerropa itse jotain ihanaa omasta elämästäsi? Kun se oikeuttaa tuollaiseen haistapaska-asenteeseen.
Taitaa olla ihanampaa kuin sulla, koska se ei perustu teekippoihin jaopperassa juoksemiseen
Hauskaa sinun kannaltasi.
Kerropa, mihin se sitten perustuu. Jos minäkin löytäisin siitä uuden elämänsisällön?
Ja jollekin kysyjälle tiedoksi: kyllä, käydään pääsääntöisesti arki-iltaisin Helsingissä oopperassa/teatterissa/konsertissa. Noin 6 kertaa vuodessa. Heti töiden jälkeen lähdetään - mies voi joskus lähteä töistä vähän aiemmin ja mun työpäivä päättyy vain harvoin klo 14 tai 15 jälkeen - ja yöksi kotiin. Ystävien kanssa tehdään myös välillä näin.
Viikonloppuisin jos mennään jonnekin, mennään pidemmälle tai jos mennään Helsinkiin, tavataan sukulaisia.
kaikkia saamiasi vastauksia, mutta sinuna pohtisin enemmän sitä, että jos vauva on toiveissa mikä on turvaverkosto nykyisessä asuinpaikassa ja mahdollisesti tulevassa. Jos sukulaiset ovat nyt lähellä ja omistat edes muutaman ystävän jolla on lapsi harkitsisin tarkkaan muuttoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikkia saamiasi vastauksia, mutta sinuna pohtisin enemmän sitä, että jos vauva on toiveissa mikä on turvaverkosto nykyisessä asuinpaikassa ja mahdollisesti tulevassa. Jos sukulaiset ovat nyt lähellä ja omistat edes muutaman ystävän jolla on lapsi harkitsisin tarkkaan muuttoa.
Koska niissä kiinalaisissa teekupeissa, joita käytän, ei ole korvia.
suuri rooli on teekipoilla, viinillä ja jugend-huonekaluilla?
Koska se ei sua kiinnosta kuitenkaan. Mutta kerropa itse jotain ihanaa omasta elämästäsi? Kun se oikeuttaa tuollaiseen haistapaska-asenteeseen.
Taitaa olla ihanampaa kuin sulla, koska se ei perustu teekippoihin jaopperassa juoksemiseen
Hauskaa sinun kannaltasi. Kerropa, mihin se sitten perustuu. Jos minäkin löytäisin siitä uuden elämänsisällön? Ja jollekin kysyjälle tiedoksi: kyllä, käydään pääsääntöisesti arki-iltaisin Helsingissä oopperassa/teatterissa/konsertissa. Noin 6 kertaa vuodessa. Heti töiden jälkeen lähdetään - mies voi joskus lähteä töistä vähän aiemmin ja mun työpäivä päättyy vain harvoin klo 14 tai 15 jälkeen - ja yöksi kotiin. Ystävien kanssa tehdään myös välillä näin. Viikonloppuisin jos mennään jonnekin, mennään pidemmälle tai jos mennään Helsinkiin, tavataan sukulaisia.
minusta elämälläni on nykyään enemmän sisältöä kun on lapsia ja heidän kauttaa erilaisia menoja, kuin ennen lapsia, jolloin olin jatkuvasti menossa johonkin harrastukseen tms.Minulle ei enää riittäisi elämänsisällöksi taidenäyttelyssä joka ilta käyminen, mukavaa se on silloin tällöin tehtynä.
Tässä varmaan tarkoitetaan sitä, etä sen oman perheen myötä elämään tulee uutta sisältöä tilalle ja vanhasta joutuu ja jopa haluaakin osin luopua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että monikaan heistä kovin usein vuodessa lähtisivät kylään meille, vaikka olisi kuinka iso talo ja vierashuoneita. Kerran vuodessa varmaan vanhempani kävisivät, sitten sanoisivat, että tulkaa te meille.
Tuo etäisyys ei arveluttaisi, jos olisi kunnon moottoritie eikä mitään naurettavan alhaisia nopeusrajoituksia. 600 km ei olisi matka eikä mikään, jos voisi pitää keskimääräisenä nopeutena 120-140km/h. Mutta kun ei ole moottoriteitä, niin ei ole.
Ainahan sitä voi lentää, joo. Mutta jos lähimmälle lentokentällekin on matkaa satoja kilometrejä niin hoh.
Se erikseen asuminen miehen kanssa ei varmaan tulisi toimimaan pidemmän päälle. Ja kyllä, hänen kanssaan haluan lapsia.
En usko, että monikaan heistä kovin usein vuodessa lähtisivät kylään meille, vaikka olisi kuinka iso talo ja vierashuoneita. Kerran vuodessa varmaan vanhempani kävisivät, sitten sanoisivat, että tulkaa te meille. Tuo etäisyys ei arveluttaisi, jos olisi kunnon moottoritie eikä mitään naurettavan alhaisia nopeusrajoituksia. 600 km ei olisi matka eikä mikään, jos voisi pitää keskimääräisenä nopeutena 120-140km/h. Mutta kun ei ole moottoriteitä, niin ei ole. Ainahan sitä voi lentää, joo. Mutta jos lähimmälle lentokentällekin on matkaa satoja kilometrejä niin hoh. Se erikseen asuminen miehen kanssa ei varmaan tulisi toimimaan pidemmän päälle. Ja kyllä, hänen kanssaan haluan lapsia.
on pärjätty. Uusia ystäviä on vuosien varrella saatu täältä parjatusta kehyskunnasta ja tukiverkostokin löytyy, kun vain jaksaa itse tehdä töitä sen eteen. Me lomaillaan monta kertaa vuodessa mun kotipaikkakunnalla ja isovanhemmat saman verran täällä meillä. Luulisi että mahdolliset lapsenlapset innostaisivat teidän vanhempia käymään useammin kylässä ;)
joten tämä voi olla ihan turhaa. Mutta yritetään:
Pienellä paikkakunnalla sisämaassa eläminen on ihan erilaista kuin suuressa kaupungissa / suuren kaupungin vaikutuspiirissä eläminen. Ihmiset ovat toisenlaisia, ympäristö on toisenlainen, kaikki on erilaista. Mutta onko kaikki huonompaa? Ei välttämättä. Riippuu omasta asenteesta, miten tuohon erilaisuuteen suhtautuu. Jos osaa arvostaa yhteisöllisyyttä, tuttuutta, rauhaa ja hiljaisuutta, niin viihtyy varmasti. Jos taas ahdistuu edellä mainituista asioista, niin ei viihdy. Simple as that.
Minä olen lähtöisin pienestä kunnasta. Muutin sieltä pois opiskeluiden vuoksi, mutta jos olisin saanut kotikunnastani tai sen lähistöltä vakituista työtä, olisin jäänyt niille seuduille. Olisin halunnut kasvattaa lapseni siellä, koska koen itse saaneeni "luonnonläheisyydestä" jotakin sellaista, joka kantaa läpi elämän.
Metropoliin voi aina palata, mutta voiko pienelle paikkakunnalle palata, jos siellä ei ole työtä? Hankalaa se on. Elämän peruspuitteet kun muodostuvat työstä (toimeentulosta), kodista ja perhepiiristä / sosiaalisista suhteista. Kukaan ei tarvitse oopperaa tai hienostunutta pikku kahvilaa tullakseen toimeen - ne on korvattavissa toisenlaisilla elämyksillä.
Se pelaa joka ei pelkää!
Itse rakastan käsillä tekemistä, sisustamista, kirppareiden ja huutokauppojen kiertelyä, vanhojen kalusteiden uusimista, korjausta ja maalausta.
Teen paljon myös itse huonekaluja ja sisustusesineitä. Talossamme on suuri askarteluhuone johon olen hankkinut kunnon työkoneet ja työkalut.
Kokoajan on jokin remontti tai sisustusjuttu meneillään :)
En todellakaan kaipaa kaupunkiin, jossa ei saa tehdä mitään kehittävää ja luovaa. Pitää kiertää valmiita näyttelyitä ja museoita ja katsella mitä MUUT ovat saaneet aikaan. Tylsää.
Valmiita kuntosaleja laitteineen ja peileineen?
Ei.Kunnon luonnonmaastoa vaihtelevine maisemineen, metsää, niittyä, mäkiä ja polkuja, joka mutkan takaa löytää aina jotain uutta :)
Pikkukylän romanttinen kahvila/konditoria, jossa myyjä tietää mitä haluan. Rautakauppa jonka ystävälliset ja palvelualttiit myyjät kuskaavat tavarat maksutta vaikka kotiin asti jos pyytää. Ihmiset tuntevat toisensa, elämä on kuin yhtä suurta perhettä, turvallista ja leppoisaa.
Poissa on jatkuva stressi ja kiire, liikenteen meteli ja saasteet, on helpompi hengittää.
Asunnot ja tontit ovat halpoja, lainojen alle ei tarvitse hukkua.
Voi rakentaa tilaa enemmän ja kutsua vieraita illanistujaisiin ja tarjota heille yösija.
Saa kasvattaa itse vihanneksia ja yrttejä, marjoja ja hedelmiä, ilman torjunta-aineita.
Eikä se sillä tavalla kiinnostakaan.
Metsään pääsen myös nykyisessä asuinpaikassa, ei tarvitse kovin kauas kotiovelta lähteä.
Minunkin lempikahvilani pitäjä tuntee minut ja tietää, mitä haluan. Samoin minulla on tuttuja useammassakin liikkeessä. Turku on kuitenkin aika pieni paikka ja kun jo isovanhemmat on täällä asuneet, niin sitä tuntee paljon ihmisiä monelta alalta. Ihan samanlainen olo on, että ollaan yhtä perhettä ja on turvallista ja leppoisaa, täällä Turussa. :)
Mutta mitenköhän on jossain toisella paikkakunnalla, kuinka äkkiä kokisin siellä olevani osa sosiaalista verkostoa...?
Juu ja tuosta puutarhan hoidosta en viitsi edes puhua. Meillä on rivaripiha ja se riittää mulle, olen senkin teettänyt puutarhasuunnittelijalla niin helppohoitoiseksi kuin mahdollista. Inhoan puskissa kykkimistä, torjunta-aineettomia vihanneksia saan luomukaupoista ja kesällä en halua olla hoitamassa kukkia vaan merellä murehtimatta sitä, kuka sitä pihaa kastelee.
Jos meillä olisi se miehen haaveilema iso ok-talo, niin piha saisi olla metsää ja luonnontilassa. Tai sitten teettäisin siihen jonkun japanilaisen kivipuutarhan, jota ei tarvitsisi kuin vähän haravoida. Kukkia voi olla sitten jossain ruukussa ja ne voi vaihtaa uusiin, kun kuolevat.
Puutarhanhoito on tylsimpiä asioita, mitä tiedän. Sitä tuli lapsena kotona ja mummolassa tehtyä ihan tämän elämän tarperiksi.
Luovuutta käytän sitten kirjoitus- ja esiintymisharrastuksissani. Peukalo keskellä kämmentä.
En tosiaankaan tarkoittanut vähätellä Helsinkiä. Syy, jonka takia en teattereissa tai vastaavissa käy Helsingissä johtuu siitä, että Helsingissä olon haluan käyttää Helsinkiin. Vanhempani ovat syntyneet aivan keskustassa samoin kuin heidän vanhempansa. Minulla ei ole mitään hinkua jättää Helsinkiä kokematta menemällä siellä musikaaliin, vaan mieluummin pikkuputiikkeihin, kahviloihin ja puistoon silloin kun olen siellä. Tarkoitus oli ilmaista, että ei se elämä maalla jää mitenkään siitä nykyelämästäsi jälkeen, jos asennoidut sen mukaan. Koko maailma on joka tapauksessa avoimena, kun avaat silmäsi.Jos yksisilmäisesti ajattelet, ettei muualla ole parempaa, käy ostamassa oveesi iso kyltti "Home sweet Home", siinä on miehellesi statement, että aiot pysyä paikallasi. Jos haluat vähentää sitä ahdistustasi, mietit niitä mahdollisuuksia tiedostaen, että menetät paljon. Itse suggestio helpottaa paljon, kun jättää odotukset kuitenkin mahdollisimman alhaiseksi, jotta ei koe pettymyksiä.
Nyt itsesuggestiosi on muuttoa vastaan, etkä tuolla asenteella tule näkemään asiaa valoisana. Mieti ne hyvät puolet, jotka toteutuvat varmasti. Kirjoita niitä lapuille ja lue joka teekupposen ääressä. Kerro kavereillesikin, että haluat kuulla maalla asumisesta positiivisia ajatuksia ilman kuitenkaan liian suuria odotuksia, niin keskustelu ei saa sitä negatiivista kaikua. Sen negatiivisen kaiun muuttaminen voi viedä vuosia, jos lähdet tekemään sitä vasta kun muutatte.
Mieti elämänmuutos myönteisesti. Mieti eteentulevat mahdollisuudet. Mieti hyvät puolet vaikka siitä heikoimmasta mahdollisesta tehtävästä jonka pahimmillaan saat ja ajattele minkä takia huonot puolet onkin hyviä. Sillä nautit ensimmäisestä asuinvuodestasi vieraalla paikkakunnalla paljon enemmän.
Mikä tärkeintä, kun muutat, älä missään tapauksessa haikaile liikaa, mieluummin ollenkaan kotiasi. Sikäläiset ovat joka tapauksessa yhtä ylpeitä kotipaikkakunnastaan kuin itse olet omasta nyt. He eivät ymmärrä koti-ikävääsi, vaikka niin yrittävät. Saat parhaiten ystäviä, kun opettelet kehumaan toisia ja miettimään toisten hyviä piirteitä.
Socializing on hyvä opetella pienintä suomalaista kylääkin varten. Se toimii!
Minulla on pari kaveria, jotka olivat vastaavan tilanteen edessä: mies halusi muuttaa kotiseudulleen kauas Turusta. Molemmat ystäväni tekivät sen ratkaisun, että jos mies haluaa mennä, niin menee, he jäävät tänne. Kummankin mies jäi.
Tosin heidän tapauksessaan miesten suunnitelmat oli ihan utopistisia, koska kummallekaan ei olisi ollut siellä kotipaikkakunnalla töitä.
Eli sikäli en kovin suuria kannustuksia saane kavereiden suunnalta. :) Yksi ystävä asuu nykyisin Karjaalla työn takia ja kaipaa koko ajan takaisin Turkuun.
Sitäkin toisaan mietin, löytyykö maaseudulta samanhenkisiä ihmisiä. Varmaan löytyykin. Ja voihan monenlaisten ihmisten kanssa olla kaveri. Mutta jos ne jutut alkaa liikkua jossain lasten- ja puutarhanhoidossa niin huoh.
Jostain syystä esim. lapsia hankkineet kaverini ei kaveriporukassa puhu vaan lapsiasioita. Sanovat, että haluavat välillä ajatella muutakin.
Yritän kovasti keksiä maalla asumisen hyviä puolia:
ehtisin kirjoittaa enemmän, ehkä tehdä siitä ammatin
olisi mahdollisesti iso talo - mutta mitä iloa siitä on, jos ei voi kierrellä sisustus- ja antiikkiliikkeissä eikä ole ystäviä ja sukulaisia, joita kutsua hauskoihin juhliin täyttämään se talo (nytkin meillä 120 neliötä ja riittää kahdelle + pippaloihin ihan hyvin)
ehtisin lukea enemmän
ehtisin taas harjoitella pianonsoittoa (mutta olisiko siellä opettajia?)
ehtisi kokeilla enemmän uusia reseptejä (mutta saako sieltä tuoreita kampasimpukoita ja niitä mausteita ja muita juttuja, joita haluan)
Mutta näitä kaikkia voin halutessani tehdä kaupungissakin. Mitä sellaista pienempi paikkakunta toisi mukanaan, mitä täältä en saa?
Tulisiko evankelisen herätysliikkeen syntysijoille asettuminen ristiriitoja? Olen kyllä uskovainen, mutta suvussani on useampikin naispappi enkä alkaisi tästä asiasta kyllä hymistelemään, jos joku alkaisi puhua naispappeutta vastaan.
Me lomaillaan monta kertaa vuodessa mun kotipaikkakunnalla ja isovanhemmat saman verran täällä meillä. Luulisi että mahdolliset lapsenlapset innostaisivat teidän vanhempia käymään useammin kylässä ;)
Miehen äitiä on tosi vaikea saada lähtemään mihinkään. Nytkin haluaa aina vaan meidät sinne heille - samoin muiden lastensa kanssa. Kävisi varmaan just pakolla kerran vuodessa meidän luona. Hänellä on jo muiden lastensa kautta lapsenlapsia, tuskin meidän lapsi olisi niin iso houkutin.
Mun vanhemmat ei myöskään varmaan kovin usein kyläilisi. Ehkä heitä voisi vähän useammin odottaa kuin miehen äitiä, mutta tuskin 2 kertaa vuodessa useammin. Hekin sanoisivat, että tulkaa te tänne, ei he viihdy muiden nurkissa.
suuri rooli on teekipoilla, viinillä ja jugend-huonekaluilla?