Melko raskas akka tossa Hiljaa Toivotut

ettei halua enää odottaa yhtään, koska on jo odottanut niin pitkään. Tämä siis, kun keskustelivat miehensä kanssa ivf-hoitoihin siirtymisestä. Nainen halusi yksityiselle ja mies olisi vielä odottanut julkisen jonossa. Av:n ja aloittajan mittakaavassa siis aivan järkyttävän suuri virhe ja se teki naisesta heidän silmissään tunnekylmän ja halveksittavan ihmisen.

Naurettava ajattelutapa.

Mitä se nainen sitten teki?

ettei halua enää odottaa yhtään, koska on jo odottanut niin pitkään. Tämä siis, kun keskustelivat miehensä kanssa ivf-hoitoihin siirtymisestä. Nainen halusi yksityiselle ja mies olisi vielä odottanut julkisen jonossa. Av:n ja aloittajan mittakaavassa siis aivan järkyttävän suuri virhe ja se teki naisesta heidän silmissään tunnekylmän ja halveksittavan ihmisen.

Naurettava ajattelutapa.

Mitä se nainen sitten teki?

Olet kuvottava ap. Ja empaattinenkin olet vielä, ja paskat.



Jos niitä syvimpiä ja ikävimpiä tunteita ei voi omalle puolisolleen näyttää, niin suhteessa on kaikki pielessä. Molemmat parit olivat rakastavia toisiaan kohtaan, ja olen onnellinen, että molemmat saivat lopulta lapsen.

ja puhun siis molemmista pariskunnista.

Vaalea nainen oli ollut hoidoissa jo kuusi vuotta ja kokenut useita keskenmenoja. Se tuo mukanaan erilaisen suhtautumistavan, kuin hoidoissa vasta alkutaipaleella olevilla.

Alussa innostuu jokaisesta hoidosta, toiveet nousevat pilviin ja on aivan varma, että nyt onnistuu. Kun se testi sitten onkin negatiivinen, niin pudotus pohjalle on niin raju, että tunteet tulevat väkisinkin pintaan. Sinusta siis tumma nainen ei olisi saanut näyttää tunteitaan ja koska näin kuitenkin teki, hän on vitsi? Katsohan tarkaan peiliin ja mieti sanojasi.

..se vaalea nainen ja sen mies oli ihan fiksuja, mut siitä toisesta pariskunnasta oli tehty ihan vitsi sen vaimon raivoamisilla ja poraamisilla. Onneks se vaalee nainen tuli raskaaksi :)

ja on hyvä äiti kaikille lapsilleen. on nykyään monta lasta :)

se teitä noin ärsyttää?

Sellainen 100 lasissa kaikissa tunteissa. Kun tekivät testiä mietti jo vaunujen merkkiä JOS se oliskin tällä kertaa positivinen ja kun se oli nega niin tunteet vaihtuivat toiseen äärilaitaan.

Vaikutti lisäksi melko nuorelta, toisen pariskunnan nainen oli selvästi jo iäkkäämpi ja heillähän olikin jo 6 vai 8 vuotta hoitoja takana ja harkitsivat jo lopettamista. Kuten lääkäri sanoi naiselle, että tämä kai alkaa olla sulle jo niin tuttua etä ei samalla tavalla enää reagoi ikäviin uutisiin vaikka ne aina satuttavatkin.

Ja tosta puolisolle purkautumisesta, mä olen ravonuut siitäkin puolisolle että mun autosta puhkesi rengas ja raivoan myös muista täysin naurettavista asioista (ja juu, olen hirveä akka). Että ymmärrän kyllä että se suru ja pettymys ensireaktiona purkautuu siihen kaikkein rakkaimpaan eikä se sitä rakkautta vähennä.

Itse olen aina niin harkitsevainen ja hillitty, että ihan rassaa.

muut voivat jeesustella ymmärtävänsä.

Kertoo ap:stä aika paljon muutenkin, jos yleisnimitys naiselle on "akka".

pitkä jakso koko ajan sellaisessa tilanteessa jossa olette ehkä kaikkein haavoittuvimmillanne ettekä kuvauksen aikana voisi ietenkään tietää mikä on lopputulos ettekä myöskään sitä, mikä lopulta päätyy ohjelmaan ja mikä ei.



Tuskin molempien parien ajatusmaailma tuona aikana pyöri 24/7 noissa hoidoissa vaikka dokumetti sellaisen kuvan tarkoituksellisesti antoikin. En mä usko että se vaalea nainen ja miehensä istuivat joulusta syksyyn siinä sohvalla tai ruokapöydän ääressä keskustelun sivuamatta mitään muuta aihetta kuin hoitoja.



En usko että kenekään elämästä saisi tuollaisessa tilanteessa pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, ei edes kaunis pieni elämä bloggaajan ;)

Ja hoitoputken loppuvuosina minusta oli tullut vaalean naisen kaltainen. Alussa olin todella innostunut aina, kun hoito oltiin saatu tehdyksi ja odottelin innoissani testipäivää. Mietin, että josko olenkin jo raskaana enkä vain vielä tiedä sitä. Oli sitten valtava pettymys joka kerta, kun testasin negan tai vuoto ehti jo ennen sitä alkaa, kuten usein kävi. Kun niitä negoja ehtii testata hoitojen jälkeen parikin vuotta, alkaa pikkuhiljaa kyynistyä. Tulin kuitenkin raskaaksi kaksi vuotta hoidoissa oltuamme ja olin todella onnellinen ja innoissani. Ei edes käynyt mielessä, että jokin voisi mennä enää pieleen, kun oltiin jo niin kauan yritetty. Sehän meni sitten kesken kymmenennellä viikolla. Olin siinä vaiheessa jo ehtinyt neuloa onnellisena tulevana äitinä pienen nutun, tossut ja myssyn ja suru ja pettymys olivat suuria.



Neljän vuoden hoitojen jälkeen olin jo paljon pidättyvämpi käytökseltäni enkä enää miehellekään jaksanut innostua hoidoista ja testailusta, koska testitulos olisi kuitenkin nega tai vaikka olisi plussakin, menisi kesken. Tulin sitten raskaaksi taas, ja vauva kuoli kohtuun kahdeksannella kuulla. Sen jälkeen tilanne oli jo todella paha ja olin masentunutkin, mutta en hakeutunut psykologille siinä pelossa, että meiltä evätään adoptiolupa mielenterveysongelmien perusteella. Aioimme mennä adoptioneuvontaan ja käynnistää prosessit, koska suunnittelimme hoitojen lopettamista. Tulin sitten kuitenkin vielä raskaaksi ja se raskaus sujui onnellisesti loppuun asti, saimme pojan. Ja nyt olen taas tunteellinen ja muistutan enemmän sitä, millainen olin nuorempana. Vaikka ikinä enää en katso elämää niin iloisin odotuksin kuin silloin joskus. Vaikka saimme lopulta elävän lapsen, tie sinne, ja etenkin kohtukuolema, oli tosi raskas.

tumma nainen osasi hienosti sanoittaa tunteitaan. Minä en kokenut sitä mitenkään "kuormittavana" tms. Paljon kamlampaa olisi ollut, jos ne tunteet olisivat jääneet pään sisälle möykyksi.

Dokkarissa mikään muu kuin että tummalla naisella oli liian pieni t-paita päällä.

miten itsekeskeinen ihminen ap on. Olen 100% varma, että jos parin vuoden ajalta sinun elämästäsi kuvattaisiin ne suurimman surun hetket niin sieltä löytyisi myös monta kohtaa, joissa olet helvetin raskas taakka lähimmäisillesi. Ja kun ne kasattaisiin kollaasiksi, ei sinusta olisi mitään hyvää sanottavaa.



Väitä vastaan vain, mutta vain idiootti voi sanoa, ettei koskaan milloinkaan ole itsekäs, varsinkaan surussa. Se, että ihminen on itsekäs muutaman kerran vuosien aikana, on todella minimaalinen määrä. Keskimäärin ihminen on näkyvästi itsekäs lähes päivittäin. Mutta ap:n kaltaiset eivät tietenkään näe sitä itsessään, ei tietenkään.

mutta kumma kyllä tämä ohjelma ei minua liikuttanut. En jotenkin osaa samastua siihen, että halu lapsensaantiin voi olla noin valtava. Että se näyttää olevan kaikki sillä hetkellä.

Toki ihan hauskaa, että sitten saivat lapset ja näin. Mutta ehkä hämmästys vei voiton mun tunteissa tätä katsoessa.

Ei ole siis tarkoitus mollata ketään ja kenenkään tunteita. Hämmästelen vain.

Itselle kun ei koskaan vielä ole vauvakuumeen hitustakaan

iskenyt. En ehkä sitten vain osaa kuvitellakaan miltä se tuntuu...

Sinun lienee mahdotonta samaistua heihin, tai liikuttua.

Itselläni on takana "vain" yksi keskenmeno, mutta kyllä jo sekin toi pintaan paljon sellaisia tunteita ja ajatuksia, joita en olisi itsestäni uskonut.

Ajatuskin siitä, että jäisi kokonaan lapsettomaksi...

Itse elin täysin molempien parien tunteissa mukana. Tuulimunan ja keskenmenon kokeneena tiedän tunteen, kun kaikki haaveet kaatuu. Suru oli sanoin kuvaamaton, kun kolmen kuukauden jälkeen mahassa ei ollutkaan muuta kuin sikiöpussi. Sitten, kun raskauduin kolmannen kerran keskenmenon jälkeen, en enää uskaltanut iloita ennen viimeisiä viikkoja. Jos olisi kolmas kerta peräkkäin tullut epäonnistuminen, en olisi enää jaksanut yrittää.

puolisolleen syyttäen ja halveksuen kun ei pysty käsittelemään omaa pettymystään aikuismaisesti ? Onnea teidän liitoillenne....

Mitä tulee asenteeseen: ihmisen perusluonne tulee esiin aina viimein. Kaiken luonteiset ihmiset tuntevat pettymyksiä, nekin jotka ajattelevat positiivisesti.Eihän siitä olekaan kysymys. Kyse on tavasta käsitellä sitä ja arvostaa myös muita ihmisiä. Oman kiukkunsa ja pettymyksensä keskellä.

En kyllä huomannut mitään ihmeellisen huonoa käytöstä keneltäkään dokkarissa esiintyneeltä.

Tai joo, kyllähän se tumma nainen yhden kerran sanoin vähän ikävästi miehelleen. Tuossa tilanteessa täysin ymmärrettävää. Itse olen kyllä sanonut pahemminkin ihan ilman mitään lapsettomuustragediaa, enkä silti pidä itseäni minään hirviönä, tempperamenttisena ihmisenä vain. Raja toki kulkee jossakin, mutta tuossa ei kyllä oltu lähelläkään mitään rajaa. Ei pitäis olla mahdotonta ymmärtää että ihmiset on erilaisia, toiset pysyy viilipyttynä missä vaan tilanteessa ja toiset ei. Ihan samalla tavalla voisi kysyä, että mistä se kertoo, jos ihmisellä ei edes suuren surun keskellä tunteet kuohu? Jätän kuitenkin kysymättä, koska ihmiset todellakin ovat erilaisia enkä pidä asiallisena sitä, että YHDEN lauseen perusteella lähdetään ruotimaan toisen tunne-elämää.

Mun mielestä molemmat pariskunnat oli luodut toisilleen.

Itseäkin riipaisi aihe enkä kuivin silmin sitä katsellut ja mietin jälleen kerran missä katuojassa olisin ilman ihania lapsiani.



Minusta ap on ihan käsittämättöman paska ihminen! Onneksi en tunne.

Jotenkin ymmärrän ja sitten taas en.

Se tumma oli mun mielestä turhan malttamaton. Jotenkin ymmärrän ja sitten taas en.

Kyse on elävistä, tuntevista ihmisistä. Ei toisen tunteita voi mitätöidä toteamalla, että on turhan malttamaton. Haloo! Ei tämä ollut elokuvaa tai edes tosi-tv:tä vaan dokumentti. Ne tunteet olivat aitoja eikä aidoista tunteista voi ja saa sanoa, että ne olivat liikaa.