Melko raskas akka tossa Hiljaa Toivotut

ap varmaan tarkoittaa, että ko. nainen kuormitti miestä liikaa. Miehen tehtäväksi jäi tukea ja lohduttaa... ei saanut tilaa omille tunteilleen, kun nainen pölmysi tilanteen keskiössä. Tykkäsin miehestä tosi paljon, vaikutti ihanan liikkiseltä tyypiltä.

"toisille tehdään monta aborttia ja toiset ei saa lapsia ollenkaan.." kosketti, koska niin usein täälläkin mietitään aborttia kun se lapsi nyt ei just sovikaan tähän elämäntilanteeseen...

ap varmaan tarkoittaa, että ko. nainen kuormitti miestä liikaa. Miehen tehtäväksi jäi tukea ja lohduttaa... ei saanut tilaa omille tunteilleen, kun nainen pölmysi tilanteen keskiössä. Tykkäsin miehestä tosi paljon, vaikutti ihanan liikkiseltä tyypiltä.

Tummempihan se oli kuitenkin elämässä kiinni; tunteineen ja kaikkineen. Tää vaalea tapaus oli puistattava! Minusta molempien naisten miehet olivat hyviä tyyppejä, hienosti tukivat vaimojaan ja ennenkaikkea pitkähermoisia kavereita.

Tummempihan se oli kuitenkin elämässä kiinni; tunteineen ja kaikkineen. Tää vaalea tapaus oli puistattava! Minusta molempien naisten miehet olivat hyviä tyyppejä, hienosti tukivat vaimojaan ja ennenkaikkea pitkähermoisia kavereita.

tuon dokumentin, ja musta kumpikaan naisista tai pariskunnista ei ollut puistattava. Inhimillisiä ihmisiä suurten asioiden ja tunteiden ääressä.

Ihanaa, että molemmat sitten lopulta saivat lapsen. Itku tuli, kun katsoin.

kaikkea hyväää! Aivan upeaa lukea sinusta; voi onnea vielä pienestä pojasta!

Ja hoitoputken loppuvuosina minusta oli tullut vaalean naisen kaltainen. Alussa olin todella innostunut aina, kun hoito oltiin saatu tehdyksi ja odottelin innoissani testipäivää. Mietin, että josko olenkin jo raskaana enkä vain vielä tiedä sitä. Oli sitten valtava pettymys joka kerta, kun testasin negan tai vuoto ehti jo ennen sitä alkaa, kuten usein kävi. Kun niitä negoja ehtii testata hoitojen jälkeen parikin vuotta, alkaa pikkuhiljaa kyynistyä. Tulin kuitenkin raskaaksi kaksi vuotta hoidoissa oltuamme ja olin todella onnellinen ja innoissani. Ei edes käynyt mielessä, että jokin voisi mennä enää pieleen, kun oltiin jo niin kauan yritetty. Sehän meni sitten kesken kymmenennellä viikolla. Olin siinä vaiheessa jo ehtinyt neuloa onnellisena tulevana äitinä pienen nutun, tossut ja myssyn ja suru ja pettymys olivat suuria.

Neljän vuoden hoitojen jälkeen olin jo paljon pidättyvämpi käytökseltäni enkä enää miehellekään jaksanut innostua hoidoista ja testailusta, koska testitulos olisi kuitenkin nega tai vaikka olisi plussakin, menisi kesken. Tulin sitten raskaaksi taas, ja vauva kuoli kohtuun kahdeksannella kuulla. Sen jälkeen tilanne oli jo todella paha ja olin masentunutkin, mutta en hakeutunut psykologille siinä pelossa, että meiltä evätään adoptiolupa mielenterveysongelmien perusteella. Aioimme mennä adoptioneuvontaan ja käynnistää prosessit, koska suunnittelimme hoitojen lopettamista. Tulin sitten kuitenkin vielä raskaaksi ja se raskaus sujui onnellisesti loppuun asti, saimme pojan. Ja nyt olen taas tunteellinen ja muistutan enemmän sitä, millainen olin nuorempana. Vaikka ikinä enää en katso elämää niin iloisin odotuksin kuin silloin joskus. Vaikka saimme lopulta elävän lapsen, tie sinne, ja etenkin kohtukuolema, oli tosi raskas.

Mulle tuli kyyneleet silmiin tätä lukiessa..

Ja hoitoputken loppuvuosina minusta oli tullut vaalean naisen kaltainen...

Me yritettiin eksän kanssa lasta vuosia ja saatiin parit keskenmenot, mutta meidän pari suhde ei sitä kestänyt vaan kaatui ennen hoitoja. Nyt olen toista kertaa raskaana uudelle miehelle, jonka ei tarvitse sanoa kuin sana seksi ilman kortsua ja mä oon raskaana.

Dokumettin herätti kyllä monenlaisia ajatuksia vuosien varrelta. Musta oli ihanaa katsella, kuinka se tumma nainen jaksoi vielä toivoa ja ajatella positiivisesti testin tuloksia odottaessa. Ja se positiivisuus raskauden vihdoin alettua!!!

Katsoin dokumentin Yle Areenasta tässä joku iltapäivä ja kyyneleet valui pitkin poskia. Ihan muutama minuutti katsomisen jälkeen satuin olemaan facebookissa, kun yhdellä kirppispalstalla tuli myyntiin tuplarattaat. Meidän pitäisi kai hommata sellaiset, joten pysähdyin ilmoitusta tutkimaan. Sitten mä itkin ihan täysillä, pitkään ja hartaasti, kun tajusin, että ne oli sen tumman äidin tuplat!

Katsoin dokumentin Yle Areenasta tässä joku iltapäivä ja kyyneleet valui pitkin poskia. Ihan muutama minuutti katsomisen jälkeen satuin olemaan facebookissa, kun yhdellä kirppispalstalla tuli myyntiin tuplarattaat. Meidän pitäisi kai hommata sellaiset, joten pysähdyin ilmoitusta tutkimaan. Sitten mä itkin ihan täysillä, pitkään ja hartaasti, kun tajusin, että ne oli sen tumman äidin tuplat!

tai en tiedä vaikka olis saaneetkin mutta jos on kans lasta pienellä ikäerolla niin tarviihan silloinkin tuplarattaita.

pidimme molemmat ja mieskin hiljeni joissakin kohdissa. Vaihdoimme pari sanaa miehen roolista ja tunteista tällaisessa tilanteessa ja sanoimme lopuksi kuin yhdestä suusta, että helpolla olemme omat lapsemme saaneet.



Mielipiteeseen on oikeus, mutta jotain ongelmia on kyllä ihmisellä, joka näki näissä dokumentin ihmisissä tai parisuhteissa jotakin puistattavaa.



parisuhteet molemmilla oli varmasti keskivertoa paremmat. Kumpikaan mies ei pelästynyt tai paennut paikalta vaikeallakaan hetkellä, kuten niin moni mies tekisi.



Aivan loistava dokumentti... siis myös miehen näkökulmasta

Tuo toinen ei kikukuttele miehelleen tai syyllistä. Suru on varmasti miehellä yhtä suuri ja tuon tumman naisen asenne on juuri sellainen että huh huh...

Miehensä kanssa kuin vakka ja kansi

Mun mielestä molemmat pariskunnat oli luodut toisilleen.

Itseäkin riipaisi aihe enkä kuivin silmin sitä katsellut ja mietin jälleen kerran missä katuojassa olisin ilman ihania lapsiani.

Minusta ap on ihan käsittämättöman paska ihminen! Onneksi en tunne.

..siis tästä ketjusta. Mutta, musta tuo oli hirveän koskettava dokumentti. Itse olen saanut lapseni helposti, ja tuo kyllä kävi sydämeen, katsoa toisten tuskaa ja lapsenkaipuuta.. :(

Ihania aitoja pariskuntia molemmat, ja ite jotenki tykkäsin tästä tummasta naisesta ihan hirveesti, oli jotenki niin.. aito. :) Ja se mies myös.

Itkuthan siinä piti tirauttaa lopuksi, kun näki/luki että molemmat parit saivat lopulta lapsen. Hieno juttu, ja hyvä että aihetta käsitellään, koska moni ei varmaan tajua kuinka raskasta esim. kaikki hoidot ym. on (en minäkään tajunnut). Tuosta sai edes pienen siivun nähdä sitä, mitä hoidoissa käyvät lapsettomat saavat kestää.

Ei sitä kukaan sanonutkaan, eikö jokainen olisi tuossa tilanteessa surullinen ja loppu, mutta tummahiuksisen naisen yleinen asenne lapsettomuuteen ja lapsen hankkimiseen oli mielestäni aika erikoinen. Jo sekin, että lapsettomuushoitojen aikana miettii ääneen, minkälaiset vaunut sitten ja sitten hankitaan ja vauvanvaatteet on valmiiksi ostettuna, vaikka oletuksen luulisi olevan että lapsi ei tule helposti, tai sitä ei tule ollenkaan.

Koneelle listataan hankittavat tavarat tarkasti heti, kun kuulee kaksoisraskaudesta, josta myös kerrotaan saman tien isovanhemmille.



Olen itse saanut lapseni helposti, tosin luulin siihen asti koko ikäni, etten voi lasta saada ollenkaan. Se hetki, kun sain tietää olevani raskaana, oli siihenastisen elämäni onnellisin, en olisi voinut koskaan uskoa sitä, mutta olin toivonut sitä aina. Asiasta kerrottiin isovanhemmille ja muille "ulkopuolisille" vasta sitten, kun 12 viikon raja oli tullut täyteen. Raskaus oli puolivälissä ennen kuin uskalsin ostaa vauvalle mitään.



Olen ollut jonkun verran tekemisissä lapsettomuudesta kärsivien naisten kanssa ja mielestäni he ovat pääasiassa juuri tätä varovaista tyyppiä. Psyykeelle on aika kova kolaus nähdä negatiivinen raskaustesti, kun pienet vaatteet ovat jo odottamassa ja vaunut mietittynä. Luulisi, että jokainen haluaisi suojella itseään siltä.

ja en tietenkään voi täysin ymmärtää tuskaa ja ahdistusta jota lapsettomuus parisuhteelle aiheutttaa. Mutta sen tunnustan, että esikoista odottaessani "häselsin" ihan samallalailla kuin dokkarin tummatukkainen nainen;-) vaunut ostetttin ja kasatiin puoli vuotta ennen laskettua aikaa ja ensimmäiset vauvanvaatteet ostin plussapäivänä. Ei silloin tullut mieleenkään että jotain voisi mennä pieleen, ei sitä oli vain täynnä onnea ja iloa suuresta ihmeestä! Ehkä itse olen enemmän samanhenkinen kuin tuo dokkarin tunteellinen tummaverikko, se vaalea rouva oli minustakin jotenkin puistattava..

Mutta itse dokkarista, hyvä oli ja taidokkaasti tehty. Palkintonsa ansainnut!

Ei sitä kukaan sanonutkaan, eikö jokainen olisi tuossa tilanteessa surullinen ja loppu, mutta tummahiuksisen naisen yleinen asenne lapsettomuuteen ja lapsen hankkimiseen oli mielestäni aika erikoinen. Jo sekin, että lapsettomuushoitojen aikana miettii ääneen, minkälaiset vaunut sitten ja sitten hankitaan ja vauvanvaatteet on valmiiksi ostettuna, vaikka oletuksen luulisi olevan että lapsi ei tule helposti, tai sitä ei tule ollenkaan.

Koneelle listataan hankittavat tavarat tarkasti heti, kun kuulee kaksoisraskaudesta, josta myös kerrotaan saman tien isovanhemmille.

Olen itse saanut lapseni helposti, tosin luulin siihen asti koko ikäni, etten voi lasta saada ollenkaan. Se hetki, kun sain tietää olevani raskaana, oli siihenastisen elämäni onnellisin, en olisi voinut koskaan uskoa sitä, mutta olin toivonut sitä aina. Asiasta kerrottiin isovanhemmille ja muille "ulkopuolisille" vasta sitten, kun 12 viikon raja oli tullut täyteen. Raskaus oli puolivälissä ennen kuin uskalsin ostaa vauvalle mitään.

Olen ollut jonkun verran tekemisissä lapsettomuudesta kärsivien naisten kanssa ja mielestäni he ovat pääasiassa juuri tätä varovaista tyyppiä. Psyykeelle on aika kova kolaus nähdä negatiivinen raskaustesti, kun pienet vaatteet ovat jo odottamassa ja vaunut mietittynä. Luulisi, että jokainen haluaisi suojella itseään siltä.

Ei sitä kukaan sanonutkaan, eikö jokainen olisi tuossa tilanteessa surullinen ja loppu, mutta tummahiuksisen naisen yleinen asenne lapsettomuuteen ja lapsen hankkimiseen oli mielestäni aika erikoinen. Jo sekin, että lapsettomuushoitojen aikana miettii ääneen, minkälaiset vaunut sitten ja sitten hankitaan ja vauvanvaatteet on valmiiksi ostettuna, vaikka oletuksen luulisi olevan että lapsi ei tule helposti, tai sitä ei tule ollenkaan. Koneelle listataan hankittavat tavarat tarkasti heti, kun kuulee kaksoisraskaudesta, josta myös kerrotaan saman tien isovanhemmille. Olen itse saanut lapseni helposti, tosin luulin siihen asti koko ikäni, etten voi lasta saada ollenkaan. Se hetki, kun sain tietää olevani raskaana, oli siihenastisen elämäni onnellisin, en olisi voinut koskaan uskoa sitä, mutta olin toivonut sitä aina. Asiasta kerrottiin isovanhemmille ja muille "ulkopuolisille" vasta sitten, kun 12 viikon raja oli tullut täyteen. Raskaus oli puolivälissä ennen kuin uskalsin ostaa vauvalle mitään. Olen ollut jonkun verran tekemisissä lapsettomuudesta kärsivien naisten kanssa ja mielestäni he ovat pääasiassa juuri tätä varovaista tyyppiä. Psyykeelle on aika kova kolaus nähdä negatiivinen raskaustesti, kun pienet vaatteet ovat jo odottamassa ja vaunut mietittynä. Luulisi, että jokainen haluaisi suojella itseään siltä.

Näin me olemme erilaisia kaikki.

Itse muistan mm. tehneeni raskaustestin toisesta lapsestamme Stockan vessassa (n vaan sitten pystynyt odotamaan) ja soittaneeni miehelleni saman tien, ostanut sieltä vaaleanpunaisen Bakiton paidan ollessani varma että lapsi on tyttö (ja oli) sekä kertonut asian omille vanhemmilleni kun sinne pääsin hakemaan esikoista hoidosta ja samppanjapullohan siinä avattiin. Tämä kaikki siis n. tunnin sisällä plussasta. Ja tuo paita on tallessa nyt 10 v myöhemmin. Ja tämä ei siis olut "edes esikoinen".

Esikoisesta riemu oli varmaan vielä kuplivampaa ja ekat vauvan vaatteet hankittiin häämatkalta josta oli vielä kuukausien matka plussaan.

Esikoisen pinnasänky oli kasatuna ainakin kuukausi ennen laskettua aikaa, vaikka vauva ei edes nukkunut siinä ensimmäisiin kuukausiin.

Toiset vaan tuntee tarvetta konkretisoida asioita ja näin voi toki pudota korkealta ja kovaa jos jotain käy, mutta olen luonteeltani enemmän optimisti ja ehkä se selittää paljon tämänkin asian käsittelystä. En vaan halunnut käytää aikaa murehtimiseen vaan elää niitä ainutlaatuisia hetkiä. Tästä on varmaan dokumentinkin naisen toiminnassa kyse.