Olen persoonallisuushäiriöinen ja eristäydyin siksi vapaaehtoisesti. Kysymyksiä?
Minulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö. Kuulun siis siihen ihmisryhmään, jota joidenkin mukaan kannattaa välttää kuin ruttoa. Eli minun kanssani ei kannata seurustella tai avioitua ja ystävänäkin olen mahdoton. Luettuani kaikenlaisia kuvauksia siitä, millaista tuhoa voisin saada aikaan, päätin, että olen ihmisten kanssa tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Nyt en ole yli vuoteen tavannut juuri ketään.
Haluatteko kysyä jotain?
Kommentit (500)
Onko "psykis" tämä ahkera kommentoija (PM)? -ap-
Onko "psykis" tämä ahkera kommentoija (PM)? -ap-
Käytän erittäin vähän alkoholia. Yksi ja sama konjakkipullo on ollut 20 vuotta avaamattomana kaapissa. Joskus saatan juoda lasillisen olutta ruokajuomana. -ap-
Avioliitto kesti alle 5 vuotta. -ap-
terapian saamisen vaikeus on kyllä totta, ja kurja juttu.
Toivon, että löydät tavan elää hyvää elämää ja kokea onnea. Toivon sitä todella.
tulee mieleen, että suojaat myös itseäsi eristäytymällä, koska ihmissuhteet tuovat niin ikäviä tunteita?
Jos vain mitenkään tuntuu mahdolliselta niin kannustan sinua aloittamaan terapian uudelleen. Jos vaikka löytyisi sopivampi terapeutti tai jos olisit itse valmiimpi muutokseen? Tai myös vertaistuki joko livenä tai netin kautta voisi auttaa?
Ainakin uusilta pettymyksiltä suojelen itseäni. Onhan tämä ihmissuhteisen lopettaminen myös kaksisuuntaista, sillä monet ovat ilmaisseet, etteivät halua olla kanssani tekemisissä.
Terapia ei ole enää mahdollista, koska minulla ei ole sellaiseen rahaa (sen aiemman kustansi Kela lähes kokonaan). Joskus olen kirjoitellut jonkun vertaistukijan kanssa, mutta nekin suhteet ovat lopahtaneet. -ap-
Avioliitto kesti alle 5 vuotta. -ap-
Numerointini taas vähän ontuu. -ap-
Apua antavan ja apua saavan suhde ei ole koskaan tasavertainen, se on aina valtasuhde sen avustajan hyväksi.
En ota keneltäkään apua, en siis ole kenenkään armoilla tai kenestäkään riippuvainen, tee säkin samoin ap tai et koskaan voi olla täysin vapaa.
Mua niin vituttaa olla riippuvainen kuntoutustuesta ja siitä että sen vastineeksi pitää "hoidossa" käydä.
Ei ole millään lailla vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja siksi en ala sen hoidon suhteen millekään.
Katkaise kaikki riippuvuussuhteesi, vain siten olet täysin vapaa.
Kiitos teille molemmille tiedosta. Kaikkea hyvää PM:llekin! -ap-
ap:n suunnitelma on ihan hyvä.
Ainoaksi ongelmaksi tulee rahoitus. Ainoastaan miljonäärillä on varaa eristäytyä maailmalta.
Miten ap aikoo rahoittaa tämän. Työssäkäymällä hän joutuu jatkuvasti tekemisiin ihmisten kanssa ja asioidessaan sossussa tai kelassa hän jotuuu jatkuvasti tekemisiin ihmisten kanssa. Myös asioidessaan kaupassa hän törmää ihmisiin.Olisi hienoa jos yhteiskuntamme voisi tarjota jokaiselle eristäytymisen, jos niin haluaa.
Kuten aiemmin kerroin, olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja olen ollut yksin jo aika pitkään. Ei siis tarvitse olla miljonääri. Ihmisiä näen, mutta en katso esimerkiksi kaupan kassaa tai hammaslääkäriä ihmissuhteiksi. Vaihdan heidän kanssaan muutaman sanan ja siinä kaikki. -ap-
Ajattelin että tahdot eristäytyä täydellisesti. Täydellinen eristäytyminen ja syrjäytyminen johtaa aina lopulta kodittomuuteen.
Pian et viitsi edes käydä kaupassa etkä kykene hoitamaan itsellesi sairaseläkettä. Lopulta olet koditon, kuten tuhannet muutkin eristäytyneet.
Järkyttävää ajatella että ihmisiä on ulkona kovilla pakkassäillä, vaikka perustuslaki tavallaan turvaa heidän toimeentulonsa niin eivät hae tukia itselleen, kun ovat niin syrjäytyneitä ja eristäytyneitä yhteiskunnasta.Mieti pakkasta. Minä vietin elämästäni 18 vuotta kodittomana. Tiedän mistä puhun. Nautin eristäytyneisyydestä, kun en tiennyt paremmasta. Välttelin ihmisiä täydellisesti. Ajattele nyt mihin alat.
Rankalta kuulostaa. Mutta minulla on eläke ja asunto, joten ei ole mitään hätää siinä mielessä. -ap-
Nää myötäeläjät on sun puolella vain niin kauan kuin et pistä niille vastaan tai esitä vastaväitteitä.
Ne dissaa sut samantien kun lopetat mielistelyn ja kritisoit myötäeläjien tapaa "ymmärtää".
Ne on sun kavereita vaan niin kauan kuin olet niiden kanssa samaa mieltä. Ne etsii aina jonkun "pelastettavan" ja heivaa sen pelastettavan sitten kun pelastettavasta tulee pelastajaansa vahvempi.
Nää myötäeläjät ei kestä vahvoja ihmisiä, ne etsii autettavia. Nää on just niitä jotka kuvittelevat parantavansa alkoholistin tai petturimiehen rakkaudellaan, säälittäviä tyyppejä.
mut elä vahingossakaan parane, sitä nää sun myötäeläjät eivät kestä.
terapian saamisen vaikeus on kyllä totta, ja kurja juttu.
Toivon, että löydät tavan elää hyvää elämää ja kokea onnea. Toivon sitä todella.
tulee mieleen, että suojaat myös itseäsi eristäytymällä, koska ihmissuhteet tuovat niin ikäviä tunteita?
Jos vain mitenkään tuntuu mahdolliselta niin kannustan sinua aloittamaan terapian uudelleen. Jos vaikka löytyisi sopivampi terapeutti tai jos olisit itse valmiimpi muutokseen? Tai myös vertaistuki joko livenä tai netin kautta voisi auttaa?
Ainakin uusilta pettymyksiltä suojelen itseäni. Onhan tämä ihmissuhteisen lopettaminen myös kaksisuuntaista, sillä monet ovat ilmaisseet, etteivät halua olla kanssani tekemisissä.
Terapia ei ole enää mahdollista, koska minulla ei ole sellaiseen rahaa (sen aiemman kustansi Kela lähes kokonaan). Joskus olen kirjoitellut jonkun vertaistukijan kanssa, mutta nekin suhteet ovat lopahtaneet. -ap-
Viranomaisista ei ole erityisemmin haittaakaan, koska kukaan ei vahdi minua, vaikka toisaalta en sitten esimerkiksi terapiaakaan enää saa. -ap-
olen jo hyvää matkaa kannoillasi samoille aalloille.
Minulla vakava masennus. Tuntuu, välillä että ihmiset haluaisivat olla kanssani mahdollisimman vähän tekemisissä. Yritän kuitenkin suoriutua työstä ja vapaa-ajasta lastenkin takia. Olin nuorena se kiukutteleva ja hankala lapsi vanhemmilleni. He olivat minusta aina eri mieltä myös. Toinen antoi periksi ja toinen taas ei olisi antanut. Olen tehnyt hirveitä asioista rakastamilleni ihmisille. Mm. pettänyt miestäni, haukkunut selän takana äitiäni. En tiedä onko mieheni narsisti jollain tapaa. Osaan kyllä loukata häntä todella paljon mutta niin hänkin osaa minua ja syyllistää ja kääntää kaiken syykseni. Mutta tässä on minun sanani häntä vastaan. Itse olen kaiken kertonut nuoruudestani hänelle ja vaikeuksista mutta hän ei juuri mitään minulle omastaan.
Olin aiemmin se joka halusi sosiaalisia kontakteja jne. mutta olin ujo ja hiljainen ja jäin syrjään. Nykyään tuntuu ettei jaksa enään välittää/inostua mistään.
olen jo hyvää matkaa kannoillasi samoille aalloille.
En usko, että minua kannattaa jäljitellä. Mutta jokainen tietysti tekee itse omat valintansa. -ap-
Minulla vakava masennus. Tuntuu, välillä että ihmiset haluaisivat olla kanssani mahdollisimman vähän tekemisissä. Yritän kuitenkin suoriutua työstä ja vapaa-ajasta lastenkin takia. Olin nuorena se kiukutteleva ja hankala lapsi vanhemmilleni. He olivat minusta aina eri mieltä myös. Toinen antoi periksi ja toinen taas ei olisi antanut. Olen tehnyt hirveitä asioista rakastamilleni ihmisille. Mm. pettänyt miestäni, haukkunut selän takana äitiäni. En tiedä onko mieheni narsisti jollain tapaa. Osaan kyllä loukata häntä todella paljon mutta niin hänkin osaa minua ja syyllistää ja kääntää kaiken syykseni. Mutta tässä on minun sanani häntä vastaan. Itse olen kaiken kertonut nuoruudestani hänelle ja vaikeuksista mutta hän ei juuri mitään minulle omastaan.
Olin aiemmin se joka halusi sosiaalisia kontakteja jne. mutta olin ujo ja hiljainen ja jäin syrjään. Nykyään tuntuu ettei jaksa enään välittää/inostua mistään.
Pätevän diagnoosin voi antaa vain psykiatri. Ei varmaan ainakaan haittaa, jos tuollaisista asioista käy keskustelemassa. En usko, että monellakaan on sellaisia läheisiä, joiden kanssa voisi ruotia positiivisessa hengessä kaikkea elämän varrella tapahtunutta. Syyttely taas ei auta ketään. -ap-
Hyväksyntää? Mitä sä sillä hyväksynnällä teet? Sulla on oikeus olla sellainen kuin olet ja jos joku ei sitä hyväksy, se ei ole sun ongelmasi, ole kiitollinen että pääset sellaisesta ihmisestä vaivattomasti eroon.
Mut ihan miten vaan jos sä jotain tyydytystä siitä saat että tunnustat olevasti paska ihminen. Masokisti ja itsesäälissä rypevä inisijä sä ainakin olet, mutta siitähän sä nautit vai?
Harmittaa ap sinun puolesta, että olet joutunut luopumaan ihmissuhteista. Kyllä meille epävakaillekin on tilaa maailmassa.
Minä oirehdin pahiten n. 20-25-vuotiaana, muutettuani lapsuudenkodistani (jossa myös turvattomuutta, välinpitämättömyyttä, alkoholia, väkivaltaa). Noiden vuosien aikana mulla oli paljon lyhyitä ihmissuhteita, jotka kariutuivat epävakauteeni.
Tavattuani nykyisen mieheni koettelin häntä noin vuoden ajan kohtauksillani. Mutta sitten kävi niin, että epävarmuuteni kaikkosi ja kohtaukset vähenivät. Nyt viimeisestä on varmaan 10 vuotta. Elän edelleen saman miehen kanssa, eikä epävakaus ole haitannut elämää vaikeampinakaan kausina. Jossain vaiheessa suunniteltiin eroakin ja itse pelkäsin, että palaan vanhoihin käyttäytymismalleihin hylkäämisen pelon edessä, mutta ei niin kuitenkaan käynyt. Nyt elämme tasapainoista lapsiperheen elämää, kaikki hyvin.
Ja kerron mitä mieltä olen jos niin tahdon. Että mä vihaan näitä Myötäeläjiä, jotka mielistelee ja suoltaa diipadaapaa.