Apua VAIN poikalasten vanhemmilta!

samasta iästä alkaen tytöt on ärsyttäviä ja monet jopa ilkeitä.

Mikään ei ole inahanpaa, kun koululaispojat.

Villeys on takana päin, mutta huumori ja mutkattomuus jäljellä.

vaikka olenkin aina tytöistä tykännyt, niin olen kanssasi samaa mieltä sieltä, että tietyssä iässä tytöt ovat kyllä ärsyttäviä. Teini- tyttö varsinkin on puistattava ajatus :) Mutta eihän ne aina niin mene, että pojillakaan olisi aina helppo murrosikä

ap

vaikka minulla onkin vain yksi lapsi, tyttö. Tuli vain mieleen anoppini, jolla on vain poikia, viisi kappaletta. Hän on usein sanonut, ettei "tiedä" tytöistä juurikaan mitään, kun on vain poikia kasvattanut. Siksi hänestä olikin mukavaa, kun veljekset alkoivat tuoda tyttöystäviään kotiin, ja hän pääsi juttelemaan meidän kanssa "tyttöasioista" :) Samalla täytyy kyllä sanoa, että on kasvattanut hyviä miehiä, jotka ovat joutuneet kotona tekemään myös ne naistenhommat. Anoppi kyllä toteaa, että elämä tyttöjen kanssa olisi varmasti ollut vähemmän riehakasta, mutta monin tavoin myös vaikeampaa. Ja nyt sitten kuuden lapsen mummona (kaikki tyttöjä!) saa tutustua myös näihin pikku prinsessoihin :) Ja ihmettelee, kuinka paljon hankalampaa onkaan olla esiteini tyttönä kuin poikana :D

Ja poikia sain.

Eli kun koen hyvänä puolena sen, että pojat ovat suoraviivaisempia, niin voin kuvitella, ettei se sinua juuri lohduta.

Mitä asioita omasta näkökulmastasi tulet kaipaamaan ilman tyttöjä? Kaipaatko naisseuraa taloon? Haluatko ostella tytöille prinsessavaatteita ja tavaroita?

Hyvä että olet noin avoin ja rehellinen toiveestasi saada tyttö. Mieti, mistä mielestäsi jäät paitsi ja sitä kautta voit joko kompensoida tai luopua.

Olen miettinyt, että kaipaan ainakin kauneutta. Pidän kauniista hiuksista, kauniista tytöistä. Toki poikanikin ovat nyt todella kauniita, mutta pojathan muuttuvat miehiksi ja miehet eivät ole kauniita :) Ehkä olisin kaivannut sitä. En pidä kylläkään mistään prinsessa röyhelöistä enkä pinkistä, että olisin jopa olettanut minun tyttäreni olevan aika poikamainen. Mutta kaunis!

Varmasti olisi myös kiva nähdä "itsensä" pienenä uudelleen. Eihän se niin mene, että pieni tyttö olisi miniversio minusta, mutta nyt minusta tuntuu, että meillä on täällä neljä pikkuista miestäni, mutta minua ei ole missään. En tiedä kuulostaako tämä hullulta? olisin vain halunnut nähdä millanen tyttö minusta ja miehestäni olisi tullut?

ap

mutta aika samassa tilanteessa olen minäkin. Meillä on kuusi poikaa ja seitsemäs tulossa, tämä jää suurella todennäköisyydellä viimeiseksi lapseksi ja kyllä tytönkaipuu on suuri myös minulla.

Olen äärimmäisen onnellinen pojistani, mutta olihan se pettymys kun tämä seitsemäskin paljastui pojaksi.

vau se on paljon. On se niin väärin, että meille ei voida suoda sitä yhtä tyttöä edes. Edes yhtä :( Tsemppiä sinullekin näiden tunteiden läpikäymiseen, raskas on työ edessä

ap

Anopilla on vain yksi lapsi, mieheni. Mutta minua miniäänsä hän puhuttelee tyttärenään. Anoppi käy meillä / me käydään anopilla noin 3 kertaa viikossa ja soittelen melkein päivittäin anopin kanssa.



Minulla on oikein hyvät suhteet äitiini mutta käymme vanhemmillamme 1-2 kertaa kuukaudessa koska asuvat kauempana. Soittelen äidilleni 2-3 kertaa viikossa.



Ei se että sinulla on vain poikia tarkoita etteikö sinulla olisi myöhemmin mahdollisuutta saada "tyttäriä" miniöistä ja kokea lastenlasten kautta elämää tyttölasten kanssa.



Itselläni on viisi veljeä. Minä toivoin aina että olisipa minulla ollut edes yksi sisko. Minusta oli kurjaa olla sisaruksista ainoa eri sukupuolta.



Toivottavasti löydät jotain joka saa olosi paremmaksi ja opit nauttimaan elämästäsi sellaisena kuin se on.

Ehkä minulla on sekin, että ainakin isoimmat poikani ovat yvin poikamaisia. Eivät kiinnostu oikein mistään neutraalista, kaikki kiinostuksen kohteet ovat niitä tyypillisä poikien juttuja.

ap

Minulla kolme poikaa, ja on ollut ihanaa saada oppia kaikkia "poikien juttuja". Ei sillä, että vieläkään olisin erityisen ihastunut örkkeihin tai autoihin, mutta nautin suuresti päästessäni sisään uuteen maailmaan :) Heittäydy sinne, huomaat kuinka iloisia poikasi ovat kun olet heidän jutuistaan kiinnostunut! Se hellyyttävä innostus, kun suu vaahdossa ja silmät loistaen vouhotetaan jostakin gormitista...se on vaan niin suloista :)

Minä olen sydämestäni ylpeä tuosta hunnilaumasta, joka valtaa vaikka 20-neliöisen eteisen skeiteillään ja kanootinkokoisilla lenkkareillaan ja putsaa jääkaapin tehokkaammin kuin heinäsirkkalauma afrikkalaisen pellon. Saatan olla kyllä vähän hullukin...:)

Itse en tosin ole koskaan ollut mikään prinsessa- tmv.tyyppi, en kyllä myöskään poikatyttö. Mutta ole avoin ap, poikien maailmassa on paljon jännittäviä ja myös suloisia asioita! Kun uskallat mukaan, he aina toisinaan näyttävät sinulle vilauksen myös siitä pehmeästä puolestaan.

Ymmärrän myös, että olet ap nyt hiukan masentunut ja ehdotankin, että menisit puhumaan jollekin surusi pois. Kun tekee päätöksen, että ei enää tee lapsia poikien jälkeen, on kuin hautaisi sen syntymättömän tytön, vaikkakin se on vain unelma.

Hyvä että purat sydäntäsi täällä, toivottavasti alat hyväksymään asiaa pikkuhiljaa etkä anna pettymyksen haitata suhdetta muihin lapsiisi. On tärkeää yrittää päästä asian yli, mutta ei vain haudata sitä syvemmälle sieluun jossa se sitten katkeroittaa sinua.

Nyt leuka ylöspäin, pojat kyllä pitävät sinusta hyvää huolta loppuelämäsi.

sinä sen anoiksi puit. Tunne on juurikin tuo, aivan kun olisi menettänyt tyttärensä. Jotain mitä ei oikeasti koskaan ollut, mutta ajatuksissa se aina oli. Ollen harmitellut usein juuri sitä, että annoin itseni kuvitella koko lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuuteni, että minulla on joskus tyttöjä lapsena. Pilasin niillä ajatuksillani elämäni. Nyt kärsin siitä. Kenenkään ei pitäisi olettaa saavansa lapsia, eikä olettaa saavansa tyttöjä/poikia. Koska ikinä ei tiedä miten käy. Ja sitten tämä suru mikä pitää kohdata ja mitä kukaan ei ymmärrä, on vaan niin ylivoimaisen vaikeaa. Mutta pakkoha sitä on!

ap

Ainoastaan toisesta lapsesta vähän jopa odotin, että olis tyttö, mutta poika kelpas yhtä hyvin :)

Olen kasvanut tähän poikaelämään ja neljännen jälkeen sanoin, että voisin vielä vauvan tehdä, mutta liian suuri riski, että se on tyttö.

Ja kun sitten viidettä odotin, niin voi sitä iloa, kun ultrassa varmistui pojaksi. Saan jatkaa entiseen tahtiin elämää..

En ole koskaan välittäny pienistä tytöistä. Esim. siskon tytöt tuntuu hyvin vieraille ja en ole edes välittäny heitä hoitaa (ovat nyt 26 ja 18) ja ei olla tekemisissä nykyäänkään. Mutta toisen siskon pojan kanssa olen (27 v) ja tavataankin aina silloin tällöin.

Töissäkin olen miesvaltaisella alalla. Mulla ei ole yhtään naispuolista työkaveria. Ja en edes halua.

kuulostaa siltä, että et ole sujut oman etkä toisten naiseuden kanssa... surullista tietysti myös poikiesi kannalta sillä kyllähän hekin sen asenteesi omaavat että naiseus on jotain huonoa ja ikävää...eivätkä sen vuoksi pysty aikuisena onnellista parisuhdetta rakentamaan, elleivät sitten rupea homoiksi.

Meillä on 2 poikaa, toivomme kolmatta lasta ja toivon siitäkin poikaa :).

Sisarella on 3 tyttöä ja niin rakkaita kun ovatkin, niin sovin paremmin poikalasten äidiksi.. Minua hermostuttaa tyttöjen/ naisten pelit, poikien kanssa on helpompi tulla toimeen.

Toisaalta, kun ei itsellä ole tyttöjä, niin vaikea verrata, ehkä jää jostain paitsi, mutta eihän sitä elämässä kaikkea tarvitse saada.

Jos isä ei ala poikien kanssa liittoutumaan niin en usko, että mitään pelkoa ulkopuoliseksi jäämisestä on, mehän ollaan näiden ihanien poikien äitejä!!

Ja kuten joku jo kirjoittikin, on olemassa sanonta, että pojilla saa tyttäriä :).

mutta eihän ne miniät kait ihan sama asia ole kun omat tyttäret kuitenkaan. Toivottavasti saat pojan taas. Pettymystä lapsen sukupuolesta en toivo kenellekään!

ap

Meillä oli pitkään kolme poikaa. Rakkaita kaikki! Koko ajan kaipasin omaa tytärtä. Kipuilin ihan saman asian kanssa kuin sinä nyt. Tiedän tunteesi ja kipusi hyvin!

Sitten elämä yllätti seitsemän vuoden jälkeen. Olin raskaana! Pelkäsin kuolemakseni että vauva olisi poika, ihan rehellisesti pelkäsin...

Meidän neljäs lapsemme oli kuitenkin tyttö! Voi ihmettä ja onnea!! Jokin tyhjä aukko minun elämässäni täyttyi. Olen hänestä valtavan kiitollinen!

Tiedän että et välttämättä kaivannut tällaista viestiä, mutta minun tyttötuskani helpotti näin.

en tiedä onko apua, mutta m ulla ihan vastaava tilanne, poikia tuli. Yhtään lasta ei enää tule ja viimeisimmän pojan jälkeen tytöstä luopuminen oli ehkä helpointa. Mihin minä tyttöä tarvitsisin? Poikani ovat aivan ihania, hienoja ihmisen alkuja. Joskus en jaksa heidän juttujaan, mutta tuskin jaksaisin tyttöjen prinsessa, krääsä ja söpöily juttuja senkään vertaa. Poikien kanssa elämä on helppoa ja suoraa, ei tarvitse liikaa varoa kenenkään hienotunteisuutta. En jaksa askarrella ja monet ystäväni ovat kertoneet tyttöjen olevan kovia vinkumaan ja marisemaan. En jaksaisi mitään keikistelyä.



Näin on hyvä, minä saan olla se talon ainoa vois mulle olla jotain muuta kuin poika. Ja poikien kanssa puhutaan suoraan ihan kaikista asioista mitä elämässä on, he jaksavat kuunnella ja vastata sekä pohtia, ovat ihanan huolehtivaisia pikkuveljestään. Rakastan heitä koska he ovat minulle maailman ihanimmat ja upeimmat lapset. Kenenkään muun tyttöön en heitä vaihtaisi, omaa tyttöä en osaa kuvitella. Olen sopeutunut tilanteeseeni, ja saanut kaikki mahdollisuuteni saada terveitä lapsia. Lopulta tuo sukupuoli asia on aika epäolennainen. Ja pojat tuo tyttöjä myöhemmin kotiin!

suhteesta miniään voi tulla läheisempi silloin, jos ei perheessä ole omia tyttäriä. Itsellä on läheinen suhde anoppiini, mut anopilla onkin vain 2 poikaa eikä tyttäriä. Jos anopilla olis tytär ja he olisivat hirveän läheisiä keskenään, jättäytyisin itse varmasti etäisemmäksi. Myös mieheni veljen vaimolla on hyvä suhde anoppiinsa.



Itsellä on kaksi poikaa, ja joskus mietin juuri tuota aikaa, jolloin pojat ovat perustamassa omaa perhettä: muistavatko he enää äitiänsä? Mutta kun olen miettinyt ihan lähipiirinkin perhekuvioita, niin olen huomannut, ettei se sukupuoli ole suhteita määrittävä tekijä, vaan on luonne- ja elämäntilannekysymys. Jos olisin itse joutunut valitsemaan, otanko kaksi poikaa vai kaksi tyttöä, olisin päätynyt poikiin.

mä en ollut koskaan ajatellut tulevien lasteni sukupuolta. kakkosesta toivoin ja odotin tyttöä ja pienen hetken olin pettynyt kun kuulin et tuleekin poika mutta pian osasin iloita leikkikaverista esikoiselle. kolmannen syntyessä olin jo niin ihastunut poikien maailmaan etten tyttöä toivonutkaan.

joskus käy mielessä millaista olisi kun näkee jonkun pienen nätin tytön. mutten koe kaipuuta silti. yksi tärkeä syy on se että mielestäni on helpottavaa etten ole pojillemme ulkoisesti roolimalli. mulla on vähän ylipainoa ja en ole oikein koskaan ollut sinut ulkonäköni kanssa, enkä välitä vaatteista ja laittautumisesta. jos mulla olisi tyttö, kokisin paineita naisen mallina olemisesta. nyt voin vain harmitella jos mieheni antaa mielestäni vääränlaisen mallin miehenä olemisesta, mutta en ole siitä itse vastuussa. vanhemmuus on rankka laji muutenkin ja pitää kuitenkin olla esimerkkinä muuten, niin olen tyytyväinen tästä.

en ole mikään poikatyttö ollut koskaan ja poikien maailma oli mullekin uusi mutta jotenkin sopii mulle paremmin. tuntuu että pojat ei ole niin kieroja kuin tytöt. aluksi oli vaikea tottua siihen fyysiseen tönimiseen ja muuhun joka alkoi eskarissa suurin piirtein. sit kun siitä päästiin yli, poikamaailma näytti taas hyvät puolensa.

allekirjoitan täysin myös edellisten vastaajien mainitsemat yksilölliset erot - omat kolme poikaani ovat kaikki hyvin erilaisia ihmisiä ja mitä enemmän kasvavat sitä enemmän ihastun heidän persooniinsa. jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet ja lahjakkuudet. kaikki ovat liikunnallisia mistä iloitsen kovasti, itselleni on jäänyt sellainen tunne että olisin pitänyt liikunnasta ja minusta olisi tullut erilainen ihminen jos vanhemmat olisivat kannustaneet ja panostaneet asiaan, joten itse teen niin. ja olen itsekin löytänyt liikkumisen ilon yhdessä lasten kanssa! olen myös aina pitänyt peleistä joten pelailemme paljon kaikkea mahdollista. vietän kaiken vapaa-aikani lasteni kanssa joten meillä on läheiset välit ja tiedän että tulee aina olemaan, ja paljon läheisemmät kuin minulla oli äitini kanssa. pojillani on hyvät välit myös isänsä kanssa mutta sattuneesta syystä minä kuitenkin vietän eniten aikaa heidän kanssaan ja siksi olemme erityisen läheisiä. 10-vuotias poikani käy kanssani saunassa ja kertoo minulle kaikki asiansa :-) voi olla että jossain vaiheessa yhdessä saunominen loppuu eikä kaikkea tarvitsekaan enää äidille kertoa mutta olen varma että läheiset välit säilyvät aina.

tärkeintä on että nautin joka hetkestä poikien kanssa. poikien maailma on ihanan rento! älä sinä ap enää hukkaa aikaasi kaivaten jotain mitä et tule saamaan vaan ala heti nauttia ihanista lapsistasi ja tutustua heihin, saatat vielä yllättyä!

minä olisin mieluusti ollut roolimalli. Koen olevani hyvä ihminen ja minulla on mielestäni hyvät arvot ja terveet elämäntavat. Olisi ihana ollut olla jollekin roolimalli. Nyt minulla on vähän sellainen olo, että ihan sama miltä näytän tai mitä teen, kun ei se ketään koskaan kiinnosta kuitenkaan. Pojat eivät vällitä miltä näytän tai olenko käynyt kampaajalla koska viimeksi. Voin olla mörkö vaan.

Ehkä tuo onkin se yksi isommista asioista mitä jään ilman! En ollut tuota ajatellut.

ap

Anopilla on vain yksi lapsi, mieheni. Mutta minua miniäänsä hän puhuttelee tyttärenään. Anoppi käy meillä / me käydään anopilla noin 3 kertaa viikossa ja soittelen melkein päivittäin anopin kanssa.

Minulla on oikein hyvät suhteet äitiini mutta käymme vanhemmillamme 1-2 kertaa kuukaudessa koska asuvat kauempana. Soittelen äidilleni 2-3 kertaa viikossa.

Ei se että sinulla on vain poikia tarkoita etteikö sinulla olisi myöhemmin mahdollisuutta saada "tyttäriä" miniöistä ja kokea lastenlasten kautta elämää tyttölasten kanssa.

Itselläni on viisi veljeä. Minä toivoin aina että olisipa minulla ollut edes yksi sisko. Minusta oli kurjaa olla sisaruksista ainoa eri sukupuolta.

Toivottavasti löydät jotain joka saa olosi paremmaksi ja opit nauttimaan elämästäsi sellaisena kuin se on.

ja toivottavasti saan yhtä kivan miniän joskus kun sinun anoppisi on saanut :)

..ainahan joku pojista saattaa kasvaakin pikku neidiksi, siis ihan tosi. Mun kaverilla on 5 poikaa joista yksi on ihan pienestä asti halunnut leikkiä vaan nukeilla, meikkipäillä jne. ja pitää kotona peruukkia koska tahtoo tyttömäisen pitkän tukan. Harrastaa ratsastusta ja balettia. Aivan ihana pakkaus :) Nyt 9v. Alkujärkytyksen jälkeen äiti totesi että no siinähän se tyttö mitä aina haaveiltiin, vähän väärät vehkeet vaan jalkojen välissä mutta sehän toki on aikuisena korjattavissa.

mina taas en ole ikina halunnut tyttoa. samaistun poikien mutkattomaan ja hauskaan maailmaan paremmin. ja pienet pojat rakastavat aitejaan niin mahdottoman ihanasti. suhde poikiin on aidilla aikuisenkin yleensa parempi. aiti - tytar suhde on usein vaikea. ole onnellinen ihanista pojistasi.

Ehkä minulla on sekin, että ainakin isoimmat poikani ovat yvin poikamaisia. Eivät kiinnostu oikein mistään neutraalista, kaikki kiinostuksen kohteet ovat niitä tyypillisä poikien juttuja.

ap

Minulla kolme poikaa, ja on ollut ihanaa saada oppia kaikkia "poikien juttuja". Ei sillä, että vieläkään olisin erityisen ihastunut örkkeihin tai autoihin, mutta nautin suuresti päästessäni sisään uuteen maailmaan :) Heittäydy sinne, huomaat kuinka iloisia poikasi ovat kun olet heidän jutuistaan kiinnostunut! Se hellyyttävä innostus, kun suu vaahdossa ja silmät loistaen vouhotetaan jostakin gormitista...se on vaan niin suloista :)

Minä olen sydämestäni ylpeä tuosta hunnilaumasta, joka valtaa vaikka 20-neliöisen eteisen skeiteillään ja kanootinkokoisilla lenkkareillaan ja putsaa jääkaapin tehokkaammin kuin heinäsirkkalauma afrikkalaisen pellon. Saatan olla kyllä vähän hullukin...:)

Itse en tosin ole koskaan ollut mikään prinsessa- tmv.tyyppi, en kyllä myöskään poikatyttö. Mutta ole avoin ap, poikien maailmassa on paljon jännittäviä ja myös suloisia asioita! Kun uskallat mukaan, he aina toisinaan näyttävät sinulle vilauksen myös siitä pehmeästä puolestaan.

kyllähän sitä pitäisi noihin vouhotuksiin ehkä vähän lähteä mukaan. Olen vain ollut niin katkera tytön puutteesta, että en ole oikein antanut itselleni mahdollisuuta innostua örkeistä. Tai edes hitusen tutustua siihenkin puoleen. Yleinsä passitan isänsä luokse vauhkoomaan niitä taistelu juttujansa. Voisin ottaa tähänkin uuden lähestymistavan.

ap

mä en ollut koskaan ajatellut tulevien lasteni sukupuolta. kakkosesta toivoin ja odotin tyttöä ja pienen hetken olin pettynyt kun kuulin et tuleekin poika mutta pian osasin iloita leikkikaverista esikoiselle. kolmannen syntyessä olin jo niin ihastunut poikien maailmaan etten tyttöä toivonutkaan.

joskus käy mielessä millaista olisi kun näkee jonkun pienen nätin tytön. mutten koe kaipuuta silti. yksi tärkeä syy on se että mielestäni on helpottavaa etten ole pojillemme ulkoisesti roolimalli. mulla on vähän ylipainoa ja en ole oikein koskaan ollut sinut ulkonäköni kanssa, enkä välitä vaatteista ja laittautumisesta. jos mulla olisi tyttö, kokisin paineita naisen mallina olemisesta. nyt voin vain harmitella jos mieheni antaa mielestäni vääränlaisen mallin miehenä olemisesta, mutta en ole siitä itse vastuussa. vanhemmuus on rankka laji muutenkin ja pitää kuitenkin olla esimerkkinä muuten, niin olen tyytyväinen tästä.

en ole mikään poikatyttö ollut koskaan ja poikien maailma oli mullekin uusi mutta jotenkin sopii mulle paremmin. tuntuu että pojat ei ole niin kieroja kuin tytöt. aluksi oli vaikea tottua siihen fyysiseen tönimiseen ja muuhun joka alkoi eskarissa suurin piirtein. sit kun siitä päästiin yli, poikamaailma näytti taas hyvät puolensa.

allekirjoitan täysin myös edellisten vastaajien mainitsemat yksilölliset erot - omat kolme poikaani ovat kaikki hyvin erilaisia ihmisiä ja mitä enemmän kasvavat sitä enemmän ihastun heidän persooniinsa. jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet ja lahjakkuudet. kaikki ovat liikunnallisia mistä iloitsen kovasti, itselleni on jäänyt sellainen tunne että olisin pitänyt liikunnasta ja minusta olisi tullut erilainen ihminen jos vanhemmat olisivat kannustaneet ja panostaneet asiaan, joten itse teen niin. ja olen itsekin löytänyt liikkumisen ilon yhdessä lasten kanssa! olen myös aina pitänyt peleistä joten pelailemme paljon kaikkea mahdollista. vietän kaiken vapaa-aikani lasteni kanssa joten meillä on läheiset välit ja tiedän että tulee aina olemaan, ja paljon läheisemmät kuin minulla oli äitini kanssa. pojillani on hyvät välit myös isänsä kanssa mutta sattuneesta syystä minä kuitenkin vietän eniten aikaa heidän kanssaan ja siksi olemme erityisen läheisiä. 10-vuotias poikani käy kanssani saunassa ja kertoo minulle kaikki asiansa :-) voi olla että jossain vaiheessa yhdessä saunominen loppuu eikä kaikkea tarvitsekaan enää äidille kertoa mutta olen varma että läheiset välit säilyvät aina.

tärkeintä on että nautin joka hetkestä poikien kanssa. poikien maailma on ihanan rento! älä sinä ap enää hukkaa aikaasi kaivaten jotain mitä et tule saamaan vaan ala heti nauttia ihanista lapsistasi ja tutustua heihin, saatat vielä yllättyä!

minä olisin mieluusti ollut roolimalli. Koen olevani hyvä ihminen ja minulla on mielestäni hyvät arvot ja terveet elämäntavat. Olisi ihana ollut olla jollekin roolimalli. Nyt minulla on vähän sellainen olo, että ihan sama miltä näytän tai mitä teen, kun ei se ketään koskaan kiinnosta kuitenkaan. Pojat eivät vällitä miltä näytän tai olenko käynyt kampaajalla koska viimeksi. Voin olla mörkö vaan.

Ehkä tuo onkin se yksi isommista asioista mitä jään ilman! En ollut tuota ajatellut.

ap

Jos olet "kauhea mörkö" tai luuserimarttyyri tai nalkuttava akka, poikasi saavat kuvan, että tuollaisia naiset ovat. Eli se millainen olet ja miten annat itseäsi kohdella vaikuttavat valtavasti poikiesi tulevaisuuteen ja sitä kautta myös omaasi.

Meillä oli pitkään kolme poikaa. Rakkaita kaikki! Koko ajan kaipasin omaa tytärtä. Kipuilin ihan saman asian kanssa kuin sinä nyt. Tiedän tunteesi ja kipusi hyvin!

Sitten elämä yllätti seitsemän vuoden jälkeen. Olin raskaana! Pelkäsin kuolemakseni että vauva olisi poika, ihan rehellisesti pelkäsin...

Meidän neljäs lapsemme oli kuitenkin tyttö! Voi ihmettä ja onnea!! Jokin tyhjä aukko minun elämässäni täyttyi. Olen hänestä valtavan kiitollinen!

Tiedän että et välttämättä kaivannut tällaista viestiä, mutta minun tyttötuskani helpotti näin.

en niin, tätä en kaivannut, mutta tämä ei ollut yllätys. Sillä tiedänhän minä, että oloni paranisi HETI jos saisin tytön. Se olisi kuin huppu otettaisiin pois naamalta ja yht äkkiä näkisin kirkkaammin, En voi edes kuvitella miltä se tuntuisi. Mutta koska meille ei ole lisää lapsia tulossa (ja vaikka tulisikin, ne olisivat poikia kuitenkin) niin minä en tule löytämään onnea tuota kautta. Minun on löydettävä joku muu reitti.

ap

en tiedä onko apua, mutta m ulla ihan vastaava tilanne, poikia tuli. Yhtään lasta ei enää tule ja viimeisimmän pojan jälkeen tytöstä luopuminen oli ehkä helpointa. Mihin minä tyttöä tarvitsisin? Poikani ovat aivan ihania, hienoja ihmisen alkuja. Joskus en jaksa heidän juttujaan, mutta tuskin jaksaisin tyttöjen prinsessa, krääsä ja söpöily juttuja senkään vertaa. Poikien kanssa elämä on helppoa ja suoraa, ei tarvitse liikaa varoa kenenkään hienotunteisuutta. En jaksa askarrella ja monet ystäväni ovat kertoneet tyttöjen olevan kovia vinkumaan ja marisemaan. En jaksaisi mitään keikistelyä.

Näin on hyvä, minä saan olla se talon ainoa vois mulle olla jotain muuta kuin poika. Ja poikien kanssa puhutaan suoraan ihan kaikista asioista mitä elämässä on, he jaksavat kuunnella ja vastata sekä pohtia, ovat ihanan huolehtivaisia pikkuveljestään. Rakastan heitä koska he ovat minulle maailman ihanimmat ja upeimmat lapset. Kenenkään muun tyttöön en heitä vaihtaisi, omaa tyttöä en osaa kuvitella. Olen sopeutunut tilanteeseeni, ja saanut kaikki mahdollisuuteni saada terveitä lapsia. Lopulta tuo sukupuoli asia on aika epäolennainen. Ja pojat tuo tyttöjä myöhemmin kotiin!

löydän joskus tuon rennon tunteen tähän asiaan, minkä sinä olet jo löytänyt.

ap