Apua VAIN poikalasten vanhemmilta!

minulla todella hyvä suhde häneen. Luulen, että osittain johtuu siitä, ettei sitä omaa tytärtä ole. Ei tietenkään välttämättä ole näin, mutta ei ole tytär-miniä asetelmaa. Panostaa ihan tosissaan meidän suhteeseen, lapsenlapsetkin ovat hänelle tärkeitä. Ei tule mitään oman tyttären lasten suosimista. Minulla vain sisko, miehelläni veljiä ja meillä tyttö ja poika, ei kukaan näytä kärsineen.

minulla todella hyvä suhde häneen. Luulen, että osittain johtuu siitä, ettei sitä omaa tytärtä ole. Ei tietenkään välttämättä ole näin, mutta ei ole tytär-miniä asetelmaa. Panostaa ihan tosissaan meidän suhteeseen, lapsenlapsetkin ovat hänelle tärkeitä. Ei tule mitään oman tyttären lasten suosimista. Minulla vain sisko, miehelläni veljiä ja meillä tyttö ja poika, ei kukaan näytä kärsineen.

toivottavasti olen yhtä onnekas.

Nyt on pakko lopettaa ja mennä kaitsimaan poikia. Kiitos kaikille tasapuolisesti. Lueseken näitä aina kun on harmitus.

ap

Halusin pelkkiä tyttöjä, koska en voinut sietää meluavia poikia. Tytöillä on kauniita vaatteita ja heille voi sisustaa romanttisen huoneen. Mekot, nukkekodit, barbiet, shoppailu yhdessä... Pufff, tämä kupla puhkesi, vain monta poikaa sain.



Minäkin kävin vuosia psykologilla, mutta ei se auttanut tähän pettymykseen lainkaan! Ei oikeastaan mikään kokonaan poista sitä. Olen jotenkin vain hyväksynyt sen, että mielessäni tulee ehkä ikuisesti olemaan pieni haikeus, mutta en anna sen pilata perheeni elämään.



Poikani ovat fiksuja ja suloisia, läheisiä sekä minulle että isälleen. Yksi on eniten äidin poika, kova halaamaan ja suukottamaan.



Kun oikein mietin, mikä asiassa eniten harmittaa, niin todennäköisesti MUIDEN ajatukset. Inhoan olla säälin kohteena. Minulla on kuitenkin terveet lapset, ihana, aviomies, hyvä työ ja hyviä ystäviä. Mielestäni en tarvitse mitään säälittelyä ja päivittelyä. Poikamme eivät ole mitään erityisen villejä, monet tytöt ovat paljon äänekkäämpiä ja rasittavampia.



Tytönkaipuuseeni on auttanut tehokkaasti, kun pojat kutsuvat tyttöjä kylään leikkikavereiksi! Tyttöjen mystinen ihanuus kaikkoaa nopeasti mielestä, kun huomaa, etteivät he niin ihania prinsessoja ole, vaan välillä sangen hankalia.



Myönnän myös, että kuvitelmieni tyttö on hyvin kaunis. En kadehdi ollenkaan ylipainoisia, silmälasipäisiä, rumia tyttöjä, joilla on rumat vaatteet. Tiedän, olen kauhea ihminen! Mutta nyt pitikin kertoa rehellisesti ajatuksistaan poikien äitinä!

Mulla on poika, yksi lapsi siis enkä tiedä tuleeko enempää. Mä oon niin onnellinen, että olen saanut tutustua pojan maailmaan ja ajatuksenkulkuun, kun ENNEN pojat olivat vieraita minullekin. Nyt olen päässyt kurkistamaan heidän maailmaansa, ja se on hauska, mutkaton ja kiva maailma. Rakastan lastani ja kerron sen hänelle joka päivä. Tutustu sinäkin omiisi, uskon että he ovat ihania pieniä ihmisiä ja mitä läheisemmäksi "päästät" heidät sitä todennäköisemmin teillä on läheiset välit myös aikuisina.

Oikeasti ennen kuin tapahtuu jotain kauheata. Katsokaapa tämän viikkoinen Inhimillinen tekijä, jos jostakin löydätte. Se käsitteli äitiensä pahoinpitelemiä lapsia. Yhtä miestä äiti oli pahoinpidellyt lapsena, koska poika ei ollut tyttö. Edellinen lapsi oli kuollut (tyttö tietenkin) ja seuraavasta lapsesta toivottiin tyttöä, mutta poika tuli. Äiti pahoinpiteli todella sadistisesti lastaan. Riisui alastomaksi, hakkasi vyöllä ja köydellä, ei saanut itkeä tai hakkaaminen jatkui, kunnes lopetti itkun. Mies muuten sairastaa nyt aikuisena rajatilahäiriötä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kärsii myös unihäiriöistä, koska keho ei anna lupaa vaipua syvään uneen. Pitää olla valppaana. Perheessä oli myös muita poika, mutta tämä poika, jonka olisi pitänyt olla tyttö, joutui epäinhimillisen pahoinpitelyn kohteeksi.



Minusta ap:n kaltaiset äidit ovat häiriintyneitä. Vaikka fyysistä väkivaltaa ei esiintyisikään, niin kyllähän tuollainen käytös on henkistä väkivaltaa, joka jättää lapsiin taatusti jäljet.



Toivon todella koko sydämestäni, että ap ei olisi koskaan lapsia saanutkaan.

kun elää päivän kerrallaan, on paljon onnellisempi.

t. tyytyväinen pojan äiti (maailman ihanimman pojan äiti)

On hyvä, että tunteita työstää puhumalla tai kirjoittamalla. Näinhän niissä tunteissa päästään eteenpäin.

En minä sääli ap:n lapsia, säälin hiukan ap:ta itseään, joka vähän pidättelee itseään eikä päästä itseään täysillä siihen lasten maailmaan. Ap kuulostaa hyvältä äidiltä, joka haluaa tulla vielä paremmaksi.

T. 39

Oikeasti ennen kuin tapahtuu jotain kauheata. Katsokaapa tämän viikkoinen Inhimillinen tekijä, jos jostakin löydätte. Se käsitteli äitiensä pahoinpitelemiä lapsia. Yhtä miestä äiti oli pahoinpidellyt lapsena, koska poika ei ollut tyttö. Edellinen lapsi oli kuollut (tyttö tietenkin) ja seuraavasta lapsesta toivottiin tyttöä, mutta poika tuli. Äiti pahoinpiteli todella sadistisesti lastaan. Riisui alastomaksi, hakkasi vyöllä ja köydellä, ei saanut itkeä tai hakkaaminen jatkui, kunnes lopetti itkun. Mies muuten sairastaa nyt aikuisena rajatilahäiriötä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kärsii myös unihäiriöistä, koska keho ei anna lupaa vaipua syvään uneen. Pitää olla valppaana. Perheessä oli myös muita poika, mutta tämä poika, jonka olisi pitänyt olla tyttö, joutui epäinhimillisen pahoinpitelyn kohteeksi. Minusta ap:n kaltaiset äidit ovat häiriintyneitä. Vaikka fyysistä väkivaltaa ei esiintyisikään, niin kyllähän tuollainen käytös on henkistä väkivaltaa, joka jättää lapsiin taatusti jäljet. Toivon todella koko sydämestäni, että ap ei olisi koskaan lapsia saanutkaan.

kun mulla ei ole poikaa, vaan kolme tyttöä.



En mä tommosia mieti, mä otan lapset lapsina.

Olin aina ajatellut että teen pelkästään poikia ja niin kävi sattumalta.

Olen onneni kukkuloilla.



Pojat ovat itsenäisempiä, ei sellaisia lahkeessa ruikuttajia. Puhumattakaan teini-ikäisistä tytöistä pissis ongelmineen. Yök.

Naapurilla on viisi tyttöä ja kyllä käy sääliksi.



Meillä mennään hauskan hullunhauskan välimaastossa ja naapurissa eletään kriisistä uusiin koulutennareihin.



Harmi ettet osaa arvostaa sitä mitä olet saanut, voin adoptoida sinulta pari poikaa lisää jos haluat.

Ainoastaan toisesta lapsesta vähän jopa odotin, että olis tyttö, mutta poika kelpas yhtä hyvin :)



Olen kasvanut tähän poikaelämään ja neljännen jälkeen sanoin, että voisin vielä vauvan tehdä, mutta liian suuri riski, että se on tyttö.



Ja kun sitten viidettä odotin, niin voi sitä iloa, kun ultrassa varmistui pojaksi. Saan jatkaa entiseen tahtiin elämää..



En ole koskaan välittäny pienistä tytöistä. Esim. siskon tytöt tuntuu hyvin vieraille ja en ole edes välittäny heitä hoitaa (ovat nyt 26 ja 18) ja ei olla tekemisissä nykyäänkään. Mutta toisen siskon pojan kanssa olen (27 v) ja tavataankin aina silloin tällöin.



Töissäkin olen miesvaltaisella alalla. Mulla ei ole yhtään naispuolista työkaveria. Ja en edes halua.

Minä ajattelen poikia yksilöinä, enkä nimenomaan poikina. Toinen pojista rakastaa futista, lukemista, piirtämistä, on hiljainen ja mietiskelevä. Toinen elää hetkessä, halaa ja suukottaa, on villi ja puhua pälpättää taukoamatta kuin papupata. Tämän rauhallisen pohdiskelian kanssa ( nyt 7v) istutamma kukkia, ihmettelemme ötököitä ulkona, luemme satuja ja juttelemme. Räväkän pikkuveljen 7v kanssa lasken montako kertaa on juossut huoneen päästä päähän, nautin siitä että joka kolmannen lenkin välissä äiti saa märän suukon, koitan "kestää" äänekkäät miekkailuleikit ja nautin hänen tuomasta menosta ja meiningistä taloon. Kumpikin tykkää leipoa, askarrella ja illan tullen kömpiä äidin kainaloon.



Minä en aio jäädä ulkopuoliseksi, kannustan esikoista futiskentän laidalla, leivon pullaa myyjäisiin ja osaan myös nauttia siitä että aina ei tarvitse olla menossa mukana. Jos örkkitouhut ei itsea nappaa, niin otan naistenlehden ja vahdin poikien menoa puistonlaidalta.



Onhan ne pienet tytöt ja isommatkin ihania, minulle kuitenkin suotiin "vain" poikia ja yhtään en vaihtaisi pois.



Lisäksi olen niin avuton itse teknisissä jutuissa ja lumenluonnit yms ei kiinnosta niin luotan siihen että joku pojistani sitten aikanaan auttaa äitiään näissä asioissa. Se on totta että pojilla ja miehelläni on välillä omia poikien juttuja, mutta en ajattele olevani ulkopuolinen vaan saavani silloin ihan ikiomaa aikaa itselleni.

Mulla on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Ne on pojat on ihanan helppoja kasvatettavia. Niille kun opettaa tuossa 2-6v:nä, että turpiin ei lyödä eikä vasaralla hajoteta vaan rakennetaan niin niiden kanssa on aika suoraviivaista ja helppoa. Tytön kanssa taas mikään ei tunnu olevan mikään suoraviivaista ja helppoa noin kasvatusmielessä. Rakastan toki kaikkia lapsiani, mutta poikien kasvattaminen on helpompaa.

Niin ja niistä tyttöjen jutuista.. Meillä nuo pojat huomaavat ja kehuvat jos äiti on käynyt kampaajalla tai muuten laittautunut. Kommentoivat nätit vaatteet herkemmin jne. ja toisen pojista kanssa minä tuossa sohvalla neulon.

...on täyttä ja mielenkiintoista eri ikävaiheissa. Se, että lapset ovat jotain sukupuolta ja siihen sukupuoleen "kuuluvat" jutut ovat niin toissijaista, niin toissijaista siihen verrattuna, että on etuoikeus elää läheisessä suhteessa juuri näiden lasten kanssa, juuri nyt.



Ajoittain voi käydä mielessä, että olisikohan jotenkin erilaista jos tässä olisi tyttö. Mutta toisaalta käy mielessä myös, olisikohan kauhean erilaista jos minulla olisikin toisenlainen puoliso, tai jos asuisimmekin jossain muualla, tai jos olisin eri ammatissa.



Pidä hyvät ja keskustelevat välit poikiisi, murrosiän myrskyjen jälkeen saat korjata siitä hyvää hedelmää, kun sinulla on ihanat nuoret miehet perheenjäsenenä. Ja sitten tulee niitä puolisoitakin - kokemuksesta voin sanoa, että on paljon helpompi äidin tutustua poikansa tyttöystävään kuin äidin tutustua tyttärensä poikakystävään!

Mitäs jos saisittekin hirmu ruman tytön?

Rakastaisitteko häntä laisinkaan???



Hyi kauhea, miten pinnallisia olette!

Mitäs jos saisittekin hirmu ruman tytön?

Rakastaisitteko häntä laisinkaan???

Hyi kauhea, miten pinnallisia olette!

Pointtini oli, että nämä haavekuvat ovat vain kuvitelmaa. Ei kenenkään, edes niiden tyttölasten äitien, elämä ole koskaan täydellistä. Aina jokin asia harmittaa. Toisella on aina jotain, mikä itseltä puuttuu. Omissa haaveissani kuvittelin nuorena, että jos vain saisin poikaystävän, kaikki ongelmani loppuisivat loppuelämäksi. Tai että kun valmistuisin yliopistosta, olisin ikionnellinen loppuikäni. Tai jos saisin edes yhden terveen lapsen... Jne. Kuvitelmissani se tyttö on kuin mainosten herttainen kiharapää, aina iloinen ja kiltti. Meillä olisi yhtäkkiä pilvin pimein rahaa ostaa vain niitä ihania vaatteita ja sisustaa huoneesta prinsessalinna. Näin ei tietenkään oikeassa elämässä olisi.

t. Se edellinen

Nyt kun kuopus on kohta 4v huomaan, että sitä tyttökaipuuta ei enää ole.



Mulla siihen on auttanut erityisesti se, että olen miettinyt mitä minä ihan oikeasti siinä tyttölapsessa saisin sellaista, mitä en poikalapsessa voisi saada. Mä en ole ikinä ollut mikään hörhellysten ystävä, eikä mulla ole tarvetta tehdä "tyttöjen juttuja", mitä ne sitten ovatkaan. Ja vaatteista kun usein puhutaan, että on ihanaa ostella tytölle mekkoja, nykyään on kyllä pojillekin jo todella paljon makeita vaatteita, ja monia tyylejä, joita voi toteuttaa. Eli en näe tuotakaan puolta mitenkään tyttöjä suosivana.



Ennen kaikkea ap. lapset ovat omia persooniaan. Meillä asuu yksi urheilullinen älykkö, yksi taiteellinen herkkis ja yksi musikaalinen sylinkipeä rämäpää. Se, millainen suhde meillä on aikuisena riippuu ihan siitä, miten minä heihin suhtaudun ja heitä elämässä eteenpäin tuen. Joo, tutkimusten mukaan tyttären perhe on läheisempi äidille kuin pojan, mutta tuo on tilasto. Se ei tarkoita,että aina olisi niin. Omassa perheessäni läheisimpiä ovat appivanhemmat, sitten isäni puolisoineen, ja vasta sitten äitini. Ja tiedän monia perheitä joissa asiat on samoin.



Nauti ap. pienistä pojistasi, pienet pojat on aivan mahtavia!

joten en tuohon kasvuvaiheeseen osaa kommentoida. Kun tulin raskaaksi, toivoin poikaa, ja olin jotenkin suunnattoman onnellinen kun ultra näytti toiveen todeksi. En ole koskaan ymmärtänyt tyttö-toiveita, ja olen ollut salaa pettynyt, kun joku sai 'vain' tytön. Olin ylpeä, että voin antaa miehelleni pojan. Kaikki tämä on tietysti täysin järjetöntä ja epäkorrektia! Jostain syystä tunnen useita mielenkiintoisia poikalapsia, ja useita ärsyttäviä huomionkipeitä pikkuprinsessoja. Kyseessä varmasti kasvatus, ehkä tytöt ovat niitä hemmoteltuja rinsessoja useammin kuin pojat, joita ehkä kasvatetaan tiukemmin? Joka tapauksessa en itse koe jääväni mistään paitsi. Jos uskaltaisin, menisin jopa niin pitkälle että myöntäisin etten halua toista lasta koska se voi olla tyttö, mutta eihän niin voi sanoa! En vihaa muiden tyttöjä, en vihaa yhtäkään lasta, mutta mielestäni esim teinitytöt ovat usein pahempia kuin teinipojat.

Oletko maalta ja uskonnollisesta perheestä, jossa poikalapset olivat niitä ainoita oikeita lapsia ja tytöt eivät mitään? Onko sinulla ongelmia hyväksyä oma sukupuolesi?

Pojat ovat itsenäisempiä, ei sellaisia lahkeessa ruikuttajia.

Hah. Minun tuttavapiirissäni ne kaikki vauvasta saakka naama vinossa marmattavat lapset ovat olleet poikia. Ja mikään ei niin roiku äidin lahkeessa kuin taaperoikäinen poika, ei mikään.

Lisäksi osaavat kieroilla ihan eri asteella kuin pojat. Pojat on rehtejä ja reiluja,

äiti tuntee usein pojan läheisemmäksi kuin tytön.

Tutkimusten mukaan äidit tuntevat tytön läheisemmäksi kuin pojan.