Apua VAIN poikalasten vanhemmilta!

Mutta oikeasti, et jää pelkkien poikien kanssa mistään muusta paitsi kuin vaaleanpunaisista hörhelöistä.

Mulla on tyttö ja poika, mutta vaaleanpunaista hörhelöä meillä ei ole koskaan harrastettu. Tyttö ei ole tykännyt koskaan mistään prinsessa-jutuista tai hörhelöistä, eikä ole pienenä erityisemmin leikkinyt nukeilla ja barbit on ollut aina todella out (Bratzeillä on joskus jotain leikkinyt). On nyt jo 13 v. ja aina vaan menee pelkistetympään suuntaa, mitään kimalletta tai glitteriä ei saa olla missään.

Mulla on jotenkin sellainen tunne itelläni, että ne jotka kovasti toivovat tyttöä, ovat jotenkin jääneet kiinni niihin nukkeleikki -ajatuksiin. Että olisi ihanaa saada oma pikku prinsessa, jonka voisi pukea nätisti ja sen kanssa voisi leikkiä ja puuhastella kaikkea söpöä tyttö-juttua. Ei se vaan välttämättä niin mene, vaikka sen tytön saisikin. Meidän tyttö on hyvä esimerkki, mikään yllämainitusta ei ole toteutunut. Lapsella on oma tahto ja persoona, sukupuolesta huolimatta.

Ja ap:lle sanoisin, että yritä kovasti keskittyä elämään tätä päivää! Se toivomasi/sunnittelemasi tulevaisuus ei todennäköisesti koskaan toteudu niin kuin sinä sen olet ajatellut, ja helposti käy niin, että vanhempana huomaat että elämä jäi oikeastaan elämättä, kun aina vain odotti jotain joka ei sitten koskaan tullut. Ja että omassa elämässä on ollut paljon hienoja ja arvokkaita asioita, joista ei ole osannut nauttia ja arvostaa niitä ajallaan. Huomenna voi olla liian myöhään.

Jos jo nyt murehdit jääväsi ulkopuoliseksi, niin todennäköisesti niin käykin, kun et keskity olemaan läsnä nyt, kun se perusta luodaan suhteelle lasten kanssa.

suhteesta miniään voi tulla läheisempi silloin, jos ei perheessä ole omia tyttäriä. Itsellä on läheinen suhde anoppiini, mut anopilla onkin vain 2 poikaa eikä tyttäriä. Jos anopilla olis tytär ja he olisivat hirveän läheisiä keskenään, jättäytyisin itse varmasti etäisemmäksi. Myös mieheni veljen vaimolla on hyvä suhde anoppiinsa.

Itsellä on kaksi poikaa, ja joskus mietin juuri tuota aikaa, jolloin pojat ovat perustamassa omaa perhettä: muistavatko he enää äitiänsä? Mutta kun olen miettinyt ihan lähipiirinkin perhekuvioita, niin olen huomannut, ettei se sukupuoli ole suhteita määrittävä tekijä, vaan on luonne- ja elämäntilannekysymys. Jos olisin itse joutunut valitsemaan, otanko kaksi poikaa vai kaksi tyttöä, olisin päätynyt poikiin.

kaiken tämän jälkeen valitsisin minäkin varmasti kaksi poikaa enkä kahta tyttöä, mutta se johtuu siitä, että olen jo poikien äiti. Sen verran olen sitten jo päässyt tytönkaipuustani eroon, ehkä. Tai sitten siinäkin olisi taka-ajatuksena, että kolmas voisi vielä ola tyttö. Huoh.

ap

Vain yksi lapsi ja enempää ei tule (ikääkin jo 40+). Poika. Ultrassa melkein pyörryin, koska oli selvää, että saan tytön. Olihan minulla vain siskoja ja mieskien perheensä ainoa poikalapsi.



Nyt ihana poika 5v. Ihania poikia ja tyttöjä ympärillä. Opin poikien maailmasta. En aseta omia toteutumattomia haaveitani häneen samallalailla kuin tyttölapseen, luulen ainakin.



Isoisä sai kopionsa. Pojan, jota hänellä ei ollut. Ja tuo isäni on muutenkin ollut minulle, tyttölapselle, läheisempi kuin äitini. Miksen voisi olla todella läheinen pojalleni myös myöhemmin?



Itse tiesin, että tämä lapsi jää ainoaksi. Mutta jo raskauden aikana ja viimeistään lapsen synnyttyä, tiesin, että hänen piti olla poika. Ja minun tyttövauvahaaveeni, tai oikeastaan olettamukseni, jäi siihen.



Olen onnellinen. Ole sinäkin!

..ainahan joku pojista saattaa kasvaakin pikku neidiksi, siis ihan tosi. Mun kaverilla on 5 poikaa joista yksi on ihan pienestä asti halunnut leikkiä vaan nukeilla, meikkipäillä jne. ja pitää kotona peruukkia koska tahtoo tyttömäisen pitkän tukan. Harrastaa ratsastusta ja balettia. Aivan ihana pakkaus :) Nyt 9v. Alkujärkytyksen jälkeen äiti totesi että no siinähän se tyttö mitä aina haaveiltiin, vähän väärät vehkeet vaan jalkojen välissä mutta sehän toki on aikuisena korjattavissa.

mut en minä ainakaan ole kaivannut mitään nukkeleikkejä, enkä meikkipäitä. En osaa selittää mitä olen kaivannut, mutta sitä ei kyllä täyttäisi poika tyttöjen vaatteissa :)

ap

mina taas en ole ikina halunnut tyttoa. samaistun poikien mutkattomaan ja hauskaan maailmaan paremmin. ja pienet pojat rakastavat aitejaan niin mahdottoman ihanasti. suhde poikiin on aidilla aikuisenkin yleensa parempi. aiti - tytar suhde on usein vaikea. ole onnellinen ihanista pojistasi.

ap

Tykkäsin leikkiä pienenä enemmän legoilla kuin barbeilla. Urheilin ja toivoin olevani poika. En pitänyt hameista lainkaan.

Nyt mulla on kaksi poikaa ja olen ajatellut että en osaisi kasvattaa tyttöjä. En osaisi leikkiä tyttöjuttuja mutta nautin lego ja junarataleikeistä,siitä tietystä villiydestä.

Olen leikkinyt ja hoitanut muiden lapsia sekä poikia että tyttöjä,mutta niissä kumpikaan sukupuoli ei koroatu mun mielestä helpompana tai vaikeampana.

Ajattelin minäkin että varmaan saan tytön ja mietin kuinka osaisin kasvattaa siitä naisellisen kun en itsekään ymmärrä muodista ja ulkonäöstä mitään.

Vaikka sanoin pitäväni siitä tietystä villiydestä niin ei täällä missään viidakossa eletä vailla sääntöjä...

Eipä ajatuksilleen ja haaveilleen mitään voi. Jokainen lapai on kuitenkin tärkeä ja rakas vaikka olisikin "väärää" sukupuolta.

Mutta oikeasti, et jää pelkkien poikien kanssa mistään muusta paitsi kuin vaaleanpunaisista hörhelöistä.

Mulla on tyttö ja poika, mutta vaaleanpunaista hörhelöä meillä ei ole koskaan harrastettu. Tyttö ei ole tykännyt koskaan mistään prinsessa-jutuista tai hörhelöistä, eikä ole pienenä erityisemmin leikkinyt nukeilla ja barbit on ollut aina todella out (Bratzeillä on joskus jotain leikkinyt). On nyt jo 13 v. ja aina vaan menee pelkistetympään suuntaa, mitään kimalletta tai glitteriä ei saa olla missään.

Mulla on jotenkin sellainen tunne itelläni, että ne jotka kovasti toivovat tyttöä, ovat jotenkin jääneet kiinni niihin nukkeleikki -ajatuksiin. Että olisi ihanaa saada oma pikku prinsessa, jonka voisi pukea nätisti ja sen kanssa voisi leikkiä ja puuhastella kaikkea söpöä tyttö-juttua. Ei se vaan välttämättä niin mene, vaikka sen tytön saisikin. Meidän tyttö on hyvä esimerkki, mikään yllämainitusta ei ole toteutunut. Lapsella on oma tahto ja persoona, sukupuolesta huolimatta.

Ja ap:lle sanoisin, että yritä kovasti keskittyä elämään tätä päivää! Se toivomasi/sunnittelemasi tulevaisuus ei todennäköisesti koskaan toteudu niin kuin sinä sen olet ajatellut, ja helposti käy niin, että vanhempana huomaat että elämä jäi oikeastaan elämättä, kun aina vain odotti jotain joka ei sitten koskaan tullut. Ja että omassa elämässä on ollut paljon hienoja ja arvokkaita asioita, joista ei ole osannut nauttia ja arvostaa niitä ajallaan. Huomenna voi olla liian myöhään.

Jos jo nyt murehdit jääväsi ulkopuoliseksi, niin todennäköisesti niin käykin, kun et keskity olemaan läsnä nyt, kun se perusta luodaan suhteelle lasten kanssa.

ap

Verrata minua lapsiaan hakkaavaan ihmiseen :( todella mieltä ylentävää. No mutta tuo kirjoituksesi kertoi enemmän sinusta kuin minusta. Se, että luulet minun olevan huono äiti, kun olen toivonut itselleni tyttölasta, kertoo oikeasti sinusta ihmisenä. Olet niitä ihmisiä joidenka mielestä on huono äiti jos lapsi on tarhassa alle 3-vuotiaana, eikö vain? Kuulostaa yhtä fanaattiselta.

Aivan saman voin sanoa sinulle kuin edellisellekin arvostelijalla, lapseni ovat erittäin rakastettuja ja haluttuja. He eivät kärsi yhtään mitään tähän asiaan liittyen. Ehkä vähän liikaa leluja saavat, siinä heidän elämänsä suurin murhe tällä hetkellä. :)

Miksi kuvittelet, että nämä ajatukseni näkyisi jotenkin käytöksessäni? Oletko itse ihminen joka riehuu heti jos asiat ei mene omien toiveiden mukaan? Tai alkaa hakkaamaan lapsia jos on murheellinen? Väitän sinulle, että kun näkisit minut ja poikani jossain, vaikkapa uimahallissa jossa käymme todella usein, et ikinä arvaisi, että äidin sisällä on suuri suru siitä, että ei saanut tytärtä. Sitä ei näe ulospäin. Ethän sinä muitakaan ihmisten murheita voi nähdä tuntematta ihmisiä, et tämä murhe eroa siitä.

Suvaitsevaisuutta!

ap

että ulospäin ei varmaan näykään. Kulisseja osaat kannatella hienosti, mutta lapsesi kärsivät tuossa tilanteessa. Hae apua. Tuo ylenmääräinen lelujen syytäminen kielii siitä, että yrität kompensoida materialla huonoa äitiyttäsi. Et ole läsnä, eikä välitä.

että jaksan aamulla villejä poikiani.



Sanoi kuka mitä hyvänsä, niin minusta ap-palstalla voi parhaimmillaan olla oikeasti oikein eheyttävä ja terapeuttinen vaikutus. Teidän sananne naiset ovat auttaneet minua tuhat kertaa enemmän kuin käynnit kalliilla terapeutilla :) Aivan mahtavia olette! Kiitos



ap

Verrata minua lapsiaan hakkaavaan ihmiseen :( todella mieltä ylentävää. No mutta tuo kirjoituksesi kertoi enemmän sinusta kuin minusta. Se, että luulet minun olevan huono äiti, kun olen toivonut itselleni tyttölasta, kertoo oikeasti sinusta ihmisenä. Olet niitä ihmisiä joidenka mielestä on huono äiti jos lapsi on tarhassa alle 3-vuotiaana, eikö vain? Kuulostaa yhtä fanaattiselta.

Aivan saman voin sanoa sinulle kuin edellisellekin arvostelijalla, lapseni ovat erittäin rakastettuja ja haluttuja. He eivät kärsi yhtään mitään tähän asiaan liittyen. Ehkä vähän liikaa leluja saavat, siinä heidän elämänsä suurin murhe tällä hetkellä. :)

Miksi kuvittelet, että nämä ajatukseni näkyisi jotenkin käytöksessäni? Oletko itse ihminen joka riehuu heti jos asiat ei mene omien toiveiden mukaan? Tai alkaa hakkaamaan lapsia jos on murheellinen? Väitän sinulle, että kun näkisit minut ja poikani jossain, vaikkapa uimahallissa jossa käymme todella usein, et ikinä arvaisi, että äidin sisällä on suuri suru siitä, että ei saanut tytärtä. Sitä ei näe ulospäin. Ethän sinä muitakaan ihmisten murheita voi nähdä tuntematta ihmisiä, et tämä murhe eroa siitä.

Suvaitsevaisuutta!

ap

että ulospäin ei varmaan näykään. Kulisseja osaat kannatella hienosti, mutta lapsesi kärsivät tuossa tilanteessa. Hae apua. Tuo ylenmääräinen lelujen syytäminen kielii siitä, että yrität kompensoida materialla huonoa äitiyttäsi. Et ole läsnä, eikä välitä.

vaan lasten isä. Joka on btw ihan tosi onnellinen kolmesta pojasta :) se siitäkin teoriasta sitten ;)

Kannattaa lukea kirjoitukset, olen jo hakenut apua, mutta siitä ei ollut apua. Täällä tänään olen saanut apua paljon enemmän kuin missään terapeutilla koskaan. En tosin sinulta!

ap

joten en tuohon kasvuvaiheeseen osaa kommentoida. Kun tulin raskaaksi, toivoin poikaa, ja olin jotenkin suunnattoman onnellinen kun ultra näytti toiveen todeksi. En ole koskaan ymmärtänyt tyttö-toiveita, ja olen ollut salaa pettynyt, kun joku sai 'vain' tytön. Olin ylpeä, että voin antaa miehelleni pojan. Kaikki tämä on tietysti täysin järjetöntä ja epäkorrektia! Jostain syystä tunnen useita mielenkiintoisia poikalapsia, ja useita ärsyttäviä huomionkipeitä pikkuprinsessoja. Kyseessä varmasti kasvatus, ehkä tytöt ovat niitä hemmoteltuja rinsessoja useammin kuin pojat, joita ehkä kasvatetaan tiukemmin? Joka tapauksessa en itse koe jääväni mistään paitsi. Jos uskaltaisin, menisin jopa niin pitkälle että myöntäisin etten halua toista lasta koska se voi olla tyttö, mutta eihän niin voi sanoa! En vihaa muiden tyttöjä, en vihaa yhtäkään lasta, mutta mielestäni esim teinitytöt ovat usein pahempia kuin teinipojat.

Oletko maalta ja uskonnollisesta perheestä, jossa poikalapset olivat niitä ainoita oikeita lapsia ja tytöt eivät mitään? Onko sinulla ongelmia hyväksyä oma sukupuolesi?

taas näitä FEMAKKOJEN puheita, tytöistä ei saa koskaan, siis ei koskaan sanoa yhtään negatiivistä asiaa, muuten on jotenkin tunnevammainen!!!

toiset todellakin inhoavat tyttöjä siis todellakin inhoavat!!!

vanhakansa myös tietää; POIKA TULEE HYVÄ TULEE....

TYTTÖ TULEE TYHJÄ TULEE!

poika vie sukua eteenpäin, tyttö taas ei vie!

mahtavaa saada seitsemän veljestä!!!

tyttöhän ei todellakaan olisi edes sopinut tuohon...

seitsemän veljestä! kuulostaa mahtavalta :)

vanhakansa myös tietää; POIKA TULEE HYVÄ TULEE....

TYTTÖ TULEE TYHJÄ TULEE!

poika vie sukua eteenpäin, tyttö taas ei vie!

Kuka oikeasti nykypäivänä välittää meneekö suku eteenpäin vai ei?

Muutenkin todella vanhakantainen ajatus, koska kyllä se suku siinä tytössä jatkuu ihan samalla tavalla kuin pojassa, miksi ei jatkuisi?? Samoja geenejähän ne kantavat.

Ennenhän tuo perustui hyvin pitkälti siihen, että sukunimi pysyi pojalla kun tyttö taas otti miehen sukunimen, mutta nykyisten sukunimilakien ja -käytäntöjen aikana toikin ajatus on jo perin perin pölyttynyt...

Pojat ovat itsenäisempiä, ei sellaisia lahkeessa ruikuttajia.

Hah. Minun tuttavapiirissäni ne kaikki vauvasta saakka naama vinossa marmattavat lapset ovat olleet poikia. Ja mikään ei niin roiku äidin lahkeessa kuin taaperoikäinen poika, ei mikään.

nyt on ihan pakko todeta, etta nain on nareet!

Meilla on kaksi tyttoa ja kuopus on poika. On sellainen mammanpoika, lahkeessaroikkuja ja imee viela 2-vuotiaana tissiakin, ettei mitaan rajaa, siskonsa taas olivat ihan erilaisia pienina.

Haluaisin viela lisata tahan ja korostaa sellaista, etta myos niista tytoista voi tulla poikamaisia kuten meilla kavi toisen tyton kanssa. Tuntuis helpommalta jos tytto olisi syntynyt pojaksi alunperinkin... Elaa nyt taysin "poikana" :( Ei muuten haittaisi, suren jo nyt kaikkea sita tama lapsi mahdollisti joutuu tulevaisuudessa kaymaan lapi.

Joten ole onnellinen ja tyytyvainen poikiisi!

minulla on kolme poikaa enkä ole ikinä tytärtä edes halunnut. vanhimmat ovat nyt murrosiässä ja elämä sujuu tosi mukavasti, pojat ovat reippaita, reiluja ja mutkattomia.

minulla on kolme poikaa enkä ole ikinä tytärtä edes halunnut. vanhimmat ovat nyt murrosiässä ja elämä sujuu tosi mukavasti, pojat ovat reippaita, reiluja ja mutkattomia.

että olen käynyt terapiassa. Enkä oletakaan, että ymmärtäisit, sillä et ole AINA toivonut tyttöä.

ap

kielsit vastaamasta jos olisi tyttäjö, mutta vastaan kuitenkin:

parahin ap, se että on tyttölapsi, ei tarkoita sitä että voisi jotenkin "tuntea yhteenkuuluvuutta", "harrastaa tyttöjen juttuja", tai "olla sydänystävä tyttärensä kanssa". Katsos kun nämä asiat ovat lapsikohtaisia, ei sukupuolikohtaisia. Persoonien ja yksilöiden erot ovat niin suuret, että sukupuolistereotypioiden karkea yleistys ei päde yksilöihin lainkaan.

Moni nainen haaveilee prinsessajutuista, nukkekodeista, ja tyttöjen touhuista, ja näin pakottaa tiedostamattaan tyttärensä tiettyyn ahtaaseen muottiin.

Itselläni on poika ja tytär, ja tyttö on sellainen rekkamiestyttö ja paljon tiukempi tapaus kun poika. Itsenäinen, ei halua kontaktia äitiin samalla tavalla kuin poika, ei kiinnosta prinsessat, nuket tai kotileikit. Aivan ihana tyttö, reipas ja rohkea, ja juuri omanlaisensa niinkuin pitää ollakin!

Omista lapsistani se poika haluaa viettää aikaa äidin kanssa, on läheinen, kertoo asiansa ja juttunsa äidille, poimii kukkia ja tekee kortteja. Siis juuri se poika, ei tyttö! Ihana poika ja äidille niin kovin rakas.

Molemmat lapset ovat persoonia, lapsia, eivät siis sukupuolensa edustajia. En todellakaan ole mitenkään "pettynyt" että tyttö ei kaipaa symbioottista suhdetta äitiin, koska niin ei pidä ollakaan - se on vain höpöhöpö streotypia!!!

Minua itseäni suututtaa todella paljon nuo äiti-tytär-lässytykset, koska samalla tahtomattaan naiset muokkaavat tiettyä kulttuuriperimää jota tyttöjen kasvatukseen sitten ympätään. Eli tytön pitää olla sellainen ja tällainen ja kuuluu tehdä tiettyjä asioita.

Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset että sukupuoli ei määritä sitä millainen luonne ja persoona on.

Itse olen äitini tytär myös, ja äiti ei ole pitänyt minuun mitään yhteyttä viimeiseen kymmeneen vuoteen eikä ole elämässäni mukana. Haluaa elää vain itselleen eikä siedä meluisia lapsia ja lapsenlapsia. Tässäkin esimerkki siitä että ei se äidin ja tyttären "rakkaudentäyteinen symbioosi" ole ollenkaan mikään itsestäänselvyys.

Omat lapseni ovat minulle aina ensisijaisesti yksilöitä, rakkaita ja ihania sellaisia, enkä ikinä vaadi heitä toimimaan tai käyttäytymään tietyllä tavalla vain siksi, että edustavat tiettyä sukupuolta.

En vaan ymmärrä näitä naisia jotka niin vimmalla ja raivolla haluavat tytärtä. Entäs jos tytär ei täytäkään epärealistisia odotuksia, sitten varmaan ollan "pettyneitä" siihen tyttäreen, ja tehdään uusi tytär täyttämään stereotyyppiset toiveet?

Joten ap, ole ylpeä ja onnellinen pojistasi, ja ajattele asiaa siten että pojat ovat aina äidin poikia, elämänsä loppuun saakka :)

eikä sitä mitenkään tietoisesti itsekään ajattele tyttöjen olevan läheisempiä, se taitaa olla tiedostamaton ajattelumalli. Ja sitä on aika vaikea lähteä muuttamaan vain järjen äänellä...

ap

että tuskinpa ap mikään surkimus äidiksi on. Järkyttävää vihjaillakaan sellaista. Ilman muuta hyvä asia että myöntää kaipuunsa tyttölapseen, niinhan jokainen meistä kaipaa jotain mitä ei voi saada eikä se meistä mitään synkkiä fanaatikkoja tee.

Itse toivon vielä yhtä lasta. Kovasti niin mielelläni hoitaisin taas pientä mutta ehkä en sitä enää saa. Eikä se tee minusta välinpitämätönta ja huonoa äitiä lapsilleni, etten muka olis läsnä heidän kanssaan kun toivon jotain lisää, höh.

Ap tuskin vaihtaisi ketään pojistaan naapurin tyttöön vaan haluaisi lisäksi vielä kokea tytönkin äitiyden, ei se ole niiltä pojilta pois. Ehkäpä ne pojatkin vielä joskus kaipaavat pikkusiskoa? Näin ainakin työkaverini perheessä pojat sanoivat. Kaikkeahan ei aina saa ja kun asiaa tarpeeksi kauan käsittelee niin siihen tottuu vaikkei ihan suru häviäisikään. Ikävintä onkin juuri se ettei jotain pääse kokemaan niin ei voi tuntea että ehkä se oikeasti olikin ihan yhdentekevä asia.

En edes kääntäisi aikaratasta ja saisi jonkun poikani tilalla tyttöä. EN! Mutta jos joku lupaisi, että saisin seuraavaksi työtn, niin vielä yhden tekisin. Sitä vaan ei taida kukaan pystyä lupaamaan ja poikia minulla on nyt ihan tarpeeksi :)

Meidän pojat on toivoneet tyttöä perheeseen tosi paljon :( sekin pahentaa tietysti oloa. Isoimmat pojat usein puhuvat, että "sitten kun saadaan pikkusisko" Voih :( minä sitten totean, että ei meille taida siskoa koskaan tulla.

Tuo lopetuksesi on NIIN totta. Jos saisin sen tytön, niin saisin kokea juuri tuon tunteen, että se ei muuttanut mitään :) nyt se merkitsee niin paljon kun sitä ei ole.

ap

3 poikaa. Pikkulapsiaika oli helppoa, samoin leikki-ikä. Koulussa olivat opettajien mukaan sosiaalisia ja fiksuja (kotihoidosta huolimatta).

Teini-iässä ei nyt ole kenenkään kanssa ollut hankaluuksia ainakaan vielä. Olen onnellinen pojistani ja onnistumisesta kasvattajana (tähän asti).

Ensimmäinen poika oli niin helppo, että oli luonnollista toivoa jokaisesta poikaa ja lisääkin olisin halunnut.

Enemmän ihmeissäni olen kuunnellut tyttöjen äitien puheita uhmaikä-aikuisikä välillä ja olen autuaan tietämätön heidän arjestaan.

Onpa pitkä ketju. en lukenut muista vastauksia vaan kerron vain oman tarinani. Itse olen perheestä jossa oli vain tyttöjä. Toivoin kauheasti tyttöä kun tulin raskaaksi. Kieltämättä petyin kun tulossa oli poika. Seuraavan raskauden aikana sitten toivoin toista poikaa, vaikka se olikin epäitsekästä. Halusin pojalleni veljen jonka kanssa aikuisiällä tehdä mettäreissuja ja jutella miesten-juttuja. Tuntui että jos hänellä olisi sisko, niin heillä olisi heti lähtökohtaisesti vähemmän yhteistä. Olin iloinen että toinenkin tulokas oli poika. Kolmannessakin raskaudessa toivoin vielä yhtä poikaa ja sen sain. Hieman pelotti että jos olisi tullut tyttö, niin todennäköisesti olisin vielä halunnut tytölle siskon ja ties kuinka monta lasta olisi vielä tehdä :D. Minulle siskot on niin tärkeitä, etten haluaisi että omakaan lapseni joutuisi elämään ilman samaa sukupuolta olevaan sisarusta vaikka toki välit veljeenkin voisi olla hyvät... mutta eihän ne veljet jaksaisi istua keittiön pöydän ääressä ruotimassa ihmissuhteita pohjamutia myöten, tai lähteä yhdessä shoppailemaan jne. Näin on siis hyvä.



Mutta... entäs minä? Missä on se minun tyttäreni jolle ostaisin barbeja ja prinsessavaatteita? Jonka kanssa shoppailtaisiin ja myöhemmin juteltaisiin viinilasillisen ääressä henkeviä. Noh, sellaista ei nyt ole. Paljon arvokkaampi on tuo veljessarja. Prinsessamekkoja olen kyllä ostellut, mutta siskon lapsille. Tuttavan tyttökin on meillä paljon pyynnöstäni. Kaikki on siis oikeastaan aika loistavasti.



Lähipiirissä olen myös seuraillut kuinka veljekset ovat hoitaneet vanhempiaan heidän eläköityessään ja sairastuessaan. Hoitavat vanhempiaan rakkaudella ja miniätkin on toki taustalla. Siis, ei mitään hätää :).