Apua VAIN poikalasten vanhemmilta!

Tavallaan ymmärrä ap:ta. itsellänikin pelkkiä poikia ja joskus on käynyt mielessä, että millaista olisi olla tytönkin äiti. Mutta, aika outoa, ettei ihminen osaa nauttia pojistaan ja tyytyä siihen mitä on saanut. Poikasi ansaitsevat äidin, joka rakastaa heitä sellaisenaan, eikä jatkuvasti märehdi sitä ettei saanut tyttöä. Ihan oikeasti, ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja mieti että on meitä muitakin, joilla ei ole tyttöä tai poikaa. Elämässä ei saa ihan kaikkea ja tärkeintä onkin elää tässä hetkessä ja olla onnellinen niistä asioista, joita sinulla on tällä hetkellä. Ei se tyttö sinun elämääsi ratkaisevasti äitinä olisi varmaankaan muuttanut, sinulla on joitain ihmeellisiä haavekuvia asiasta. Enkä todellakaan usko, että ihmiset sinua säälisivät. Itse en ainakaan ymmärrä miksi minua pitäisi sääliä. Minulla on aivan ihanat ja rakkaat pojat, joiden puolesta tekisin mitä tahansa. Jos saisin vielä yhden pojan, olisin kiitollinen ja onnellinen. Tyttöjä vastaan minulla ei ole mitään, jos sellaisen saan joskus niin sekin olisi minulle onni. Pääse jo irti tuosta ajatuskuviosta, elämä ei ole tuon arvoista. Rakasta poikiasi, ole ylpeä heistä, he tarvitsevat sinua :)

kun ei saa haluamaansa lasta. Todella kipeätä ja taitaa tuo lapsi olla vain jäävuoren huippu psyykeongelmissa.

Mä haluun heti ja nyt kaikki mulle. Jos en saa, alan hankalaksi, enkä toivu ikinä.

Aika vaarallisilla vesillä kulkee ap:n kaltainen ihminen. Hui.

Mulla on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Ne on pojat on ihanan helppoja kasvatettavia. Niille kun opettaa tuossa 2-6v:nä, että turpiin ei lyödä eikä vasaralla hajoteta vaan rakennetaan niin niiden kanssa on aika suoraviivaista ja helppoa. Tytön kanssa taas mikään ei tunnu olevan mikään suoraviivaista ja helppoa noin kasvatusmielessä. Rakastan toki kaikkia lapsiani, mutta poikien kasvattaminen on helpompaa. Niin ja niistä tyttöjen jutuista.. Meillä nuo pojat huomaavat ja kehuvat jos äiti on käynyt kampaajalla tai muuten laittautunut. Kommentoivat nätit vaatteet herkemmin jne. ja toisen pojista kanssa minä tuossa sohvalla neulon.

uskoin, että nauttisin pojistani enemmän kun minulla olisi myös se tyttö. Se kuulostaa hassulta, mutta silloin olisi ollut helpompi keskittyä myös ihaniin poikiin, kun paketti olisi ollut täydellinen. Nyt tässä opetellaan sitten löytämään se tunne ilman täydellistä pakettia ap

Pakko kommentoida tähän ketjuun vähän negatiivisesti, mutta eihän voi ajatella että elämä on pelkästään jonkun oman unelman saavuttamista?? Mietippä hetken kuinka paljon maailmassa on ihmisiä, ja kuinka monelta puuttuu ruokaa, terveys, puoliso, turvallinen koti, ...jne.

Miten VOIT ajatella että juuri sinun pitäisi saavutaa se sinun täydellinen pakettisi; muutama poika ja se tyttö???Todella itsekeskeistä!

Lapsia ei pitäisi tehdä lisää, jos itse tiedostaa ettei halua toista sukupuolta. Eikö ole aika suuri 50%riski saada juuri sitä sukupuolta mitä ei halua??? Lapsellista leikkiä ajatuksella, että jos NYT tulisi se tyttö . HUH HUH!

Olisit edes onnellinen terveistä pojistasi. Monet kärsivät lapsettomuudesta, tai saattavat saada sairaan lapsen, osaatko kuvitella millainen suru se on? Sinun surusi puuttuvasta tyttölapsesta on lapsellinen ja naurettava, olet lukenut liikaa unelmablogeja, jossa puetaan tytöt prinsessavaatteisiin ja sisustetaan tytön huonetta!! Se ei ole OIKEAA elämää. Oikeaan elämään kuuluu pettymyksiä, suruja, murheita, jopa traagisia tapahtumia. Kuulostaa ettet kykene olemaan huomioiva ja mukana oleva äiti pojillesi ja se on todella surullista.

Ehdottaisin sinulle, että alat tekemään jotain vapaaehtoistyötä esim nuorten äitien parissa, jotta näet vähän muutakin perspektiiviä elämääsi, ja osaat arvostaa sitä mitä sinulla on!

Toki voisit adoptoida tyttövauvan Kiinasta, ja leikkiä täydellistä kotia hänen kanssaan. Mutta jäisivätkö pojat silloin ilman huomiotasi?????

Luulen että jos saisit tytön, tajuaisit että hänkin on oma persoonansa, ja luulen että äiti joka haluaa noin pahasti tytön, saa sellaisen tytön joka teininä todella saattaisi vihata äitiään, koska äiti tod.näk.yrittäisi tunkea lastaan jonkinlaiseen muottiin. MItä jos saisit tytön joka olisikin poikatyttö,haluaisi lyhyet hiukset, poikamaisia vaatteita jne...Pakottaisitko hänen röyhelömekkoihin???

Nyt selkä suoraksi ja ole kunnon äiti pojillesi!

Nämä kommentit ovat tavallaan aika turhia, joissa ei ole luettu minun vastauksiani aikasempiin. Joudun tavallaan toistelemaan itseäni, mutta toistelen nyt vielä kerran :)

EN ole koskaan haaveillut prinsessa röyhelöistä, en edes pidä pinkistä. Jos minulla olisi tytär hän käyttäisi luultavasti hyvin neutraaleja vaatteita. Ja leikkisi ihan samoilla leluilla kuin poikanikin. Pojillani on leikkikeittiö ja nukkekoti ym.

Enkä tietenkään kuvittele, että elämä on jonkun täydellisen paketin saaviuttamista. Minä olen omassa pienessä mielessäni vain kuvitellut, että koska olen jo elänyt aika rankan elämän (en ala tänne kertomaan yksityiskohtia, mutta minulta on kuollut läheisiä ihmisiä, enkä puhu mistään isovanhemmista, perheessäni on menetys itsemurhan takia, olen saanut keskenmenoja, perheessä paljon muutakin tragediaa) enkä ole saanut esimerkiksi työelämältä mitään mitä olen toivonut, niin ajattelin aina, että edes perheessä saisin mitä toivon. Typerää, tiedän, sillä eihän onnea ja kärsimystä jaeta tasan ihmisten kesken.

Ja jos olisit lukenut tekstini, niin olisit huomannut, että en ole tekemässä lapsia sukupuolen halun takia. Siksihän minä en niitä lapsia enempää olekaan tekemässä. Ison perheen olen aina halunnut, vähintään 4 lasta, Nyt minulla on neljä lasta. Vai enkö olisi saanut tehdä näin montaa, koska olen toivonut lapsistani tyttöä? Onko toivominen kiellettyä? Jos ensimmäisestä jo toivoo tyttöä, niin eikö saisi tehdä yhtään lasta? Vaikka mikä tahansa sukupuoli on aina ollut ihana uusi vauva, mikä on ilolla otettu vastaan.

Ymmärrän kaikki muut surut maailmassa, enkä missään nimessä ala kilpailemaan esimerkikis lapsettomien tai niiden vanhempien kanssa jolla on vammaisia lapsia. Ei suru ole edes mitenkään verrattavissa, ihmiset tuntee surua mitä typerimmistä asioista ja mitä paremmin on asiat, niin sitä pinempiä asioita surraan. Kuten muutama makkara vyötäröllä, kuinka typerää on se?

Olen onnellinen terveistä pojistani, tottakai olen, mutta olisin silti halunnut myös tytön ja tämän surun purkamiseen ja läpikäymiseen tarvitsen apuja. Se millainen äiti olen pojilleni ei ilmene mitenkään yhdessäkään kirjoituksessani. Joten turhaa sillä päätäsi vaivaat :)

Adoptoisin HETI tyttövauvan, mutta minulla ei ole siihen varaa. Ja tyttö ei todellakaan veisi huomiota pojiltani, myös poikani haluaisivat tytön perheeseemme, me kaikki olisimme olleet tytöstä yhtä innoissamme. Nyt emme kuitenkaan tyttöä tule saamaan, joten odotellaan sitten seuraavaa erää, poikieni lapsia :)

ap

Ystävälläni on 4 poikaa (minulla "vain" kaksi). Tämä voi kuulostaa laihalta lohdulta, mutta ystäväni osti tyttökoiran :). Eikä mitään poikamaista pystykorvaa vaan valkoisen kääpiökoiran. Koiralla on bling bling kaulapantoja, vaaleanpunaisia vaatteita, prinsessapetikin :). Ystäväni kertoi että hän on piristynyt valtavasti kun talossa on nyt toinenkin tyttö. Perhe kun oli niin miesvaltainen. Ystävälleni on ollut tosi tärkeää hankkia koiralle kaikkea tyttömäistä. Välillä tuntuu menevän vähän överiksikin, mutta se on ollut loistavaa terapiaa ystävälleni. Hän kertoi kuinka oli opetelemista että sai sanottua Hyvä tyttö, tai kuules neiti kun aina suusta lipsahti poika tai pikkumies tms. Oli kuulemma hienoa tajuta, että hei, saan sanoa tyttö ja neiti.

ihmetyttää??? Olet saanut monta tervettä? poikalasta ja tuollaisia mietit! Sanon suoraan, että nyt on aika lopettaa tuollaiset mietteet. Kukaan ei varmasti ajattele mitään pahaa poikaperheestäsi ja tyttölasta ei voi pitää oman itsen jatkeena ja omien toiveiden toteuttamisen objektina. Lapsi on aina lapsi ei tyttö tai poika, se on sivuseikka. SINÄ olet ÄITI, kuulostat pikkutytöltä, joka ei saanut barbia kaupasta. Tuntuu pahalta poikiesi puolesta! Eikö sinulla ole ollut isompia murheita kuin tuommoisia turhanpäiväisyyksiä mietit. Pojat ovat ihania pikkumiehiä, niitä pitää helliä ja rakastaa yhtäpaljon kuin tyttöjä. Keksi kivoja juttuja poikiesi kanssa, eihän sukupuoli estä tekemästä kivoja juttuja! Naura, leiki, pelleile, suukota, kutita, helli ja sano pojillesi että rakastat, ole ystävällinen!

mä en ollut koskaan ajatellut tulevien lasteni sukupuolta. kakkosesta toivoin ja odotin tyttöä ja pienen hetken olin pettynyt kun kuulin et tuleekin poika mutta pian osasin iloita leikkikaverista esikoiselle. kolmannen syntyessä olin jo niin ihastunut poikien maailmaan etten tyttöä toivonutkaan. joskus käy mielessä millaista olisi kun näkee jonkun pienen nätin tytön. mutten koe kaipuuta silti. yksi tärkeä syy on se että mielestäni on helpottavaa etten ole pojillemme ulkoisesti roolimalli. mulla on vähän ylipainoa ja en ole oikein koskaan ollut sinut ulkonäköni kanssa, enkä välitä vaatteista ja laittautumisesta. jos mulla olisi tyttö, kokisin paineita naisen mallina olemisesta. nyt voin vain harmitella jos mieheni antaa mielestäni vääränlaisen mallin miehenä olemisesta, mutta en ole siitä itse vastuussa. vanhemmuus on rankka laji muutenkin ja pitää kuitenkin olla esimerkkinä muuten, niin olen tyytyväinen tästä. en ole mikään poikatyttö ollut koskaan ja poikien maailma oli mullekin uusi mutta jotenkin sopii mulle paremmin. tuntuu että pojat ei ole niin kieroja kuin tytöt. aluksi oli vaikea tottua siihen fyysiseen tönimiseen ja muuhun joka alkoi eskarissa suurin piirtein. sit kun siitä päästiin yli, poikamaailma näytti taas hyvät puolensa. allekirjoitan täysin myös edellisten vastaajien mainitsemat yksilölliset erot - omat kolme poikaani ovat kaikki hyvin erilaisia ihmisiä ja mitä enemmän kasvavat sitä enemmän ihastun heidän persooniinsa. jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet ja lahjakkuudet. kaikki ovat liikunnallisia mistä iloitsen kovasti, itselleni on jäänyt sellainen tunne että olisin pitänyt liikunnasta ja minusta olisi tullut erilainen ihminen jos vanhemmat olisivat kannustaneet ja panostaneet asiaan, joten itse teen niin. ja olen itsekin löytänyt liikkumisen ilon yhdessä lasten kanssa! olen myös aina pitänyt peleistä joten pelailemme paljon kaikkea mahdollista. vietän kaiken vapaa-aikani lasteni kanssa joten meillä on läheiset välit ja tiedän että tulee aina olemaan, ja paljon läheisemmät kuin minulla oli äitini kanssa. pojillani on hyvät välit myös isänsä kanssa mutta sattuneesta syystä minä kuitenkin vietän eniten aikaa heidän kanssaan ja siksi olemme erityisen läheisiä. 10-vuotias poikani käy kanssani saunassa ja kertoo minulle kaikki asiansa :-) voi olla että jossain vaiheessa yhdessä saunominen loppuu eikä kaikkea tarvitsekaan enää äidille kertoa mutta olen varma että läheiset välit säilyvät aina. tärkeintä on että nautin joka hetkestä poikien kanssa. poikien maailma on ihanan rento! älä sinä ap enää hukkaa aikaasi kaivaten jotain mitä et tule saamaan vaan ala heti nauttia ihanista lapsistasi ja tutustua heihin, saatat vielä yllättyä!

minä olisin mieluusti ollut roolimalli. Koen olevani hyvä ihminen ja minulla on mielestäni hyvät arvot ja terveet elämäntavat. Olisi ihana ollut olla jollekin roolimalli. Nyt minulla on vähän sellainen olo, että ihan sama miltä näytän tai mitä teen, kun ei se ketään koskaan kiinnosta kuitenkaan. Pojat eivät vällitä miltä näytän tai olenko käynyt kampaajalla koska viimeksi. Voin olla mörkö vaan. Ehkä tuo onkin se yksi isommista asioista mitä jään ilman! En ollut tuota ajatellut. ap

Ap, ethän sinä ajattele että lapset ovat vain sinun persoonasi jatke? Nyt vähän kuulostaa siltä!

Kyllähän sinulla pitää olla omanarvontunne ja itseluottamus kunnossa ILMANKIN että oma lapsesi kehuu hiuksiasi tai ulkonäköäsi!!!

Minusta tuntuu että olet todella hukassa itsetuntosi kanssa!!! Ja jumitat selvästi ajattelutapaa että "miksi sinä et saanut tyttöä".

Meneppä johonkin terapiaan jossa muovataan omaa ajattelua positiivisemmaksi (esim NLP), ja itsetunnon kohottamista kaipaat TODELLA!

Et voi vyöryttää pojillesi PUOLISON ROOLIA, sinun MIEHESI on se ,jonka kuuluisi kehua hiuksiasi kampaajan jälkeen, ei poikien tehtävä ollenkaan!!!!

en tarkoittanut tuota ollenkaan. En todellakaan kaipaa mitään kehuja pojiltani enkä varsinkaan mieheltäni, Ehkä selitin tämän väärin tai sitten ymmärsit minut väärin. Tarkoitin, että olen mielestäni hyvä ihminen, olisin mielelläni siirtänyt aatteitani ja ajatudmaailmaani myös tyttäreeni. Olen luomu. henkinen ja en arvosta teennäistä ulkonäköä enkä teennäistä sisäistäkään puolta. Tuntuu, että nykyään tytöt kasvatetaan naisiksi liian aikaisin, meikataan, tällätään ja kuljetaan koroissa ihan pieninä tyttöinä. Minä olen tätä vastaan. Minä olisin opettanut tytön olemaan kuin pojat, luonnollinen ja aito. Sitä tarkoitin tällä omalla tekstilläni. Että olisin halunnut jonkun tytön (eli minun tyttäreni) oppivan minun arvoni. Minulla ON erittäin hyvä itsetunto ja olisin halunnut myös kasvattaa tyttärelleni sellaisen. Nykyään olen kyllä ollut hieman hukassa tämän tyttö suruni kanssa, mutta se varmasti kuuluu asiaan kun menettää jotain mitä on aina halunnut ja mistä on aina haaveillut.

Toivottavasti selitin nyt itseni paremmin

ap

jos lapsen sukupuoli on sinulle noin iso asia !

Kyllähän aikuisen ihmisen pitää pysytyä käsittelemään tuollainen epäolennainen asia ilam psykologia ja varsinkin ilman tätä palstaa.



Oikeastaan haluaisin vastata sinulle ihan niinkuin omien poikieni joskus niin utopistisille toiveille:

" Haluaisin minäkin kuun taivaalta ! "



Lopeta asioiden älytön vatvominen ja elä elämääsi päivä kerrallaan, jokainen päivä voi olla se viimeinen, sinulle tai lähimmäisellesi.

muutakin kun sun päässä oleva vika?

No eikös täällä AV:llä kaikki viat ole vähän pään sisäisiä :D

ap

Meillä on kaks poikaa ja kolmas tulossa. Ei tule enempää. En teidä osaanko auttaa, koska minua ei häiritse ettei ole tyttöjä... no hevoshommiin ehkä olis tyttö innokkaampi, mutta hyvin olen saanut esikoisen motivoitua :D

Oikeasti olen sitä mieltä että pojat on helpompia ja suorempia. Tyttöjen hommat on aina jotenkin kieroja ja mutkikkaita jne. Niinko meidän naistekin. Asiat eivät mene kovin suora viivaisesti tyttöjen kanssa.

Menoa ja meininkiä riittää, mutta sehän kuuluu asiaan :)

olisi ihanaa kun olisin aina toivonut poikaa. Olisi ihanaa tuntea se tunne, kun ultrassa sanottaisiin se sukupuoli mitä on yli kaiken toivoo. En ole koskaan tuntenut sitä tunnetta...

ap

Minulla vasta yksi lapsi (poika) ja kun häntä odotin, salaa toivoin että olisi juuri poika, koska jotenkin halusin vielä pitää paikkani "ainoana naisena" mieheni sydämessä. Lapsellista, tiedän, mutta en silti mahtanut ajatukselleni mitään. Minusta on ihanaa kun saan olla perheeni prinsessa, kuningatar, whatever... Toki joskus toivon saavani myös tytön, mutta en tiedä onko se minulle loppujen lopuksi niin kovin tärkeää kuitenkaan.

Vaikka saisit tytön, olisit tyytymätön. Vaje on sisälläsi, eikä mikään ulkopuolinen tarve voi sitä täyttää. Kehittelet aina jotain uutta puutetta ja oletat sen olevan toiveittesi täyttymys.

Keskity nauttimaan asioista, joita sinulla jo on. Pidätkö elämää niin itsestäänselvyytenä, että voit aina vaatia jotain uutta? Ilmeisesti elämäsi on ollut kevyttä, kun ajatusmaailmasi on tuollaisella tasolla tai vastaavasti olet erittäin nuori.

koska omat kaksi pientä poikaani pitävät mut niin kiireisenä. ;) Mut sen mitä luin, niin pointsit sulle ap rehellisestä aloituksesta ja siitä, että näytät olevan oikeasti halukas muuttamaan ajatusmaailmaasi.

Minä olen aina halunnut tytön. Kun en sitä saanut, on minustakin tuntunut siltä, että olen menettänyt sen oikean lapsen, joka meille piti syntyä ja jota olen odottanut monta, monta vuotta. Meille ei kuitenkaan tule enempää lapsia kuin nämä kaksi, joten tyttöä ei tähän perheeseen synny. Tavallaan on suuri helpotus ajatella, että ei enää sitä odotusajan henkistä mylläkkää, kun toivoo ja toivoo ja koko ajan alitajuissesti tietää, että poikahan sieltä tulee.

Minä suosittelen, että käyt psykologilla puhumassa tästä asiasta. Minä kävin, koska sattuneesta syystä (toisesta lapsesta luvattiin ultrassa tyttöä) pettymys poikaan tuntui niin isolta, että koin olevani lapselle velkaa sen, että käyn purkamassa ne ajatukset jollekulle että voin iloita lapsesta ja kiintyä häneen. Tuosta puhumisesta oli minulle valtavasti hyötyä. Sen jälkeen olen oivaltanut paljon omasta äitiydestäni, itsestäni, vanhemmistani, ja omasta lapsuudestani. Ei se tytön kaipuu minnekään häviä, mutta asenteeni on muuttunut. Olen iloisempi ja onnellisempi ja annan sekä lasteni, muiden ihmisten että itseni olla enemmän sellaisia kuin ovat, pistämättä elämälle kovin tiukkoja normeja.

Tsemppiä.:)

olen kokeillut jo psykologia, mutta hän ei ainakaan ollut hyvä. Alkoi tonkimaan juurikin liikaa lapsuuttani mikä ei ole kauhean ruusuinen, tuntui, että yritti kaivella syytä sieltä. Minä en niinkään kaivannut syytä vaan apua pahaan olooni. Tuntui, että koko aihe ohitettiin, se että itkin tytärtä mitä en saanut. Lopetin sitten ne käynnit. Pitäisi varmaan yrittää uudestaan jonkun toisen kanssa.

ap

Halusin pelkkiä tyttöjä, koska en voinut sietää meluavia poikia. Tytöillä on kauniita vaatteita ja heille voi sisustaa romanttisen huoneen. Mekot, nukkekodit, barbiet, shoppailu yhdessä... Pufff, tämä kupla puhkesi, vain monta poikaa sain.

Minäkin kävin vuosia psykologilla, mutta ei se auttanut tähän pettymykseen lainkaan! Ei oikeastaan mikään kokonaan poista sitä. Olen jotenkin vain hyväksynyt sen, että mielessäni tulee ehkä ikuisesti olemaan pieni haikeus, mutta en anna sen pilata perheeni elämään.

Poikani ovat fiksuja ja suloisia, läheisiä sekä minulle että isälleen. Yksi on eniten äidin poika, kova halaamaan ja suukottamaan.

Kun oikein mietin, mikä asiassa eniten harmittaa, niin todennäköisesti MUIDEN ajatukset. Inhoan olla säälin kohteena. Minulla on kuitenkin terveet lapset, ihana, aviomies, hyvä työ ja hyviä ystäviä. Mielestäni en tarvitse mitään säälittelyä ja päivittelyä. Poikamme eivät ole mitään erityisen villejä, monet tytöt ovat paljon äänekkäämpiä ja rasittavampia.

Tytönkaipuuseeni on auttanut tehokkaasti, kun pojat kutsuvat tyttöjä kylään leikkikavereiksi! Tyttöjen mystinen ihanuus kaikkoaa nopeasti mielestä, kun huomaa, etteivät he niin ihania prinsessoja ole, vaan välillä sangen hankalia.

Myönnän myös, että kuvitelmieni tyttö on hyvin kaunis. En kadehdi ollenkaan ylipainoisia, silmälasipäisiä, rumia tyttöjä, joilla on rumat vaatteet. Tiedän, olen kauhea ihminen! Mutta nyt pitikin kertoa rehellisesti ajatuksistaan poikien äitinä!

Muiden sääli on kaikista kauhein tunne! Eräskin nainen sanoi minulle uudessa työpaikassani, kun kerroin, että minulla on neljä poikaa "Otan osaa" KUKA sanoo toiselle jolla on neljä tervettä lasta, että OTAN OSAA? Tällaista paskaa sitä saa niskaansa kaiken aikaa poikien äitinä. Sitten kun on todella itse toivonut aina tyttöä, niin nuo kommentit loukkaa ja satuttaa todella paljon.

On ollut ihana lukea täältä, että joku ihan oikeasti haluaa vain poikia lapseksi ja joku jopa ihaili neljän pojan katrastani. Sellainen parantaa oloa kovasti.

Minäkin aina toivon,että pojille tulisi tyttöjä kavereiksi kotiin leikkimään. Mutta ei ole näkynyt, meidän pojat on niin poikamaisia, että ei tyttöjen kanssa leikkiminen kinonnosta. Harmi.

ap

Kiitos AP tästä viestiketjusta. Minullakin on välillä valtava tyttö-kaipuu. Ehkä sitä eniten rajoittaa se kun viimeistä poikaa odottaessani epäiltiin kromosomipoikkeavuutta niin silloin tuli vähän järki päähän ja mietin että kumpi on tärkeämpi terve lapsi vai "oikea" sukupuoli. No tyttökaipuu on edelleen enkä jaksaisi enää neljättä lasta (joka kumminkin on poika) Tuo tyttö-koiran hankkiminen voisi olla hyvä idea =DD Se ei sano vastaankaa kuten tyttö-lapsi. Sitten minä lohduttaudun että kyllä niiden poikien (3) kanssa pääsee myöhemmin helpommalla kuin tyttöjen mutta sitten taas kadehdin äitejä jotka kulkevat tyttären kanssa jumpissa yms. Mutta oma äiti-tytär-suhteeni on heikko ja kertakaikkiaan surkea niin pelkäisin että minä loisin samanlaisen surkean suhteen siihen tyttäreen. Tässä nyt ei auta kun elää asian kanssa (en siis mieti että minulla on poikia vaan ajattelen heitä lapsinani) Nyt saan olla prinsessa ja kun miniäkokelaat tulevat kehiin niin sitten aion olla kuningatar. btw aion hankkia seuraavaksi synttärikakuksi prinsessakakun itselleni - terapiaa sekin=D

Onpa pitkä ketju. en lukenut muista vastauksia vaan kerron vain oman tarinani. Itse olen perheestä jossa oli vain tyttöjä. Toivoin kauheasti tyttöä kun tulin raskaaksi. Kieltämättä petyin kun tulossa oli poika. Seuraavan raskauden aikana sitten toivoin toista poikaa, vaikka se olikin epäitsekästä. Halusin pojalleni veljen jonka kanssa aikuisiällä tehdä mettäreissuja ja jutella miesten-juttuja. Tuntui että jos hänellä olisi sisko, niin heillä olisi heti lähtökohtaisesti vähemmän yhteistä. Olin iloinen että toinenkin tulokas oli poika. Kolmannessakin raskaudessa toivoin vielä yhtä poikaa ja sen sain. Hieman pelotti että jos olisi tullut tyttö, niin todennäköisesti olisin vielä halunnut tytölle siskon ja ties kuinka monta lasta olisi vielä tehdä :D. Minulle siskot on niin tärkeitä, etten haluaisi että omakaan lapseni joutuisi elämään ilman samaa sukupuolta olevaan sisarusta vaikka toki välit veljeenkin voisi olla hyvät... mutta eihän ne veljet jaksaisi istua keittiön pöydän ääressä ruotimassa ihmissuhteita pohjamutia myöten, tai lähteä yhdessä shoppailemaan jne. Näin on siis hyvä.

Mutta... entäs minä? Missä on se minun tyttäreni jolle ostaisin barbeja ja prinsessavaatteita? Jonka kanssa shoppailtaisiin ja myöhemmin juteltaisiin viinilasillisen ääressä henkeviä. Noh, sellaista ei nyt ole. Paljon arvokkaampi on tuo veljessarja. Prinsessamekkoja olen kyllä ostellut, mutta siskon lapsille. Tuttavan tyttökin on meillä paljon pyynnöstäni. Kaikki on siis oikeastaan aika loistavasti.

Lähipiirissä olen myös seuraillut kuinka veljekset ovat hoitaneet vanhempiaan heidän eläköityessään ja sairastuessaan. Hoitavat vanhempiaan rakkaudella ja miniätkin on toki taustalla. Siis, ei mitään hätää :).

olet oikeassa, koska minäkin olen aina ajatellut, että saan monta tyttöä, niin on itseasiassa varmaan ihan hyvä, että esim viimeinen ei ollut tyttö. olisinhan sitten luultavasti halunnut hänelle siskon. Näin on siis parempi :) kiitos

ap

Kiitos AP tästä viestiketjusta. Minullakin on välillä valtava tyttö-kaipuu. Ehkä sitä eniten rajoittaa se kun viimeistä poikaa odottaessani epäiltiin kromosomipoikkeavuutta niin silloin tuli vähän järki päähän ja mietin että kumpi on tärkeämpi terve lapsi vai "oikea" sukupuoli. No tyttökaipuu on edelleen enkä jaksaisi enää neljättä lasta (joka kumminkin on poika) Tuo tyttö-koiran hankkiminen voisi olla hyvä idea =DD Se ei sano vastaankaa kuten tyttö-lapsi. Sitten minä lohduttaudun että kyllä niiden poikien (3) kanssa pääsee myöhemmin helpommalla kuin tyttöjen mutta sitten taas kadehdin äitejä jotka kulkevat tyttären kanssa jumpissa yms. Mutta oma äiti-tytär-suhteeni on heikko ja kertakaikkiaan surkea niin pelkäisin että minä loisin samanlaisen surkean suhteen siihen tyttäreen. Tässä nyt ei auta kun elää asian kanssa (en siis mieti että minulla on poikia vaan ajattelen heitä lapsinani) Nyt saan olla prinsessa ja kun miniäkokelaat tulevat kehiin niin sitten aion olla kuningatar. btw aion hankkia seuraavaksi synttärikakuksi prinsessakakun itselleni - terapiaa sekin=D

tuo synttärikakku itselle.

Minä osin kerran itselleni mekon kun ihailin ihania tytönvaatteita kaupassa ja totesin, että hei, minähän olen "tyttö" ja kävin ostamassa itselleni :) sekin auttoi.

Paras sanonta mitä olen kuullut tämän murheeni keskellä oli:

"Älä menetä tyttöä unelmoidessasi kaikista tärkeintä tyttöä elämästäsi, sinua itseäsi" Se pääsee välillä unohtumaan, että tässähän itse vielä ollaan se mitä unelmoidaan. Me olemme tyttöjä ja tästä omasta elämästä pitäisi tehdä onnellinen ja lakata murehtimasta.

Tavallaan ymmärrä ap:ta. itsellänikin pelkkiä poikia ja joskus on käynyt mielessä, että millaista olisi olla tytönkin äiti. Mutta, aika outoa, ettei ihminen osaa nauttia pojistaan ja tyytyä siihen mitä on saanut. Poikasi ansaitsevat äidin, joka rakastaa heitä sellaisenaan, eikä jatkuvasti märehdi sitä ettei saanut tyttöä. Ihan oikeasti, ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja mieti että on meitä muitakin, joilla ei ole tyttöä tai poikaa. Elämässä ei saa ihan kaikkea ja tärkeintä onkin elää tässä hetkessä ja olla onnellinen niistä asioista, joita sinulla on tällä hetkellä. Ei se tyttö sinun elämääsi ratkaisevasti äitinä olisi varmaankaan muuttanut, sinulla on joitain ihmeellisiä haavekuvia asiasta. Enkä todellakaan usko, että ihmiset sinua säälisivät. Itse en ainakaan ymmärrä miksi minua pitäisi sääliä. Minulla on aivan ihanat ja rakkaat pojat, joiden puolesta tekisin mitä tahansa. Jos saisin vielä yhden pojan, olisin kiitollinen ja onnellinen. Tyttöjä vastaan minulla ei ole mitään, jos sellaisen saan joskus niin sekin olisi minulle onni. Pääse jo irti tuosta ajatuskuviosta, elämä ei ole tuon arvoista. Rakasta poikiasi, ole ylpeä heistä, he tarvitsevat sinua :)

enhän minä muuta teekään kun rakastan poikiani :)

ap

Mä haluun heti ja nyt kaikki mulle. Jos en saa, alan hankalaksi, enkä toivu ikinä.

Aika vaarallisilla vesillä kulkee ap:n kaltainen ihminen. Hui.

kirjoittamalla ap:lle , että olisi kiva kuulla pokalasten äideiltä kokemuksia? Jos se on hankalaksi heittäytymistä, niin suppea on elämäsi :)

ap

AP Ei sun tarvi täällä puolustella itseäsi. Varmasti sinä rakastat lapsiasi yli kaiken mutta sinulla on se tunne että yksi puuttuu ja se on tyttö. Haavekuvissa tulee elettyä itse kukin, mutta usko pois kyllä se hellittää. Pidä itseäsi perheen tyttönä =D

T:toinen 3 pojan äiti

Ystävälläni on 4 poikaa (minulla "vain" kaksi). Tämä voi kuulostaa laihalta lohdulta, mutta ystäväni osti tyttökoiran :). Eikä mitään poikamaista pystykorvaa vaan valkoisen kääpiökoiran. Koiralla on bling bling kaulapantoja, vaaleanpunaisia vaatteita, prinsessapetikin :). Ystäväni kertoi että hän on piristynyt valtavasti kun talossa on nyt toinenkin tyttö. Perhe kun oli niin miesvaltainen. Ystävälleni on ollut tosi tärkeää hankkia koiralle kaikkea tyttömäistä. Välillä tuntuu menevän vähän överiksikin, mutta se on ollut loistavaa terapiaa ystävälleni. Hän kertoi kuinka oli opetelemista että sai sanottua Hyvä tyttö, tai kuules neiti kun aina suusta lipsahti poika tai pikkumies tms. Oli kuulemma hienoa tajuta, että hei, saan sanoa tyttö ja neiti.

mieheni onkin sanonut, että ostetaanko minulle tyttökoira. Mutta nyt kun suru on vielä näin tuoretta, vasta tehty päätös, että lapsia ei enää tule, niin en halua nyt mitään koiraa. Tuntuisi, että se olisi suruni vähättelyä. Mutta ehkä sitten joskus myöhemmin.

ap