Apua VAIN poikalasten vanhemmilta!

äiti tuntee usein pojan läheisemmäksi kuin tytön.

Tutkimusten mukaan äidit tuntevat tytön läheisemmäksi kuin pojan.

samasta iästä alkaen tytöt on ärsyttäviä ja monet jopa ilkeitä.

Mikään ei ole inahanpaa, kun koululaispojat.

Villeys on takana päin, mutta huumori ja mutkattomuus jäljellä.

samasta iästä alkaen tytöt on ärsyttäviä ja monet jopa ilkeitä.

Pojat ovat ilkeämpiä kuin tytöt.

Ja poikia sain.



Eli kun koen hyvänä puolena sen, että pojat ovat suoraviivaisempia, niin voin kuvitella, ettei se sinua juuri lohduta.



Mitä asioita omasta näkökulmastasi tulet kaipaamaan ilman tyttöjä? Kaipaatko naisseuraa taloon? Haluatko ostella tytöille prinsessavaatteita ja tavaroita?



Hyvä että olet noin avoin ja rehellinen toiveestasi saada tyttö. Mieti, mistä mielestäsi jäät paitsi ja sitä kautta voit joko kompensoida tai luopua.

Mulla on poika, yksi lapsi siis enkä tiedä tuleeko enempää. Mä oon niin onnellinen, että olen saanut tutustua pojan maailmaan ja ajatuksenkulkuun, kun ENNEN pojat olivat vieraita minullekin. Nyt olen päässyt kurkistamaan heidän maailmaansa, ja se on hauska, mutkaton ja kiva maailma. Rakastan lastani ja kerron sen hänelle joka päivä. Tutustu sinäkin omiisi, uskon että he ovat ihania pieniä ihmisiä ja mitä läheisemmäksi "päästät" heidät sitä todennäköisemmin teillä on läheiset välit myös aikuisina.

että nyt pitäisi panostaa siihen suhteeseen, niin se todennäköisesti olisi hyvä sitten myöhemminkin. Minulla on vain ollut sellainen luovuttaja olo tässä pitkään. Mutta nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni, siksikin tämä aloituksen tein

ap

Oikeasti ennen kuin tapahtuu jotain kauheata. Katsokaapa tämän viikkoinen Inhimillinen tekijä, jos jostakin löydätte. Se käsitteli äitiensä pahoinpitelemiä lapsia. Yhtä miestä äiti oli pahoinpidellyt lapsena, koska poika ei ollut tyttö. Edellinen lapsi oli kuollut (tyttö tietenkin) ja seuraavasta lapsesta toivottiin tyttöä, mutta poika tuli. Äiti pahoinpiteli todella sadistisesti lastaan. Riisui alastomaksi, hakkasi vyöllä ja köydellä, ei saanut itkeä tai hakkaaminen jatkui, kunnes lopetti itkun. Mies muuten sairastaa nyt aikuisena rajatilahäiriötä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kärsii myös unihäiriöistä, koska keho ei anna lupaa vaipua syvään uneen. Pitää olla valppaana. Perheessä oli myös muita poika, mutta tämä poika, jonka olisi pitänyt olla tyttö, joutui epäinhimillisen pahoinpitelyn kohteeksi.

Minusta ap:n kaltaiset äidit ovat häiriintyneitä. Vaikka fyysistä väkivaltaa ei esiintyisikään, niin kyllähän tuollainen käytös on henkistä väkivaltaa, joka jättää lapsiin taatusti jäljet.

Toivon todella koko sydämestäni, että ap ei olisi koskaan lapsia saanutkaan.

Verrata minua lapsiaan hakkaavaan ihmiseen :( todella mieltä ylentävää. No mutta tuo kirjoituksesi kertoi enemmän sinusta kuin minusta. Se, että luulet minun olevan huono äiti, kun olen toivonut itselleni tyttölasta, kertoo oikeasti sinusta ihmisenä. Olet niitä ihmisiä joidenka mielestä on huono äiti jos lapsi on tarhassa alle 3-vuotiaana, eikö vain? Kuulostaa yhtä fanaattiselta.

Aivan saman voin sanoa sinulle kuin edellisellekin arvostelijalla, lapseni ovat erittäin rakastettuja ja haluttuja. He eivät kärsi yhtään mitään tähän asiaan liittyen. Ehkä vähän liikaa leluja saavat, siinä heidän elämänsä suurin murhe tällä hetkellä. :)

Miksi kuvittelet, että nämä ajatukseni näkyisi jotenkin käytöksessäni? Oletko itse ihminen joka riehuu heti jos asiat ei mene omien toiveiden mukaan? Tai alkaa hakkaamaan lapsia jos on murheellinen? Väitän sinulle, että kun näkisit minut ja poikani jossain, vaikkapa uimahallissa jossa käymme todella usein, et ikinä arvaisi, että äidin sisällä on suuri suru siitä, että ei saanut tytärtä. Sitä ei näe ulospäin. Ethän sinä muitakaan ihmisten murheita voi nähdä tuntematta ihmisiä, et tämä murhe eroa siitä.

Suvaitsevaisuutta!

ap

kun elää päivän kerrallaan, on paljon onnellisempi.

t. tyytyväinen pojan äiti (maailman ihanimman pojan äiti)

tuon vielä kun saisi omaan päähänsä taottua. Olen aina ollut sellainen tulevaisuudessa eläjä, se on kyllä suuri virhe, valuu tämä tärkeä aika elämässä hukkaan...

ap

ja sain pojan, olen maailman onnellisin pojan äiti.



Poika on nyt 6v ja hän on herkkä, kiltti, huumorintajuinen ja aivan ihana pieni ihminen ja pieni poika. En olisi voinut olla onnellisempi jos minulla olisi ollut tyttö, tätä lasta rakasta yli kaiken, parasta mitä minulle on sattunut että sain juuri tämän lapsen.



Tyttökaipuuta mulla ei ole, se haihtuu aina kun lapseni tuo kavreitaan kylää, yleensä tyttöjä. Kitinää, vitinää ja marinaa.



Kyllä pojat on kivoja, ainakin minun! :)

On hyvä, että tunteita työstää puhumalla tai kirjoittamalla. Näinhän niissä tunteissa päästään eteenpäin.

En minä sääli ap:n lapsia, säälin hiukan ap:ta itseään, joka vähän pidättelee itseään eikä päästä itseään täysillä siihen lasten maailmaan. Ap kuulostaa hyvältä äidiltä, joka haluaa tulla vielä paremmaksi.

T. 39

Oikeasti ennen kuin tapahtuu jotain kauheata. Katsokaapa tämän viikkoinen Inhimillinen tekijä, jos jostakin löydätte. Se käsitteli äitiensä pahoinpitelemiä lapsia. Yhtä miestä äiti oli pahoinpidellyt lapsena, koska poika ei ollut tyttö. Edellinen lapsi oli kuollut (tyttö tietenkin) ja seuraavasta lapsesta toivottiin tyttöä, mutta poika tuli. Äiti pahoinpiteli todella sadistisesti lastaan. Riisui alastomaksi, hakkasi vyöllä ja köydellä, ei saanut itkeä tai hakkaaminen jatkui, kunnes lopetti itkun. Mies muuten sairastaa nyt aikuisena rajatilahäiriötä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kärsii myös unihäiriöistä, koska keho ei anna lupaa vaipua syvään uneen. Pitää olla valppaana. Perheessä oli myös muita poika, mutta tämä poika, jonka olisi pitänyt olla tyttö, joutui epäinhimillisen pahoinpitelyn kohteeksi. Minusta ap:n kaltaiset äidit ovat häiriintyneitä. Vaikka fyysistä väkivaltaa ei esiintyisikään, niin kyllähän tuollainen käytös on henkistä väkivaltaa, joka jättää lapsiin taatusti jäljet. Toivon todella koko sydämestäni, että ap ei olisi koskaan lapsia saanutkaan.

ap

mutta aika samassa tilanteessa olen minäkin. Meillä on kuusi poikaa ja seitsemäs tulossa, tämä jää suurella todennäköisyydellä viimeiseksi lapseksi ja kyllä tytönkaipuu on suuri myös minulla.



Olen äärimmäisen onnellinen pojistani, mutta olihan se pettymys kun tämä seitsemäskin paljastui pojaksi.

Olin aina ajatellut että teen pelkästään poikia ja niin kävi sattumalta.

Olen onneni kukkuloilla.

Pojat ovat itsenäisempiä, ei sellaisia lahkeessa ruikuttajia. Puhumattakaan teini-ikäisistä tytöistä pissis ongelmineen. Yök.

Naapurilla on viisi tyttöä ja kyllä käy sääliksi.

Meillä mennään hauskan hullunhauskan välimaastossa ja naapurissa eletään kriisistä uusiin koulutennareihin.

Harmi ettet osaa arvostaa sitä mitä olet saanut, voin adoptoida sinulta pari poikaa lisää jos haluat.

älä sääli naapureita, se ei tunnu mukavalta kun ihmiset säälii. Se vaan pahentaa oloa.

ap

mutta aika samassa tilanteessa olen minäkin. Meillä on kuusi poikaa ja seitsemäs tulossa, tämä jää suurella todennäköisyydellä viimeiseksi lapseksi ja kyllä tytönkaipuu on suuri myös minulla.

Olen äärimmäisen onnellinen pojistani, mutta olihan se pettymys kun tämä seitsemäskin paljastui pojaksi.

Ainoastaan toisesta lapsesta vähän jopa odotin, että olis tyttö, mutta poika kelpas yhtä hyvin :)

Olen kasvanut tähän poikaelämään ja neljännen jälkeen sanoin, että voisin vielä vauvan tehdä, mutta liian suuri riski, että se on tyttö.

Ja kun sitten viidettä odotin, niin voi sitä iloa, kun ultrassa varmistui pojaksi. Saan jatkaa entiseen tahtiin elämää..

En ole koskaan välittäny pienistä tytöistä. Esim. siskon tytöt tuntuu hyvin vieraille ja en ole edes välittäny heitä hoitaa (ovat nyt 26 ja 18) ja ei olla tekemisissä nykyäänkään. Mutta toisen siskon pojan kanssa olen (27 v) ja tavataankin aina silloin tällöin.

Töissäkin olen miesvaltaisella alalla. Mulla ei ole yhtään naispuolista työkaveria. Ja en edes halua.

ja sinulle tilanne onmin helppo. Minä taas olen aina viihtynyt tyttölasten kanssa, pienimmät sisarukseni ovat minua niin paljon nuorempia, että kun itse olin täysi-ikäinen olivat pinimmät siskot vielä ihan pikkuisia. Heitä vein sitten joka paikkaan ja touhusin kaikkea. Sama jatkui kummityttöjen kanssa. Tämä on ihan eka kerta kun poikien kanssa pitäisi touhuta, toisaalta on ollut kyllä todella opettavaista, enkä valita. Olen oikein onnellinen, että sain poikia. Olisin halunnut vaan tyttöjäkin. Tai edes yhden.

Noh tästä ylöspäin on matka.

ap

Minä ajattelen poikia yksilöinä, enkä nimenomaan poikina. Toinen pojista rakastaa futista, lukemista, piirtämistä, on hiljainen ja mietiskelevä. Toinen elää hetkessä, halaa ja suukottaa, on villi ja puhua pälpättää taukoamatta kuin papupata. Tämän rauhallisen pohdiskelian kanssa ( nyt 7v) istutamma kukkia, ihmettelemme ötököitä ulkona, luemme satuja ja juttelemme. Räväkän pikkuveljen 7v kanssa lasken montako kertaa on juossut huoneen päästä päähän, nautin siitä että joka kolmannen lenkin välissä äiti saa märän suukon, koitan "kestää" äänekkäät miekkailuleikit ja nautin hänen tuomasta menosta ja meiningistä taloon. Kumpikin tykkää leipoa, askarrella ja illan tullen kömpiä äidin kainaloon.

Minä en aio jäädä ulkopuoliseksi, kannustan esikoista futiskentän laidalla, leivon pullaa myyjäisiin ja osaan myös nauttia siitä että aina ei tarvitse olla menossa mukana. Jos örkkitouhut ei itsea nappaa, niin otan naistenlehden ja vahdin poikien menoa puistonlaidalta.

Onhan ne pienet tytöt ja isommatkin ihania, minulle kuitenkin suotiin "vain" poikia ja yhtään en vaihtaisi pois.

Lisäksi olen niin avuton itse teknisissä jutuissa ja lumenluonnit yms ei kiinnosta niin luotan siihen että joku pojistani sitten aikanaan auttaa äitiään näissä asioissa. Se on totta että pojilla ja miehelläni on välillä omia poikien juttuja, mutta en ajattele olevani ulkopuolinen vaan saavani silloin ihan ikiomaa aikaa itselleni.

ja samaa elämää minäkin elän, olen vaan niin kiinni läheisissä, että en haluaisi ollaa koskaan ulkopuolinen. En edes sitä hetkeä.

ap

Mulla on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Ne on pojat on ihanan helppoja kasvatettavia. Niille kun opettaa tuossa 2-6v:nä, että turpiin ei lyödä eikä vasaralla hajoteta vaan rakennetaan niin niiden kanssa on aika suoraviivaista ja helppoa. Tytön kanssa taas mikään ei tunnu olevan mikään suoraviivaista ja helppoa noin kasvatusmielessä. Rakastan toki kaikkia lapsiani, mutta poikien kasvattaminen on helpompaa.

Niin ja niistä tyttöjen jutuista.. Meillä nuo pojat huomaavat ja kehuvat jos äiti on käynyt kampaajalla tai muuten laittautunut. Kommentoivat nätit vaatteet herkemmin jne. ja toisen pojista kanssa minä tuossa sohvalla neulon.

uskoin, että nauttisin pojistani enemmän kun minulla olisi myös se tyttö. Se kuulostaa hassulta, mutta silloin olisi ollut helpompi keskittyä myös ihaniin poikiin, kun paketti olisi ollut täydellinen.

Nyt tässä opetellaan sitten löytämään se tunne ilman täydellistä pakettia

ap

...on täyttä ja mielenkiintoista eri ikävaiheissa. Se, että lapset ovat jotain sukupuolta ja siihen sukupuoleen "kuuluvat" jutut ovat niin toissijaista, niin toissijaista siihen verrattuna, että on etuoikeus elää läheisessä suhteessa juuri näiden lasten kanssa, juuri nyt.

Ajoittain voi käydä mielessä, että olisikohan jotenkin erilaista jos tässä olisi tyttö. Mutta toisaalta käy mielessä myös, olisikohan kauhean erilaista jos minulla olisikin toisenlainen puoliso, tai jos asuisimmekin jossain muualla, tai jos olisin eri ammatissa.

Pidä hyvät ja keskustelevat välit poikiisi, murrosiän myrskyjen jälkeen saat korjata siitä hyvää hedelmää, kun sinulla on ihanat nuoret miehet perheenjäsenenä. Ja sitten tulee niitä puolisoitakin - kokemuksesta voin sanoa, että on paljon helpompi äidin tutustua poikansa tyttöystävään kuin äidin tutustua tyttärensä poikakystävään!

Tämä kuulosti ihanan kannustavalta!!! Itsesäälin on nyt vaihduttava siihen, että luon poikiini läheisen suhten. Niin läheisen kun vaan voin.

ap

Ymmärrän myös, että olet ap nyt hiukan masentunut ja ehdotankin, että menisit puhumaan jollekin surusi pois. Kun tekee päätöksen, että ei enää tee lapsia poikien jälkeen, on kuin hautaisi sen syntymättömän tytön, vaikkakin se on vain unelma.

Hyvä että purat sydäntäsi täällä, toivottavasti alat hyväksymään asiaa pikkuhiljaa etkä anna pettymyksen haitata suhdetta muihin lapsiisi. On tärkeää yrittää päästä asian yli, mutta ei vain haudata sitä syvemmälle sieluun jossa se sitten katkeroittaa sinua.

Nyt leuka ylöspäin, pojat kyllä pitävät sinusta hyvää huolta loppuelämäsi.

Nyt kun kuopus on kohta 4v huomaan, että sitä tyttökaipuuta ei enää ole.

Mulla siihen on auttanut erityisesti se, että olen miettinyt mitä minä ihan oikeasti siinä tyttölapsessa saisin sellaista, mitä en poikalapsessa voisi saada. Mä en ole ikinä ollut mikään hörhellysten ystävä, eikä mulla ole tarvetta tehdä "tyttöjen juttuja", mitä ne sitten ovatkaan. Ja vaatteista kun usein puhutaan, että on ihanaa ostella tytölle mekkoja, nykyään on kyllä pojillekin jo todella paljon makeita vaatteita, ja monia tyylejä, joita voi toteuttaa. Eli en näe tuotakaan puolta mitenkään tyttöjä suosivana.

Ennen kaikkea ap. lapset ovat omia persooniaan. Meillä asuu yksi urheilullinen älykkö, yksi taiteellinen herkkis ja yksi musikaalinen sylinkipeä rämäpää. Se, millainen suhde meillä on aikuisena riippuu ihan siitä, miten minä heihin suhtaudun ja heitä elämässä eteenpäin tuen. Joo, tutkimusten mukaan tyttären perhe on läheisempi äidille kuin pojan, mutta tuo on tilasto. Se ei tarkoita,että aina olisi niin. Omassa perheessäni läheisimpiä ovat appivanhemmat, sitten isäni puolisoineen, ja vasta sitten äitini. Ja tiedän monia perheitä joissa asiat on samoin.

Nauti ap. pienistä pojistasi, pienet pojat on aivan mahtavia!

Tuota ajan kulua olen miettinyt, että voisikohan se auttaa asiaa. Nyt pienin on meillä kuitenkin vasta vuoden. Joten ehkä tämä asia vie oman aikansa, olethan sinä siitä hyvä esimerkki.

ap

Meillä on 2 poikaa, toivomme kolmatta lasta ja toivon siitäkin poikaa :).



Sisarella on 3 tyttöä ja niin rakkaita kun ovatkin, niin sovin paremmin poikalasten äidiksi.. Minua hermostuttaa tyttöjen/ naisten pelit, poikien kanssa on helpompi tulla toimeen.



Toisaalta, kun ei itsellä ole tyttöjä, niin vaikea verrata, ehkä jää jostain paitsi, mutta eihän sitä elämässä kaikkea tarvitse saada.



Jos isä ei ala poikien kanssa liittoutumaan niin en usko, että mitään pelkoa ulkopuoliseksi jäämisestä on, mehän ollaan näiden ihanien poikien äitejä!!



Ja kuten joku jo kirjoittikin, on olemassa sanonta, että pojilla saa tyttäriä :).

mä en ollut koskaan ajatellut tulevien lasteni sukupuolta. kakkosesta toivoin ja odotin tyttöä ja pienen hetken olin pettynyt kun kuulin et tuleekin poika mutta pian osasin iloita leikkikaverista esikoiselle. kolmannen syntyessä olin jo niin ihastunut poikien maailmaan etten tyttöä toivonutkaan.



joskus käy mielessä millaista olisi kun näkee jonkun pienen nätin tytön. mutten koe kaipuuta silti. yksi tärkeä syy on se että mielestäni on helpottavaa etten ole pojillemme ulkoisesti roolimalli. mulla on vähän ylipainoa ja en ole oikein koskaan ollut sinut ulkonäköni kanssa, enkä välitä vaatteista ja laittautumisesta. jos mulla olisi tyttö, kokisin paineita naisen mallina olemisesta. nyt voin vain harmitella jos mieheni antaa mielestäni vääränlaisen mallin miehenä olemisesta, mutta en ole siitä itse vastuussa. vanhemmuus on rankka laji muutenkin ja pitää kuitenkin olla esimerkkinä muuten, niin olen tyytyväinen tästä.



en ole mikään poikatyttö ollut koskaan ja poikien maailma oli mullekin uusi mutta jotenkin sopii mulle paremmin. tuntuu että pojat ei ole niin kieroja kuin tytöt. aluksi oli vaikea tottua siihen fyysiseen tönimiseen ja muuhun joka alkoi eskarissa suurin piirtein. sit kun siitä päästiin yli, poikamaailma näytti taas hyvät puolensa.



allekirjoitan täysin myös edellisten vastaajien mainitsemat yksilölliset erot - omat kolme poikaani ovat kaikki hyvin erilaisia ihmisiä ja mitä enemmän kasvavat sitä enemmän ihastun heidän persooniinsa. jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet ja lahjakkuudet. kaikki ovat liikunnallisia mistä iloitsen kovasti, itselleni on jäänyt sellainen tunne että olisin pitänyt liikunnasta ja minusta olisi tullut erilainen ihminen jos vanhemmat olisivat kannustaneet ja panostaneet asiaan, joten itse teen niin. ja olen itsekin löytänyt liikkumisen ilon yhdessä lasten kanssa! olen myös aina pitänyt peleistä joten pelailemme paljon kaikkea mahdollista. vietän kaiken vapaa-aikani lasteni kanssa joten meillä on läheiset välit ja tiedän että tulee aina olemaan, ja paljon läheisemmät kuin minulla oli äitini kanssa. pojillani on hyvät välit myös isänsä kanssa mutta sattuneesta syystä minä kuitenkin vietän eniten aikaa heidän kanssaan ja siksi olemme erityisen läheisiä. 10-vuotias poikani käy kanssani saunassa ja kertoo minulle kaikki asiansa :-) voi olla että jossain vaiheessa yhdessä saunominen loppuu eikä kaikkea tarvitsekaan enää äidille kertoa mutta olen varma että läheiset välit säilyvät aina.



tärkeintä on että nautin joka hetkestä poikien kanssa. poikien maailma on ihanan rento! älä sinä ap enää hukkaa aikaasi kaivaten jotain mitä et tule saamaan vaan ala heti nauttia ihanista lapsistasi ja tutustua heihin, saatat vielä yllättyä!