kerro viimeisin seksi-kokemuksesi!
Kommentit (233)
Vaimon kanssa viime yönä. Lämmiteltiin niin että hyväilin ja nuolin rintoja, suukottelin niskaa ja hiljoitellen siirryin alemmaksi hyväilemään. Vaimo hyväili penistäni runkkaamalla samanaikaisesti. Siirryin sitten siitä polvilleni lähemmäksi vaimon päätä ja vaimo alkoi antamaan suuseksiä. Samanaikaisesti otin vähän luikkaria ja hyväilin sen sitten vaimon jo kosteaan pilluun. Hieroin kunnes vamoni levitti haarat äärimilleen näyttääksi minulle että on valmis. Otin esille melko jykevän sauvan jolla jatkoin kiihottamista kunnes vaimoni tarttui ranteeseeni ja ohjasi sauvan syvemmälle itseensä. Pikkuhiljaa sauva upposi syvemmälle joka työnnöstä, kunnes oli ihan pohjassa. Siitä jatkettiin yhdessä vaimon antaessa suuta ja ohjailtiin yhdessä sauvaa kunnes oltiin täysin kuumana kummatkin. Siitä siirryin sitten vaimoni päälle ja työnnyin hänen sisäänsä sauvan olessa koko ajan mukana työnnöissä. Pidän saman aikaisesti sauvaa ja penistä ja hyväilen peukalolla joka kerta hänen klitorista, olessani täysin sisällä. Kun kuulen vaimoni olevan loppusuoralla, irtaudun itsekkin. Siinä loppusuoralla on sitten vain sitä kovaa panemista kunnes kuulen vaimoni irtautuvan ja päästän itsenikin laukeamaan. Huohotellen jälkeenpäin todettiin että taidetaan olla vähän väsyneitä aamulla mutta on se sen arvoista. Yhdessä ollaan oltu noin 25 vuotta ja on useampi lapsi. Pitkän yhteislämän salaisuus on kommunikaatio ja päivittäiset rakkauden osoitukset. Riitoja on ollut niinkuin kaikilla muillakin mutta lähtökohtana on ollut että ne ratkaistaan yhdessä.
Sängyssä aamupäivällä. Vaimo oli laittanut valmiiksi liukkaria ja aloin hellän sivelyn jälkeen sormettamisen. Siitä lähäriin ja vaikka aika nopeasti laukesin, niin pystyin vielä jatkamaan riittävän kauan että pääsi siihen vaiheeseen jossa pillu tuntuu parhaimmalta. Eli kietoutuu kunnolla munan ympärille.
Vedin toissa yönä käteen kun heräsin kesken unien eikä nukuttanut.
Sperman ruikkiminen auttaa rentouttamaan ja uni tulee helpolla
Yöllä heräsin erektioon. Vaimon kanssa lusikassa nukuimme. Vedin satiiniyöpaidan ylös ja työnnyin takamukseen syvälle. Hän piti herättelystä.
Jaa-a... Olikohan vuosi silloin 2019...? Näin se aika kuluu...Sen jälkeen on ollutkin hiljaisempaa...
Kyllä , mies antoi ammulla 3 kertaa, ja sitten itse sai. minulle vielä yksi. Herranjestas, vielä haluttaa , jäi vajaaksi, mutta kyläilyllä ei nyt käy.
Ensin mies nuoli ja sormetti mulle kaksi ihanaa orgasmia. Sen jälkeen mies istui sohvalle ja minä annoin hänelle suuhoitoa. Sitten istuin selin päin syliin ja pantiin, loppuhuipennus doggyssä.
Mikähän oli niin hirveää ettei voinut julkaista?
Naapurin kanssa. Meillä oli semmoinen seksi suhde hänen aloitteestaan. Pari kuukautta sitten muutti pois niin se sitten loppui. M40
Mies tuli lähelle ja hyväili ensin takaapäin peppua ja rintoja, riisui loputkin vaatteet kunnes pyysin häntä pussailemaan sängylle. Pussaillessa levitin haarat ja mies työntyi jo sisään. Välillä suihinottoa ja sormetusta sekä takaa, sivulta ja lähärissä kunnes otin kunnolla suuhun ja mies laukesi rinnoille. Tämä kerta oli hänelle enkä jäänyt kaipaamaan omaani.
Eilen illalla. Oli erittäin hyvää seksiä. Aluksi mies nuoli minulle orgasmin. Sitten päätimme kokeilla uutta asentoa. No minä makasin selälläni hänen päällään ja hän otti takaapäin. Tuntui taivalliselta. Sai pitää oiken sängynreunoista kiinni. Tulin monta kertaa nopeasti, kun mies hyväili rintojani toisella kädellä ja toinen oli märällä klitallani. Tämän jälkeen otimme perinteisesti ja rajusti takaapäin. Viimeisenä annoin kunnon suuhoidot ja nielin mällit. Hiukan oli aamulla perse kipiänä, mutta ei haittaa.
entistä naapuria joka on käynyt melkein viikottain vieläkin luonani. Ihmettelen että minä jaksan häntä kiihottaa vieläkin. Olen xl 48v nainen ja hän vajaa 30v urheileva komistus. Otan ja alistan häntä kyllä hieman ja pyrin keksimään uusia tapoja leikkiä hänellä joskus hieman kovemminkin. En tiedä onko hän parisuhteessa koska en kysele hänen asiotaan.
Menin eilen miesystäväni luo. Makoilimme sängyssä lähekkäin ja suutelimme ja silittelimme. Minä olin melko väsynyt ja hieman itkuinen, ja hän lohdutti minua. Vähitellen silittelyt alkoivat siirtyä kummallakin alemmas, ja suutelu muuttua kiihkeämmäksi.
Hän haluaa aina nuolla minua, mutta nyt pyysin että saisin tuntea hänet sisälläni heti koska oli niin ikävä häntä. Tulin itse hänen päälleen ja istuin kullin päälle. Nautiskeltiin siinä asennossa hyvän aikaa, suudeltiin ja hyväiltiin. Olin niin kiihottunut, että sain ensimmäisen orgasmin jo hetken päästä.
Sen jälkeen hän halusi nuolla minua. Ihanaa nautintoa kielellä ja sormin, tulin melko voimakkaasti kerran ja pienemmästi toisen. Mieheni laittoi kullin sisääni, ja tuli päälleni lähetyssaarnaajaan. Rakastelimme jonkun aikaa näin, kunnes minun täytyi hetken aikaa venytellä selkääni. Mies makoili siinä vieressä kulli kovana, niin nappasin kiinni elimestä ja aloin antaa hänelle suuhoitoa. Ihanaa oli nähdä ja kuulla hänen nauttivan imussani. Hän halusi kuitenkin tulla tällä kertaa naiden minua, joten menin kontalleen ja pylly pystyyn, jotta hänellä on parhaat näkymät nautiskella takaapäin. Nautimme tästä asennosta aina molemmat tosi paljon, ja menimmekin aluksi tarkoituksellisen hitaasti pitkittäen. Lopuksi naimme lujasti ja kumpikin nautimme älyttömästi. Yritän aina pitkittää omaa tulemistani tässä asennossa niin, että tulisimme yhtä aikaa. Aina se ei ole niin helppoa, koska tuntuu niin hyvältä, mutta nyt se onnistui ja laukesimme molemmat huutaen.
No äsken herättelin mihen kalun, ja pian mies pyysi josko tulisin ratsaiile. Aikamme siinä nautittiin, kun mies sitten totesi, ettei hän halua vielä saada, joten pyysi viereensä saksiasentoon, ja pani ja sormetti samalla, ja ihan pian sain järkyttävän kovan orgasmin, kyllä löi pillu loukkua. Mies haluaa myöhemmin lisää ja saada, ja sehän mulle sopii oikein hyvin. Nam.
Nopea puolituntinen pitkästä aikaa kun oli harvinainen hetki kun ei lapsia himas. Vaimo tuli suihkusta ja komensin sängylle, huolellinen suuhoito sai hänet aivan liekkeihin. Parasta oli kun hän liuutti kuumaa ja kosteaa alapäätään ees taas mun kovan munan ja pallien päällä tiukassa kontaktissa tehden ensimmäisen orgasmin itselleen pelkällä sillä, aloin itsekin jo seota kun ei päästäny liukumaan sisään mut lopulta päästi ja pääsin kunnolla panemaan ja saatiin yhtä aikaa ihan mahtava orgasmi. Tuli tarpeeseen ja palautti taas uskon parisuhteeseen ku sen verran ruuhkavuodet syöny tätä osastoa meillä ainakin.
Me otettiin äsken uusinta aamusta. Jopas, tässä jaksaa kohta taas Milanon naisia katsoa...siellä onkin komeita miehiä! Ei silti omaani voita. :D
La-Su välisenä yönä hotellihuoneessani Tampereella. Pokasimme toisemme Ihkussa ja kyseinen nainen lähti mukaani.
Huoneessa käytiinkin sitten aika lailla suoraan asiaan. Kaksi aktia siinä yöllä ja yksi vielä aamulla. Molemmat saatiin mitä haluttiin. Kiitos vielä Vxxvi tuosta yöstä.
Se oli yhden illan juttu puolin ja toisin, kivaa oli. En edes kysynyt häneltä, että oliko varattu vai ei? Toisin ei hänkään kysellyt minulta.
Siinä sattui palikat kohdalleen niin, että kaksi sopivan kiimaista yöjalassa ollutta löysi toisensa.
Flessin kanssa viikonloppuna n. 20min setit, kun vaimo oli niin väsynyt ettei edes halunnut tulla katsomaan. Näin välillä.
Lokakuussa Alanyan matkalla paikallinen herrasmies tarjosi unohtamattoman yön.
Lähes 30 senttinen teki töitä pitkään ja usein.
Vaihtoon ja äkkiä, kun on vielä hyviä vuosia jäljellä :/