voiko tuilla elävä sanoa, ettei saa sossusta rahaa?
onko muka eri asia? eikös asumislisän ja äityisrahankin voi laskea sossun rahoiksi? eikö kela ole ikään kuin sossu?
Kommentit (9)
"lapselliset", ei se ole mikään köyhille myönnettävä harkinnanvarainen tuki. Kela EI ole sossu, ei sen tehtävätkään ole samat. Toki olis kätevää kun ihan kaiken vois hoitaa samalla luukulla samalla kerralla.
Sossu on sosiaalitoimisto, sosiaalitoimisto on paikka josta myönnetään toimeentulotukea niille, joille ei pelkät kelan rahat riitä siedettäväntasoiseen elämiseen.
Kela on taasen kansaneläkelaitos, joka maksaa mm. asumislisää, työttömyyskorvausta, eläkettä, lapsilisät, äitiyspäivärahaa, elatsmaksuja ja sen sellaisia. Ne ei ole sossun rahoja, vaikka osa näistä onkin tulosidonnaisia.
Että älä sekoita puuroa ja velliä. Jos toimeentulotukea ja kelan maksamia rahoja haluaa jotenkin niputtaa, voi sanoa että ihminen elää tulonsiirroilla, eikös?
ap:n mielestä mäki varmaan elän "sossun rahoilla", koska olen 16vuotiaasta saanut 21e/kuussa ruokavaliokorvausta? tai koska saan tukea esim lääke ja terapiakustannuksiin?
Jännä teoria kieltämättä.
t. ikinä en ole kyllä sossunluukulla käynyt, mutta kelalta olen hankkinut rahaa tuhansia euroja. esim viimeset pari vuotta kuukausittain kaikki kelan tuet jos laskee niin apropoo... opintotuki, lääkärikulut yms... oisko se keskimäärin joku 500-600e/kk.
Eli koska otan tukia kelalta, olen sossupummi? jännää.
sossusta rahaa saavat ovat pummeja? Miksi halveksut ihmisiä, jotka saavat rahaa valtiolta, kuten sinä, koska he saavat rahaa valtiolta?
Sen sijaan saan rahaa kelalta. Lapsilisät ja vanhempainraha. Minun ei ole tarvinnut koskaan käydä kysymässä, saisinko hei rahaa :)
todellakaan kela ei ole "ikäänkuin sossu". Rohkenen väittää, että likipitäen jokainen suomalainen saa jotakin kelasta tälläkin hetkellä, kutsuisitko sitä sossun rahoilla elämiseksi??
"en saa sossusta rahaa" on sellainen fraasi, joka tarkoittaa, että ei saa mitään tukia mistään, joten se ei päde jos niitä saa kelalta tai muualta kuin palkkatöistä.