Miten kukaan voi olla niin itsekäs että hankkii lapsia peräkanaa?

Minullakin isosisko jauhaa jo eläkkeelle jäämisestä, kun minä elän lasteni kanssa ruuhkavuosia.



Meillä ei ole mitään yhteistä.

ja ovat kaikki hyvin kiintyneitä toisiinsa. Mä väitän että on lapelle eduksi mitä pienempi on ikäero sisaruksiin.

Jokainen joka on edes pikkasen lukenut psykologiaa, tietää että liian lähekkäin syntyneet lapset kärisvät. Vanhemmat ovat väsyneitä, pienet lapset vaativat paljon läheisyyttä ja vuorovaikutusta vanhempien kanssa. Kun vieressä on toinen lähes samanikäinen lapsi, pikkuinen joutuu kilpailemaan rakkaudesta koko ajan. Eli lapsi kasvaa epävarmuudessa ja rakkaudennälkä jää muistoksi lapsuudesta. Minua on aina säälittänyt lapsen joiden ikäero on alle 3v. Mitä ihmettä vanhempien päässä on liikkunut? Ei ainakaan se yksinäinen aivosolu.

Ei ole lasten ikäerosta kiinni miten vanhemmat jaksavat. Vanhempia on niin moneen lähtöön. On yksinhuoltajaa, uraäitiä ja -isää, narkkaria ja sitten semmoisia ihan tavallisia kahden vanhemman perheitä, joissa halutaan panostaa perheeseen, nähdään sen arvo ja saadaan siitä itsekin energiaa.

näkemään kokonaisuutta. Usein vanhemmat itse eivät näe omia virheitään, joku lapsi leimataan vain luonteeltaan vaikeammaksi, isommalle tuleekin uhmaikä juuri silloin kun toinen syntyy tms. Ei nämä ole vain narkkareiden ongelmia.

Jokainen joka on edes pikkasen lukenut psykologiaa, tietää että liian lähekkäin syntyneet lapset kärisvät. Vanhemmat ovat väsyneitä, pienet lapset vaativat paljon läheisyyttä ja vuorovaikutusta vanhempien kanssa. Kun vieressä on toinen lähes samanikäinen lapsi, pikkuinen joutuu kilpailemaan rakkaudesta koko ajan. Eli lapsi kasvaa epävarmuudessa ja rakkaudennälkä jää muistoksi lapsuudesta. Minua on aina säälittänyt lapsen joiden ikäero on alle 3v. Mitä ihmettä vanhempien päässä on liikkunut? Ei ainakaan se yksinäinen aivosolu.

Ei ole lasten ikäerosta kiinni miten vanhemmat jaksavat. Vanhempia on niin moneen lähtöön. On yksinhuoltajaa, uraäitiä ja -isää, narkkaria ja sitten semmoisia ihan tavallisia kahden vanhemman perheitä, joissa halutaan panostaa perheeseen, nähdään sen arvo ja saadaan siitä itsekin energiaa.

Olisin yllättynyt jos olisit sanonut että sinulla on kolme lasta pienin ikäeroin, ja sitten valitat. Mutta tietenkin tilanne oli niin että sinulla on 7v ikäeroa lapsilla, ja se on täydellinen - ja sen takia haukut pieniä ikäeroja jotta oikein korostuisi miten hyvän valinnan sinä olet tehnyt hankkimalla lapsia nimenomaan 7v ikäeroilla.



AP:lle kysymys: Miten monta lapsuusajan kaveria sinulla on jäljellä - sellaista jotka olivat 6-8v sinua nuorempia tai vanhempia?

Ei koko elämän sujuminen perustu siihen oliko vanhemmilla aikaa enemmän vai keskiverrosti kun lapsi oli 0-6v.

pienellä ikäerolla on myös laseten kannalta hyvät puolensa.

Meillä on neuvolassa lainattavissa kooste ikäerosta tehdyistä tutkimuksista, ja siinä loppupäätelämä on, että yksiselitteistä parasta ikäeroa ei ole olemassakaan! Muuttujia ja vaikuttavia tekijöitä on niin paljon.

Monet psykologit ja lastenpsykiatrit (esim Jari Sinkkonen) on sitä mieltä, että lapsen tulisi olla ainakin 2 vuotta "se ainoa" eli nuorin ja huomioiduin.

Itse en henk.koht pidä kyllä tuota ap:n malliakaan hyvänä. Lapsilla on siinä jo niin iso ikäero, etteivät tutustu toisiinsa ollenkaan. M;inusta hyvä ikäero on 3-4 vuotta.

Kerroin vain viestissäni oman henkilökohtaisen näkemykseni tähän ikäero kysymykseen.



Monet vastaajista kun hehkuttivat, kuinka he ovat läheisiä samanikäisten sisarustensa kanssa ja huomattavasti nuorempiin/vanhempiin sisaruksiin välit ovat etäiset.



Itse ole elänut lapsuuteni keskivertoa suuremmassa perheessa, jossa lasten ikäerot vaihteli. Näin minulla on kokemusta sekä lyhyestä että pitkästä ikäerosta sisarukseen.



Itselläni on läheisin sisarussuhde 7 vuotta nuorempaan siskoon, vaikka minulla on myös lähes samanikäinenkin sisko.



Sisarussuhteiden läheisyyden kannalta ikäeroa tärkeämpi tekijä on lapsuudenperheessämme ollut sisarusten luonne ja persoonallisuus. Toiset vain tulevat peremmin toimeen keskenään, etenkin aikuisena.



Ja kateellisuudesta puheenollen 10 vuotta nuoremmat sisarukseni saivat paljon enemmän vaatteita, kuin minä ja samanikäiset sisarukseni, koska vanhempieni taloudellinen tilanne onneksi parani 2000-luvulla..



Siihen en ota mitään kantaa, millä ikäerolla toisten tulisi hankkia lapsensa, koska perheet ovat erilaisia.

joka on pantu hoitamaan pikkusiskoa. Ei teillä ole normaali sisarussuhde, etkä ole välttämättä ollenkaan aikuistunut, vaan sinä olet vain alkanut leikkiä äitiä lapsena.

niin pässi että luulet kaikkien olevan samanlaisia?



Nimin ikäeroa lapsilla 8v ja kahdella nuorimmalla 1v3kk. Kaikki voivat mainiosti, älä huoli.

Mun mielestä itsekästä on tehdä lapset isolla ikäerolla :(. Todella itsekästä, itsekästä ja ilkeää lapsia kohtaan. Lapsilla ei ole aidosti toisistaan koskaan seuraa, he saavat liikaa huomiota ja heistä tulee lopulta kiusaajia, jotka ovat aina vaatimassa itselleen huomiota, koska ovat sitä tottuneet saamaan. Meillä lapset on tehty pienellä ikäerolla. Se on juuri sopiva.

kaikki eivät ole luusereita ja kyvyttömiä niinkuin sinä.

ja ikää oli?

mä nauran sun 7 v ikäserolles

On monta hyvää puolta siinä, että lapset ovat lähekkäin peräkkäin.



On leikkiseuraa omasta takaa.

Lapset oppivat asiat kuin itsestään, toinen toiseltaan kilvan.

Lapsista tulee läheisiä, kun ovat kasvaneet pienestä pitäen yhteen.

Itsekkyyttä ja kateutta on paljon vähemmän, kun sisarukset ovat olleet aina olemassa.

Särmät hioutuvat omassa porukassa. Opitaan jakamaan, odottamaan vuoroa ja ottamaan muut huomioon.

Me-henki kasvaa.

Kotona saadaan nauttia kiireettömistä aamuista, kun ei tarvitse ryysiä puoliunessa päiväkotiin meteliin.

Vauvakurjuus kotona jää minimiin, kun vaipparumbaa ja yöheräilyitä on vain lyhyt jakso.

tuo teidän malli on silkkaa itsekkyyttä ja laiskuutta. Lapsista ei tule ikinä läheisiä eikä heillä ole vertaisseuraa toisistaan, niin eri-ikäisiä ovat. Lapsista jotka saa liikaa jakamatonta huomiota kasvaa itsekeskeisiä maailmannapoja, jotka ei opi aidosti jakamaan ja ottamaan muita huomioon. Kautta aikojen normaali malli on ollut suurperheet paitsi viime vuosikymmeninä, ja mitä hyvää on nykyisessä mallissa? Mielenterveysongelmat, itsekkyys, piittaamattomuus toisista ja yleinen moraalittomuus ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

jotta niistä olisi seuraa toisilleen. Epäilen jopa että isompi ikäero aiheuttaa enemmän mustasukkaisuutta kun esikoinen on saanut pitkään olla ainoa lapsi ja sitten syntyykin "kilpailija". Entä sisarussuhde muuten? Isolla ikäerolla lapsilla ei ole yhteisiä leikkejä pitkään aikaan ja ovat aina vähän eri aaltopituudella siihen saakka kunnes molemmat on aikuisia.



Meillä kahden vanhimman ikäero on 1v5kk. Alku oli rankkaa, mutta esikoinen ei ollut mustasukkainen, koska oli itsekin niin pieni. Nyt kun tytöt on 3 ja kohta 5 vuotiaat, leikkivät yhdessä ja selvästi nauttivat toistensa seurasta. Heillä on myös 11 kk ikäinen pikkuveli, joka tykkää seurata siskojen leikkejä. Siskot myös pitävät pikkuveljestään kovasti ja hoivaavat tätä. En ole mielestäni itsekäs, kun tein kolme peräkkäin. Sisaruksethan on parasta mitä lapselle voi antaa, rakkauden ja huolenpidon lisäksi.



Niin ja itse en jaksaisi aloittaa alusta kaikkea siinä vaiheessa kun eka on jo kolulainen. Ostaa taas kaikki tarvittava vaunuista vaatteisiin. Meillä on ollut kaikki tarvikkeet jäljellä edellisten jäljiltä.

katsojan silmissä ;). Itse olen niin itsekäs, että EN hanki lapsia pienellä ikäerolla...



Ikäeron pienuus on muuten myös katsojan silmissä.

Siis ei voida sanoa, että pieni tai iso ikäero olisi parempi. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa eri osapuolten kannalta.



Itse kärsin aikoinaan kovasti isosta ikäerosta siskooni. Omilla lapsillani on pieni ikäero, ja se on ollut aivan loistaratkaisu. Lapset nyt jo yläkouluiäissä, ja tasapainoisia ja sosiaalisesti pärjääviä koululaisia ovat, eivät todellakaan mitään koulukiusaajia tms.

että lapsista tulisi läheisiä. Itselläni on veljeni kanssa 1v 2kk ikäeroa, emmekä ole ollenkaan läheisiä olleet varmaan koskaan. Leikkiseuraa (lue: tappeluseuraa) on kyllä ollut. Jakamaan olen oppinut, mutta myös taistelemaan huomiosta, joka lähinnä on negatiivista lapsen kasvun kannalta:(

Omat lapset olisin halunut pienellä ikäerolla, mutta maailma päätti toisin ja olen nykyiseen tilanteeseen äärimmäisen tyytyväinen. Lasten ikäero on 6v.



Yleistys on tässäkin asiassa väärä tapa, toisille sopii pieni ja toisille iso ikäero :)

Vanhemmillahan on tässä perustavaa laatua oleva vastuu. Lapsia pitää kohdella tasapuolisesti ja heille pitää jokaiselle vuorollaan löytyä kahdenkeskistä aikaa. Mutta kun se puoli on kunnossa, moni asia sujuu helposti.

Varmasto on suurempi mahdollisuus että lapsista tulee läheisiä jos on pieni ikäero kun suui. Veikki tämä tietenkä sanottua ole. Mulla ja veljelläni oli 4 vuoota iköeroa ja ikinä ei oolu toisesta seuraa ja varsinki ku oltii viel eri sukupuolta. Päiv vastoin veli käytti voimaa ja valtaansa mua vastaan kun oli vanhempi.

Meillä lapsilla reilu 2 vuoden ikäero. Juuri sopiva meiile ainakin, seuraa on kovasti nytkin 5 v ja 3 v likkivät jatkuvasti yhdessä. Pienin on vasta8 kk mutta kaikille aikaa riittää, onha meitä kaksi vanhempaa ja isovanhemmar.

Mun mielestä itsekästä on tehdä lapset isolla ikäerolla :(. Todella itsekästä, itsekästä ja ilkeää lapsia kohtaan. Lapsilla ei ole aidosti toisistaan koskaan seuraa, he saavat liikaa huomiota ja heistä tulee lopulta kiusaajia, jotka ovat aina vaatimassa itselleen huomiota, koska ovat sitä tottuneet saamaan.

Ei meillä tuo yksi ainoakaan lapsi saa tarpeeksi huomiota, se on varmaa.