Tunnetko ihmisiä joilla ei ole elämää?

ja jos ap:n määritelmällä asiaa katsotaan niin minulla ei ole ollut moneen vuoteen elämää. Olen opiskellun, ja minulla on face aina auki.

Koska en käy töissä edes osa-aikaisesti enkä opiskele tai pyri muutenkaan työelämässä eteenpäin = ei elämää. Sillähän ei ole väliä, että olen aktiivinen erään harrastukseni suhteen ja käyn kerran viikossa siihen liittyvässä tapaamisessa, hoidan erityislastani kotona ja käytän häntä terapiassa, osastojaksoilla jne. silloin kun hän ei ole kuntoutuksen vuoksi päivähoidossa, osallistun satunnaisesti hyväntekeväisyyteen...ei, kaikki tämä on "ei mitään" kun taas verrataan mieheeni, joka työskentelee vuorotöissä. "Kyllä sun pitäis JOTAIN tehdä", on yleisin lause jonka kuulen sukulaisnaisen suusta. Pitkään myötäilin ja häpeissäni etsin töitä vaikken niitä edes tahtonut, hain opiskelemaan ilman todistuksia jne. epätoivoista. Sitten nousi kapina: miten niin minä EN TEE MITÄÄN?



Jos maanantaina on lapsen terapia, tiistaina perheneuvolakäynti miehen kanssa, keskiviikkona harrastusilta jne. niin onko se sama kuin "ei elämää, ei tekemistä"? Minusta ei. Elämästään voi nauttia monella tapaa, elää voi monella tapaa. Kaikkien ei tarvitse ahtautua samaan muottiin aikuisiälläkään.

Hoidan kotona taaperoa, ja olen raskaana. Asumme uudella paikkakunnalla ja kavereita ei oikein ole. Onneksi on perhekerhot, että tulee juteltua muidenkin kuin miehen kanssa. Päiväni on tylsiä. Yksi harrastus oli mutta se jäi kun tulin raskaaksi ja en jaksanut väsymykseni takia sinne enää mennä. Kahden vuoden kuluttua menen takaisin duuniin. Mutta ei kai sekään mitään hirveästi muuta.



Mun pitäisi keksiä jotakin, joka todella mua kiinnostaa.

Kertoisiko joku sitten mitä se on kun ei ole 'elämää'? Ihan konkreettisia esimerkkejä.

Ja miksi on niin tavoiteltavaa että on 'elämää'?

Minulla on elämässäni monen näköistä tekemistä ja tapahtumaa, mutta silti tiedän että suurin osa sanoisi ettei minulla ole 'elämää'. Eli mistä sen tietää.



Nii joo, vastatakseni kysymykseen. En tunne henkilöitä joilla ei ole 'elämää'. Omasta elämästäni en oikein tiedä.

Vielä nuori (25v) mutta nyhjään lähes kaiken aikani kotona. Käyn osa-aikatöissä muutamana päivänä viikossa, yliopistolla sitäkin harvemmin. En tienaa juuri mitään, mutten kulutakaan. Mies löytyy, lapsia ei ole.



Selailen nettiä, luen paljon kaikenlaista, katselen elokuvia ja sarjoja, kokkaan ja leivon pitkään ja hartaasti, tykkään pitää kodin siistinä jne.



En pidä elämääni tyhjänä tai merkityksettömänä. E vain kaipaa hulabaloota, rakastan rauhaa ja hiljaisuutta. Niin no joo, kuuntelen musiikkia kaiken valveillaoloaikani. :)

aloituksin niin,että ihmiset jotka kyyläävät muiden elämää,ja puhuvat vain kylän huikeimmista tapahtumista(es.Pertti kävi kaljalla,onkohan se juoppo?)niin heillä ei ole omaa elämää?



En minäkään kotipihasta pidemmälle juurikaan liiku,mutta en ole kiinnostunut muiden tekemisistä niin paljoa että omaa aikaani tuhlaisin juorujen perässä juoksemiseen.Minulla on siis oma elämäni elettävänä.

Hän on juuri kuvatun kaltainen: ei koskaan puhu kenestäkään mitään hyvää (haukkuu niin sukulaiset kuin työkaverit), levittää huhuja, juoruaa jne. Elämän suurimmat tapahtumat ovat koiranulkoilutus, kaupassakäynti ja auton tankkaus. Kertakaikkisen masentava tapaus.

MINUN ELÄMÄNI

Minä harrastan, matkustelen, opiskelen, käyn kauneushoidoissa, kylpylöissä, hieronnoissa, shoppailen ja välillä rentoudun ja lepäilen oikein kunnolla. Minulla on ihana mies, joka ostelee matkoja, kylpylälomia, shoppailureissuja, vie ravintoloihin syömään, tuo työmatkoilta tuliaisia jne. Rakastan elämääni ja olen onnellinen näin. Minulle jatkuvasti sanotaan, että olen itsekäs ihminen, kun en tee lasta ja en tiedä elämästä mitään, kun minulla ei ole lasta. Olen kuulemma säälittävän pinnallinen ihminen ja elän onnettoman elämän, kun en tee lasta. Olen kuulemma turhanpäiväinen pintaliitäjä.  

Täällä taitaa olla aika paljon niitä. Tosin elämähän se netissä roikkuminenkin on eikä se välttämättä ole ongelma. Kauhean terveellistä se ei kyllä pitemmän päälle ole. Ei tämä AV eikä Facebook.

Kyllä tunnen. Vaarini menehtyi 3 viikkoa ennen kuin synnyin, hänellä ei siis ole elämää enää.

[quote author="Vierailija" time="16.01.2012 klo 13:51"]

Minulla on eräs tuttu jolla ei ole oikeasti mitään elämää. Käy töissä 8 tuntia päivässä, lopun aikaa istuu kotona KONEELLA, facebookissa. ON SIELLÄ AINA.
Ei harrasta mitään, ei ole ystäviä, tai oikeita ystäviä siis..ei käy kylässä, ei shoppailemassa, ei kirjastossa...ei MISSÄÄN KOSKAAN.
Ja usein "jää kiinni" toisten kyttäämisestä, tietää tasan tarkkaa kuinka monta kaveria kenelläkin on facebookissa, ketä on alkanut kenekin kaveriksi yms. Tutkii enirosta osoitetietoja, sukulaissuhteita ja rekisterinumeroita yms.

Aika surullista minusta :(

[/quote]

Miten tiedät että tuttusi on AINA siellä facebookissa jos et itsekin ole siellä samaan aikaan??

mä oon vähän tuollainen. aika ajoin on ollut harrastuksia, eipä juuri nykyään. telkkaria katselen paljon myös.

mistä sä tiedät noin tarkaan mitä se tekee jollet itse seuraa sen elämää tarkasti? :D

[quote author="Vierailija" time="16.01.2012 klo 13:51"]

Minulla on eräs tuttu jolla ei ole oikeasti mitään elämää. Käy töissä 8 tuntia päivässä, lopun aikaa istuu kotona KONEELLA, facebookissa. ON SIELLÄ AINA.
Ei harrasta mitään, ei ole ystäviä, tai oikeita ystäviä siis..ei käy kylässä, ei shoppailemassa, ei kirjastossa...ei MISSÄÄN KOSKAAN.
Ja usein "jää kiinni" toisten kyttäämisestä, tietää tasan tarkkaa kuinka monta kaveria kenelläkin on facebookissa, ketä on alkanut kenekin kaveriksi yms. Tutkii enirosta osoitetietoja, sukulaissuhteita ja rekisterinumeroita yms.

Aika surullista minusta :(

[/quote]

Kuka sinä olet arvostelemaan mikä on kenellekkin ELÄMÄÄ? Osa ihmisistä makaa sairaalassa vakavasti sairaana ja heilläkin on mielestäni elämä josta he kynsin hampain pitävät kiinni. Ja mistä sinä tiedät mitä kaverisi tekee, oletko oven takana kyttäämässä?

Jokaisella, joka elää, on elämä. Minua jotenkin ärsyttää nämä "hanki elämä" -hokemat. Tosin kun lapsia syntyy, alkaa uusia elämiä.

Minä tykkään olla kotona. Kuskailen lapsia harrastuksiin ja viikonloput vietetään perheen kanssa yhdessä. Käyn baarissa harvoin. Mulla on omia harrastuksia n. 3 kertaa viikossa ja tapaan omia kavereita pari kertaa viikossa. Muun ajan perheen kanssa. Ja nautin. 

Mulle on jotku kuittailleet että ei oo elämää kun olen niin paljon lasteni kanssa. Ajattelen niin että lapset eivät ole luonani ikuisesti, nyt haluan olla heidän kanssaan. 

Elämä on sitä, että  elää kuin jossain saippuasarjassa, on sosiaalinen ja on paljon verkostoa ja kontakteja ja  ohjelmaa. Tuskin ollaan tultu töistä kotiin, kun jo uudet menemiset painaa päälle. Otetaan takki naulakosta ja juoksuaskelin kiiruhdetaan seuraavaan tapaamiseen, iltamyöhällä kotiin ja rappusilla istuu ystävä, joka kaipaa tukea, ja vielä ennen nukkumaanmenoa joku soittaa ja kertoo Suuren Uutisen....

Hiljaiset kotihissukat ovat niitä, joilla ei ole elämää.

Elämä = sosiaalinen elämä. Näin olen asian tulkinnut.

Jos mielestäsi tutullasi ei ole elämää, niin pyydä häntä kylään, harrastuksiin, elokuviin, teatteriin yms.

Vaikea sanoa mikä kellekkin on siitä ns elämää. Varmaan kaikilla lapsiperheillä on elämää isolla E.llä. Lapset tuovat sitä väkisinkin tullessaan. Naurettava kysymys.

[quote author="Vierailija" time="16.01.2012 klo 14:55"]

Tunnen kyllä ja kaikki sellaiset ovat hautausmaalla.

[/quote]

=D

Olet asian ytimessä!