Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hoitajat/lääkärit, onko teille tullut työssänne vastaan ns. yliluonnollisia asioita?
18.04.2012 |
Yleensä kun näitä henkimaailman juttuja kuulee ihan muun alan ammattilaisilta. Luulisi kumminkin, että jos jotain yliluonnollisia asioita tapahtuu, niin kai juuri siellä missä on kyse elämästä ja kuolemasta. Onko sairaaloissa tai terveyskeskuksissa henkiä?
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Siivosin nuorempana vanhaa rakennusta, jolla oli epämääräinen historia, sillä hetkellä siinä kuitenkin toimi iltapäiväkerho. Kerran olin pesemässä vessaa, kun kuulin ulkopuolelta ääntä kuin joku työntäisi pyörätuolia ja selkeä miesääni "ei elä enää aamuun". Seisoin jähmettyneenä rätti kourassa, kunnes sain jalat alle ja painelin tukka putkella ulos! Takki jäi sinne , avaimet sentään olivat farkuissa kiinni ja kännykkä.
Millä hiivatilla kännykän saa farkkuihin kiinni? !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin muutamia jutuja tästä ketjusta ja heti alkoi pelottaa. Täytyy laittaa valot päälle. :-)
OIKEESTI? Uskotte johonkin tollaseen???
Elämä on vetyä ja happea. Kun ne loppuvat, niin loppuu elämäkin.
T: sairaanhoitaja
Vierailija kirjoitti:
OIKEESTI? Uskotte johonkin tollaseen???
Elämä on vetyä ja happea. Kun ne loppuvat, niin loppuu elämäkin.
T: sairaanhoitaja
Voi kai niitä kokemuksia jakaa joita on vaikea selittää?
Siivosin vanhaa puista rakennusta jossa oli erilaista kerhotoimintaa , rakennuksen historiaa en tuntenut mutta vanha se oli ja aluetta, jossa tämä rakennus sijaitsi oli pommitettu aikoinaan sodassa. Ankea, jotenkin irti nykyhetkestä oleva alue,
vanhoja taloja joista vain osassa näytti asuvan joku, vanhoja isoja puita ja katulamputkin jostain 70-luvulta. Marraskuinen iltahämärä ja hiljaisuus, keskustan äänet eivät kuuluneet sinne asti ,teki alueesta entistä aavemaisemman. Siivottuani talutin pyörää kotiin tupakkaa poltellen kun äkkiä näin edessäni ihmishahmon, säpsähdin ensin mutta rentouduin sitten sillä enhän minä toki maailman ainoa ihminen ollut, vain kilometrin päässä oli keskustan valot ja kauppoja ja ihmisiä. Heitin tupakan maahan ja menin ohi keski-ikäisestä naisesta jolla oli huivi sidottu tiukasti leuan alle, kalpeat kasvot ja jonkinlainen iso laukku sylissään, sanoin ensin moi ja korjasin sitten nopeasti että iltaa mutta nainen ei vastannut, tuijotti vain tiukasti. Ohi päästyäni nousin satulaan ja vilkaisin vielä olan yli.. katu oli tyhjä! Nainen oli vain puolessa sekunnissa kadonnut ääntäkään päästämättä. Voitte uskoa, että poljin kotiin jalat maitohapoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mulla on aika monia sairaanhoitajakavereita, mutta kukaan heistä ei usko mihinkään yliluonnolliseen. Sen sijaan pari parturi-kampaajakaveria on ihan hurahtaneita kaikenmaailman regressioterapioihin :D
Pitääkö paikkaansa:
Esimerkiksihomeopaattien, reiki-parantajien, sielunhoitoterapeuttien ja erilaisten chakrojen värähdyttelijöiden lahkoissa juuri sairaanhoitajat ovat suurin ammattiryhmä.
http://arvokeskustelijat.fi/koululaaketiede-ja-vaihtoehtohoidot-seka-et…
2013 olin kotihoidossa hoitajana ja menin erään vanhan papan kotiin iltakäynnillä. Hän oli aina ollut vähän etäisempi eikä höpötellyt niin paljon, mutta sillä kerralla hän katseli kaihoisasti sota-aikoina tehtyjä vihkoja joihin hän oli piirtänyt upeita kuvia ja keksinyt laulunsanoja ja kutsui viereensä katselemaan. Pappa oli n. 90v joten niistä ajoista oli aikaa. Sen illan olin vähän pidempään siellä, koska hänellä riitti juttuja ja muistoja. Lähdin hymy kasvoilla jatkamaan matkaani ja jäin sen vuoron jälkeen useammalle vapaalle. Kun sitten palasin töihin muutaman päivän jälkeen, oli työhuoneessa adressi. Pappa oli löytynyt muutama päivä aiemmin rollaattorin päältä elottomana, iltalääkkeet ja vesilasi kaatuneina lattialle. Hän oli vuorokauden sisään minun käynnistäni saanut sydäninfarktin. Mietin aina välillä sitä kun ujo pappa kertoi kaiken nuoruudestaan silmäkulmia pyyhkien ja sitten hän oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Itku meinaa päästä tässä kotisohvalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin veljelle kuskina sairaalan päivystyksessä, lähdin mukaan kun veli vietiin ultraan kolmanteen kerrokseen jossa ei näyttänyt olevan muita kuin meidän saattanut hoitaja, osa käytävän valoista oli poissa ja oli ihan hiljaista. Tuli pissahätä kiitos kaiken kitatun kahvin ja lähdin käytävälle etsimään vessaa, kääntyessäni nurkan takaa näin edessäni seisoivan hoitajan jolla oli korkea kampaus ja vanhainaikaisen näköinen hoitajan asu sekä tupakka kädessä, kaikista kummallisinta ( sen palavan tupakan jälkeen) oli kuitenkin hoitajan ihon sinertävä hohde vaikka käytävällä ei ollut mitään sinisiä valoja. Tuijotimme toisiamme ja sanoin sitten "vessa!" sekä menin ohi niin kovaa kuin pystyin , palatessani aavemainen hoitaja oli poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
2013 olin kotihoidossa hoitajana ja menin erään vanhan papan kotiin iltakäynnillä. Hän oli aina ollut vähän etäisempi eikä höpötellyt niin paljon, mutta sillä kerralla hän katseli kaihoisasti sota-aikoina tehtyjä vihkoja joihin hän oli piirtänyt upeita kuvia ja keksinyt laulunsanoja ja kutsui viereensä katselemaan. Pappa oli n. 90v joten niistä ajoista oli aikaa. Sen illan olin vähän pidempään siellä, koska hänellä riitti juttuja ja muistoja. Lähdin hymy kasvoilla jatkamaan matkaani ja jäin sen vuoron jälkeen useammalle vapaalle. Kun sitten palasin töihin muutaman päivän jälkeen, oli työhuoneessa adressi. Pappa oli löytynyt muutama päivä aiemmin rollaattorin päältä elottomana, iltalääkkeet ja vesilasi kaatuneina lattialle. Hän oli vuorokauden sisään minun käynnistäni saanut sydäninfarktin. Mietin aina välillä sitä kun ujo pappa kertoi kaiken nuoruudestaan silmäkulmia pyyhkien ja sitten hän oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Itku meinaa päästä tässä kotisohvalla.
Ihana tarina. Itku tuli täällä. Tuli mieleen vaarini (kuollut jo kohta 20vuotta sitten).
Olen edelleen töissä päiväkodissa, mutta toisessa paikassa kuin tämä mihin kertomani tapahtuman sijoittuvat. Monesti, kun kaikki lapset oli jo haettu ja päiväkoti virallisesti suljettu kuulin pallon pompotusta pimeästä leikkisalista ja kerran näin pienen punapäisen tytön mustassa mekossa juoksevan henkilökunnan taukotilaan, menin perässä mutta siellä ei ollut ketään ja samalla tajusin että a , kaikki lapset oli jo haettu siltä päivältä ja b. meillä ei ollut punahiuksista pikkutyttöä !
Rakennus oli rakennettu joskus 70-luvulla ja ollut alusta alkaen päiväkotikäytössä, mitään synkkää historiaa sillä ei pitänyt olla. Tietysti onhan joku kuolemantapaus mahdollinen, näin kerran 80-luvulla paikasta otettuja kuvia ja yhdessä on hurjannäköinen kiipeilyteline, jonka alla pelkkää kovaa asfalttia ja samoin takana olleiden rivitalojen paikalla on joskus ollut pelkkää metsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole olemassa yliluonnollisia asioita. On vain joskus uskomattomia ssioita, jotka ovat totta. Ei ne enää ole uskomattomia, jos joku niistä kertoo seikkaperäisesti, miyen toteutettu ja mitä tehty ja mitkä tahot olleet asialla. Lylöä normijärkinen jo siitä tajuaa miten on.
Jos ei saa mitään infoa voi uskomaton näyttäytyä jonain ihmeellisenä lähes taikans tai sattumana.
Yleensä kyseessä vain tekniikkaa ja ihmisten järjestämiä juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ihana tarina. Itku tuli täällä. Tuli mieleen vaarini (kuollut jo kohta 20vuotta sitten)."
Nyt muakin itkettää. Ahdistavaa kun joku kuolee yksin ja rollaattorin päälle, pääsikö heti vai kestikö lähtö. Onneksi pääsi taivaaseen lopulta.
Ei se ole yliluonnollista. Ihmisen mieli luo harhoja. Kun joka päivä samassa tilassa tapahtuu asioita, niin mieli kuvittelee niitä tapahtuvan silloinkin kun ketään muita ei edes ole paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Eräs everstiluutnantti esitti omaperäisen ajatuksen vuonna 2001.
Mikä tämä juttu on?
Alue: Aihe vapaa
😂